lomalla, jee!

Wuhuu, mulla alkoi loma!! Kesälomasta on siis vielä palanen pitämättä ja sen aika on JUST NYT! 

Loma alkoi mitä huikeimmissa merkeissä, nimittäin eilen illalla olin katsomassa Maija Vilkkumaata! Oli niin huippua, että vieläkin on kurkku hellänä siitä hoilottamisesta. Ai että mä tykkään Maijasta, oon kuunnellut sitä vuosikausia ja jotenkin vaan ne biisit on niin mahtavia. Eilen oli siis aivan tosi tosi tosi upeeta kuulla niitä suosikkeja ihan livenä, voi jeeeeee että oon edelleen ihan into piukeena!

Pitihän mun sit tarttua tilaisuuteen ja ottaa Maijaa hihasta kiinni ja kysyä lupaa yhteiskuvaan... Maija oli ihan mielettömän kivan oloinen, jaksoi kaikille hymyillä ja olla iloinen (kuten tuosta nurinkurin kellosta näkyy: kahdelta yöllä!!) ja kaikki sai ottaa kuvia yksin ja yhdessä ja niin edelleen. 

Mä en todellakaan yleensä tykkää omia kuviani laitella näytille, mutta minusta tuosta kuvasta näkee, miten hyvä fiilis mulla on, olin aivan liekeissä keikan jälkeen ja ihan hiki päässä siitä hillumisesta. Olin ILOINEN oikein isoilla kirjaimilla! Jippii, hurraa, jee ja jihuu!!

Tätä ihanaa olotilaa aion nyt sitten loman aikana jatkaa. Huomenna otetaan suunnaksi Helsinki ja sitten Tukholma, lähden kolmen teinitenavani (14v, 17v ja 19v) kanssa pienelle risteilyreissulle. Odotan kovasti, että meillä on siellä mukavaa ja rentoa. Tänään kävin ostamassa repun itselleni, sillä me ei muuta matkatavaraa oteta mukaan kuin mitä jokaisella omaan selkäreppuun mahtuu. Eikähän sinne oikeesti mitään kummempaa tarvii, vaihtosukat ja alusvaatteet ehkä vaan ja hammasharja. =)

Mä en ole laivalla mikään yökerhoilija tosiaankaan, lähinnä odotan, että siellä voi maleksia ympäriinsä ja ostella vähän karkkia ja jos nyt jotain muuta kivaa ostettavaa tulee eteen. Sitten voi lukea vaikka kirjaa jossain nurkassa teekupin kera. Vai saakohan siellä teekupin kanssa kuleksia?? Lapset saa mennä halutessaan omia reittejään ja toivottavasti kaikilla on mukavaa. (Lapset saa myös olla pois koulusta pari päivää, eiköhän se jo ole niille juhlan paikka...) 

Tukholmassa on ainoa mietitty suunnitelma käydä syömässä jossain, todennäköisesti hamppareita tai pizzaa on ruokalistalla. Vois ehkä myös katsella, jos joku kiva (sisustus)kauppa sattuu kulkureitille. Bussilla vaan keskustaan ja siitä sitten mihin töppönen osoittaa. Minähän en siis lainkaan tunne Tukholmaa... Liekö sitten hyvä vai huono suunnitelma olla ilman suunnitelmaa, se jää nähtäväksi. Kuitenkin aika monta tuntia on aikaa sielläkin olla.

Keskiviikkona palaillaan kotikonnuille ja seuraava työpäivä mulla on vasta siitä viikon kuluttua, joten ihanasti jää aikaa vielä kotona lojumisellekin, jee! Mielelläni kävisin kyllä loman aikana myös vähän sukuloimassa Keski-Suomessa, kun siellä ei ole taas hetkeen päässyt käymään. Mutta katsellaan nyt mitä kaikkea tässä keksii. 

Ihanaa lomaa MULLE, ehhehee!

Heli

PS. Kuvan otti juuri parahiksi paikalle sattunut vävypoika, kiitos hänelle! (Kun siis mun piti ottaa puhelimella selfie, mutta en sitten millään siinä innoissani saanut kameraa toimimaan...)

viikonloppuna tapahtunutta

Ou nou, sinne meni se viikonloppu niin että heilahti. Ja taas on huomenna arki edessä. Miten tää aika näin juoksee vauhdikkaasti aina sillon, kun se sais pysähtyä hetkeksi vaikka kokonaan? Ja siis vaikka tänä viikonloppuna saatiin peräti yksi ylimääräinen tuntikin käyttöön...

