keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

huijarisyndrooma ja muuta sekalaista

 

Aika juoksee. Minä edelleenkään en... Päin vastoin oikeastaan. Istun kotona ja koitan tappaa aikaa, milloin mitenkin. Korona ei sinänsä ahdista, koska se ei suuremmin ole tehnyt mun elämään mitään muutoksia - pientä jännitystä peliin kyllä tuli, kun sisko miehineen sairastui. Onneksi he kuitenkin selvisivät kohtuullisilla kärsimyksillä ja ovat nyt jo parantuneet lähes kokonaan. 

Mutta siis: kotona mä olisin muutenkin. Jotenkin vaan välillä tuntuu, että ei saa kerta kaikkiaan mitään aikaan ja on aivan hyödytön ihminen kaikkinensa. Tuntuu ihan rikolliselta olla "vaan kotona", vaikka koko ajan tässä toisaalta esimerkiksi vien opintoja eteenpäin (plus hoidan kodin, pesen pyykit, teen ruoat jne - hommia, joita ei hommina ajattele, vaikka niitä jatkuvasti tekee...). Mutta se, kun jäät nukkumaan aamu aamun perään, kun mies lähtee töihin... se ei vaan tunnu reilulta. Ehkä siihen tulee joskus muutos, vaikka kyllä tuntuu kaukaiselta ajatukselta joku töihin meno just tällä hetkellä. 

Mun varmaan pitäisi aktivoitua ja etsiä esimerkiksi työharkkapaikkaa jo, mutta kun en vaan saa sitä tehtyä. Olo on kuin jäniksellä, joka työntää päänsä pensaaseen, ettei tule nähdyksi... Mä en vaan keksi, mistä edes harkkapaikkaa kyselisin! Samaan aikaan opiskelukavereilla on aika lailla selkeät sävelet, he hakee harkkapaikkoja tai on jo saaneetkin niitä. Mä en tiedä, mikä ihmeen jumi mulla on tässä asiassa! 

Tai... ehkä tiedänkin:

Tuo kirjan kuvaus osui niin syvälle. (Kirja on varattuna kirjastosta, odotan sitä kovasti.) Se tunne, kun koko ajan ajattelet, että et osaa mitään, eikä susta oo mihinkään.  Se vaivaa mua todella paljon ja todella vahvasti. Nämä muutama viimeinen vuosi on oikein korostaneet tätä ajatusta ja saaneet mut entistä enemmän vain kaivautumaan syvemmälle sinne pensaaseen... 

Mun koulumenestyshän on aina ollut aika hyvä. Ei mikään superhyvä, mutta melko hyvä. Yläasteelta lähdin keskiarvolla 8,7 (enkku, venäjä ja musiikki oli 10). Lukion päästötokarin keskiarvo oli 8,6 (saksa 10).  Ylioppilaaksi kirjoitin yleisarvosanalla M (äikkä oli L - tätä pidän elämäni ehkä merkittävimpänä arvosanana!). Mun arvosanat on kautta aikojen olleet pääosin välillä 8-10. Todistuksissa on kaksi harmittavaa seiskaa: peruskoulusta kansalaistaito ja lukiosta terveystieto (tänä päivänä tämä olisi varmaan yksi parhaista aineistani, jos kiinnostuksen kohteita ajattelee!!). Ammatilliset tutkinnot (3 kpl: myynnin ammattitutkinto, liiketalouden perustutkinto (merkonomi) ja luonto- ja ympäristöalan perustutkinto (josta kolme osatutkintoa: luonto-ohjaaja, luonto- ja ympäristöneuvoja sekä luonnonvaratuottaja)) olen vedellyt läpi kautta linjan parhaimmilla arvosanoilla ja nämä ammattikorkean opinnotkin on sujuneet hyvin (arvosanat välillä 3-5).

Mistä siis tämä tavattoman huono itsetunto ja olo, että en osaa mitään, ei minusta ole yhtään mihinkään???


Voi kun keksisinkin vastauksen. Kun löytäisinkin paikkani tässä maailmassa. Mä pelkään hulluna ajatusta, että mun pitäisi hakea harkkapaikkaa, jossa olisin "asiantuntija". Siis voi morjens... minä, asiantuntija??? Kestävän kehityksen asiantuntija, joka neuvoisin tietäväisenä muita ihmisiä??? Mitä kauemmin tätä ajatusta vatvon, sitä kammottavammalta se tuntuu. Onhan mulla ajatuksia ja mielipiteitä. Mutta onko mulla ihan oikeesti sellaista osaamista ja tietoa, jolla pystyisin vakuuttavasti esiintymään työelämässä?

On aikoja, että mietin, miksi ikinä lähdin pois kaupasta. Miten helppoa olikaan vetää vaan työvaatteet niskaan ja alkaa mättää tavaraa hyllyyn. Käydä välillä tauolla ja jatkaa taas, kunnes vuoro loppui ja sai lähteä kotiin. Miten älyttömän helppoa oli palvella asiakkaita, kun tunsi kauppansa kuin omat taskunsa. Joka tavaran paikan ja aika lailla niiden sisällönkin. Tunsi asiakkaat ja heidän venkoilut, osasi käyttää kassakonetta vaikka unissaankin ja tempaista lottolaput koneesta vasemmalla kädellä, samalla kun oikea teki jotain muuta. Rutiinit oli selvät ja työ hoitui.

No, sitten kyllä muistan, miksi halusin sieltä pois... isoja syitä mm. se, että työajat olivat mitä sattuu, työyhteisön henki raskas ja myös se, että se ainainen isomman tuloksen tavoittelu, ruoan heittäminen hävikkiin ja kaikki maailman turhuudet siellä hyllyissä oli ihan vastaan omia ajatuksia ja arvoja. Kestävä kehitys on mun juttu ja sitä ei kaupassa ihan näe.


Mitä lähemmäksi loppuaan opinnot etenee, sitä enemmän mua alkaa nyt kuitenkin kammottaa tuo "paluu maailmaan". Kotona vietetyt vuodet on olleet tekemistä täynnä, siis opintojen suhteen. Mutta eihän sillä varsinaisesti elä. Mä olen tarkka taloudenpitäjä ja meidän rahatilanne on kyllä ollut koko ajan ihan ok, mutta pidemmän päälle on munkin jotain löydettävä. Ja itse asiassa jo ihan valmistumiseni takiakin mun olis saatava niitä harkkapaikkoja.

Meillä oli viime moduulissa paljon kaikenlaista itsensä tutkiskelua, monenlaisia testejä tuli tehtyä ja harjoiteltua myös viestintää. Ja tässä moduulissa se viestintä vielä jatkuu. Vaikka kirjoitan blogia, satunnaisesti "viestin" instassakin ja olen olemukseltani avoin ja puhelias, niin tuollanen asiantuntijaviestintä on kyllä itselle taas ihan kammotuksen paikka. Esimerkiksi viime moduulissa meidän piti tehtä kaverin kanssa "työhaastattelu", joka videoitiin. Minä haastattelin ensin kaverin, mutta sitten kun osien piti vaihtua, menin aivan puihin. Mun piti laittaa kamerat kiinni ja lopettaa koko sessio. Sitten itkin vähän aikaa, vedin henkeä, valmistauduin tilanteeseen uudestaan ja sain sen muutaman tunnin päästä vedettyä läpi suht kunnialla. Mutta mikä kammo siitä taas tulikaan ajatellen jotain oikeaa työhaastattelua!!! Hain tässä keväällä myös yhtä työpaikkaa, joka olisi ollut aika unelmajobi, mutta en tietenkään päässyt edes haastatteluun, joten myös työhakemusten tekeminen kammottaa, koska ne ei koskaan johda mihinkään... Itsensä kehuminen - etenkin, kun ei tunne että on edes mitään kehuttavaa - on aivan kamalaa.


