mie romahin

Nyt kyrsii.

Muistatteko, kuinka väänsin tuntikausia ja päiväkausia niitä näyttösuunnitelmia ja itsearviointeja? No tänään oli sitten Se Päivä, kun ensimmäisen näyttöni menin antamaan. Aiheena oli Asiakaspalvelu, joka siis on mun työtä ja sillä tavalla ihan Piece of Cake. Minä tiedän, että olen hyvä asiakaspalvelija ja osaan työni.

Vaan kuinka kävi? 

No ei hyvin. Siis kyllähän se läpi meni, mutta sainkin siitä nyt alustavasti vain kakkosen (kolmonen on se paras). Tais se henkilö aloittaa sen arvostelun sanoilla "me annettiin sulle tästä vahva kakkonen" tai jotain sinne päin. Siinä kohtaa minä sanoin, että EIIII... Ja niin siinä kävi, että mie todellakin romahin. Tuli ihan itku. Kuinka noloa... Sanoin, että nyt kyllä alan itkeä - ja sitten aloin. En sillein dramaattisesti nyyhkimään, saatikka ääneen ulvomaan, mutta niin se vaan pato murtui silmäkulmasta, enkä mitään voinu asialle. Olin niin pettynyt. Esimieheni arvioi mut kolmoseksi, ja sitten jotkut mua täysin tuntemattomat henkilöt, jotka lukee mun asiat paperista, arvioi mut kakkoseksi.

No tottakai arviolle oli syynsä. Mulla niitä oli kaksi:

1. Ruotsin kieli 

Minä tiedän erittäin hyvin, että ruotsini ei ole samalla tasolla kuin enkku. Osaan sitä ja ymmärrän sitä, mutta tällä hetkellä kieli on erittäin ruosteessa - olen opiskellu sitä viimeksi... vuonna 1993?? Meillä alkoi juuri koulussa ruotsin jakso, ekat tunnit on ollu, ja totesin kyllä heti, miten kovasti kaipaa kieli verryttelemistä ja sanavarasto päivittämistä. Kielioppi mulla on kyllä hallussa - jostain syystä olen kielissä hyvä nimenomaan kieliopissa, sanoja en ole koskaan oikein suuremmin jaksanu opetella... Mutta kankeaa se ruotsi todellakin on. Olen ihan varautunut siihen, että siitä ei todellakaan mitään kolmosta napsahda, ei ainakaan niin selkeästi mitä enkusta suorastaan odotin. Ruotsista siis kokisin kakkosen ihan hyvänä numerona itselleni.

Mun suurin ongelma noin yleensäkin noiden kielten kanssa on puhuminen, ja se, että odotan itseltäni jotain täydellistä suoritusta. En ollenkaan osaa puhella rennosti - muuten kuin itsekseni. Niimpä nyt näytössä, kun olis jotain näyttöä siitä kielitaidostakin pitänyt antaa, menin aivan kipsiin. Siis yhtään järjellistä lausetta en todellakaan saanu aikaan. Aivan kauheeta. (Hyvä etten jo siinä kohtaa alkanu itkemään...) Mutta suoraan sanottuna en tosiaan olis osannut arvata, että kielitaidolla on niin iso paino tossa tutkinnossa. Etenkään, kun en ole todellakaan pariinkymmeneen vuoteen sitä tarvinnu, enkä työssäni koskaan... En siis suorastaan tajunnut valmistautua tuohon ruotsi-osioon yhtään millään lailla ennen näyttöä. Sjutton också.

2. Itsearviointilomakkeen puutteet 

!!!!!!!! Ja tämä jos joku mua kyllä niii-iiiin kyrsii... Mielestäni käytin paperini opettajalla näytillä, ja se kehui niitä kovasti. Nyt sitten mulle sanottiin, että ne on tehty aika lailla väärin. Näyttösuunnitelmaan väännettiin kaikki asiat rautalangasta, ja mä kuvittelin, että sitä ja sitten tuota itsearviointia käytetään tavallaan rinnakkain siellä näytössä, joten kirjoitin arviointiin niihin kohtiin lähinnä sitten, että "osaan tämän". Nyt sitten mulle selviskin, että siihenKIN olis pitänyt vääntää rautalangasta kaikki asiat. Että nyt näytön vastaanottajat ei saa käsitystä mitä mä osaan, kun se on noin ylimalkaisesti vaan siihen laitettu. Pitäisi olla VERIFIOITUNA ne osaamiset.

Koko sen mun monen tunnin työn vois siis heivata ihan suoraan roskikseen...

No, minä siinä tuherrukseni seassa sitten ilmaisin, että minä en ole tähän numeroon tyytyväinen ja mitä voin tehdä asiaa parantaakseni. Saan kyllä yrittää nostaa numeroa. Ne tyypit antoi mulle kirjallisen tehtävän, minkä teen ruotsiksi, ja sitten korjaan itsearvioni verifioiduksi (voi hyvää päivää mikä termi). Nämä lähetän sitten yhdelle noista kolmesta henkilöstä, ja sitten he kolme kokoontuu ja arvioi asian uudelleen.

Kyllä mä uskon, että saan paperille ruotsia ihan hyvin ja ton itsearvioinnin nyt saan kyllä korjattua tarvittavanlaiseksi. Mutta voi voi kun voisin antaa näyttöä siitä kielitaidostani myös suullisesti. Mä en kerta kaikkiaan tajua, miten mulle iskee niin kauhea paniikki, kun pitäisi sitä puhua... ihan henki loppuu ja ääni tärisee (ja itkukin meinaa tulla), etenkin tollasessa tilanteessa. Mä luulen, että jos mulle tulis asiakas puhumaan ruotsia, mä siitä kyllä jollain lailla selviäisin. Mä siinä kotimatkallakin pulisin itsekseni autossa, ja ihan hyvin sitä tekstiä tuli, vaikka sanat hakusessa onkin. Se tilanne ja jännitys saa mut vaan näyttämään aivan ummikolta idiootilta.

Niin. Tyhmimmältä tämä kaikki tuntuu siksi, että kuitenkin mun asiakaspalvelutaidot ne kaikki kolme arvioijaa arvosteli ehdottomasti kolmosen arvoiseksi. Tiedän kyllä itekin, että olen siinä hyvä ja osaan homman. Asiakaspalvelijoitakin kun on monenlaisia, taatusti niitä huonojakin. Mun mielestä on sitten ihan hitonmoinen vääryys, jos kolmonen vaihtuu kakkoseksi siksi, etten niiden edessä kykene sitä ruotsia vääntämään. Ei auta nyt kuin elää toivossa, että kirjallinen työ saa ne toisiin aatoksiin. Siitä mä nyt olen satavarma, että uusittu versio itsearvioinnista kelpaa kyllä kolmoseksi. 

