torstai 21. maaliskuuta 2019

lemmikkijuttuja ja loppukevään suunnitelmia


Viimeisestä postauksesta on yhtäkkiä vierähtänyt kuukausi. Ja kyllä onkin ollut moninaisia tapahtumia täynnä oleva kuukausi!! Kelit on vaihdelleet hankikannoista loskasössöön, auringosta vesisateeseen. Olen ravannut eläinlääkärissä neljään otteeseen ja käynyt itsekin useamman kerran lääkärissä. Mies on ollut kipeä, itse olen ollut kipeä. Olen hakenut passia ja uuden ajokortinkin, samoin mies. Koulujuttujen kanssa ollaan soudettu ja huovattu ja nyt viimein alkaa olla suunnitelma niiden suhteen selvä. Olen myös hoitanut lapsenlapsia ja hiihtolomakin tuli vietettyä. Kalenterissa on tulevienkin viikkojen kohdalla merkintöjä aika tavalla, joten se hiljainen keskitalvi on nyt todellakin kääntynyt toiminnaksi! 

Avataanpa nyt sitten vähän tätä kaikkea.



Surullisin juttu kuluneen kuukauden aikana on ollut se, että nuo kaksi pientä pitkäkorvaa ovat nyt poistuneet keskuudestamme. Meidän pikku puput oli 7,5 vuotta vanhoja ja alkoivat selvästi kärsimään erinäisistä vaivoista. Toisella alkoi mennä takajalka alta ja etujalka alkoi vääntymään oudosti (ehkä johtuen nivelrikosta?), lisäksi sillä tuntui olevan kasvain ainakin yhdessä nisässä. Toinen sai jonkun kummallisen neurologisesti oireilevan romahduksen ja olin aivan varma, että se oli nyt sen menoa, mutta niin se vaan vielä lääkityksellä toipui paremmaksi. Kumpikaan ei kuitenkaan enää oikein syönyt kunnolla pääruokaansa eli heinää ja eläinlääkärin arvion mukaan niiden elämä ei siis enää ollut kovin elämisen arvoista. Puputhan piilottaa kipunsa ja vaivansa niin pitkälle kuin suinkin mahdollista, eli siinä vaiheessa, kun alkaa oireita näkymään (syömättömyyttä, vaikeuksia liikkua tms.) ne on jo selvästi tosi kipeitä. 

Oli silti todella raskas päätös nukuttaa ne ikiuneen. Puput lähtivät vehreämmille pomppimismaille yhtä matkaa, ikänsä yhdessä eläneinä ei olisi ollut viisasta niitä eri aikaan lähettää. En olisi uskonut - kaiken sen tuhon ja riesan niiden kanssa kokeneena - miten suuresti niiden lähtö tosiaan mua suretti! Itkin siellä lääkärissä, kun piikit pistettiin ja itkin koko illan vielä kotonakin... vieläkin surettaa kovasti, kun tätä edes ajattelen, snif! Eläinlääkäri sanoin mielestäni ihanasti, kun siinä nenää niistelin, että jos ei lemmikin lähtö itkettäisi, niin miksi sitten edes lemmikkejä on ollut... itku on osoitus siitä, että ne on olleet tärkeitä. Ja olihan nuo kuitenkin supersuloisia palleroita, jotka kuului perheeseemme monta vuotta. ♥


Myös koira kävi tohtorissa. Siltä siivottiin hammaskiveä pois. Koirakin on meillä jo aika vanha, 11,5-vuotias. Se on kyllä onneksi vielä ihan virkku ja sitä ei tunnu mikään sen ihmeemmin vaivaavan. Hampaita nyt koitetaan pestä ja pitää kunnossa, ettei niitä jouduta poistelemaan - toisen koiran kanssa niiden kanssa oli paljon ongelmia ja työläitä (sekä sikakalliita...) operaatioita, joten tämän kanssa koitetaan nyt todella toimia fiksummin. Taas voi miettiä, että miksi ei olla alusta asti herätty tähänkin asiaan... on tosi kiva opettaa vanhalle koiralle hampaiden harjaamista. Onneksi se koirien hammastahna vaikuttaa olevan hyvän makuista. Ja tuo koira on kyllä kiltti kuin mikä, joten suostuu tähän kummalliseen toimenpiteeseen ihan hyvin.

Kyseinen kuva on siltä päivältä, kun oltiin oltu siellä toimenpiteessä; koiraparka oli ihan vapiseva ja viluinen rauhoituksesta palautumisen aikana, joten pistettiin sille sisälläkin villamekko päälle ja peiteltiin se lämpimästi huovalla sohvalle iskän viereen! (Juu, me ollaan koirallekin iskä ja mamma...)


Laitetaan nyt vielä tasapuolisuuden nimissä tämän meidän kissaleidinkin kuva tänne. Kissa on meidän vanhin lemmikki tällä hetkellä, se on jo 14,5-vuotias. Kissaksi ei siis kuitenkaan mikään ikäloppu vielä, eikä sillä suuremmin mitään vaivoja ole ollutkaan. Sitä olen tosin miettinyt jo pitkään, että onkohan sillä jonkinasteinen hyperestesia, se nimittäin aika ajoin ryntäilee ihan kummallisesti hullun kiilto silmissä, maukuu, nuolee itseään raivokkaasti ja värisyttää selkänahkaansa. Onneksi se on aina kuitenkin sellasta pikku hetken kestävää vaan. Törmäsin tähän oireyhtymään jokunen vuosi sitten katsoessani ihan ohimennen jotain kissakuiskaajaa, ja yhtäkkiä kaikki kissamme toilailut saivatkin selityksen. Onneksi tilanne ei meillä kuitenkaan ole likikään samanlainen kuin ohjelman kissalla. Ja onneksi tosiaan tämä meidän katti pääasiallisesti on ihan normaali oma itsensä, köllöttelee sohvan selkänojan päällä tai vaikka keskellä ruokapöytää tai tunkee itseään tykö siliteltäväksi.


Itsekin olen tosiaan sitten käynyt lääkärissä useampaankin kertaan. Tosin hammaslääkärissä (ja gynekologilla). Ärsyttää kyllä tämä vanheneminen, kun alkaa olla yhtä ja toista vaivaa ja hampaatkin vaati taas hammaskiven poiston lisäksi myös paikkaamista, argh. No, mitäs olen tällainen mutustelija! (Kuvassa ihanaa vegaanista marjapiirakkaa ja kauravaniljajätskiä.)

Olen ollut myös pitkästä aikaa sairaana. Ensin mies oli jossain ihmeen vatsataudin tapaisessa, olo oli huono vaikka mitään ei ulos tullutkaan. Muutaman päivän kuluttua minä sitten sain samaisen vaivan, tosin minä kyllä sitten tyhjensin sisuskaluja ihan molemmista päistä ja kuumettakin oli. Yhden päivän makasin aamusta iltaan (ja ai kauheeta, miten siitä tulikin selkä kipeäksi!) ja siinä se sitten olikin. Nyt taudin jälkimainingeissa vaikuttaa sitten siltä, että iskee flunssa, voi ärsytys sentään. Juuri nyt parhaillaan koen jopa pienoisia vilunväristyksiäkin, ei voi olla totta... 


Olen mielestäni tosi harvoin kipeänä, viimeksi olin kaksi vuotta sitten juurikin tähän samaan aikaan vuodesta. Sairastin silloin ihan urakalla sen lisäksi, että olin jo muutenkin pitkällä sairaslomalla töistä. Mietin, että miten iso isku on elimistölle joku iso stressi, sillä tuolloin kaksi vuotta sitten jouduttiin rakkaista rakkain koirani lopettamaan ja sehän oli mulle aivan sietämättömän suuri menetys ja henkinen romahdus. Ja se lisättynä silloiseen muutenkin jo valmiiseen henkiseen romahdustilaan aiheutti mielestäni sen, että sairastin vajaan kahden kuukauden sisällä kolme antibioottikuuria vaativaa tautia! 

Nyt sitten olen samassa tilanteessa osittain, eli noiden pupujen lopetus oli raskas juttu - olisiko se voinut tehdä elimistöön jonkunlaisen hetkellisen heikkouden tilan, jonka heti kaiken maailman pöpöt hyödyntää...? Myös tuo kaikenlainen epätietoisuus ja päämäärättömyys noiden koulujuttujen ja ihan yleensäkin tulevaisuuden suunnitelmien osalta on toisaalta aika kuluttavaa henkisesti.

No, tämä nyt on tällaista pohdintaa, tiiä sitten mikä on minkäkin syy ja seuraus. Tuo kahden vuoden takainen tilanne kuitenkin oli ihan varmasti sellainen, että sairastuin niihin muihin tauteihin takuulla siksi, että olin niin heikoissa kantimissa kaiken kaikkiaan just silloin.

