tiistai 10. tammikuuta 2023

vuosikatsaus 2022

 

Sepä taitaisi viimeinkin olla vuosikatsauksen aika! Ja johan olikin vuosi... Toivon vaan, että tämä alkanut vuosi olisi parempi kuin edeltäjänsä!!

Mulla menee näiden katsausten tekoon yleensä aivan tolkuttomasti aikaa, jonka vuoksi mietinkin, että koitan nyt koostaa tästä sellaisen tiiviimmän kokonaisuuden.

Tammikuussa opinnot oli siinä vaiheessa, että tein enää opparia. Kävin yhdessä työhaastattelussa, mutten tietenkään saanut paikkaa. Kalenterini mukaan osallistuin aika moneen Vegaanihaasteen webinaariin ja kuuntelin myös muita webinaareja ja insta-livejä kiinnostavista aiheista. Marttailtojakin oli ja joitain Martta-Teamsejäkin olen kalenteriin merkkaillut - en kyllä enää muista, mitä mahtoivat olla. 

Helmikuussakin olen viettänyt aika monta hetkeä erilaisissa Teamseissä. Muistan, että siinä marttailuelämäni alussa olin ihan yli-innokkaasti osallistumassa kaikkiin mahdollisiin koulutuksiin ja Teamseihin. Nuo Teamsit oli silloin tosi pinnalla, koska koronaa oli vielä tosi paljon ja moni asia oli sen vuoksi siirtynyt verkkoon. Korona saavutti meidänkin perheen ja suunnilleen koko lähipiiri sairasti sen. Omalla kohdallani se oli aika helppo tapaus, lähinnä pientä nuhaa vaan. Helmikuussa alkoi Ukrainan sota, joka järkytti mun turvallisuuden tunnettani todella kovasti.

Maaliskuussa sainkin yllättäen työpaikan yhden kaverin suositeltua minua siihen hommaan. Ajattelin, että ei ole kyllä minun juttu, mutta niin vaan olen siihen työhön kotiutunut ja itse asiassa se jatkuu edelleen, jee! Opparin suhteen oli palavereja ja kaiken maailman hommia vielä kovasti, ja se oli kyllä todella uuvuttavaa puuhaa. Hiukan hupiakin mahtui maaliskuulle, kun käytiin miehen, siskon ja siskon miehen kanssa Iskelmägaalassa.

Huhtikuussa alkoi näyttää viimein siltä, että oppari ihan oikeasti joskus valmistuu. Työn takia mulla ei ollut aikaa tehdä sitä muuten kuin viikonloput läpeensä, joten alkoi jo hiukkasen olla takki tyhjä sen kanssa ja odotin vaan, että pääsisin siitä eroon. Ja lopulta pääsinkin, hurraa! Työ oli edelleen kokoaikaista uuden opettelua, mutta aloin päästä jo hiukkasen kuvioihin sisälle.

Toukokuun alussa saatiin tietää, että äiti on sairastunut syöpään. Siitä alkoikin sitten rumba, joka ei ole ohi vieläkään. Töissä toukokuu oli tosi työntäyteinen, kun oli lukuisia kokouksia ja tapahtumia ja vaikka mitä. Päätin, että vaikka edellisenä kesänä oli niin kivaa pitää lampaita, en ota niitä tulevaksi kesäksi. Työpaikkani oli tunnin ajomatkan päässä, enkä oikein uskaltanut ajatella, mitä kaikkea voisikaan lampaille tapahtua päivän mittaan, kun ketään ei ole kotona. Lisäksi varauduttiin siihen, että joku olisi koko ajan äidin luona, koska hoidot alkoivat, eikä tiedetty, millainen kunto niistä seuraa. Kuun lopussa Suomi voitti jääkiekon MM-kisat, jee!  Ja viimeinen päivä minä viimein virallisesti valmistuin ympäristösuunnittelijaksi (AMK). Valmistuminen tuntui aika hassulta, se oli vaan että jaahas, ohi on. Ja se siitä. Osaksi pliisu fiilis varmaan johtui muista vallitsevista, ei niin kivoista asioista elämässä juuri silloin.

Kesäkuussa tein paljon töitä ja vähän vissiin koitin kotonakin pihaa laitella. Siis hyvin vähän. Herneitä ja muutama tomaatti laitettiin kohopenkkiin vaan ja siinä se. Vanhoja ystäviä tapasin perinteisessä meetingissä vanhoilla kotikulmillani. Ja äidin luona olin myös. Juhannuksena oli tosi lämmintä ja kaunista. Käytiin iisisti vaan lähiseudun ihanalla rantahotellilla saunomassa ja uimassa (minä ja tytär) sillä välin, kun mies ja kaverinsa ottivat parit oluset. Kesäkuun lopussa tyttö muutti takaisin kotiin, koska oli lähdössä talveksi Lappiin töihin eikä kannattanut omaa asuntoa sitten tyhjillään seisotella.

Heinäkuussa äidin hoidot ja sitä myöten myös ajelurumba jatkuivat. Meiltä on siis 200 km äidin luo, joten kilometrejä kertyi. Olin tosi kiitollinen työpaikasta, joka jousti ihan loistavasti ja pystyin tekemään tarvittaessa etätöitä tai pitämään vapaitakin, että sain olla äidin mukana hoidoissa ja muutenkin siellä seurana ja apuna. Itselleni tuli mittariin 50v, pidin hyvin pienet "juhlat" eli lähinnä kakkukahvit läheisille vain. Pidin viikon jonkinlaista lomaa synttäriviikollani, mutta eipä siinä mitään ihmeellistä tullut tehtyä. Loppukuusta olin monta päivää töiden puolesta Kotkan meripäivillä töissä.

Elokuussa alettiin viimein paneutua syyskuussa oleviin tyttären häihin. Minä tein häihin kynttilöitä ja hääbingon. Äidin hoidot jatkui edelleen ja olin välillä hänen luonaan Jyväskylässä. Töissä oli kiireinen kuukausi, koska hanke, jota siellä tein, loppui elokuun lopussa ja siihen viime metreille piti vielä vaikka mitä toimintaa koittaa kehitellä. Kävin ystävän kanssa perinteisellä reissulla asuntomessuilla ja oli kyllä aika tylsät messut. Mietin, latistiko tämä kaikki muu hässäkkä elämässäni tuotakin juttua, kun tuntui, ettei jaksanut innostua oikein ollenkaan siellä. Näin pitkästä aikaa rakkaan Englannissa asuvan ystävän, jota en ollut nähnyt vuosiin. Käytiin Suomenlinnassa, jossa en ollut ikinä ennen käynyt. Se oli kyllä ihana päivä ja ihana tapaaminen, vaikka olikin vain puolen päivän mittainen.

Syyskuussa koittivat sitten ne kauan odotetut ja jo kertaalleen koronan takia vuodella siirretyt häät. Oli tosi ihanaa ja hauskaa! Minun työsuhdetta jatkettiin vuoden loppuun saakka. Pidin taas pätkän lomaa ja käytiin miehen kanssa pikareissu pohjoisessa. Kelit oli vähän sateiset, mutta reissu oli silti tosi kiva ja maisemat kauniita. Töissä oli taas puuhaa riittämiin, ylitöitä paukkui mittariin tuntitolkulla. Ja koko ajan siis oli myös edelleenkin niitä äidin luona käymisiä jne.

Lokakuussa oli äidin hoitojen päättymisen jälkeiset kokeet ja lääkärikäynti, jossa saatiin hyviä uutisia: syöpä vaikutti toistaiseksi voitetulta. Oltiin tosi helpottuneita kaikki. Töitä oli entiseen malliin: paljon. Ja marttailuakin koitettiin pitää yllä säännöllisesti 1-2 kertaa kuukaudessa. Aika ajoin oli kyllä tunne, että kaikkea on liikaa... vaikka olisi kivaakin tekemistä ja työ oli tosi mukavaa, niin kaikkea vaan oli, noh, liikaa.

