maanantai 28. joulukuuta 2020

Vuosikatsaus 2020

 

Jaahas, olisikohan se aika paketoida vuosi 2020 kasaan. Tämä on kyllä kaikkineen ollut aikamoisen ikimuistoinen vuosi, eikä välttämättä hyvässä mielessä... Omaan elämään tuo pirullinen korona ei ole vaikuttanut mitenkään erityisen suuresti; lähinnä se on tuonut vain maskit kauppareissuille. Toisaalta onhan tässä joutunut miettimään esimerkiksi ystävien ja sukulaisten tapaamisia ihan uudella tavalla ja ne on kyllä olleet todennäkäisesti vähemmällä kuin mitä muutoin olisi. Mutta pääasiassa mä olen kuitenkin vain kotosalla, joten siinä mielessä ei ole suurta muutosta mun elämään tästä tullut.

Tässä olisi nyt kuitenkin pieni kooste kuluneesta vuodesta. Ei mitään ihmeellistä, mutta ompa nyt vähän koottuna yhteen postaukseen asioita, joita vuoden aikana on tapahtunut.

Tammikuu oli ainakin kuvista päätellen ilmeisen vähäluminen. Kävin yksin Repovedellä. Käytiin tyttären ja tyttärentyttären kanssa elokuvissa katsomassa Frozen. Kouluni jatkui ja taas oli tunne uuden moduulin alkaessa, että tavaraa kaadetaan saavilla päälle, ennen kuin tilanne alkoi paremmin hahmottua. Naapurissa oli bileet, joista toipuminen kesti tovin.

Helmikuussa oli ihan ihme kelit. Metsä oli pääosin lumeton ja piha välillä suorastaan lainehti vettä ja välillä oli jääkenttänä. Käytiin pikkumurun kanssa retkellä lähimetsässä, mukana barbi ja tietenkin eväät (matkaa lähimetsään on siis muutama sata metriä...). Kaveri kävi meillä kylässä ja käytiin porukalla katsomassa bändejä. Esikoinen täytti 25v. Ja taas käytiin elokuvissa, tällä kertaa katsomassa Teräsleidit ja joku muukin, jota en enää kyllä nyt muista. Aloitin innoissani jumpan ja kuntosalin ja ajattelin, että tämä on se kevät, kun minä viimeinkin oikeasti kunnostaudun liikunnan saralla. No, haaveeksi jäi...  


Maaliskuun lopulla kukkivat jo ekat leskenlehdet!  Kävin taas Repovedellä. Ei voinut kyllä talviretkeilystä juurikaan puhua, kun lunta ei ollut kuin nimeksi. Mulla oli kovasti kouluhommia, muun muassa moduulin lopun tentti. Se riivatun korona teki tuloaan ja sekoitti koko maailman. Kyllä oli outoa, kun Suomessakin meni jopa maan rajat kiinni!! Ja siihen tosiaan sitten loppui ne mun hyvin alkaneet liikuntaharrastuksetkin, kun myös liikuntapaikat tietenkin sulkeutui. Meille tuli uusi lemmikki, kuningaspyton Pörrö (jep, nimi ei varsinaisesti kuvaa ulkonäköä...) ja tyttökin palautui opiskelupaikkakunnalta kotiin etäopiskelijaksi. Korona pelotti mua kyllä kieltämättä aika paljon silloin alussa.


Huhtikuussa sai jo hörppiä teetä pihakeinussa, vaikka välillä nähtiin kyllä vielä luntakin. Koronan takia suunnistuskausi alkoi omatoimisuunnistuksena, mikä olikin yllättävän mukavaa, kun ei ollut minkäänlaisia aikapaineita (ikään kuin mulla koskaan olis mitään asiaa sinne kärkikahinoihin... ennemminkin hätyyttelen yleensä sitä häntäpäätä!). Meidän ympäriltä kulotettiin pellot jokakeväiseen tapaan. Koira kävi hammaslääkärissä ja kissa piti mulle seuraa opiskellessa.


Toukokuussa saatiin vielä luntakin, mutta kyllä se siitä sitten kesää kohti alkoi kuitenkin kääntymään.  Minä intouduin laittelemaan viimeinkin meidän pihaa ja sinne ilmestyivät niin mansikka- ja kukkamaat kuin aronia-aidannekin. Koulussa oli kevään viimeiset tentit ja eka kouluvuosi päättyi ihan mukavissa merkeissä ja hyvin arvosanoin. Vappuna paistettiin pihalla munkkeja ja äitienpäivä oli ja meni. Tein kovasti suunnitelmia kesää varten, koska mulla oli tiedossa melkoisen vapaa kesä.