  
No, koulusta oli hiihtoloma. Me ei todellakaan lomailtu mitenkään kummemmin, kotona vaan oltiin. (Ja silloin juuri oli nuo pupujen sairastelut ja ekat eläinlääkärireissut.) Mies siis oli töissä sen viikon ja tyttökin lähti kesken lomaviikon takaisin koululleen, kun velvollisuus navettavuoron ominaisuudessa kutsui. Tuon kuvan laitoin lomaviikolla instaan, kun tuntui, että kaikki muut ne vaan laittelee kuvia laskettelurinteistä ja muista lomajutuista... että minä se vaan täällä kotona möllötän ja muun tekemisen puutteessa imuroin!

Lomaviikon aikana alkoi kyllä olla sellanen olo, että nyt alkaa toden teolla kotona venyminen ja tekemättömyys hiertää pääkoppaa! On ihan mahtavaa olla kotona kohtalaisen paljon, mutta kyllä liika vaan on liikaa. Mulla ei meinaa olla täällä mitään sen tähdellisempää puuhaa, koska täällä on koko ajan suht hyvä siivo ja järjestys ja koska täällä vaan ei ole enää niitä lapsia "paikkoja sotkemassa". Ei ole siis mitään tekemistä!! Ei ihminen määräänsä enempää vaan jaksa lukea kirjaa tai täyttää sudokuja. Mun jalka on aina vaan kipeä ja sen kanssa ei sitten suuremmin tee mieli ulkonakaan käyskennellä. Jotain järkevää tekemistä alkoi siis ihan oikeasti jo kaivata!


No, hetkellisesti keskitin sitten tarmoani ja tein esimerkiksi kuvassa olevia seitanpihvejä. Että edes söisin kunnolla, kun aikaa siihen ruoanvalmistukseen nyt on vaikka miten paljon!! Nuo pihvit kesti valmistaa maksimissaan ehkä kolme varttia, paistoaikoineen... mutta no, tuli ees jotain tehtyä ja viimeinkin tuota reseptiä kokeiltua. Ja kyllä muuten kannatti, pihvit on aivan älyttömän hyviä!! Taidankin ottaa pakkasesta ja syödä niitä taas tänään.

Koulussa ei edelleenkään ole juuri tullut hapannuttua, koska koulupäiviä vaan on niin vähän. Kevääksi oli kuitenkin alettava ihan tosissaan tekemään suunnitelmia, jotta saisi hommat hoidettua ja paperit kouraan. Päätettiin luokkakaverini kanssa, että unohdetaan se koko ulkomaan vaihto, kun siitäkään ei tunnu tulevan yhtään mitään. Alettiin siis hoitaa eteenpäin meidän kevään harjoittelujen asioita. Kunnes sitten melkein heti tuon päätöksemme jälkeen saatiin kuulla, että meille on nyt paikka siellä Saksassa... Joten: suunnitelmat uusiksi sitten vaan. 


Ollaan nyt sitten todellakin lähdössä reissuun huhtikuun lopulla, hui ja jee! Me ollaan siellä tosin vain pari viikkoa, mutta parempi sekin kun ei ollenkaan. Ja toisaalta me rouvasikäiset ihmiset oltiin molemmat vähän sitä mieltä, että oikeastaan ihan kiva, ettei olla tuon kauempaa. Ainakin minä ajattelen, että kiva saada kokea tuo homma ja tulla sitten taas äkkiä takaisin omaan kotiin!

Tuon reissun suunnitelmia pitäisi nyt sitten tehdä tänään. Lennot olisi varattava, samoin majapaikka. Mietinnässä on, uskalletaanko ottaa auto jo lentokentältä (tarvitaan siellä auto, että päästään harkkapaikkaan) ja huristella siellä niitä nopeita motareita pitkin... (en tosin edes tiedä, onko just siellä suunnalla motareita??) Passin sain aikaiseksi uusia vasta viime viikolla ja mun piti hakea myös uusi ajokortti, koska mulla on sellainen vanha lätystkä, missä ei ole sitä EU-ajo-oikeutta. Eiköhän tämä tästä ala siis järjestyä.


Myös kevään harjoittelut pitää nyt selvitellä kuntoon. Mä aion tehdä tällä tietoa nyt sitten kaksi näyttöä vielä - opettaja ei tunnu millään antavan lupaa siihen kolmanteen, mitä olin suunnitellut, joten katson sen kohdalla tilannetta sitten, kun olen nuo kaksi nyt ensin saanut tehdyksi. (En luovuta vielä!!) 

Tänään on koulusta vapaata ja aionkin tämän päivän aikana lähetellä viestin jos toisenkin näiden juttujen tiimoilta. Työharjoittelun taidan aloittaa viimeistään huhtikuun alussa, ellen sitten jo ensi viikolla (oikeasti meidän harkka alkaisi vasta 15.4.). Jotenkin hankalaa, kun mulla on tosiaan ensi viikon kohdallakin joka päivä jotain merkintää kalenterissa... on pari koulupäivää ja sitten on rokotusten hakemista ja vielä yksi hammaslääkärikäyntikin. Ja perjantaina lähden jo ajoissa iltapäivällä risteilylle miehen kanssa (hänen liiton risteily). Eli siis onko järkeä tuon kaiken sekamelskan keskelle vielä mitään harjoittelun alkamista sopia edes... Mutta eiköhän nämä tästä tosiaan hiljakseen ala selviämään. Kuukauden kuluttua olen jo paljon edistynyt näissä asioissa ja kahden kuukauden kuluttua alkaa jo valmistuminenkin ehkä häämöttää!


Ulkona on just nyt aivan ihana, kirkas auringonpaiste. Lintujen äänet kuuluu ikkunan läpi sisälle asti ja keli on ihanan keväinen! Uskaltaisinkohan tuonne nyt lähteä pienesti ulkoilemaan ennen kuin alan niitä moninaisia sähköpostiviestejä nakuttelemaan, vai riehaantuuko aavistuksen kipeä kurkku siitä vaan lisää, tai jo valmiiksi vuotava nenä? Mittailin äsken kuumettakin, kun vilunväristykset aina välillä vaivaa, mutta ainakaan vielä ei ollut mitään. Lauantaina pitäisi lähteä kyläilemään siskolle, joten en nyt kyllä tosiaankaan tahtoisi tässä sairastua enempää!

Taidan nyt ensi alkuun kuitenkin hörpätä ainakin teetä lisää, sekä tietenkin luottolääkettäni auringonhattu-uutetta - jospa tämä tästä talttuisi heti alkuunsa, niin kuin yleensäkin. Peukut pystyyn sille!

Mukavaa loppuviikkoa teille, pysykäähän terveinä!

Heli

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

rikkinäiset vaatteet ja mitä niille tekisi (ja paljastuksia vaatteideni tilasta...)


Olen tässä miettinyt taas. Olen seuraillut, miten erilaisista kestojutuista on tullut tosi trendikäs juttu. Jokaisen ekoihmisen pitäisi varmaankin juuri nyt ommella kaikki vanhat vaatteet ja muut tekstiilit erilaisiksi kesto-tuotteiksi, kuten vessapapereiksi, nenäliinoiksi, hedelmäpusseiksi, talouspapereiksi ja vanulappujen korvaajiksi. Plus kaikki langat ja niiden pienet pätkätkin erilaisiksi käytännöllisiksi kestotuotteiksi.

No eipä siinä mitään, kestotuotteet on oikein hyvä juttu. Kannatan niitä kyllä oikein lämpimästi, esimerkiksi kestorättejä, kankaisia pikkuhousunsuojia ja niitä virkattuja tai ommeltuja vanulapun korvikkeitakin. Kuin myös kauppakasseja ja hedelmäpusseja. Ja monia muitakin asioita.

Mutta. Nyt olen todennut itsellä vähän niin kuin ongelman. 

Nimittäin mitäs sitten, jos ei oikeasti tarvi mitään kestotuotteita, mutta silti tulee niitä tekstiilijätteitä? Koska kyllähän siitä minun vanhasta rikkinäisestä paidasta todellakin vielä saisi ommeltua sitä ja tätä, puhumattakaan jostain isosta lakanasta. Rikkinäiset sukat voisi käyttää vielä johonkin siivoushommiin ja entäs sitten ne sukanvarret, joissa ei ole mitään vikaa, kun se reikä on kantapäässä? Vai pitäisikö peräti nyt alkaa kunnostautumaan ja parsimaan pikkusukat, tai ommella monta vuotta vanhan tosi hiutuneen trikoopaidan saumat uuteen uskoon (joka tosin kaventaisi paitaa aika tavalla) ja lisätä paidan käyttöikää vielä tovi?

Saatu kaverilta. Minä en valitettavasti osaa tehdä tällaisia ihanuuksia.

Voi tuntua nyt kyllä ihan supertyperältä tämä tällainen pohdinta, mutta tällaisia minä täällä nykyään mietiskelen. Olen ihan oikeasti huolissani maapallon tilasta ja kaikenlaisesta jätteestä. Toisaalta koen hirmu vaativaksi tavoitella jotain nollahukkaa eli zero wastea. 