No, asiasta toiseen: mistä hyvästä tämä sukkakuva? Ajattelin rehennellä sillä, että sain viimein, aika älyttömän pitkän ajan vitkuteltuani, parsittua kaikki rikkinäiset villasukkani. Reiät alkoi siis osassa olla tuota luokkaa... vasemmassa siis reikä, oikea on jo parsittu. Mun parsimukset oli ihan "omasta päästä" eli en jaksanut katsoa edes ohjeita, vaikka niitä olisikin netissä kuinka paljon. Pääasia, että sukat on taas käyttökelpoisia. Mulla ei ollut jemmassa yhtään minkäänlaista lankaa, joten ostin yhden mustan kerän ja sillä parsin kaikki - siksi kuvassa näyttää lähinnä mustalta aukolta tuo parsimus. Mutta hei, eikös noi eriväriset paikat ole nyt muotiakin?? Parsin myös yhden lapasen: näyttää kamalalta, mutta ompahan ehjä.

Mitäs muuta tässä on kuukauden aikana  tapahtunut...? No, esikoisella oli synttärit (26v), käytiin kahvilla siellä. Hankin uudet silmälasit (voi elämä, miten ne on kalliita nykyään...). Vanhempi poika muutti, kerran ollaan käyty vilkaisemassa uutta asuntoa. Pikkumurujakin olen nähnyt. Kevät on tullut ja sitten taas mennyt pois. Olen lukenut kirjoja. Yksi opiskelumoduuli päättyi, arviointeja odottelen. Olen saanut tehtyä myös ylimääräisiä opintoja hyvin eteenpäin (Campus Onlinesta valittavia kursseja, jotka ei varsinaisesti kuulu omiin opintoihin, mutta joita voi tietyssä määrin siihen kuitenkin sisällyttää).

Että jotakin on tullut tehtyä, vaikka ei siltä tunnukaan. 

Ai niin, ja mulla on meneillään testi: pystyisinkö jättämään shampoon pois. Nyt on kulunut viikko pesemättä tukkaa ja tilanne on... mielenkiintoinen. Tukka tuntuu kamalalta, mutta saan sen näyttämään yllättävän ok:lta, kun pidän sitä kiinni. Huuhtelen siis vain lämpimällä, tai paremminkin ehkä kuumalla vedellä. Uh, hirveä kema se kyllä on, en voi kieltää. Saa nähdä, miten kauan pystyn jatkamaan. Onneksi voi vielä pitää pipoa päässä, kun käy kaupassa... ja muun ajan onkin vain pääosin kotona, jossa ei haittaa liisteritukka mitään. Perjantaina mun on kuitenkin mentävä hakemaan mun toiset silmälasit (hommasin 2 yhden hinnalla, joista toiset on näyttöpäätelasit) ja pitää silloin miettiä, millaisella kuontalolla kehtaa niitä mennä noutamaan. Olis kuitenkin ihan tosi kivaa, jos voiskin jättää shampoon kokonaan pois!!


Kun aloin kirjottaa tätä postausta, en oikein tiedä, mitä siitä piti tulla. Ei nyt ainakaan tällainen valitusvirsi. Mutta sellanen siitä nyt kuitenkin tuli. Meillä on itse asiassa juuri ollut siinä viestinnässä esimerkiksi blogin kirjoittamisesta; millainen sen pitäisi olla ja millainen ei ainakaan. Sanottakoon, että minä kyllä ihan viis veisaan niistä ohjeista tässä omassani. Mielestäni saan tänne kirjoittaa ihan mitä lystään ja millä tyylillä milloinkin huvittaa. Vaikka takaraivossa onkin koko ajan raksuttamassa ne rakastamani äikän kielioppiasiat, niin blogissa en piittaa sellaisista. Osaan kyllä kirjoittaa myös oikeaoppisesti, jos tarve vaatii, mutta tämä on enemmän tämmöistä tajunnanvirtaa ja mielen purkamista. Ja sitä aina välillä vaan tarvitsee, jotta höyry päässä laskeutuu ja ajatukset selkenee.

Tänä iltana on meidän uuden opintomoduulin ja uuden projektin esittely. Luvassa on kiinnostavia asioita vieraslajeihin liittyen ja ihana huipputiimimme on jälleen kasassa, joten odotan kyllä tätä kevään viimeistä puristusta ihan mielenkiinnolla. Tämän moduulin jälkeen on opintojeni pakolliset osiot (120op) suoritettuna. Sitten onkin edessä valinnaiset (5 x 15op), harkat (2 x 15op, joista toinen on "perus" ja toinen se kammoamani asiantuntijaharkka... tuon perusharkan pystyisi myös hyväksilukemaan aiemmilla töillä, mietin vielä teenkö niin) ja oppari (15op). Valinnaiset mulla on jo suunniteltuna ja aion koko kesänkin opiskella, mutta ne harkat.... aargh. No, taidan taas työntää pääni pensaaseen ja olla edelleenkin vaan ajattelematta koko asiaa. Toivottavasti nämä asiat jossain kohtaa loksahtaa kohdalleen!!

Nyt otan esille yhden raporttiaihion, jota alan työstämään; se on yhden tosi kiinnostavan lisäkurssin (Tekstiilit ja muovit kiertotaloudessa) viimeisiä tehtäviä. Teen perusmoduulin lisänä useampaakin pientä lisäkurssia ja koitan kovasti pitää aikataulut sellaisina, että kaikki tulee ajoissa tehtyä ilman suurta paniikkia. Joten nyt palaan siis sen raportin äärelle ja toivottavasti saan sen pian tehtyä.

Mitä teidän kevääseen kuuluu?

Heli

PS. Jos ihmettelit tuota ylintä kuvaa: siellä on uunin päällä appelsiininkuoria kuivumassa. Ne on aivan älyttömän hyviä sytykkeitä!

tiistai 16. helmikuuta 2021

Tosi edullista (tai sitten ei...)

 

Me ollaan välillä miehen kanssa koitettu käydä kaupassa illan viimeisen aukiolotunnin aikana. Aikeissa siis tietenkin bongailla hyviä alennustuotteita ja säästää rahaa. No, välillä onnistuu löytää monenlaista, välillä ei juuri mitään. Kuitenkin me ollaan todettu, että oikeesti me ei säästetä tällä konstilla kyllä yhtään mitään, päinvastoin!!

No mistäs tämä säästämättömyys sitten johtuu? Ihan vaan siitä, että me ostellaan ihan mitä sattuu. Kaikenlaista, mitä oikeesti ei koskaan edes ostettaisi. Mukaan on tarttunut (normaalihinnaltaan melkoisen kalliita) puolivalmisteita tai valmisruokia, karkkia, jogurtteja, sellaisia lihoja joita ei normaalisti ostettaisi, leivonnaisia... Se -60% on tottakai halpa hinta verrattuna alentamattomaan hintaan, ja vaikka siihen -30%:iinkin. Mutta kyllä me monta kertaa olisi halvemmalla päästy, kun olisi ostettu vain ne, mitä alun perin lähdettiin hakemaan!! Toki joskus on myös sitten tehty monta päivää ruokaa niistä hankinnoista ja pidän kyllä ajatuksesta, että ostetaan tuotteita, jotka muuten menis roskiin.


