epätoivoisia takki- ja muita vaatejuttuja

Jos mä jotakin inhoan, niin hutiostosten tekemistä. Ja jos mä jossain "loistan", se on takkien kohdalla hutiostosten tekeminen.... *huokaus*

Yläkuvan takki on vuosia vanha, ehkä jotain 10v. Se alkaa rispaantumaan sieltä sun täältä, hupun kiristyskuminauhat on katkeamaisillaan, vetskari on hankala laittaa kiinni. Mutta se on I-HA-NA takki. Niin lämmin, niin kevyt, niin hyvän mallinen. Ihan paras. Olen kuitenkin vuosikausia jo miettinyt, että pitäisi ostaa uusi takki, koska tuo todella on aika hiutunut. Mutta kun en löydä hyvää vastaavaa, enkä tahtoisi ostaa untuvatakkia enää ja tämä siis on untsikka.

No, viime (vai edellisenä?) talvena ostin kuitenkin sitten uuden toppatakin, ja tämä vanha jäi lenkkitakiksi - ja onkin ihan paras sellainen. Sietää mitkä pakkaset vaan ja toisaalta alle ei kuitenkaan tartte tunkea montaa kerrosta. Uusi (no, uudempi... ei sekään enää mikään tuliterä ole) takki on tällainen:

Ihan jees takki tuokin on. Ja lämmin. Se on mun ns. parempi takki nyt talvella siis. Toivottavasti kestää käytössä hyvin, hyvin, hyvin pitkään.

No mutta nyt olen sitten lähdössä työharjotteluun, jossa tulen olemaan ulkona kelillä kuin kelillä, oli sitten pakkasta taikka räntää. Ajattelin, että pitäis ehkä nyt viimeinkin sitten ostaa se uusi takki... en nyt tuota vanhaa untsikkaa kehtais enää laittaa sinne ihmisten ilmoille päälle. Ja tuo "parempi takki" ei ole varsinainen ulkoilutakki siinä mielessä, että sillä lähtisi vaikka metsään tms.

Olen mielestäni harkitsevainen ostaja. Mietin ja tuumaan ja jahkaan ja ja ja... Eilen sitten menin takkiostoksille. Etsin vettä pitävää, mutta lämmintä takkia. Kävin kolmessa kaupassa kokeilemassa ja vertailemassa, ja lopulta päädyin tähän:

Se on joku laskettelutakki. Veden- ja tuulenpitävä, mutta hengittävä. Ja turkasen kallis. Mutta ajattelin, että pidän sitä sitten kuten tuota untsikkaa, vuosikaudet. Että kyllä se on hintansa väärti. Se tuntui päällä ihan ok:lta ja lämpimältä. Tänä aamuna lähdin sitten uudella takilla kouluun. Ja mitä ihmettä...... Palelin jo matkalla ovelta autolle. Eli noin 5m matkalla. Tuli kyllä niin iso ärsytys... eihän se pelitä ollenkaan, kuten olin kuvitellut. Se ei todellakaan ollut lämmin!!

Nyt illalla kävin sitten siellä kaupassa uudelleen. Kysyin voinko palauttaa takin. No, en tietenkään. Se oli puoleen hintaan (ja silti sikakallis), eli poistotakki jne jne. Lopulta olisivat vaihtaneet sen johonkin muuhun tuotteeseen, mutta siinä vaiheessa huomattiin, että takin kaulukseen olikin jo ehtinyt tarttua mun meikkivoidetta..... voi aaargh. Ymmärrän kyllä ihan täysin, että ei se enää sitten ole mitenkään vaihtokelpoinen. Mutta kyllä suututti oma tyhmyys. Tässäpä mulla sitten on täysin turha takki. Saman asian - eli paljon vaatetta alle, että tarkenee - olisi ajanut tämä vanha takki:

...joka myös pitää vettä, mutta on ohuempi kuin tuo untsikka, eli ei tarkene talvella kunnolla. Ihan yhtä lailla tämä olisi siis mennyt sellasena "tunge alle niin paljon vaatetta, että pärjäät"-takkina (kuten kaupasta kehotettiin, tosin hiukan eri sanamuodoilla, mutta kuitenkin...). Tämän takin mallista pidän, se on väljä. En tykkää, kun kaikki takit on nykyään muotoon leikattuja ja hihoista tiukahkoja (kuten tuo uusikin - ostin kokoa 40 sen takin, että se ei tuntuisi ahdistavalta...). Ja jos alle tarvii laittaa paljon kerroksia, takin tarvii olla väljä - jota se uusi ei samalla lailla kuitenkaan ole kuin tämä vanha. Voihan epätoivo.

No, ei mun takki-epäonni tuohon jää. Viime syksynä olin lähdössä Englantiin. Tiesin, että tartteisin sinne takin, joka on lämmin ja vedenpitävä. Ajattelin, että en haluaisi tuolla edellisen kuvan takilla lähteä - se on kuitenkin enemmän sellanen lenkkitakki ollu mulla kuin joku "kaupunkitakki". Joten.... kiersin ja kaarsin taas kauppoja, sovittelin ja etsin sitä oikeaa. Ja lopulta ostin takin:

(Tosi vaihtelevainen toi mun takkien väri, vai mitä?)