Olin aikanaan ihan hirveän innoissani, kun H&M alkoi kerätä tekstiilijätettä ja löysin paikan, minne voi viedä ne rikkinäisetkin vaatteet, ettei tarvinnut roskiin heittää. Kuvittelin, että niistä todella tehdään jotain imeytysmattoja, niin kuin luvattiin... Mutta nyttemmin olen siinä käsityksessä, että minne lie menevät muiden riesaksi nekin rytkyt. Sen kyllä sanon, että minun ostokset H&M:stä EIVÄT lisääntyneet tuon toiminnan takia - en osta mitään, jos ei ole tarvista. Eli se parjattu alekuponki jäi kyllä useimmiten minulta käyttämättä, vaikka sellasen saatoinkin ottaa vastaan "kiitokseksi" kierrätykseen tulleesta pussukastani.

Viimeisin niitti oli, kun luin Arkijärki-blogista jokin aika sitten, että keräyksiin ei pitäisi viedä mitään muuta kuin ihan puhtaita kuituja. Siis tarkoitan, että vain puuvillaa, villaa, pellavaa jne, ilman mitään elastaanilisäyksiä. Meidän vaatteista suurimmassa osassa on elastaania, koska minä nyt vaan tykkään siitä, että vaate on joustava. Toisaalta, oli sitten mitä kuitua hyvänsä, minä en halua viedä noihin H&M:n keräyslaatikoihin enää yhtään mitään...

Samoin luin tuolta (vai kuuntelinko podcastista Outi Pyyn haastattelun?), että esimerkiksi kierrätyskeskuksen tms. keräykseen menevä vaate on lähinnä pa*kaa, jonka keräyspaikan henkilökunta vippaa suoraan roskikseen. Meni ihan maku kyllä kaikesta tekstiilien kierrättämisestä, vaikkakin uskon, että se paikka, jonne minä vaatteet vien, EI vippaa niitä roskikseen. Tottakai pitää viedä siistiä ja puhdasta vaatetta, mutta jos Outin mielestä koirankarva tekee vaatteesta kierrätyskelvottoman (siis myyntimielessä), niin sitten meiltä voisi kaikki vaatteet kipata suoraan roskiin vaan... koira/kissa/kani-perheessä vaatteissa ja kaikissa muissakin tekstiileissä on AINA karvoja, vaikka ne miten hyvin puhdistaisi ennen eteenpäin lahjoittamista! Eikä ne minusta kyllä niistä samantien käyttökelvottomia tee.


No joka tapauksessa nyt sitten olen viime aikoina tuumaillut näitä kahta eri puolta tuosta tekstiiliasiasta. Eli mitä teen rikkinäisille tekstiileille, jos niitä EI voi viedä sittenkään keräyksiin, siis sinne, missä niistä nyt sitten tehtäisiin vaikka  imeytysmattoja, jos niitä ei kerta oikeasti tehdäkään...? Ei niitä roskikseenkaan oikein ilkeäisi heittää, etenkin jos vaikka paita on ihan järkyttävän rikki hihoista ja saumoista, mutta siinä onkin vielä vaikka miten paljon ehjää kangasta esimerkiksi selkäosiossa. Koska pitäisi olla tosi ekologinen ja surautella niistä nyt sitten vaikka kestovanulappuja, kestotalouspapereita tai vaikka pipoja lapsille... puhumattakaan nyt sitten sukista, joiden a) varsista voi tehdä ponnareita, b) resoreista voi tehdä uusia resoreita vaikka paidan hihoihin, c) muista osista voi tehdä vaikka rättejä vessanpesuun jne jne jne. 

Koska olen tällainen, että otan asiat aina hyvin raskaasti, olen tästäkin nyt siis kehitellyt itselleni ongelman. Jokin aika sitten heittelin kyllä ihan vaan roskiin (tai uuniin, paha minä!) vanhat rikkinäiset sukat. Siis sen jälkeen, kun totesin, että en siis voikaan enää viedä niitä sinne H&M:n keräykseen - ja minä kun nyt vaan en tartte enempää mitään vessanpesurättejäkään. Ja olen kyllä aiemmin leikellyt kuuliaisesti miehen rikkinäiset työpaidat autotalliin räteiksi, mutta joku raja nyt siinäkin, miten paljon sinne niitä rättejä tarvitaan. Myös vanhat lakanat on meillä menneet autotalliin erilaisiin peittelytehtäviin, mutta niidenkin määrä taitaa olla jo riittävä siellä. Olen myös kiikutellut kissatalolle vanhoja pyyhkeitä ja lakanoita, mutta kyllä mä nyt hiukan mietin, kehtaanko sinne kuitenkaan jotain veritahraista lakanaa antaa... (eli pitäisikö siitä nyt sitten leikata ja ommella vaikka nenäliinoja, joita oikeasti EN halua??)

Vaikeaksi menee.


Tunnustan, että en ole esimerkiksi parsinut villasukkia varmaankaan koskaan. Mulla on niin paljon villasukkia, että olen vain suosiolla ottanut sitten käyttöön seuraavat, kun jotkut on kuluneet puhki. Kuitenkin kai ekologisuuden nimissä pitäisi parsia. Tai vaikka purkaa koko sukat, hehheh, ja neuloa niistä langoista sitten uudet... tai lahjoittaa langat jollekin, joka neuloo, itse kun en neulomista harrasta. Huoh. 

Mulla on myös yksi neulepaita, jonka kainaloissa alkaa olla nyrkinmentävät reiät, mutta en ole tehnyt niille mitään. Tämä on kyllä huono homma, sillä kyseessä on ihan lempipaitani... Se vain on niin ohutta neulosta, että en todella tiedä, miten sen saisi korjattua (=en osaa), ja niinpä se vaan aina jää korjaamatta. Olen kyllä ajatellut, että teen siitä sitten vaikka lapasia (siis ompelemalla ompelukoneella, jonka juuri ja juuri osaan) tai jotain, kun se on kerta kaikkiaan siinä kunnossa, ettei enää kehtaa pitää päällä - mutta mä oon kyllä vähän sellanen junttieinari, että kehtaan sitä paitaa edelleen pitää, ainakin koulussa, ja kotona nyt varsinkin.

Mä olen kyllä vaatteiden ostamisessa ihan äärimmäisen huono, voisi ihan aliostajaksikin kutsua. Inhoan vaatekaupoilla käymistä, koska en löydä mitään kivaa koskaan. Sitten jos jotain ostan, kadun jo kotona, ja vähintäänkin huomaan, että ei se niin hyvä ollukaan kuin kuvittelin. Joten mulla on ollut tapana vain ostaa se sama trikoopaita kuin aina ennenkin (H&M, koska en ees tiedä, mistä muualta vastaavia saisin, koska inhoan kaupoilla käymistä, enkä siis saa edes etsittyä muualta...). Mulla siis on läjä samanlaisia paitoja ja esimerkiksi sukat, alushousut ja rintsikatkin on aina samaa mallia ja mustaa väriä... säälittävää, mutta totta. Ja tosi helppoa itse asiassa.

Toisaalta moni mun vaate on saatu. En sinällään käy kirppareilla, mutta kylläkin esimerkiksi tyttären vaatekaapilla. (Se on ihan vaatehullu, puhumattakaan kenkähulluudesta. Ja minä hyödyn kyllä kieltämättä siitä...) Ekan kuvan leopardileggarit on ihan vastikään tyttäreltä pummattu - suoraan jalasta - ja ne on mielestäni aivan superihanat! Myös jalassa ihan mahtavan tuntuiset, joustavat ja pehmoiset. Mun all time favourite ruusuleggarit on saaneet pahan kilpailijan... Lisäksi mulla on tällä hetkellä päällä tyttäreltä saatu neuletakki ja monen monta muutakin vaatetta on peräisin jonkun muun vaatekaapista. Myös se lempparineuleeni, joka nyt lahoaa uhkaavasti.


Juuri nyt mulla on tilanne, että mun kaikki trikoopaidat on rikki. Myös mun lempiyöpaita (joka käy pikaisesti pesussa välillä ja palaa saman tien käyttöön taas) on aivan luokattomassa kunnossa, siinä on kohta enemmän reikiä kuin ehjää kohtaa, mutta en vain saa hommattua uutta, koska "kuka sen yöllä näkee" ja "onko mitään väliä jollain yökkärillä". (Ja aina voi ottaa kaapista miehen kerraston ja laittaa sen yökkäriksi (esim. viime yönä oli tuo vaihtoehto päällä), joten miksi edes ajatella OSTAA uutta yökkäriä...) Lisäksi mulla on monet trikoohousut (leggarit), jotka on parhaat päivänsä nähneet jo useita vuosia sitten.

(Enkä ehkä jaksa edes nyt avautua siitä, miten paljon toivoisin vaatteiden olevan ekologisesti ja eettisesti tehtyjä ja miten vaikea on sitä tietoa löytää ja miten sekin tekee sen, että en vaan jaksa enkä halua sitten ostaa yhtään mitään mistään ja senkin vuoksi olen vielä enemmän aliostaja ja kuljen aina vaan rikkinäisemmissä vaatteissa...)