Ei auta itku markkinoilla. Vaikka ensin ajattelinkin, että lyön hanskat tiskiin koko koulun kanssa, että mitä varten mä tollasilla jutuilla itteäni murehutan ja nöyryytän, mä tiiän, että osaan työni ja sen asiakaspalvelun jne jne jne... niin sit kuitenkin oon tässä työpäiväni lomassa ajatellu, että ei auta kuin tarttua toimeen. Mä teen ne vaaditut lisätyöt ja jos sitten ei kolmosta heru, niin ei auta kuin tyytyä kakkoseen (vaikka kyllä se ottais päähän ja kovaa!).

Sain muuten näytössä kuulla myös, että jotain portfoliota olis voinut tuosta työstään tehdä, ottaa kuvia ja tuoda paperilla esimerkkejä tekemistään asioista jne. No sehän on kiva kuulla jälkikäteen, juu. Ehkä mä siis vielä senkin teen, että kerään aineistoa silläkin lailla. Mulla on nyt ihan pakottava tarve vakuuttaa ne osaamisestani.

Ja juu, kyllä mä tästä kaikesta ihan itteäni saan syyttää. Taisin lähteä vähän turhan löysin rantein tohon näyttöön, en etukäteen esimerkiksi jännittäny yhtään. Luokkakaverini oli myös näytössä ja sai siitä kolmosen. No, hänellä oli sitten niitä valokuvia yms (oli erityyppisessä kaupassa sen harjoittelun kuin minä), lisäksi hän on rohkea puhumaan tuota ruotsiakin. Lisäksi hän oli valmistautunut tuohon ruotsi-osioon - häneltä siinä kuulinkin, kun kävi näytössä ennen minua, että siellä piti puhua ruotsia ja siinä kohtaa voi sanoa, että mulle alkoi tulla hiukan epämukava olo ja paniikki...

* * *

No niin, nyt on vedettynä suklaalevykin murheeseen. Ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä... vai menikö se jotenkin noin? Vai pitäiskö sanoa, että ei muuta kun tsemppi ja uusi yritys päälle vaan. Ja seuraavaan näyttöön sitten himppasen parempi valmistautuminen... Itse asiassa me saadaan nyt ennen tämän kevään harjoitteluihin lähtemistä sitten ohjeistus näyttöpaperien tekoon. No, parempi myöhään ja miten se nyt menikään...

Ehkä mie tästä toivun. Ja nousen. Ja saan vielä sen kolmosenkin, jonka mä nyt vaan kerta kaikkiaan tästä mun osaamisalueestani haluan...

Heli

mikä on minun kutsumukseni?

Työn alla olisi nyt liiketoimintasuunnitelma. Mulla oli aika selkeät ajatukset, mistä aiheesta alan sitä väsäämään. Aamulla, kun aloin keräilemään ajatuksia paperille, tuli yhtäkkiä melkoinen lamaantuminen. Kaikki ajatukseni tuntui ihan tyhmiltä ja mahdottomilta toteuttaa oikeasti.

Tehtävänhän voisi toteuttaa myös ihan mielikuvituksellisena. Moni tekee sen ryhmätyönä, ja suunnitelmissa kuuluu olevan jos jonkinlaista yritystä. Harmillista tässä onkin se, että minun piti tehdä työ vähän sillä silmällä, että joskus ehkä kenties voisin suunnitelmani jopa toteuttaa. Ajattelin, että tämä on mulle vähän kuin aarrekartta, ja laitan ihan oikeasti paperille suunnitelmiksi ajatuksiani. Nyt olen kuitenkin aika lannistunut, koska jostain syystä en oikein itsekään jaksa uskoa noihin juttuihin.

Luen parhaillaan kirjaa nimeltä "Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmiesi työpaikan" (kirjoittanut Lauri Järvilehto). Siellä ohjeistetaan tekemään kutsumuskartta. Ajattelin kokeilla, ja jaan tässä ohjeet teillekin:

Kirjoita ylös kaikki mahdolliset asiat, minkä tekemisestä pidät. Kirjoita ne A4-paperille, ja sinne pitäisi saada asioita siis ihan paperin täydeltä. Asiat voi olla tyyliin kirjoittaminen, lukeminen, piirtäminen, metsässä kulkeminen, autolla ajaminen, puiden pilkkominen, puutarhan kaivaminen, onkiminen... Asioiden pitää olla sellaisia, joista siis oikeesti ihan itse pitää - ei sellaisia, mitä tekee vain, koska saa niistä palkan tai joista äitikin tykkää. Nämä tykätyt asiat on siis vähän niin kuin kutsumusasioita just itselle.

Kun asiat on saatu paperille, ne pisteytetään: kolmosen saa ne puuhat, joita saa jo nyt tehdä sydämensä kyllyydestä. Kakkosen ne, joiden parissa puuhaisi mielellään enemmänkin, jos vain aika tai raha riittäisi. Ykkösen saa ne jutut, joita ei pääse kerta kaikkiaan tekemään tarpeeksi, tai kenties lainkaan. 

Kutsumuskartta kertoo, kuka minä oikeasti olen ja mitä tekisin, jos kukaan tai mikään ei rajoittaisi elämääni. 

Seuraavaksi pitäiskin sitten selvittää, mitä pitäisi tehdä, jotta saisi kaikista niistä kohdista sen kolmosen. Ja siitä sitten pitäisi miettiä, miten rakentelee niistä kolmos-palikoista itselleen sellaisen elämän, että voisi tehdä juuri niitä asioita mistä nauttii. Kenties niillä asioilla, tai niitä yhdistelemällä, löytyisikin se unelmien ammatti. Kirjassa oli esimerkkejä, jotka oli aika avaavia, en olis ollenkaan osannut sellaisia ajatella itse. 

Ajattelin tosiaan kokeilla tuota juttua, jos vaikka sitä kautta aukeaisi jotain ajatuksia. Minä vaan tuppaan olemaan aika negatiivinen ihminen ja angstaan jo etukäteen asioita tyyliin "ei tästä kuitenkaan tule mitään". Toisaalta olen aivan varma, että JOS löytäisin maailmasta sen minun jutun, olisin sen suhteen pääosin positiivinen ja saisin ihan takuulla rakastamaani työhön mahtavan flow'n. Onhan kaappien siivouskin minusta sellasta hommaa, että aika ja paikka unohtuu ja teen sitä tosi innoissani vaikka aamusta iltaan (se tuleekin yhtenä asiana mun listalle).

