Suomen kaunein koti

...no sehän on tie-ten-kin tää meidän koti, koska ööö... se on tehty rakkaudella ja omin kätösin ja se on just meidän näköinen ja meille sopiva. Ja niin edelleen.

Nih. Oikeestihan tää remontti on ollu ajoittain aivan sietämätöntä (eikä todellakaan rakkautta) ja mä olen ainakin heittänyt täällä sellasta draamaa ja itkupotkuraivaria ajoittain, että voi mies parkaa. Remppa on ollu ihan toivottoman ja loputtoman tuntuista välillä, ja just nyt on sellanen tunne, että NEVER AGAIN vaikkapa samanlaista kesää mitä viime kesä oli!

Mun tehtävälistat oli siis todellakin loputtomat, aina välillä koitin olla onnellinen, kun sain viivattua yli ees jotain sieltä... Ja edelleenhän noi jalka- ja kattolistat oottaa laittajaa, samoin ikkunalistat, ja oottaa muuten varmaan vielä ens vuonnakin tähän aikaan, jos ei jotain todellista ihmettä tapahdu ja innostutaan niitä laittamaan. Toisin sanottuna mies innostuu, koska totuushan on, että se täällä lopulta sen suurimman työn on tehnyt. Mä olen kyllä maalannut aika paljon ja siivonnut ja tietenkin tehny sitä tuikitärkeää suunnittelua... mutta kyllä se on ollu mies, joka on nikkaroinu ja näpertäny, ja ihan oikeesti valittamatta tehnyt sen kaiken. (Toisin kuin eräs... joka lanseerasi esim. sellasen käsitteen kuin per*ehommat...)

Tosin sanoi se mieskin, että ens kesänä ei tehä mitään. Piste.

Eilen illalla aloin oikein miettiä tätä asiaa, olen nimittäin viime aikoina katsellut läpi kaikki tän kauden kyseisestä ohjelmasta tulleet jaksot. On siinä kyllä aika kirjava kokoelma koteja nähty, ja ne kaikki on TOTTAKAI asukkiensa mielestä ehdottomasti Suomen kauneimpia. Ja niinhän se pitää ollakin. 

Ja oon mä sanonut kurillani miehelle, että mä ilmoitan meidän kodin siihen kisaan mukaan myös. Mutta en kyllä oikeesti varmana ilmoita, mä en kerta kaikkiaan kestäis, kun sitten kaikki kansa töllistelis ja kenties vaikka kauhistelis meidän rakkaita nurkkiamme.

Mä luin yks päivä Hanna Sumarin haastattelun ja kyllä tökkäs, en voi muuta sanoa. Siellä se lateli sellasia juttuja kuin että "noi tähtijutut on niin nähty" ja "sisustustekstit on kyllä niin kauheita" (no en minä nyt oikeita sanoja muista, mutta kuitenkin selväks kävi, että sellasia ei kukaan enää halua nähdä). Se sanoi jopa, että "jos haluat lukea että carpe diem niin kirjoita se puhelimeesi talteen".

Oikeesti kuka voi ladella tollasia sääntöjä, että miten kenenkin pitäis sisustaa? Ja kuka yleensäkin sisustaa aina sen mukaan, mikä just nyt on pinnalla? No, ehkä niitäkin on... Mutta jos joku tykkää tähdistä, niin ei muuta kun tähtiä sitten vaan. (Minäkin tykkään. Uusimmat astiani on tähtikuvioisia. Tykkäisin todella paljon myös tähtitapetista.) Ja jos tykkää seinäteksteistä, niin antaa palaa. Tai jos tykkää asua talossa, jossa katot, seinät ja lattiat on kaikki samaa väriä ja yhtään ainutta ylimäärästä tavaraa ei ole missään, niin siitä vaan. Ja jokaisen oma koti on omasta mielestä TOTTAKAI se Suomen kaunein. Tai peräti maailman kaunein.

Minä sain kommenttia näistä ruusutapeteistani, että eikös ne ole ennemminkin makkarikamaa. No kenties joo (minustakin), mutta nyt ne on keittiön tapetit. Itse asiassa sitten kun ne oli jo seinässä, luin jonkun sisustuslehden kannesta, että ruusutapetit keittiössä on in. Ja hei Hannan mielestä myös sininen on tooosi jees juuri nyt. Olenko siis ihan vahingossa suorastaan aallonharjalla valintoineni?? 