Olenkin nyt kovasti pohtinut, mitä noiden rikkinäisten kanssa sitten oikein teen. Onko mulla täällä kohta työpaja, jossa surahtelee tulemaan hirveä kasa kesto-jotakin? Vaikka en edes tarvi mitään?? Onko typerää tehdä jotain, mille ei ole käyttöä? En nyt varsinaisesti ehkä kehtaisi tarjota kenellekään kasaa rikkinäisiä sukkia ja paitoja... mutta haaskaanko nyt ihan älyttömästi valmista kangasta, jos heivaan nuo vain roskiin? 

Yksi vaihtoehto olis tehdä juttuja muille. Mutta. Kenelle?? Olen ommellut kestohedelmäpusseja jo varmaan kaikille ketä tunnen... Enkä totta puhuakseni tiedä ketään, joka haluaisi käyttää kestotalouspaperia. Olen ommellut ja antanut tuollasia vastaavia asioita esimerkiksi omille lapsilleni, ja löytänyt niitä sitten heillä käydessäni lastenhuoneen lattioilta tai muualta ihan selvästi käyttämättöminä pyörimässä. No, ei väkisin. En tosiaan viitsi käyttää aikaa ja energiaa tekemällä asioita, joita he ei edes halua. 

Mä kyllä toisaalta kovasti tykkäisin ommella tuollasia hyötyjuttuja. Olen joskus miettinyt jotain myymishommeleitakin, mutta näyttää, että kaikilla on jo kaikenlaista tuollasta. Jotenkin tuntuu, että en oikein osaa osua sopivaan saumaan näiden juttujen kanssa. Olen itse esimerkiksi ommellut noita kestohedelmäpusseja jo yli 20v sitten. Silloin ei tullut mieleeni tehdä siitä bisnestä... olispas tajunnut!! Nyt on vähän myöhäistä.


No, ei mulla tän kummempaa. Olen vaan näitä ajatuksia pyöritellyt päässäni tässä nyt, kun aikaa tuntuu olevan kaikenlaiseen joutavaan mietiskelyyn... =D Ei vaan, oikeasti pidän tosi hienona asiana sitä, että ihmiset pitää tärkeänä olla haaskaamatta materiaaleja. Kertakäyttökulttuuri on ihan syvältä!! On ihan mahtavaa, miten näyttäisi nousevan uusi sukupolvi tiedostavia nuoria aikuisia. Minä kuitenkin kavahdan sellasta ehdottomuutta, jolta esimerkiksi nollahukka jotenkin haiskahtaa... Jätteettömyyteen pyrkiminen on erittäin tärkeää, mutta mun pää ei kestä sitä täydellisyyteen pyrkimistä tässäKIN asiassa. 

Jään nyt sitten pohtimaan, alanko kuitenkin ommella noista jotain viisasta sen sijaan, että viskaan roskikseen. Toisaalta, vielä nuo paidat päällä pysyy, vaikka ovatkin ihan reikiä täynnä. =D Mites teillä nää asiat, pohditteko samoja? Entä käyttääkö kukaan muu rikkinäisiä vaatteita niin pitkään, että ne lähes rapisee päältä pois...? =D

Tuulista illan jatkoa kaikille!

Heli

perjantai 15. helmikuuta 2019

vanhojen muistelua, vaihtojuttuja ja viikonlopun suunnitelmia


Olen tässä viime aikoina huvikseni lukenut läpi vanhoja postauksiani. Luen niitä aina silloin tällöin, minusta se on jotenkin tosi kiinnostavaa. Muutaman vuoden takaisia ajatuksia on jännä tarkastella tällein jälkikäteen ja miettiä, onko tilanne edelleen sama tai mikä on muuttunut. 

No, oli sekä että: jotain oli samaa kuin nyt ja jotain oli muuttunut. Tai ehkä jotenkin jalostunut ja tarkentunut. Ainakin kiinnostus ekojuttuihin on vain lisääntynyt matkan varrella ja tietoisuus niiden suhteen lisääntynyt, johtuen varmaan isosti opiskeluista. Huoli maapallon tilasta on suurentunut ja halu tehdä sille asialle jotain on vahvistunut.

Vanhoja juttuja lukiessa on kiva katsella myös kuvia. Kävin vastikään läpi esimerkiksi meidän remontteja. Huhhuh mitä hommaa se on ollut. Monta vuotta aina joku nurkka työn alla. Etenkin alakerran remontti oli tosi vaativa henkisesti, kun kuukausikaupalla oli paikat levällään ja sitä pölyä oli joka paikassa niin kauheasti, että tuntui mahdottomalta saada taloa enää koskaan puhtaaksi. No, se aika oli ja meni ja olen edelleen remontin tuloksiin tyytyväinen. Värivalinnat, tapetit ja sellaset siis miellyttää vieläkin oikein kovasti. Hyvä niin!


No, ne oli menneitä muisteloita ja nyt on nyt. Tänään olen ollut savustamassa itseäni kodalla. Mulla siis kaikki vaatteet, hiukset ja varmaan reppukin kärtsää tosi paljon savulle, koska oltiin sellasella kodalla, joka ei vaan jostain syystä tunnu vetävän kunnolla. Sinne kun ulkoa meni, alkoi ihan silmiä kirvellä. Ihme kota!

Tänään olin myös englanninkielisessä haastattelussa, joka kuuluu asiaan sen kansainvälisen vaihdon tiimoilta. On se vaan ihan äärijännää, kun pitää tollein puhua! Nuo koulutusalat ja muut on niin vaikeita sanayhdistelmiä, että en niitä osaa ilman lunttilappuja edes sanoa... vai miltä kuulostaa "Competence Areas in Nature-based Services and Environmental Protection: Nature Instructor, Natural Resources Producer, Nature and Environmental Advisor, Environmental Operative". 

Sanon vaan, että OMG. Ja että voisiko sitä enää vaikeammin sanoa. Mutta nuo on jotkut OPH:n viralliset käännökset noista jutuista.

Meidän vaihtoasia etenee edelleen hitaasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että emme pääse Saksaan vaan suuntana on Viro. Alkuun kyllä vähän ärsytti toi ajatus, mutta toisaalta ehkä se Virokin on ihan ok. Ei nyt hirveän "ulkomaiselta" tunnu, jos matka onkin vain rapakon toiselle puolelle, jossa kielikin on hyvin samankaltainen kuin tämä oma äidinkieli... mutta toisaalta on se kuitenkin aika jännää olla siellä vieraassa maassa putkeen jonkun 3-4 viikkoa. Katsotaan, kuinka tässä nyt sitten käy!


Meillä on juuri nyt aika vilakka sisällä. Tulet on kyllä uunissa, mutta eipä täällä pariin päivään olekaan lämmitetty. Ihmeelliset on kyllä nämä talvikelit; tänäänkin on täällä ollut aivan keväistä, aurinkoista ja useita lämpöasteita! Tuntui aivan maaliskuulta jo, linnutkin oli selvästi hereillä ja sirkuttelivat siellä kodan lähellä puissa. Eiköhän sieltä vielä talvisempiakin kelejä tule tuonnempana, mutta välillä on kyllä kiva saada jo pientä näytettä, mitä tuleman pitää! Toisaalta 10 päivän sääennusteessa näyttää kyllä ihan kiitettävästi olevan noita punaisia lukuja... voi kun kiva! Lämmityksen kanssa on tällaisilla keleillä vähän taiteiltava, ettei vedä uuneja sitten liian kuumiksi ja sisätiloja läkähdyttäviksi.

Jaaha, viikonloppua pukkaa. Koska viikko sitten ei tullut siivoiltua kotona ollenkaan, on se nyt sitten tänä viikonloppuna ohjelmassa. Eipä mitään, odotan kyllä innolla sitä, kun taas paikat on putsattuna, pyykit pestynä, lakanat vaihdettuna jne. Mun mielestä siivottu koti on vaan yksi parhaita asioita elämässä!

Viikonlopun aikana mun pitää vielä täydennellä noita ulkomaan vaihdon papereita. Itse asiassa taidan perehtyä niihin nyt jo kohta, kun on parannusehdotukset vielä tuoreessa muistissa. Ei muuta kun lisää puita uuniin, uutta kuumaa vettä teekuppiin ja hommiin, siitä se sitten pikkuhiljaa valmiimmaksi aina tulee.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Heli

perjantai 8. helmikuuta 2019

lumista on!


Tällä kertaa terveisiä pakkasen sijasta valtavien lumimassojen keskeltä! Lunta tupruttelee harva se päivä ja sitä alkaa olla todellakin PALJON! Ihmiset pudottelee jo katoilta lumia, kun sinne vaan kasaantuu ja kasaantuu sitä, huhhuh. Meilläkin olen alkanut katsella autotallin kattoa sillä silmällä, että pitäiskö jo toimia, mutta mies on vakaasti sitä mieltä, että kyllä se sieltä alas tulee ihan itsekin. No, sitä odotellessa! Meiltä ei ole vielä talon katoltakaan tippunut mitään ja tässä on sentään jyrkempi katto kuin autotallissa.

