Enää ei ole toki joulukuu, mutta laitan kuitenkin tuollasen mielestäni hyvän jutun tähän alkuun. Tuo löytyy työpaikan seinältä ja on kyllä niin täyttä asiaa.
* * *
Eilen jatkui koulu mullakin, ja kyllä oli ihan käsittämättömän typerä päivä! (Enkä ollut ainoa, joka niin ajatteli.) Olen tosi turhautunut. Opetus on mielestäni huonoa, ohjeistus sekavaa, enkä koe oppivani yhtään mitään uutta. Ihan silkkaa lässynläätä koko touhu. Tehdään vaan aivan älyvapaita tehtäviä Moodlesta, jota sivumennen sanottuna vihaan.
Yksi koulukaveri sanoi hyvin, että meidän pitäis olla täällä oppimassa uutta ammattia... että mitä me täällä oikein tällä lailla opitaan? Ei mitään. Ei tunnu tosiaankaan siltä, että voisin vaikkapa puolen vuoden kuluttua sanoa, että hallitsen toimistotyöt. Enkä tietenkään hallitsekaan sillä tavalla kuin vaikkapa tradenomit hallitsee, mutta kyllä mun vissiin kuitenkin alan ammattilaiseksi pitäis tätäkin kautta valmistua. Parhaimmillaan siis jo kevään aikana...
Huonosti siis alkoi opiskelukevät, ei voi muuta sanoa. Meillä on nyt ainakin jonkun aikaa eri opettaja kuin syksyllä - kenties onneksi. Ehkä tässä nyt tartutaan joihinkin juttuihin paremmin ja opitaankin viimein jotain. Ja kaikesta veivaamisesta huolimatta aion suorittaa kaksi näyttöä vielä tammikuun aikana. (Oma ope ehdotti, että jätän kaikki näytöt yhdeksi köntiksi sitten loppuun - no empäs jätäkään.) Käytännössä ne on keskustelua näytön vastaanottajien kanssa, aikaa menee noin tunti yhteensä ja siinä käydään läpi ne mun suunnitelmat ja itsearvioinnit. Ne on nyt lähipäivinä hiottava ihan valmiiksi ja laitettava eteenpäin.
Kyllä mua nyt taas niin paljon mietityttää koko ton opiskelun järkevyys. Ehkä se kevään pitkä harjoittelu sit näyttää, onko toimistohommat mun juttu ollenkaan. Periaatteessa on, koska kaikki sellanen "paperien pyörittely" ja vastaava on ihanaa. Toisaalta tympii koulussakin se, että kaikki pitää koko ajan tehdä koneella... ja niinhän se nykyään kai toimistoissakin menee. Istumista ja päätteen tuijottamista. Ei kiitos. Mä tarviin saada tehdä jotain liikkuvampaa juttua, en missään nimessä halua tehdä pelkkää päätetyötä. Ja kyllä täytyy sanoa, että ei noi palkkojen laskemiset ja yritysverotukset sun muut nyt ihan just omalta jutultani tunnu...
Mun mielestä kertoo ehkä jotain jo sekin, että heti ekana koulupäivänä loman jälkeen taas päällimmäinen fiilis on ärsyyntyminen. Toisaalta se nyt johtui monesta asiasta. En oikein tunne yhteenkuuluvuutta sen ryhmäni kanssa, ja tahtoisin opiskella kunnolla enkä pelleillä... En vaan viitsis nyt vielä lyödä hanskoja tiskiin, kun kuitenkin kohta on pari näyttöäkin jo tehtynä. Ja vaikka kevään harjottelu näyttäis, etten ole oikeassa paikassa, viitsisinkö sittenkään lopettaa, kun tää on kuitenkin niin iisi homma vetää läpi ja sit se olis jo tosi lähellä loppuaan...
Mistähän ihmeestä se minun juttu löytyis?
Lähden nyt kattomaan löytyiskö se vaikka tuolta lähimetsästä. Siellä ei ole enää tuota pientäkään lumihuntua, vaan pelkkää märkää. Kyllä on tosi omituinen talvi, ei voi muuta sanoa!
Heli

No se on kyllä totta ettei mitään opi jos opettaja/opiskeltava aihe vie mukanaan ja siinä se turhautuminenkin sitten tulee mukaan kuvioon.
VastaaPoistaEhkäpä tällä kaamoksellakinon osuutensa vaikka näyttäähän siellä teillä olevan hieman valkeaa maassa - täällä tulee vettä päivittäin ja lämpötilat heiluu + 3 ja +5 asteen välillä.
Peppone: märkää täälläkin on eikä yhtään lunta, nuo kuvat oli otettu sellasena päivänä kun pikkasen satoi, heti ne sitten pois suli. Ihan siis on musta maa.
VastaaPoistaOpiskelut on jotenkin nyt niin kummallisessa tilassa, tuntui moni olevan luokassa tyytymätön siihen miten kukaan ei näy tietävän mistään mitään. Sellasta ihme haahuilua vaan kaikki. Toivottavasti tää tästä muuttuu paremmaksi.
älä luovuta,se on mun pointtini sun kohalla!ihan siks,ett aina oppii uutta eikä koskaan se,mitä oppii oo turhaa.vaikka kuinka junnaa paikallaan,ni silti..
VastaaPoistaelämänkoulussahan me ollaan joka päivä,ja tuo positiivisten asioiden pohtiminen päivän jälkeen on juuri sitä.
Käy nyt vaan tuo koulu loppuun, vaikka sisulla, oli sitten sun juttus tai ei. Koulutus ei mun mielestä mene koskaan hukkaan.
VastaaPoistaAnna /antakaa palautetta jonnekin taholle siitä opetuksesta (opettajasta) tai ne ei ikinä korjaa sitä asiaa. Olen kans huomannut että kaikkia ei ole luotu opettajiksi! Tsemppiä!
VastaaPoistaPystyykö sinne koululle antamaan palautetta? Jospa muuttuisi opetus jotenkin järkevämmäksi, siitä olisi iloa kaikille.
VastaaPoistaHei kaikki! Kommentoin teille yhteisesti, koska kaikilla on vähän sama viesti mulle.
VastaaPoistaEli juu, kyllä mä varmaankin tän koulun loppuun asti käyn. Kaksi näyttöä suoritan jo tässä kuussa ja sitten on kolme suoritettavaa kevään tai ensi syksyn aikana. Kyllä tämä tästä.
Ja juu, kyllä aion jollain lailla kommentoida tätä opetusta. Meitä on tällä hetkellä tosi monta tyytymätöntä, eli en varmaan edes yksin joudu palautetta antamaan. Maanantaina mulla on keskusteluaika, ja eiköhän silloin tule avautuduttua tästä aiheesta.
Tänään olenkin tehnyt pari tehtävää, ja ihan kivaa puuhaa se on, vaikkakin mun tyylillä siihen menee tajuttoman paljon aikaa... perfektionisti, minkäs teet...