Oikeasti olen haaveillut sinisestä keittiöstä vuosikausia, esimerkiksi tämä kuva innoitti mua jo vuonna 2011:

Jo sitä ennen olin unelmoinut sinisestä keittiössä. Armas veljeni sanoi mun haaveeseen jotakuinkin niin, että hyi kauhee, sehän on tosi kylmä. Sillon meillä oli täällä ah niin ihanaa persikan sävyä, joka toki oli lämmin, joo... Mutta sininen oli silti mun haave. Olen myös jo melkein 20v sitten suunnitellut, että maalaan isäni aikanaan tekemän sohvakaluston valkoiseksi, ja laitan siihen sinikukalliset pehmusteet. (Harmittaa vieläkin, että se uniikki sohvakalusto paloi tulipalossa. Mä todella näin sieluni silmillä, miten kertakaikkisen kaunis se olis ollut tuollasena.)

Mulla on muuten toi nykyinen keittön pirttikalusto maalattu just presiis tolla sävyllä, mitä toi lastu tuossa kuvassa on. Ja kunhan saan aikaan maalata sen isomman pöydän, niin sitä samaa aion siihenkin vedellä. (Ai että, tuo kuvan keittiö on kyllä edelleen mielestäni aivan hurmaava! ♥)

No joo. Tuo ohjelma on sinällään siis ihan kiva, mutta toisaalta tuntuu pahalta kaikkien niiden rohkeiden puolesta, ketkä on kotinsa siihen arvosteltavaksi tuoneet. Jokainen asukas on selvästi tehnyt kotiaan rakkaudella - miltä mahtaa tuntua, kun oma ihana koti saa huonot pisteet tai kärkevää arvostelua? En ees jaksa ajatella, millasta tekstiä jossain paskapalstoilla niistä kodeista sitten mahtaa lukea... 

Sitä paitsi meillä on miehen kanssa molemmilla jo ollu hetkemme telkkarissa. =D Hih! Mä olen ollut joskus kaaaauan sitten Onnenpyörä-nimisessä ohjelmassa. (Voitin muuten siitä jaksosta kaksi tehtävää kolmesta... mutta en sitä ratkaisevaa jatkoon päästävää osiota - onneks, koska en olis tiennyt siihen oikeaa vastausta...) Ja mies on ollut Äijät-ohjelmassa yhdessä jaksossa, se oli siis se ohjelma, missä ne Jone Nikula ja mikäsenytonkaan Hynynen (köh köh, kirjoitin eka että Hytönen...) teki kaikkea tosi äijää. (Josta siis voimme päätellä, että mieheni toimii erittäin äijämäisessä ammatissa. Hehhee!)

Joo, jätämme siis väliin nyt tuon ohjelman. Johon siis en oikeesti todellakaan olis hakenut, kunhan vaan miestä kiusasin. Mutta kyllä tämä remontin valmistuminen (ainakin melkein valmiiksi asti) on aiheuttanut sellasia onnen viboja, että olen monta kertaa ajatellut, että ei tän ihanampaa kotia ole kellään. ♥ No nyt te siellä mietitte, että ompas, mutta ähäkutti, mä en välitä. Sillä mun mielestä meillä on nyt niin mahdottoman ihanaa! (Hmm... koitan olla näkemättä kaikki noita kasoja, mitä sinne sun tänne on kerääntynyt...)

Tämmöinen asia oli siis syrämmellä tällä kertaa. 

Asutteks tekin Suomen kauneimmassa kodissa? Tai siis toisteks kauneimmassa, kun se kauneinhan oli tää meidän... =D

Ihanaa illan jatkoa kaikille!

(Ja noi kuvat on siis jostain remontin vaiheista...)

Heli

PS. Linkkaanpas tänne vielä yhden aivan ihanan kodin... Tämä on serkkuni koti, jota en ole nähnyt koskaan livenä, mutta ainakin kuvissa näyttää kerta kaikkiaan ihanalta, tykkään tositositosi kovasti! Ja siis ihan erilainen on kuin meidän koti, enkä kenties vaikkapa samoja tapetteja olis valinnut, mutta joku tuossa kodissa vaan on ihan kertakaikkisen ihanaa, ah! ♥ Ehkä se on tuo selkeys, siisteys, valoisuus. Jämptiä, siistiä työtä. Kaikki turha ripellys poissa, silti kivoja yksityiskohtia. Kivoja ratkaisuja, esim. nuo koloset missä on peti ja henkaritanko. Valkoisuus mustilla terästyksillä. No joka tapauksessa ihanalta näyttää!

yökukkumista

Mitä voi tehdä, kun iltaisin (oikeastaan on jo yö...) ei väsytä yhtään? Aamulla sitten kyllä sitäkin enemmän... 