Kynttiläkuva on sieltä viime postauksessa mainitsemastani ulkoilupäivästä, jossa oltiin esittelemässä meidän opintoja. En kyllä tiedä kenelle niitä sitten esiteltiin, nimittäin tapahtumassa en kyllä montaa ulkopuolista ihmistä edes nähnyt... lähinnä tuon meidän amiksen omia opiskelijoita vaan. Me tehtiin siellä "työnäytöksenä" lumikammi, joka on siis valtava lumikasa, jonka sisälle kaivetaan tila. Sinne sitten laitettiin myös tuo kynttilä palamaan ja kauniiltahan se näytti.

Mä tarkenin siellä päivässä itse asiassa oikein hyvin, vaikka pakkasta oli melkoisen napakat lukemat. Kävin nimittäin edellisenä iltana klo 21 (eli tosi ajoissa...) ostamassa itselleni uudet paksummat toppahousut (vanhat on aivan ohueksi hiutuneet haiskat). Ostin samalla sitten myös ne merinovillaiset alusvaatteet ja sukat. Kutittaahan ne, mutta muutaman kerran olen niitä nyt silti koittanut pitää. Kiva oli itse asiassa olla siellä ulkona, kun ei palellut!


Ja sitten mulla oli se kulttuurintäyteinen reissu Helsinkiin. Oli kyllä niin mahtavaa!! Sain sitä ihanaa pizzaa, jota viime postauksessa mainitsin haikailevani ja käytiin katsomassa aivan mahtava Kinky Boots -musikaali sekä toinenkin ihan hyvä esitys (Comeback - räpätessä roiskuu). Ja sitten oltiin Vegemessuilla, jossa mussutin ihan hullunaan kaikenlaisia herkkuja (se siitä laihistelusta sitten taas...). Kävin Ruohonjuuressa ostoksilla ja hankin mm. kauan suunnittelemani oliivisaippuan (jolla siis pesen hiukseni nykyään) sekä metallisia pillejä. Ja kaiken tämän tein siis yhdessä mahtavan yläasteen ajalta asti mukana kulkeneen ystäväni kanssa, jonka luona olin myös kaksi yötä. Kyllä oli kerta kaikkiaan ihana ja virkistävä viikonloppu, tällaisia lisää! 

★ Ja hei, se Kinky Boots oli todellakin ihan mielettömän hyvä, suosittelen ehdottomasti jos vain jollain on mahdollista sitä mennä katsomaan! ★


Koulussa meillä on ollut todella, todella, todella kiinnostavia juttuja koskien mm. sääilmiöitä ja avaruuden asioita. Ihan eri tavalla katselee vaikkapa pilviä tai säätiedotusta, kun on edes jotain pientä haisua nyt esimerkiksi siitä, mitä on todennäköisesti odotettavissa vaikkapa lämpimän rintaman lähestyessä. Ja aika pieniähän me ihmiset täällä pallollamme ollaan, kun vertaa koko avaruuden kokoon.

Ollaan koulussa myös taas oltu puunkaatohommissa - tai minä kyllä kannoin vain risuja, olin nuorison kanssa laiskahkoa lumisotaa (Heli 46v vastaan pojat 18-20v), otin valokuvia, juttelin kaverin kanssa sekä tein lumienkelin metsään... Sekin päivä meni siis oikein mukavasti ulkosalla, vaikka minun ennakkoasenne on melkein aina vähän sellanen "voi kääk, ulkopäivä, pakkasta, kylmä, apua". Ei ollut kylmä, oli kivaa, meidän luokan tyypit on ihan parhaita ja ruokakin tais olla hyvää. =D


Sellainen uusi ylläripyllärikäänne tässä on tullut, että saatan lähteä vielä tämän kevään aikana ulkomaille vaihtoon kuukaudeksi! Alettiin yhden luokkakaverin kanssa puhumaan, että hitsiläinen, pitäiskö nyt vaan uskaltaa tuollainen temppu tehdä... kun se ei itselle maksaisi oikeastaan mitään ja olishan se ihan mieletön kokemus!! Tällä hetkellä on siis tämä prosessi (hitaasti) etenemässä ja meillä on ajatuksissa lähteä Saksaan. 

Ollaan täytetty hakemuksia ja lisääkin pitäisi monenlaista paperijuttua tehdä, ja sen lisäksi ollaan käyty myös pakollisilla enkun keskustelutunneilla virittelemässä vähän kielitaitoa. Itselleni on todella vaikeaa se ääneen puhuminen, vaikka periaatteessa kyllä kai osaan kohtuu hyvin englantia. Menee vaan ihan jauhot suuhun aina, jos pitää oikeasti jotain sanoa!! Tuolla tunneilla ollaan kuitenkin ihan rennolla otteella rupateltu aina milloin mistäkin jutuista ja opettajana on oikein kiva tyyppi, joka rohkaisee puhumaan, joten ihan kivaa on ollut.

Eli saas nähdä, tuleeko reissusta totta. Aika pian pitäisi jotain konkreettista alkaa sen suhteen kyllä tapahtumaan, että ehditään mennä ennen kuin koulu keväällä on päätöksessään.


Tällä viikolla kävin pienen pikareissun Jyväskylässä. Pidettiin pientä sukumiittinkiä keskiviikkoiltana ja koska se meni aika myöhään, jäin yöksi äitini luo. Mä olen sisarusteni kanssa isovanhempieni jälkeisessä perikunnassa, koska isämme on kuollut. Ukki kuoli jo vuosia sitten ja viime syksynä mummokin nukkui pois ja nyt on sitten mummola myyty. Pientä järjestelyä ja keskustelua pidettiin nyt sitten sen tiimoilta ja täällä sitä nyt sitten elellään perintöä odotellessa! =D

Oli kyllä todella kiva nähdä sedät ja täti! Kovasti mietityttää, että missä heitä kaikkia jatkossa edes tulee nähtyä, kun ei ole enää sitä perinteistä kokoontumispaikkaa, mummolaa... Lisäksi me asutaan täällä kaukana, eikä todellakaan usein käydä Keski-Suomessa, ja silloinkin kun käydään, ei mitenkään ehdi joka paikkaan. Suunnitelmissa on jossain vaiheessa ollut, että pidettäisi jonkunlaiset sukujuhlat sitten, kun vuonna 2022 tulee 100v ukin syntymästä - toivottavasti tämä toteutuu!

Tuosta reissusta vielä sen verran, että kylläpä oli kauhea ajokeli takaisin tullessa eilen! Lunta pyrytti ja ohituspätkien kohdalla se ohituskaista oli ihan kauheessa pöpperössä... Onneksi ei ollut mitään hulluja kaahareita liikenteessä ja ohitukset onnistui sujuvasti siten, että aina yksi auto kerrallaan ohitti, meni omalle kaistalle takaisin ja sitten vasta lähti seuraava ohittelemaan. Jonossa ei nimittäin tullut siitä hommasta mitään, eteensä ei nähnyt kerta kaikkiaan mitään, kun edessä ajava auto pöllytti ne ohituskaistan lumet ilmaan! Ja siis juu, ohittelin minäkin, koska liikkeellä oli kuitenkin myös heitä, jotka ajelivat melko lailla alle nopeusrajoitusten ja kasasivat vain letkaa peräänsä. Plus muutamat rekat ohitin myös, koska tuntuivat hyytyvän aina ylämäkiin niin paljon. Onneksi tuolla Jyväskylä-Heinola-välillä on nykyään niin monta kunnollista, pitkää ohitusaluetta!! 


Nyt taidan lähteä tästä ruokakauppaan ja viemään tyttöä tuonne ostoskeskukseen, jossa se tapaa kaverinsa ja lähtee hänen luokse viikonloppua viettämään. Johan se ehti kolmisen tuntia kotona ollakin... =D On tämä kyllä niin hiljaiseloa nykyään, kun tuo kuopuskin on viikot (ja näköjään viikonloputkin...) poissa kotoa jo.

Kuinkas teillä menee? Ootteko jo kyllästyneet lumentuloon...? =D Oikein kivaa viikonloppua kaikille!

Heli

maanantai 21. tammikuuta 2019

pakkasterkkuja


No niin, kyllähän ne pitkät päivät siitä toiminnaksi pikkuhiljaa muuttuvat. Tällä viikolla ainakin näyttäisi olevan menoa jos jonkinlaista.

Tänään olen kotosalla, mutta ehdin jo aamulla viemään tytön junalle (joka oli puoli tuntia myöhässä...) ja käymään kaupassa. Sekä ihailin tietenkin sitä uskomattoman (ja jotenkin mielestäni myös pelottavan ja ahdistavan) näköistä verikuuta, joka taivaalla aamutuimaan näkyi. Illalla menen ehkä joogaan, jota ajattelin pitkän tauon jälkeen aloitella uudelleen. Viime viikolla kävin jo kokeilemassa ja oi voi, miten kipeä olin sen session jälkeen... olen kyllä ihan järkyttävän jäykkä ja heikkovoimainen!!

