maanantai 26. heinäkuuta 2021

kesäreissu

Me tehtiin joku aika sitten miehen kanssa pieni kesäinen reissu. Ajeltiin siis Suomea ristiin rastiin viiden päivän ajan. Eka yö yövyttiin Airbnb-kämpässä ja loput ystävien tai sukulaisten luona. Kotia pitivät pystyssä lapset vaihtuvissa vuoroissa, sillä koira ja lampaat piti hoitaa ja vahtivuorot sopia lasten työvuorojen mukaisesti. Pientä säätöä se vaati, mutta päästiin me lopulta reissuun. Tässä pieni kooste reissustamme muistoksi itselle, ja kukaties joku teistä innostuu myös käymään näitä paikkoja katsomassa!  

Ensimmäinen reissupäivä: Kouvola - Koli

Matkaan lähdettiin hyvissä ajoin eli jo ysin maissa aamulla. Ensimmäinen pysäkkimme oli Imatra. Käytiin siellä vähän kävelemässä. Halusin nähdä tämän ihanan prinsessanlinnaa muistuttavan Valtionhotellin.


Myös mahtava Imatrankoski piti tietenkin nähdä. Se oli kyllä tosi vaikuttava ja noita kuohuja olisi voinut vaan tuijottaa loputtomasti.

Olen kuullut tosi usein, miten upeaa seutua on Punkaharju, joten ajeltiin sitten sitä kautta eteenpäin. Ja olihan siellä todellakin kaunista! Harjun molemmin puolin on siis järvi. Kannattaa ajaa tuota maisemareittiä, jos siellä suunnalla liikkuu!

Nämä järvimaisemat sykähdytti muutenkin ja vähän piti kuvailla ohi ajaessa.

Huomasin karttaa katsellessani, että meidän reitillehän osuukin Kerimäki, joten pitihän sekin mahtavan suuri ja kaunis kirkko käydä tsekkaamassa. Enpä olisi teininä uskonut, että joskus ihan vapaaehtoisesti käyn lomalla kirkkoja katsomassa!!

No päästiinhän me sitten viimein sinne varsinaiseen kohteeseenkin, eli Kolille. Vietiin kamppeet Airbnb-kämpälle, joka sijaitsi noin 10km päässä Kolilta ja jatkettiin samaa vauhtia katselemaan nämä upeaakin upeammat kansallismaisemat.

Tuolihissillä oli ihan mahtava körötellä. Mulla ei ole lainkaan korkean paikan kammoa, joten mä vain nautin matkasta. Metsän keskellä oleva hissimatka oli suorastaan mystinen, ympärillä oli vain hiljaisuutta ja ihanalta tuoksuva metsä. Eikä ötökän ötökkää nähty.

Siis nämä maisemat... niin upeat!!

Ei siellä oikein muuta voinut kuin istua hiljaa ja ihastella vaan. Hauska sattumus oli, kun yksi nainen alkoi meille siellä jutella ja lopulta selvisi, että hänen veljensä asuu täällä Kouvolassa. Eikä siinä vielä kaikki, sillä myöhemmin selvisi, että kyseinen veli oli aiemmin meidän pojan työkaveri. Kyllä maailma on pieni!

Reissun eka kommellus sattui, kun käytiin illalla syömässä. Siinä Kolin kylällä oli pieni grillivaunu, josta mies otti hampurilaisaterian ja minä ranskalaiset perunat. Ruoka oli aika... epäilyttävän näköistä. Ja myös makuista. Mies saikin siitä sitten vissiin jonkunlaisen ruokamyrkytyksen... Minut taisi pelastaa se, etten syönyt hampurilaista. En voi kyllä sanoa, että suosittelisin kyseistä paikkaa!! Majapaikkana meillä oli huone vanhasta talosta. Emäntä oli mukava ja huone siisti, siihen oltiin tyytyväisiä. Uni maittoi hyvin, mitä nyt se yrjölle ryntäily aamuyöstä vähän häiritsi nukkumista. 

Toinen reissupäivä: Koli - Jyväskylä

Toinen päivä alkoi hyvällä aamupalalla, jonka saimme majapaikassamme. Sen jälkeen lähdettiin matkaan kohti seuraavaa yöpaikkaamme, eli Jyväskylää. Matkan varrelle sattui sopivasti pari kohdetta, joissa olen myös halunnut vierailla, nimittäin Valamon ja Lintulan luostarit, joten poikettiin molempiin. 

Valamo oli kyllä pramea ja hieno paikka! Koska oli tosi kuuma päivä, mulla oli minishortsit jalassa ja tyhmänä menin myös sinne kirkkoon niissä vetimissä... Mua sitten ystävällisesti ohjeistettiin peittämään polvet, joten huivin lisäksi lainasin sieltä myös kietaisuhameen. 

Lintula ei ollut lainkaan niin pramea, eikä muutenkaan ilmeisesti mikään erityisesti turisteja vetävä paikka, koska siellä oli melkoisen hiljaista. Käytiin sielläkin kuitenkin kahvilla.

Reissun seuraava kommellus sattui, kun lähdettiin jatkamaan matkaa Lintulasta. Hups vaan, ja rengas oli aivan sökönä! Meillä oli vararengas mukana, mutta rengasavain olikin sitten ihan lelu. Se suorastaan vääntyi, eikä pultit hievahtaneetkaan... joten jouduin pysäyttämään ohi kulkevan auton, josta sitten apu löytyikin. 

Rengas vaihtui ja matka jatkui. Ja jälleen oli muuten tosi koominen sattuma, kun selvisi, että meitä auttamaan pysähtynyt mies oli kotoisin Jyväskylästä ja kuinka ollakaan tunsi sieltä minun sukulaisen. Maailma on todellakin pieni!!