Mulla on unirytmi keikahtanut pahemman kerran tämän työharjoitteluni aikana. Menen paikalle vasta kymmeneltä aamulla, ja tällä viikolla on ollut vielä lapsilla syysloma, joten ei ole ollu sellasta pakollista nousemista. (Mies osaa onneksi lähteä töihin ilman vahtimista...) Niimpä sitten kukun vaikka miten myöhään ja aamulla kello soittaa vasta puoli ysiltä, mikä on siis kaksi tuntia normaalia aikaa myöhemmin... Voihan apua, kun viikonloppuna kelloja siirretään ja alkaa sitten se normaaliin paluu, kun ne lapset nyt kuitenkin on saatava taipaleelle ajoissa!

Viime viikonloppu oli sitten ihana! Sain kylään vanhan ystäväni villeiltä teinivuosilta! Siitä on niin hirveän monta vuotta kun hän on viimeksi täällä käynyt... odotin silloin kuopusta, joka on jo 13v, että aika monta!! Ollaan kyllä onneksi nähty tässä vuosien mittaan sitten muutaman kerran jossain muualla. Mutta oli tosi ihanaa rupatella, terkkuja Heidi jos tätä luet! 

Sitä me mietittiin, että jännä miten kumpikaan ei ole yhtään vanhentunut ulkonäöltään - ihan samaa ajattelin pari vuotta sitten luokkakokouksessa, jossa näin tyyppejä yli 20 vuoden takaa: kaikki "tytöt" oli ihan täysin saman näköisiä kuin silloin joskus!! Käsittämätöntä minusta. Oikeesti. Pojat oli kyllä muuttuneet: kasvaneet pituutta, miehistyneet, äijäytyneet. Mutta tytöt: ei mitään muutosta!! Ehkä se johtuu siitä, että tytöt on siinä yläaste/lukio-iässä jo aika lailla naisia, mutta pojat on vielä niin poikasia.

Näin myös ihanan blogiystäväni Sirkun viikonloppuna! Sirkku ja perheensä oli kyllä tosi ystävällisiä, vaikka me mentiinkin sinne hakemaan heiltä ruokapöytä pois... siis he on nyt useamman kuukauden vailla isoa pöytää ennen maalle muuttoaan, kun pirttikalusto muutti meille. Kiitos tuhannesti pöydästä, Sirkku! Se on vielä tuolla aitan puolella aloittamatta, mutta jos vaikka viikonloppuna tai ensi viikolla pääsisin sen kimppuun (tarkoituksena siis maalata se).

Sirkku kestitsi meitä ruoalla, leivällä, porkkanakakulla, teellä... Namnam! Pöydän lisäksi kaapattiin myös hänen miehensä kotimatkalle mukaan - hän kun läksi ystävällisesti meidän kyytiin ja opasti meidän kaupungista ulos. Ei tällainen maalainen osaa ajaa stadista mihinkään, siellä olisin varmaan pyörinyt loppuyön pitkin katuja... Kiitos siis isännällekin vielä kovasti! Vähän tylyltä kyllä tuntui jättää hänet sinne sateiseen keliin bussipysäkille kotiin päin palailemaan, mutta kieltämättä olin tosi kiitollinen tuosta avusta!!

Työharjottelussa on ollut tosi kivaa. Voi kun toivoisin, että saisin alalta hommia. Mielellään just tuollasesta paikasta. Ei mitään pönötystä vaan rento meininki. Meidän toimistokin on sellanen murju, että alta pois. =D Ja aina palelee. Mutta kivat on tyypit ja homma mukavata. Vapaata ja rentoa, haen kupin teetä just sillon kun huvittaa ja teen sitten taas tiiviisti töitä toisella hetkellä. Ajankulua ei ees huomaa, kun on mielenkiintoista tekemistä! Vasta olen aika alussa näissä kirjanpitojutuissa, mutta tästä se lähtee. Niin olis mun juttu, tosin vielä oppia tarviin. Joka päivä tulee jotain uutta eteen. Toivo elää uuden työpaikan löytämisen suhteen. Jospa se jostain eteen putkahtais - mä oikeesti vähän niin kuin luotan siihen, että se tulee eteen - tavalla tai toisella - mitä on tarkoitettukin.

Jaaha, kai se vaan täytyy kömpiä petiin ja kokeilla, jos se uni tulis. Jos nyt saan takapuoleni tästä penkistä ylös, se kun on taas ollu liimautuneena tietokoneen äärelle aika monta tuntia... mietin itse asiassa, että pitäis joskus ihan ottaa aikaa, että miten monta tuntia "ruutuilua" sitä oikeesti päivän aikana tulee. Todennäköisesti niin monta, että tekis mieli antaa itelleen selkäsauna siitä hyvästä...