No, käytännössä tuo oli kooltaan jo heti kättelyssä liian iso. Liian löysä, liian pitkät hihat jne. Mutta se oli just sellanen mitä etsin noin muuten, eli karvavuorinen ja lämmin. (Tosin... ei se ole vettä pitävä.) Mulla oli aika kiire tuon takkihomman kanssa, joten tämä nyt sitten oli se, mihin päädyin. Ja ajattelin, että vien sen ompelijalle kavennettavaksi, kuten teinkin. Ompelija lyhensi hihat ja kavensi takin - mutta se ei silti jotenkaan istu mulle ollenkaan. Se olis aivan ihanan lämmin päällä, mutta... joku siinä tökkii. Monesti ajattelen, että nyt sen laitan, onhan sitä pidettävä kun on tullut hankittua, ja kun se on niin lämminkin.... ja sitten äkkiä vaihdan takkia. *huokaus*

No, entä sitten kesätakit... Olen saanut joskus aikanaan yhdeltä tutulta tällaisen:

Tämä on toisaalta ihan jees takki. Mutta jotenkin se on kuitenkin ehkä vähän liian pitkä mulle tai jotain. Mä sitten etsiskelin jotain korvaamaan tuota. Tavoitteena oli löytää joku pitkähkö, mutta kuitenkin lyhyempi kuin tuo toinen, ja mielellään vähän lämpimämpi (toi on ihan vuoriton) ja vaikka A-linjaisempi. Löysin muistaakseni aika kohtuuhinnalla sitten tämän:

Tämä on minusta tosi kiva. Tavallaan... Se on joustavaa materiaalia, kivan mallinen... Mutta. Se ei istu mulle. Se on siis aivan liian isoa kokoa.... taas. Valitettavasti tuli todettua myös se, että tuo ei ole lainkaan lämmin....

Mä jostain syystä ostelen takkeja, jotka on sit lopulta mulle jotenkin ihan väärän mallisia. Selkäosa on liian pitkä, jolloin vyötärö ei istu, ja hartiat on usein liian leveät. Puhumattakaan liian pitkistä hihoista... Mä olen lyhyt, mutta punkero, ja mua todella ahdistaa, jos takki on sellanen nuoleva - josta syystä tulen sitten valinneeksi sen verran ison koon, että ei ole nuoleva, mutta onkin sitten muuten ihan epäsuhtainen... No, tämän takin kohdalla kävi itse asiassa niin, että sitä ei ollut kuin koossa 42... joten otin sitten sen. (Tai oli myös 36 tai 38, en muista... mutta se tuntui liian nuolevalta... Luulen, että 40 olis ollu paras vaihtoehto...)

Alkuun pidin tuota takkia ihan mieluusti. Nyt mua joka kerta ahdistaa, kun se on selkeästi epäistuva. Voi että tätä mun onnetonta tusaamista ja ostelua. *huokaus* Olen kyllä ajatellu tän kohdalla, että selvittäisin voisko noita harteita jotenkin kaventaa. Ja myös sen vyötärön vois ommella aika helposti kohdalleen.

No, sitten vielä ihan kesä-kesä-takki. Oltiin lähdössä sinne Barcelonaan viime keväänä, ja tarttein sinne takkia, koska mulla ei ole minkäänlaista ihan kesäistä takkia. Epätoivoisesti sitten taas kaupoille... Löysin tämän:

Tuo on sellanen ohut, joustava farkkutakin tapainen. Olin ihan että jee, olipas hyvä löytö (oli edullinenkin vielä). Vaan olenko pitänyt?? No en. Se kinnaa käsivarsista............ Mulla on pulleat käsivarret, joita ei ole todellakaan tarkoitettu nykymuodin mukaisiin kapeaakin kapeampiin hihoihin. On oikeesti ahdistavan tuntuista, kun käsivarsista puristaa. Miksi mä en taas tajunnut sitä siellä kaupassa??? No kun piti vaan äkkiä joku takki löytää... *huokaus*

Niin, esittelen vielä yhden takin:

Tämä ei näytä henkarissa miltään, mutta päällä on kiva. MUTTA... tämä on todellakin sellanen takki, mitä viitsii pitää vaan eritystilanteissa (kuten juhliin mennessä tms kun tarvii hyvännäköistä takkia), tämä kun on - yllätys yllätys - epämukava päällä...

Ja itse asiassa multa löytyy vielä tuulitakkikin. Se on oikein kivan mallinen, mutta VALKOINEN, eli kouluhommien jälkeen kaikkea muuta kuin valkoinen... Olen sen saanut siskoltani ja tuskastuttaa todellakin jo valmiiksi aika paljon ajatus, että mun on pakko ostaa keväällä uusi. Voi ahdistus ja epätoivo. En varmasti löydä sellasta, mikä ajais yhtä hyvin asiansa, kuin tuo nykyinen, mutta se on oikeesti niin kauheessa kunnossa, että sitä ei kehtaa enää pitää muualla kuin omassa pihassa.

