torstai 17. helmikuuta 2022

jenkit ja heidän kummalliset juttunsa

Mä katselen tosi paljon (varmaan liikaakin...) amerikkalaisia tube-kanavia, niin kuin olen varmaan ennenkin maininnut. Tykkään monista jutuista tosi paljon, mutta aina välillä kohottelen kulmiani tai lähes pyörtyilen ällistyksestä joillekin asioille, mitä siellä ison rapakon takana tapahtuu tai on tapana tehdä. Ajattelinkin nyt avautua niistä kummallisuuksista, mitkä mua heidän touhuissaan ällistyttää. 

Ja pieni muistutus: nämä on siis minun mielipiteitä. Jos olet eri mieltä, ole ihan vapaasti!  


Suihkutettavat siivousaineet

Nämä tuntuu olevan aivan pakollinen tuote. Jokainen, joka videoillaan siivoaa, suihkii jatkuvasti jotain aineita erilaisille pinnoille. Usein he vielä mainitsee, että se on desinfioivaa ainetta, eli voisin kuvitella, että tulevaisuudessa heidän vastustuskyky on aika heikkoa, kun joka paikkaa koko ajan desinfioidaan. Mietin myös usein, että miten paljon he hengittää niitä aineita siinä suihkiessaan... huh.

Mä olen ensinnäkin ajatellut aina, että kotona riittää siivouksessa ihan vaan vesi ja rätti. En käytä lähtökohtaisesti mitään aineita siivouksessa - vessanpyttyyn saatan lorauttaa vessassa olevaa käsisaippuaa, mutta se siitä. Joskus, hyvin harvoin, tarviin Super10-suihketta, kun siivoan koiran oksennuksen matosta. Ja oon tehnyt itse vesi-etikka-seosta, mutta en mä osaa sellastakaan oikein käyttää. Ja sitten: mun mielestä paras vastustuskyky tulee siitä, ettei joka paikka ole niin pilkun tarkkaan siisti, ja desinfioivia aineita ei nyt ainakaan kannata kotioloissa käyttää, muuten kuin ehkä silloin, kun kotona joku sairastaa - mutta en mä ole kyllä käyttänyt silloinkaan.

(Meillä on täällä parhaillaan korona. En tiiä tuleeko sen takia nyt sitten vähän pyyhittyä jotain tarkemmin... jotenkin luulen, että ei...) 

Mikrokuituliinat 

Nämä tuntuu myös olevan heillä tosi yleisesti käytössä ja kaikki vannoo niiden nimeen. En sano, etteikö ne olis tehokkaita käytössä, MUTTA ajatteleeko kukaan niiden huonoja puolia, kuten mikromuoveja, joita niistä irtoaa...? Ei, en usko, että ajattelee. Tietävätkö edes? Sen lisäksi, että kaikki tuntuu käyttävän kyseisiä liinoja, niitä on vielä yleensä ihan tolkuton määrä siellä tiskialtaan alla olevassa kaapissa. Puhumattakaan kaikista muista siivousvälineistä, joita sieltä löytyy niin paljon, että alakaappi yleensä pursuaa niitä, ja niille pitää toki hankkia jos vaikka minkälaisia säilytysjärjestelmiä... (Miten olis tavaran vähentäminen? Olis ekologista ja kaikki mahtuis ihan mennen tullen...)

Mulla ei ole yhtään mikrokuituliinaa, koska karsastan niitä ympäristöongelmia. (Mutta tunnustan, että meillä on vissiin mikrokuituinen se moppiin tuleva rätti.) Käytän joko omatekemiä kudottuja rättejä (esim. kuvassa oleva oranssi epämääräisen muotoinen väkerrys) tai sitten yhdestä isosta vanhasta froteepyyhkeestä leikattuja palasia - jotka on muuten ihan tosi hyviä rättejä, suosittelen! On mullakin näitä rättejä useampi kuin yksi, mutta se hurja määrä, mitä noissa videoissa näkee, saa mut aina ällistymään.

Tiskaaminen / tiskikoneen täyttö

Hyvin usein näkee, että kun he laittaa tiskialtaasta astioita tiskikoneeseen, he vähintään huuhtoo tiskit juoksevalla vedellä (aaargh!), mutta usein jopa suorastaan tiskaa ne harjan ja aineen kanssa ensin (ja taas se vesi valuu koko ajan...).  Apua. Ja olen myös nähnyt, miten tiskipöydällä on pikkuruinen tiskikone, johon mahtuu muutama astia kerrallaan... (onkohan maailmassa mitään turhempaa??) 