No, minä se vaan vietin viikonloppun tuijottelemalla seesteisenä kynttilän liekkiin. Ommmmmmm... Tai sitten en...

...sitä oli nimittäin ehkä hiukan vaikea paikallistaa tuolta sekasorron seasta...

Mulla oli monta juttua, mitä piti tehdä viikonloppuna:

"Ootan sitä, että viikonloppuna saan nukkua just niin pitkään kun huvittaa, siivota koko talon, pyykätä kaikki odottelevat pyykit, käydä kaupoilla hengaamassa... ja olla vaan. Vois katella vaikka elokuvan, syödä poppareita, maleksia pelloilla koirien kanssa, käydä halimassa mummon kullannuppusta, lukea kirjoja, järjestellä vähän lisää valokuvia paikoilleen..."

Tummennetut kohdat toteutui, paitsi että kullannuppunen kävikin meillä enkä minä siellä. Mutta aika hyvin noin muuten. 

Lauantaina käytiin tosiaan kaupoilla ja aika kamalasti tuli kyllä törsättyä. Sellasta se on aina, kun lähtee oman kylän kauppaa pidemmälle ihan vaikka vaan ruokakauppaan... sieltä isosta kaupasta kun bongaa kaikkea sellasta, mitä pienestä ei, ja toisaalta nyt hain sieltä myös imurin pusseja, mitä omasta kaupasta ei saa. Ja ostelin yhtä sun toista luomua. 

Mä ostin myös takin. Mulla on tosi vähän vaatteita ja olen oikeesti ollu jo pitkään vailla sellasta ohuempaa mutta kuitenkin jollain lailla tikattua takkia, jossa vois mennä kauppaan niin, että sillä tarkenee hyvin mutta ei tarvii laittaa paljoa alle. Mulla ei ole ollut moneen vuoteen kuin yksi ainoa takki, jolla on näillä keleillä tarjennut, ja mä olen käyttänyt sitä tasapuolisesti niin lenkillä, kaupassa kylässä kuin hevostallillakin. Eli siis joka paikassa.

No ostin sitten sellasen ohuen untuvatakin, joka sietää vähän vettä ja räntääkin. Just mun tarpeisiin passeli takki, mutta... munhan siis ei todellakaan pitänyt ostaa mitään UNTUVAtakkia. Voi ei. Tajusin oikeastaan vasta vähän ostamisen jälkeen, mitä olin menny tekemään. Voihan pylly sentään. 

Koitin sitten äsken etsiä tietoa, miten toi kyseinen merkki (Colombia) untuvansa hommaa... en kyllä todellakaan haluaisi millään lailla kannattaa sellasia yrityksiä, mitkä harrastaa elävistä eläimistä untuvien kiskomista, se on ajatuksena aivan sietämättömän hirvittävä. Tuo takki oli mielestäni tosi kallis (129€, nyt oli -30%), eli toisaalta toivon, että kallis hinta on merkki jonkun sortin eettisyydestä... toivottavasti ei ole pelkkää toiveajattelua. Saa nähdä voinko mä koskaan pitää tota takkia nyt sitten hyvällä omallatunnolla. Ja mä kun ostin sen vähän sillä ajatuksella, että siinä on mulle takkia moneksi vuodeksi eteenpäin. Argh.

No siivousta harrastin sitten melkein koko lopun viikonlopun, kauppareissun lisäksi. Siivottiin tytön huonetta... Mä aivopesen sitäkin Marie Kondon "seuraajaksi". Hehhee. Tyttö on kova piirtämään ja ompelemaan, piirroksia ja kankaita ja lankoja onkin sitten ihan miljoonasti sen huoneessa. Neitosen tyyli elellä on melkoisen "boheemi", vai pitäiskö sanoa suoraan vaan että sotkuinen... joka paikka siis pursuilee. Ja sitten siellä huoneessa asuu vielä kanitkin...

Minä siis laitoin neidin siivoomaan laatikot ja kaapit ja joka nurkan. Tavara kerrallaan. Jos ei jotain tarvii, sen paikka on roskis tai kierrätys. Myös sen kaiken silpun ja roskan ja langanpätkät vois laittaa suoraan roskiin, eikä vaan työntää sinne lukemattomiin koreihin ja laatikoihin... Joku päivä se kaikki on siellä kuitenkin vastassa, miksei siis vois siivota kaikkia paikkoja just nyt ja koittaa jatkossa olla tarkempi ja laittaa kaikki ihan heti omille paikoilleen. (Toiveajattelua. Tiedän, että sama tilanne siellä on taas kuukauden päästä...)

