Mietiskelen sellaista asiaa kuin luottamus. Se on mulla aika lailla murentunut vuosien varrella... luottamus ihmisiin ja luottamus elämän järjestymiseen yleensäkin. Ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa, kun olen kokenut jonkun ihmisen tosi kivaksi, suorastaan ystäväksi ja luotetuksi - ja saanut karvaasti pettyä, kun olenkin joutunut petetyksi jollain tavalla: on puhuttu pahaa, juoruttu henkilökohtaisia asioita, suorastaan huijattu jne. Luottamus ihmisten rehellisyyteen ja aitouteen on todellakin saanut vahvoja kolauksia ja epäluottamus alkanut itää.
Olen elämässäni pettynyt moniin lupauksiin, joita on annettu, mutta joita ei olekaan pidetty. Olen aina uudelleen ja uudelleen uskonut ja luottanut, että jospa NYT voin luottaa ja se luvattu asia tapahtuu... mutta ei. Kyllä siinä alkaa väkisinkin luottamus murentua sitten lopulta, ja tulee sellanen tunne ja ajatus, että kannattaako noihin lupauksiin enää yhtikäs mitään perustaa ja ihmiseen ja hänen antamiinsa lupauksiin luottaa. Miten ihmeessä jaksaisi uskoa johonkin muutokseen tai luottaa lupauksiin, jos on vaan pettymyksiä pettymysten perään?
Usein myös puhutaan, että kyllä elämä hoituu, siihen pitää vaan luottaa. No entäs, jos on odottanut sitä elämän hoitumista jo aika kauan, vuosikausia? On koittanut tehdä asioille ja olosuhteille ja sille sun tälle jotakin, mutta ei se vaan aukene?? Miten kauan voi, taikka paremminkin jaksaa luottaa siihen, että kyllä se siitä ja kaikki järjestyy??
Mietin usein myös sellaista, että ihmiset puhuu julkisesti yhtä ja privaatisti toista. Tai yhdelle yhtä ja toiselle toista. Yhteen suuntaan kun kumartaa, niin toiseen sitten pyllistää... Siitä syntyy kyllä lopulta ihan käsittämätön selkkaus ja suo. Aiempien kokemusteni perusteella minussa hiipii nykyään aika helposti esiin epäluuloisuus ja varovaisuus sekä epäluottamus. Joskus aiemmin se lamppu syttyi vasta liian myöhään, nykyään jo paljon herkemmin. Alan miettiä, että jos joku puhuu jostakin jotain, niin entäs sitten minusta? Olen ollut tällaisissa yhteisöissä, missä kukaan ei ole niin sanotusti "turvassa", vaan voi olla ihan varma, että kaikista puhutaan... Eipä siinä kyllä luottamus ihmisiä kohtaan ainakaan kasva - jos ei kyllä omakaan suoritus nyt niin järin puhtoinen ole.
Olen pohjimmiltani tosi rehellinen ihminen ja lähtökohtaisesti luotan ihmisiin ja heidän rehellisyyteensä. Tai kyllä mä ennen luotin enemmän, suorastaan sinisilmäisesti... Mua hyvin paljon kalvaa omatkin puheet ja kaksinaamaisuus, sillä kyllä sitä ihan peiliin katsomallakin on valitettavasti havaittavissa. Olen jo monen vuoden ajan - niiden omien karvaiden kohteeksi joutumisen kokemusten takia - pyrkinyt ihan tosissani välttämään siihen lauluun liittymistä. Joskus onnistuu paremmin, joskus huonommin. Ja saahan sitä toki ihmisistä ja asioista mielipiteitä jokaisella olla... monesti vaan mietin, että olisipa ollut viisainta jättää joku asia ihan vain omaan tietoonsa. Tai olla ottamatta osaa keskusteluun.
Tällaisia tänään mietin sateen ropinan kuuntelemisen ja näyttösuunnitelmien kirjoittelun lomassa... Mitä sinä mietit tästä asiasta? Kopsahtaako nilkoille (kuten minulla)?? Minusta tämä on miettimisen ja parannuksen tekemisen arvoinen asia hyvin monelle, ellei jopa ihan meille jokaiselle - myös siis mulle itselleni, jälleen kerran...
Oletko Sinä luottamuksen arvoinen ja puheittesi mittainen?
Heli