No niin. Kaikki tiskaamista vihaavat vihaa mua kun sanon näin, mutta... en todella tajua, mikä järki on ensinnäkin olla sellanen pikku kone, koska ne muutamat kipot varmasti tiskaisi käsin nopeammin. Puhumattakaan siitä, miten turhaan on mokomaan vehkeeseen mennyt materiaaleja... Toisekseen, tiskikoneeseen laitettavia astioita ei lähtökohtaisesti tartte huuhtoa, saatikka esipestä. Ja juu, itsekin kyllä usein liotan perunat ja puurot ja saatan pikahuuhtaista lautasen ennen koneeseen laittamista, mutta tarkoitankin nyt tällä kummastelulla sitä, miten he tosiaan ihan reippaasti pesee niitä astioita ennen koneeseen laittamista, ne siis näyttää aivan puhtailta sinne viimein mennessään.

 

Valtavat ruokavarastot

Voi hyvänen aika. He todella taitaa odottaa maailmanloppua ihan joka taloudessa, eikä pelkästään niissä, joista telkkariohjelmia tehdään. Jääkaapit, pakastimet ja pantryt on siis niin täynnä tavaraa, että parhaimmillaan ne näyttää pieneltä ruokakaupalta. Säilykkeitä, mausteita, pastaa, pastakastikkeita, juomatölkkejä, muroja.... ja myös sipsejä, yksittäispakattuja välipaloja... ja joillain lisäksi todella mittava määrä proteiinijauheita, vitamiineja jne jne. Noilla ruokamäärillä pitäisi varmaan hengissä pienen kylän verran väkeä jonkun tovin.

Tässä asiassa voi toki olla jo ihan kulttuurinen ero, mutta kyllä toi on siis niin erilaista kuin mihin itse on koskaan tottunut. Ja etenkin millaista tyyliä itse toteutan. Mun ruokavarasto on todellakin aika pieni, mutta se osaltaan kyllä johtuu siitä, että en ole mikään himokokkaaja todellakaan. Ja sitten on ihan se syy, että en kestä sitä tavaramäärää missään, myöskään ruokakaapissa.

Snacksit

Erityisenä kummastuksen aiheena mulle on noi välipalat, snacksit, mitä heillä todella on valtavat määrät. Niitä ostetaan jättipakkauksissa ja sitten ne kumotaan jonkunlaiseen kätevään säilytysjärjestelmään, josta "lapset ylettää itse hakemaan halutessaan valitsemansa välipalan". Ja siis ne välipalathan on yleisesti ottaen sipsejä, karkkeja, jonkunlaisia pieniä keksipakkauksia tai välipalakeksejä. Ei pelkästään se, että ne on (mun mielestä) epäterveellisiä, mutta sekin, että ne on todellakin kaikki yksittäispakattuja... aaargh. Siis en hämmästele näkemäni perusteella, että amerikkalaiset on tuhlaavaisia roskaajia - enkä myöskään, että ovat ylipainoista kansaa.

En tiedä, kuuluuko jonkun tapoihin täällä Suomessa pitää tuollaisia välipalavarastoja. Meillä ei ole ainakaan sellasia ollut. En myöskään ole antanut lasten hakea kaapeista mitä milloinkin huvittaa (en tiedä, antaako muut??). Kyllä meillä oli ruokailut ja välipalat (siis etenkin pikkulapsille), ja sitten muut ajat pysyttiin pois kaapeilta.

Tietenkin hämmästelen noita välipalavarastoja myös siltä kantilta, että miten ne yleensäkin säilyy, eikä aikuiset syö kaikkea itse..?? Olen todennut, että jos mulla olis tollaset varastot kaapissa, mä en muuta tekisikään kuin kävisin koko ajan napsimassa sieltä jotain suuhuni. Tämä on mun kauhea tapani, josta en tunnu pääsevän eroon millään!