Jyväskylässä mentiin äitini luo yöksi ja katseltiin siellä jalkapallon loppuottelu, joka olikin aivan hermoja raastavan jännittävä. Seurattiin aivan poikkeuksellisesti mekin nyt noita kisoja, vaikka ei yleensä jalkapalloa katsella. Mulla ei varsinaisesti ollut mitään suosikkijoukkuetta, mutta tykkäsin kyllä Italiasta, joten onnea heille!

Kolmas reissupäivä: Jyväskylä - Vaasa

Matka jatkui. Nähtiin aamulla Jyväskylässä vielä pikaisesti mun kummitätiä ja sitten ajeltiin muutama kymmenen kilometriä eteenpäin moikkaamaan mun veljeä vaimoineen. Ei olla heillä vierailtu vuosikausiin, joten nyt valittiin reitti sillä lailla, että poiketaan kylään sinnekin. Mukava olikin nähdä pitkästä aikaa!

Matkan varrella pysähdyttiin vielä syömään ja pienesti shoppailemaan Kyyjärvelle (mielenkiintoiset ostokset: mä ostin paidan, mies osti kangassakset =D) ja viimein iltasella oltiin perillä Vaasassa, jossa asuu hyvä ystäväni. Ilta sujui rattoisasti rupatellen, porealtaassa istuen ja iiiihania kissanpentuja ihastellen. Koitan välttää kissanpentukuumetta, mutta väkisin se vaan meinaa iskeä... 

Neljäs reissupäivä: Vaasa - Tampere

Ystäväni meni aamulla töihin, joten aamupalan jälkeen mekin suoriuduttiin matkaan. Toteutettiin taas yksi haaveeni, olen nimittäin monet kerrat toivonut, että pääsisin joskus käymään Mallan Makeissa. Nyt meidän reitti kulki juuri sitä kautta, eli Ilmajoelta, ja pääsin maistamaan ihanaa kakkua ja ihastelemaan muutenkin kahvilaa. 

Snickerskakku oli aivan älyttömän hyvää, suosittelen lämpimästi!!

Ja tämä tapetti on niin mun unelmatapettia! Meidän makkarin tapetti on poikien jäljiltä, siis aika karseassa kunnossa, ja olenkin jo pidemmän aikaa miettinyt, että se jossain välissä tapetoidaan uudelleen. Jotain juuri tällaista olen sinne ajatellut, siis mustaa ruusutapettia. (Sitten meillä onkin melkein joka huoneessa ruusutapetit... ei tietoinen valinta, mutta näköjään mä vaan aina sellasiin syvästi ihastun!)

Käytiin tuona reissupäivänä moikkaamassa myös miehen sukulaisia Peräseinäjoella, jossa he oli mökillä. Oli kyllä todella rattoisa parituntinen sekin kyläily! Siitä sitten jatkettiin Kurun kautta Tampereelle mun siskon luokse seuraavaksi yöksi. Illalla sisko ja sen mies ajelutti meitä kunnon turistikierroksen. Ensin käytiin Lempäälässä ihanassa kahvila Siirissä syömässä superhyvää pullaa. 

Sitten oltiin vielä turisteina Tampereella. Oli jotenkin tosi hauskaa kävellä siellä, ihan kuin olis ollut ulkomailla! Tampere on kuitenkin noin 100 x vilkkaampi paikka kuin Kouvola, joten oli oikeesti sellanen iloinen turistifiilis siellä kulkiessa. 

Siskon kanssa yhdet viinitkin nautittiin (turhankin) lämpimässä kesäillassa. (Siis koko meidän reissun ajan oli ihan älyttömät helteet. Oli suorastaan parasta istua kuumin aika päivästä ilmastoidussa autossa...)

Viides ja viimeinen reissupäivä: Tampere - Kouvola

Hyvin nukutun yön jälkeen koitti sitten viimeinen reissupäivä, eli lähdettiin suuntaamaan kotia kohti. Mentiin jälleen käymään miehen sukulaisissa (samat kuin aiemmin), nyt heidän toisella mökillään Lammilla. Ja se mökkipaikka oli aivan unelma!! ♥ Kävin koko reissun ekan ja ainoan kerran uimassa ja vesi oli kuin linnunmaitoa, niin suloisen lämmintä. Olispa itselläkin tuollanen paikka, en muuta tekisikään kuin uisin, ah! 

Mökillä oli hauska sorsaperhe. Näin ne uidessani ja hämmästyin, kun ne tuli siellä järvessä ihan kohti ja siitä mun pään vierestä vaan sujahtivat menemään. Ne kiipesi ihan coolisti rannalle ja marssi kohti mökkiä. Selvisi, että ne olikin ihan kesyjä, kaiken kesää siellä pyörineitä, söivät kädestä ja hyvä etteivät sisälle asti tulleet!

Lopulta lähdettiin sitten vielä viimeinen välimatka ajelemaan ja kotiin saavuttiin kuuden jälkeen illalla. Kilometrejä kertyi ihan kivasti ja lämpötilat oli melkoiset, auton mittarissa +34 tuohon aikaan illastakin vielä.


Oli kyllä ihana reissu, oli tosi virkistävää olla muutama päivä kotinurkista pois ja nähdä sukulaisia ja ystäviä. Mihinkähän sitä ensi kesänä sitten auton nokan suuntaiskaan...?

Heli


maanantai 5. heinäkuuta 2021

kesäkuulumisia

Hei vaan, piiiiitkästä aikaa! Täällä blogissa onkin nyt ollut melkoisen pitkä tauko, mutta pistetäänpäs nyt vähän kuulumisia. Maalipönttö on ollut tämän päivän juttu, ollaan nimittäin vihdoinkin saatu aikaiseksi maalailla vähän. Meillä on jotkut ulkoseinät ollu jo aika monta vuotta sitä kolmatta maalikerrosta vailla... Välillä vaan on sellainen olo, että ei enää yhtään maalaamista, ikinä! Mutta pakkohan nekin oli valmiiksi saatella, ja onhan tuo nyt kieltämättä aika siistin näköinen, kun ei enää naulan kannat näy (heh).