Joo, parempi varmaan nyt siis siirtyä makuuasentoon.

Heli

muutoksia ja niiden pelkoja

On jo pitkään tehny mieli uudistaa blogin ilmettä. Olen jopa koittanut tuota mallia muutella aiemmin, mutten ole tajunnut, miksi sitä ei voi muuttaa... olen siis koittanut vaihtaa fonttia tai jotain, mutta mikään ei vaan muutu - juu en tajuu. Olen toisaalta myös vähän pelännyt, että sitten se muutettu versio ei ole enää mun näköinen tai jotain.

No äsken sitten vaan menin ja muutin. Riskipeliä. Menetin kivat pyöreät kulmat kuvista (koska sain ne siihen yhden blogin neuvojen mukaan, enkä enää kyllä todellakaan muista miten ne tehtiin) mutta ei voi mitään. Nyt on sitten mustat reunat ja suorakulmaiset kuvat.

Mä olen todella kova pelkäämään muutoksia. En tiiä miksi. Mä olen vuosikausia haikaillut, että vaihdan työpaikkaa, mutta en sit kuitenkaan saa aikaan tehdä asialle mitään. Työ on tuttu ja turvallinen (ja vakituinen), joten en uskalla ottaa sitä riskiä, että mahdollinen uusi työpaikka ei sit olekaan kiva. (Siitä ei sitten puhuta, että onko se vanha kiva. Se vaan on tuttu ja osaan hommat vaikka unissani.)

No nyt opiskelen uutta alaa ja tällä hetkellä teen työssäoppimista eli työharjottelua, eli katos vaan, olen siis jossain muualla kuin siellä vanhassa tutussa turvallisessa työpaikassani...

Yksi muutospelon kohde on tukka. Mun tekis mieli leikata se sellaseksi pitkäksi polkaksi, eli nykymallista ehkä 10cm pois. Mutta kun. En uskalla. Jos se onkin ihan tyhmä. En nykyään värjää tukkaani, joten se on väriltään ihan perus-maantie. Kaipaan tummempaa tukkaa tosi kovasti, mutta kun ne väriaineet on sellasia myrkkyjä. Ja sitten pitäis värjätä vähän väliä. Ja niin edelleen.

Mallailen harva se päivä tukkaa taivuttelemalla pitkät latvat poikki.  Että jos mulla olis se polkka... En ole tosiaankaan mikään kaunis ihminen ja ulkonäköjutut ei ole sillä lailla mun juttuja, että laittautuisin ja meikkaisin ja panostaisin ulkonäkööni juurikaan. No ok, meikkaan mä vähän aina kun meen töihin tai kouluun tai sellaseen, mutta voin myös liikkua ihmisten ilmoilla ilman meikkiä. Ja tukkaa osaan laittaa ihan niinkin paljon, että laitan ponnarin, josta jätän viimeisen kierroksen vetämättä lenksusta pois, eli mun jokapäiväinen "kampaus" on sellanen puoliponnarinuttura, josta latvat sojottaa joka suuntaan. Jes. 

(Kuvassa pipon alla takaraivolla on juurikin siis se tukkamöykky.)

Jaa-a. Mitäköhän näillekin asioille sitten tekis? Ainakin työpaikan vaihtaisin kyllä ihan heti, jos eteen tulis tätä uuden alan työtä. Mua ei haittais edes osa-aikaisuus taikka määräaikaisuus, jos vain uusi työpaikka olis muuten kiva ja mielenkiintoinen. Tämä mun harkkapaikka olis esimerkiksi tosi mieleinen työ, harmi vaan että siihen ei taida olla paikkaa auki. Mutta onneksi läksin opiskelemaan ja onneksi on nämä harjottelut, niin tällanen paikalleen jämähtäneempikin henkilö saa sitä kautta vähän rohkaisua ja tuntumaa siihen, että muutakin elämää on kuin se vanha ja totuttu.

Mutta mitäköhän sit tekis tän tukan kanssa...? Sitä pitää vielä miettiä.

Onko teillä ajatuksia epävarmuudesta? 

Tai kokemuksia sen selättämisestä?

Heli

chiavanukasta ja muuta mukavaa

Mitäs ihmeen mössöä tuo on?

Sammakonkutua??

Ei, vaan se on mielenkiintoinen kokeilu vähän erilaisesta aamu/väli/ilta/mikävaan-palasta. Luin yhdestä hyvästä vegaaniblogista ohjeen chia-vanukkaasta ja mukailin sitten sitä. 