Marraskuu tuntui edellisten kuukausien toistolta vaan: työtä, työtä ja työtä, ja välissä vähän marttailua. Nyt ei ollut enää äidin hoitoja, joten oli ehkä vähän enemmän aikaa olla kotona, mutta sellanen jatkuva "koko ajan on jotain" tunne kuitenkin oli vähän kaiken aikaa. Kuun loppupuolella alkoivat sitten äidillä kummalliset oireilut. Niitä pidettiin kylläkin vain kovien hoitojen jälkeisenä stressireaktiona, mutta ne sitten vaan pahenivat päivä päivältä. 

Joulukuun alussa äidin tilanne meni niin pahaksi, että hän päätyi sitten sairaalahoitoon. Kauhea totuus paljastui, kun selvisi, että syöpä olikin tehnyt läjäpäin etäpesäkkeitä aivoihin. Ennusteena oli, ja on edelleen, että tila ei parane, pahenee vain pikkuhiljaa. Aluksi tuntui, että aikaa ei ole kuin kenties päiviä, mutta tilanne on nyt kohtuullisen hyvä. Joulukuu oli joka tapauksessa kaikin tavoin kyllä aivan epätodellinen. Äidin lisäksi sukulaisetkin sairastivat, ja lähipiirissä oli paitsi koronaa, myös keuhkokuumetta. Joulusuunnitelmat meni ihan plörinäksi, eikä joulu tuntunut oikein miltään. Ja autotkin vielä hajoili vuoron perään. Uuden vuoden aaton vietin yksinäni Jyväskylässä äidin asunnolla.

☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆

Siinäpä pähkinänkuoressa minun viime vuosi ja voin sanoa, että ei välttämättä ollut paras vuosi ikinä... Ihan hyvä, että vaihtui siis!!. 

Tämä vuosi on alkanut samoissa merkeissä, mihin viime vuosi päättyi, eli edelleenkin on vuoroin töitä, vuoroin äidin luona ramppaamista. Huonosti nukuttuja öitä ja väsynyttä yleistilaa. Työsopimustani jatkettiin, mikä on kyllä ihan mahtavaa. Ja kuulkaa, minun auto hajosi uudelleen yhtenä aamuna työmatkan viime metreillä... Vika oli niin iso, että auto piti hakea trailerilla sieltä kotiin, mutta mies sai sen korjattua onneksi kohtuu edullisesti.

Äidin tilanne on se, että tällä hetkellä suunnitellaan ihan tosissamme kokeilua, jossa äiti olisikin kotona eikä sairaalassa. Tämä on aivan ällistyttävää, koska hän oli vielä kuukausi sitten siinä kunnossa, että pohdittiin, montako PÄIVÄÄ on enää elossa. Nyt on kunto tavallaan väsähtänyt, mutta kaipuu omaan kotiin niin kova, että päätettiin testata sitä kaiken saatavilla olevan avun turvin. Viikonloppuisin päästään itse avuksi, eli edelleen ajamista riittää, mutta toisaalta tämä on kuitenkin väliaikaista. Olisi itsestänikin kurjaa viettää viikkokaupalla aikaa sairaalassa maaten, kun vielä kuitenkin olisi toimintakykyä muuhunkin, ainakin avustettuna.

Mitä teidän vuoteen mahtui? 

Hyvää uutta alkanutta vuotta kaikille! Kiitos, että olette siellä, ja jos vielä kommentoittekin, niin kyllä vain päivä aina siitä kovasti piristyy! ♥

Heli

PS. Pahoittelen kuvatonta postausta. Nyt ei vaan jaksa, ja halusin saada tämän kuitenkin tehtyä edes jossain muodossa.


tiistai 27. joulukuuta 2022

kirottu (?) tai ainakin ikimuistoinen joulukuu...

 

Ajattelin tehdä vuosittaiseen tapaani vuosikatsauksen, mutta koska sen tekeminen on tosi pitkä juttu aina, teen nyt tähän ensihätään tämmöisen pikaisen horror-joulukuusta kertovan postauksen. Musta siis todellakin tuntuu, että tänä vuonna joulukuu on ollut kuin kirottu, niin paljon kaikkea enemmän ja vähemmän ikävää on tapahtunut! Kuvat ei kyllä varsinaisesti liity asiaan, kunhan jotain kuvia puhelimeltani koitan tähän napsia tekstiä keventämään.

Tai no, tämä kuva ehkä vähän liittyy asiaan, koska se on otettu tieltä. Eli siis liittyy autoihin. Nyt on nimittäin niin, että meidän KAIKKI kolme autoa on hajonneet tässä joulukuun aikana!!! Meillä on siis aika monta autoa... mulla oma, miehellä oma ja sitten on vielä tytön hallussa oleva auto, joka on mun nimissä. Ja no, sitten on pihassa aika monta muutakin autoa, jotka eivät ole juuri nyt ajokuntoisia... Mutta puhutaan nyt näistä kolmesta ajossa olevasta autosta.

Ensin taisi mennä minun auto. Olin aika kovassa kiireessä matkalla Jyväskylään (syyn kerron myöhemmin), kun auto alkoi nykiä. Ajattelin maalaisjärjellä (joka ei välttämättä tässä ollut se tietäväisin järki...), että siellä on "jossain" jotain roskaa. Kytkin pohjaan ja kovasti kaasua siis peliin... ja siihen se sitten sammuikin. Olin että v*ttu, ja soitin miehelle (joka on automies).  Ratkaisuna oli, että käännyin takaisin kotia kohti ja ajoin "parin sammumisen taktiikalla" niin pitkälle kun pääsin. Viimeiset metrit muun muassa potkuttelin taas kerran sammunutta autoa pois liikenneympyrästä... Mies toi mulle autonsa, jolla jatkoin matkaa ja vei mun auton takaisin kotiin.

Sitten hajosi tyttären auto. Syytä ei tiedetä, koska kuinka ollakaan, tyttö on jotakuinkin tuhannen kilometrin päässä kotoa, eli Lapissa töissä. Kytkin ilmeisesti meni, ja koska isi ei pääse autoa korjaamaan, se lähti hinurilla korjaamolle. Koomista tässä on se, että tyttö ei edes tiedä, missä auto tällä hetkellä on. "Siellä, minne hinuri sen vei, mutta en kyllä tiiä minne vei."  

Minun auto saatiin korjattua, vieläpä hyvin edullisesti - osat maksoi alle 25 euroa. Mutta sitten hajosikin miehen auto. Käytiin eilen elokuvissa, eikä päästykään sieltä sitten kotiin muuten kuin mittariautolla, jota ajoi siskoni sanojen mukaan "itse synnytetty kuski" (poika on siis taksisuhari). Auto on tänään saatu sieltä ostoskeskuksen pihasta pois, mutta vika ei ole selvinnyt. Voi tätä vanhojen autojen omistamisen onnea..... Täytyy toivoa, että edes tuo minun auto nyt pysyy kunnossa, koska tosiaan mulla on a) 60 km työmatkaa suuntaansa ja b) sairaalassa oleva äiti 200 km päässä...

No siitäpä sitten aasinsilta seuraavaan joulukuun ikävään aiheeseen, nimittäin sairastapauksiin. Joita todellakin on joulukuussa riittänyt ihan liiankin kanssa...

Viime keväänä äiti sairastui syöpään. Kesä ja syksy menivät säde- ja sytostaattihoidoissa, joista hän selvisi käsittämättömän hyvin ja pienillä vaivoilla - oltiin varauduttu ihan kauheaan aikaan, mutta äiti oli lähinnä ajoittain kovasti väsynyt, ei muuta sen kummempaa. Tukka toki lähti myös. Lokakuussa kuitenkin saatiin hyviä uutisia: kasvain oli selvästi pienentynyt ja aiemmin huomatut etäpesäkkeet olivat poissa. Oltiin että huhhuh, high five ja siitä selvittiin, jee.