Joogan suhteen on vain nyt yksi iso mutta, nimittäin jalkakipu... Mulla on ollut jo kuukausia  (ellei peräti vuoden) riesana luupiikki ja sain viimein viime viikolla hankituksi kenkiin luupiikkikiilat. Kun hain niitä, se valmistaja sanoi, että vasta aloittamani jooga ei välttämättä ole hyvä idea, koska siinä ollaan paljain jaloin. Noita tukia kun siis täytyisi pitää ihan koko ajan... Voin sanoa, että on todella urpo olo kävellä täällä kotona sisälläkin kengät jalassa, saatikka siirrellä niitä kiiloja ees taas ulkokenkiin, mutta toisaalta mulla on aiempaa kokemusta tästä ihan samasta vaivasta (silloin molemmissa jaloissa) ja myös siitä, että kiilat todellakin vie sen vaivan pois. Muistelisin, että silloin viimeksi käytin niitä kolmisen kuukautta ja varaudun siis nytkin pitkään hoitojaksoon... kunhan vain pääsen piikistä eroon, on se sen verran kivulias vaiva!


Huomenna on odotettavissa kyllä aika karu päivä, nimittäin meillä on koulun puolesta sellainen eri alojen esittelypäivä, joka tapahtuu ulkona. Pakkasta on luvattu ihan "jonkun verran", eli aamulla yli -20 astetta, eikä se siitä montaa astetta taida helpottaa päivän mittaankaan... argh!

Minähän siis todella olen opiskelemassa alaa, jossa mahdollisesti olen ulkona lähestulkoon säällä kuin säällä... mutta en silti ole siihen mitenkään erityisen innokas näillä pakkasilla. Kaunistahan siellä on kuin missä, mutta tuo pakkanen on kyllä ihan hirmuinen!! Vaikka siis mun tietenkin pitäisi omistaa jos vaikka minkälaista vaatetta aiheeseen liittyen, niin en todellakaan kyllä omista. Mulla EI esimerkiksi ole minkäänlaista lämpö-alusasua, syystä että mua kutittaa ihan kaikki kokeilemani merinovillaiset jutut. En todella tajua, mitä sitten päälleni laittaisin niiden sijasta. Olen myöskin valitettavasti lihonut sen verran viime talvesta, että toppahousut tuntuu hitusen ahdistavilta, eli niiden alle on aika ikävä nyt sitten koittaa tunkea monia vaatekerroksia. Ja ne toppahousut alkaa kyllä olla melko lailla elinkaarensa loppupäässä muutenkin, ne tuntuu tosi ohuelta paikka paikoin. Nuo mainitsemani kenkiin tulevat kiilat myös vie osaltaan tilaa kengissä, eli laitappa sinne sitten sukkaa kerroksittain... Voi apua, odotan ihan oikeasti kauhulla huomista, kun pitäisi nelisen tuntia siellä pakkasessa kyetä kärvistelemään!


Tämän viikon muuta ohjelmaa koulussa on ainakin pajapäivä, jossa tehdään joko luonnonkosmetiikkaa tai sitten jotain teejuttuja, sekä luento tähdistä ja muista sellasista avaruusjutuista. Odotan molempia innolla! Yhden koulupäivän ohjelma on vielä hiukkasen auki, mutta sään salliessa saatetaan joko kaataa puita tai ajella moottorikelkoilla... aika hauskaa!

Perjantaina lähden sitten pitkästä aikaa ystävän luokse Helsinkiin. Viikonlopun aikana meillä on siellä ohjelmassa ainakin Vegemessut, teatterissa käynti (Kinky Boots), toivoakseni ihanaa vegepizzaa, hankintoja Ruohonjuuresta jne. Vaikka yleensä tykkään mennä joka paikkaan omalla autolla, lähden nyt kuitenkin matkaan julkisilla, koska Helsingissä on niin riivatun hankala seisotella autoa missään. Toisaalta on ihan kivakin istua vaan valmiiseen kyytiin ja nuo matkatkin on kyllä melkoisen halpoja nykyään.


No mitäs täällä sitten muuta... Lunta on satanut aivan hitokseen viime aikoina! Ainakin pari kertaa on ollut oikein kunnon myräkkä, jonka seurauksena pihassa on ollut taas parikymmentä senttiä lisää lunta - ja nyt sitä on sitten varmaan jo puoli metriä, ellei enemmänkin. Sinänsä kyllä ihanaa tuo lumi, ulkona on tosi kaunista!

Olen kolaillut pihaa oikeastaan aika innoissanikin. Yleensä en sellaseen hommaan ole tarttunut, koska meillä on aiemmin auraaja vedellyt pihankin oikein hyväksi. Nyt on parin vuoden aikana ollut kuitenkin aika paljon sanomista aurausjäljestä ja vaikka olen miten päin koittanut ilmaista, miten toivoisin pihan aurattavan, ei se vaan ole tuntunut menevän perille. Mua ihan oikeasti ärsyttää, jos aura vetelee menemään pitkin nurmikoita sikin sokin... Niinpä sitten viimein päätin, että kepitän pihan oikein kunnolla ja kolaan sen sellaiseksi kuin haluan sen olevan. Vielä sieltä keppien välistä kertaalleen auraaja peruutteli "kielletylle alueelle", mutta pieni keppien tihentäminen ja selkeät penkat kolaamalla, niin johan se viimein alkoi onnistua! En vaan voi tajuta, miten vaikea on asia ymmärtää... Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka tämä miten tuntuisi auraajasta ikävältä kettuilulta, niin minä olen kuitenkin se maksava asiakas enkä todellakaan viitsisi joka vuosi haravoida nurmikoilta pois sitä soraa, jonka auraaja ekoilla aurauskerroilla sinne aina jyyrää... tai muutenkaan tasoitella noita alueita, kun tuo aura on kuitenkin aikkas painava laitos siellä pyörimässä ja uria tekemässä. Plus onhan se myös tosi ruman ja tökerön näköistä, kun on aurattu sinne ja tänne!


Olen täällä kotona ollessani kulutellut tosi paljon aikaani lukemalla. Pitäisi joskus oikein laskea, miten monta kirjaa vuoden aikana tulee luettua... tahti on nimittäin jo nyt tammikuun aikanakin ollut ihan hyvä. Luin esimerkiksi alle viikossa kaksi paksua romaania (toisessa oli sivuja 677 ja toisessa 734!) ja nyt on jo kohta kolmas kirja niiden lisäksi luettuna (ei tosin yhtä paksu). Lukeminen on kyllä niin ihanaa ja mulla on koko ajan joku kirja luettavana. Tänään pitää muistaa käydä kirjastossa taas.

Olen myöskin seuraillut useita kiinnostavia insta-tileja ja youtube-kanavia. Yhteisenä tekijänä monelle noista on se, että ne käsittelee kestäviä elämäntapoja, kiertotaloutta, kasvissyöntiäkin. Ei minusta niin vaativiin juttuihin ole kuin vaikkapa kestovessapaperit (tai edes kestonenäliinat), mutta moni muu asia on kyllä itsellekin ihan arkipäivää ja itsestään selvää - esimerkiksi kestohedelmäpussit (itse ommeltu vanhoista valoverhoista) ja kauppakassit sekä mukana kulkeva termospullo, johon ostan teetä, jos sellasta jostain joskus yleensä ostan. No, ei nuo minullakaan ihan aina ja joka paikassa toki toimi, mutta pääpiirteittäin kyllä. Ja toki myös pyrin yleensäkin ostamaan vain tarpeeseen, kierrättämään, lajittelemaan jätteet jne. Uusia ideoita on kuitenkin ihan kiva noista lueskella - esimerkkinä vaikka "kestotalouspaperi"; meillä ei ole talouspaperia käytössä ollut oikein koskaan, mutta servettejä mulla kyllä yleensä jossain on ja niihin olen käärinyt eväsleivät. Nyt kuitenkin otin käytännöksi, että käytän siihenkin kankaista liinaa.


Yksi mua suuresti viime aikoina rasittanut mietintä on sitten tämä noususuunnassa oleva painoni. Olen ihan masentuneena katsellut vaa'an lukemia ja todennut vaatteiden kiristymistä. Koko ajan mietin, että tarttis tehdä jotain... ja kuitenkaan en hirveämmin saa mitään aikaan asian suhteen. Aina on joku hyvä selitys, miksi voin nyt kuitenkin vähän ottaa jotain hyvää... tai yleensäkin edes syödä.

Mulla on nuoruudessa ollut syömishäiriö (bulimia) pidemmän aikaa ja välillä tuntuu, että alan palaamaan mietteissäni sen ajan ajatuksiin ja arvottamaan itseäni peilikuvan tai vaakalukemien mukaisesti, ja se kyllä huolettaa mua. Välillä ajattelen, että no mitä tässä oikein huokailen, onko nyt niin kauheasti väliä, jos muutama kilo on enemmän kuin vuosi sitten... olen kuitenkin keski-ikäinen, mummokin jo, vaihdevuodet meneillään, painoa kertyy helpommin jne. (Toisaalta painoa on nyt yli 10kg enemmän kuin silloin bulimiavuosina...) Mutta sitten taas mietin kaikkia terveyshaittoja (vyötärönympärys yli 90cm, BMI ylipainon puolella jne) puhumattakaan siitä ärsytyksestä, kun vaatteet kiristää. Otan sellasia ihme terveys-spurtteja, jaksan hetken liikkua ja syödä asiallisesti, kunnes taas tuntuu, että olkoot...

