alkuvuotta ja entisen kaipuuta

 Vuosi on vaihtunut, itse asiassa jo aikaa sitten. Neljä kuukautta edellisestä postauksesta... Olen tässä taas lukenut vanhoja juttuja reilun kymmenen vuoden takaa, ja hiukan huvittaa, kun siellä on "tosi pitkä kirjoitustauko" ollut kaksi viikkoa. No, ajat on muuttuneet.

Olen aika ajoin kokenut tosi isoa haikeutta siitä, että blogistania on lähes kuollut. Olen koittanut välillä mennä vaikkapa kommenttikentän kautta jonkun profiiliin, mutta 95 % (todennäköisesti enemmänkin) on poistuneita profiileja tai vähintäänkin lopettaneita bloggaajia. Tosi usein se viimeinen teksti ei mitenkään anna ymmärtää, että se todella oli viimeinen teksti. Blogin päivitys on vain loppunut. Itse olen sitkutellut täällä, aika ajoin vähän jotain kirjoitellut ja vähintäänkin vuosikoosteen tehnyt.

Tässä nyt jonkinlaista tarinaa tästä kuluneesta alkuvuodesta.

Oma vuodenvaihteeni meni kuopuksen luona pohjoisessa. Pakkanen paukkui joinain päivinä kolmessakympissä. Pääosin oli kyllä ihan hyvä olla, koska olin hankkinut itselleni sinne sekä tuollasen haalarin että tosi lämpimät villavartiset huopakengät. Auttelin koirahommissa ja mietin taas kerran, että voisinpa itsekin elää noin. Kävin siellä uudelleen taas maaliskuussa. Auttelin kauden lopetuksen hommissa (mm. koirien siirto kotiin) ja tultiin sitten tytön kanssa heidän autolla tänne etelään. On tuo kyllä oikeesti yksi lempipaikkojani maailmassa. Tytär on miehensä kanssa alkanut rakentaa taloa sinne, eli jos en nyt koko elämää voi sinne itse siirtää, niin ainakin siellä on majapaikka olemassa aina kun sinne haluan mennä käymään. 

Kotona elämä on aika hiljaista, kun kaksin vaan enää ollaan. Aika ajoin mietin, ottaisinko kuitenkin koiran. Tai kissan. Toisaalta on hyvin helppoa, kun ei ole yhtään eläintä hoidettavana, eikä ole karvaa joka paikassa. Toisaalta lemmikki olisi ihana, kaipaan paapottavaa, samoin lenkkikaveria. No, en tiiä. Mietin asiaa.

Kotona ei noin muuten ole mikään muuttunut (sisustuksessa siis). Vanhoja juttuja lukiessani palasin remonttien ja sitä myötä suurten muutosten aikoihin - oli ne aikamoisia aikoja, kun keittiökin oli työn alla monta kuukautta ja kaikki oli levällään. Nyt tuntuu, että mikään ei koskaan muutu. Ja se on välillä hyvin, hyvin tylsää! Toisaalta kyllä mä edelleenkin tykkään oikeastaan kaikesta täällä kotona ja luulisi, että sitä voisi sitten vaan tyytyväisenä köllötellä vapaalla kaiken sen vuosien uurastuksen jälkeen. Mutta ei... jotenkin se mieli edes pientä muutosta silti kaipailee.

Uusia pikkuihmisiä on saatu maailmaan! Tässä pienimmät varpaat, mitä olen koskaan nähnyt - pojanpoika syntyi helmikuun lopussa kolme viikkoa etuajassa painaen vain vähän reilut 2 kg, ja oli kyllä niin hentoinen olento kuin olla voi! Mutta hyvin on ottanut painoa ja kasvanut. Nimen hän saa viikon kuluttua. 

Ja toinenkin vauveli on sukuun syntynyt, vajaat kaksi viikkoa ennen tätä yläkuvan pikkuista. Hän on miehen pojanpoika ja sai nimen eilen. Oli jo iso poika kanniskella verrattuna tähän miniserkkuun.

Kevät tuli aikaisin. Liian aikaisin suorastaan. On toki ajatuksena ihanaa, kun kevät tulee, lumi sulaa, kelit lämpenee, aurinko paistaa, ei tartte palella... mutta ei tämmöinen isossa kuvassa ja näin aikaisin ole todellakaan mikään hyvä asia. Itse olen ilmastoahdistuja ja kannan suurta huolta tulevaisuudesta. Joskus niin v*tuttaa kuunnella talvella sitä kitinää, kuinka "loppuis jo tää talvi", "ei enää yhtään lunta please" jne. Ja sitten kesäisin sitä "aaah, tulis kunnon helteet", "voi että kun jatkuis nämä helteet" (ja samalla on järkyttävä kuivuus, metsät palaa jne). On niin itsekästä ja lyhytnäköistä jotenkin sellanen. Saa nähdä mitä tässä vielä vuodet eteen tuo: supermyrskyjä, superhelteitä, superkuivuutta... vai kylmenemisen ja loputtomat sateet. Melkein en edes halua ajatella.