Sitten tuli marraskuu ja etenkin joulukuu..... Äidillä alkoi olla vähän kummallisia tarinoita, kuuli ääniä, unohti juttuja, kertoi yhdessä puhelussa samat asiat moneen kertaan jne. Ajateltiin, että kyseessä on posttraumaattinen stressireaktio, kun ne hoidot veti läpi ihan koviksena eikä tainnut kauheasti ajatella, miten vakava tilanne kuitenkin oli. Oltiin myös kuultu, että tuollainen romahdus voi tulla, kun hoidot loppuu. Mutta sitten, kun joulukuun alussa tuli tilanne, ettei erittäin topakka äitimme oikein muistanut missä asuu ja katsoi veljeäni kuin tuntematonta, oltiin jo aika kauhuissamme. Luultiin, että kyseessä on joku verisuonen katkeaminen tai vastaava, ja saatiin äiti kiireesti päivystykseen.

Sillä tiellä on äiti edelleen. Päästä ei löytynyt verisuoniongelmia, vaan liki 40 syövän etäpesäkettä. Aluksi aloitettiin kiireellinen hoito, mutta aika pian se lopetettiin. Äiti oli hetken aikaa aivan zombi kaikista niistä lääkkeistä ja hoidoista. Tällä hetkellä on parempi tilanne, mutta totuus on se, että tilanne on lohduton: voi olla, että jäljellä oleva aika on vain joitain viikkoja (silloin joulukuun alussa sanottiin, että voi olla vain päiviä...). Meistä on kuitenkin kummallista, että vaikka lääkäri on kertonut, että tilanne etenee koko ajan, eikä kotiin enää sairaalasta pääse, vaikuttaisi siltä, kuin äiti piristyisi koko ajan. Ihan totaalisesta petipotilaasta irtoaa tällä hetkellä jo pientä kävelyäkin (tuettuna). Kuitenkin samaan aikaan on pakko todeta, että puheet ei ole ihan normaalia äitiä, jutut junnaa jotenkin samoissa asioissa koko ajan, ja ne kerrotaan moneen kertaan joka kerta, kun jutellaan tai tavataan. 

Nyt siis mennään tämän asian kanssa päivä kerrallaan.

Mutta ei tämä tarina vielä loppunut, todellakaan. Sillä sairastajia riitti muitakin. Äidin sisko, joka oli meille isona apuna tässä äidin asiassa, koska asuu siellä lähellä, sairastui koronaan. Mikä tietenkin tarkoitti muun muassa sitä, että hän ei voinut mennä katsomaan äitiä. Ei ollut yllätys, että myös hänen miehensä sairastui - tosin ennen sitä hän ehti saamaan myös muita sairaalakeikkaa vaativia vaivoja, jotka ei myöskään ole vieläkään ohi, kuten ei poikkeuksellisen pitkään ja sitkeänä jatkunut koronakaan... 

Näiden potilaiden lisäksi myös äidin 97-vuotias äiti sai koronan. Aaaargh!! Yhtäkkiä oltiin tilanteessa, jossa koko mummon lähipiiri ja tukirinki oli joko a) sairaana tai b) ei voinut mennä katsomaan mummoa, ettei vie tautia äidille. Siinä sitten ihmeteltiin, mitä hittoa nyt tehdään... soittelin sinne ja tänne, että saataisiin jostain apua mummolle - jolla on muuten kaiken muun lisäksi koko elämänsä ajan ollut astma, eli oli aika riskipotilas sen koronan kanssa. Lopulta, kun muuta apua ei vaan herunut mistään, piti tehdä kaupungille huoli-ilmoitus. Johan viimein saatiin edes joku katsomaan mummoa, että tulevat edes lääkkeet otetuksi. Ja juu, mummo siis asuu edelleen yksin omassa kodissa!

Joko ajattelitte, että olipahan sattumia? Vaan kun ei ne tähänkään vielä loppuneet...

Joulu teki tuloansa. Meillä oli ollut vielä marraskuussa suunnitelmissa, että kaikki kynnelle kykenevät lapset (eli muut paitsi tämä Lapissa majaileva) perheineen tulevat meille jouluksi. Myös äidin piti tulla. Mutta nyt olin siis sen joulua edeltävän ajan siellä äidin lähellä kaukana kotoa, eli ensinnäkään en ollut laitellut joulua yhtään. Mietin jopa, että ehkä olen siellä äidin kämpällä koko joulun, jos tilanne sitä vaatii. Äiti kuitenkin tosiaan siitä sitten vähän piristyi, ja siskoni ja veljeni patistivat minut kotiin joulunviettoon. Niinpä sitten perjantaina, eli aatonaattona, ajelin kotiin ja käytiin illalla ostamassa jouluruokia seuraavaa päivää varten jne.

Mutta kappas, tyttären miehelle iski keuhkokuume. Ja meidän vanhemmalle pojalle myös korkea kuume. Oltiin jo, että ei oo totta....... että kaksinko me lopulta ollaan miehen kanssa kotona joulu?? Tuli meille kuitenkin sitten nuorempi poika ja tuo vanhempikin perheineen, se kuume oli joku hetkellinen juttu vain.

Sairasuutiset kuitenkin saivat EDELLEEN jatkoa. Tuo minun vanha mummoni oli aattoyönä kaatunut kotonaan. Onneksi hänellä on se ranneke, jonka kautta sai apua. Sairaalaan kuitenkin siis joutui ja kuvattavaksi, ettei vaan ole mitään murtunut. Ja sitten joulupäivän ja tapanin välisenä yönä sairaalaan lähti piipaa-autolla puolestaan appiukkoni... sydämen vajaatoiminta ilmeisesti aiheutti sen, että keuhkoon oli kertynyt nestettä, ja kovasti siis ahdisti henkeä. Sekä mummo että appi ovat ihan ok nyt, mutta kyllä siinä kohtaa tuntui, että eihän tämä voi olla enää todellista!!!

Tämä viimeinen "vastoinkäyminen" ei nyt sitten niin vakava ole, mutta harmittava ehkä kuitenkin. Oltiin nimittäin eilen miehen kanssa elokuvissa. Ajateltiin, tai ainakin minä ajattelin, että jos nyt jotain mukavaakin välillä... mutta miten sitten valittiinkin aivan surkea leffa katsottavaksi... En siis suosittele todellakaan Napapiirin sankarit 4 -elokuvaa, oli ihan tosi huono! Harmi, koska tykkäsin niistä kolmesta aikaisemmasta kyllä kaikista kovasti. Huonon elokuvan päätteeksi sitten tosiaan jäätiin vielä sillä miehen autollakin pakkaseen kärvistelemään... 

Tämmöinen on siis ollut täällä joulukuu. Jos en muutenkaan hirveästi joulun hössötyksestä tykkää, niin tänä vuonna ei siihen tullut panostettua senkään vähän vertaa, mitä yleensä. Tuntuu, että olen vaan painanut töitä tai ajanut autolla ympäriinsä tai ollut äidin luona tai puhunut puhelimessa äidin kanssa... Nämä vuoden viimeiset päivät olen todennäköisesti etätöissä kotona tai käyn ehkä yhtenä päivänä työpaikalla, sikäli mikäli mies saa autonsa kuntoon tai itselleen auton jostain lainaksi, että minä voin omalla autollani yleensäkin jonnekin ajella.