Ruokien laatu

En tiedä, miten yleistä tämä on, mutta äskettäin katselin yhden videon, jossa perheenäiti puhui ruokasuunnittelusta (meal planning). Perheessä on neljä lasta ja äiti siinä mietiskeli, miten pitäisi olla enemmän tapana tehdä ruokaa kotona, eikä aina poiketa sinne helppoon mäkkäriin. Sitten hän kirjoitteli suunnitelmaa viikolle. Yhteen viikkoon, siis seitsemään ateriaan, seitsemään KOTIRUOKAAN, mahtui hampurilaiset, ranskalaiset, pizza, tacot, kanatikut (luulen, että kalapuikkojen tyyliset), makkara... Mä en voinut olla ällistelemättä tätä ruokalistaa!!

No niin. Ensinnäkin, silloin kun meillä oli lapset pieniä, tai yleensäkin kun he vielä asui kotona, meillä oli TODELLA harvoin jotain mäkkäriruokaa. Se oli siis ihan poikkeustapaus. Mä tein ruoat siis lähes aina kotona, eikä niihin kotiruokiin kyllä tuollaset mainitut sapuskat todellakaan kuuluneet. Kyllä se oli perunaa, makaronia tai riisiä, plus yleensä jotain jauhelihasta, kanasta tai sitten kyllä myös nakkia/makkaraa. Mä en muista ikinä tehneeni itse hampurilaisia, eikä meillä ole varmaan koskaan ollut myöskään tacoja. Ranskalaisia kyllä joskus, mutta harvemmin niitäkään. En siis tiedä, onko ruokakulttuurit todella näin erilaisia, mutta kyllä mun mielestä toi viikon ruokalista kuulostaa melkein kuin menis pikaruokaravintolaan syömään - joka päivä! 


Tavaramäärä

No sitten on tietty ihan yleisesti ottaen se valtaisa tavaramäärä, mitä amerikkalaisissa kodeissa tuntuu olevan. Onhan ne talot yleensä isompia mitä meillä on totuttu, mutta silti. On kaikenlaista hilavitkutinta, leluja, vaatteita, koristetyynyjä, todella mittavat joulukoristemäärät... ja sitten on aika monessa kodissa myös komerot pullollaan esimerkiksi pesuaineita, varashampoita, hammastahnoja, paristoja jne, eli vähän niinkuin käyttötavaroiden "pantry". Huomion on myös kiinnittänyt se, että paristot on tosi usein purettu paketeistaan ja niitä on sitten kokonainen sekalainen saavillinen... apua, onkohan he tietoisia tulipalovaarasta, jonka tuollanen aiheuttaa??

No, minä olen ollut tosi kauan enemmänkin minimalisti kuin maksimalisti, ja toisaalta meidän talon tilat on myös määränneet pitkästi sen, miten paljon meillä voi tavaroita olla. Vanhassa talossa ei ole ainuttakaan kiinteää kaappia, joten esimerkiksi lapsilla oli jokaisella oma 3-laatikkoinen Malm-lipasto, jossa oli kaikki heidän vaatteet (paitsi ulkovaatteet). Niitäkin kun siis sijoitti tänne neljä, niin kyllä vaativat ihan oman tilansa. Mun ja miehen vaatteet mahtuu myös yhteen ainokaiseen yhteiseen kaappiin. Lelujen kanssa olen myös ollut aika maltillinen aina, ja niiden on pitänyt mahtua johonkin tiettyyn tilaan. Astiat mulla on yhdessä kaapissa jne. En säilyttele ylimääräisiä asioita ja kollaan jatkuvasti kaapeista turhaa pois. Eli ehkä tämä mun ominaisuus tässä vähän korostaa sitä hämmästelyä heidän tavaramääriä kohtaan. Mutta silti... on niillä kyllä NIIIIIN paljon sitä, huhhuh!!

Silppu ja sälppy --> ympäristötietämättömyys/välinpitämättömyys

Amerikkalaisilla tuntuu olevan usein tapana kertoa koko suvulle tulevan vauvan sukupuoli jonkunlaisissa juhlissa, joissa sitten päästetään ilmaan (voi ei..) läjä jonkun värisiä ilmapalloja, tai poksautellaan isosta pallosta sinistä tai punaista silppua maahan (voi ei taas...). Mä en voi olla miettimättä, että mahtaako he ollenkaan ajatella tätä nenäänsä pidemmälle... Kannatan siis ennemmin sitä, että leikataan kakku, jonka sisuksen väristä paljastuu vauvan sukupuoli. Unohtaisivat jo nuo silput ja sälpyt!!