Ihan surkea pohjanoteeraus vetäistiin tässä vajaat kaksi viikkoa sitten, samaisena lauantaina kun mulla sitten tulikin se sairaalakeikka. Silloin ei ollut kyseessä edes se viimeinen aletunti, vaan ihan päiväaika, jolloin alennukset oli "vain" sen -30%.  Löydettiin vaikka mitä kivaa: kermaperunoita, kanapastaa, kanasuikaleita, jogurtteja, soijarahkoja... siis todella paljon kaikkea. (Oikeesti oli vissiin viisi asiaa kauppalistalla...)  Sitten kävi niin kuin kävi ja talon kokki oli poissa pelistä muutaman päivän, samoin tyttö oli päivät pois kotoa, eikä siis ollut täällä syömässä, eikä myöskään kokkaamassa. Sunnuntai-iltana ohjeistin miestä sairaalasta käsin paistamaan edes ne kanat... Kun kotiuduin tiistaina, tuli melkein hermoromahdus, kun näin kaikki ne päiväysvanhat ruoat jääkaapissa edelleenkin!!! Jotain niistä uskalsin vielä vähän maistella, mutta lopulta ne meni sitten roskiin. Argh!!


Päätettiin sitten tosiaan miehen kanssa, että nyt loppui tuo hölmöily ja hamstraus. Ei ole mitään säästöä ostella ensinnäkin sellasia ruokia, joista ei olla ihan varmoja tykätäänkö edes. Toki joskus voi ostaa jotain, mutta pitää olla edes ajatus, milloin se syödään tai mitä siitä valmistetaan. Ei ole mitään järkeä ostaa myöskään pullia ja karkkeja, ihan sama vaikka halvalla saisikin. Esimerkiksi kerran ostettiin laari tyhjäksi irtocroissanteja. Niitä kuivia croissuja sitten pupellettiin väkisin... kyllä siinä mietti pari kertaa, että kannattiko oikeesti?? Ja toisella kerralla mukaan tarttui suklaalevyjä. Ja niin edelleen.


Mä en siis itse syö lihaa, enkä ole vuosikausiin suostunut ostamaan talouteen kanaa. Nyt olen kuitenkin aina välillä noita alennettuja suostunut ostamaan ja itse asiassa esitin miehelle ajatuksen, että koska hän haluaa syödä lihaa, niin mitäs jos jatkossa sitten ostetaan sitä vain punalaputettuna... Se tarjonta ei kuitenkaan ole todellakaan aina alennuksessa, joten tuskin toteutuu tuo ajatus. Olen kuitenkin todennut, että se hullunmoinen hamstraus aletuotteiden suhteen lopetetaan ja sen sijaan otetaan järki käteen. On ollut ihanan levollista katsella jääkaappia, jossa on vain ne perusjutut eikä kaikkea kummallista, josta pitäisi keksiä jotain. Mä en kerta kaikkiaan ole mitenkään innokas kokki enkä myöskään todellakaan innokas kokeilemaan erilaisia asioita!!

Jaahas... ollaan lähdössä kauppaan. Saas nähdä, mitä sieltä nyt sitten matkaan tarttuu... Mites teillä nämä alehommelit sujuu?? Onko säästöä, vai sittenkin vaan tuhlausta vailla aivoja?

Heli

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

yllättäviä suruja ja kipuja


Viime postauksen jälkeen onkin ollut yhtä ja toista. Ensinnäkin on ollut kireitä ja vähemmän kireitä pakkasia. Taloa on todellakin saanut lämmittää! Kauniita talvipäiviä on ollut useita, aurinko on helottanut siniseltä taivaalta ja hanget on hohtaneet ihan timantteina. Ja sitten on ollut sumua, pilviä ja lumipyryjä. Ihan perus talvea siis! Olen huomannut monta kertaa tämän talven aikana hämmästeleväni sitä, miten TALVISTA nyt on... ihan kuin se olisi tosi ihmeellistä. Mutta toisaalta onhan se, kun esimerkiksi viime talvena ei luntakaan ollut kuin ripaus vaan ja muutenkin aika leutoa (muistaakseni...).


Suruakin on ollut. Meidän kissalle koitti matkan pää. Olin katsellut muutamia päiviä, että nyt ei ole kaikki hyvin... se söi, mutta oksensi usein. Se on tehnyt sitä aiemminkin, mutta nyt jotenkin enemmän. Sitten sen vilkkuluomet alkoivat olla näkyvissä (näkyy kuvassakin, joka on otettu viimeisenä aamuna) ja se alkoi makailemaan aina vaan enemmän kylppärin lattialämmityksen päällä. Yhtenä lauantaina soitin eläinlääkärille ja sain sille ajan maanantaiksi. Sunnuntai-iltana sen kunto romahti, yhtäkkiä oli vaikea kävelläkin, joten maanantain reissulla ei paljon vaihtoehtoja ollut. Syöpäkasvainkin sillä löydettiin.  


On aika uskomatonta, että tämä kuva, jossa kissa juuri sai hiiren kiinni (jep, sisätiloista...) on otettu vain viikkoa ennen kuin karvakaveri olikin sitten päästettävä autuaammille hiirimaille. Ihanalla kissallamme oli ikää 16,5 vuotta, joten vähän sitä oli jo mielessään joutunut miettimään, että miten pitkään se meidän kanssa vielä on... Aika tavalla pitkän elämän se kyllä oli ilonamme. Kiitos muistoista, Linda-pieni! ♥


Itse heitin yllärikeikan ambulanssin kyydissä. Piti oikein ottaa kuva muistoksi... Tuntui pikkaisen tyhmältä siinä tuskissaan kaivella puhelinta esille ja kuvailla, mutta hei, aika harvoin kai sitä tuossa kyydissä tulee kuljettua... 


Ongelman nimi oli umpilisäkkeentulehdus. Viime lauantaina ihmettelin kokoaikaista mahakipua, joka ei vaan hellittänyt. Makailin pitkin päivää siellä sun täällä ja koitin lopulta käydä kuumassa suihkussakin, jos vaikka kummallinen purluttelu ja kipu häviäisi siinä vedellä rentouttaessa. Mutta ei. Kun en sitten nukkumaan mennessä voinut oikein enää edes maata selälläni, soitin päivystykseen, josta kehottivat menemään näytille. Epäilin kyllä jo itsekin umpilisäkettä, mutta siellä se sitten varmistui. Tulipa koettua ekaa kertaa ikinä varjoainekuvaus, olipas melkoisen erikoinen tuntemus!! Päivystyksestä lähdin sitten sillä ambulanssilla keskussairaalaan leikattavaksi.


Ikävää tuossa reissussa oli se, että koska kyseessä oli lauantain ja sunnuntain välinen yö, ei leikkurit pelanneet kuten arkena. Odotin ja odotin, mutta pääsin sitten leikkaukseen vasta maanantaiaamuna. Voin sanoa, että se 1,5 vuorokauden täyspaasto ei ollut kiva kokemus, ja kun se vielä yhdistettiin siihen loputtomaan odotteluun, aika kului ihan tajuttoman hitaasti. Kauheita kipuja ei ollut, koska sain koko ajan tipassa antibioottia ja kipulääkettä ja mitä lie kaikkea (muistona on tosi mojova mustelma käsivarressa!), mutta mieli oli kyllä silloin maanantaiaamuna jo hyvin matalalla. Onneksi kaikki tapahtui sitten viimein melko nopeasti. Ja mitenkä mä haaveilinkaan siitä syömisestä ja juomisesta sen odotteluajan... tuo mehulasi tuntui ihan taivaalta, kun sen viimein sain!!