Viikonloppuna tai viimeistään ensi viikon alusta suuntaan todennäköisesti taas sinne äidin asunnolle, josta pääsen käymään päivittäin sairaalassa. Välillä mietin, tuleeko itselle jossain kohtaa sellanen "en jaksa enää, en kestä enää"... mutta ainakaan vielä ei siltä tunnu. Vaikka tilanne äidin kanssa on toki raskas ja surullinen, niin ei se kuitenkaan maahan vielä kaada. Siellä ollessani asustelen äidin asunnolla ja teen etätöitä sen ajan, mitä en ole käymässä sairaalassa. Tää on nyt toistaiseksi tätä, ja ajelurallia riittää niin kauan, kuin äidillä elon päiviä - ei siis välttämättä kovinkaan kauaa. Joten koitan jaksaa vaan. Puhelinta pidän lähettyvillä koko ajan, myös öisin, jos vaikka jotain radikaalia tapahtuu yhtäkkiä.. ei sillä, että kolmea tuntia nopeammin ehdin paikalle kuitenkaan, mutta olen kuitenkin se eka henkilö, jolle soitetaan, jos asiaa tulee, ja voin hälyttää lähempänä asuvat paikalle. Oikeasti aika outoa ajatella, että tuollainen tilanne saattaa ihan oikeasti lähitulevaisuudessa tulla...

Päivä kerrallaan siis. Todella sopiva motto tähän hetkeen. Mites teidän joulukuu?? Toivottavasti on ollut vähän leppoisampaa kuin täällä.

Heli

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

kysymyksiä ja vastauksia

 

Hei vaan ja tervehdys täältä "hankien" keskeltä! Taas on ehtinyt kuukaudet vaihtua moneen kertaan, enkä vaan saa aikaan blogia päivittää. Mua harmittaa saamattomuuteni, koska oli aikoja, jolloin blogi oli tosi iso osa elämää ja nyt se on aivan jäänyt. Ette uskokaan, miten usein mietin jotain aihetta, josta olisi kiva kirjoittaa, mutta jostain syystä se sitten vaan aina jää. Ajattelin äskettäin, että pitäisi tehdä kirjoittamisesta joku viikkorutiini... mutta noh, en saa edes alkuun sitä. Jotenkin tuntuu, että tämä homma ei ole enää sellaista kuin ennen, kun lukijoiden kanssa oli paljon keskustelua kommenttikentässä ja tämä tuntui läheiseltä yhteisöltä. Joskus kauan sitten myöskin kirjoittelin tosi paljon ja vähän kaikesta, nyttemmin on sensuuri iskenyt mieleen niin kovasti, että ei enää välttämättä oikein edes tiedä, mistä kirjoittaisi sitten kuitenkaan.

No enivei, muutamalla bloggaajalla on ollut tämä kysymys-vastaus-setti blogissaan ja ajattelin paremman puutteessa vaikka tähän vastailla minäkin. Joten tämmöistä tänään: 

1. Asioita, joista et koskaan kirjoittaisi blogissasi

No, siinäpä se ongelman alkusyy heti kärkeen. En enää kirjoittaisi perheasioista tai vaikka omista tai perheenjäsenten ongelmista. Sen jälkeen, kun blogiani on alkanut lukea tutut, on kirjoittaminen ollut yleensäkin vaikeaa. En todellakaan halua mainostaa edelleenkään blogiani oikein missään, ja oikeastaan olisi ihan parasta olla tyystin anonyymi täällä. Joten siinä tosiaan pitkälti syy, etten saa kirjoitettua. Aikanaan täällä oli paljon henkilökohtaisia juttuja, mutta sitten, kun aloin saada ikäviä kommentteja ja tajusin, että täällä tosiaan vierailee myös tuttuja tai puolituttuja ihmisiä, poistin varmaan 500 postausta ja piti katsoa tilanne alusta uudelleen.

2. Missä pihistelet / säästät

No siitä, mistä varmaan moni muukin juuri nyt: sähköstä. Meillä oli monta vuotta sähkösopimus Ekosähköltä, ja pidin siitä kiinni monet hinnannousun ajatkin vielä, mutta viimeisin nosto oli sitten jo yli kipurajan, jonka vuoksi vaihdettiin pörssisähköön. Joka on siis tällä hetkellä ihan järkyttävissä hinnoissa sekin ja tämä sähkön hinnan kyttääminen on paitsi ikävää, myös jotenkin tosi ahdistavaa. Olen ihan ärsyttävänä haukkana koko ajan sammuttelemassa kaikkia mahdollisia valoja ja lymyillään täällä hämärässä illat. Meillä on onneksi puulämmitys, että edes jotain helpotusta, vaikka eipä ne puutkaan ilmaiseksi tänne tule (plus siitä tuleekin sitten ilmastoahdistus.....).

Olen toisaalta sitä mieltä, että ihmisten tuleekin oppia säästämään. Sekä sähköä, että muutenkin rahojaan - ja tällä tarkoitan sitä kaiken turhan ostamista. Ostaminen on kivaa, välillä jopa ihanaa, mutta kyllä se vaan niin on, että jos ei oikeasti jotain tarvii, niin kannattaisi ne ostokset jättää tekemättä. Mua himottaisi tällä hetkellä aivan valtavasti yhdet Marimekon mukit (kuva alla...), mutta en tarvii yhtään mukia, joten tähän mennessä ostos on jäänyt tekemättä... 

Sähkön lisäksi pihistelen kyllä aika lailla muutenkin kaikesta ostelusta, koitan käyttää vettä säästeliäästi jne. Koitan siis yleisesti ottaen ostaa vain tarpeeseen.



3. Missä et pihistele / säästä

No tässä sitten toinen puoli asiaa. Vaikka koitan pihistellä TURHASTA ostelusta ja sähkön käytöstä, ajattelen kuitenkin, että käytän sähköä tai ostan asioita silloin, kun niitä tarviin. Mulla on työmatkaa 60 km suuntaansa, joten ostan polttoainetta aina kun tarviin. Ostan myös kaupasta aika lailla sitä ruokaa, mitä sattuu huvittamaan, vaikkakin ostan kyllä mieluusti myös punalaputettuja juttuja. Ja olen valmis sijoittamaan myös paljasjalkakenkiin, jotka on parhaat kengät ikinä.

4. Lempikotityö

Eniten tykkään ehdottomasti kaappien järjestämisestä ja turhien tavaroiden raivaamisesta.

5. Inhokkikotityö

Jaa-a... olisikohan vaikka ikkunoiden pesu? Ainakin sitä vitkuttelen aina ihan loputtomiin.

6. Vanhin omistamasi esine

No, kuten joku mainitsi, niin talo on vanha meilläkin - rakennettu joskus 1939 kieppeillä. Mutta jos tavaroita mietin, niin mulla on kyllä jonkun verran vanhoja huonekaluja ja astioitakin. Esimerkiksi mummolasta olen saanut jakkaroita ja penkkejä, jotka muistan jo omasta lapsuudestani ja mahdollisesti ne on kyllä muakin vanhempia. Joten oliskohan sitten vaikka ne? Esimerkiksi kuvassa alla näkyy vasemmassa reunassa tuollainen täyspuinen talousjakkara, sen on mahdollisesti tehnyt joko ukkini tai peräti puuseppä-isäni, ja se on ollut mummolassa "aina". Kun mummola myytiin, sain sen sieltä itselleni.

7. Eniten käyttämäsi puhelin app (TOP 5)

Tää on mulle vähän harmaata aluetta, kun en oikein ymmärrä mikä on äppi vai onko kaikki jutut puhelimessa äppejä....  Paljon on käytössä ainakin WhatsApp, Nextory, Instagram, YouTube, pankkien sovellukset, Chrome... ja nyttemmin myös tuo Fingrid, joka vähän väliä hälyttää sähkön hinnan kalleudesta (aaargh!).  Onko Google kuvat tai kamera äppejä..? Nekin on käytössä paljon.

8. Käytätkö vitamiineja? Mitä?

No, pitäisihän niitä kai käyttää... Mulla on joku vegaanivitamiinivalmiste, mutta en kyllä kauhean ahkerasti sitä muista käyttää. D-vitamiini pitäisi kyllä kiireen vilkkaa ottaa ohjelmaan...