Mä en oikeesti tykkää yhtään missään siitä tavasta, että päästetään ilmaan ilmapalloja... ihan kärsin, kun näen sellasta. Ne pallot laskeutuu joskus jonnekin, kuinkahan moni eläin niihin takertuu ja tukehtuu... ja lopuksi ne jauhautuu mikromuoveiksi jonnekin kuitenkin. Ääh. Ja saman tekee se muovinen silppu, mitä maahan lentää. Toivon, että tuo tapa ei IKINÄ rantaudu tänne. Ja että se loppuisi tuoltakin. Tosi vastuutonta edes valmistaa tuollasia tarvikkeita, sillä nehän kyllä on varmaan valtava markkina etenkin Amerikassa. Ääh.

Yleissivistys

Tämä on kerta kaikkiaan pakko mainita, sillä joskus TODELLA mietin amerikkalaisten yleissivistyksen tasoa. Kyseinen kuva liittyy asiaan... Kerran yksi ihminen (tosin kanadalainen) kertoi nimittäin videolla kanoistaan, tai tarkemmin kananmunista. Hän siis kertoi kuulijoilleen, että VAIN TYTTÖKANA MUNII. Hän oikein vielä sitä korosti ja toisti: heillä ei ole kukkoa ja vain tyttökana munii. Hän myös kertoi, että he (vegaaniperhe) ei syö niitä munia, vaan he syöttää ne takaisin kanoilleen, ja että koska heillä ei siis ole sitä kukkoa, hän ei syötä kanoille niiden vauvoja, vaan pelkät hedelmöittymättömät munasolut.

Joo. En siis nyt tiedä, mitä te ajattelette, mutta jotenkin mä kuvittelisin, että ihan jokainen tietää, että vain pääsiäisenä myös kukko munii... hehhehheh. Eli siis, että vain kana todellakin munii, kukko ei muni. Hän siis korosti sitä niin moneen kertaan, että aloin tosissani miettiä, että eikö toi nyt ole ihan yleissivistystä jo tietää kyseinen asia ja eikö amerikkalaiset oikeesti tiedä tollasta asiaa..??

Tosin, olin mä itsekin kyllä yllättynyt, kun mun kaverin käärme muni. Että miten se nyt sillein, ikänsä yksin elänyt käärme... jonka nimi taisi olla Niilo tai joku vastaava... Kaveri sanoi, että muniihan kanatkin ilman kukkoa. Että voihan se olla, että se käärmeen muniminenkin on yleissivistystä ja mä en vaan tiennyt...

Tämmöisiä juttuja olen siis muun muassa mietiskellyt, kun olen aikaani tubessa viettänyt. On tietenkin sanomattakin selvää, että tämä ei kuvasta jokaista amerikkalaista kotia ja sieltäkin löytyy varmaan porukkaa joka lähtöön. Koska omaan elämään kuitenkin tiiviisti kuuluu sekä vähäinen tavaramäärä ja aika lailla minimalistinen ajattelu SEKÄ suuri kiinnostus - ja voisinpa melkein sanoa että myös perehtyneisyys - ympäristöasioihin, on varmaan aika ymmärrettävää, että on asioita, joihin nyt vaan tulee kiinnitettyä huomiotaan ihan eri tavalla kuin joihinkin muihin asioihin - kuten vaikka autojen merkkeihin ja vuosimalleihin, joihin mies todennäköisesti kiinnittäisi huomionsa...

Ja kertauksen vuoksi vielä: nämä on mun ajatuksia ja mielipiteitä. Jokainen voi ottaa näistä sen, mikä kiinnostaa ja olla ihan vapaasti eri mieltä asioista. 

Kysynkin vielä, että ootteko te kiinnittäneet huomiota vastaaviin asioihin? Tai joihinkin muihin? Tai katsotteko te yleensäkin YouTubea vai elättekö mieluummin omaa elämäänne? =D (Mä usein mietin, että toi viimeisin vaihtoehto ei välttämättä olis ihan huono omallakin kohdallani...)