Ja tuossakin kappaleessa taas jo huomaa, millainen mun ajattelumalli on: JOS löydän minun jutun. Miten niin JOS?? Miksei KUN??? Usko itseeni, kykyihini, taitoihini, osaamiseeni, oppimiskykyyni... miten se voikin olla niin heikkoa? Tai en mä epäile, etten oppis tai kenties jopa osais. Ehkä ongelma onkin mun kyvyssä heittäytyä elämän vietäväksi. Usko siihen, että elämä kyllä ohjaa ja kantaa, on aika heikko. Periaatteessa ajattelen kyllä niin, käytännössä hermoilen kovasti ja säntäilen sinne, tänne ja tonne siinä hermoillessani. 

Ajoittain mietin, miten voinkin olla niin negatiivinen ihminen. Vai olenko sitä pohjimmiltani? En oikeastaan usko, että ihminen tieten tahtoen valitsee olla negatiivinen... vaan että kaikilla on olemassa joku perusluonne. Minun se on tainnu olla lapsesta asti ainakin kateellinen ja määrääväinen (joskin toivoakseni myös iloinen ja pirteä...). Muistan kyllä ihan hyvin, miten koulussakin aina halusin määrätä ja johtaa. Nyt muistelen noita asioita kyllä aikamoisella häpeällä, mutta no, olin silloin lapsi. 

Nykyään ehkä kuitenkin osaan edes jollain lailla järkeistää asioita ja kenties jopa ottaa muita huomioon. Tuon kouluni kanssa olen kuitenkin ajatellut, että minä tahdon siitä hyödyn nimenomaan itselleni, ja teen asioita oman navan kantilta katsottuna. Niimpä en esimerkiksi ollenkaan mielelläni tee ryhmätöitä, vaan omanlaisen toteutuksen mahdollisimman monesta asiasta. Kuten nyt vaikka tuosta liiketoimintasuunnitelmasta... en vaan kestäisi, jos pitäis tehdä kompromisseja.

Itse asiassa nyt kun ajattelen, niin kotielämässä olen saanut kyllä aika vapaasti toteuttaa itseäni... olen saanut olla "johtaja" ja pyörittää kokonaisen kotitalouden asioita, sillä minä tätä palettia olen täällä kohta 20 vuotta pyörittänyt. Mies on toiminut rahoittajana, jos nyt näin voi sanoa... käynyt töissä ja tuonut elannon taloon sillä aikaa, kun minä olen hoitanut lapset, kodin ja kaikki käytännön asiat; vaatehankinnat, laskujen maksut, ruoan tekemisen ja hankkimisen, kodin laittamisen... 

Ja olen tykännyt siitä systeemistä. 

Ja osannut sekä hallinnut ne hommat. 

Nyt, kun lapset alkaa olla isoja, olen yhtäkkiä aivan totaalisen hukassa. Kukaan ei tarvitse mua enää (sillä lailla kun pikkulapset tarvitsee), langat alkaa katkeilla, lapset tekee omia valintojaan, enkä minä enää todellakaan hallitse kaikkea... Teini-ikäisten lasten kanssa eläminen on vaikeinta mitä tiedän. En koskaan olen kohdannut itsessäni näin hirveitä piirteitä, mitä nykyään omaan. Olen vaihtelevasti raivohullu rähjääjä, ahdistunut tulevaisuudenpelkääjä, hermoraunio, joka valvoo yöt ja odottaa, että lapset kotiutuu ties mistä menoistaan, täysin kyvytön asialliseen keskusteluun, lapsen tasolle taantunut kiukuttelija, riemusta suruun syöksyvä ailahtelija... täysin epätasapainoinen ihminen siis. 

Entinen kaiken hallitseva kodin valtiatar on siis  nykyinen surkimus, joka ei yhtään tiedä mitä elämältään haluaa. Minusta tuntuu, ettei kotona kukaan kunnioita minua (teinit, nuo maailman navat, ei kunnioita ketään, vähiten äitiään, joka on niiden eteen elämänsä käyttänyt, nyyh...) ja jostain syystä en kunnioita itsekään enää itseäni. Ja nyt ehkä sitten pääsinkin villakoiran ytimeen ja syihin, miksi en saa päässäni asuvaa epävarmuutta ja kaaosta millään selätettyä... Ja siksi minusta olis niin hemmetin kivaa, helppoa ja ihan parasta, kun JOKU kertois mulle, missä mä olen hyvä ja mitä mun kannattais nyt sitten jatkossa kaikille asioille tehdä. Mun on TODELLA vaikeeta yrittää ihan itse kaivella se tieto sisältäni. Mutta koitan nyt tehdä tuon kutsumuskartan, jos se vaikka jotain avais.

Näissä mietteissä tähän päivään. Nyt pienelle koiralenkille ja sitten iltapäiväksi koulun penkille ruotsin taitoja kertailemaan. (Enkun tehtävistä muuten sain K3, että kyllä mä kai jotain osaankin. Enää ei sit puutu kuin rohkeus esimerkiksi puhua sitä enkkua...)

Niin, ja päivän kysymykset kuuluu:

Oletko Sinä löytänyt kutsumuksesi?

Elätkö sellaista elämää mistä nautit?

Ja MITEN löysit oman paikkasi maailmassa??

Kaikkea ihanaa ja kivaa päiväänne!

Heli

määränpää: tuntematon

On taas tänään ihmetelty monenlaisia juttuja koulussa. Viimeisin kummastus oli iltapäivällä, kun kuulin, että yhtä minun valitsemaani valinnaisainetta ei ole edes olemassa enää. Hmmm...??

 Meillä oli tänään aamupäivä koulua, se oli kyllä asiaa, mikä mua erityisen kovasti kiinnosti (sitä yritystoimintaa). Iltapäivällä piti olla palkanlaskentaa, mutta opella oli muita menoja. Tilalla oli - ei mitään. Siinä meni siis taas neljä tuntia hukkaan. 

Tällä viikolla piti alun perin olla 4 täyttä koulupäivää. Oli yksi kokonainen ja kaksi puolikasta. Loput etänä. Mitään järkevää etähommaa ei kylläkään ollut. Itekin lähinnä siivosin kotona ja vähän koitin katella järjestykseen noita koulujuttuja kansiossa, koneella ja tikulla. Lueskelin itse tulostamiani opetusmateriaaleja (miksi niitä ei saa koulusta?). Koitin orientoitua liiketoimintasuunnitelman tekoon (johon ei kaikkia ohjeita/opetusta oltu vielä edes saatu).

Ensi viikolla piti olla neljä kokonaista päivää. Tällä tietoa on kaksi puolikasta. Loput sit jotain, mitä lie. Osa ajasta on kyllä varattu liiketoimintasuunnitelman tekoon. Mutta oli siellä lukkarissa muitakin aineita noille päiville alun perin kirjattuna...  