Kevätpäivien lisäksi ollaan tietenkin sitten koettu myös se pakollinen takatalvi. Meillä se oli tänä aamuna - olihan se hassua, kun oli lumi maassa, kun aamulla ikkunasta ulos katsoi. Mutta päivän mittaan se ehti jo sulaa pois, joten kaippa tästä aamulla työpaikalle pystyy lähtemään etätöihin jäämisen sijaan. Aamulla kun siis vielä ajattelin, että en kyllä lähde kesärenkailla lipsuttelemaan, jos maa on jäässä. 

On kyllä ihan uskomattoman hankalaa kirjoitella, kun kiinni otettavaa on neljän kuukauden verran. Jos ei halua tehdä ihan maratonpostausta, pitäisi ottaa vain muutama hassu asia tänne mukaan. Se taas tuntuu ihan turhalta ja tyhmältä, eikä elämästä saa mitään kuvaa sillä tavalla. Oli siksikin niin kiva lukea niitä vanhoja juttuja, kun tekstit oli lyhyin aikavälein kirjoitettuja ja pysyi tavallaan mukana siinä, mitä oli milloinkin tapahtunut. Nyt tämmöinen "kuva sieltä, toinen täältä" on jotenkin ihan yhtä tyhjän kanssa. Kirjottelu on tällä tavalla myös tosi pinnallista, just sitä "kiinni ottamista", eikä juurikaan mitään syvällisiä ajatuksia.

Surettaa, millaiseksi elämä on mennyt -  some vie kuin pässiä narussa. Itseänikin siis. Kuinkahan paljon vuositasolla siellä tulee roikuttua? Aika ajoin koitan vähentää, mutta onhan se kuin huumetta, jota ei vaan pysty lopettamaan.

Yksi hyvä muutos silti niihin aikaisempiin teksteihini verrattuna nykyelämässä on: mä menen nukkumaan selkeästi aikaisemmin kuin silloin. Luulen, että mulla oli vaihdevuodet alkamassa ja senkin takia jotenkin se nukkuminen kärsi silloin. Tosin oli myös talo täynnä teinihirviöitä, joka myös näkyi kirjoituksista, vaikka en tarkkoja yksityiskohtia kirjoitellutkaan kaiken kansan luettavaksi... Joka tapauksessa arvostan nukkumista kyllä nykyään enemmän kuin silloin ja pyrin parantamaan uniaikaa.

Vaan niinhän tässä meinaa käydä taas kuin ennen vanhaan, että kello käy ja kohta on puoliyö - eli jos aion saada edes jonkinlaiset unet ensi yönä, on suunta petiin otettava ihan just nyt. 

✰ ✰ ✰ ✰ ✰

Mielenkiinnosta kuitenkin vielä kyselen: onko täällä blogistaniassa vielä joku muukin kuin minä? Kaipaako kukaan muu siihen vanhaan hyvään aikaan, kun kirjoiteltiin pitkiä juttuja ja kommenttikentässä oli niin paljon hyviä keskusteluja...?

Kivaa viikkoa,

t. Heli

vuosikatsaus 2025

Olen tavannut vuoden vaihtuessa tehdä aina jonkinlaisen koosteen kuluneesta vuodesta. Tällä kertaa kooste on kuukausittaisten kuvakollaasien muodossa.

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu

Kuvakoosteet ei varmaankaan kenellekään muulle erityisesti avaudu, mutta itselleni jokainen kuva tuo mieleen muistoja ihmisistä (vaikkei heitä kuvissa näykään), tapahtumista, paikoista, fiiliksistä jne. Kaikkea ei näihin muutamiin kuviin toki edes mahdu.

✰ ✰ ✰ ✰ ✰

Joulusta ei kuvia taida edes olla, mutta se menikin aika vähin elkein. Lapset poikkesi perheineen, osa aattona ja osa joulupäivänä, ja sisko miehineen kävi tänään kylässä. Joulutunnelmaa ei oikein ole ollut muutenkaan (suurena syynä lumeton maa), mutta lisäksi mieltä on vetänyt aika vaisuksi yhden tuttavan/ystävän yllättävä äkillinen menehtyminen joulukuun alkupäivinä. Asia on jotenkin vieläkin ihan mahdoton ymmärtää, ja voin vain kuvitella, millainen joulu on hänen läheisillään mahtanut olla.

✰ ✰ ✰ ✰ ✰

Vielä on muutama päivä tätä vuotta jäljellä ja sitten siirrytään aloittamaan taas uusi parempi ja terveellisempi elämä puhtaalta pöydältä, vai miten se menikään..? Omalla kohdallani vuosi vaihtuu pohjoisessa, jonne on luvattu aika napakoita pakkasia. Toivottavasti se tarkoittaa myös upeaa kaamosta ja ehkä myös revontulia.