Mä olen oikeasti aika epätoivoinen näiden takkieni kanssa. Mä en tahtoisi omistaa montaa vaatetta, ja nyt mulla on jo pelkästään takkeja tollainen läjä. Ja niitä on noin monta ihan vaan siksi, että mä olen oikein pro noiden hutiostosten tekemisessä!!! En kyllä tykkää tästä ollenkaan. 

Mä kävin tuossa illalla sen epäonnisen takin"vaihto"reissun jälkeen lenkillä. Laitoin päälle sen kyseisen takin ja alle villaa ja muuta. Kävelin rivakasti ja oli ihan lämmin. Mutta se ei silti yllä siihen mihin piti, eli että tällaisilla parin asteen pakkasilla ei tarttisi muuta kuin ohuen paidan sinne alle. Harmittaa. Mietin, että koittaisinko vaan myydä sen takin (ja muutaman muunkin...) eteenpäin ja miten paljon mahtaisin ottaa takkiin (hahhahhaaaa...) siinä kaupassa. Ärsyttääkö mua nyt vaan joka kerta, kun näen sen.

Mietin myös sitä, että olisko helppoa, jos ei tarttis näin monelle erilaiselle kelille vaatteita. Tarvii olla takki koville pakkasille ja toisaalta myös suojakelille ja räntäsateeseen. Tarvii olla takki vesikelille syksyisin/keväisin. Ja sit olis kiva olla siistimpikin takki kuin vaan jotkut lenkkitakit on. Mä tarviin mahdollisesti tulevassa ammatissani todellakin ulkoiluun sopivia vaatteita joka säälle. Inhoan syvästi palelemista, ja inhoan toisaalta olla myös topattu ihan tönköksi.

Tappio on pakko myöntää: taas meni (liian kallis!) ostos metsään. Ei olisi varaa tällaisiin virheisiin kyllä todellakaan. Mutta miten ihmeessä oppisin ostamaan vaatteita (muitakin!) niin, että ne olis mulle sopivia ja istuvia?? Olen koittanut opetella tyylijuttuja (tosin en osaa edes hahmottaa, mikä vartalotyyppi olen), mutta on oikeesti vaikeaa löytää sopivia vaatteita tähän kroppaan. Kaikki valmisvaatteet (paitsi trikoot) on väärän mittaisia jostain kohtaa. Tosi hankalaa.

Siis oikeesti: onko aivan mahdoton ajatus löytää hyvä takki, joka on 1) lämmin, 2) kevyt, 3) vettäpitävä (edes jonkun verran), 4) malliltaan ei-muotoonleikattu ja ei-kireä hihoista ja vielä 5) kohtuuhintainen...?? Ilmeisesti on.

Tällaisia mietteitä tänään. Onko kenelläkään muulla tällaisia ongelmia vaateostosten kanssa??

Heli

PS. Aion katsoa, voiko ton ekan kuvan untsikan korjuuttaa jotenkin. Voiko, tiiättekö? Siis niistä hiutuneista kohdista, vetskarin ja kuminauhat ainakin voi kyllä uusia. Ja ajattelin, että en enää koskaan osta yhtään takkia..... tai jos löydän jonkun tosi hyvän, ostan niitä sitten heti pari, niin riittää piiiiitkäksi aikaa vaatetta mulle siitä... *huokaus* 

oppeja koulusta ja elämästä

Piiiiitkästä aikaa täällä. Olen monet kerrat kaivannut kirjottelemaan, mutta kun ei ehdi. Tänäänkin oli aikeissa jo paljon aikaisemmin jotain naputella, mutta... 

Opiskelu vie kyllä aikaa ihan erilailla tässä jaksossa kuin edellisessä, jossa oli vain kolme lähipäivää. Niinä kahtena etäpäivänä sai sitten tehtävät kasaan ja viikonloppuna tehtyä jotain muuta kivaa. Nyt on joka päivä koulua, eli viikonloput sitten pakerran niitä tehtäviä. Yleensä aika menee niin, että lauantaina siivoilen ja pesen pyykkiä kotona ja sitten sunnuntaina kuvittelen tekeväni kaikenlaista muuta, mutta huomaan, että tehtäviä tehdessähän se koko päivä onkin sujahtanut. Tänään olen tehnyt ja palauttanut kolme tehtävää ja voin kyllä melkein ite itelleni hattua nostaa siitä suorituksesta. Ei ne kaikki nyt niin isoja juttuja olleet, mutta kuitenkin. 

Mun palauttamista odottavien tehtävien lista on kiitettävästi kutistunut ja enää siellä onkin vain muutama juttu. Tosin osa niistä on sellasia isompia juttuja, joita teen "sitten joskus". Mahdollisesti jopa ensi syksyksi vasta jne. Mä olen ottanut tähän jaksoon jo ensi vuoden opintoja nopeuttaakseni valmistumistani, ja se kyllä tuntuu. Toisaalta mulla on kunnianhimoisena tavoitteena suorittaa tutkinnot kaikista kolmesta suuntautumisvaihtoehdosta (koska en osaa päättää minkä ottaisin ja minkä jättäisin...) ja se kyllä teettää sitten toki enemmän työtäkin. Mutta teen niitä sitä mukaa kun ehdin, ei tässä hevosen selässä olla.