9. Työ, jota et koskaan voisi tehdä

Varmaan menee tuonne hoitoalan puolelle. En luultavasti pystyisi hoitamaan sairaita tai vammaisia, erityisesti en kestäisi niitä eritteitä. Onneksi on ihmisiä, jotka noihin töihin pystyy ja haluaa niitä tehdä.

En myöskään uskaltaisi olla poliisi.

10. Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä

Sellasta muiden hyväksymistä ja asioiden näkemistä monelta kannalta tuomitsematta.

11. Kaunein näkemäsi paikka

En pysty sanomaan. Onhan noita hienoja paikkoja tosi monenlaisia ja yleensä ottaen ne on kaikki luontokohteita. Mutta en koe esimerkiksi mitenkään suurta tarvetta mennä vaikkapa jonnekin Kolille uudestaan sen kerran nähtyäni. Mieleen jäi kyllä Lapin reissusta matkalla ollut ranta, joka oli ruskan sävyissään aivan mielettömän upea. Tarkoitan tuota alla olevassa kuvassa olevaa kohtaa.

12. Mitä sinulla on aina jääkaapissa

Hmm... meidän jääkaapissa on aina punaista maitoa. Ei tosin minun, vaan miehen takia. Jos itseäni vain ajattelen, niin ehkä sitten Keiju merisuolaa? *käy jääkaapilla katsomassa...* Tyhjältä näyttää kaappi juuri nyt (mietin usein, että noiden isojen jää- ja pakastekaapin sijasta meille riittäisi oikein hyvin pikkukaappi vaan nykyään - säästyisi sähköäkin...), alkaa se miehen maitokin olla aika vähissä, joten kauppareissulle pitäisi varmaan lähteä piakkoin.

Olisi hienoa sanoa, että kaappi pursuilee aina vihanneksia ja juureksia jne, mutta ei tosiaankaan. Olen edelleen melkoisen huono syömään kasviksia, vaikka siis kasvissyöjä olenkin. Ohut ruispala ja Keiju merisuola on mun lempiruokaani...

13. Mistä pidät itsessäsi

No... ehkä siitä, että olen sosiaalinen ja tulen pääasiassa hyvin toimeen ihmisten kanssa. En arastele jutella melkeinpä kenelle vaan. Oikeastaan pidän myös siitä, että puolustan itselleni tärkeitä arvoja, vaikka se on välillä todella turhauttavaa.

14. Mistä et pidä itsessäsi

Tästä listasta tulee kyllä paljon pitempi kuin edellisestä... Monien ulkoisten seikkojen lisäksi en pidä itsessäni siitä, että huomaan välillä jonkun kanssa jutellessani, että olen koko ajan äänessä. En pidä myöskään siitä, että tuppaan välillä olemaan aika arvosteleva, valittava, helposti ärsyyntyvä tai kateellinen. Itsessäni ärsyttää myöskin usein tietynlainen saamattomuus: kun en saa laitettua puhelinta pois, vaikka tiedän, että pitäisi mennä nukkumaan / liikkua / ulkoilla / tehdä IHAN MITÄ VAAN muuta... Yleensäkin tuo, että en pidä itsestäni huolta kunnolla: en liiku tarpeeksi, en tosiaankaan nuku tarpeeksi, en syö kunnolla... siis vaikka tiedän, että kaikki nuo tekisi itselle oikein hyvää.

15. Harrastus, jonka haluaisit aloittaa

Voi kun saisinkin aikaiseksi joskus aloittaa yleensäkin JONKUN harrastuksen... Vaikkapa viikoittainen rentouttava jooga olisi ihanaa, tai sitten joku ryhmäjuttu, tai vaikka edes metsässä kävely.

16. Kuvaile kotiasi kolmella sanalla

Talo keskellä peltoja

17. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa 10 miljoonaa

Ostaisin läjäpäin metsiä ja peltoja ja maata ja vettä... (ja pikku talon, jossa asuisin niiden keskellä) ja suojelisin ne kaikki parhaani mukaan. Pyrkisin metsittämään pellot, tai mikä ikinä luonnolle parhaaksi niiden suhteen olisikaan, ja kieltäisin metsästyksen ja moottorikelkkailun omilla maillani. Luonnon ennallistamista siis niin paljon, kun vaan pystyisin.

No, toki myös maksaisin velat pois, laitattaisin jollain remppamiehellä ne viimeisetkin lattia- ja kattolistat paikalleen, auttaisin lapsia rahallisesti ja mieluusti myös kenties muitakin. Antaisin rahaa mahdollisesti myös hyväntekeväisyyteen, ellen sitten sijoittaisi suurimmaksi osaksi luonnon ennallistamiseen niillä "omilla maillani" jo muutenkin.

18. Lempiherkkusi

No liekkö suklaa... tai popcornit... kyllä menee sekä makea että suolainen. Irtokarkeista parasta on lakutoukat, olen tykännyt niistä hullun lailla koko elämäni ajan (lapsena sanottiin niitä teerenpaskoiksi...).

19. Mitä et osaa tehdä ilman apua

Varmaan vaikka mitä. Ekana tulee mieleeni, että laittaa jotain tietokoneen juttuja kuntoon. Mulla on molemmat pojat opiskelleet datanomeiksi, joten onneksi on apu aina saatavilla.

20. Mieleen jäänyt YouTube-video

No huh.... katson tosi paljon kaikkea YouTubesta, seuraan vaikka kuinka montaa tubettajaa, joista osaa olen seurannut monta vuotta jo, ja välillä katson musiikkia jne. En kyllä pysty yhtä ainoaa nimeämään. 

21. Lempihedelmäsi

Tällä hetkellä ainakin nuo ihanat isot, kiiltäväpintaiset jouluomenat on aivan ykkösiä! Muuten en niin paljoa omenia syö, ne jotenkin vihloo mun hampaita. Muutenkin on kyllä hedelmien syönti aika vähäistä...

22. Mitä kaipaisit lisää elämääsi tällä hetkellä

Vapaa-aikaa. Tykkään työstäni paljon, mutta se myös vie tosi paljon aikaa etenkin silloin, kun ajan sen tunnin suuntaansa vielä toimistolle. Teen jonkun verran etätyötä, mutta jotenkin siellä toimistolla tuntee enemmän olevansa töissä. Sitten kun olen toimistolla, huomaan tosi usein, että jaahas, 7,5 tunnin sijaan olenkin taas kerran ollut siellä 9 tuntia... Aika ajoin todella kaipaisin siis sitä, että olisi vaan aikaa olla kotona, nukkua aamulla ihan niin pitkään kun nukuttaa ja saisi sitten tehdä mitä huvittaa koko päivän (tai vaikka viikon). Mulla on tällä hetkellä varmaan noin kahden työviikon edestä ylitöitä, eli kunhan tässä sopiva rakonen tulee, pidän kyllä jonkunlaisen pätkän vapaata. Tai vaikka pidennettyjä viikonloppuja useamman...

23. Horoskooppimerkkisi ja nouseva merkkisi

Rapu, ja olikohan se nouseva merkkini skorpioni...? Katsoin joskus, mutta en ole ihan varma. Olen mielestäni kyllä aika rapu: koti-ihminen ja sellanen, että saatan ihan tyystin vetäytyä kuoreeni joskus. Vaikka toisaalta pidän noita juttuja kyllä ihan höpölöpönä.

24. Mikä rästiin jäänyt asia sinun pitäisi tehdä, mutta et millään viitsi / jaksa

No hiivatti... ostin sellasen kotijumppa-ohjelman ja tänään olisi se viikon toinen jumppakerta. Ei nyt siis välttämättä ole rästiin jäänyt asia, mutta pitäisi kuitenkin tehdä, eikä huvittaisi kyllä tippaakaan................... mutta koitan nyt repiä itseäni edes vähän jotain tekemään lihaskuntoni eteen. Vaan on kyllä sellasta myrkkyä ja vastenmielisyys aivan hyökkää mieleen, kun edes ajattelen koko asiaa. Koiralenkillekin pitäis lähteä......... Huokaus.