Kevät ja alkukesä on tosiaan menneet vauhdilla. Edellisen postauksen aikaan olin vasta aloittelemassa kevään viimeistä moduulia koulussa. Toukokuussa se saatiin päätökseen hyvillä arvosanoilla (5) ja koulusta alkoi loma muistaakseni 8.5. Mulla tosin on koko kesä opiskelua, ja aloitinkin heti jo silloin toukokuussa tosi vauhdikkaasti kesäopinnot (joita oli neljän kurssin verran... huoh). Tein kaksi pientä kurssia valmiiksi pikavauhtia (noin parissa viikossa) ja ne kaksi isompaakin aloitin hyvin ja tein aika pitkällekin toista niistä. Mutta sitten tapahtuikin totaalihyytyminen, enkä ole oikein saanut aikaiseksi mitään niiden kanssa. 


Tällä hetkellä kurssien kanssa on tilanne se, että toinen on raporttia vaille valmis, mutta raportti on aivan seisahtaneessa tilassa. Ja toisessa on vielä paaaaaljon tekemistä. Siihen kuuluu muun muassa reilut 100h vapaaehtoistyötä, joista olen nyt tehnyt noin puolet... Innostuin kevään moduulin vieraslajiaiheesta todella paljon ja olenkin nyt tehnyt vapaaehtoistyötä osittain sen tiimoilta: olen siis ollut kitkemässä jättipalsamia ja ohjannut yläasteikäisiä vieraslajiasioissa (siis silloin toukokuussa, kun vielä oli koulua). Osan vapaaehtoistyöstäni teen Animalialle ja olenkin tästä kohta lähdössä paikallisen yhdistyksen kokoukseen miettimään, mitä voisin siellä vielä kesän mittaan tehdä.


No, se koulusta, koska nyt on KESÄ! Ja mansikat! Me istutettiin meidän pihalle viime kesänä noin 30 mansikantainta, joiden tuotto oli viime kesänä aivan totaalisen surkea. Muurahaiset ja linnut söi ne suunnilleen kokonaan. Tänä keväänä aloin terävänä siirtämään mansikoita toiseen kohtaan, että päästäisi niistä murkuista. Otettiin siis lavat niiden ympäriltä pois ja siirrettiin ne toiseen kohtaan, jonne tein uuden paikan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Totuuden hetki koitti, kun löin lapion multakasaan... se oli täynnä muurahaisia. Aaargh!! Ajateltiin sitten, että ihan sama, olkoot mansikat siinä missä olivatkin, mutta ilman niitä lavakauluksia, kun ne nyt oli jo otettu pois. Ja kas: muurahaiset katosivat!! Ja mansikkasato on ollut aivan valtava!!! Ollaan siitä ehkä noin viikon aikana saatu varmaan liki 10 litraa, ja aina vaan lisää pukkaa. Myös kukkia on edelleen! Jei!


Rohkenen väittää, että hyvä mansikkasato johtuu osittain siitä, että en anna miehen leikata nurmikkoa... ihan kuvan kaltaiselta se ei näytä, mutta melko villiltä kuitenkin. Olen oikeasti ihan varma, että koska mansikat vähän niin kuin katoaa sinne heinikkoon, linnut ei yksinkertaisesti ole niitä tajunneet. Toisaalta meillä ei ole nyt naakkoja tässä näkynyt muutenkaan, mutta hyvin ne mansikat silti heinän sekaan piiloutuu. Kannattaa siis antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, hah!


Kesän ylläriuutinen on se, että meillä on lampaita! ♥♥♥ Olen haaveillut lampaista vuosikausia, mutta jotenkin vaan sitten tyytynyt siihen ajatukseen, että kun ei mies niitä halua tänne, niin en jaksa taistella ja vääntää kättä asiasta. Mutta mutta. Tyttö, meidän kuopus, valmistui kesän alussa maatalousalan perustutkinnosta eläintenhoitajaksi. Hän oli viimeisen harjoittelunsa tekemässä lammastilalla ja kerran sitten istuttiin pihakeinussa ja tyttö katseli, että tuohon kyllä niin hyvin lampaita saisi... Minä aloitin sen "no niin mutku ei se iskä..." jolloin tyttö sanoi, että hän kyllä ottaisi silti. Lupautui tekemään aitaukset ja suojatkin, jos otettaisi. Joten niin siinä sitten kävi, että soitin suunnilleen saman tien yhteen paikkaan, josta saa kesälampaita vuokralle ja sovittiin, että meille tulee kolme lammasta! 


Niin me sitten tytön kanssa tehtiin aitaus ja mies sitten taipui auttamaan katoksen tekemisessä yms. (lampaat ei tosin ole katoksessa lainkaan... ne vaan makaa tuolla helteessäkin keskellä laidunta, huhhuh!). Hiukan on ollut jännittävää nyt sitten, nimittäin heti lampaiden tullessa yksi ryysäsi aidasta läpi... Omistaja oli vielä paikalla ja tuli siinä sitten nähtyä, miten toimitaan, jos tilanne toistuu. Ei ole onneksi toistunut!

Tässä he nyt sitten ovat! Tytöt oli jonkun aikaa ilman nimiä (en siis tiedä, olisiko heillä ollut nimet valmiina...), koska niitä vaan oli niin vaikea nimetä. Mutta koitettiin sitten jotkut keksiä. Joten ruskeanaamainen on nyt Sofia, lapsenlapsi halusi antaa sille sellaisen nimen. Valkonaamainen, keltamerkkinen on Lempi, minä annoin sille tuon nimen, sillä se on mun lempparini! ♥ Lempi tulee nuuskuttelemaan naamaakin ja se vaan on niin herttainen jotenkin.