Tytön huoneen kimpussa meni monta tuntia lauantaina, enkä sitten kauheemmin muuta huushollia saanut laitettua. Aloittanut kuitenkin olin, eli paikat oli väliaikaisen räjähdyksen kourissa. Mun omakin karsiminen ja siivoominen meinasi olla vähän sellasta omituisen takkuista, kun aloin tietenkin siivoomisen taas nimenomaan kaapeista. Mikä siinä onkin, että ihan himoan päästä tonkimaan kaikkia kaappejani aina vaan uudelleen ja uudelleen... ja miten sieltä AINA löytyy vielä vähän jotain pois laitettavaa??

Nyt kuitenkin mun hommia tyssäsi yllättäen sellaset tavarat, joiden kohtalo on mulle vaikea selvittää. Siis että säästänkö vai enkö. Esimerkiksi noi kuvan lusikat on sellasta kampetta, mille en tiiä mitä tekisin. Olen saanut aikanaan yo-lahjaksi noita rasioissa olevia lusikoita, jotka käytännössä vain makaa kaapin perällä. Ne ei ole kovin hyviä käytössä (sitä paitsi ne ei ollenkaan passaa meidän muihin astioihin..). Noi irtolusikat tossa päällä on sitten taas äidiltäni, ne oli menossa kierrätyskeskukseen ja jotenkin ne vaan oli pakko pelastaa. Näin Habitaressa, kun just tollasista oli tehty aivan ihania sormuksia... En siis osaa päättää mitä näille lusikoille tekisin. Aikani niitä pyörittelin käsissäni ja sitten tuuppasin takaisin kaapin perälle...

  

No mutta sellasta. Lopetetaanpas nämä viikonlopun tarinat vielä hauskaan kynttiläkippokuvaan. Jotenkin en voinu olla ostamatta noita kahta kippoa, vaikka ne jos mitkä on just sellasta ihan turhaa krääsää, jota periaatteessa välttelen. Mutta no, joskus voi kai sortuakin. Oli noi pöllöt kuitenkin aika söpöjä. Mitähän ihmettä teen noillakin sitten, kun kynttilät on loppuun poltettu... noi kuvat kun on jotain tarraa tms ja näkyy siinä kipon kuumentuessa käpristyvän irti... jep jep.

Hiukan mua nyt kyllä korpee se takkiasia, ei voi mitään. Mutta mukavaa viikon alkua joka tapauksessa itse kullekin!

Heli

työtä ja unelmia

Elämänrytmi on jotenkin ihan muuttunu nyt, kun mun määräaikainen aamuvuoropainotteinen työpesti palasi siihen "normaaliin", eli välivuoroon, iltavuoroon ja enenevissä määrin myös viikonloppuihin. Kun aiemmin heräsin töihin kello 5 tai 6, ja menin sitä myöten myös ajoissa nukkumaan, niin nyt valvon vaikka miten myöhään ja aamuisin on melko takkuista heräillä. 

On kyllä toisaalta ihan tosi tyhmää, kun vuorot on tällasia... ja toisaalta taas sitten huomaan, että nyt mulla on omaa aikaa ja mukavan rauhalliset aamupäivät yksin kotosalla. Jota siis olen melko paljon myöskin kaipaillut.

Tämä syksy on ollu... no, täynnä miettimistä ja pohtimista. Vatkaan niin montaa asiaa mielessäni, että olispas aika kiva jo saada ne asiat "valmiiksi". Mua on rasittanu niin maahanmuuttokeskustelut ja hallituksen kaavailemat leikkaukset kuin ihan ikiomat henkilökohtaisetkin asiat. Ja voi voi, niitähän sitten riittää...

Aika usein toivon, että olisinpa vähän vähemmän stressaajatyyppiä... ja osaisinpa relata ja antaa joidenkin asioiden vaan olla takertumatta niihin sen enempiä. No mutta kun en oo, on vaan elettävä näin ja koitettava välillä vähän hölläillä jollain konstilla.