Meistä pitäis tulla palkanlaskijoita ja kirjanpitäjiä. Palkanlaskennan tunnit on olleet sitä, että tehdään niitä Moodle-tehtäviä. Excel-hommia ihmisille, jotka ei ole koskaan aiemmin edes avanneet koko Exceliä. Mä olen joskus muinoin osannut ne kyllä, mutten mitään kaavahommia muistanut - mitkä nyt sentään on Excelissä ihan se oleellisin asia. Kun jossain välissä oli sitten Excelistä pari päivää ihan opetustakin, totesin, että kaikki ne palkanlaskennan hommat on tehty vailla aivoja, ilman kaavoja. Järjetöntä... ja nii-iin turhauttavaa. Suorastaan typerää ja älytöntä.

Nyt ollaan kyllä tuotu julki mielipiteitämme koulutuksesta. Moneen kertaan. Että me tahdotaan OPETUSTA. Ei sitä, että tehdään tehtäviä Moodlesta. Kaikki tekee niitä eri tahtiin, luokassa on hälinää (mua se ainakin häiritsee). Mä voisin ihan yhtä lailla tehdä ne rauhassa kotona, ne on niin yksinkertaisiakin, että osaisin. Mutta uusissa asioissa toivoisin kyllä ihan opetustakin. Mistä sitä sais?? Ei mistään. Tai sitten sanotaan, että hakekaa kirjastosta kirja aiheesta ja lukekaa.  

No, yhä vain ja edelleen on tunne, että mitähän kumman hyötyä tuosta koulusta mulle on. Tai kelleen. Oikeesti... Siellä on monta tyytymätöntä. Edelleen tiedot on tosi ristiriitaisia, tai niitä ei ole annettu ollenkaan. Esimerkiksi tuo oli ihan käsittämätön juttu, että se mun valinnainen onkin poistunut ohjelmasta kokonaan, enkä ole siitä tienny mitään. Toiseksi yksi mun valitsema aine on kyllä niin yhtä tyhjän kanssa, että se menee vaihtoon. Käytännössä KAIKKI mun aluksi valitsemat asiat on menny tai menee vaihtoon. Missä on opintojen ohjaus???

Kyllä olen tänään itseäni kiitellyt, kun vaadin saada pitää asiakaspalvelun näyttöni nyt pian. (Se on ensi torstaina.) Oma ope kun ehdotti, että jätän sen jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Miksi?? Syksyllä oli kaikilla asiakaspalvelun kurssi ja asiakaspalvelun harjoittelu. Miksi ohjeistus on, että tehkää se näyttö sitten koulun loppuvaiheessa? Mun näyttösuunnitelma oli valmis ja koski nimenomaan mun työssä tapahtuvaa asiakaspalvelua. Miksi ihmeessä jättäisin sen näytön sitten jonnekin vuoden päähän, kun loogisinta olis suorittaa se just nyt?? 

Tänään moni saikin sitten kuulla, että kyllä sen näytön olis voinut nyt tehdä. Oli aika äimistynyttä väkeä, kukaan ei tiennyt tätä (paitsi me, jotka ollaan alan ihmisiä muutenkin ja joiden näytöt oli nimenomaan alkuperäisten suunnitelmien mukaan suunniteltu tähän kohtaan...). Muakin suututti niiden puolesta, jotka oli saanu asioista niin surkeaa infoa. Asia kun on niin, että näyttösuunnitelmaan kuuluvia asioita olis voinut erinomaisen hyvin kerätä sen harjoittelun aikana.

Voi pyhä jysäys. Tämän vuoksi otsikko. En todellakaan tiedä mihin tässä vielä päätyy tällä touhulla. Pikkasen motivaatio hukkautuu, kun olis tahto oppia asioita, mutta mitään ei oikein opeteta. Mulla on edelleen tunne, ettei koko homma ole edes kunnolla lähtenyt käyntiin. Ja hei, neljännes mun kokonaisopintoajasta on jo mennyt! Suurin osa ajasta on ollu silkkaa ajan haaskausta. Olen ottanut töistä vapaaksi nämä viikot, ja sitten saan kuulla, ettei meillä ole edes tunteja. Minä tahtoisin käyttää päivät hyödyllisesti ja opiskella, mutta... niin.

Vieläkö ihmettelette, kun valittelen tuota kouluasiaa??

Heli

siitä tulikin sisustuspostaus

Edelleen kipakkaa pakkasta pitelee. Tällä hetkellä talon etupihalla näyttäis olevan -21 ja takapihan puolella -25. Täytynee siis pysytellä tuolla etupihalla vaan... Kaunis päivä oli tänäänkin ja ihan selvästi mun pirteystaso on riippuvainen valoisuudesta. En ole aiemmin myöntänyt, että se minuun vaikuttais, mutta kai se vaan sitten totta on, koska huomaan aina, että piristyn ja jaksan, jos on valoisampaa. Pimeä syksy oli yhtä kuin tosi pimeä mieli... Kyllä nuo lumi ja aurinko vaan ihmeitä tekee!

Olen huomannut, että siksi mä tänne kotiinkin vaaleaa kaipaan, että se tuo valoisuutta ja sitä myöten jaksamista. Mun yhdellä ystävällä on aivan ihana koti aivan ihanassa paikassa metsän keskellä, mutta joka kerta siellä mä ajattelen, että jos se olisi minun kotini, niin siellä viuhuis maalipensseli hyvin äkkiä ja vetäsis kaiken vaaleaksi. Se koti on läpeensä puunvärinen, mikä sinällään kyllä on kaunista, mutta se on myös jotenkin todella pimeää. Mua on aina ahdistanut, jos sisällä on pimeää, en vaan voi sille mitään. 

Mun mies on sitä mieskaartia, jonka mielestä kaikki sais olla puunväristä, mutta ei kiitos mulle sellasta. Mietipä vaikka, että tuon yläkuvan kaikki pinnat olis samanlaista kuin tuo kuvan vasemmassa reunassa pilkottava kaide - joka on portaiden keralla ainoa asia, mitä talossa en todella uskalla maalata, sen on mies niin vakaasti ilmoittanut. Ai juu hei, tuollahan siis OLI kaikki pinnat sitä puuta, ennen kuin mä ne sitten maalasin... Sohvakuvassa on tuo lattia (eli olkkarin lattia) vielä puunvärinen, kovastihan se mies vastustaa senkin maalailua, mutta kyllä mä senkin tahtoisin harmaaksi vielä joskus vetää...

Mä en ole kovin innokas värien käyttäjä. Siis sellasten kirkkaiden värien, enkä ainakaan isoina pintoina. Mun juttuja, ja meidän kodin juttuja, on vaaleansininen, vaaleanharmaa, vaaleanvihreä, vaaleanruskea... (vaatteissa tosin mun juttu on musta, aina ja aina vaan) Kyllä siellä on mukana sitten muutakin, esimerkiksi olkkarissa on minusta tosi kivat nuo tummat parrut katossa, ja samaa tummaa ruskeaa on myös keittiössä hyllyinä. Tykkään kovasti myös takorautaisista jutuista ja kiemuroista, niitäkin siis löytyy. Että ihan valkoista ja vaaleaa ei ole, enkä ihan sellasesta tykkäiskään.