Terkut räntäsateisesta Kymenlaaksosta,

t. Heli

tiistai 1. helmikuuta 2022

opparin vääntöä, marttailua, kaappihaaveita ja muita mietteitä

 

Helmikuun eka. Voi hyvänen aika, miten aika juoksee! Olen taas noin 25 kertaa tammikuun aikana miettinyt, että voisi kirjoitella blogia, mutta kuinkas sitten kävikään... 


Mun on nyt pitänyt oikein todella potkia itseäni tekemään oppariani. Tuo kirjakasa liittyy vahvasti asiaan... en ole tosin kaikkia noista kirjoista edes kunnolla aukaissut edelleenkään, ja voi olla, ettei niistä kaikista edes ole avuksi, mutta tuollaisia on nyt kuitenkin kaapin päälle kasaantunut.

Opparin aihe on oikeasti mua kovasti kiinnostava. Minähän olin siis viime syksynä muutaman kuukauden opintoihini liittyvässä asiantuntijaharjoittelussa meidän alueen marttapiirissä ja se oli ihan tosi ihana paikka. Olen suuri marttafani! Sain sieltä aiheen myös oppariini ja suurissa harhoissani kuvittelin, että sen tuosta kirjoittelen pikapikaa ohimennen heittämällä valmiiksi... 

Mä sain siis kaikki muut opinnot valmiiksi siten, että 13.12.2021 oli vihoviimeisen projektin vihoviimeinen esitys. Mulla oli joku ihmeen kuvitelma, että siitä sitten vaan potkaisen opparin käyntiin ja se on about (tutkimusta ja sen analysointia vaille) valmis joskus tammikuussa (ja sen tutkimuksen sitten vaan enää siihen naputtelen helmi-maaliskuussa...). Voi hahhah... Nyt alkoi helmikuu, ja homma on aivan vaiheessa!!


Fiilishän on välillä siis ollut just tuo. (Mua huvittaa toi kuvasarja ihan älyttömästi. Olen sen napannut kuvakaappauksena jostain päin instagramia.) Paitsi että toisaalta asia todellakin kiinnostaa. Mutta se teoriapuolen lukeminen ei kyllä hirveästi ole aina napannut. Ja sitten toisaalta, kun olen viimein tarttunut kirjaan, esim. marttojen historiaan, niin kyllähän se kiinnostaa. Mikä loputon ristiriita!!

Mulla oli alkujaan jo melkoinen kamppailu yleensäkin hahmottaa opparista se runko - mihin keskityn, mikä on tärkeetä, mikä ei, mikä on ikään kuin "sateenvarjo" ja järjestys asioille. Alkuun olin ihan, että "tällein se menee, jes!". Kunnes sitten palaverissa selvisi, että en nyt ihan kuitenkaan ollut ajatellut asiaa loppuun asti... Tällä hetkellä mulla on aika selkeä ajatus siitä, miten homman rakentelen. Saa sitten nähdä, mitä opet sanoo huomenna palaverissa.

Suurin vaikeus on ollut se teorian lukeminen kaikkineen. Mun oppari on toiminnallinen, ja se toiminta ja siitä kirjoittaminen on kyllä sujuneet ihan suht ok. Hiukan mulla on tunne, että menen ns. per*e edellä puuhun, koska olen todellakiin tehnyt toiminnallisen osuuden ennen kuin edes teoreettinen osuus on tarkasti mulle hahmottunut... mutta näin tämä nyt menee. 

Oppari ei siis todellakaan ole leikin asia, ainakaan mulle. Saa nähdä kuinka monta kuukautta sen parissa vielä pakertelen!


Oppariini liittyen minustakin tuli viimein martta. Perustin siis sellaisen kestävään kehitykseen liittyvän martta-toimintaryhmän ja muun muassa siitä nyt sitten kirjoittelen. Olen käytännössä vetänyt tätä uutta ryhmää, tehnyt sille toimintasuunnitelman ja takana on nyt jo neljä marttailtaa.

Yhden kerran meillä oli marttaillan aiheena kestävät vaatevalinnat (tietäjät tietää: Garderobi) ja harjoiteltiin myöskin parsimista. Mulla on tuollaset ystävän kutomat lapaset olleet ihan räjähtäneet jo ikiajat, ja sain sitten viimein tartuttua neulaan ja lankaan niiden kanssa...