Tuo jalkavaiva on todella rasittanut ja hankaloittanut liikkumista, toisaalta pakkaset pitää mut sisätiloissa myös tehokkaasti (ja vaikka mietin jatkuvasti, että vois vaikka mennä uimahalliin, niin en vaan mene...). Tekemättömyys saa mut mussuttelemaan kaikenlaista (vaikka sitten terveellistäkin, mutta ihan liikaa) ja toisaalta myös nämä ainaiset vatsavaivat vaikeuttaa tilannetta. Inho itseä kohtaan vaan kasvaa... kunnes välillä on sitten taas ihan ok olo ja olen sinut itseni kanssa. Yhtä vuoristorataa siis!


Jaahas, nyt taidan keitellä teetä lämmikkeeksi ja alkaa sitten miettiä, mitä tekisin miehelle ruokaa, kun se tulee tunnin päästä töistä. Itselle jo tein kasvispöperöä - en tiedä sanoisiko tuota keitoksi vai miksi, kun on vähän niin kuin keitto, mutta paksumpaa...

Otin tuohon ruokaani mallia yhdestä seuraamastani amerikkalaisesta vlogista (The Whole Food Plant Based Cooking Show), jonka tyylistä tykkään kovasti; terveellistä kasvisruokaa kunnollisista perusaineksista, ilman suolaa, rasvaa, mitään keinotekoista. Tulinpahan kokeilleeksi viimeinkin ruokaan selleriä, jota en yleensä koskaan käytä...  (Ja mieshän siis EI näitä minun kasvisruokiani syö. Siksi teen sille ruoat erikseen. Monesti mietin, että nää mun ruoat on oikeasti paljon parempia, värikkäämpiä jne... mutta kun ei kelpaa, niin ei kelpaa.)

Vinkkaanpas nyt vielä samoilla lämpimillä teillä pari muutakin kiinnostavaa terveys/ruoka-vlogia... Esimerkiksi sellainen kuin Shine With Plants, siitä tykkään kanssa kovasti. Ja sitten on vielä FullyRawKristina, jonka juttuja katsellessani mietin aina, olisiko vaikeaa olla ihan raakavegaani - ajatus kiehtoo mua tosi paljon, mutta se olisi varmaan helpompaa toteuttaa jossain lämpimässä maassa. Käykääpä kurkkimassa, etenkin jos enkku sujuu.

 Sellaisia mietteitä täältä pakkasesta tällä kertaa. Kivaa viikkoa kaikille!

Heli

tiistai 8. tammikuuta 2019

pitkiä päiviä


Taas on yksi päivä painumassa iltaan... tosin ei noin kirkkaissa merkeissä. Kuva on tän vuoden ainoalta kirkkaalta päivältä, muuten onkin sitten ollu ihan vaan harmaata. Onneksi on lunta, se valaisee harmaammankin päivän.

Mä olen nyt möllötellyt kotona toista kuukautta. Kun harkka loppui marraskuun lopussa, odotin todella sitä aikaa, kun saa vain olla tekemättä mitään muuta kuin ehkä kirjan lukemista. No, nyt olen sitten saanut olla vaan, ja kyllä alkaa niiiin kyllästyttää!!

Mulla on täällä päiviä, jolloin en keksi yhtään mitään tekemistä. Ei ole siivottavaa, ei tiskattavaa, ei pyykättävää. Ei ole yhtään kaappia, joka tartteis järjestää. Eikä nyt koiraakaan jaksa koko ajan lenkittää. Puhumattakaan, että jaksais koko ajan tehdä sudokuita tai lukea kirjoja - silmätkin on välillä ihan soikeena siitä lähelle tuijottamisesta.

Voi huokaus.


Tää on kyllä sinänsä aika ihme homma. Ensin odottaa jotain kuin kuuta nousevaa. Sitten, jos sitä saakin vähän niin kuin liika-annoksen, alkaa mennä ihan yli koko homma. Toisaalta kaipaan kipeästi jotain järkevää tekemistä. Ja sitten toisaalta... en saa tehtyä enää yhtään mitään. Ja siitä on huono omatunto.

Nyt jos koskaan olisi ihan loistava aika alkaa vaikka harrastamaan jotain. Mutta. En saa itseäni liikkeelle. En millään. Koiralenkeillä käyn ja pakolliset kauppareissut, joita niitäkin venytän ja venytän, kun en vaan viitsisi mennä... Hyvin usein ajattelen vaan, että kyllä tässä nyt vielä huomiseen pärjää, enkä viitsi alkaa autoakaan putsaamaan saati lämmittämään, kun sekin vaan saastuttaa.

Päivän kohokohta on, kun pitää vaikka tiskata pari kippoa. Luen paljon ja teen niitä sudokuitakin. Ja sitten katselen telkkaria. Netflixistä löytyy monenlaista, olenkin ihan intona katsellut esim. Marie Kondoa ja yhtä toistakin järjestelyjuttua. Koitan välillä tehdä ruokaa tai miettiä, josko vaikka leipoisi tms. Mutta pääasiassa tämä elämä on kyllä melkoista hiljaiseloa.


Koulu jatkuu tällä viikolla. Paitsi että kylläpä vaikuttaa taas siltä, että onko siellä mitään järkevää tarjolla. Alkaa kyllä niin totaalisesti turhauttaa tällainen, kun tahtoisi opiskella ja oppia ja tarjolla on... ei oikein mitään. Yhden nyt alkavan kurssin olen käynyt jo viime vuonna, koska silloinkin oli jotenkin niin turhauttavan löysää se touhu ja otin sitten vapaille päiville seuraavan vuoden kursseja. Mun on todella harkittava, että menen jo rutkasti etuajassa harkkaan, suoritan vaan omaa tahtia kaiken mahdollisen pois ja otan paperit ulos kokonaan.

Opiskelun jälkeisestä jatkosta en tiedä yhtään vielä. Jotenkin sen ajatteleminen ihan hirvittää. Missä mahdan olla vaikkapa vuoden kuluttua - tai puolen vuoden? Voi apua. Vaikka mulla olis nyt aikaa tässä suunnitella tulevaa, niin aivot on sen osalta kyllä ihan jumissa. Täytyy kevään aikana katsella tätä asiaa sitten tarkemmin.

Nyt taidetaan miehen kanssa lähteä lumihommiin. Kolasin jo päivällä meidän pihan ja nyt olisi vissiin vuorossa appiukon piha, jonne mennään oikein kahden kolan voimin. Tuleepahan tehtyä edes jotain järkevää ja hyödyllistä!

Mitäs teille kuuluu?

Heli

tiistai 1. tammikuuta 2019

vuosikatsaus 2018

Se olis sitten uusi vuosi  2019 ja sen ensimmäinen aamu! Olen kirjoitellut jo monena vuonna tällaisen koosteen vuoden tapahtumista ja nyt olisi sitten vuoden 2018 osalta sen aika.


Tammikuussa oli ensin tosi leudot kelit, metsässä oli lähes lumetonta ja sammalkin oli ihan pehmeää. Tuli sitä lunta sitten vähän ja pakkasta myös. Koulussa opettelin moottorisahailemaan. Kärsin kaameista vatsavaivoista lopetettuani turhaksi toteamieni happosalpaajien syömisen ja olinkin sitten tosi tiukalla ruokavaliolla, kun koitin saada mahaa kuntoon. Blogissa kirjoittelin tuskaantumisesta takkihankintoihini, jotka tuntuu usein menevän enemmän tai vähemmän pieleen.


Helmikuussa oli kovia pakkasia. Kelit oli kyllä ihan superkauniit! Mulla alkoi työharkka, jonka tiimoilta tuli ulkoiltua sitten siellä kovissakin pakkaskeleissä, huhhuh. Harkan lisäksi oli paljon kirjallisia koulutehtäviä työn alla ja myös kouluun liittyviä lähipäiviä, mm. ensiapu-opetusta ja riistakolmiolla rämpimistä. Sisko meni naimisiin, samoin miehen sisko. Mulla jatkui edelleen tiukka ruokavalio. Kävin vege-messuilla ja hoitelin pieniä mummon murusia.


Maaliskuussa oli tosi kovia pakkasia vielä. Minä kävin työharkassa ja lähes viikoittain myös koulussa. Vapaa-ajalla harrastelin rakasta ajanvietettäni raivailua. Pohdiskelin sitä, miten toisaalta haluaisin olla kovinkin kätevä emäntä, mutta totean kuitenkin useimmiten ne kaikki säilyttelemäni kamat turhiksi. Kaivelin käsilaukkuni sisältöä ja sain viimein valmiiksi reseptikirjan itselleni. Sain ihania kasvitauluja. Kuun lopulla oli jo selvästi kevättä ilmassa.


Huhtikuussa kevät tuli sitten kunnolla. Harkassa oli puuhaa, tein näyttösuunnitelmia ja yhden näytönkin ihan loppukuussa. Harkan lisäksi olin mukana suunnittelemassa koulun muita tapahtumia. Käytännössä tämä kevät on mennyt opintojen osalta pitkälti ohjaamishommissa ja olen kyllä tykännyt niistä kovasti. Blogissa pohdiskelin luottamusta, joka on mua mietityttänyt aika lailla. Kävin tapaamassa vanhoja tuttuja nuoruuden ajoilta, se oli ihana ja virkistävä reissu!