25. Tärkein asia, jonka olet oppinut elämäsi aikana

Muiden ihmisten valinnat ja tekemiset on niiden omia valintoja ja tekemisiä, eikä niihin juurikaan voi tai kannata yrittää vaikuttaa. Eli ei kannata joka asiaan puuttua..... 

No, siinäpä oli sellaisia. Nyt se on sit vissiin puettava päälle ja lähdettävä koiraa lenkittämään, jonka jälkeen on koitettava jotenkin potkia itseänsä sen lihaskuntojumpan pariin....... onneksi voi vaikka telkkaria samalla katsoa, on se niin tylsää hommaa muuten.

Mitä teille kuuluu, joko jouluttelee kovasti?

terkuin Heli

maanantai 26. syyskuuta 2022

vaikka mitä tapahtumia heinä-elo-syyskuulta

No huhhuh taas, eikös vaan ole reilut pari kuukautta mennyt jälleen kerran edellisestä postauksesta! Miten sitä joskus kirjotteli kymmeniä postauksia kuukaudessa, nyt ei taida enää tulla kymmentä edes vuodessa... Ajattelin tässä nyt kuitenkin pikakelata kesän ja alkusyksyn tapahtumat, koska tapahtumia on ollut vaikka miten paljon!

Aloitetaan vaikka siitä, että täytin tosiaan heinäkuussa 50 vuotta. En pitänyt mitään kovinkaan ihmeellisiä juhlia. Siskoni miehineen ja äitini kävivät täällä, ja sitten kävi muutama ystävä ja tuttava ja miehen puolen sukulainen. Kuvan kukkasen sain lahjaksi, ja ällistyttävää kyllä se kukkii edelleen tosi komeasti. Yllättävää siksi, että en tosiaan ole mikään viherpeukalo. Jostain syystä mun kaikki kasvit on kuitenkin voineet täällä oikein hyvin ja kasvaneet kohisten (mulla on siis muun muassa kultaköynnöksiä, eli ei nyt mitään supervaativia kuitenkaan). Olen tykästynyt viherkasveihin ja koitan kovasti pitää ne jatkossakin elossa.


Myös pikku koirasemme täytti vuosia: nyt niitä on mittarissa jo 15! Ikävä kyllä hänellä ei nyt sitten enää ole todennäköisesti lisää synttäreitä tulossa, sillä viime viikolla saimme kuulla, että hänellä on maksakasvain... Nyt siis vietämme hänen kanssaan viimeisiä kuukausia ja toivon, että lähdön hetki ilmenee sitten niin selkeästi, että raskas päätös on selkeästi ainoa oikea vaihtoehto. Tarkoittaa siis, että toivon, ettei joutuisi arpomaan, onko kipuja ja vaivoja, peittääkö koira ne jotenkin... vaan että sitten, kun aika on, se todellakin on. Kauheaa, mutta valitettavasti kuitenkin odotettavaa tämän ikäisellä tyttösellä.

Näistä kuvista on nyt pari kuukautta, ja jo tässä ajassa huomaa, miten koira on vanhentunut ja sillä on alkaneet esimerkiksi silmät vuotamaan, mitä ei ole koskaan ennen ollut vaivana. Kunto on kuitenkin edelleen selvästi hyvä, lenkillä käydään ihan entiseen malliin jne. Mutta tarkalla silmällä on nyt vointia seurattava.

Kesäinen raivosiivous on tässä kuvassa meneillään... Alkoi NIIIIN ärsyttää, kun saunan eteinen on ollut lähinnä romuvarasto, jonne on vaan viskattu tavaraa ovesta sisään. Mulla yleensä tapahtuu asiaa edistävät jutut sitten tällä tapaa: kaikki ulos ja sitten vihdoin hommiin. Mulla on jo pitkään ollut visio, miten saunan eteinen laitetaan ja oikeasti siihen oli ollut kamppeetkin jo yli vuoden hankittuna, mutta vasta tämä toimenpide sai myös perheen nikkarin viimein hommiin.

Tulos:


Tadaa!!! En kyllä tajua, miten tämäkin homma oli niin mahdottoman pitkissä puissa, kun oikeasti kyseessä oli muutaman laudan lyöminen paikalleen hyllyksi ja verhon viritys siihen eteen... No mutta pääasia, että on nyt tehty. Verhon takana on siis pihakampetta, sellasta kuin vesisaavit, kastelukannut, multasäkit, lammasaitatarpeet... Kyllä olen niin tyytyväinen, että tämä on nyt tehty! (Kuten näkyy, penkkiä ei saatu korjattua. Ei ole saatu vieläkään...)

Elokuussa olin paljon töissä. Mun työ oli sellanen yksi hanke, joka päättyi elokuun lopussa, ja kuinka ollakaan, vasta oikeastaan elokuussa alkoi osata tehdä asioita ja tajuta mitä olisi voinut ja kannattanut tehdä, ja sitten olikin ihan sairas kiire ja hätä tehdä kaikkea, kun vielä ehtii... Joka tapauksessa elokuussa selvisi myös, että mun työt jatkuu, toistaiseksi olen siis vuoden loppuun saakka olevalla sopimuksella ja sitten taas joulukuussa katsotaan, miten jatkuu. Oletan, että jatkuu, mutta ei voi varmaksi tietää ennen kuin on sopimus kourassa. Peukut pystyyn!

Vaikka tein paljon töitä, tapahtui myös paljon muuta. Ostin muun muassa tämä kuvan kaapin, tykkään siitä kovasti.  En ole moneen vuoteen millään lailla muuttanut meidän sisustuksessa mitään, ellei joitakin sohvatyynyjen päällisiä lasketa. Tämä kaappi tuli tarpeeseen, koska tarttein vähän lisää tilaa rojuilleni.

Kaiken työkiireen keskellä ehdin elokuussa onneksi myös tavata kauempana asuvia ystäviäni. Yhden ystävän kanssa meillä on vuosittain tapana käydä asuntomessuilla, niin nytkin. Tämä huone oli ehkä lempikohteeni messuilta tuon upean ikkunanäkymän vuoksi. Messut noin muuten oli vähän pettymys, sillä tuntui, että kun oli nähnyt yhden kohteen, oli nähnyt kaikki - niin paljon samantyyppisiä juttuja niissä minun silmään oli. En todellakaan ole mikään ekspertti, ja voin olla ihan väärässäkin ajatukseni kanssa, mutta jotenkin vaan sellainen kuva sieltä jäi. Paikkana se oli kyllä hieno, ja ihanasti oli melkein kaikki kohteet sijoitettu niin, että tuo metsäinen maisema jotenkin näkyi. Tämä nimenomainen huone kuitenkin sai aikaan sellasen "vau"-efektin, vaikka kyllä mä aina oon kuitenkin niin inhorealisti, että heti seuraava ajatus oli, että menee hukkaan koko näkymä, koska makkarissa yleensä nukutaan ja sitä paitsi miten vois edes nukkua vaikkapa kesäaikana ilman verhoja... No, hienolta näyttää joka tapauksessa.

Saman ystävän kanssa käytiin myös teatterissa katsomassa mahtava musikaali Priscilla. Ja heinäkuussa hän vieraili miehensä kanssa meillä ja silloin käytiin päiväretkillä Kotkassa ja Porvoossa koko porukalla. Oli niiiiiin ihanaa nähdä ystäviä ja viettää aikaa heidän kanssaan!

Toisen kaukana ulkomailla asti asuvan ystävän kanssa nähtiin monen vuoden tauon jälkeen viimein tänä kesänä ihan livenä, kun hän oli perheineen Suomessa. Tehtiin treffit Helsinkiin ja mentiin päiväksi Suomenlinnaan maleksimaan. Kävin siellä ekaa kertaa ja tykkäsin kyllä tosi kovasti erityisesti tuosta kuvan kohdasta. Oli ihana kesäinen päivä ja fiilis kuin olis ulkomailla ollut, heh. Älyttömän harmillista, että yhteistä aikaa oli vain päivä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. (Muuten ollaan jatkuvasti yhteydessä Whatsapilla, tässä kohtaa nykyteknologiasta on siis kullan arvoinen apu ja hyöty!)