Niin... sinänsä hullua, että esimerkiksi yksi tänään palauttamani tehtävä oli aiheesta "luonnon hyvinvointivaikutukset" ja täällä mä vaan sisällä istua kökötän tietokoneen äärellä kokematta todellakaan mitään hyvinvointivaikutuksia luonnosta... En ole viime aikoina paljon lenkille ehtinyt edes, aina on jotain muuta. (Josta syystä lähdenkin tässä välissä pitkästä aikaa käymään siellä lenkillä koiran kanssa.)

Koulussa on ollut nyt sellasia käytännön hommia, joihin en koskaan kuvitellut "joutuvani" ennen tätä koulua. Kuten vaikka moottorisahailu. Pelkäsin sitä etukäteen aika paljon, sillä kuvittelin, että kun vaan sen käynnissä olevan terän tyrkkään puuta vasten, se pomppaa sieltä suorinta tietä takaisin ja halkaisee mun otsan. Lopulta tulin todenneeksi, että eihän se ollutkaan yhtään vaikeeta!

Kuvassa demonstroin kaatoloven tekoa (tarkkasilmäinen huomaa kuitenkin, että eihän se saha käynnissä ole...). Tehtiin niitä siis monta tuohon alekkain ihan treenin vuoksi. Puuhan toki siis kaadetaan ihan tuolta alhaalta. Olen nyt kaatanut niin mäntyjä kuin koivujakin, paremmalla ja huonommalla menestyksellä... tarkoittaen sitä, että muutaman kerran se puu onkin päättänyt kaatua ihan toiseen suuntaan mihin minä ajattelin sen kaataa... =D

Kommelluksiltakaan en ole välttynyt noissa hommissa. Yhtenä päivänä meitä tuli kuvaamaan joku heppu, joka teki opintojen ja ammattien esittelyvideota meidän koulusta. Ja mua se sitten siinä kuvasi... No, tietenkin just silloin se puu päätti alkaa kaatumaan väärään suuntaan ja mulla jäi terä jumiin sinne väliin... Samoin sitten karsimis- ja pätkimishommaa tehdessäni onnistuin sahaamaan sillä lailla, että taas oli terä tiukasti jumissa... Mutta mä ajattelen niin, että ilman noitakin mokailuja en olis noita asioita oppinut. Nyt tiedän, miten kannattaa maassa makaava - ja etenkin ojan päällä notkuva - puu sahata poikki niin, ettei terä jää jumiin ja että puu ei halkea. Väittäisin osaavani nyt siis kaataa, karsia ja pätkiä puun.

Ollaan myös jonkin verran perehdytty traktorien sielunelämään. Kuvassa on siis traktorin "persus", josta en kyllä rehellisyyden nimissä tajua yhtään mitään. Olen ajanut muutamalla erilaisella traktorilla, eteen ja taakse, kärryn kanssa ja ilman. Yhden kerran jäin aika tyylikkäästi jumiin liukkaaseen ylämäkeen... kun olin aikani yrittänyt päästä eteenpäin ja saanut traktorin ja kärryn aina vaan pahemmin luistamaan linkkuun, piti sitten luovuttaa ja antaa opettajan jatkaa sinne ylös asti. 

No mutta tekemällä oppii ja kyllä mä jo ihan tielläkin olen traktorilla ajellut. Opin muuten myös sen, että traktorissa ei siis todella ole jousitusta... Ajoin ihan liian kovalla vauhdilla sellaseen hidastetöyssyyn - koska kuvittelin, että varsinkin traktorissa, jolla mennään pitkin möykkyisiä peltoja, olis TOSI HYVÄ jousitus... Siellä me sitten pompittiin holtittomasti pitkin koppia, minä ja pari kyydissä ollutta. Mulla siis persus pomppi penkistä ylös varmaan parikyt senttiä! =D Oli hauskaa ja toisaalta pelästyin, että rikoin koko vehkeen ja siinä sivussa myös yhden kyytiläisen selän... (en onneksi rikkonut, kumpaakaan)

Tammikuuta on suuresti varjostanu mun vatsavaivat. Ne on olleet todella pahoja nimittäin. Kuun alussa päätin, että nyt riitti tuo älytön happosalpaajien syöminen. Minähän kävin toukokuussa siellä tähystyksessä, jonka jälkeen olen napsinut menemään noin 100kpl niitä lääkkeitä... Kun havahduin siihen, varsinkin todettuani, ettei ne edes auta, päätin lopettaa ne kokonaan. Varasin myös ajan luontaishoitajalle - koska uskon vakaasti, että lääketiede ei minua tässä asiassa auta, vaan ratkaisu on tehdä kerta kaikkiaan jotain ruokavaliolleni.