...ja uulalaa, sain kuin sainkin parsittua kaikki reiät niistä! Innostuin ihan täysillä tuollasesta pykäpistoparsinnasta, sain sillä siis erittäin paljon kivempaa jälkeä aikaiseksi kuin "tavallisella" parsinnalla, joten lapasten lisäksi parsin myös yhdet sukat (joissa myös oli useita reikiä). 

Ehkä minusta vielä kunnon martta tulee, kun alan viimeinkin tehdäkin jotain, enkä vain loputtomasti suunnittele tekeväni!!


Työasioiden suhteen olen edelleen aivan kuutamolla. (Kuva on ns. aasinsilta aiheeseen.) Mä hain yhtä työpaikkaa, pääsin haastatteluun ja olin... kolmen parhaan joukossa... eli en saanut paikkaa. Äääääh!! Työ olis ollut just passeli mulle, väitän, että olisin osannut homman ja se oli aiheesta, joka kiinnostaa mua paljon. Haastattelu meni hyvin ja "kiitos, mutta ei kiitos"-puhelukin oli todella kiva ja kannustava. Tehtävään valitulla oli sama koulutus kuin minulla (mutta jo valmistunut) ja ratkaisevia tekijöitä hänen voitokseen olivat vahva some-osaaminen sekä paljon esiintymiskokemusta. Eli alkaa ilmeisesti alalla kuin alalla vallita tuo somen tärkeys. 

No, mä hain sitä paikkaa sillä mielellä, että jos se on minun, mä saan sen. Jos en saa, sitten tulee jotain muuta. En ole erityisen uskonnollinen, mutta oikeesti mun ajatus oli tässä hommassa, että se on niinku herran haltuun. Niin käy, kuin on tarkoitus käydäkin. Ja kun se puhelu sitten tuli, pystyin ottaa sen vastaan ilman itkua ja parkua. (Olin juuri silloin Ikeassa, että olishan se vähän noloakin ollut siellä jonkun sohvan takana nyyhkyttää.)

Mutta siis... en nyt sitten tiedä, mitä tapahtuu työrintamalla. Mulla on yksi juttu kyllä tiedossa, mutta se asia ei ole vielä oikein edennyt. Ja hei... toisaalta ajattelen, että onneksi ei vielä olekaan. Kyllä tämä oppari olisi hyvä saada alta pois ensin! Vaikka rahallisestihan tässä nyt olen sen opintotuen varassa vaan, kunnes valmistun. Toisaalta mies ei ole sanallakaan valittanut tilanteesta (vaikka mulla on välillä TODELLA huono omatunto siitä, että hän pakertaa töissä ja minä vaan loisin kotona...) ja näinkin pärjätään kyllä.


Ikeasta puheen ollen: mä todellakin haluaisin tuon kaapin. Olen nyt kaksi kertaa käynyt jo sitä hiplaamassa, mutta en ole raaskinut ostaa (175€, eli noin 3/4 mun kuukausituloista...). Mä olen tässä kuitenkin nyt todennut, että tämä seuraavan kuvan kaappi...


...on söpöydestään huolimatta vaan kerta kaikkiaan vääränlainen ja kuten kuvasta näkyy, joudun säilyttelemään esimerkiksi kirjoja kaapin päällä, kun ne ei vaan tuonne mahdu. (Enkä tykkää tästä kamojen kasailusta sinne ja tänne, kun ei kaappeihin mahdu!) 

Tuo haaveideni kaappi ei ole paljoakaan korkeampi kuin nykyinen kirjoituslipasto, mutta siinä on just ratkaisevasti enemmän hyllytilaa. Tuossa kirjoituslipastossa kun siis on tuolla hankalassa alakaapissa (jonne joutuu suunnilleen konttaamaan, etenkin jos tuo levytaso on auki) vain kaksi hyllyä (tai siis alataso ja yksi hylly) ja sitten tuossa yläosassa on vain pikku lokerot ja isompi tila, jossa on nyt tulostin. Mua todellakin ärsyttää, kun joudun kasaamaan tavaraa tulostimen päälle ja sitten aina kaivamaan sen sieltä esille. 

Uusi kaappi olisi erittäin ideaalin kokoinen ja tykkään myös sen ulkonäöstä. Mä siis oikeesti tykkään monesta Ikean jutusta ja niiden ulkonäöstä: toi kirjoituslipastokin on Ikeasta ja minusta KAUNIS, mutta osoittautunut vain nyt tiloiltaan vääränlaiseksi. Saa nähdä, josko näppäinsormi vielä joku päivä lipsahtaa tilaamaan tuon kaapin!


