Viime postauksen jälkeen onkin ollut yhtä ja toista. Ensinnäkin on ollut kireitä ja vähemmän kireitä pakkasia. Taloa on todellakin saanut lämmittää! Kauniita talvipäiviä on ollut useita, aurinko on helottanut siniseltä taivaalta ja hanget on hohtaneet ihan timantteina. Ja sitten on ollut sumua, pilviä ja lumipyryjä. Ihan perus talvea siis! Olen huomannut monta kertaa tämän talven aikana hämmästeleväni sitä, miten TALVISTA nyt on... ihan kuin se olisi tosi ihmeellistä. Mutta toisaalta onhan se, kun esimerkiksi viime talvena ei luntakaan ollut kuin ripaus vaan ja muutenkin aika leutoa (muistaakseni...).
Suruakin on ollut. Meidän kissalle koitti matkan pää. Olin katsellut muutamia päiviä, että nyt ei ole kaikki hyvin... se söi, mutta oksensi usein. Se on tehnyt sitä aiemminkin, mutta nyt jotenkin enemmän. Sitten sen vilkkuluomet alkoivat olla näkyvissä (näkyy kuvassakin, joka on otettu viimeisenä aamuna) ja se alkoi makailemaan aina vaan enemmän kylppärin lattialämmityksen päällä. Yhtenä lauantaina soitin eläinlääkärille ja sain sille ajan maanantaiksi. Sunnuntai-iltana sen kunto romahti, yhtäkkiä oli vaikea kävelläkin, joten maanantain reissulla ei paljon vaihtoehtoja ollut. Syöpäkasvainkin sillä löydettiin.
On aika uskomatonta, että tämä kuva, jossa kissa juuri sai hiiren kiinni (jep, sisätiloista...) on otettu vain viikkoa ennen kuin karvakaveri olikin sitten päästettävä autuaammille hiirimaille. Ihanalla kissallamme oli ikää 16,5 vuotta, joten vähän sitä oli jo mielessään joutunut miettimään, että miten pitkään se meidän kanssa vielä on... Aika tavalla pitkän elämän se kyllä oli ilonamme. Kiitos muistoista, Linda-pieni! ♥
Itse heitin yllärikeikan ambulanssin kyydissä. Piti oikein ottaa kuva muistoksi... Tuntui pikkaisen tyhmältä siinä tuskissaan kaivella puhelinta esille ja kuvailla, mutta hei, aika harvoin kai sitä tuossa kyydissä tulee kuljettua...
Ongelman nimi oli umpilisäkkeentulehdus. Viime lauantaina ihmettelin kokoaikaista mahakipua, joka ei vaan hellittänyt. Makailin pitkin päivää siellä sun täällä ja koitin lopulta käydä kuumassa suihkussakin, jos vaikka kummallinen purluttelu ja kipu häviäisi siinä vedellä rentouttaessa. Mutta ei. Kun en sitten nukkumaan mennessä voinut oikein enää edes maata selälläni, soitin päivystykseen, josta kehottivat menemään näytille. Epäilin kyllä jo itsekin umpilisäkettä, mutta siellä se sitten varmistui. Tulipa koettua ekaa kertaa ikinä varjoainekuvaus, olipas melkoisen erikoinen tuntemus!! Päivystyksestä lähdin sitten sillä ambulanssilla keskussairaalaan leikattavaksi.
Ikävää tuossa reissussa oli se, että koska kyseessä oli lauantain ja sunnuntain välinen yö, ei leikkurit pelanneet kuten arkena. Odotin ja odotin, mutta pääsin sitten leikkaukseen vasta maanantaiaamuna. Voin sanoa, että se 1,5 vuorokauden täyspaasto ei ollut kiva kokemus, ja kun se vielä yhdistettiin siihen loputtomaan odotteluun, aika kului ihan tajuttoman hitaasti. Kauheita kipuja ei ollut, koska sain koko ajan tipassa antibioottia ja kipulääkettä ja mitä lie kaikkea (muistona on tosi mojova mustelma käsivarressa!), mutta mieli oli kyllä silloin maanantaiaamuna jo hyvin matalalla. Onneksi kaikki tapahtui sitten viimein melko nopeasti. Ja mitenkä mä haaveilinkaan siitä syömisestä ja juomisesta sen odotteluajan... tuo mehulasi tuntui ihan taivaalta, kun sen viimein sain!!
Palailin sairaalasta kotiin eilen illalla. Oli kyllä aika tuskainen olotila ja yö ei ollut hyvä, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa parane. Yllättäen sen paaston jälkeen ei meinannutkaan alkaa ruoka maistua ollenkaan - siis multahan kun ei ruokahalu ihan hevillä häviä!! Leikkauspäivänä en saanut alas juuri mitään, enkä seuraavanakaan päivänä (eli eilen). Tänään kun pääsin viimein suihkuun ja elämä alkoi tuntua taas elämisen arvoiselta, olen vähän syönytkin paremmin. Mutta en edelleenkään mitenkään kauhean paljoa. Jäisipä edes pikkuisen päälle tämä vähäruokaisuus.....
Nyt pitää pari viikkoa ottaa hillitysti. Ei voi suuremmin lenkkeillä eikä saa imuroida, voi miten harmi... =D Koulujuttujen pariin pitää kuitenkin palata kiireen vilkkaa, koska mulla jäi nyt muutaman luennot väliin ja deadlinet pukkaa päälle. Hassua, miten muutama lorvipäivä meinaa kaataa hyvin suunnitellun pakan!! Sellaisen mielenkiintoisen havainnon olen tässä lorviessani tehnyt, että mun aivan koko ajan kipeät kantapäät ei ole nyt yhtään kipeät. Hmm... onko syynä se, etten ole ollut jaloillani vai se, etten ole syönyt oikein mitään?? Olisipa varsin mielenkiintoista tietää, varsinkin jos joku ruokavaliossa aiheuttaa näitä kipuja (sokeri, viljat...).
Nyt taidan kuitenkin lähteä kokeilemaan, onnistuisinko tänä yönä nukkumaan omassa sängyssä. Viime yönä runnottu, turvonnut maha painoi niin pahasti, että oli päästävä selältään pois - joten käännyin "hetkeksi" kyljelleni. Ja nukahdin siihen.... Huh, se vasta tuskaa oli, kun maha oli sitten roikkunut siinä sivulle ja kaikki haavat varmaan venyneet ihan äärimmilleen. Oli ihan pakko nousta keskellä yötä petaamaan istuma-asentoinen peti sohvalle.
Nyt kuitenkin siis unille. Mitäs teille kuuluu?
Heli