No, kävin siellä hoitajalla (oli todella hyvä käynti) ja aloin sitten pitämään tarkkaa ruokavaliota sekä ruokapäiväkirjaa. Mun vaivat senkus moninkertaistui, olo oli todella huono - kuin mahassa kävisi jatkuva ihan hullunmoinen kuohunta ja turvotus, ja toisaalta myös ilkeän tuntuinen puristus... närästys oli hirmuista ja jatkuvaa, olo oli jo heti aamulla herättyä tosi huono, ihan kuin olisi ähkytäynnä, vaikka ei ollut syönyt tai edes juonut mitään... jne.

Kyllä kävi mielessä yksi jos toinenkin juttu ja kauheat pelot, että mikä mulla oikein voi olla... (ja kannattaa tosiaan googletella kaikenlaista... not!!) Lopulta yhtä koulutehtävää tehdessäni tarttein ihan muussa yhteydessä tietoa sellasesta jutusta kuin "rebound-ilmiö" ja ihan vahingossa taisikin löytyä syy minun mahani käytökseen!! Nimittäin eka juttu mikä tolla googlailulla tuli eteen, oli pitkäaikaisesti käytettyjen happosalpaajien äkkinäiseen lopetukseen liittyvä rebound-ilmiö. (Eli mahahapot riehaantuu hetkeksi aivan hulluun ylituotantoon.) Helpotuksen huokaus oli niiiiiiiiiiin suuri... ehkä en tähän siis kuolekaan!!

Kävin kyllä myös lääkärissä. En suuresti hämmästynyt, kun kirjoitti mulle reseptin.... happosalpaajia!!! Ja Litalginia. Sanoi, että ovat ainoa hoito mun vaivaan. Jep jep, uskoo ken uskoo... Minä en niitä lääkkeitä hakenut, sen sijaan kävin kyllä labrassa, johon minut määräsi. Ja olen menossa vielä koko mahan ultraan. Olen tyytyväinen, että pääsin noihin tutkimuksiin, vaikka muutoin pidinkin käyntiä ja kommentteja valitettavasti ihan turhina, enkä aio siis niitä lääkkeitä edes hakea.

Itse asiassa tuolla lääkärissä sain selville myös sen mun tähystyksen tiimoilta asioita, joita ei mulle paperilla ainakaan ole annettu. Ehkä puhelimessa kerrottiin, mutta ihan kuin ne nyt jäisi mieleen... Eli mulla on todettu krooninen tulehdus mahassa ja myös jotain eroosiota siellä mahan limakalvoilla. Sekä "havaittavissa löysyyttä" muistaakseni jossain läpässä, mikä selittäisi sen närästyksen ja poltteen nousun. Ja siis lääkehän tähän kaikkeen oli ne vahvat happosalpaajat..... Kukaan ei ole puuttunut ruokavalioon, kukaan ei ole edes halunnut perehtyä siihen alkusyyhyn, mistä nämä vaivat voisi johtua.

Nyt kun olen sitten pitänyt tätä tiukkaa ruokavaliota ja lisäksi syönyt todella vahvaa maitohappobakteeria, käyttänyt nestemäistä piitä närästykseen happosalpaajien sijasta jne, on vaivat pikkuhiljaa asettumaan päin. Olen jättänyt suklaan kokonaan, syönyt viljoista vain kauraa, vaihtanut kaiken mustan teen pois ja juonut vain yrttiteetä tai valkoista teetä, syönyt vain muutamaa kasvista ja nekin kaikki ehdottomasti kypsennettynä jne. Vaikka miten tuoreet kasvikset olis terveellisiä, olen jo aikaa sitten huomannut, että ne ei vaan sovi mulle - ne tuntuu mahalle aivan kuin liian "teräviltä" tai "karheilta". En ihan luontaisestikaan ole tykännyt hiilihappoisista jutuista, vahvoista mausteista, kahvista... joten niiden poistamista ei ole tarvinnut tehdä, kun en niitä muutenkaan käytä. Olen todennut, että avokado ei sovi mulle ollenkaan, eikä ehkä myöskään tomaatti eikä peruna. Kurkusta puhumattakaan. 

Käytännössä syön kaurapuuroa ja mustikoita/mansikoita/mustikkasoppaa, 100% kauraleipää, höyrytettyä porkkanaa ja kesäkurpitsaa, varovasti tofua, punaisia linssejä, banaania... Toivottavasti tämä tästä ajan myötä helpottaa. Olo ei vieläkään ole mitenkään 100% hyvä, mutta se kaamea närästys on pääosin poissa ja tuimat piston tunteet mahassa myös. Suolisto on välillä ok ja välillä sitten taas jostain ihmeen syystä riehaantuu.

   

Mutta se kaiken pahan alku ja juuri... se on se stressi. Olen niin kurkkuani myöten täynnä sitä, että hermoilen joka asiasta etukäteen ja jälkikäteen, pingotan kotona, pingotan koulussa, kiukustun ja ärsyynnyn älyttömistä asioista... Päätin vuodenvaihteessa ja jo aiemminkin, että se on loppu nyt. Olen sisältä ihan rikki sen vuoksi, että olen stressannut niin paljon, ja yleensä vielä asioista, joille en edes voi mitään. Mitä siitä kaikesta on jäänyt käteen - ei mitään muuta kuin hajallinen maha ja kärsivä suolisto, jotka aiheuttaa niin paljon haittaa elämälle, ettei sitä voi uskoakaan.