Kun olen lukenut Susannan blogia ja katsellut hänen ihanan värikkäitä kotikuviaan, olen monta kertaa miettinyt, että onko meidän koti tylsän ja ankean väritön. Ei minusta. Vaikka meillä onkin kaikki paneliseinät valkoisia ja muutenkin värit vaaleita, ei meillä silti ole minusta kyllä mitenkään väritöntä. Mies on sitä mieltä että niin on, mutta en sitten tiedä mihin se sitä vertaa... siihen entiseen puunväriseenkö...? Silloin, kun maalasin olohuoneen katon ja seiniä valkoiseksi, mieskin kyllä muistaakseni sanoi, että joo, tulihan siitä valoisa. Se kai tarkoitti, että ihan jees.  

Mä tykkään kyllä sitten taas laittaa värillisiä juttuja vähän jonnekin. Meillä on värikkäitä lakanoita, pyyhkeitä, räsymattoja, astioita, sohva (vaikka aika vaalea onkin)... siis ihan valkoisena en noista mitään kyllä kestäis. Ja lasten huoneet nyt on aika värikkäitä. Kuitenkin koitan pitää jonkunlaista yhtenäistä linjaa noin yleisesti, en osais olla, jos olis kauheesti erilaisia värejä joka puolella. Hyvä esimerkki on vaikka toi mun hiilarihylly: siinä on tummat hyllyt ja mustat hyllynkannattimet, mutta sit kaikki purnukat on lasia. Eri kokoisia ja eri mallisia kenties, mutta kuitenkin lasia yhtä lailla.

Itse asiassa pelkään, että jos meillä olis kovin vahvoja värejä vaikka seinissä, kyllästyisin niihin nopeasti ja sit vaan ärsyttäis... Nyt vähän niin kuin pelaan varman päälle. Meidän remontti on kestänyt jo monta vuotta, ja kaikki tähänastiset valinnat on sellasia, että tykkään niistä kovasti edelleen - en siis ole katunut valintoja taikka kyllästynyt, ja hyvä niin. Kovin usein kun ei ole varaa sisustusta vaihtaa... No, kyllä mä kalusteita oon jonkun verran vaihtanut tässä rempan kuluessakin, mutta oikeastaan lähinnä siksi, että paikat on muuttuneet (esim. lasten huonejärjestelyt) ja olen koittanu sit saada optimaaliset systeemit joka paikkaan.

Ensi kesänä meidän pitäis tehdä viimeiset sisäremontit, eli laittaa keittiö-ruokailutila uusiksi. Lattia pitää aukaista, ja samalla se vaihtuukin sitten muovimatosta puulattiaksi (jee!!). Tuossa kuvassa on minusta ehkä ihanin keittiö ikinä, ja olenkin pähkäillyt uskaltaisinko nyt olla radikaali ja laittaa sitä sinistä paneleihin. Meille siis todellakin tulee puolipanelit, vaikka ne taitaakin olla ihan last season - ei haittaa, minä tykkään niistä kuitenkin. Olen vaan miettiny, laittaisko oikeesti värit noin päin, että paneli oliskin se sininen ja yläosa sitten valkoinen, tai kenties jopa vaikka jotain tapettia... 

Olen vuosikausia haaveillut vaaleansinisestä Lukko-tapetista, se on minusta vaan jotenkin niin älyttömän kaunis ♥ Mutta pelkään just sitä kyllästymistä, tai etten sittenkään tykkäis kun seinät olis valmiit tai jotain. Saa nyt nähdä... Meillähän on keittiössä lasikuitutapettia (joka on ilmeisesti suoraan helvetistä) maalattuna vaaleanruskeaksi. Sekin on kiva, mutta mun ikihaave vaaleansinisestä keittiöstä ei vaan ota laantuakseen. Meillä on kuitenkin tarkoitus avata seinää näiden huoneiden välistä ja muutenkin tätä järjestelyä tarvii todella ankarasti miettiä ja pohtia (Taina, en mä ole vieläkään keksinyt ratkaisua...). Voi olla, että poistetaan meidän molemmat uunitkin ja muurautetaan vain yksi iso tiiliuuni keskelle taloa (ja joo, valkoinen...).

Nyt meillä on keittiön nurkassa tollanen pönttis, mikä on kyllä ihan hirveän hyvä lämmitin, mutta se pitäis kunnostaa. Jos poistetaan olkkarista uuni, pitää tämäkin kyllä sitten poistaa, ja tuohon pönttiksen "selän taakse" tulis sitten se yksi iso uuni, joka riittäis lämmittämään koko talon. Minusta olis ihana sellanen kunnon uunin jötikkä, jonka päälle pääsis kissa lämmittelemään... ja miksei itekin... oikein sellanen vanhan ajan tuvan uuni.

* * *

Jaaha, mun kyllä piti alun perin kirjoitella ihan muita juttuja, mutta tuli nyt tällasia remppamietteitä ja kotikuvia. Taidan nyt kokeilla, syntyiskö liiketoimintasuunnitelmaan muutama rivi - olen sitä tänään mietiskellyt, mutta en ole vielä mitään kirjoitellut. Asiat hautuu päässä...

Mukavaa loppuviikon alkua kaikille!

Heli

pirteä pakkaspäivä

Tänään on ollut kaunis, aurinkoinen päivä. Kylmä tosin, mutta jostain ihmeen syystä mua ei ole tänä talvena palellut oikeastaan ollenkaan ulkoillessa. Saatan ihan hyvin mennä koirien kanssa lenkille, vaikka pakkasta on liki -20 astetta, ja ainoa mihin ehkä hiukan nipistelee on posket. Eikä niihinkään mitenkään liikaa. Olen oikeastaan joutunut tekemään pieniä lenkkejä lähinnä koirien takia, koska pelkään, että ne vaatteista huolimatta palelee - itse olisin tarjennut pidemmällekin mennä.

Olen vähän ihmetellyt tätä palelemattomuuttani. Yleensä nimittäin olen tosi viluinen. Ehkä noi mun vaatteet vaan on niin hyvät, vaikka ovatkin jo monta vuotta vanhoja ja taatusti on paras terä niistä aikaa sitten kadonnut. Mä tapaan pukea koiralenkille päälle kunnolla: leggarit ja pitkähihainen trikoopaita, neulekauluri (ehdoton!!), ukin vanha slipoveri (kauhea, mutta niin paras lämmike talvella), villasukat, toppahousut, untuvatakki, nahkarukkaset, pipo, goretex-talvisaappaat. Noilla pärjään - ja olen pärjännyt siis jo monta vuotta samalla setillä. 