Palailin sairaalasta kotiin eilen illalla. Oli kyllä aika tuskainen olotila ja yö ei ollut hyvä, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa parane. Yllättäen sen paaston jälkeen ei meinannutkaan alkaa ruoka maistua ollenkaan - siis multahan kun ei ruokahalu ihan hevillä häviä!! Leikkauspäivänä en saanut alas juuri mitään, enkä seuraavanakaan päivänä (eli eilen). Tänään kun pääsin viimein suihkuun ja elämä alkoi tuntua taas elämisen arvoiselta, olen vähän syönytkin paremmin. Mutta en edelleenkään mitenkään kauhean paljoa. Jäisipä edes pikkuisen päälle tämä vähäruokaisuus.....


Nyt pitää pari viikkoa ottaa hillitysti. Ei voi suuremmin lenkkeillä eikä saa imuroida, voi miten harmi... =D Koulujuttujen pariin pitää kuitenkin palata kiireen vilkkaa, koska mulla jäi nyt muutaman luennot väliin ja deadlinet pukkaa päälle. Hassua, miten muutama lorvipäivä meinaa kaataa hyvin suunnitellun pakan!! Sellaisen mielenkiintoisen havainnon olen tässä lorviessani tehnyt, että mun aivan koko ajan kipeät kantapäät ei ole nyt yhtään kipeät. Hmm... onko syynä se, etten ole ollut jaloillani vai se, etten ole syönyt oikein mitään?? Olisipa varsin mielenkiintoista tietää, varsinkin jos joku ruokavaliossa aiheuttaa näitä kipuja (sokeri, viljat...).


Nyt taidan kuitenkin lähteä kokeilemaan, onnistuisinko tänä yönä nukkumaan omassa sängyssä. Viime yönä runnottu, turvonnut maha painoi niin pahasti, että oli päästävä selältään pois - joten käännyin "hetkeksi" kyljelleni. Ja nukahdin siihen.... Huh, se vasta tuskaa oli, kun maha oli sitten roikkunut siinä sivulle ja kaikki haavat varmaan venyneet ihan äärimmilleen. Oli ihan pakko nousta keskellä yötä petaamaan istuma-asentoinen peti sohvalle. 

Nyt kuitenkin siis unille. Mitäs teille kuuluu?

Heli  

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Näitä juttuja en osta enää

 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Meillä on täällä nyt ihka oikea talvi, lunta on aika paljon ja pakkastakin. Huvittaa, miten suurelta ihmeeltä tuo lumi tuntui aluksi, oikeasti!! Viime talvena ei ollut lunta paljon mitään, meillä ei esimerkiksi käynyt aura koko talvena yhtään kertaa. No, nyt on kyllä sitten auraaja ollut erittäin toivottu "vieras", sillä meidän tie ja pihakin on näiden talvimyrskyn tuulien ja vaakasuoraan tulevan lumen takia olleet välillä aivan tukossa.

Tämä postaus on saanut ideansa lukuisista YouTube-jutuista, joita olen katsonut. Tosi moni minimalisti on tehnyt juttuja siitä, mitä he eivät enää nykyään osta, ja mä sitten tuossa eilen illalla aloin kirjoitella omaa listaa, jonka nyt siis ajattelin laitella tännekin. Aloitetaanpa siis... eli seuraavia juttuja en enää nykyään osta:

Seinäkalenteri 

Miksi ostaa, kun voi tehdä itse? Mä tykkään väkerrellä kaikkea tuollaista. En ole todellakaan lahjakas piirtäjä, mutta tietokoneella saan kyllä kaikenlaista kivaa aikaiseksi, joten käytän olematonta luovuuttani sitten tuollaisissa projekteissa. Tammikuun kalenterikuvan otin jostain kuvapalvelusta, mutta kaikkien loppuvuoden kuukausien kohdalla kuvat on omia. Sanoisin, että sain aikaan kyllä tosi kivan kalenterin tällä tavalla! Ostin sellasia paksumpia papereita, joille tulostaa, joten sivuille on helppo kirjoitella muistiin asioita ilman, että menevät paperista läpi.

Kynttilät

Nekin teen nykyään itse. Poltan yleensä vain yhtä kynttilää kerrallaan ja kun olen kaikki valamani soijavahakynttilät polttanut, teen uuden satsin. Se on niin helppoa ja kivaa, että jopa minä osaan. Teen myös mehiläisvahakynttilöitä (niitä rullattavia), tosin viime aikoina olen keskittynyt vain näihin purkkikynttilöihin, joihin saan laitettua ihanat eukalyptuksen tuoksut mukaan. 

Kirjat

En voi sanoa, että olisin koskaan ollut suuri kirjojen ostelija, mutta nykyään en kyllä ostele oikein yhtään. Omistan vissiin kaksi kirjaa, enkä halua enempää omistaakaan. Ai juu, paitsi on meillä myös muutama satukirja lapsenlapsia varten. Olen tosi kova lukemaan, mutta lainaan kirjani kirjastosta mieluummin.

Lehdet

Samaan kastiin voisi kuulua lehdet, siis sellaset naistenlehdet ja kotilehdet ja muut. Ne on ihania ja niitä olisi kiva lueskella, mutta en vaan raaski ostaa niitä, koska ne on mielestäni tosi kalliita. En ole aikakausiin enää myöskään tilannut lehtiä, koska no, en vaan halua maksaa lehdistä ja sitten vipata pois, koska en myöskään halua niitä säilytellä. Ja niitäkin saa tarvittaessa kirjastosta. Poikkeuksen tässä lehtiasiassa tekee hyvin hyvin satunnaiset Sudoku-lehdet, joiden kohdalla olen miettinyt, että voisin ihan hyvin vaan kumittaa lehdet sitten, kun ne on täynnä ja aloittaa täyttämisen alusta, koska en todellakaan muistaisi enää, miten ne on aiemmin täytetty.

Kortit

Joskus muinoin olin kova kirjoittamaan kirjeitä ja korttejakin saatoin lähettää. Ostelin kortteja myös ihan vaan siksi, kun ne oli nättejä. En kuitenkaan oikein keksi, mihin kortteja laittaisin, jos en niitä lähetä, enkä raaski nykyisillä postimaksuhinnoilla kyllä niitä pahemmin lähetelläkään... joten kortitkin kuuluu tälle listalle. Joulukortit on vähän vielä mietinnässä, koska muutamia kortteja laitoin kyllä tänäkin vuonna, mutta pääasiassa en enää laita edes joulukortteja.

Leikkokukat

Aina välillä mietin, että joku tulppaanikimppu olis kiva. Sitten mietin, että öö, en taida haluta laittaa siihen kuitenkaan rahaa, etenkin kun mulla ei kukat juurikaan kestä, saatikka mitenkään erityisesti kaunista tiloja. Mulla on lähes poikkeuksetta ruokapöytä täys kaikenlaista roinaa (esim nyt: läppäri, penaali, jonka sisältö on osin pitkin poikin, kynttilä, teekuppi, teepusseja, papereita, kirjoja...). Olen niin monta kertaa miettinyt kukkien kanssa, että miksi mä niitä tän sotkun keskelle ostan, kun ne näyttäis hienolta lähinnä vain silloin, kun pöytä olisi muuten tyhjä - eli ei koskaan (paitsi siivouspäivänä pienen hetken ajan). Ja siis ruokapöytä on ainoa paikka, jossa kukkia voisin ajatella yleensä pitäväni. Sen sijaan mulla on noita kuivia heiniä useammassakin paikassa ja niistä tykkään. Saan niitä ihan ilmaiseksi pellon laidalta ja ne kestää, kestää ja kestää.