Mä päätin vuodenvaihteessa, että tästä vuodesta tulee hyvä vuosi. Opettelen ottamaan rennommin. Mun ihana luontaishoitaja antoi mulle ohjeita esimerkiksi liikuntaan: nauti siitä, älä suorita. Älä rääkkää kroppaa. No, en minä nyt mitenkään aktiivisesti ole sitä kyllä rääkännytkään - nimittäin fyysisesti. Henkisesti sitten kyllä taas olen pitänyt sitä lujilla.  Mulla kaikki jännitys ja kiukku vaikuttaa ensimmäisenä mahaan, ja se on saanut nyt totaalisesti siitä kaikesta tarpeekseen. NYT on aika tehdä se elämänmuutos, josta olen vuosikausia vaan puhunut ja jota olen aina vaan suunnitellut. NYT on aika relata, nauttia elämästä tässä ja nyt. Ja NYT on aika viimeinkin katsoa, mitä syön.

Uskon, että kunhan saan mahan ja suoliston kuntoon, voin rentoutua myös ruokavalion suhteen, eikä tarvii ikuisesti olla näin tiukalla dieetillä. Tämä on kuitenkin pitkähkö tie, ja ihan numero ykkönen paranemisessa on se stressaamisen vähentäminen, mieluiten siitä kokonaan eroon pääseminen. Pitää alkaa luottaa siihen, että olen ihan ok, vaikka en saakaan parhaita numeroita ja vaikka en näytäkään niin ihanalta. Pitää luottaa myös siihen, että elämä kantaa, kun sen vaan antaa kantaa. Pitää etsiä elämästä hyvää sen sijaan, että tuijottaa siihen, mitä ehkä puuttuu - vai puuttuuko edes. Pitää katsoa ympärilleen, hengittää syvään, rentoutua ja nähdä, miten ihanaa elämä on juuri nyt. Ja uskoa, että sitä se tulee jatkossakin olemaan.

Pitkä tie, mutta matka on nyt alkanut.

Oikein ihanaa tulevaa viikkoa kaikille teille! ♥

Heli

arkeen paluuta

Tästä se arkeen palailu taas alkaa! Kyllä tavallinen elämä on vaan niin parasta. Vaikka no, kyllä se lomailu ja löffäilykin välillä ihan mukavaa on. Eilinen oli ihanan rento, kun vaan toivuttiin juhlinnasta miehen kanssa sohvalla telkkaria töllötellen (kerrankin yhdessä ja samaa ohjelmaa katsellessa!) ja mies lähti mun kanssa jopa kävelemään hiukan, kun koiraa piti lenkitellä. Oikein mainitsemisen arvoinen juttu tuo siis!

Tänään kävin koiran kanssa tuossa lähimetsässä ja jälleen kerran ällistelin näitä kelejä... Metsässä ei ole lunta juuri lainkaan, päin vastoin maa vihertää ja on aivan pehmoinen sammalikko. Ja siis tammikuussa!! Oi niitä lapsuusaikoja, kun talvet oli AINA niin lumisia, että sai paksussa hangessa tarpoa posket punaisina...

Nämä kuvat on kyllä jostain ihan muusta aikaa otettuja, mutta etsin tähän nyt kuvia, jotka vastais hyvin tätä päivää lumimäärältään. Eli alemmassa kuvassa on sitten vähän lunta, sitä kuitenkin aukeammissa kohdissa on nytkin ja kyllä esim. meitä ympäröivät pellot on lumisia, joskin sieltä pilkistelee kyllä kynnökset ja peltoon jääneet viljatupsut näkyviin vähän sieltä ja täältä.

No, en valita, oikeastaan aika kivaa kun on lauhaa ja vähälumista. Toisaalta vetistä, jäistä ja sitä myöten liukasta kyllä on sitten myös. Hiukan oon aika ajoin kaipaillu nastapohjaisia kenkiä itselleni, mutta en koskaan raaski niitä ostaa. Ja ihan hyvin nuo irrotettavat nastatkin toimii, oon jopa juossut aivan jäisellä tiellä tavislenkkareilla, joissa on irrotettavat nastat vaan lisättynä pohjiin. 

Mun arkeen paluu on siis ensisijaisesti opintojen jatkumista. Aika pitkä lista tehtävänpalautuksia on tämän kuun aikana, osa isompia ja osa pienempiä, ja välillä se aiheuttaa pientä painettakin. Haluan aina tehdä tehtävät hyvin ja kulutan niihin aika paljon aikaa. Nyt on sitten niin, että tässä jaksossa ei olekaan enää juuri noita etäpäiviä, jolloin aiemmin tein tehtävät. Eli illat ja viikonloput saattaa olla tammikuussa aika työntäyteisiä! 