Tykkään ulkoilla ja tykkään, kun vaatteet on kelin mukaiset. Käytän pakkasella toppahousuja myös vaikkapa kouluun mennessäni. Mulla on oikein rituaalit aina, ennen kuin pääsen istumaan paikalleni... riisun toppaa ja sitten vaihdan pitkää villasukkaa ja fleecetakkia päälle. Mua kun ahdistaa tunkea takin alle paksusti vaatteita, jos pärjään autossa esimerkiksi ilman sitä fleeceä. Ja kuitenkin sit sisätiloissa tarviin ne villasukat (ja olen muuten aina sukkasillani...) sekä fleecen. No enivei, musta tuntuu, että ikää kun tulee tarpeeksi niin ei enää niinkään piittaa miltä näyttää, vaan tärkeämpää on se, että on lämmin ja mukava olo.

Tänään oli taas koulupäivä. Nyt on ihan mielenkiintoinen aihe meneillään: yritystoiminta. Mua kun kuitenkin aina ja aina vaan kiinnostaisi se oma yritys... ihan sellainen pieni oma juttu vaan, just sen kokoinen, että työtä olis, muttei liikaa, ja tienestiä olis sen verran, että elää pystyis - ei leveesti, mutta turvatusti kuitenkin. Meidän pitäis nyt tehdä liiketoimintasuunnitelmat (tämän kurssin arvostelteva työ) ja mä aion tehdä sen sellaisesta aiheesta, mikä mua oikeasti kiinnostaisi ja teen työn ns. tosimielessä.

Lähdin tänään itse asiassa koulusta jo puolilta päivin kotiin. Tuo mainitsemani työ on nimittäin sellainen, että suurin osa porukasta tekee sitä ryhminä - minä olen vastarannan kiiski ja haluan tehdä sen ihan itekseni - ja koska sitä alettiin siinä sitten tekemään, päätin lähteä kotiin omaan rauhaani hommiin. Mutta koska aurinko paistoi, ja koska olen ollut nyt 8 päivää putkeen joko töissä tai koulussa, eli meillä ei todellakaan ole siivottu aikoihin... päätinkin auringosta piristyneenä käyttää koirat ensin lenkillä ja sitten siivota. Ja näin teinkin. 

Nyt on jo iltamyöhä, enkä ole aloittanutkaan kouluhommia, mutta päivä se on huomennakin. Mulla on keskiviikko ja torstai etäpäiviä, ja ne aionkin käyttää ahkerasti hyödykseni. Silloin mua ei enää häiritse lattioilla lojuvat kanien papanat, taikka kaikennäköiset villakoiralaumat, jotka vaanii nurkissa, vaan voin hyvillä mielin keskittyä koulutehtäviin (joita piisaa...). 

Takana siis pirteä ja tehokas päivä. Toivottavasti huomenna on samanlainen tsemppi päällä. Kaiken kaikkiaan nyt on väsynyt mutta aika onnellinen fiilis. Hyvää yötä kaikille!

Heli

haaveita(ko vain?)

Mun mielessä pyörii ihan mahdottoman paljon asioita, joista mun tekis mieli kirjoittaa. En vaan saa asioita jotenkin nyt sanoiksi. Mulla ei tahdo olla aikaa pysähtyä niiden mietteiden kanssa tähän koneen äärelle. Tai jos yritän jotain tekstiksi laittaa, se ei sit tunnukaan sellaselta, mitä haen. Ehkä niitä ajatuksia on nyt vaan liikaa, enkä osaa aloittaa mistään.

Sanotaan niin, että ajatukset pyörii opiskeluiden ja töiden ympärillä, sekä sellasten mietteiden pyörittelyssä kuin "mitä mä oikeasti haluan elämältäni". Siis mitä mä haluan opiskella ja tehdä elämälläni. Mitä mä tekisin, jos kaikki olis mahdollista - niin kai sitä ruukataan kysellä, jos ei elämässä mikään tunnu kunnolla aukeevan eikä elämän tarkoitus selviävän.

Opiskeluissa on edelleen jotenkin niin kauheen turhauttava fiilis. Tuntuu, ettei siellä kukaan (siis opettajat) tiedä, miten nää hommat pitäis mennä. Mulla on jo kertaalleen vaihtunu suunnitelmat, ja nyt vaihtui taas, kun keskustelin sijais-opemme kanssa... Nyt näyttää siltä, että mahdollisesti olen tehnyt ne molemmat näyttösuunnitelmat turhaan. Ensin nimittäin vaihdettiin toinen näyttöaihe kokonaan toiseksi valinnaiseksi. Tänään tuli tieto, että ehkä sittenkin mun aiemmat opinnot hyväksiluetaan siinä toisessa. Eli kaikki ne uurastetut tunnit on kenties olleet silkkaa ajan haaskausta...

Olen tuonut opettajan kanssa keskustellessani julki tän mun turhautumisen koko hommaan, sekä kaikki muutkin asiat mitkä mua harmittaa tuolla. Olen sellanen, että sanon jos siltä tuntuu - eihän ne asiat muuten miksikään muutu. Sanoin jopa sen, etten tiiä onko tästä koko koulusta mulle mitään hyötyä ja en oikein ees enää tiedä miksi olen yleensäkin siellä. Hyvä keskustelu se oli. Päivä kerrallaan nyt vaan menen.

Olen ajatellu tehdä aarrekartan, kun vaan saisin keskittyä sen tekemiseen ihan kunnolla. Nyt näyttää siltä, että mulla on koulua viikot ja töitä viikonloput - jotenkaan ei innosta tämä kuvio... Mutta vois olla ihan hyvä laittaa nyt oikein paperille (tai koneelle tai jonnekin) konkreettisesti esille asiat, mitä elämältäni haluan. Jos vaikka päässä asiat menis sillä lailla järjestykseen ja alkais kenties vaikka tapahtumaankin sitten jotain, mikä edesauttais asioiden kulkua toivomaani suuntaan.

Nyt jos ihan äkkiseltään vetäisisin tähän asiat, mitkä mua oikeesti kiinnostaa, niitä olis

ravitsemusopintojen jatkaminen

valokuvauksen opiskelu

työnteko perustoimeentulon turvaamisen verran, ei enempää 

mahdollisesti yrittäjyys

 reilu määrä vapaa-aikaa = kotona olemista

terveellisten elämäntapojen sisäistäminen osaksi jokapäiväistä elämää

-

noiden kaikkien yhdistäminen sellaiseksi kombinaatioksi, että nauttisin työstä mitä teen ja tekisin sitä niin, että ehtisin viettää reilusti myös vapaa-aikaa eli käytännössä olla kotona...

-

onko se mahdollista? 