⭐Kaikkea hyvää vuoden viimeisiin päiviin sekä alkavaan uuteen vuoteen 2026 jokaiselle, joka täällä viitsii käydä juttujani lukemassa! ⭐

pieni tervehdys

 

On taas se aika vuodesta, kun tarvotaan pimeässä aamusta iltaan. Itse olen tällainen aina väsynyt ihmistyyppi ja nämä valottomat ajat tuntuu kyllä väsyttävän vielä lisää. Töihin ajaminen, varsinkin jos vielä vettä sataa, ei ole kovin kivaa näillä keleillä (työmatkani kestää noin 50 minuuttia). Lunta siis odottelen tienoita valaisemaan. Ja välillä voin onneksi tehdä myös etätöitä, jolloin voin tyystin jättää ne ajelut väliin.

On myös se aika vuodesta, kun joulua laitellaan. Lumettomuudesta johtuen itselläni ei kyllä ole oikeastaan ollenkaan vielä joulumieltä. Olen koittanut innostua ja raahasin jo koristelaatikonkin alakertaan, mutta en ole saanut laitettua esille kuin yhden koristerimpsun, jossa mm. tuo kissa roikkuu. Yhden pienen hyasintin olen ostanut myös, mutta se meinaa nyt selvästi näivettyä - en ymmärrä! Käyn sitä kuitenkin välillä nuuskuttelemassa: hyasintti on mulle joulutuoksu nro 1.  💗

Edellisessä postauksessa kirjoittelin siitä, miten aloitin jumppailun - taas kerran. No, se on ollut todella kivaa ja olen siellä käynyt innokkaasti aina kun vain mahdollista. Nyt ikävä kyllä on ollut taukoa, koska olen ollut kohta pari viikkoa flunssainen (ärsyttävä tauti, kun se sitkuttelee olematta kuitenkaan mikään sängyn pohjalle kaatava) ja kohta seuraakin jo joulutauko. Mutta keväällä takuulla jatkan siellä taas. 

Tuon kyseisen jumpan lisäksi olen käynyt sopivina hetkinä viikoittain myös barressa. Se on vähän sellaista "ollako vai eikö olla kivaa"... Hyvä hiki siellä tulee, mutta on myös juttuja, joista en tykkää yhtään. Sanotaanko nyt vaikka niin, että tuo jumppaseuran jumppa on keski-ikäiselle tantalle sopivampaa kuin balettimainen barre.

Tuossa kuvassa olen muuten siellä jumpassa. Oli pakko ottaa kuva hauskasta kuvakulmasta: tuossa ollaan siis jalat seinälle nostettuna.

Ulkoilua pitäisi harrastaa enemmän. On jotenkin hassua, että TIETÄÄ ulkoilun tekevän hyvää, muttei sit kuitenkaan tee sitä. Esimerkiksi tänään laitoin just ystävälle viestiä, että kävin itseni kanssa taistelua siitä, lähtisinkö kävelylle, mutta hävisin taistelun ja päädyin sohvalle katsomaan YouTubea ja syömään suklaata... Inhoan itseäni aina, kun olen tällainen vätys, mutten silti saa ruhoa liikkeelle. 

Olen todella paljon miettinyt viime aikoina koiran hankkimista, koska koira minut sohvalta aiemminkin on saanut ylös ja liikkeelle. Ja totta puhuakseni kaipaan välillä tosi paljon pientä rakasta karvakorvaa hellittäväkseni. Kissa on myös ollut mielessä, mutta senkin hankinnasta olen toistaiseksi pitäytynyt. Eläimiä siis ihastelen toistaiseksi vain kauempaa, kun lintujen ruokintapaikalla käy jos jonkinlaista siivekästä tai pellolla näkyy rusakoita, kettu tai kauriita.

Toisaalta se, ettei kotona ole eläimiä, antaa kyllä myös vapautta. Käyn useamman kerran vuodessa Lapissa kuopuksen luona - kävin viimeksi nyt lokakuussa ja lähden taas vuodenvaihteen tienoilla. Koiria saa sillä reissulla rapsuttaa ja hoitaa kyllä ihan sydämensä kyllyydestä, koska siellä niitä riittää. (Kuvassa etualalla mun lemppari heidän rekikoirista, Emma.) Kaikilla muillakin lapsillani on koirat. Ja myönnettävä on, että tavallaan on ihan kivaakin, kun kotona ei ole karvaa joka paikassa.

Mulla on ollut mielessä niin kovasti kaikkea, mitä tekisi mieli tänne kirjoitella, mutta nyt en sitten muistakaan niistä juuri mitään. Ei ole hyvä tämä kuukausien kirjoitustauko... toisaalta ei myöskään varmaan ole ihan kirkkain ajatus näin klo 23 illalla. Ehkäpä siis jatkan joku toinen kerta. Nyt koitan mennä nukkumaan, sillä olo on kovasti paljon väsynyt. Kuulin tänään itse asiassa vinkin, että tilli auttaisi unettomuuteen, joten koitan muistaa tämän sitten, kun taas valvottaa yöllä (teetä kuivatusta tillistä, hmm...).

Mitäpä muille kuuluu? 

PS. En ymmärrä, mikä hulabaloo edellisessä postauksessa on käynyt: onkohan tekstissä ollut joku sana, joka on noussut jossain google-haussa tms? Postauksessa on nimittäin käynyt väkeä aika paljon verrattuna moneen aiempaan postaukseeni. Tai sit on vaan tultu katsomaan, millainen supertreenaaja siellä tilin taustalla oikein hyörii... heh! 😁

urheiluhullu supertreenaaja

 

No niin. Otsikkohan ei siis tokikaan pidä paikkaansa. Tämmöinen keski-ikäinen keskivartalopönäkkä täti täällä vaan on.