Koristeet

Tähän samaan kastiin lasken koriste-esineet. Mulla on joitakin aiemmin hankittuja koriste-esineitä, kuten kuvassa näkyvä Willow Treen ihana, ihana pikku patsas, noista tykkään ja aina välillä vähän sillä silmällä katselen, josko jonkun lisää ostaisin (mulla on noita kaksi). Mutta... en mä sit kuitenkaan. En vaan kaipaa mitään lisäsälää minnekään, enkä tavaroiden ihanuudesta huolimatta kyllä tule ostelleeksi mitään koristejuttuja enää nykyään. Piti oikein kiertää taloa ja katsoa, mitä koristeita mulla on: 3 x heinät, 2 x pikkupatsas, 3 x roikkuva tuikkukippo, 1 x tähti (sain joululahjaksi), 2 x pieni sinkkitalo. Ja sitten on tuo mun sisäpuu, jossa roikkuu kristalleja, tähtiä ja lintuja. Kaikki koristeeni on kuitenkin useita vuosia vanhoja.

Huomautan tässä kohtaa, että mullahan on täällä kuitenkin kaikkea muuta kuin pelkistettyä, koska mulla on joka huoneessa kuviolliset tapetit. Ne tuo kyllä todellakin aivan riittämiin väriä, eloa ja kuviota ja luulen, että jos vielä ripottelisin joka paikkaan jotain pikkusälää, olisi vaikutelma ihan karmiva!

Vierasvara

Niin. Vierasvarahan ostetaan kaappiin sitä varten, jos vaikka joku tulisi yllättäen käymään ja sitten olisi kiva olla jotain tarjottavaa. Mä en voi tehdä tällaista, ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että mä syön kaiken itse. Jos mä ostaisin ennen joulua jemmaan vaikka suklaata, että sitten jouluna syödään tai annan jollekin, niin ei tasan ole muruakaan jäljellä jouluna tai sitten, jos niitä vieraita tulisi. Ehei. Mä olen aivan toivoton sokerihiiri ja jos mä tiedän, että mulla on jossain kaapin perällä jotain, se ei varmasti ole siellä kauaa. Tämä on inhottavaa, koska tämä rajoittaa myös mun leipomista. Jos leivon läjän keksejä, syön kaikki pikkuhiljaa (tai ei ees pikkuhiljaa, vaan aika pian). Jos laitan leivonnaisia pakastimeen, niin kummallisesti se sieltä vaan häviää. Oikeesti, en huijaa enkä liioittele yhtään. Mä en ymmärrä, miten joillain voi olla karkkikaapit tai pakastin täynnä kakkuja, en oikeesti ymmärrä. Mulla on joku sellanen pakottava tarve vaan syödä kaikki herkut pois...  ajattelen aina, että syön ne pois ja sitten aloitan tiukan linjan. Ei onnistu. Koskaan. Joten en osta vierasvaroja muulloin kuin silloin, kun joku oikeesti on tulossa. Ja kaikki mitä vieraalta jää, katoaa kyllä minun suuhun. Nuo kuvan piparit leivottiin lapsenlapsen kanssa joulun alla, ja koska tunnen itseni, annoin kaikki lapsosen mukaan kotiin.

Vaatteet, jotka ei ole omaa tyyliä

Voisinpa sanoa, että näin on. Tähän siis pyrin, mutta koska olen tosi huono vaatteiden kanssa, teen aina vaan niitä hutiostoja. Tuo viime kesänä ostettu vaatekasa oli silloin ihan unelmieni täyttymys, mutta kyllä mä oon valitettavasti joutunut myöntämään, että ei mun tyyli niin vaan vaihdu. Noihan oli kesävaatteita, eli ensi kesä kertoo nyt sitten, miten moni vaate oikeesti tulee kunnolla käyttöön... osan noista olen jo myynyt poiskin. Harmittaa ihan älyttömästi tämmöinen tyhmyys (puhumattakaan rahanmenosta...) ja olenkin miettinyt, että ehkä mä vaan koitan jatkossa pitäytyä näissä lempivaatteissani ja totutussa tyylissäni. 

Vaatteista on itse asiassa tulossa postausta, koska meillä oli justiinsa yksi koulutehtävä, jossa piti laskea vaatteet ja nyt olisi aiheesta aivan ajantasaista tietoa. No, ja koska aihe kiinnostaa mua itseäni kovasti, kenties jotain teistäkin (?). 

Meikit

Mä olen vähän niinku vahingossa lopettanut meikkaamisen ihan kokonaan. Johtunee pitkälti siitä, että olen ollut kotona viime vuodet. En ole tosin koskaan ollut kova meikkaamaan, eikä mun meikkimäärä ole tainnut olla yhteensä edes kymmentä tuotetta. Mutta nyt se on kyllä tosi vähissä, sillä meikkipussissa on enää puuteri ja ripsiväri - ja se ripsarikin pitäisi varmaan hävittää, koska se on avattu useita vuosia sitten... Luulen, että joudun jossain vaiheessa vielä ripsivärin hankkimaan, koska kyllä mä ehkä haluan jonnekin juhliin ripsaria laittaa. Tai no katsoo nyt. Olen niin tottunut olemaan ihan joka paikassa ilman meikkiä, että se ei mitenkään edes vaivaa mua. Muistan kyllä ajan, kun meikkasin töihin ja ripsarin unohtaminen tuntui niiiiiin nololta. Mutta jotenkin nykyään arvostan tämmöistä kemikaalitonta elämää enemmän.

Hiusvärit

Meikeistä tuli mieleeni hiusvärit. Aina välillä katson harmaantuvaa kuontaloani, että voi ei, pitäisikö värjätä... Sitten muistan sen hirveän rumban, jonka värjääminen saa aikaan, kun pitää olla niitä juurikasvuja peittelemässä. Vielä enemmän mun värjäämättömyyteen kuitenkin vaikuttaa jarruttavana tekijänä ajatus siitä, millaisia myrkkyjä ne värit on. En halua hölvätä niitä mihinkään vesistöön, en edes vedenpuhdistukseen. Joten en värjää, vaan olen harmaahapsi.

Astiat

Astiat on kyllä ehdottomasti asia, josta tykkään. Kierrän lähes joka kerta Prismassa käydessäni astiahyllyt, vaikka en ole edes aikeissa ostaa mitään. Jostain syystä ne hyllyt vaan vetää mua vastustamattomasti puoleensa! Samoin on Ikeassa, jossa en ole ikiaikoihin nyt käynyt. Jotkut hiplaa vaatteita ja meikkejä, mutta ne ei ole yhtään mun juttuja, joten mä hiplaan sitten kotiin liittyviä asioita, ja erityisesti astioita. Oikeesti mulla ei ole minkäänlaisia astiatarpeita. Meillä on verrattain vähän astioita, mutta yhtään enempää en kaipaa ja itse asiassa olen vähentänyt niitä aika paljon vuosien mittaan. Mulla on nyt sellaiset astiat, joista tykkään, enkä muita kaipaa ja meidän astiat on aika kokonaisvaltaisesti käytössä, joten tilanne on aika lailla optimaalinen.