Kuka tahtois kanssa maistaa? Ohje on tässä:

2 dl mantelimaitoa

ripaus vaniljasokeria

ropsaus kaakaojauhetta (käytin ihan tavallista, en tummaa)

3 rkl chia-siemeniä

Sekoita tosi hyvin - minä tein ohjeen mukaan, eli laitoin lasipurkkiin, jossa oli hyvä ravistaa sekaisin - ja laita jääkaappiin. Chiat toimii vähän niin kuin pellavansiementkin, eli niistä muodostuu sellanen vähän niin kuin paksu hyytelö. Mutta ei ihan hetkessä, vaan pitää antaa olla ainakin puolisen tuntia tekeytymässä. 

Minä tein tuon jo illalla, ja aamulla sitten söin sen kera yhden banaanin. Ihan jännää oli, vanukasmaista ja tällä sotkotuksella aika miedon makuista. Mantelimaito antoi pehmeän maun ja seuraavalla kerralla uskallan laittaa kyllä ihan sitä tummaa kaakaota, nyt nimittäin vähän jänskäsin minkä makuista tuo koko sotku on, niin laitoin sitä sokerikaakaota.

Alkuperäisessä ohjeessa tuohon laitettiin päälle smoothieta, mutta mä menin nyt siis banaanilla vaan. Mutta varmasti kävis muullakin lailla. Yksi hyvä versio on sitten sellainen, että käyttää tuon sotkotuksen blenderin kautta jo valmistusvaiheessa, jolloin tuo sammakonkutu-efekti katoaa ja tuloksena on todellakin sileä vanukkaan näköinen herkku. Ja mietiskelin, että varmaan vois nesteenä käyttää myös vaikka mehua, itsessään nuo chiat on mielestäni ihan mauttomia.

Kannattaa kyllä kokeilla, jos yhtään kiinnostaa!

Chia-siemenethän on yksi noita niin-niin trendikkäitä superfoodeja. Minä en periaatteessa kannata sitä, että maailman toiselta puolelta raahataan tänne jotain överikallista ihmekamaa, joka sitten on kaikkien trenditietoisten smoothiekupissa. On jos jonkinmoista lucumaa ja macaa ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan. Miten olis ihan vaan mustikat ja puolukat oman maan kamaralta?? 

Mutta tämä chia mua kiinnostaa, koska siinä käsittääkseni on paljon omega-3-rasvahappoja. Mä syön tosi vähän kalaa, enkä muista koskaan ottaa niitä kalaöljykapseleitakaan, ja muutenkin tykkäisin että kaiken tarpeellisen sais jostain muualta kuin pilleripurkista. Lisäbonuksena on sitten vielä se, että tämä on kasvikunnan tuote - koska kyllä mä edelleen haaveilen siitä kasvissyönnistä, ellei jopa ihan vegaaniudesta. Tämä vanukas on kaikkineen nyt yksi kokeilu taas sinne (vegaani)kasvisruokailun puolelle (kunhan vaihdan sen kaakaon vielä ei-maitopitoiseksi).

Tässä linkki yhteen chia-artikkeliin.

Että sellasta sapuskaa. Oletko kokeillut??

Tuossa vielä kuva eräältä toiselta aamupalalta... koitan noita pähkinöitäkin syödä päivittäin. Huomasin viime talvena nimittäin sellasen kummallisen asian, että mun kätöset ei yllättäen menneetkään pakkasilla sellasiks halkeileviksi verta vuotaviksi koppuroiksi mitä aina aiemmin. En keksi mitään muuta selitystä siihen kuin sen, että söin viime talvena aika paljon pähkinöitä ja siemeniä. Uskon vakaasti, että niiden hyvät rasvat teki hyvää sisäisestikin!!

No niin, nyt syömisten parista sitten työn touhuun...

Siinä sitä olis, kuittien välppäämistä. Aivan ihanaa hommaa, toivottavasti voin joskus ihan työkseni hoidella kirjanpitoa ja selvitellä tuollasia toivottomia paperikasoja (kuvassa ne on jo selvitetty alustavasti jonkunlaiseen kuosiin siitä 10-senttisestä sekalaisesta pinosta...). Ehkä vielä joskus, kun nyt ensin opettelen tuon homman kunnolla. 

Olis aivan mahtavaa tehdä tuonne aittaan kotikonttori... mä eilen jo nukkumaan mennessä sitä mielessäni sisustelinkin, hehhee. (Ei meinannut uni tulla sitten millään.) Suunnittelin sinne jo koirillekin pedit, että ne saa sitten olla mamman kanssa koko päivän aina... teenkeitin olis ihan must, ja vois vaikka laittaa jotkut kivat verhot ikkunoihin ja pehmeän maton lattialle... penkkisohva sopis sinne hyvin ja ai niin sitten sellanen hyllykkö mapeille... villasukat jalkaan ja kuppi teetä pöydän reunalle ja sitten vain napsuttelemaan kirjanpitoja kuntoon... 