Tämä valkonaamainen, pinkkimerkkinen on sitten puolestaan Tuire - sen nimen antoi vävypoika. =D Tuire on nähdäkseni porukan rohkein ja jotenkin sellanen jyrä, tunkee ihan surutta päänsä kauraämpäriin eikä muille jättäisi mitään. Se on myös kova määkimään.


On kyllä niin hauskaa, miten nopeasti lampaat meihin tottui. Tai sitten ne vaan on niin älyttömän ahneita... =D ne nimittäin tulee ihan juosten luo, kun kauraämpärin kanssa laitumelle menee niitä katsomaan. Lampaat ovat meillä nyt mahdollisesti heinäkuun loppuun saakka, tai jos laitumella riittää ruokaa, niin miksei pidempäänkin. Katsotaan! Ensi vuonna on tarkoitus ottaa ne sitten vähän aikaisemmin (nyt tulivat vasta juhannuksena, jolloin heinä oli jo toooosi pitkää) ja aidata toinenkin osa tontista. Haaveilen kyllä, että voitaisi aidata koko tontti ja saisivat vapaasti kuljeskella, mutta voipi olla hiukan liian haastava (ja kallis...) homma. Aitana meillä on nyt sähkölanka ja polkukepit, mikä oli tosi helppo ja nopea tehdä, mutta ensi vuonna ehkä laitetaan vähän järeämpi verkkoaita. Olisi aika hauskaa ottaa karitsoita, nyt ei voitu niitä edes ajatella, kun eivät olisi sähkölangassa pysyneet.

Lisää luontoelämyksiä suoraan omasta pihasta saatiin, kun seurattiin yhtä linnunpesää ja sen elämää. On siinä tiaisella kyllä niin hupaisa pesäpaikka, nimittäin yhden oven sisällä - siellä on ollut monena kesänä pesä. Satuttiin tosi onnekkaasti näkemään poikasten pesästä lähtökin, sain videollekin yhden ensipyrähdyksen. ♥  Meillä on pihassa myös jäniksiä (rusakoita) ja ollaan nähty joinain iltoina, kun peräti kolme poikasta pomppii pitkin pihaa. On se vaan niin iso ilo joka kerta, kun luonnon eläimiä näkee läheltä!

No nämä kuolettavat helteet pitää vielä mainita... ja ötökät. Mun mielestä on aivan kamalia olleet noi kolmenkympin helteet, en viihdy yhtään!! Ja olen tosi huolissani noin yleensä ottaen siitä, mihin tämä maapallon lämpötila on menossa. En kestä, miten jotkut ihmiset intoilee, kun on niin IHANAN kuuma... kattia kanssa, huonosti tässä käy, jos tätä jatkuu! Täällä on joka paikka jo ihan rutikuivakin. Ukkosia on muutamia saatu ihailla, ja sadetta on sitten saatu aina kuin saavista kaataen. Nyt kyllä sadetta jo kaipaan todella. No sitten tosiaan ne ötökät: täällä on ollut aivan kauheasti mäkäräisiä ja paarmoja tänä vuonna. En muista ihan niin paljon olleen aikaisemmin. Meillä ei ole hyttysistä kärsitty onneksi, kuten joillain alueilla, mutta on näissäkin pirulaisissa ihan tarpeeksi.

Meidän vanha koirulainenkin on ollut ihan huhhuh helteistä. Välillä on pitänyt märän pyyhkeen alla pitää tai kastella kokonaan.  Ei kiva. Loppuis jo!!

Tässäpä oli nopeat pikakuulumiset. Nyt minä alan tehdä lähtöä sinne kokoukseen. Mitäs teille kuuluu?

Heli


keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

huijarisyndrooma ja muuta sekalaista

 

Aika juoksee. Minä edelleenkään en... Päin vastoin oikeastaan. Istun kotona ja koitan tappaa aikaa, milloin mitenkin. Korona ei sinänsä ahdista, koska se ei suuremmin ole tehnyt mun elämään mitään muutoksia - pientä jännitystä peliin kyllä tuli, kun sisko miehineen sairastui. Onneksi he kuitenkin selvisivät kohtuullisilla kärsimyksillä ja ovat nyt jo parantuneet lähes kokonaan. 

Mutta siis: kotona mä olisin muutenkin. Jotenkin vaan välillä tuntuu, että ei saa kerta kaikkiaan mitään aikaan ja on aivan hyödytön ihminen kaikkinensa. Tuntuu ihan rikolliselta olla "vaan kotona", vaikka koko ajan tässä toisaalta esimerkiksi vien opintoja eteenpäin (plus hoidan kodin, pesen pyykit, teen ruoat jne - hommia, joita ei hommina ajattele, vaikka niitä jatkuvasti tekee...). Mutta se, kun jäät nukkumaan aamu aamun perään, kun mies lähtee töihin... se ei vaan tunnu reilulta. Ehkä siihen tulee joskus muutos, vaikka kyllä tuntuu kaukaiselta ajatukselta joku töihin meno just tällä hetkellä. 

Mun varmaan pitäisi aktivoitua ja etsiä esimerkiksi työharkkapaikkaa jo, mutta kun en vaan saa sitä tehtyä. Olo on kuin jäniksellä, joka työntää päänsä pensaaseen, ettei tule nähdyksi... Mä en vaan keksi, mistä edes harkkapaikkaa kyselisin! Samaan aikaan opiskelukavereilla on aika lailla selkeät sävelet, he hakee harkkapaikkoja tai on jo saaneetkin niitä. Mä en tiedä, mikä ihmeen jumi mulla on tässä asiassa! 