Olenkin sitten tänään tehnyt yhden koulutehtävän. Siinä piti etsiä monenlaista nippelitietoa Suomen luonnosta ja sen erityispiirteistä. Olikin yllättävän aikaavievä juttu!! Olen myös kirjoittanut itsearvioinnin ja palautteen yhdestä kurssista, sekä lopuksi vielä etsinyt eläinten lumijälkiä netistä. Sattui sitten löytymään pari ihan itsekin otettua lumijälkikuvaa: yllä metsäkauriin ja alla hirven jälkiä, joita siis molempia aina välillä tässä meidän lähistöllä näkee.

Melko valtavat on kyllä nuo hirven jäljet!! Huh!! Hirviä aika harvoin sattuu näkemään, mutta sitäkin upeampaa sitten on, jos näkee. Kerran läksin tuosta ulko-ovesta aitan suuntaan vauhdikkaasti ja sitten kesken pihan ylityksen satuin jotenkin vilkaisemaan pellolle, ja huh, siellä oli kaksi hirveä, jotka tuijotti mua. Hetken sitten paikoilleen jähmettyneenä tuijotettiin toisiamme, kunnes hirvet luovutti ja hölkkäsi metsään. Mutta oli kyllä vaikuttava hetki!! Olivat melko lähellä, ehkä 50-100 metrin päässä vaan. 

Mun mielestä on yleensäkin aina tosi ihanaa nähdä metsän eläimiä - jaksan ihastella joka kerta, oli kyseessä mikä elukka vaan; jänis (rusakko), kettu, kauris, hirvi, tikka tai vaikka orava. Ihan tavislintujakin on kiva katsella, saatikka sitten muuttolintuja. Opintojen aikana tulee nuo eläimetkin jonkun verran tutuiksi, nyt on siis noita lumijälkiä ollut tehtävänä etsiä, ja sitten on tulossa jossain vaiheessa lintujen ja kalojen tunnistamisia - linnuista myös ääniä - ja vissiin myös vähän jotain nisäkkäitä ja perhosiakin jne. Ei ole kyllä mun vahvin laji todellakaan, mutta toivottavasti jotain opin!

No, tämän illan ohjelmassa on kenties koiralenkki ja sitten ihanasti lämmittävää takkatulta. Ja vissiin ihan vaan huomiseen valmistautumista, mulla kun on huomenna eka koulupäivä loman jälkeen. Ysiluokkalainen täällä vielä lomailee loppuviikon, muuten on kaikki sitten jo palattu arkeen. 

Oli ihanaa olla lomalla. Mun päässä naksahti loman aikana joku parempi asento kohdilleen ja tulevaisuus näyttää juuri nyt ihan kivalta ja mukavalta. Vatsavaivoista kun vielä pääsisin, niin johan olis mahtavaa! Tänään olen ollut yhteydessä yhteen suuntaan sen suhteen ja toivottavasti saan sovittua aikaa kyseiseen paikkaan hoitoon piakkoin. Tällä viikollakin jo pääsisin, mutta en tiedä maltanko olla koulusta pois, se kun vaatis koko päivän matkoineen kaikkineen kuitenkin. No, katsellaan... kaikki aikanaan ja eiköhän ne asiat tapahdu sitten kun tarkoitettukin on!

Nyt ei muuta kun mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Heli

vuosikatsaus 2017

On taas tullut aika koota yhteen pakettiin mennyt vuosi. Vuosi 2017 onkin ollut kenties raskaampi kuin mikään koskaan ennen. On ollut suurta surua ja valtavaa epätoivoa. Olen menettänyt rakkaan koirani ja hyvä etten myös järkeäni. Olen kuitenkin myös ottanut loikkaa uutta kohti - kenties kaiken sen raskaan sinne suuntaan potkimana. 

Tänään, uuden vuoden ensimmäisenä päivänä, on ihan ok fiilis. (Mitä nyt joku on syönyt suullani kakkaa ja päässäkin hiukan takoo...) Nyt kokoan vuoden pakettiin ja sitten aloitan toiveikkaana ja innokkaana upouuden vuoden 2018!

Koirani muistoksi päätin laittaa tämän postauksen kuviksi sen kuvia menneiltä vuosilta. ♥

Tammikuussa tein tietenkin heti alkuun hienoja suunnitelmia uudelle vuodelle. No, eipä ne juuri pitäneet. Mutta ei se mitään, aina voi yrittää uudelleen! Luin paljon kirjoja, leikkautin tukastani puolet pois ja kävin Vegemessuilla. Murehdin kovasti koiran sairasteluja.

Helmikuussa sairastin itsekin. Ja koira vielä enemmän. Olin aivan ihmeissäni, mikä sitä vaivaa... lääkärissä käytiin moneen kertaan, mutta selvyyttä ei saatu, pieniä aavisteluja vaan. Kokeilin tehdä erilaisia vegaanisia juttuja, esim. jäätelöä ja raakasuklaata. Koin jonkunlaisen "kamelin selän katkeamisen" töissä tapahtuneiden juttujen takia. Aloitin talviloman, mutta jäinkin sitten sen aikana pitkälle sairaslomalle. Siivoilin ja raivailin kotona. Ja olin ihan tyhmällä valokuvakurssilla.