Varmaan on vielä muitakin juttuja, joita en osta, mutta tässä nyt jotain. Onko teillä jotain, mitä ette enää osta, syystä tai toisesta?

Heli


maanantai 28. joulukuuta 2020

Vuosikatsaus 2020

 

Jaahas, olisikohan se aika paketoida vuosi 2020 kasaan. Tämä on kyllä kaikkineen ollut aikamoisen ikimuistoinen vuosi, eikä välttämättä hyvässä mielessä... Omaan elämään tuo pirullinen korona ei ole vaikuttanut mitenkään erityisen suuresti; lähinnä se on tuonut vain maskit kauppareissuille. Toisaalta onhan tässä joutunut miettimään esimerkiksi ystävien ja sukulaisten tapaamisia ihan uudella tavalla ja ne on kyllä olleet todennäkäisesti vähemmällä kuin mitä muutoin olisi. Mutta pääasiassa mä olen kuitenkin vain kotosalla, joten siinä mielessä ei ole suurta muutosta mun elämään tästä tullut.

Tässä olisi nyt kuitenkin pieni kooste kuluneesta vuodesta. Ei mitään ihmeellistä, mutta ompa nyt vähän koottuna yhteen postaukseen asioita, joita vuoden aikana on tapahtunut.

Tammikuu oli ainakin kuvista päätellen ilmeisen vähäluminen. Kävin yksin Repovedellä. Käytiin tyttären ja tyttärentyttären kanssa elokuvissa katsomassa Frozen. Kouluni jatkui ja taas oli tunne uuden moduulin alkaessa, että tavaraa kaadetaan saavilla päälle, ennen kuin tilanne alkoi paremmin hahmottua. Naapurissa oli bileet, joista toipuminen kesti tovin.

Helmikuussa oli ihan ihme kelit. Metsä oli pääosin lumeton ja piha välillä suorastaan lainehti vettä ja välillä oli jääkenttänä. Käytiin pikkumurun kanssa retkellä lähimetsässä, mukana barbi ja tietenkin eväät (matkaa lähimetsään on siis muutama sata metriä...). Kaveri kävi meillä kylässä ja käytiin porukalla katsomassa bändejä. Esikoinen täytti 25v. Ja taas käytiin elokuvissa, tällä kertaa katsomassa Teräsleidit ja joku muukin, jota en enää kyllä nyt muista. Aloitin innoissani jumpan ja kuntosalin ja ajattelin, että tämä on se kevät, kun minä viimeinkin oikeasti kunnostaudun liikunnan saralla. No, haaveeksi jäi...  


Maaliskuun lopulla kukkivat jo ekat leskenlehdet!  Kävin taas Repovedellä. Ei voinut kyllä talviretkeilystä juurikaan puhua, kun lunta ei ollut kuin nimeksi. Mulla oli kovasti kouluhommia, muun muassa moduulin lopun tentti. Se riivatun korona teki tuloaan ja sekoitti koko maailman. Kyllä oli outoa, kun Suomessakin meni jopa maan rajat kiinni!! Ja siihen tosiaan sitten loppui ne mun hyvin alkaneet liikuntaharrastuksetkin, kun myös liikuntapaikat tietenkin sulkeutui. Meille tuli uusi lemmikki, kuningaspyton Pörrö (jep, nimi ei varsinaisesti kuvaa ulkonäköä...) ja tyttökin palautui opiskelupaikkakunnalta kotiin etäopiskelijaksi. Korona pelotti mua kyllä kieltämättä aika paljon silloin alussa.


Huhtikuussa sai jo hörppiä teetä pihakeinussa, vaikka välillä nähtiin kyllä vielä luntakin. Koronan takia suunnistuskausi alkoi omatoimisuunnistuksena, mikä olikin yllättävän mukavaa, kun ei ollut minkäänlaisia aikapaineita (ikään kuin mulla koskaan olis mitään asiaa sinne kärkikahinoihin... ennemminkin hätyyttelen yleensä sitä häntäpäätä!). Meidän ympäriltä kulotettiin pellot jokakeväiseen tapaan. Koira kävi hammaslääkärissä ja kissa piti mulle seuraa opiskellessa.


Toukokuussa saatiin vielä luntakin, mutta kyllä se siitä sitten kesää kohti alkoi kuitenkin kääntymään.  Minä intouduin laittelemaan viimeinkin meidän pihaa ja sinne ilmestyivät niin mansikka- ja kukkamaat kuin aronia-aidannekin. Koulussa oli kevään viimeiset tentit ja eka kouluvuosi päättyi ihan mukavissa merkeissä ja hyvin arvosanoin. Vappuna paistettiin pihalla munkkeja ja äitienpäivä oli ja meni. Tein kovasti suunnitelmia kesää varten, koska mulla oli tiedossa melkoisen vapaa kesä.


Kesäkuussa kukki omenapuu ihan mielettömän runsaasti! Syksyllä saatiinkin oikein ennätyssato meidän pikku puusta. Istutin myös pari laatikollista perunoita. Vietettiin pienesti toisen pojan valmistujaisia. Juhannuksena istuttiin iltaa tuttavien ihanalla rantapaikalla. Välillä oli suorastaan hellettä ja pihan kasvit vaati hirmuista kastelua. Paistettiin pihalla lettuja ja käytiin Ikeassa naisporukalla.


Heinäkuussa ystävä kyläili meillä ja minä sitten heillä. Käytiin muun muassa ihanassa Lammassaaressa. Juhlittiin pikkumurun 3v synttäreitä ja oli mulla itselläkin synttärit. Käytiin Porvoossa mun synttäripäivänä ja palasin sitten sinne vielä uudestaan loppukuusta, jolloin shoppailin läjän ihania vaatteita. Kotona rempattiin, tällä kertaa saatiin räystään aluset kuntoon ja niitä varten maalasin muutaman sata metriä lautaa. Syötiin ekat omat perunat ja pakastin reippaat määrät mustikoita ja mansikoita. Meillä oli 25v hääpäivä.


Elokuussa tein pienen roadtripin, kun tapasin vanhoja ystäviä yläasteajoilta yli 30v takaa (hui, miten vanha mä jo oon!!). Treffasin myös blogiystäväni Sirkun ja Marketan samalla reissulla. Kotikulmilla käytiin töllöttelemässä ihmeitten ihmettä, eli Kimolan uutta kanavaa. Keikuin talon katolla maalailemassa räystäiden alusia ja noukin lähimetsästä puolukoita ja sieniä (mutta vain ihan pienet määrät). Pilkoin ja pakastin omenia. Ja loppukuusta jatkui taas opinnot.


Syyskuussa kävin parin tunnin kiepahduksen koululla pakollisen kirjallisen tentin takia. Tämä olikin korona-ajan ainoa lähipäivä, kaikki muut peruttiin. Koronatilanne alkoi pahentua ja meidän perheestäkin taisi kaikki käydä syyskuun aikana testissä. Luonnossa alkoi olla tosi kaunista, tykkään syksystä tosi paljon. Keräsin loput omenat ja mehustin ne. Opinnot oli täydessä vauhdissa.
 

Lokakuussa saatiin jo ekat pakkaset ja ihanat sokerikuorrutukset kasveihin. Tein kynttilöitä ja niiden polttelukin alkoi jo iltojen hämärtymisen myötä innostaa. Istuttelin kanervia pihan koristeeksi ja keräilin maljakoihin kuivia heiniä. Aloin pestä kertakäyttöisiä kasvomaskeja. Tulia pidettiin jo uuneissa usein. Virittelin ekat valosarjat kuun lopulla ulkoeteiseen. Tapasin vanhoja opiskelukavereita pitkästä aikaa pienen illanvieton merkeissä. Ja niin, se meidän käärme päätti ulkoilla oma-aloitteisesti ja säikytti mut yöllisellä vessareissullani.