Toukokuussa tuli jo ihanat, lämpimät kelit, joista nautiskelin välillä koko päivän keinussa makaillen. Koulussa oli loppukiri, tein harkassa toisenkin näytön ja koulussa opettelin mm. maanmittausta ja kartoitusta. Olin keräämässä kuusenkerkkiä tulevaan harkkapaikkaani. Aloitin taas suunnistuskauden ja jouduin ostamaan uudet nastarit (eli suunnistuskengät), kun vanhat hajosi. Omenapuu kukki ihan hullun lailla ja sain hommattua jopa orvokit pataan. Sain kesäksi ympäristöalan työpaikan ja sanoin viimeinkin itseni irti kaupalta. Kouluvuosi päättyi tosi hyviin fiiliksiin, kaikki on mennyt nappiin ja sain vielä stipendinkin.


Kesäkuu oli ihan super!! ♥ Mun työ oli vesinäytteiden ottamista ja sain nauttia toinen toistaan ihanammista työpäivistä merellä, järvellä tai jokien varsilla. Kelit oli pääosin upeat myös. Jukolan viesti oli Lahti-Hollolassa ja siellä tuli käytyä suunnistelemassa. Ostin kesäkuussa itselleni polkupyörän ja hommattiin mulle uusi (eli tosi vanha kuitenkin) auto, joka esitteli erinäisiä temppuja moneen kertaan jättäen mm. pari kertaa tien päälle. Juhannus oltiin ihan vaan kotona. Kaiken kaikkiaan oli kyllä ihana kuukausi ja ihan paras kesätyö!!


Heinäkuussa oli mittarilukemat jo suorastaan aika huolestuttavia ja kuivuudesta kärsittiin. Kun sitten satoi, se oli ihan lukuisien valokuvien paikka!! Kävin uimassa useammankin kerran, mikä on mulle aika harvinaista, mutta kun vedetkin oli aivan ihanan lämpimät, niin pitihän sinne sitten uskaltautua. En kyllä muista vastaavaa ja nautin siellä lämpimässä vedessä lillumisesta! Helsingin ystävä kävi kylässä, mikä oli ihan mahtavaa. Olin uudessa harkkapaikassani jonkun verran, mutta sielläkin kuumuus kyllä verotti tekemistä aika tavalla. Tuntuu, että koko heinäkuu meni minishortseissa ja hihattomassa paidassa! Ja vaikka lämpö oli ihanaa, olin kyllä myös samalla aika  tavalla huolestunut maapallon tilasta, sillä eihän tuollanen kuumuus ja kuivuus varsinaisesti tänne meille kyllä kuulu.


Elokuussa jatkui koulu. Ja minä jatkoin banaanijäätelön syömistä, jolla taisinkin hankkia kesän muun löffäilyn ohella itselleni jokusen lisäkilon (argh!). Kuu oli muutosten aikaa, kun ensin kuopus-tytär lähti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja nuorempi poika muutti omaan asuntoon. Rakas ystäväni Englannista tuli lastensa kanssa meille kylään ja käytiin heidän kanssa mm. Repovedellä. Keräsin omaksi yllätyksekseni moneen kertaan sieniä, en ole sitä siis tehnyt oikeastaan kuin kerran elämässäni tätä ennen. Koulussa meitä kohtasi shokkiuutinen opettajavaihdosten ja muiden muutosten takia. Tätä kaikkea oli kyllä aika vaikea nieleksiä, mutta opiskelut jatkui siitä huolimatta. Hommattiin talveksi polttopuita lähes täysi vajallinen. Vanhempi poika muutti vähäksi aikaa pienen tyttärensä kanssa meille asustelemaan. Mua alkoi taas stressata kaiken maailman asiat. Yksi syksyinen kohokohta oli taas uuden kalenterin hankkiminen. Ja taisin muuten käydä elokuussa myös Porissa asuntomessuilla.


Syyskuun ensimmäinen päivä kuoli minun mummo. Surullista mutta väistämätöntä, ja hän sai onneksi kyllä elää pitkän elämän (92v). Koulussa meillä oli perinteinen syksyinen eräretki, jossa olin maitonaama ja nukuin teltan sijaan mökissä. Vanhemman pojan ja tyttärensä uusi asunto osoittautui aivan kuvottavaksi lääväksi ja sitä siivosikin sitten aika moni, ennen kuin se oli asumiskuntoinen. Kirjottelin blogiin tavastani pitää kodin kirjanpitoa. Huomaan tuostakin taas, että silloin kun mulla tuntuu maailma mättävän ja stressaavan, otan mielelläni edes jotenkin "elämäni haltuun" tekemällä jotain tuollasta selkeän loogista, kuten tavaroiden tai asioiden järjestelyä. Koulussa oli uuden open vetämänä oikein mielenkiintoisia kasviretkiä. Nuorempi poika sai taksikortin suoritettua ja alkoi ajamaan opintojensa ohella siis taksia.


Lokakuussa oli jo ihan syksy. Luonto oli upean näköinen ja ekat pienet yöpakkasetkin jo koettiin sekä saatiin pienesti luntakin. Mä läksin jatkamaan työharkkaa sinne heinäkuussa jo pienesti aloittelemaani paikkaan. Ajomatkat sinne oli melko pitkät mutta oli ihanaa ajella ja ihastella samalla maisemia, ruskaa, muuttolintujen valtavia määriä jne. Harkka itsessään oli tosi kivaa. Mulla oli myös joitakin koulupäiviä, mm. teoriaa ja retki Repovedelle. Kävin muutenkin mielelläni eri paikoissa luonnossa kävelemässä koiran tai tyttären kanssa. Miehen kanssa käytiin katsomassa pari leffaa ja syömässä hienosti Haikon kartanossa. Käytiin myös mummoni hautajaisissa Jyväskylässä. Hommasin aineksia kynttilöihin ja rullailinkin sitten innolla mehiläisvahakynttilöitä talven varalle. Ratkoin innoissani myös sudokuita. Ja join kuun lopulla myös jo ekat glögit! Sain lokakuussa myös palautettua yhden ison koulutyön, se oli kyllä todellinen helpotuksen huokaus!


Marraskuussa innostuin (kenties työharkkani kautta) tekemään asioita itse. Tein lisää kynttilöitä (soijavahasta tällä kertaa) ja kokeilin tehdä myös pyykkipulveria. Molemmat kokeilut oli onnistuneita. Mua pohditutti kovasti tuleva joulu ja etenkin siihen liittyvien koristeiden teko ja niihin liittyvät jokamiehen oikeudet. Opintojen suhteen oli aikamoinen kuukausi, suoritin nimittäin kolme näyttöä. Samaan aikaan suunnittelin myös kolmea muuta tapahtumaa. Joten tuntuikin aika kivalta, kun marraskuu sitten viimein oli päätöksessään ja nuo hommat alkoi olla paketissa!


Joulukuussa ei juuri joulufiiliksiä ollut. En tiedä alkaako tämä yleinen ajattelutapani turhista tavaroista ja sellasesta olla sillä tasolla, että todellakin myös joulu tuntuu tosi turhalta. Joka tapauksessa sitä nyt pienesti meilläkin vietettiin ja lapset kävi syömässä. Sain lahjaksi Smegin tehosekoittimen, jolla olen suristellut joka päivä terveellisiä smootheita tulemaan, mikä onkin erinomaisen hyvä juttu, koska todellakin "tarttis tehdä jotain" tälle nousseelle elopainolle. Koiran kanssa käytiin joulukuun aikana useita kertoja eläintohtorilla ja nyt näyttäisi sen silmä olevan viimein kunnossa. Koulussa kuukausi oli tosi löysä, vain muutama lähipäivä. Vuoden viimeinen päivä meni ihan vaan kotosalla möllöttäessä ja vuoden vaihtuessa katseltiin lähiympäristön raketteja pellon laidassa lumimyräkän keskellä.

★ ★ ★ ★ ★

Sellainen oli vuosi 2018. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä vuosi, ainakin monin verroin parempi kuin edeltäjänsä!! Opinnot on edenneet ja menneet hyvin ja edessä taitaakin sitten olla viimeinen opiskelukevät. Koulujuttujen kanssa olen edelleen aikamoinen pingottaja, mutta mielestäni olen kuitenkin myös oppinut ottamaan rennommin ja elämä on koulukiireiden vastapainoksi myös tosi rauhaisaa ja leppoisaa. Koti on hiljainen, kun ollaan täällä enää pääosin miehen kanssa kaksistaan (plus tietty eläimet), kuopus asustelee viikot opiskelupaikassaan ja on täällä vain lomat ja viikonloput. Yhtään en tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan töiden ja sellasten osalta, mutta ehkä tuo ajan myötä selviää.

Oikein hyvää ja parasta alkanutta vuotta kaikille lukijoilleni! ♥

Heli