No niin, nyt jatkan siis tiliotteiden ja niihin kuuluvien kuittien yhdistämistä. On mulla vaan ihan mahtava harkkapaikka, kun voin tehdä osan hommista täällä kotona! Tunnollisesti mä kyllä sit tuntikausia pakerrankin, mutta kuitenkin samalla saan tehdä sen omaan rytmiin. Ihan parasta!

Se on heippa sitten taas!

Heli

väsymys

Syksy. Vähän tollein huomaamatta se on tänne hiipinyt. On ollu niin paljon kaikkea muuta stressaavaa, ettei ole ehtinyt katsella, kun muuttolinnut lähtee tai luonto vaihtaa väriä. Kesäkin meni niin, ettei siitä ehtinyt nauttia lainkaan ja näyttäis tää syksy jatkavan samalla kaavalla. Kaipaisin rauhallisia hetkiä, jolloin ei tarttis koko ajan kärsiä jostain stressaavasta ajatuksesta, odottavasta tehtävästä, "pitäis mennä jo"-fiiliksestä...

 Mä olen aiemmin valokuvaillut kovasti ja etenkin syksy on ihanaa aikaa kuvata. On värejä ja sumuja, tykkään molemmista kovasti. Nyt on kuvailu jäänyt... ja kun kuvaa vaan tolla pokkarilla niin kuvat on just sen näköisiäkin. Olen aika ajoin miettinyt, minne se kipinä kuvaamiseen on hävinnyt. Ehkä kaapin perälle, minne järkkärikin. Mun kamerassa on jotain vikaa, eikä mulla ole varaa sitä korjauttaa. Joskus mietin luontoa katsellessani, että on ollut aikoja, jolloin olen malttanut pysähtyä kuvailemaan. Ja että ne ajat oli hyviä. Ja että miksi ei sellaisia enää ole.

Mun kuvaustaidotkin on ihan surkeat. Tahtoisin opetella sitä aihetta, haaveilen, että menen sellaselle puolen vuoden kokopäiväiselle kurssille opettelemaan. Siis päiväopiskelua ihan. No taitaa ikihaaveeksi jäädä. Enkä vain saa aikaan opetella aihetta itse, vaikka olishan mulla yksi ihan hyvä kirjakin sitä varten olemassa. Mutta nämä päivät juoksee, enkä ehdi mukaan... tai sitten en vaan saa aikaan, vaikka ehtisinkin. Olen jotenkin jumissa.

On kyllä jotenkin niin väsähtänyt fiilis juuri nyt. Remontti on imenyt mehut. Sen jälkeen oli ne miehen juhlat, joita varten kauheella kiireellä laitettiin paikkoja kuntoon. Koulussa oli asioita, jotka vei energiaa opetella. Sitten tuli stressi, kun en alkanutkaan millään löytää harjoittelupaikkaa. Eilen se onneksi sitten löytyi, mutta alkaa vasta maanantaina, eli sitäkin pitää vielä siihen asti jännittää ja hermoilla... Oikeesti se olis alkanut jo tän viikon maanantaina, mutta kun ei ollut missä aloittaa. 

Kotona vaan istun ja ihmettelen, mietin mitä tekis ja onko jotain "pitäis"-hommaa vielä työn alla. Olen koittanut hoitaa nyt ainakin kouluasiat siihen malliin, että harjottelun aikana ei tarvii miettiä minkään tehtävän deadlineja. Päätä särkee joka päivä, istun liikaa koneella, on huono omatunto kun en tee jotain viisaampaa silläkin aikaa. Mitä viisaampaa? Siivousta, tiskausta, pyykkäystä, leipomista, ruoanlaittoa? Pitkiä koiralenkkejä? Kaikkia noitakin PITÄIS...

Kun olen tässä nyt stressaantuneena pyörinyt alkuviikon sitä harjottelupaikkaa etsiessäni (olen kiertänyt paikasta toiseen kyselemässä) ja kotosalla, olen ajatellut, ettei oikeesti se pelkkä kotona olo olis kauhean antoisaa. Tai en tiedä olisko, jos ei olis koko ajan takaraivossa paine jostain. Kuten nyt vaikka siitä harjoittelupaikan etsimisestä. Sellanen epävarmuus syö ihmistä. Jos vois olla kotona ihan "luvan kanssa" niin ehkä siitä sitten nauttis erilailla. No, nyt mulla on se harkkapaikka ja saa nähä miten mä sit kaipaan kotona olemista, etenkin jos päivät on kauhean pitkät (mulle vähän väläyteltiin hyvinkin pitkien päivien mahdollisuutta... 10 tuntia ja silleesti... huhhuh).