Kesäkuussa kukki omenapuu ihan mielettömän runsaasti! Syksyllä saatiinkin oikein ennätyssato meidän pikku puusta. Istutin myös pari laatikollista perunoita. Vietettiin pienesti toisen pojan valmistujaisia. Juhannuksena istuttiin iltaa tuttavien ihanalla rantapaikalla. Välillä oli suorastaan hellettä ja pihan kasvit vaati hirmuista kastelua. Paistettiin pihalla lettuja ja käytiin Ikeassa naisporukalla.


Heinäkuussa ystävä kyläili meillä ja minä sitten heillä. Käytiin muun muassa ihanassa Lammassaaressa. Juhlittiin pikkumurun 3v synttäreitä ja oli mulla itselläkin synttärit. Käytiin Porvoossa mun synttäripäivänä ja palasin sitten sinne vielä uudestaan loppukuusta, jolloin shoppailin läjän ihania vaatteita. Kotona rempattiin, tällä kertaa saatiin räystään aluset kuntoon ja niitä varten maalasin muutaman sata metriä lautaa. Syötiin ekat omat perunat ja pakastin reippaat määrät mustikoita ja mansikoita. Meillä oli 25v hääpäivä.


Elokuussa tein pienen roadtripin, kun tapasin vanhoja ystäviä yläasteajoilta yli 30v takaa (hui, miten vanha mä jo oon!!). Treffasin myös blogiystäväni Sirkun ja Marketan samalla reissulla. Kotikulmilla käytiin töllöttelemässä ihmeitten ihmettä, eli Kimolan uutta kanavaa. Keikuin talon katolla maalailemassa räystäiden alusia ja noukin lähimetsästä puolukoita ja sieniä (mutta vain ihan pienet määrät). Pilkoin ja pakastin omenia. Ja loppukuusta jatkui taas opinnot.


Syyskuussa kävin parin tunnin kiepahduksen koululla pakollisen kirjallisen tentin takia. Tämä olikin korona-ajan ainoa lähipäivä, kaikki muut peruttiin. Koronatilanne alkoi pahentua ja meidän perheestäkin taisi kaikki käydä syyskuun aikana testissä. Luonnossa alkoi olla tosi kaunista, tykkään syksystä tosi paljon. Keräsin loput omenat ja mehustin ne. Opinnot oli täydessä vauhdissa.
 

Lokakuussa saatiin jo ekat pakkaset ja ihanat sokerikuorrutukset kasveihin. Tein kynttilöitä ja niiden polttelukin alkoi jo iltojen hämärtymisen myötä innostaa. Istuttelin kanervia pihan koristeeksi ja keräilin maljakoihin kuivia heiniä. Aloin pestä kertakäyttöisiä kasvomaskeja. Tulia pidettiin jo uuneissa usein. Virittelin ekat valosarjat kuun lopulla ulkoeteiseen. Tapasin vanhoja opiskelukavereita pitkästä aikaa pienen illanvieton merkeissä. Ja niin, se meidän käärme päätti ulkoilla oma-aloitteisesti ja säikytti mut yöllisellä vessareissullani.


Marraskuussa kävin katsomassa ihkuihania koiranpentuja samalla, kun kävin kalevalaisessa jäsenkorjauksessa (ja kolmannen käynnin aikaan huomasin, että tosi pitkään jatkunut käsivaivani on kadonnut, juhuu!!). En kuitenkaan saanut pentukuumetta, vielä ainakaan... Aloitettiin miehen kanssa luumupitkojen mättäminen, se on meidän jokavuotinen joulunalusherkku nro 1. Saatiin ihana ensilumi, joka herätti välittömästi joulufiiliksen. Hankin vihdoin avukseni opintoihin toisen näytön, se helpotti tiettyjä juttuja ihan suunnattomasti.


Joulukuu saapui sitten viimein, ja toisaalta yllättävän äkkiä. Täällä Kymenlaaksossa näyttää alkutalvi olevan nykyään erittäin vähäluminen, mutta saatiin sentään maa valkoiseksi jouluksi. Painoin opintoja kasaan syksyn osalta ja pidettiin ihanan tiimini kanssa etäpikkujoulut Zoomin ja Teamsin kautta luennon ohessa. Tein taas kynttilöitä ja mietin joulujuttuja. Meidän alue liittyi koronan suhteen leviämisvaihe-jengiin ja vallitsevan tilanteen vuoksi jokavuotinen sukulaisissa pyörähtäminen jäi väliin. Leivottiin toisen pikkumurun kanssa pipareita. Toteutettiin ekaa kertaa Secret Santa ja vietettiin joulu kotona lasten kyläillessä meillä. Maailmalla alkoivat rokotukset koronaa vastaan, joten toivo paremmasta ensi vuodesta on olemassa.