Olen tänään siivoillut erilaisia näkymättömiä asioita, kuten sähköpostia ja tietokoneen tiedostoja. Aloin sitten miettiä, että mitä vaikkapa jälkikasvu miettisi, jos katsoisi mun tietokoneen syövereihin ja toteaisi, että mulla on aika paljon kaikenlaisia "syö näin niin laihdut" -tyyppisiä asioita ja ohjeita koneellani. Puhumattakaan noista kaiken maailman jumppakursseista ja ruokavaliokursseista, joita olen tilannut, mutta valitettavasti toteutus on aivan luokattoman huonoa.

Mä sit oikein laskin, mitä kaikkia kursseja mulla on - niitä nimittäin riittää! Luulisi siis, että täällä on oikein todellinen terveys- ja urheiluhullu. Tässä listaus jaoteltuna sen mukaan, kenen/minkä firman kurssista on kysymys:

1. EroonJumeista.fi: Keskivartalo kuntoon
2. Maikki Marjaniemi: 30 päivän kasvisruokasuunnitelma, 30 päivän vegaaniruokasuunnitelma, 50+ kunnossa, Kävele kuntoon, Kevenny keittiössä, Kiinteydy kotiruoalla (E-kirja), Muokkaa kehoa Barrella, Nopeat kuminauhatreenit, Vahva kotona
3. Evgeni Suokas: Buusti
4. Optimal Performance (eli Kaisa Jaakkola): Hyvän olon hormonidieetti
5. Keidas Wellness: Joogaa jäykille
6. Kotona kuntoon: Kiinteyttävä kotipilates

Yhteensä siis peräti 14 eri kurssia 😲 osin liikuntaa ja osin ravintoa ja aika monessa myös sekä että. Vaikuttavaa, eikö??? Totuus kuitenkin on, että olen suorittanut kaikista noista kokonaisuudessaan.......... kaksi. 

Nopeat kuminauhatreenit vedin alusta loppuun, en ehkä ihan siinä aikataulussa, missä se oli neuvottu, mutta joka tapauksessa tein joka ainoan treenin. Kun tein viimeisen treenin, ajattelin että jes, sitten aloitan sen vain alusta uudelleen ja lisään vähän vahvemmat kumpparit, jolloin saan vähän lisätehoa ja treeni säilyy nousujohteisena.

En tehnyt yhtään kertaa uudelleen.

Kiinteyttävän kotipilateksenkin tein kokonaisuudessaan, vaikka en tykännyt siitä yhtään enkä kokenut sen olevan edes millään lailla tehokas. Kun sain jumpat tehtyä annoin sen typerän pilatestangon siskolleni ja sain vaihtarina häneltä meidän äidin vanhan  6-kiloisen kahvakuulan kaveriksi omalle 4-kiloiselleni. Sielläpä nyt yhdessä pölyttyvät olohuoneen nurkassa...

Ja siis tosiaan: nuo hankkimani kurssithan on kaikki tosi hyviä (paitsi en tiiä siitä pilateksesta...). Minä olen tässä se ongelma, kun en saa itseäni tekemään mitään.

Mä olen liikunnan suhteen todella "tuuriliikkuja" (vrt. tuurijuoppo). Saatan hetken liikkua ihan tosi innostuneesti ja sitten kaikki loppuu kuin seinään. Tässä esimerkkejä:

Nuorena olin aivan himojumppaaja. Olin yhdessä kansanopistossa, jossa vähän niin kuin perustin sellaisen jumppaporukan, jonka kanssa vedettiin Jane Fondaa muutaman kerran viikossa ihan into piukeena. Sain siellä jopa "Vuoden voikkatossu"-kunniakirjan, eli oli vissiin muutkin noteeranneet sen mun jumppailun. 😁 

Sitten innostuin step aerobicistä, siis todella rakastin sitä! Kävin vielä lasten aikaankin jossain kohtaa 2-3 kertaa viikossa stepissä - mun on täytynyt olla tosi teräskunnossa silloin! Mutta sitten kaikkialle rantautui zumba ja myös täällä step-tunnit vaihtui siihen - ja mä vihaan zumbaa, joten siihen loppui liikunnat siltä erää.

Jossain kohtaa innostuin ihan mahdottomasti joogasta. Kävin astangajoogassa muistaakseni 1-2 kertaa viikossa ja tein sitä myös kotona. En mitenkään innostunut siitä joogan henkisestä puolesta, vaan liikunnallisesta. Sitten eräällä viikonloppukurssilla joku selkäjoogaekspertti kielsi multa aika monta liikettä, koska mun selkä oli koko ajan kipeä. Lopetin koko homman siihen.