Tai... ehkä tiedänkin:

Tuo kirjan kuvaus osui niin syvälle. (Kirja on varattuna kirjastosta, odotan sitä kovasti.) Se tunne, kun koko ajan ajattelet, että et osaa mitään, eikä susta oo mihinkään.  Se vaivaa mua todella paljon ja todella vahvasti. Nämä muutama viimeinen vuosi on oikein korostaneet tätä ajatusta ja saaneet mut entistä enemmän vain kaivautumaan syvemmälle sinne pensaaseen... 

Mun koulumenestyshän on aina ollut aika hyvä. Ei mikään superhyvä, mutta melko hyvä. Yläasteelta lähdin keskiarvolla 8,7 (enkku, venäjä ja musiikki oli 10). Lukion päästötokarin keskiarvo oli 8,6 (saksa 10).  Ylioppilaaksi kirjoitin yleisarvosanalla M (äikkä oli L - tätä pidän elämäni ehkä merkittävimpänä arvosanana!). Mun arvosanat on kautta aikojen olleet pääosin välillä 8-10. Todistuksissa on kaksi harmittavaa seiskaa: peruskoulusta kansalaistaito ja lukiosta terveystieto (tänä päivänä tämä olisi varmaan yksi parhaista aineistani, jos kiinnostuksen kohteita ajattelee!!). Ammatilliset tutkinnot (3 kpl: myynnin ammattitutkinto, liiketalouden perustutkinto (merkonomi) ja luonto- ja ympäristöalan perustutkinto (josta kolme osatutkintoa: luonto-ohjaaja, luonto- ja ympäristöneuvoja sekä luonnonvaratuottaja)) olen vedellyt läpi kautta linjan parhaimmilla arvosanoilla ja nämä ammattikorkean opinnotkin on sujuneet hyvin (arvosanat välillä 3-5).

Mistä siis tämä tavattoman huono itsetunto ja olo, että en osaa mitään, ei minusta ole yhtään mihinkään???


Voi kun keksisinkin vastauksen. Kun löytäisinkin paikkani tässä maailmassa. Mä pelkään hulluna ajatusta, että mun pitäisi hakea harkkapaikkaa, jossa olisin "asiantuntija". Siis voi morjens... minä, asiantuntija??? Kestävän kehityksen asiantuntija, joka neuvoisin tietäväisenä muita ihmisiä??? Mitä kauemmin tätä ajatusta vatvon, sitä kammottavammalta se tuntuu. Onhan mulla ajatuksia ja mielipiteitä. Mutta onko mulla ihan oikeesti sellaista osaamista ja tietoa, jolla pystyisin vakuuttavasti esiintymään työelämässä?

On aikoja, että mietin, miksi ikinä lähdin pois kaupasta. Miten helppoa olikaan vetää vaan työvaatteet niskaan ja alkaa mättää tavaraa hyllyyn. Käydä välillä tauolla ja jatkaa taas, kunnes vuoro loppui ja sai lähteä kotiin. Miten älyttömän helppoa oli palvella asiakkaita, kun tunsi kauppansa kuin omat taskunsa. Joka tavaran paikan ja aika lailla niiden sisällönkin. Tunsi asiakkaat ja heidän venkoilut, osasi käyttää kassakonetta vaikka unissaankin ja tempaista lottolaput koneesta vasemmalla kädellä, samalla kun oikea teki jotain muuta. Rutiinit oli selvät ja työ hoitui.

No, sitten kyllä muistan, miksi halusin sieltä pois... isoja syitä mm. se, että työajat olivat mitä sattuu, työyhteisön henki raskas ja myös se, että se ainainen isomman tuloksen tavoittelu, ruoan heittäminen hävikkiin ja kaikki maailman turhuudet siellä hyllyissä oli ihan vastaan omia ajatuksia ja arvoja. Kestävä kehitys on mun juttu ja sitä ei kaupassa ihan näe.


Mitä lähemmäksi loppuaan opinnot etenee, sitä enemmän mua alkaa nyt kuitenkin kammottaa tuo "paluu maailmaan". Kotona vietetyt vuodet on olleet tekemistä täynnä, siis opintojen suhteen. Mutta eihän sillä varsinaisesti elä. Mä olen tarkka taloudenpitäjä ja meidän rahatilanne on kyllä ollut koko ajan ihan ok, mutta pidemmän päälle on munkin jotain löydettävä. Ja itse asiassa jo ihan valmistumiseni takiakin mun olis saatava niitä harkkapaikkoja.

Meillä oli viime moduulissa paljon kaikenlaista itsensä tutkiskelua, monenlaisia testejä tuli tehtyä ja harjoiteltua myös viestintää. Ja tässä moduulissa se viestintä vielä jatkuu. Vaikka kirjoitan blogia, satunnaisesti "viestin" instassakin ja olen olemukseltani avoin ja puhelias, niin tuollanen asiantuntijaviestintä on kyllä itselle taas ihan kammotuksen paikka. Esimerkiksi viime moduulissa meidän piti tehtä kaverin kanssa "työhaastattelu", joka videoitiin. Minä haastattelin ensin kaverin, mutta sitten kun osien piti vaihtua, menin aivan puihin. Mun piti laittaa kamerat kiinni ja lopettaa koko sessio. Sitten itkin vähän aikaa, vedin henkeä, valmistauduin tilanteeseen uudestaan ja sain sen muutaman tunnin päästä vedettyä läpi suht kunnialla. Mutta mikä kammo siitä taas tulikaan ajatellen jotain oikeaa työhaastattelua!!! Hain tässä keväällä myös yhtä työpaikkaa, joka olisi ollut aika unelmajobi, mutta en tietenkään päässyt edes haastatteluun, joten myös työhakemusten tekeminen kammottaa, koska ne ei koskaan johda mihinkään... Itsensä kehuminen - etenkin, kun ei tunne että on edes mitään kehuttavaa - on aivan kamalaa.