Meidän marttaporukkakin aloitteli kesätauon jälkeen toimintansa elokuussa. Yksi jäsenistämme järjesti meille ihanan luontohetken Kymijoen rantaan. Hän oli tuonut sinne paikalle jopa pöytäliinat ja räsymatot, puhumattakaan kaikista ihanista herkuista! Kaiken sen hektisen ja työntäyteisen arjen keskellä teki todella hyvää istua pari tuntia aloillaan ja rupatella ystävien kanssa, vieressä virtaava vesi ja ympärillä vielä vihreä luonto. Mä niin toivoisin, että marttaporukkamme kokoontuisi jatkossakin aktiivisesti ja että niistä illoista saisi virtaa arkeen - kun välillä tuntuu, että jopa kaikki kiva on ikään kuin lisätaakkaa arjessa, kun työpäivät on pitkine työmatkoineen helposti 10-tuntisia. Ja vaikka siis tykkään kovasti työstäni, se kieltämättä haukkaa arjesta turhankin ison siivun.

Elokuun lopussa alkoivat sitten hääjärjestelyt saavuttaa huippuaan. Meidän esikoinen on ollut puolisonsa kanssa jo kymmenisen vuotta yhdessä ja heillä on yhteinen tytärkin ja talonkin ovat rakentaneet jo. Nyt oli sitten häiden vuoro (niitä jo vuodella lykkäsivät koronatilanteen vuoksi). Minä tein häihin kynttilöitä ja sitten myös kuvassa vilahtavan hääbingon. 

Ihania häitä juhlittiin syyskuun alussa upeissa puitteissa sulhasen perheen omistamalla kartanohotellilla yli sadan hengen voimin. Voin heittämällä sanoa, että parhaat häät, joissa olen ollut! En tiedä, miten paljon vaikutti, että kyseessä oli oman lapsen häät, mutta mulla oli ihan rehellisesti tosi hauskaa siellä. Ohjelmaa oli tarpeeksi, ei liikaa eikä liian vähän, ruoka oli hyvää, hääparin ensitanssi hauska, bändi loistava... Oli myös ihana nähdä, miten nuorenparin ystäväpiiri on laaja ja läheinen. Kaasot oli tehneet tosi paljon hommia häiden eteen ja vaikka kaikki ei ehkä ihan prikuulleen suunnitelmien mukaan mennytkään, lopputulemana oli kuitenkin hyvä mieli kaikilla asianosaisilla. Ja minä sain tanssia jalkani kipeäksi, mikä oli superkivaa! (En siis mitään paritansseja, vaan sellasta bilepoukkoilua ennemminkin, jee!)

Me yövyttiin miehen kanssa kartanolla, eikä voi muuta kuin ihailla näitä maisemia, joita huoneemme ikkunasta aamulla tähystelin. Tukka oli kyllä hitusen kipeä aamulla ja hulppea aamupala meni vähän sitten sivu suun sen vuoksi, mutta kyllä pieni kivistys oli kaiken sen hauskuuden arvoista. 

Pikkumuru täytti vanhempiensa hääpäivänä 8 vuotta ja hänelle pidettiin pieniä synttärikemuja sitten omien vieraidensa kera. Huvitti, kun siellä oli kuulemma leikitty myös häitä... Yksi pieni herravieras oli patisteltu sulhasen rooliin ja toinen toimi pappina, itse sankaritar oli tietenkin se morsian valkoisessa mekossaan. Nyt tästä pikkuneidistä on sitten tulossa isosisko, kun perheeseen odotetaan pikkuista ensi keväälle!

Me päästiin sitten miehen kanssa viimeinkin myös sinne lomareissuun, jota jo heinäkuussa oli suunniteltu. Tosin silloin ajateltiin, että mennään tuonne länteen päin, haluaisin käydä Hangossa ja Tammisaaressa ja siellä päin - silloin ei siis saatu mistään majoituksia, no sepä oli yllätys, kun parin päivän varoitusajalla parhaaseen lomasesonkiaikaan sellaisia edes yritin saada... Mutta nyt otettiinkin suunta pohjoiseen, jossa olen myös jo monta vuotta haaveillut käyväni. Ensimmäinen etappimme oli Mikkelin Kenkävero, josta yllä oleva kuva on otettu.

Kenkäverosta ajeltiin Kajaaniin, jossa oltiin eka yö hotellissa. Meidän huone siellä oli jotenkin ihan supertunkkainen ja siellä haisi hajuvesi, joten menin siitä sitten sanomaan ajatuksella "saako huoneen ilmanvaihdon jostain kovemmalle". Välittömästi saatiin (siis pyytämättä!) uusi huone, joka oli vielä sitä alkuperäistä huonetta parempi. Eipä haitannut! Ennen unille menoa käytiin vähän kävelemässä Kajaanissa ja nähtiin muun muassa tämä kuvassa vilahtava upea rauniolinna.

Meillä oli reissussa ekat kolme yötä varattu yöpaikka ja ajateltiin, että ajetaan kohteisiin ja matkalla katsellaan, mitä eteen tulee. Poikkeiltiinkin sitten vähän siellä ja täällä. Toisen reissupäivän juttuja tässä lyhyesti:

Pysähdyttiin tsekkaamaan Hiljainen kansa. Se oli minusta vähän ahdistava, toi mieleeni sotapakolaiset.

Totesin, että mehän ajetaan Rukan ohi, joten pitihän sielläkin sitten poiketa. Mentiin hissillä ylös, otin valokuvia ja ajettiin kakspäällä kelkalla alas. Kelkkakourussa tallusteli poroja, joita piti hätyytellä edestä pois, se oli koomista. Ja kelkkakyyti oli tosi hauskaa! No niin, joka tapauksessa siis Ruka tsekattu!

Kun reittiämme tutuille kerrottiin, saatiin molemmat vinkki, että kannattaa käydä ohimennessä katsomassa Kiutaköngäs. Sinne siis! Olihan se hieno. Ja me oltiin oikein urpåt turistit, tai mies ainakin, se nimittäin unohti vaihtaa lenkkarit jalkaan, joten tallusteli sitten pikkukengissä metsässä.

Mies oli erittäin kärsivällinen mun kanssani tuolla reissussa, kun halusin kuvata sitä, tätä ja tota koko ajan. Tämä upea kohta ohitettiin satasen vauhdissa autolla, mutta koska eh-dot-to-mas-ti halusin kuvata sen, mies teki uukkarin ja ajoi takaisin hyvään kuvauspaikkaan. Mutta siis oikeasti, se oli todella kaunis kohta, joka ehdottomasti piti ikuistaa lukemattomiin kuviin, joka suunnasta, pystyyn ja vaakaan, ees ja taas ja vielä videollekin. Ai miksi? No kattokaa nyt, miten upea paikka!

Ja noi porot!!! En ole siis koskaan käynyt pohjoisessa ja odotin ihan hullun lailla, että näen ihka oikeita poroja. Tiirasin silmä kovana koko ajan ja mies joutui aina hidastamaan ja jopa pysähtymään, että sain katsoa niitä. Ja kuvata, tietenkin. Tämän kuvan otin sillä tavalla, että hyppäsin sukkasillani ulos autosta ja menin tielle kuvaamaan... Jep, paikalliset on varmaan aivan kypsiä idiootteihin turisteihin siellä pitkin teitä kameroineen loikkimassa... Mutta olin joka kerta ihan onnessani, kun näin poroja ja onnekseni näinkin niitä monta kertaa.