Viime talvena lähdin yhden ystävän kannustamana hänen kanssaan kokeilemaan kahvakuulaa. Alkuun olin aivan innostunut ja ajattelin, että tässä on viimeinkin se minun juttu. Mutta sitten aloin olemaan joka kerran jälkeen paitsi mukavasti lihaksista kipeä, myös vähemmän mukavasti jumissa: päätä särki, niskat oli ihan sairaan kipeät jne. Tunneilla oli välillä myös sellainen olo, että se on aivan liian rankkaa ja kohta lentää yrjö. Tuntui, että eihän siinä ole mitään järkeä! (Ja juu, tiedän, väärä tekniikka varmasti jne. kun niskat kipeytyi niin kovin.) Ja niin siinä kävi, taas kerran, että lopetin koko homman.

Näiden lisäksi olen mm. käynyt kuntosalilla, ratsastanut, suunnistanut, lenkkeillyt... hetken sitä, toisen tätä, ei mitään koskaan pidemmän päälle sinnikkäästi jatkaen. Lapsena ja nuorena olen myös jumpannut, yleisurheillut, käynyt baletissa, telinevoimistellut, jazz-tanssinut, ratsastanut silloinkin... you name it.

Olen niin monet kerrat ajatellut, että NYT mä ryhdistäydyn, NYT mä alan pitää itsestäni ja kunnostani huolta, NYT mä yllätän kaikki, jopa (ja etenkin...) itseni, ja jatkan sitkeästi, laihdutan, kiinteydyn, kohotan kuntoa, alan syödä fiksummin, teen viimeinkin nuo ostamani kurssit kunnialla loppuun...

Hahhahhaa. Ja syvä huokaus.

Tänä syksynä aloitin sitten paikallisen liikuntaseuran lihaskuntojumpan, taas saman ystävän kannustamana, jonka kanssa oltiin myös kahvakuulassa. Lähtökohtaisesti olin negatiivisella mielellä ja ajatuksella, että en mä siellä sit kuitenkaan jaksa pidempään käydä - hyvä kun sain itseni sinne ekalle tunnille raahattua.

Jumppa on maanantaisin ja heti sen perään on kehonhuoltotunti. Kaksi kertaa olen nyt käynyt molemmissa ja olen tykännyt. Tahti on mukava ja sopiva, lihaskuntotunti on tehokas muttei tappava, kehonhuollossa on sopivassa määrin itsensä vääntelyä ja venyttelyä. Hiki tulee ja liikunnasta nauttii. Toivottavasti intoa riittää ja jumppailu jatkuu sitkeästi tällä kertaa.

Ehkä voisin ihan varovasti katsella myös noita ostamiani nettikursseja... ottaa sieltä jonkun, jota tehdä vaikka kerran viikossa. Noistahan riittäisi vaikka minkälainen jumppaohjelma koostettavaksi pitkäksi aikaa, kun olisi välillä yhtä ja sitten taas jotain toista - joogaakin aina välillä, mutta ei sitä vaativaa astangaa vaan tämmöisille jäykistyneille keski-ikäisille sopivampaa, lempeämpää versiota.

Mulla on sellainen hassu olo, että toisaalta olisi kovasti halua tehdä asioita fiksummin (liikkua, syödä paremmin, nukkua enemmän), mutta sitten ei kuitenkaan ole tarmoa siihen. En tiedä onko syynä esim. kaverin puute - tulisiko mentyä, jos olisi joku, jonka kanssa mennä yhdessä? Tämä mun kannustajaystävä on ollut iso innoittaja liikkumiselle, käyn nimittäin hänen kanssaan myös (koira)lenkillä viikoittain. Kun itsellä ei ole sitä "pakkolenkittäjää" eli koiraa enää, laiskuus on kyllä ihan mahdotonta!

No, tällaisia mietteitä sunnuntai-iltana. Huomenna sitten taas jumpalle...!

Mitenkäs teillä? Mikä innostaa tai motivoi liikkeelle, vai motivoiko mikään? Esim. jos ei olisi vaikkapa koiraa, kävisitkö silti lenkillä? Tai onko liikunta vuosien ja vuosikymmenten aikana niin totuttu tapa, että sitä tulee edelleen tehtyä ahkerasti?

Vai onko kenties olemassa muitakin "tuuriliikkujia" tai saamattomia laiskureita kuin minä?? 😶

PS. Kuvat ei liity oikein mitenkään. Paitsi että wannabe-hyvinsyöjäksi tulee aika usein valittua tollasia herkkuja kuin kuvan muurinpohjalettu hillolla ja kermavaahdolla... Toisessa kuvassa omaa "runsasta" tomaattisatoa. Ja kyseessä siis minitomaatit. 😄

elokuun juttuja

 

Syksyä pukkaa! Kävin aamusella lenkillä tuolla lähitienoilla ja kuvailin sumuisia maisemia ja naapurin lampaita. Keräsin samalla kassillisen lupiineja roskikseen - ikään kuin se tässä "konkurssissa" mitään  hyödyttäisi, mutta keräsin nyt kuitenkin. Mietin siinä ojan penkkoja könytessäni, että mitä lie ihmiset tuumaa, kun nyhdän kukkia ja etenkin niitä rumia siemenkodallisia versioita ja laitan ne suoraan roskapussiin... no, ajatelkoot mitä haluaa. 