Niin vierähti ikimuistoinen koronavuosi 2020. Vielä olisi muutama päivä vuotta jäljellä ja sitten olisi taas kerran mahdollisuus uuteen alkuun ja uusiin hienoihin lupauksiin ja suunnitelmiin vuoden varalle. Mä ajattelin, että ensi vuonna laihdutan viimeinkin sen 5kg, alan nukkua paremmin ja syömään terveellisemmin. Ja lopetan stressaamisen opintojen kanssa (vaikka niitä on keväällä ihan hullun paljon), lenkkeilen enemmän ja niin edelleen. Eli hyvät on aikeet, mutta miten niiden kanssa käy, sepä jää nähtäväksi... Noin niinkuin lähtökohtaisesti toki toivon, että toteutuvat, mutta kokemus kertoo, että eivät välttämättä pääse edes hyvään alkuun. Mutta tarkastetaan tilanne sitten vuoden kuluttua, sikäli mikäli selvitään tästä sinne asti.

Miten teidän vuosi sujui? Saiko korona elämän pyörähtämään ihan ympäri, vai tuntuiko missään?

Heli

tiistai 15. joulukuuta 2020

Juttuja joulua ootellessa


Ajattelin pitkästä aikaa tänne jotain napsutella. Ja kuinka kävikään...? Koira asettui tuohon viereen tuollaisella ilmeella mua tuijottamaan. Sillä on ilmiselvästi mielessä jotain ihan muuta kuin emännän istuskelu koneella... No, se voitti tämän erän ja kävimme pikaisesti ulkona. 


Sitten kun ulkoa tultiin, pitikin jo alkaa ruokahommiin. Mies käy kotona syömässä ruokiksella, joten ei muuta kun perunat ja porkkanat kiehumaan ja kastiketta vääntämään. Mä muuten opin vasta viime kesänä, että kun perunoiden keitinveteen laittaa suolaa, tulee paremmat potut... ja että porkkanoita voi keitellä siellä mukana. Olen siis aina keittänyt perunani ilman suolaa, ja ilman porkkanoitakin. Enkä mä vieläkään muista läheskään aina suolaa lisäillä. Kaikkea sitä kuitenkin vanhanakin vielä oppii, ja vieläpä omalta äidiltään!


Minun ateria. Hyvää oli. Noudatan ns. KIS-periaatetta ruokailussa; Keep It Simple. Jotain olen siis oppinut koulussa tän moduulin aikana, meille kun yhden tehtävän yhteydessä korostettiin tätä KISSiä, siinä toinen S oli siis vielä jatkoksi että "and Stupid", mutta mä otin oikeuden lyhentää tämän nyt omaan tarpeeseen sopivaksi. =D Ja vaikka tämä oli siis lähinnä vitsi, niin tarkemmin mietittynä todellakin pidän eniten yksinkertaisuudesta myös ruoassa!


Joulu lähestyy. Lunta on maassa just ja just pieni ripaus, voi että kun se nyt pysyisikin jouluun saakka ja mieluiten koko talven. Ei sillä että tänäkään vuonna olisi mikään huikea joulufiilis, mutta jotenkin se musta maa vie senkin vähän, mitä sitä olis lumen kanssa. Lahjajutut on jo mallillaan, hankin vain sen viime postauksessa mainitsemani Secret Santa lahjan ja lapsenlapsille kaksi pakettia molemmille. Täytyy sanoa, että vaikka olenkin todella vahvasti turhaa kuluttamista vastaan, niin tämä lahjojen vähyys toisaalta oikein korostaa sitä joulutonta tunnelmaa. Mikä hassu ristiriita!


Mulla oli viime postauksessakin kynttiläjuttuja ja niitä on jälleen. Tein nimittäin eilen itselleni uuden satsin ja lisäksi nämä lahjoiksi. Ehkä hiukan tylsää, mutta sanoin äidilleni ja kummilleni, että nämä lahjahommelit voisi varmaan muuten unohtaa, mutta voisin heille tehdä jouluksi kynttilöitä - heidän omiin astioihin. He valitsivat nämä astiat ja saivat valita myös tuoksut, joten on vähän niin kuin mittatilaus"lahjat" nämä nyt sitten! Tätä perinnettä voisin aivan hyvin jatkaa, samoin kuin sitä Secret Santaa. Pikkuneideille sitten vaan perinteiseen tyyliin paketit.