No, asiasta toiseen: mistä hyvästä tämä sukkakuva? Ajattelin rehennellä sillä, että sain viimein, aika älyttömän pitkän ajan vitkuteltuani, parsittua kaikki rikkinäiset villasukkani. Reiät alkoi siis osassa olla tuota luokkaa... vasemmassa siis reikä, oikea on jo parsittu. Mun parsimukset oli ihan "omasta päästä" eli en jaksanut katsoa edes ohjeita, vaikka niitä olisikin netissä kuinka paljon. Pääasia, että sukat on taas käyttökelpoisia. Mulla ei ollut jemmassa yhtään minkäänlaista lankaa, joten ostin yhden mustan kerän ja sillä parsin kaikki - siksi kuvassa näyttää lähinnä mustalta aukolta tuo parsimus. Mutta hei, eikös noi eriväriset paikat ole nyt muotiakin?? Parsin myös yhden lapasen: näyttää kamalalta, mutta ompahan ehjä.

Mitäs muuta tässä on kuukauden aikana  tapahtunut...? No, esikoisella oli synttärit (26v), käytiin kahvilla siellä. Hankin uudet silmälasit (voi elämä, miten ne on kalliita nykyään...). Vanhempi poika muutti, kerran ollaan käyty vilkaisemassa uutta asuntoa. Pikkumurujakin olen nähnyt. Kevät on tullut ja sitten taas mennyt pois. Olen lukenut kirjoja. Yksi opiskelumoduuli päättyi, arviointeja odottelen. Olen saanut tehtyä myös ylimääräisiä opintoja hyvin eteenpäin (Campus Onlinesta valittavia kursseja, jotka ei varsinaisesti kuulu omiin opintoihin, mutta joita voi tietyssä määrin siihen kuitenkin sisällyttää).

Että jotakin on tullut tehtyä, vaikka ei siltä tunnukaan. 

Ai niin, ja mulla on meneillään testi: pystyisinkö jättämään shampoon pois. Nyt on kulunut viikko pesemättä tukkaa ja tilanne on... mielenkiintoinen. Tukka tuntuu kamalalta, mutta saan sen näyttämään yllättävän ok:lta, kun pidän sitä kiinni. Huuhtelen siis vain lämpimällä, tai paremminkin ehkä kuumalla vedellä. Uh, hirveä kema se kyllä on, en voi kieltää. Saa nähdä, miten kauan pystyn jatkamaan. Onneksi voi vielä pitää pipoa päässä, kun käy kaupassa... ja muun ajan onkin vain pääosin kotona, jossa ei haittaa liisteritukka mitään. Perjantaina mun on kuitenkin mentävä hakemaan mun toiset silmälasit (hommasin 2 yhden hinnalla, joista toiset on näyttöpäätelasit) ja pitää silloin miettiä, millaisella kuontalolla kehtaa niitä mennä noutamaan. Olis kuitenkin ihan tosi kivaa, jos voiskin jättää shampoon kokonaan pois!!


Kun aloin kirjottaa tätä postausta, en oikein tiedä, mitä siitä piti tulla. Ei nyt ainakaan tällainen valitusvirsi. Mutta sellanen siitä nyt kuitenkin tuli. Meillä on itse asiassa juuri ollut siinä viestinnässä esimerkiksi blogin kirjoittamisesta; millainen sen pitäisi olla ja millainen ei ainakaan. Sanottakoon, että minä kyllä ihan viis veisaan niistä ohjeista tässä omassani. Mielestäni saan tänne kirjoittaa ihan mitä lystään ja millä tyylillä milloinkin huvittaa. Vaikka takaraivossa onkin koko ajan raksuttamassa ne rakastamani äikän kielioppiasiat, niin blogissa en piittaa sellaisista. Osaan kyllä kirjoittaa myös oikeaoppisesti, jos tarve vaatii, mutta tämä on enemmän tämmöistä tajunnanvirtaa ja mielen purkamista. Ja sitä aina välillä vaan tarvitsee, jotta höyry päässä laskeutuu ja ajatukset selkenee.

Tänä iltana on meidän uuden opintomoduulin ja uuden projektin esittely. Luvassa on kiinnostavia asioita vieraslajeihin liittyen ja ihana huipputiimimme on jälleen kasassa, joten odotan kyllä tätä kevään viimeistä puristusta ihan mielenkiinnolla. Tämän moduulin jälkeen on opintojeni pakolliset osiot (120op) suoritettuna. Sitten onkin edessä valinnaiset (5 x 15op), harkat (2 x 15op, joista toinen on "perus" ja toinen se kammoamani asiantuntijaharkka... tuon perusharkan pystyisi myös hyväksilukemaan aiemmilla töillä, mietin vielä teenkö niin) ja oppari (15op). Valinnaiset mulla on jo suunniteltuna ja aion koko kesänkin opiskella, mutta ne harkat.... aargh. No, taidan taas työntää pääni pensaaseen ja olla edelleenkin vaan ajattelematta koko asiaa. Toivottavasti nämä asiat jossain kohtaa loksahtaa kohdalleen!!

Nyt otan esille yhden raporttiaihion, jota alan työstämään; se on yhden tosi kiinnostavan lisäkurssin (Tekstiilit ja muovit kiertotaloudessa) viimeisiä tehtäviä. Teen perusmoduulin lisänä useampaakin pientä lisäkurssia ja koitan kovasti pitää aikataulut sellaisina, että kaikki tulee ajoissa tehtyä ilman suurta paniikkia. Joten nyt palaan siis sen raportin äärelle ja toivottavasti saan sen pian tehtyä.

Mitä teidän kevääseen kuuluu?