Just nyt mulla on meneillään 8 päivän työputki, huomenna on sen viimeinen päivä. Ai että olen kyllä jo niin vapaitten tarpeessa! Ootan sitä, että viikonloppuna saan nukkua just niin pitkään kun huvittaa, siivota koko talon, pyykätä kaikki odottelevat pyykit, käydä kaupoilla hengaamassa... ja olla vaan. Vois katella vaikka elokuvan, syödä poppareita, maleksia pelloilla koirien kanssa, käydä halimassa mummon kullannuppusta, lukea kirjoja, järjestellä vähän lisää valokuvia paikoilleen... 

Harmillista on, että noi vapaapäivät menee ihan liian nopeesti ja sitten on taas se arki edessä. Onneksi mulla on ens viikolla vain neljä työpäivää ja sitten alkaakin viikon mittainen loma! Sinne on muutamia mukavia suunnitelmia - Maija Vilkkumaan keikka ja Tukholman risteily ainakin, ehkäpä myös ajelu Keski-Suomeen sukuloimaan - ja toivon, että saan lisäksi ihan vaan relata ja nauttia vapaistani, ilman sitä ärsyttävää mulle niin ominaista tapaa ajatella pessimistisesti, että kohta tääkin on jo ohi...

Mä aika usein mietin näitä työasioita, siis siltä kantilta, että millainen se mun työ kaikkineen pitäis olla, että se olis just passeli, eikä löytyis suuremmin mitään valitettavaa. Nythän mulla on työvuorot kaikkea mahdollista kello 6.00-21.15 väliltä, työpäivät voi olla mitä vaan maanantaista sunnuntaihin, myös monet pyhät on meille työpäiviä. Vapaita on miten sattuu eikä lähellekään aina esimerkiksi kahta vapaapäivää peräkkäin, välillä on pitkiä työputkia, välillä sitten taas ihan silppua vapaa-töitä-vapaa-töitä... Myös työtehtävät vaihtelee vuorojen mukaan, samoin työ"olosuhteet" (kylmä / lämmin, paikallaan istumista / hiki päässä tekemistä). 

Sinänsä kiva, että työ on vaihtelevaa, siitä iso plussa. Tykkään myös siitä, että työssä voi olla liikkeellä (olispas joskus kiva laittaa askelmittari tai joku muu kalorilaskuri pyörimään...). Eikä mulla muutenkaan tuosta työstäni ole valitettavaa, tykkään siitä. Mutta. Kuitenkin kaipaisin jotain... kun tietäis mitä.

Olen sitten koittanut listailla niitä asioita, mitä unelmatyössä olis. Ensinnäkin työaika vois olla ihan hyvin vain noin 30 tuntia viikossa. Mieluiten päivät olis kello 8-14, tai sit vois olla vaikka vähän pidemmät päivät mutta vain 4 työpäivää viikossa. Ei olis niin hirveen aikaisia aamuherätyksiä, mutta kuitenkin vois elää muun perheen kanssa suht samassa rytmissä, toisaalta pääsis kotiin jo ajoissa ja riittäis aikaa ja energiaa muuallekin kuin töihin (esim tänään työaikani oli 10.30-18.00, eli eipä siinä ole aikaa oikein kummassakaan päässä päivää millekään muulle...). Työ sisältäisi sekä paperihommia että jotain liikkuvaa tekemistä. Työ vois sisältää asiakaspalvelua, mutta vois olla myös yksin olemista - ja työn sais tehdä omalla tyylillä ja ehkä mieluiten yksin kokonaan. Palkka ei tarttis olla suuren suuri, se olis tietenkin suhteessa tehtyihin tunteihin (eli en havittele mitään hirveitä palkkoja, koska en haluis tehdä mitään hirveitä tuntimääriäkään).

No mikähän ihme tollanen työpaikka olis... jaa-a. Ehdotuksia? Onko tollasta olemassakaan? Jos on, niin missä?? Haluaisko joku palkata mut noilla ehdoilla? Saa vastineeksi ahkeran tekijän kyllä, kun vaan työ olis sellasta "mun näköistä"... esimerkiksi jotain järjestettävää...

Toisaalta tykkäisin kuitenkin myös olla yrittäjä, jolloin tietenkin työtuntien määrää ei tolla lailla vois laskeskella. Se oman ittensä herrana oleminen kiehtois todella paljon ja sillon olis ihan eri lailla valmis tekemään pitkää päivää. Vaikkakin parastahan tietenkin olis, jos työ olis sen laatuista, että sitä vois tehdä vaikka pätkän sillon, toisen tällöin, olematta sidottu mihinkään kellonaikoihin... 