Marraskuussa kävin katsomassa ihkuihania koiranpentuja samalla, kun kävin kalevalaisessa jäsenkorjauksessa (ja kolmannen käynnin aikaan huomasin, että tosi pitkään jatkunut käsivaivani on kadonnut, juhuu!!). En kuitenkaan saanut pentukuumetta, vielä ainakaan... Aloitettiin miehen kanssa luumupitkojen mättäminen, se on meidän jokavuotinen joulunalusherkku nro 1. Saatiin ihana ensilumi, joka herätti välittömästi joulufiiliksen. Hankin vihdoin avukseni opintoihin toisen näytön, se helpotti tiettyjä juttuja ihan suunnattomasti.


Joulukuu saapui sitten viimein, ja toisaalta yllättävän äkkiä. Täällä Kymenlaaksossa näyttää alkutalvi olevan nykyään erittäin vähäluminen, mutta saatiin sentään maa valkoiseksi jouluksi. Painoin opintoja kasaan syksyn osalta ja pidettiin ihanan tiimini kanssa etäpikkujoulut Zoomin ja Teamsin kautta luennon ohessa. Tein taas kynttilöitä ja mietin joulujuttuja. Meidän alue liittyi koronan suhteen leviämisvaihe-jengiin ja vallitsevan tilanteen vuoksi jokavuotinen sukulaisissa pyörähtäminen jäi väliin. Leivottiin toisen pikkumurun kanssa pipareita. Toteutettiin ekaa kertaa Secret Santa ja vietettiin joulu kotona lasten kyläillessä meillä. Maailmalla alkoivat rokotukset koronaa vastaan, joten toivo paremmasta ensi vuodesta on olemassa.


Niin vierähti ikimuistoinen koronavuosi 2020. Vielä olisi muutama päivä vuotta jäljellä ja sitten olisi taas kerran mahdollisuus uuteen alkuun ja uusiin hienoihin lupauksiin ja suunnitelmiin vuoden varalle. Mä ajattelin, että ensi vuonna laihdutan viimeinkin sen 5kg, alan nukkua paremmin ja syömään terveellisemmin. Ja lopetan stressaamisen opintojen kanssa (vaikka niitä on keväällä ihan hullun paljon), lenkkeilen enemmän ja niin edelleen. Eli hyvät on aikeet, mutta miten niiden kanssa käy, sepä jää nähtäväksi... Noin niinkuin lähtökohtaisesti toki toivon, että toteutuvat, mutta kokemus kertoo, että eivät välttämättä pääse edes hyvään alkuun. Mutta tarkastetaan tilanne sitten vuoden kuluttua, sikäli mikäli selvitään tästä sinne asti.

Miten teidän vuosi sujui? Saiko korona elämän pyörähtämään ihan ympäri, vai tuntuiko missään?

Heli

tiistai 15. joulukuuta 2020

Juttuja joulua ootellessa


Ajattelin pitkästä aikaa tänne jotain napsutella. Ja kuinka kävikään...? Koira asettui tuohon viereen tuollaisella ilmeella mua tuijottamaan. Sillä on ilmiselvästi mielessä jotain ihan muuta kuin emännän istuskelu koneella... No, se voitti tämän erän ja kävimme pikaisesti ulkona. 


Sitten kun ulkoa tultiin, pitikin jo alkaa ruokahommiin. Mies käy kotona syömässä ruokiksella, joten ei muuta kun perunat ja porkkanat kiehumaan ja kastiketta vääntämään. Mä muuten opin vasta viime kesänä, että kun perunoiden keitinveteen laittaa suolaa, tulee paremmat potut... ja että porkkanoita voi keitellä siellä mukana. Olen siis aina keittänyt perunani ilman suolaa, ja ilman porkkanoitakin. Enkä mä vieläkään muista läheskään aina suolaa lisäillä. Kaikkea sitä kuitenkin vanhanakin vielä oppii, ja vieläpä omalta äidiltään!


Minun ateria. Hyvää oli. Noudatan ns. KIS-periaatetta ruokailussa; Keep It Simple. Jotain olen siis oppinut koulussa tän moduulin aikana, meille kun yhden tehtävän yhteydessä korostettiin tätä KISSiä, siinä toinen S oli siis vielä jatkoksi että "and Stupid", mutta mä otin oikeuden lyhentää tämän nyt omaan tarpeeseen sopivaksi. =D Ja vaikka tämä oli siis lähinnä vitsi, niin tarkemmin mietittynä todellakin pidän eniten yksinkertaisuudesta myös ruoassa!


Joulu lähestyy. Lunta on maassa just ja just pieni ripaus, voi että kun se nyt pysyisikin jouluun saakka ja mieluiten koko talven. Ei sillä että tänäkään vuonna olisi mikään huikea joulufiilis, mutta jotenkin se musta maa vie senkin vähän, mitä sitä olis lumen kanssa. Lahjajutut on jo mallillaan, hankin vain sen viime postauksessa mainitsemani Secret Santa lahjan ja lapsenlapsille kaksi pakettia molemmille. Täytyy sanoa, että vaikka olenkin todella vahvasti turhaa kuluttamista vastaan, niin tämä lahjojen vähyys toisaalta oikein korostaa sitä joulutonta tunnelmaa. Mikä hassu ristiriita!


Mulla oli viime postauksessakin kynttiläjuttuja ja niitä on jälleen. Tein nimittäin eilen itselleni uuden satsin ja lisäksi nämä lahjoiksi. Ehkä hiukan tylsää, mutta sanoin äidilleni ja kummilleni, että nämä lahjahommelit voisi varmaan muuten unohtaa, mutta voisin heille tehdä jouluksi kynttilöitä - heidän omiin astioihin. He valitsivat nämä astiat ja saivat valita myös tuoksut, joten on vähän niin kuin mittatilaus"lahjat" nämä nyt sitten! Tätä perinnettä voisin aivan hyvin jatkaa, samoin kuin sitä Secret Santaa. Pikkuneideille sitten vaan perinteiseen tyyliin paketit.


Meillä on joulukoristelut tosi vähäiset. En ole oikeastaan vuosiin enää suuremmin mitään laitellut. Tontuista ja enkeleistä en tykkää oikein ollenkaan, jotain tähti- ja sydänaiheisia voin just ja just laitella... sekä muutamia valoja. Vaikka olen yleensä monessa asiassa tosi pihi ja mietin ostoksia tehdessäni lähes poikkeuksetta, miten turhia nekin on ja miten iso rasite ne on maapallolle, sorruin kuitenkin ostamaan ulkoeteiseen nuo pallovalot ja niiden lisäksi parit muutkin valot. Toivottavasti ne kestää hamaan ikuisuuteen asti.