Mua harmittaa, ettei tässä meidän (yksityis)tiellä ketään muita tunnu kiinnostavan torjua noita lupiineja, vaan vuosi vuodelta ne leviää pidemmälle. Ei se vaatisi kuin yhdet, vieläpä melko kohtuulliset, talkoot (per vuosi), että revittäisi ne kaikki lähitienoon kukkaset jonnekin roskasäkkeihin ja vietäisi pois. Tilanne ei kuitenkaan vielä ole aivan toivoton, mutta muutaman vuoden päästä kyllä jo on.

Kyllä mä ainakin mieluummin tuollaiset ojanpenkereet ottaisin kuin ne lupiinien valtaamat! Ehkä mun pitäisi ehdottaa jotain talkoita pidettäväksi, eikä vain valitella blogissani... ja ainakin nyt sitten itse koittaa keräillä sen minkä pystyy. Aika ajoin olen myös kiskonut kukkia ja viskannut niitä vaan kuivumaan tielle - en kyllä tiedä, onko siitä minkään valtakunnan apua.

Keräilen myös roskia teiden varsilta lenkeilläni. Oijoi, kylläpä olenkin hyvä ihminen, mitali mulle! 😉 Mutta joo, jotenkin sellanen lenkkeily, millä ei ole ikään kuin mitään tarkoitusta, ei oikein nappaa mulle. Kun oli koirat, kävin niitä lenkittämässä. Pelkästään itsekseen on jotenkin aivan turhauttavaa kulkea, joten pidän nykyään vyölaukussani roskapusseja, joihin napsin teiden varsilta kaikenlaista ryöhnää. Itse asiassa ihan käsittämättömän paljon sitä roskaa teiden varsilla onkin.

Olen hiukka hämmentynyt asiasta, jonka opin tänään: myös havupuilla on ruska. Mietin tuota kuvan mäntyä katsellessani, että mikäs tauti siihen on iskenyt, kun noin kellastuu... ja otin sitten kuvan ja googlasin. Ja niin kävi, että minun piti elää 53-vuotiaaksi kuullakseni, että havupuut, pääasiassa mänty, todellakin kellastuttaa osan neulasistaan ja pudottaa ne syksyllä. En voi uskoa, etten tiennyt tätä aiemmin!!! Siis tiedän kyllä toki lehtikuusesta tämän. Mutta että tavan mänty??? Ja siis olenhan mä nyt toki nähnyt kellastuneita neulasia, mutta olen varmaan aina nähnyt niitä maassa enkä puussa.

Kuten rakas ystäväni asian ilmaisi: Every day is a school day! (Eikä muuten tiennyt hänkään tästä, kuten ei myöskään mieheni. Tiesikö joku lukijoista??)

No, vielä siis on ajoittain myös kesää jäljellä. Töissä menin yksi päivä nauttimaan teekupposeni pihan puolelle, kun oli niin aurinkoista ja kaunista. (Huomaa villasukat jalassa...) Tuo mun työpaikka on aivan ihanassa paikassa ja jokaisena työpäivinä jaksan ihastella kauniita vanhoja puurakennuksia, isoja vaahteroita, pihalla juoksentelevia oravia ja sitä miljöötä yleensäkin. Muutettiin tuonne vajaa vuosi sitten (joulukuun alussa) ja ennen tuon paikan löytymistä otti kyllä ihan huolella päähän ajatus, että pitää lähteä pois juuri rempatusta ihanasta ja kaikin puolin tosi toimivasta tilasta. Mutta vaikka muuton myötä tilat pieneni kolmannekseen entisestä, toimivat kalusteet piti hävittää ja kokouksiin joutuu nyt raahautumaan milloin minnekin, ei kyllä enää harmita yhtään enkä kaipaa entiseen ollenkaan!

No mutta kerrotaanpas tässä nyt vähän muitakin kuluneen kuukauden juttuja - on nimittäin ollut melkoista menoa koko elokuu, ja kaikenlaista kivaa ja vähemmän kivaa on tapahtunut. Käytiin ensinnäkin peräti kahdet kahden päivän festarit; ekat täällä kotikylillä ja toiset Tampereella. Kuvassa oman kylän kekkereillä ollut Turmion Kätilöt eli Turmikset, joista tykätään täällä meidän kulmalla Suomea tosi kovasti - myös minä tykkään (ja meno oli sen mukaista!).

Tampereen festareilla oltiin siskon + miehensä kanssa ja hauskaa oli. Sen siskon miehen kanssa toteutettiin molemmat pitkäaikainen haaveemme: eli kyllä, se olen minä tuossa (epäselvässä) kuvassa köyden päässä roikkumassa!! Olen tosi kauan halunnut hypätä benji-hypyn ja vähän siinä sitten ehkä toisiamme yllytettiin... 