Useimmat sanoo tähän varmasti, että ei se ole. Ihan hullua höhhäilyä tällanen. Mutta voisi se ollakin. Kyllä on ihmisiä, jotka elää unelmaelämäänsä, sellasta missä työ, koti ja ihmissuhteet on oikeassa järjestyksessä. Eli just päinvastaisessa kuin tuossa kirjoitin... Ja ne haaveet voi oikeesti muuttua todeksi ja niitä saa toteuttaa ihan joka päivä.

Täällä on nyt pakkasjakso, tälläkin hetkellä -17. Kaunista mutta kylmää, ja puita saa mättää uuneihin joka päivä. No, oikeesti tämä lämmitysmuoto on paras mitä olla voi, en vaihtais.

Ja ne kolme positiivista asiaa tästä päivästä:

1. Oli viimein hyvää opetusta koulussa tänään.

2. Sain syksyiset enkun tehtävät takaisin arvosanalla K3 (asteikko 1-3). Virheitä ei monikymmensivuisessa nivaskassa ollu kuin muutama hassu. Olin kyllä kieltämättä tosi tyytyväinen itseeni!

3. Kävin koiralenkin, vaikka pakkasta olikin reippahasti. Eikä ees palellu, ja lenkin jälkeen oli tyytyväinen mieli, kun tuli mentyä.

No jos menis nyt nukkumaan. Kellohan ei ookkaan kuin vasta 0:39. Vielä ehtii ottaa kuuden tunnin kauneusunet ennen aamuista herätystä ja huomista koulupäivää... Jos vaikka asiat yön aikana taas vähän prosessoituis eteenpäin.

Kaikkea hyvää ja ihanaa teille kaikille!

Heli

opiskelu jatkuu

Enää ei ole toki joulukuu, mutta laitan kuitenkin tuollasen mielestäni hyvän jutun tähän alkuun. Tuo löytyy työpaikan seinältä ja on kyllä niin täyttä asiaa.

* * *

Eilen jatkui koulu mullakin, ja kyllä oli ihan käsittämättömän typerä päivä! (Enkä ollut ainoa, joka niin ajatteli.) Olen tosi turhautunut. Opetus on mielestäni huonoa, ohjeistus sekavaa, enkä koe oppivani yhtään mitään uutta. Ihan silkkaa lässynläätä koko touhu. Tehdään vaan aivan älyvapaita tehtäviä Moodlesta, jota sivumennen sanottuna vihaan. 

Yksi koulukaveri sanoi hyvin, että meidän pitäis olla täällä oppimassa uutta ammattia... että mitä me täällä oikein tällä lailla opitaan? Ei mitään. Ei tunnu tosiaankaan siltä, että voisin vaikkapa puolen vuoden kuluttua sanoa, että hallitsen toimistotyöt. Enkä tietenkään hallitsekaan sillä tavalla kuin vaikkapa tradenomit hallitsee, mutta kyllä mun vissiin kuitenkin alan ammattilaiseksi pitäis tätäkin kautta valmistua. Parhaimmillaan siis jo kevään aikana...

Huonosti siis alkoi opiskelukevät, ei voi muuta sanoa. Meillä on nyt ainakin jonkun aikaa eri opettaja kuin syksyllä - kenties onneksi. Ehkä tässä nyt tartutaan joihinkin juttuihin paremmin ja opitaankin viimein jotain. Ja kaikesta veivaamisesta huolimatta aion suorittaa kaksi näyttöä vielä tammikuun aikana. (Oma ope ehdotti, että jätän kaikki näytöt yhdeksi köntiksi sitten loppuun - no empäs jätäkään.) Käytännössä ne on keskustelua näytön vastaanottajien kanssa, aikaa menee noin tunti yhteensä ja siinä käydään läpi ne mun suunnitelmat ja itsearvioinnit. Ne on nyt lähipäivinä hiottava ihan valmiiksi ja laitettava eteenpäin.

Kyllä mua nyt taas niin paljon mietityttää koko ton opiskelun järkevyys. Ehkä se kevään pitkä harjoittelu sit näyttää, onko toimistohommat mun juttu ollenkaan. Periaatteessa on, koska kaikki sellanen "paperien pyörittely" ja vastaava on ihanaa. Toisaalta tympii koulussakin se, että kaikki pitää koko ajan tehdä koneella... ja niinhän se nykyään kai toimistoissakin menee. Istumista ja päätteen tuijottamista. Ei kiitos. Mä tarviin saada tehdä jotain liikkuvampaa juttua, en missään nimessä halua tehdä pelkkää päätetyötä. Ja kyllä täytyy sanoa, että ei noi palkkojen laskemiset ja yritysverotukset sun muut nyt ihan just omalta jutultani tunnu...

Mun mielestä kertoo ehkä jotain jo sekin, että heti ekana koulupäivänä loman jälkeen taas päällimmäinen fiilis on ärsyyntyminen. Toisaalta se nyt johtui monesta asiasta. En oikein tunne yhteenkuuluvuutta sen ryhmäni kanssa, ja tahtoisin opiskella kunnolla enkä pelleillä... En vaan viitsis nyt vielä lyödä hanskoja tiskiin, kun kuitenkin kohta on pari näyttöäkin jo tehtynä. Ja vaikka kevään harjottelu näyttäis, etten ole oikeassa paikassa, viitsisinkö sittenkään lopettaa, kun tää on kuitenkin niin iisi homma vetää läpi ja sit se olis jo tosi lähellä loppuaan...

Mistähän ihmeestä se minun juttu löytyis?

Lähden nyt kattomaan löytyiskö se vaikka tuolta lähimetsästä. Siellä ei ole enää tuota pientäkään lumihuntua, vaan pelkkää märkää. Kyllä on tosi omituinen talvi, ei voi muuta sanoa!

Heli

yö-päivitystä

No niin. Eipä ole varsinaisesti putkeen menny tämä alkuvuosi. Lupailin itselleni terveempää elämää, ja ainakin nämä vuoden ekat päivät on menny kaikkea muuta kuin terveellisissä merkeissä. En ole oikeastaan paljon muuta tehnykään kuin syöny suklaata ja istunu tietokoneella. Vaikka postauksissa onkin melko pitkä väli, se ei siis todellakaan johdu siitä, että olisin vähentäny koneaikaa, niin kuin taisin myöskin luvata... ehei, vaan se johtuu siitä, että olen täysin hurahtanu lukemaan Susannan Työhuoneen blogia. Aikomuksena on lukea se alusta asti ja samalla on menny sitten myös Sussun aiempi blogi ja suureksi osaksi myös nukkekotiblogi... ja aikaa on menny siinä hommassa ihan tajuttoman paljon - en oikeastaan ees tajua mitä järkeä on koko touhussa, mutta välillä mä vaan luen jonkun kivan blogin ihan kokonaan. 

Tällä hetkellä olen siis vielä pahasti kesken noissa lukemisissani, mutta alkaa jo vähän huolestuttaa tämä lukemiseen käytetty aika... 