Toisaalta olis ihanaa pitää jotain pientä puotia (myös palkollisena, ei välttämättä omana), jonka sais pitää nättinä ja siistinä. Siihen vois sisältyä myös niitä paperihommia ja vaikkapa nettikaupan hoitelua. Kaikkein mieluisin tuollanen juttu olis joku ekokauppa, toisteks mieluisin kaupan muoto olis pikkuinen kyläkauppa, jossa olis vain sellasta järkevää peruskamaa ilman kymmeniä vaihtoehtoisia vastaavia tuotteita... 

Mua kiehtois tosi kovasti myös työ eläinten parissa, erityisesti kaltoin kohdeltujen eläinten. Silloin - samoin kuin siinä ekokaupassa - tuntis tekevänsä jotain merkityksellistä, mitä tuo oma nykytyö ei ihan aina kyllä oikein mielestäni ole... Esimerkiksi sellanen löytöeläinten tai "pelastettujen" eläinten hoitola olis ihana työmaa.

Ja tietenkin yksi ihana työ olis valokuvata ja kirjoittaa, tehdä vaikka valokuvakirjoja taikka kalentereita taikka kortteja tai jotain muuta sillä saralla... mutta joo myönnän, että sellasiin hommiin on hitusen matkaa näillä taidoilla.

No, haaveita pitää (varmaankin?) ihmisellä olla. Joskus ne haaveet jopa toteutuu, tosin harvemmin varmaan kuitenkaan ihan ilman työn tekemistä niiden eteen. Vai mahtaisko näillä puheilla joku tulla mut kotoa hakemaan?? Työtarjouksia otetaan vastaan... Hehheh.

Nyt kuitenkin kello käy jo huomista päivää eli taidan hiippailla ukkoni viereen makkoomaan. Se on siis kerrankin mennyt nukkumaan ennen mua, mikähän sitä nyt vaivaa...?? Ehkä väsymys, kun meni tänään jo aikaisemmin töihin kuin yleensä...

Mites teidän työelämä, ootteko alan valintaan ja työhönne tyytyväisiä?? Mistä te haaveilette työn saralla, vai onko hommanne just sitä mitä ootte toivoneetkin tekevänne sitten isona??

Heli

raivauksen ihanuudesta

Olen tosi kiinnostunut Marie Kondon raivaamis- ja siivoamisajatuksista. Olen seuraillut jo pitkään kommentteja Kondon kirjasta (KonMari, siivouksen elämänmullistava taika) ja ajatellut, että pitää se itsekin lukea. Nyt kirja on mulla lainassa viimein. Ja on muuten oikeesti tosi mielenkiintoinen! (Kuva on otettu Habitaresta, jossa oli jokin tila sisustettu ilmeisesti Kondon ajatusmallilla.)

Tavaran raivaaminen tuntuu olevan tosi trendikästä nykyään. Aina välillä mietin, että olisinpa vaan tajunnut aikanaan tehdä tästä asiasta itelleni ammatin (ammattijärjestäjä), mä kun oon ihan oikeesti "harrastanut" raivaamista jo todella kauan, kenties koko aikuiselämäni. Viimeiset vuodet vielä intohimoisemmin, jos niin voi sanoa. Kerrankin on siis joku asia, jota jopa minä "innostun-kyllästyn-tyyppi" olen tehnyt vuosikausia, eikä into vaan laannu ollenkaan, päin vastoin. Mä kerta kaikkiaan rakastan kaivella kaappeja ja järjestää niitä ja sitä myöten hävittää kaikkea turhaa. Mun mielestä on jotenkin tosi ihana ja palkitseva tunne, kun tietää, ettei nurkissa pyöri mitään ylimääräistä.

Jo sillon kun lapset oli pieniä, mä aina suorastaan odotin, että ne kasvaa ja saa laittaa pieneksi jääneitä vaatteita tai risoja ja turhaksi jääneitä leluja pois. Mulla onkin pääsääntöisesti ollu aina siistit kaapit, vaikka muu kämppä oliskin ollut räjähdyksen jäljiltä. Tosin, se oli kaaoksessa nimenomaan siksi, että mulla oli koko ajan meneillään jossain kohtaa massiivinen raivaus/siivous... Välillä mä ihan hämmästelin sitä, että vastahan mä vein 5 pussillista kamaa pois näistä kaapeista, miten sieltä taas lähti saman verran... No, se oli kuitenkin sellasta aikaa, kun lapset kasvoi koko ajan ja lelua, vaatetta sekä kenkää piti olla vaikka minkä kokoista ja sorttista. Ja me saatiin tosi paljon vaatteita muualta ja kierrätettiin niitä itekkin muille.