Heli

PS. Jos ihmettelit tuota ylintä kuvaa: siellä on uunin päällä appelsiininkuoria kuivumassa. Ne on aivan älyttömän hyviä sytykkeitä!

tiistai 16. helmikuuta 2021

Tosi edullista (tai sitten ei...)

 

Me ollaan välillä miehen kanssa koitettu käydä kaupassa illan viimeisen aukiolotunnin aikana. Aikeissa siis tietenkin bongailla hyviä alennustuotteita ja säästää rahaa. No, välillä onnistuu löytää monenlaista, välillä ei juuri mitään. Kuitenkin me ollaan todettu, että oikeesti me ei säästetä tällä konstilla kyllä yhtään mitään, päinvastoin!!

No mistäs tämä säästämättömyys sitten johtuu? Ihan vaan siitä, että me ostellaan ihan mitä sattuu. Kaikenlaista, mitä oikeesti ei koskaan edes ostettaisi. Mukaan on tarttunut (normaalihinnaltaan melkoisen kalliita) puolivalmisteita tai valmisruokia, karkkia, jogurtteja, sellaisia lihoja joita ei normaalisti ostettaisi, leivonnaisia... Se -60% on tottakai halpa hinta verrattuna alentamattomaan hintaan, ja vaikka siihen -30%:iinkin. Mutta kyllä me monta kertaa olisi halvemmalla päästy, kun olisi ostettu vain ne, mitä alun perin lähdettiin hakemaan!! Toki joskus on myös sitten tehty monta päivää ruokaa niistä hankinnoista ja pidän kyllä ajatuksesta, että ostetaan tuotteita, jotka muuten menis roskiin.


Ihan surkea pohjanoteeraus vetäistiin tässä vajaat kaksi viikkoa sitten, samaisena lauantaina kun mulla sitten tulikin se sairaalakeikka. Silloin ei ollut kyseessä edes se viimeinen aletunti, vaan ihan päiväaika, jolloin alennukset oli "vain" sen -30%.  Löydettiin vaikka mitä kivaa: kermaperunoita, kanapastaa, kanasuikaleita, jogurtteja, soijarahkoja... siis todella paljon kaikkea. (Oikeesti oli vissiin viisi asiaa kauppalistalla...)  Sitten kävi niin kuin kävi ja talon kokki oli poissa pelistä muutaman päivän, samoin tyttö oli päivät pois kotoa, eikä siis ollut täällä syömässä, eikä myöskään kokkaamassa. Sunnuntai-iltana ohjeistin miestä sairaalasta käsin paistamaan edes ne kanat... Kun kotiuduin tiistaina, tuli melkein hermoromahdus, kun näin kaikki ne päiväysvanhat ruoat jääkaapissa edelleenkin!!! Jotain niistä uskalsin vielä vähän maistella, mutta lopulta ne meni sitten roskiin. Argh!!


Päätettiin sitten tosiaan miehen kanssa, että nyt loppui tuo hölmöily ja hamstraus. Ei ole mitään säästöä ostella ensinnäkin sellasia ruokia, joista ei olla ihan varmoja tykätäänkö edes. Toki joskus voi ostaa jotain, mutta pitää olla edes ajatus, milloin se syödään tai mitä siitä valmistetaan. Ei ole mitään järkeä ostaa myöskään pullia ja karkkeja, ihan sama vaikka halvalla saisikin. Esimerkiksi kerran ostettiin laari tyhjäksi irtocroissanteja. Niitä kuivia croissuja sitten pupellettiin väkisin... kyllä siinä mietti pari kertaa, että kannattiko oikeesti?? Ja toisella kerralla mukaan tarttui suklaalevyjä. Ja niin edelleen.


Mä en siis itse syö lihaa, enkä ole vuosikausiin suostunut ostamaan talouteen kanaa. Nyt olen kuitenkin aina välillä noita alennettuja suostunut ostamaan ja itse asiassa esitin miehelle ajatuksen, että koska hän haluaa syödä lihaa, niin mitäs jos jatkossa sitten ostetaan sitä vain punalaputettuna... Se tarjonta ei kuitenkaan ole todellakaan aina alennuksessa, joten tuskin toteutuu tuo ajatus. Olen kuitenkin todennut, että se hullunmoinen hamstraus aletuotteiden suhteen lopetetaan ja sen sijaan otetaan järki käteen. On ollut ihanan levollista katsella jääkaappia, jossa on vain ne perusjutut eikä kaikkea kummallista, josta pitäisi keksiä jotain. Mä en kerta kaikkiaan ole mitenkään innokas kokki enkä myöskään todellakaan innokas kokeilemaan erilaisia asioita!!

Jaahas... ollaan lähdössä kauppaan. Saas nähdä, mitä sieltä nyt sitten matkaan tarttuu... Mites teillä nämä alehommelit sujuu?? Onko säästöä, vai sittenkin vaan tuhlausta vailla aivoja?

Heli

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

yllättäviä suruja ja kipuja


Viime postauksen jälkeen onkin ollut yhtä ja toista. Ensinnäkin on ollut kireitä ja vähemmän kireitä pakkasia. Taloa on todellakin saanut lämmittää! Kauniita talvipäiviä on ollut useita, aurinko on helottanut siniseltä taivaalta ja hanget on hohtaneet ihan timantteina. Ja sitten on ollut sumua, pilviä ja lumipyryjä. Ihan perus talvea siis! Olen huomannut monta kertaa tämän talven aikana hämmästeleväni sitä, miten TALVISTA nyt on... ihan kuin se olisi tosi ihmeellistä. Mutta toisaalta onhan se, kun esimerkiksi viime talvena ei luntakaan ollut kuin ripaus vaan ja muutenkin aika leutoa (muistaakseni...).