Joulukukista pidän ehdottomasti eniten hyasinteista. Joka vuosi niitä hankin muutaman. Mieluiten sinisinä tai valkoisina, mutta tällä hetkellä mulla on yksi joka väriä. Varmaan pitää vielä kertaalleen niitä ostaa lisää, koska ehtivät ennen joulua jo rupsahtaa. Mulla on pienoinen ristiriita myös näiden jouluisten kukkien suhteen... Ajatus siitä, että niitä kasvatetaan jossain kasvihuoneessa, jotta niitä voi sitten pitää viikon kotona ja heittää sen jälkeen roskiin (eli tietenkin kompostiin), on aika sietämätön. Kuitenkin, however, myöskään ajatus varpujen tai havujen repimisestä metsästä ei ole hyvä. Juu, minä olen se ihminen, joka huokaa syvään ja surullisesti, kun ihmiset esittelevät jouluisia asetelmiaan, anteeksi vaan. Ne on kieltämättä kauniita, mutta. Aina se mutta... Mietin aiemmin, että ostamalla joulukukkia kannatan jonkun yritystoimintaa ja elantoa (hmm... jos ostan ne Prismasta/S-marketista, niin ketähän lopulta tuen...), mutta nyt kun aloin miettiä tuota kasvihuonekasvatusta ja sen ilmastovaikutusta, niin menikin taas vähän sormi suuhun.


No niin, kappas vaan! Omassa padassani on sitten myös niitä havuja... huoh. No, ainakin ne on oman pihan kuusista nipsittyjä pätkiä. Jokamiehen oikeudet kun myös mua aina mietityttää noissa havu/varpujutuissa, ne kun ei tunnu olevan ihmisille kovin selviä asioita.


Kuten monelle on varmasti tullut selväksi, mun elämä on monien mietteiden osalta aika synkkä ja ristiriitainenkin. Olen juuri se ilonpilaaja, joka miettii näitä maailman turhuuksia ja murehtii monenlaista, ja tuo niitä ikävästi julkikin, sekä livenä että vaikka täällä blogissa. Kuten nyt vaikka joulun aikaan nämä varpujen repimiset. Asia vaan on niin, että mun spontaani ajatuskulkuni oli seuraava: 1) oliko maanomistajan lupa repiä ne, 2) miksi ne piti repiä, olisi antanut kasvaa ja 3) kuinka monta vuotta menee siihenkin, kun ne kasvaa takaisin... 


Joulun aikaan on lisäksi sitten tietty myös kuusten kaatamiset, turhat joululahjat ja mielettömät jouluvalomäärät, joilla mieltäni rasitan. Esim. meidän lähistöllä on about joka talon ikkunassa ja pihassa lukuisia valoja. Ok, ne on tietyssä määrin kyllä oikein kivoja ja niitä on mukava iltalenkillä katsella. Mutta sitten, kun valojen määrä on tuollasta 10-20 valosarjaa JA niiden lisäksi palaa vielä ne varsinaiset pihavalotkin, alkaa mulla väistämättä päässä surista..... miksi, oi miksi sellaiset valomäärät?? Ihan sama, vaikka "ne ledit vie niin vähän sähköä": sekin "vähä" sähkö vaatii jonkun lähteen, josta sitä tuotetaan. (Ja sähkölaskua se vähäkin kyllä lisää.)


Aika ajoin mietin, että pitäisi varmaan olla vaan hiljaa, mutta toisaalta juuri kun tässä eräänkin kerran sellaisia hupsutuksia (eli hiljaa olemista, hahhah) mietin, sattui sopivasti kohdalle Kaarina Davisin postaus, josta nuo yllä olevat tekstit olen kuvakaapannut. Asiahan nyt vaan on sillä lailla, että jos kaikki ajattelevat, että voivat vähän tehdä sitä ja tätä, eikä se oma vähä nyt niin paljoa missään tunnu, niin mitä siitäkin seuraa?? Monesta vähästä kasvaa suuri virta! Ihan niin kuin monesta pienestä hyvästäkin valinnasta kasvaa suuri virta - joka myöskin tuntuu monesta niin älyttömän vaikealta sisäistää. Ehkä minun paikkani täällä maailmassa on olla tämmöinen ärsyttävä asioista huomauttelija ja osaltani sillä tavalla toivottavasti vaikutan edes jonkun ihmisen ajatusmaailmaan hiukkasen.


En todellakaan, siis todellakaan, ole itse mitenkään erityisen loistava esimerkki ja ylivertaisen hyvä ihminen ympäristöasioissa, vaikka ne onkin itselle tosi tärkeitä. Ei siis kannata kuvitella, että tässä nostelen itseäni jollekin jalustalle. Mä teen asioita, joita ei varmaankaan pitäisi tehdä, omistan auton ja ostelen itsekin välillä niitä turhuuksiksi laskemiani asioita. Sisäinen ristiriita on kova, kun käyskentelen kaupassa katselemassa (ja hiplailemassa) kaikkea nättiä ja ihanaa, mitä voisin tai haluaisin ostella ja toisaalta mietin, että a) en tarvii tai b) kyseessä on täysin turha juttu. Kyllä minäkin siis pidän kauniista tavaroista enkä todellakaan sulje silmiäni niiltä jouluvaloilta. Mutta useimmiten koen niistä kuitenkin enemmän tuskaa ja surua kuin iloa, ainakin jos alan yhtään ajatella asioita pintaa syvemmältä. Tekemättä ja ostamatta jättämiset ei aina oo siis todellakaan niitä kivoimpia ratkaisuja, mutta mun valintoja ohjaa isommat asiat kuin omat halut - ainakin useimmiten, tai edes joskus. 


Mitä enemmän asioita opiskelen, sitä enemmän mua raivostuttaa sellaiset kommentit kuin "ihan kiva kun ilmasto lämpenee, ei tarvii niin paljon taloa lämmittää ja sähkölaskut on pienemmät" tai "kerranhan täällä vaan eletään, mitä väliä" tai "mä maksan kuukaudessa vesilaskua 20€ niin voin laskea sillä rahalla vaikka koko päivän vettä hanasta" tai hetkellisen pakkasen iskiessä / kylmän kesän kohdatessa ne perusjutut "ai mikä ihmeen ilmaston lämpeneminen". Voi hyvää päivää, miten aivotonta, itsekästä, idioottimaista ja lyhytnäköistä. Joskus noi opinnot saa miettimään, että onko tässä enää edes oikeasti mitään tehtävissä, tuhoa kohti mennään nasta laudassa ja iloisesti vihellellen vaan...


Toivoisin voivani kirjoitella useammin, jotta postauksista ei tulisi aina sitten lopulta tämmöisiä paasausmaratoneja. Mulla on jo koulusta joululoma alkanut (no, on meillä vielä tiimipaltsua tiedossa tällä viikolla, mutta muuten...), joten ehkä tässä loman aikana vielä saan jotain naputeltua. Kevät näyttää tällä erää todella kiireiseltä, sillä vaatimattomana tavoitteenani on suorittaa kahden moduulin eli yhteensä 30 pakollisen opintopisteen lisäksi seitsemän (!!) pienempää kurssia, kooltaan 2-5 opintopistettä (yhteensä 26 op). Siinä saattaa sukat pyöriä jaloissa ja pönttö olla aika sekaisin, kun on monta juttua yhtä aikaa meneillään, mutta otan tämän nyt sillä ajatuksella, että jos menee aivan mahdottomaksi niin sitten jätän vaan tekemättä osan.


Lopuksi haluan vielä vinkata teille kaikille yhden ihanan blogin (klik), jos ette ole jo siihen tutustuneetkin. Heidi kirjoittelee näitä minun rakastamia maailmanparannusasioita ihanan lempeällä otteella ja tekee myös viikoittaista podcastia, jota kuunnellessa minun sielu suorastaan lepää. Suosittelen todella lämpimästi tutustumaan sekä blogiin että podcastiin! 

Näillä mietteillä kohti joulua! Mitäs teille kuuluu?

Heli