Täytyy muuten sanoa, että olin aivan äimänä, kun porot liikkui vaan 1-6 hengen porukoissa siellä. Olen siis aina kuvitellut, että ne menee valtavina laumoina joka paikassa. Ja kun näin ekan poron ja sillä oli panta kaulassa, luulin että se on jonkun lemmikkiporo - näin siis sen ekan poroni käytännössä keskellä asutusta yksinään, josta tämä kuvitelma. Eli myös se, että tosi monilla poroilla (ellei kaikilla?) oli panta, oli mulle myös ihan ällistys ja uusi tieto.

Saavuttiin sitten vihdoin kaikkien matkalla olleiden stoppien jälkeen kohteeseemme, eli Sallaan. Meillä oli siellä mökki varattuna kahdeksi yöksi, joten seuraava lomapäivä oli varattu siellä kulkemiseen.

Kolmantena lomapäivänä siis tallusteltiin Sallatunturille. Sinne oli just avattu uusi reitti, jota olikin mukava kulkea.

Ruskaa oli jonkun verran nähtävissä sekä maassa että puissa. Ihmettelin tätä ihanan viininpunaista kasvia ja se on tietääkseni ruohokanukka. Sen marjat on myrkkymarjan näköiset, mutta ne onkin ihan syötäviä, tosin ihmiset ei niitä kuulemma syö (ovat mauttomia). Tämä oli mun mielestä upeimman värinen kasvi siellä silloin, kun me käytiin. Varmaankin viikko meidän reissun jälkeen oli ruska komeimmillaan - meille osui hiukan sateiset ja pilviset päivät, mikä myös vähän söi sitä väriloistoa. Kaunista oli joka tapauksessa!

Siinä on tunturin huippukohta, juhuu!! Komeat oli maisemat kyllä, mutta en nyt viitsi ihan kaikkia reissukuvia tänne tuutata, muutenkin on jo hirveän pitkä tämä postaus...

Käytiin sitten vielä tuolla Poropuistossa, tosin vain aidan takaa poroja katselemassa sillä kertaa, ei siis menty sinne niiden sekaan kävelemään.

Illemmalla tehtiin vielä toinen kävelyretki läheisen järven ympäri. Oli kyllä niin huikean kaunista sielläkin!

Rakastan ihan ylipaljon näitä tämmöisiä kulkureittejä! Illalla vielä käytiin läheisessä Keloravintolassa syömässä ja sitten saunan kautta nukkumaan.

Neljäntenä reissupäivänä heitettiin hyvästit Sallalle ja otettiin suunta seuraavaan kohteeseen, Pyhälle. Mentiin sinne luontokeskukseen ja lähdettiin kävelemään "lyhyt reitti", joka johti Isokuruun. Oltiin varattu tälle pysähdykselle pari tuntia, mutta yli kolme siinä sitten meni. Ei sinänsä kyllä haitannut, koska tuo paikka oli ihan mieletön!! 

Ei tuota melkein voinut edes käsittää koko paikkaa: kivisilppuiset rinteet kohosi satojen metrien korkeuksiin molemmin puolin. Aivan upea kokemus!

Ei näistä kuvista sitä mittakaavaa kyllä näe ollenkaan, tuo paikka kannatta todellakin käydä kokemassa itse. Kävelyreittinä se oli helppo, ainoastaan yhdet jyrkät raput, mutta muuten melko lailla tasaista maastoa kulkea. Mutta kilometrejä tosiaan tuli jotakuinkin 7, kun oltiin ajateltu sellasta 3-4km lenkkiä alun perin.

Matka jatkui Tunturireittiä, eli Pyhältä Luoston suuntaan. Siitä ajettiin kuitenkin sitten vain ohi ja otettiin suunnaksi Rovaniemi. Kuva on reitin varrelta.

Siitä meidän reissu sitten alkoikin mennä vähän poskelleen, koska lähdettiin Sallasta alun perin ajamaan ajatuksella "hommataan majoitus sitten matkan varrelta". Mikä ei ihan niin vain onnistunutkaan, tulipahan todettua...

Lähdettiin joka tapauksessa siitä sitten kohti etelää ja Rovaniemeä. Mä halusin käydä Joulupukin pajakylässä, mutta kappas vaan, siellä oli osa paikoista jo sulkeutunut ja loputkin meni kiinni alle tunti siitä, kun sinne päästiin. No, ei haitannut, koska eipä siellä oikein mitään kiinnostavaa sitten ollutkaan.

Mietittiin, mihin sitten ajetaan ja suunnattiin Simoon. Ajattelin tosiaan melko sinisilmäisenä, että hommaan sieltä jonkun majapaikan... Hah, kävipä sitten niin, että lukuisista yrityksistä, kyselyistä ja puheluista huolimatta ei löydetty majapaikkaa sen kummemmin Simosta kuin Iistä, Haukiputaalta tai Oulustakaan, joten klo 21 illalla, sysipimeässä, päätettiin jatkaa matkaa suoraan Jyväskylään mun äidin luo. Hohhoijaa, meidän oli sinne kyllä tarkoitus mennäkin, mutta kaikessa rauhassa ajellen ja maisemia katsellen sitten seuraavana päivänä... 

Oltiin Jyväskylässä perillä kello 01 yöllä ja kyllähän se aika hurjalta tuntui, että päivän ajomatkaksi kertyi sitten lopulta varmaan 800 km!! Seuraavana päivänä ajettiin kotiin ja ihana, ikimuistoinen Lapin reissumme oli ohi. Kilometrejä kertyi muutamassa päivässä melkein 2000 ja miestä täytyy kiittää, sillä hän ajoi koko matkan ja antoi minun tiirailla maisemia ja niitä poroja. Ihastuin Lappiin ihan valtavasti, toivottavasti päästään sinne tulevina vuosina vielä uudelleen! Mä en niinkään mitään talvireissuja sinne kaipaa, tämä syksyn ruska-aika on mun mielestä just se paras aika, jolloin toivon toistekin pääseväni. Sitten ehkä vähän paremmalla suunnittelulla, niin ei lopu reissu kesken kaiken, hah!

Lomaviikon jälkeen olikin sitten paluu arkeen taas. Työt jatkui ja niitä on tällä viikolla tehtynä jo 6 päivää, kun olin tänään vielä perus työviikon lisäksi yksillä markkinoilla töissä. Maailman meno on ollut aivan hullua ja sekalaista: kuningatar on haudattu, naapurissa on liikekannallepano ja mitä kaikkea, en halua edes ajatella. Omassa pikku elämässä on ollut työn pakertamisen lisäksi ohjelmassa muun muassa omenien hilloamista ja pakkaseen pilkkomista, huushollin siivoamista ja pientä uudelleen järjestelyä yläkerrassa.

Huhhuh, kylläpä oli taas asiaa kerrottavaksi!! Sellasta se on, kun harvoin ehtii tänne naputella juttuja. Oikeasti on kyllä ollut tapahtumiakin monen postauksen aiheeksi, mutta kun ei vaan ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. Ajattelen aina, että pitäisi useammin tätä päivittää, koska edelleenkin kirjottelen asioita tänne myös siksi, että täältä on kiva katsoa itsekin jälkikäteen, mitä elämässä on tapahtunut. Mutta mulla on ollut niiiiiin pitkiä noi työpäivät työmatkoineen, että kerta kaikkiaan ei vaan huvita kuin maata sohvalla tai tuijottaa apaattisena muiden tekemiä juttuja ruuduilta niiden päivien jälkeen... Ehkä kunnostaudun jatkossa. Ehkä en. Jää nähtäväksi!

Nyt kuitenkin on painuttava pehkuihin, koska se on taas herätys kello 6 ja siitä se sitten lähtee uusi työviikko taas täysillä käyntiin... Toivottavasti joku jaksoi tämä maraton-postauksen lukeakin. Joka tapauksessa voikaahan kaikki hyvin, kaunista syksyä ja iloa ja valoa päiviinne, vaikka syksy päiviä jo kovasti pimentääkin!

Heli