Suruakin on ollut. Meidän kissalle koitti matkan pää. Olin katsellut muutamia päiviä, että nyt ei ole kaikki hyvin... se söi, mutta oksensi usein. Se on tehnyt sitä aiemminkin, mutta nyt jotenkin enemmän. Sitten sen vilkkuluomet alkoivat olla näkyvissä (näkyy kuvassakin, joka on otettu viimeisenä aamuna) ja se alkoi makailemaan aina vaan enemmän kylppärin lattialämmityksen päällä. Yhtenä lauantaina soitin eläinlääkärille ja sain sille ajan maanantaiksi. Sunnuntai-iltana sen kunto romahti, yhtäkkiä oli vaikea kävelläkin, joten maanantain reissulla ei paljon vaihtoehtoja ollut. Syöpäkasvainkin sillä löydettiin.  


On aika uskomatonta, että tämä kuva, jossa kissa juuri sai hiiren kiinni (jep, sisätiloista...) on otettu vain viikkoa ennen kuin karvakaveri olikin sitten päästettävä autuaammille hiirimaille. Ihanalla kissallamme oli ikää 16,5 vuotta, joten vähän sitä oli jo mielessään joutunut miettimään, että miten pitkään se meidän kanssa vielä on... Aika tavalla pitkän elämän se kyllä oli ilonamme. Kiitos muistoista, Linda-pieni! ♥


Itse heitin yllärikeikan ambulanssin kyydissä. Piti oikein ottaa kuva muistoksi... Tuntui pikkaisen tyhmältä siinä tuskissaan kaivella puhelinta esille ja kuvailla, mutta hei, aika harvoin kai sitä tuossa kyydissä tulee kuljettua... 


Ongelman nimi oli umpilisäkkeentulehdus. Viime lauantaina ihmettelin kokoaikaista mahakipua, joka ei vaan hellittänyt. Makailin pitkin päivää siellä sun täällä ja koitin lopulta käydä kuumassa suihkussakin, jos vaikka kummallinen purluttelu ja kipu häviäisi siinä vedellä rentouttaessa. Mutta ei. Kun en sitten nukkumaan mennessä voinut oikein enää edes maata selälläni, soitin päivystykseen, josta kehottivat menemään näytille. Epäilin kyllä jo itsekin umpilisäkettä, mutta siellä se sitten varmistui. Tulipa koettua ekaa kertaa ikinä varjoainekuvaus, olipas melkoisen erikoinen tuntemus!! Päivystyksestä lähdin sitten sillä ambulanssilla keskussairaalaan leikattavaksi.


Ikävää tuossa reissussa oli se, että koska kyseessä oli lauantain ja sunnuntain välinen yö, ei leikkurit pelanneet kuten arkena. Odotin ja odotin, mutta pääsin sitten leikkaukseen vasta maanantaiaamuna. Voin sanoa, että se 1,5 vuorokauden täyspaasto ei ollut kiva kokemus, ja kun se vielä yhdistettiin siihen loputtomaan odotteluun, aika kului ihan tajuttoman hitaasti. Kauheita kipuja ei ollut, koska sain koko ajan tipassa antibioottia ja kipulääkettä ja mitä lie kaikkea (muistona on tosi mojova mustelma käsivarressa!), mutta mieli oli kyllä silloin maanantaiaamuna jo hyvin matalalla. Onneksi kaikki tapahtui sitten viimein melko nopeasti. Ja mitenkä mä haaveilinkaan siitä syömisestä ja juomisesta sen odotteluajan... tuo mehulasi tuntui ihan taivaalta, kun sen viimein sain!!


Palailin sairaalasta kotiin eilen illalla. Oli kyllä aika tuskainen olotila ja yö ei ollut hyvä, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa parane. Yllättäen sen paaston jälkeen ei meinannutkaan alkaa ruoka maistua ollenkaan - siis multahan kun ei ruokahalu ihan hevillä häviä!! Leikkauspäivänä en saanut alas juuri mitään, enkä seuraavanakaan päivänä (eli eilen). Tänään kun pääsin viimein suihkuun ja elämä alkoi tuntua taas elämisen arvoiselta, olen vähän syönytkin paremmin. Mutta en edelleenkään mitenkään kauhean paljoa. Jäisipä edes pikkuisen päälle tämä vähäruokaisuus.....


Nyt pitää pari viikkoa ottaa hillitysti. Ei voi suuremmin lenkkeillä eikä saa imuroida, voi miten harmi... =D Koulujuttujen pariin pitää kuitenkin palata kiireen vilkkaa, koska mulla jäi nyt muutaman luennot väliin ja deadlinet pukkaa päälle. Hassua, miten muutama lorvipäivä meinaa kaataa hyvin suunnitellun pakan!! Sellaisen mielenkiintoisen havainnon olen tässä lorviessani tehnyt, että mun aivan koko ajan kipeät kantapäät ei ole nyt yhtään kipeät. Hmm... onko syynä se, etten ole ollut jaloillani vai se, etten ole syönyt oikein mitään?? Olisipa varsin mielenkiintoista tietää, varsinkin jos joku ruokavaliossa aiheuttaa näitä kipuja (sokeri, viljat...).


Nyt taidan kuitenkin lähteä kokeilemaan, onnistuisinko tänä yönä nukkumaan omassa sängyssä. Viime yönä runnottu, turvonnut maha painoi niin pahasti, että oli päästävä selältään pois - joten käännyin "hetkeksi" kyljelleni. Ja nukahdin siihen.... Huh, se vasta tuskaa oli, kun maha oli sitten roikkunut siinä sivulle ja kaikki haavat varmaan venyneet ihan äärimmilleen. Oli ihan pakko nousta keskellä yötä petaamaan istuma-asentoinen peti sohvalle. 

Nyt kuitenkin siis unille. Mitäs teille kuuluu?

Heli