Siskon mies hyppäsi ensin ja tuli sieltä alas saman tien kun ylös pääsi. Kun minun vuoro tuli, mulla meinasikin yllättäen mennä aivan täysin pupunen pöksyyn! Mua ei jännittänyt tippaakaan siellä alhaalla ennen hyppyvuoroani, mutta sit siellä yläilmoissa meinasi olla aivan ylitsepääsemätön paikka pudottautua pää edellä tyhjyyteen kohti asfalttia. Hetken piti puhaltaa, mutta lopulta otin ohjeistetun asennon, pistin silmät kiinni ja annoin sen avustajahepun kevyesti tuupata mua eteenpäin. Ja sitten kiljuin kuin tapettava, kun putosin... (se pudotus just tuntui ajatuksena ihan järjettömältä!) ja sitten se olikin noin viidessä sekunnissa ohi koko homma. Aivan käsittämätöntä, miten hypyn jälkeen ei tuntunut YHTÄÄN MILTÄÄN! Ei mitään euforista onnen tunnetta tai "jes, mä tein sen"-fiilistä. Pelkästään ajatus, että ok, no se oli sellanen juttu sitten. 

No, seuraavaksi sitten vissiin laskuvarjohyppy...

On nyt aika sekavaa kerrontaa taas mulla, mutta pakko on näyttää tämä glamping-tasoinen teltta, joka pari kertaa tuli viritettyä elokuun aikana. Ekan kerran nukuin siellä lapsenlapsen kanssa ja tokan kerran miehen kanssa. Miehen sain sinne houkuteltua, kun yksi yö makailtiin terassilla tuijottelemassa tähtiä; laitoin taljat alle ja viltit päälle ja olikin aika ihanaa siinä vilakassa yöilmassa pötkötellä, tähystellä taivaalle ja odotella näkisikö tähdenlentoja (oli se perseidien aika silloin). Nähtiinhän niitä, kuin myös lukemattomia satelliitteja, kun aamukahteen asti katseltiin. Ja seuraavaksi yöksi mies sitten lupautui mun kanssa telttaretkelle. Selkä ei ollut kovin ihastunut kovaan petiin kylläkään - vanhaksi tässä todellakin alkaa tulla.

Ollaan tänä kesänä panostettu isosti kotiin. Ensin tehtiin se terassi ja sitten vaihdettiin ikkunoita. Kuvassa tuvan ikkuna ennen (ei listoja jne) ja jälkeen. Mietittiin tätä hommaa monta vuotta ja nyt sitten viimein toteutettiin, ja olen kyllä tosi tyytyväinen! Otettiin ikkunat asennettuina, vaikka mies vähän olikin ensin, että laittaahan hän nyt ne itekin... Koska mulla on aika pitkä (yli 30v) kokemus siitä, miten "nopeasti" meillä hommat hoituu (esim. kuvan ikkunan listoitus, ikkuna asennettu varmaankin vuonna 1989), vaadin että ikkunat tosiaan otetaan asennettuna. Ja reippaat pojathan hoiteli homman listoineen päivineen valmiiksi parissa päivässä!

En ole muuten edelleenkään saanut verhoja laitettua takaisin... en tiedä laitanko edes, kun tykkään noista ilmankin! Tuo viherkasvi kivasti kehystää ikkunaa ja koitan kasvatella muidenkin ikkunoiden ympärille vastaavia, hyvät alut on jo useammassa.

Olen monesti sanonut, etten ole mikään innostunut puutarhailija, ja sanon taas. Mutta siististä tykkään, ja niinpä eräänä kauniina päivänä sain hoideltua tuon saunantakusen kuntoon. Mulla on kaksi kompostoria, koska köh köh, eräänä syksynä en jaksanut tyhjentää sitä, jonka vuoksi se täyttyi talvella ihan äärilleen ja oli pakko ostaa toinen siihen viereen... No enivei, tuo alue on piilossa katseilta eli eipä tule sitä juuri raivailtua, joten siellä rehottaa kaikenlaista kasvia pitkin poikin. Nyt tyhjensin toisen kompostorin ja pesin sen, poistin lahonneet aluset, revin kasvustot, laitoin uudet aluset, asettelin käytössä olevan kompostorin kohdilleen ja viritin vielä lavakauluksista lehtikompostorinkin. Kyllä nyt kelpaa siihen asti, kun aloitan taas koko homman alusta uudelleen joskus ensi kesän lopulla...

Kertokaapa muuten, te jotka kompostoinnin handlaatte, että miksi tuo kompostori mädännyttää pohjalla olevat kamat? Mä luulin nytkin, että siellä on ihan valmista tavaraa, kun pinta oli aivan hienoa multaa jo. Yllätys olikin iso, kun pohja oli märkää ja mätää! Hajuhan oli ihan järkyttävä, eikä se haju tunnu haihtuvan, vaikka pesee ja kuinka pitkään kuivattaa ja tuulettaa. Mua ihan lannistaa, kun joka vuosi tuntuu käyvän tämä sama juttu, vaikka miten talikon kanssa häärään ja kääntelen.

Laitetaan loppuun vielä yksi kesäisen oloinen terassikuva. Olen koittanut istuskella tuolla päivittäin, kun kelit sen nyt vielä sallii. Pitää vissiin vähän alkaa vilkuilemaan sääennusteista mitä on tulossa, ja viikonlopun aikana taas vähän valmistella pihaa talveen. Puuvarasto pitää ainakin siivota ja polttopuita tilata, ylikasvaneet kesäkukat vaihtaa vähän toisenlaisiin ja keksiä säilytyspaikat vesipumpulle, painepesureille, grillille, ulkokalusteille ja niin edelleen.