Mua jollain lailla suorastaan viehättää se, että tavaraa on vain vähän. Tai ennemminkin: vain tarpeellista. Hyvä esimerkki on vaatteet: miksi pitäis olla sitä, tätä ja tota, jos vähemmälläkin pärjää? Uskoisin, että pienillä tiloilla on ollu myös vaikutusta mun ajatuskulun kehittymisen suuntaan. Kun on vähän tilaa, pitää niistä tehdä mahdollisimman toimivat - ja se onkin ollu aina mun lempipuuhaa. Esimerkiksi lasten vaatteiden säilytys tapahtui niin, että jokaisella lapsella oli yksi lipasto, johon vaatteiden vaan yksinkertaisesti piti mahtua. Sitten kun lapset kasvoi, vaatteet tietenkin suureni, mutta myös niiden tarve ja määrä väheni. Jos lipasto alkoi tursuilla yli laidan, piti vaatteita vähentää. Se oli kyllä etenkin isoimman tyttären kohdalla välillä vähän vaikeaa.. =D 

Mutta sanottakoon, että tälläkin hetkellä esimerkiksi toisen pojan vaatevarasto käsittää ehkä noin 10 T-paitaa, läjän sukkia ja kalsareita, muutaman hupparin, yhdet farkut, parit collegehousut ja parit muut housut. Ja se on siinä (ja siinäkin on osa kenties liikaa, ainakin T-paidoista vois taas vähän karsia huonoimpia pois...), oikein hyvin mahtuvat sinne Ikean 3-laatikkoiseen Malm-lipastoon kaikki. Mun ja miehen vaatesäilytyksen olenkin joskus esitellyt, ne on siis yhdessä yhteisessä kaapissa. Eikä kaappi todellakaan ole mitenkään täysi. Mulla on oikeesti varmaan murto-osa vaatteita verrattuna naisten vaatemääriin noin yleensä ottaen. 

Perfektionistina olen vuosien mittaan koko ajan koittanu kehittää systeemejä "vieläkin toimivammiksi". Kyllä se aika monia harhalaukauksiakin on vaatinut, ja rahaa on menny hirveesti hukkaan. Olen saattanut esimerkiksi hankkia jonkun säilytysratkaisun (mä siis rakastan kaikenlaisia kaappeja, lokerikkoja, hyllykköjä, penkkisohvia yms säilytysratkaisuja!!) ja sitten onkin tullu suunnitelmaan muutos, esimerkiksi remppa on edennyt, huoneita valmistunut jne, ja aiempi suunnitelma on vaihtunu toiseen. Tai sitten mun kuningasidea ei vaan olekaan toiminut. Nyt voin kyllä jo melkeinpä sanoa, että kaikki toimii tosi hyvin. Talo on rempattu, turhat kamat on karsittu ja ne olemassa olevat on sijoitettu optimaalisesti.

Tavaran karsimisen myötä olen sitten pikku hiljaa huomannut, että oikeastaan noi "säilytysratkaisut" ei välttämättä olekaan kovin hyvä idea. Siis siinä mielessä, että sinne vaan tulee tuupattua kaikenlaista, kun kerta on tilaa. Oikeesti paljon järkevämpi ratkaisu on hävittää turhat kamat ja sitä myöten vähentää kaappeja. Tai ainakin näin minä olen tehny. Väittäisin, että meillä on keittiössä (ja muuallakin) melkoisen vähän kaappeja. Ja niissä vähissä keittiön kaapeissa säilytetään astioiden ja muun sellasen keittiöjutun lisäksi myös esimerkiksi mappeja, valokuvia, kynttilöitä, siivoustarvikkeita (jopa imuri) ja muuta sellasta tarpeellista säilytettävää.

Nyt kun olen vieraillut ihanissa blogiystävien kodeissa, olen alkanut välillä miettiä asioita vähän eri kantilta. Mun ajatusmaailmassa käytännöllisyys ja "järkevyys" menee aika usein kauneuden edelle, ja olen kyllä aika ajoin huomannut ajattelevani, että kärsiikö tässä mun tyylissä vaikkapa kotoisuus, lämminhenkisyys, tunnelmallisuus? Mä en suuremmin välitä koriste-esineistä (vaikka kyllä mullakin sellasia on), enkä jaksa/viitsi/osaa tehdä mitään ihania asetelmia. Kuitenkin kylässä ollessani ihastelen kaikkea sen kaltaista. Esimerkiksi Krissen kotona, jossa olin äskettäin sisustuskutsuilla, on todella paljon kaikkea ihanaa katseltavaa.