Maaliskuu oli todella surullinen kuukausi. Koiralta löytyi laajalle levinnyt syöpä ja jouduin tekemään raskaimman ratkaisun mitä tehdä voi. Valtava murhe synkensi koko elämäni. Sairastin itsekin sitten monta lääkekuuria vaativaa sairautta pienessä ajassa ja olin koko kuukauden vielä muutenkin sairaslomalla. 

Huhtikuussa käytiin miehen kanssa risteilemässä. Kävin myös ystäväni luona Helsingissä. Meillä oli nuorimmaisen rippijuhlat.

Toukokuussa vietettiin lumista vappua! Mietin somejuttuja ja niiden järkevyyttä. Pidettiin miehen kanssa vapaita ja oltiin ystävien kanssa lomalla aurinkoisessa Barcelonassa.

Kesäkuu alkoi tosi koleasti. Tein huvikseni katsauksen omiin vaatteisiini ja raivailin myös keittiön kaappeja. Hommasin Bokashi-kompostorin. Olin Joensuussa Venlojen viestissä suunnistamassa ja samalla pienellä kesäajelulla miehen kanssa. Juhannusta vietettiin aika lokoisissa merkeissä lähinnä kotosalla. Käytiin miehen ja kahden nuorimman lapsen kanssa köysiradoilla keikkumassa. Hain kesäkuussa (lähes kaikilta salaa) opiskelemaan.

Heinäkuussa syntyi toinen lapsenlapsi, ihana pieni prinsessa! ♥ Käytiin miehen kanssa taas ajelemassa, tällä kertaa katsomassa Urajärven kartanoa. Kesä ahdisti... lähinnä töissä olemisen osalta siis. Tuntui, että elämää oli lähinnä vapaapäivinä, eikä silloinkaan kovin hääviä. Koko kesänä en saanut laitettua edes kukkasia pataan.

Elokuussa kirjoitin ylös kesän raskaita tuntoja, mutta lopulta poistin koko postauksen. Sain tiedon opiskelupaikasta!! Aloitin opinnot kesälomani aikana ja voi miten tuntui viimeinkin, että Tämä On Se Minun Juttu!!! Muulla tavoin elokuu oli todella raskas kuukausi.

Syyskuussa en paljon blogiin saanut kirjoiteltua. Olin ihan intona uudesta koulustani. Tuntui, että alan uudelleen löytää itseäni. Pidettiin meillä pikkuneidin ristiäiset. Nuorempi poika oli yksinään Thaimaassa reissussa. Syyskuu oli kuitenkin omalta osaltaan myös tosi raskas.

Lokakuussa olin blogitreffeillä. Ja kävin pitkästä aikaa siskoni luona kylässä. Leikkasin meidän omenapuun (ekaa kertaa ikinä). Vietin syyslomaa.  Oli ekat pakkaset. Taas siivoilin ja raivailin. Ompelin itselleni lapaset. Käytiin katsomassa yhtä söpöä pientä taloa. Ja käytiin elokuvissa katsomassa uusi Tuntematon sotilas.

Marraskuussa oli jo hiukan kipakoita pakkasia. Mietin tulevaa, sitä miten opiskelujen kanssa rahatilanne lutviutuu. Kävin hakemassa lisää opintovapaata töistä. Hommasin meille ekosuihkun. Aika ajoin oli opintojen kanssa tunne, että tieto vaan lisää mun maailmantuskaa. Mulla oli mahdottomasti vatsavaivoja, taas. Käytiin luokan kanssa Repovedellä. Hommasin kevään työssäoppimispaikan. Satoi ihan mahottomasti lunta!

Joulukuussa oli tietenkin nuo joulujutut. Ompelin lapsille lapasia lahjaksi. Oli myös Suomen 100-vuotispäivä. Oli jotenkin todella juhlava fiilis sen takia! Hommasin uudet sohvanpäälliset ja maalattiin ruokapöytä - pientä uudistusta sisustukseen siis. Kävin sukuloimassa Keski-Suomessa ja purkamassa vähän osaltani mummolaa. Toin sieltä kotiin pienen jakkaran ja tosi vanhoja kortteja. Joulu meni kotosalla aika pienesti laitettuna. Ja eilen sitten juhlistettiin vuoden vaihdetta naapurissa (ja nyt on kyllä kieltämättä vähän tukka kipeä ja tekee mieli tehdä lupauksia olla enää koskaan tarttumatta viinipulloon...).

★ ★ ★

Sellainen vuosi se oli. Paljon tuskailua työjuttujen kanssa, ikävä pientä koiraa, oman itseni etsimistä, uudelle alalle opiskelua. Raskas vuosi, mutta hei, tästä on suunta vaan eteenpäin ja ylöspäin. Uskon, että uusi vuosi on edeltäjäänsä parempi!

Toivotan kaikille oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2018! ♥

Heli