Tämäkin kirjakasa pyöriskelee tuossa tasolla, kun voisi kaapissakin olla...

Olen koittanut miettiä tuota kaapin tarvetta ihan tosissani. Mä olen (tunnetusti?) kova karsimaan tavaroitani. Nyt on kyllä käynyt mielessä, että onko mulla liikaa tavaraa..? Mulla on yhdessä toisessa kaapissa muun muassa kynttilätarpeita ja niitä oli syksyn aikana siellä tosi paljon - nyt olen niitä tehnyt valtavat määrät sieltä pois. Ne vahat kuitenkin vei aika paljon tilaa. Toinen tavararyhmä on noi marttajutut: mulla on useampi lehtikotelollinen matskua ja nyt tuon toimintaryhmän tiimoilta vielä lisääkin. Kolmanneksi olen alkanut tehdä meidän kulmakunnan vesiosuuskunnan laskutusta (vapaaehtoistyötä käytännössä), ja pitäisi nekin mapit jonnekin saada. Ja sitten mulla on vielä jokunen mapillinen opiskelujuttuja. Ja siis se kaappi, missä nuo kaikki nyt on, on myös ihan liian täynnä ja aina joutuu edestä purkamaan tavaraa, että pääsee takaosan kamoihin kiinni... aargh!

Kysymyksiä: Tarviinko opiskelujuttuja todella joskus elämässäni vielä? Kannattaako mun jatkossa tilata niin hirveitä määriä kynttilämatskuja? Kuinka paljon ajattelin säilöä noita marttajuttuja? Onko se uusi kaappi siis todella tarpeen, vai huomaanko muutaman kuukauden kuluttua, että olisinhan mä ne tavarat saanut mahtumaan entisiinkin tiloihin...? Tällä hetkellä voitolla on ajatus, että tarviin uuden kaapin. Katsotaan, miten käy.


Jottei liian tiukaksi pohtimiseksi menisi, laitan vielä kuvan minun ja 7v lapsenlapsen shakkipelistä. Kummallakaan ei siis ole hajuakaan säännöistä, joten meidän pelit on aina erittäin mielenkiintoisia. Lopuksi kaikki on syöneet toisensa, ja nappulat on liikkuneet laudalla erittäin erikoisilla tyyleillä. Mutta pääasia on, että pelataan. Uno meiltä sujuu sentään ainakin suht oikeilla säännöillä ja olen erittäin innoissani, että saan tytöstä itselleni pelikaverin, joka ei edes suutu, vaikka häviää välillä.

Kerrottakoon, että muistipelit mä kyllä häviän noin 9 kertaa kymmenestä, siinä lapset on jotenkin aivan käsittämättömiä neroja. Mietin viikonloppuna sitä(kin) pelatessamme, että aikuisten aivot taitaa olla niin kuormittuneita, ettei jotkut kuvien paikat vaan kerta kaikkiaan mahdu enää sinne muun sälän sekaan. Ajattelin myös, että miten kovassa ylikuormitustilassa vaikka omatkin aivot on, kun ne oletettavasti raksuttaa esimerkiksi tuon opparin takia taustalla koko ajan... Olen siis joskus noussut yöllä klo 01.30 kirjoittamaan ylös ajatusta, joka tuli mieleeni, etten vain unohda sitä.  Toisaalta se "taustaraksutus" tuottaa välillä tulosta ja joku pohdituttava asia ratkeaa aivan yhtäkkiä, kun sen vaan antaa siellä pään sisällä rauhassa hautua.


Jaahas, pitäisiköhän sitä nyt nousta pyllyltään ja lähteä hiukkasen tuulettamaan noita nuutuneita aivoparkoja ulkoilmaan. Meillä on täällä tolkuttomasti lunta, ja lisää sataa koko ajan. Onneksi pihassa käy aura, ettei kolattavaa ole kovin hirveästi. En ajatellut nyt siis kolailla, mutta mainitsinpa nyt tuon, jos saisin sillä vaikka lisäpisteitä, koska olen kuitenkin noin kolme kertaa tänä talvena kolannut... =D

No niin, nyt riittää tämä höpertely. Hauskaa helmikuuta kaikille!

terkuin Heli