Meillä on joulukoristelut tosi vähäiset. En ole oikeastaan vuosiin enää suuremmin mitään laitellut. Tontuista ja enkeleistä en tykkää oikein ollenkaan, jotain tähti- ja sydänaiheisia voin just ja just laitella... sekä muutamia valoja. Vaikka olen yleensä monessa asiassa tosi pihi ja mietin ostoksia tehdessäni lähes poikkeuksetta, miten turhia nekin on ja miten iso rasite ne on maapallolle, sorruin kuitenkin ostamaan ulkoeteiseen nuo pallovalot ja niiden lisäksi parit muutkin valot. Toivottavasti ne kestää hamaan ikuisuuteen asti.


Joulukukista pidän ehdottomasti eniten hyasinteista. Joka vuosi niitä hankin muutaman. Mieluiten sinisinä tai valkoisina, mutta tällä hetkellä mulla on yksi joka väriä. Varmaan pitää vielä kertaalleen niitä ostaa lisää, koska ehtivät ennen joulua jo rupsahtaa. Mulla on pienoinen ristiriita myös näiden jouluisten kukkien suhteen... Ajatus siitä, että niitä kasvatetaan jossain kasvihuoneessa, jotta niitä voi sitten pitää viikon kotona ja heittää sen jälkeen roskiin (eli tietenkin kompostiin), on aika sietämätön. Kuitenkin, however, myöskään ajatus varpujen tai havujen repimisestä metsästä ei ole hyvä. Juu, minä olen se ihminen, joka huokaa syvään ja surullisesti, kun ihmiset esittelevät jouluisia asetelmiaan, anteeksi vaan. Ne on kieltämättä kauniita, mutta. Aina se mutta... Mietin aiemmin, että ostamalla joulukukkia kannatan jonkun yritystoimintaa ja elantoa (hmm... jos ostan ne Prismasta/S-marketista, niin ketähän lopulta tuen...), mutta nyt kun aloin miettiä tuota kasvihuonekasvatusta ja sen ilmastovaikutusta, niin menikin taas vähän sormi suuhun.


No niin, kappas vaan! Omassa padassani on sitten myös niitä havuja... huoh. No, ainakin ne on oman pihan kuusista nipsittyjä pätkiä. Jokamiehen oikeudet kun myös mua aina mietityttää noissa havu/varpujutuissa, ne kun ei tunnu olevan ihmisille kovin selviä asioita.


Kuten monelle on varmasti tullut selväksi, mun elämä on monien mietteiden osalta aika synkkä ja ristiriitainenkin. Olen juuri se ilonpilaaja, joka miettii näitä maailman turhuuksia ja murehtii monenlaista, ja tuo niitä ikävästi julkikin, sekä livenä että vaikka täällä blogissa. Kuten nyt vaikka joulun aikaan nämä varpujen repimiset. Asia vaan on niin, että mun spontaani ajatuskulkuni oli seuraava: 1) oliko maanomistajan lupa repiä ne, 2) miksi ne piti repiä, olisi antanut kasvaa ja 3) kuinka monta vuotta menee siihenkin, kun ne kasvaa takaisin... 


Joulun aikaan on lisäksi sitten tietty myös kuusten kaatamiset, turhat joululahjat ja mielettömät jouluvalomäärät, joilla mieltäni rasitan. Esim. meidän lähistöllä on about joka talon ikkunassa ja pihassa lukuisia valoja. Ok, ne on tietyssä määrin kyllä oikein kivoja ja niitä on mukava iltalenkillä katsella. Mutta sitten, kun valojen määrä on tuollasta 10-20 valosarjaa JA niiden lisäksi palaa vielä ne varsinaiset pihavalotkin, alkaa mulla väistämättä päässä surista..... miksi, oi miksi sellaiset valomäärät?? Ihan sama, vaikka "ne ledit vie niin vähän sähköä": sekin "vähä" sähkö vaatii jonkun lähteen, josta sitä tuotetaan. (Ja sähkölaskua se vähäkin kyllä lisää.)