Vaikka mietinkin tollasia asioita, en siltikään vaan osaa kuvitella meille kovin paljoa sellasta "kaunista turhuutta", mitä muualla ihastelen. En tiiä tuleeko mulla joku "järjen ääni" vastaan, onko se ainaisesti kyse rahasta, ettei tule osteltua (=raaski ostaa...) itselle niitä suloisia juttuja, mitä muualla huokailee ja ihastelee. Onko tää mun käytännöllisyys hyvä vai huono asia, vai onko se vaan niin, että koen kotona oloni paremmaksi, jos täällä ei ole kauheesti tavaraa? Huomaan nimittäin runsaammissa kyläpaikoissa usein ajattelevani myös, että "jos tämä olis mun koti, karsisin tuosta, tuosta ja tuosta"... siis myös silloin, vaikka ihan todella ihastelen kaikkea sitä runsautta.

Toisaalta tää meidän koti on minusta nätti ja omanlainen, ja onhan täälläkin kauniita huonekaluja, ruusutapetteja, puu keittiön nurkassa, hiilarihyllyllä lasipurkkeja rivissä, kynttiläjuttuja, räsymattoja, valkoisia verhoja, sohvatyynyjä, ihania astioita... Eikä ihmeiden aika taida myöskään olla ohi, sillä meidän pöydältä löytyy tällä hetkellä myös pieni asetelma, jossa on puolukan ja mustikan varpuja lasipurkissa, kiviä, pähkinöitä ja tuikkuja...

Siitä mä olen jotenkin tosi iloinen, että isompi tytär haikailee omaan kotiinsa isohkoa raivausta ja turhan tavaran karsimista. Jotain on siis kotoa tarttunut - ainakin se ajatusmaailma, että vähemmällä todellakin pärjää. Saatan jopa päästä avittamaan raivaamisessa... sormet ihan syyhyää! Lisäksi äitini soitti eilen melkoisen ilahduttavan puhelun, jossa kertoi, että on itsekseen suorittanut siellä uudessa asunnossaan kaikille lopuille tavaroilleen kunnon raivauksen! Uskoisin, että tuohon hommaan tuli reipas alkusysäys siitä, kun silloin muuton aikana pistin äitin raivaamaan rojujaan. Se hyvä tunne, kun kaapit on väljät ja omistaa vain sen mitä oikeasti haluaa, on siis tarttunut muillekin.

Mä niin ymmärrän tuota Kondon ajatusmaailmaa, ja jopa sitä ehkä hiukan pakonomaistakin tarvetta siivota ja raivata. Niin uskomaton kuin Kondon väite ehkä jonkun mielestä onkin, siivous ja raivaus on myös todella rentouttavaa, jopa meditatiivista. Ja palkinto tehdystä työstä on mitä parhain. Ihan oikeesti ajoittain mua suorastaan harmittaa, ettei mulla ole enää sellasia kaappeja ja nurkkia, mihin vois iskeä kyntensä. Niimpä mä sit aika ajoin käyn läpi noita jo valmiiksi suht siivoja kaappejani... ja useimmiten jotain voi vielä nipistää pois. Ehkä kokeilen joku kerta myös KonMari-tekniikkaa: kasaan kaikki saman lajin tavarat lattialle, otan ne käteen yksi kerrallaan ja mietin, tuottaako tämä esine iloa minulle...

Oletko sinä lukenut Marie Kondon ajatuksia? Mitä tykkäät??

Heli

PS. Kuvat on Habitaresta, erilaisista ihanista asioista, joita hypistelin, mutta joista en kuitenkaan ainuttakaan sitten lopulta ostanut...

syksykuvia ja koirajuttuja

Ai että on kyllä nyt niin kivoja ilmoja ollut. Oon tosin ollu töissä, mutta no, töitten jälkeen oon sitten saanut ihastella ihania ilmoja. Ja oliskohan ollut joku vapaapäivä, kun kävin koirien kanssa tuossa lähipelloilla ja pikku metsikössä ja vaivauduin ottamaan oikein kamerankin mukaan. Se kun on sellanen mötikkä, ettei oikeesti juurikaan viitsi sen kanssa liikuskella. Mutta kun välillä viittii, saakin sitten ihastella kivoja kuvia jatkossakin. Mä niin tykkään näistä tämän postauksen kuvista!! (Muut paitsi koirakuva siis tuolta lenkkireissulta.)