Se syömisten viisaammaksi muuttaminenkaan ei ole toteutunu ollenkaan. Suklaata menee edelleen kaksin käsin. Just kun olin ehkä jo saamassa langan päästä kiinni ja kaikki suklaat talosta syötyä (se olikin tosi ikävä urakka...), tuli vävykokelas  reissusta ja toi tullessaan anoppikokelaalle tietenkin suklaata... hirveesti suklaata... Mulla on suoraan sanottuna kauhee olo, maha sekaisin ja verensokeritkin varmaan heittelee sinne sun tänne kaikesta tästä mättämisestä. Olen myös ollu todella pahantuulinen eilen ja tänään... johtuen osin tuosta, kun en vaan kykene vastaustamaan sitä suklaan kutsua ja olen kovin pettynyt itseeni sen takia.

Eli tavoite olis nyt sitten vaihtaa suklaa porkkanaan ja sitä rataa...

No mites sit sen nukkumisen kanssa?? Aivan retuperällä sekin... vai mitäs toi kello nytkin on, yli yksi yöllä ja mää vaan bloggaan... Heräsin eilen aamulla klo 5 töihin, nukuin alle 5 tuntia sinä yönä. Viime yönä menin nukkumaan taas ihan pikkutunneilla. Sain kyllä tänä aamuna nukuttua pidempään, mutta ei mun olo silti virkeä ollut. Olin hirveän äreä töissä ja tekis mieli sanoa koko maailmalle suorat sanat kaikista asioista... Jotenkin vaan kypsyttää KAIKKI välillä! Etenkin tänään on ollu sellanen tunne, ettei yhtään mikään onnistu...

Voi tule arki nyt PIAN, että tämä älyä vailla oleva yökukkuminen sais viimeinkin lopun!! Odotan erittäin karua arkeen paluuta niin itseltäni kuin lapsiltani... nekin on valvoneet aivan tolkuttomasti koko loman ajan ja nukkuneet iltapäivään...

Nyt ei muuta kuin kynttilät sammuksiin (no ei mulla oikeesti ees kynttilät pala, vanha kuvahan toi on, kun en oo saanut aikaan paljoa kuvaillakaan...) ja nukkumaan.

Niin ne kolme positiivista asiaa... en mä nyt jaksa enää ajatella niitä. Sokeri ja väsymys on varmaan jähmettäny mun aivot. Ehkä seuraavalla kerralla sitten...

Heli

1.1.2014

Tämä surkea rakettikuva nyt aloittaa tämän uuden vuoden jutut. Eli ihan ekana toivottelen kaikille oikein mahtavaa vuotta 2014! 

Me juhlittiin eilen tutulla kaavalla naapurissa. Muutama lasi viiniä, sipsejä ja nakkeja (tosin minä en syö nakkeja), rakettien paukuttelua sekä karaoken laulantaa... Kotiin tultiin vissiin puoli kolme, yöllä valvoin yhtäkkiä kesken unien varmaan tunnin miettien sitä sun tätä... Aamulla nousin noin kymmenen maissa. Eli tänään on olo ollut väsynyt, pää kipeä ja muutenkin mietityttänyt taas tuollaisen juhlinnan ja älyttömän valvomisen järkevyys...

Tuokin yllä oleva surkea kuva kertoo, että vuoden ekan päivän keli on tosi epätavanomainen. Plusasteilla mennään...

...pajunkissaa pukkaa...

...ja metsä sekä pelto on kuin syksyllä, tai alkukeväällä, kun lumi on jo poissa. Meillä päin on ollut lunta tänä talvena todella vähän ja vain pienen hetken, on tämä aika outoa! Mutta toisaalta kyllä myös aika mukavaa. On ihanaa, kun metsään voi mennä niin mukavasti, ei tartte pukea paljoa eikä hangessa tarpoa. Varjopuoli tässä lumettomuudessa on kuraiset koirat... mutta suoraan sanottuna kestän senkin mieluummin kuin paukkupakkasen ja palelemisen! 

Tälle vuodelle tehdyt ruokavalion parantamiseen liittyvät lupaukset ei ole vielä alkaneet toteutua (kuva siis vanha). Olen tänään syönyt niin suklaata kuin sipsejäkin. Myös koneella olen roikuskellut liian paljon. Mutta jospa se tästä ajan myötä alkaisi sujua...

Muutenkaan vuosi ei nyt alkanut ihan puhtaalta pöydältä... eli joulua on vielä (näivettyneiden) kukkien ja kuusen muodossa näkysällä. Mutta siivoan ne sitten jossain kohtaa pois.

* * *

Noin muuten tämä tuleva vuosi saattaakin muodostua vähän erilaiseksi kuin aiemmin ajattelin. Tuli nimittäin opettajani kanssa puheeksi, että mitäs jos tekisinkin kaikki opinnot valmiiksi jo kevään aikana. Käytännön jutut selviää varmaankin huomenna, ja saattaa olla että pistän saman tien opintovapaa-hakemuksen menemään ja heittäydyn ihan vaan opiskelemaan toukokuun lopulle asti. Mä luulen, että se olis järkevin vaihtoehto, jos aion tosissaan tehdä viisi näyttöä kevään aikana!! Mulla on siis edelleen tekemättä ne kaksikin, jotka piti tehdä jo ennen joulua, mutta jotka siirtyi leikkaukseni takia jonnekin hamaan tulevaisuuteen... Ope oli kuitenkin sitä mieltä, että jätän ne kaksi nyt oottamaan ja tempasen sitten kaikki viisi yhtä aikaa. Huh, no ehkä mä selviän. Tai no kyllä mä selviän, mutta voi olla viisaampaa sitten keskittyä vain ja ainoastaan opiskeluun ihan täysillä.

* * *

Ajattelin muuten myös sellasta, että teen tästä vuodesta positiivisemman kuin edeltäjästään. Pyrin siis liittämään jokaisen postauksen loppuun vaikkapa kolme kivaa asiaa kyseiseltä päivältä. Tässä ekat kolme viisi kuusi:

1. Kävin aamulla koirien kanssa metsässä - en ole aikoihin saanut aikaan sitä(kään).

2. Sain siivottua vähän pihaa.

3. Kävin kylässä ystävän luona.

4. Kuopus palasi kotiin monen päivän kaverikyläilyltä.

5. Sain juteltua esikoiselle vähän asioita, joihin puuttuminen on mietityttänyt, mutta joiden esille tuomisen koin tosi tärkeäksi just nyt. 

6. Arki on jo ovella, jee!!

Jatketaas nyt sitten hyvällä fiiliksellä vuotta eteenpäin. 

Ja nyt suljen pian koneen ja lähden nukkumaan... 

Kaikkea kivaa alkavaan vuoteenne!

Heli