En tiiä olenko mä joku syksymelankolikko. Syksy on toisaalta kuitenkin mun lempivuodenaika. Eilen just koiralenkillä mietin, miten ihanaa on, kun on syksy. On vähän kosteaa ja koleaa, tuulista, metsä tuoksuu ihan parhaalle, lintujen ääniä on vain vähän, on jotenkin ihanan hiljaista ja pysähtynyttä. Muuttolintuja menee, naakat parveilee isoissa porukoissa tyhjillä pelloilla. Tulia poltellaan uuneissa, villasukat on jalassa, teekuppi höyryää. Arki on kesän jälkeen palannut, voin olla välillä kotona ihan yksin kun kaikki muut on koulussa/töissä. Kaikki tuo on tosi ihanaa, mutta kuitenkin masentavaa. Ihmeellinen yhtälö.

No, tänään on tällainen päivä. Väsyttävä. Eilen olin ihan eri fiiliksissä, kun tuo harkkapaikka alkoi varmistua ja itse asiassa yksi toinenkin mahdollisuus ehkä pilkottaa jossain tulevaisuudessa. Oli sellanen olo, että jee, kyllä tästä hyvä tulee. Ja nyt on sitten vaan sellanen "tahdon mennä takaisin nukkumaan"-fiilis. Ihmeellistä ylös-alas-sahailua. Miten tästä ikiväsystäkin pääsis eroon? Jaa, varmaankin nukkumalla... illat venyy ihan luvattomasti aina.

Taidan korjailla tilannetta nyt kuitenkin tekemällä koiralenkin. Sen jälkeen voisin vaikka leipoa. Kenties perustan myös tänään opiskelublogin, jota pidetään harjoittelun ajan. Muuten täällä onkin ihan suht ok paikat ja voisin vaikka jotenkin relata. Miten? Mitä te teette kun teillä on tällainen "ei jaksa mitään"-olo?

Ja juu, oli varmaan kyllä todella boooooooooring tämä postaus. Mutta ei voi mitään. Joskus vaan on sellasta.

Heli

viimeinkin kuvia valmiista rempasta

Nyt on meillä juhlat juhlittu (miehen 5-kymppiset siis) ja mulla opinnot tältä syksyltä opiskeltu (keväällä jatkuu taas, nyt alkaa harjottelujakso) - eli suurimmat kiireet takanapäin - ja ehdin viimein laitella kuvia remontin tuloksista. Ihan valmista ei tietenkään ole vieläkään, listoja puuttuu ja mitä nyt kaikkea muutakin pientä vielä, mutta ei välitetä siitä. Pahoittelen myös, ettei kuvat ole järin laadukkaita... mutta koittakaa kestää.

Mennäänpä siis ensin keittiöön! 

Lattiat on uusittu muovimatoista lankkulattiaksi, joka on maalattu vaaleanharmaaksi. Seinät on levytetty ja tapetoitu tai paneloitu ja maalattu. Katto on paneloitu. Kaapistot on kaikki sitten loppujen lopuksi uusia, koneet taas on kaikki vanhoja. Hiilarihyllyt on periaatteessa samanlaiset kuin vanhatkin, mutta pidemmät. Tasot ja hyllyt on itse tehty liimapuulevystä (petsi + työtasoöljy). 

Pönttöuuni on ensin purettu kokonaan pois ja sitten kasattu vanhoihin pelteihin takaisin. Maalia pintaan vaan, ja on kuin uusi. Ihan maailman paras uuni kyllä!! Sekä minusta kyllä todella kaunis. Tuo tolppa tuossa uunin vieressä pitäis vielä kunnostaa. Se olis ihan hieno noinkin, mutta sen toisella puolella roikuskelee sähköjohto, jonka päässä kiikkuu valokatkaisija... joka ei siis kovin kauniilta näytä.

Näissä kuvissa meillä on juhlien takia tuollanen tuplapöytä-systeemi, mutta oikeasti näin ei ole, vaan on ainoastaan tuo sininen pirttikalusto (toinen kalusto on lainassa naapurista). Se on vaan niin pieni, että tarvittaisi kipeästi isompi kalusto. Haluan nimenomaan pirttikaluston, ja blogiystäväni Sirkku onkin tarjonnut jo minulle isompaa... enää kyyti tarvittais, mutta kenties sekin tässä järjestyisi (yksi tuttu jo lupasi kärryä lainaksi). Palaan asiaan...