No asiasta toiseen. Meidän toinen koira on tässä kesän aikana alkanut olla vähän vaivainen jaloistaan. Siis siinä mielessä, että varpaanvälit punoittaa, niissä on ollut jotain näppyjäkin ja kaiken aikaa niitä nuolla lotkotetaan. Ollaan välillä pidetty jaloissa jo sukkiakin, ettei nuolis, ja käytetty jo pariinkin kertaan eläintohtorilla. Furunkuloosia siellä on ollut, ja se on kyllä aika bääääd...

Tänään käytin karvanaamaa taas tohtorilla, erillä kuin viimeksi. Ja nyt kyllä sitten tuli sellanen setti lääkettä ja muutakin muutosta, että jospa viimein alettais päästä noista vaivoista. Kynsivallin tulehdus oli ainakin, ja taisi olla myös jotain muuta tassunpohjan tulehdusta kehissä. Teippitestissä näkyi aika paljon bakteereita siellä varpaissa. Nyt onkin sitten antibioottikuuria ja kortisonikuuria ja lääkeshampoota, ja mikä yllättävintä, myös ruokavaliomuutosta luvassa. Mä kun siis kahden superallergisen lapsen äitinä en ole edes ajatellut, että oliskohan jotain allergista tuo koiran vaiva...

Tulin tuossa kotiin päin ajellessani sitten miettineeksi, että on tää elämä aika älytöntä, kun jo lemmikkienkin kanssa saa noiden allergioiden kanssa temppuilla. Ennen vanhaan koirat tais saada ruoakseen perunankuoret ja muut jämät, mitä ihmisiltä jäi - nyt tälle meidän koiraneidille sitten ostettiin oikein hypoallergeenistä teollista nappulaa... ja itse asiassa laitan toisenkin koiran samalle kuurille, koska sillä on ollut myös kaiken kesää mitälie kutinaa. Aiemmin sen kesäkutinat on hoituneet alkukesällä annetulla kortisonilla, mutta nyt ei ole se tuntunut tehoavan.

Että tämmöstä tää elämä eläinten kanssa sitten on. Huolta ja murhetta niidenkin takia. Ja ikäviä hoitotoimenpiteitä. Ei hirveesti naurata, kun tiedän, että tänä iltana on tuupattava yhdelle kurkusta alas muutamat tabut, vieläpä ilman herkkuja, kun nyt kaikki muu paitsi noi uudet nappulat on otettava tarkasti sieltä ruokavaliosta pois... Ja sama homma on toteutettava itse asiassa kymmenen päivän ajan, aamuin illoin. Sen lisäksi molemmat koirat menee tänä iltana pesulle, sillä uudella shampoolla, jonka on vielä annettava vaikuttaa koiran turkissa joku 10-15 minuuttia... ja se homma sitten uusitaan muutamaan kerran muutaman päivän välein. Jes...

No, mitäpä sitä ei tekis pienten kullanmurujen eteen. Eläin ei kuitenkaan osaa sanoa, jos sattuu tai on muuten vaan epämiellyttävä olo. Toivon, että nämä hoitotoimenpiteet nyt auttaa. Itelle vaan tuli mieleen, että etenkin toi eliminaatiodieetti on kyllä aika karu juttu... meidänkin koirat on tottuneet syömään lihaa 2 x päivässä, nyt siirrytään pelkkään tylsään nappulaan... Lisäksi ihan kaikki muu on kiellettyä antaa. Siis ei muruakaan mitään muuta seuraavan 8 viikon ajan. Siis ihan oikeesti, tulee sellanen olo, että mitä iloa on elämässä enää, jos ei MITÄÄN herkkuja saa syödä... nämäkin mokomat kun on sellasia kerjääjiä, että huhhuh, ja aina niille joku juustosiivu sinne lattialle vahingossa tipahtaa...

No minkäs teet, näillä nyt mennään. Eikä tässä kai nyt auta enempiä vitkutella, vaan pitää tsempata ittensä sinne pesuhommiin. Jos sitten vaikka iltapalaksi niitä kuivia nappuloita ja parit lääkkeet... voi koiraparkaa.

Kaunista syksyn jatkoa teille!

Heli