Aika ajoin mietin, että pitäisi varmaan olla vaan hiljaa, mutta toisaalta juuri kun tässä eräänkin kerran sellaisia hupsutuksia (eli hiljaa olemista, hahhah) mietin, sattui sopivasti kohdalle Kaarina Davisin postaus, josta nuo yllä olevat tekstit olen kuvakaapannut. Asiahan nyt vaan on sillä lailla, että jos kaikki ajattelevat, että voivat vähän tehdä sitä ja tätä, eikä se oma vähä nyt niin paljoa missään tunnu, niin mitä siitäkin seuraa?? Monesta vähästä kasvaa suuri virta! Ihan niin kuin monesta pienestä hyvästäkin valinnasta kasvaa suuri virta - joka myöskin tuntuu monesta niin älyttömän vaikealta sisäistää. Ehkä minun paikkani täällä maailmassa on olla tämmöinen ärsyttävä asioista huomauttelija ja osaltani sillä tavalla toivottavasti vaikutan edes jonkun ihmisen ajatusmaailmaan hiukkasen.


En todellakaan, siis todellakaan, ole itse mitenkään erityisen loistava esimerkki ja ylivertaisen hyvä ihminen ympäristöasioissa, vaikka ne onkin itselle tosi tärkeitä. Ei siis kannata kuvitella, että tässä nostelen itseäni jollekin jalustalle. Mä teen asioita, joita ei varmaankaan pitäisi tehdä, omistan auton ja ostelen itsekin välillä niitä turhuuksiksi laskemiani asioita. Sisäinen ristiriita on kova, kun käyskentelen kaupassa katselemassa (ja hiplailemassa) kaikkea nättiä ja ihanaa, mitä voisin tai haluaisin ostella ja toisaalta mietin, että a) en tarvii tai b) kyseessä on täysin turha juttu. Kyllä minäkin siis pidän kauniista tavaroista enkä todellakaan sulje silmiäni niiltä jouluvaloilta. Mutta useimmiten koen niistä kuitenkin enemmän tuskaa ja surua kuin iloa, ainakin jos alan yhtään ajatella asioita pintaa syvemmältä. Tekemättä ja ostamatta jättämiset ei aina oo siis todellakaan niitä kivoimpia ratkaisuja, mutta mun valintoja ohjaa isommat asiat kuin omat halut - ainakin useimmiten, tai edes joskus. 


Mitä enemmän asioita opiskelen, sitä enemmän mua raivostuttaa sellaiset kommentit kuin "ihan kiva kun ilmasto lämpenee, ei tarvii niin paljon taloa lämmittää ja sähkölaskut on pienemmät" tai "kerranhan täällä vaan eletään, mitä väliä" tai "mä maksan kuukaudessa vesilaskua 20€ niin voin laskea sillä rahalla vaikka koko päivän vettä hanasta" tai hetkellisen pakkasen iskiessä / kylmän kesän kohdatessa ne perusjutut "ai mikä ihmeen ilmaston lämpeneminen". Voi hyvää päivää, miten aivotonta, itsekästä, idioottimaista ja lyhytnäköistä. Joskus noi opinnot saa miettimään, että onko tässä enää edes oikeasti mitään tehtävissä, tuhoa kohti mennään nasta laudassa ja iloisesti vihellellen vaan...


Toivoisin voivani kirjoitella useammin, jotta postauksista ei tulisi aina sitten lopulta tämmöisiä paasausmaratoneja. Mulla on jo koulusta joululoma alkanut (no, on meillä vielä tiimipaltsua tiedossa tällä viikolla, mutta muuten...), joten ehkä tässä loman aikana vielä saan jotain naputeltua. Kevät näyttää tällä erää todella kiireiseltä, sillä vaatimattomana tavoitteenani on suorittaa kahden moduulin eli yhteensä 30 pakollisen opintopisteen lisäksi seitsemän (!!) pienempää kurssia, kooltaan 2-5 opintopistettä (yhteensä 26 op). Siinä saattaa sukat pyöriä jaloissa ja pönttö olla aika sekaisin, kun on monta juttua yhtä aikaa meneillään, mutta otan tämän nyt sillä ajatuksella, että jos menee aivan mahdottomaksi niin sitten jätän vaan tekemättä osan.


Lopuksi haluan vielä vinkata teille kaikille yhden ihanan blogin (klik), jos ette ole jo siihen tutustuneetkin. Heidi kirjoittelee näitä minun rakastamia maailmanparannusasioita ihanan lempeällä otteella ja tekee myös viikoittaista podcastia, jota kuunnellessa minun sielu suorastaan lepää. Suosittelen todella lämpimästi tutustumaan sekä blogiin että podcastiin! 

Näillä mietteillä kohti joulua! Mitäs teille kuuluu?

Heli