Huone on ihanan iso, avara ja valoisa. Kertakaikkiaan minusta todella ihana ja onnistunut muutos!!

Tuossa siis tuo meidän ihana sininen pirttikalusto. Voi harmi kun se on liian pieni! Väriltäänkin se olis niin täydellinen... (olen sen maalannut joskus tuonne aittaan) No, jos/kun uusi isompi joskus saadaan, maalaan kyllä senkin. Ja nimenomaan tuon väriseksi! Sininen taitaa olla mun lempiväri... ja oikeesti tänne sopii todella kauniisti tuo väri. Ja nuo ihanat ystävältä saadut räsymatotkin. ♥

Maalasin joitakin juttuja mustaksi (kuvia edellisessä postauksessa) ja tuossa on nyt kaksi jakkaraa sitten paikoillaan. Ne on vähän niin kuin lisäistuimina myös, ja itse asiassa matalampi on juuri nytkin mun jalkojen alla tässä koneella... nurkassa oleva kirjoituslipasto on siis minun paikka, vaikka kuvassa koira onkin tuolini valloittanut.

Tuossa kuvassa näkyy muuten edullinen koiranpeti-vinkki kaikille koirallisille: iso Ikean tyyny ja siihen päällinen. Meillä on noita oikeastaan nyt kaksi tuossa vierekkäin, missä kuvassa näkyy vain yksi (tuo mustavalkoinen). Ja koirat tykkää!

No sitten mennään olkkariin. Käännän vain selän koiralle, ja näkymä on tämä:

Jaaha, toinen koira poseeraakin siellä sohvalla... =) Sohvien räväkkä väri on aiheuttanut monia "ohhoh"-reaktioita, minusta ne on ehkä ihanimmat sohvat ikinä! ♥

Tuossa sohvan edessä on maalaamani sohvapöytä, jonka ostin 15 eurolla kierrätyskeskuksesta. Se oli oikeasti kai joku teak-pöytä... mutta minä vedin mustaksi, on paljon kivempi noin. Antaa pientä terävyyttä tuonne olkkariin ja on muutenkin käytännöllinen, saan siihen teekuppini asetettua kun joskus eksyn telkkarin ääreen.

Olkkarissakin tehtiin remppaa. Lattian maalasin harmaaksi sielläkin ja voi että miten tykkään!! Valostui kyllä koko huone tosi paljon. Olkkariin myös tehtiin uusi uuni, tuollanen valtavan iso tiilistä muurattu ihanuus. Se vaan sitten maalattiin valkoiseksi. Ensin meinattiin maalata myös taustalla oleva muuri valkoiseksi, mutta se sitten palautettiinkin harmaaksi, joka on tosi sopiva väri siihen. Uuniin tehtiin tuollanen pieni lippa, jossa voin sitten poltella kynttilöitä.

Minä niin tykkään tuosta olkkaristakin nyt! Ihanan valoisa ja rauhallinen, samalla kuitenkin persoonallinen ja väriäkin löytyy sohvista.

No sitten yläkertaan. Maalasin sieltäkin lattian kahteen kertaan. Se oli kyllä harmaa jo valmiiksi, mutta todella kulahtanut ja kauhean näköinen. Nyt on sitten samaa harmaata ja siisti lattia sielläkin.

Kuvissa näkyy myös kaiteet ja raput, joista maalasin osan. Jätin siis ne tuppeen sahatut reunat omanvärisikseen, samoin portaiden pyöreän puolen. Nyt ne on kyllä mielestäni todella kivat! Niin joo ja pikapikaa maalasin vielä tuon vessan oven, se oli enää ainoa mäntyinen juttu meillä. Pitkään on sekin pitänyt maalata, mutta.... no, se oli niitä per*ehommia, ja nyt se on tehty! Oviaukon listoitus on todella haastava homma, joten se on aina vaan jätetty tekemättä... vinojen seinien ja suoran oven yhdistelmä voi todellakin nimittäin olla haastava, kun mikään kohta ei ole suora ja jos karmi ylhäältä on "ulkona" niin alhaalta se onkin sitten "sisällä". En tiiä mitä tuohon keksis.

Tässä vielä portaista kurkistus olkkariin:

Että sellasta meillä nyt sitten on. Minun mielestä ihanaa, valoisaa, rauhallista, harmonista, kuitenkin persoonallista, räväköitäkin värejä... Kerta kaikkiaan unelmieni täyttymys on tämän remontin tulos.

Tykkään, tykkäätkö sinä?

Heli