Suloista syyskuuta, ystävät! Kuullaan taas!

mitä lomalla tapahtuikaan

 

Tänään on piiitkän kesälomani viimeinen päivä. Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, että kesä oli sitten siinä ja huomenna on palattava sorvin ääreen. En tiedä olenko hyvilläni, pahoillani, kauhuissani, vai mitä. Tykkään työstäni, mutta kyllähän vapaa on aina vapaa... 

Toisaalta tykkään kyllä arjesta ja siitä, että elämässä on joku rytmi. Nukkumaan meneminen tänään ja etenkin huomenna aamulla herääminen tulevat olemaan aika vaikeita, koska unirytmihän on lomalla aivan katollaan (ainakin minulla). Esimerkiksi eilen illalla alettiin miehen kanssa katsomaan Netflixistä yhtä sarjaa (Lapsikulta), ja katottiinkin se sitten kokonaan (6 jaksoa), eli pikkutunneillehan se meni. Unen suhteen noin yleensä en voi kehua, että olisin nukkunut tarpeeksi oikeastaan koko kesänä muutenkaan. Valoisuus haittaa, unirytmin sekaisuus haittaa, reissussa nukuin liian vähän jne.

Mutta palataanpas nyt vähän taaksepäin ja muistellaan vielä, mitä kaikkea heinäkuussa ja loppulomalla yleensäkin tapahtui. Vettä satoi ainakin. Terassin valmistuminen oli mahtavaa (tuossa kuvassa vielä vähän kesken), mutta eipä noilla sadekeleillä siellä sitten oikein voinut edes olla. Se on kyllä testattu, että katto pitää hyvinkin rankat sateet, mutta useimmiten erityisesti ne rankkasateet tulevat kovan tuulen kera, ja se sitten kyllä kastelee. Erittäin hyväksi olen todennut ison Rustasta ostetun pehmusteiden suojalaatikon - se todellakin pitää veden ulkopuolella, eikä kansi aukea vaikka miten paljon tuulisi.

Sain mun pitkästä to do -listasta sentään jotain toteutettua, nimittäin yläkerran ikkunoiden pesun ja alakerran lattioiden maalauksen. En tiedä, miksi jätin tuon maalaushomman niin pitkälle kesään, kun olisin oikein hyvin voinut hyödyntää niitä sateisia päiviä - nyt maalasin sitten kauheilla helteillä hiki valuen. Jotenkin se aloittaminen vaan vaati pitkän tsemppauksen, koska olihan se aikamoinen urakka. Eikä siis se maalaaminen, vaan se kaikkien kamojen siirtely. Ensin maalasin olkkarin, eli koko huone piti tyhjentää keittiöön. Sitten viisastuin, ja maalasin keittiön niin, että siirsin vain alue kerrallaan tavaroita edestä pois. Toivottavasti muistan tämän tekniikan sitten, kun seuraava maalauskierros on joskus edessä! Mutta olihan se kuin uusi alku sitten, kun sai taas laittaa tavarat kaappiin!

Ne helteet sitten tosiaan saapuivat. Yhtenä erittäin lämpinämä päivänä käytiin meidän marttaporukalla pieni retki Pulsan asemalle ja Lappeenrantaan. Oli ihana päivä! Herkkuja, putiikkeja (joista en itse sit lopulta ostanut mitään, vaikka etukäteen olin ihan intona odottanut pikku shoppailua...), kauniita paikkoja, kesä, ystäviä... ♥

Kun kelit sitten lämpeni, olen kyllä ottanut terassista ilon irti! Olen todennut sen niin monin tavoin ihan superhyväksi paikaksi, että välillä mietin väkisinkin, miksei olla tehty sitä jo aiemmin... No, siihen on monia syitä, mutta nyt se on siinä ja kyllä olen nauttinut! Mä en ole mikään suuri pihalla puuhaaja, joten olen varmasti ollut nyt ulkosalla enemmän kuin kesäisin yleensä, koska voin istuskella varjossa (ja nimenomaan varjossa!) terassilla. Sen lisäksi, että siellä viihtyy itse, siellä saa myös erittäin kivasti pestyä sisäkukat, kuivatettua pyykit ja jopa matot tuolla kaiteilla jne. Lapsenlapsilla oli superhauskaa, kun kerran vierailulla iski hirmuinen kaatosade ja juoksentelivat pitkin terassia ja seisoivat sellaisissa kohdissa, missä katolta valui vesi kuin saavista kaataisi niskaan... Kyllä terassi on ihmisen paras paikka!!

Olen heinäkuun tyttöjä ja mulla oli siis myös synttärit lomani aikana.

Synttäreitteni jälkeisenä päivänä suuntasinkin sitten auton nokan kohti kesäistä reissua. Ystäväni kanssa meillä on jo vuosia ollut perinne käydä asuntomessuilla ja niinpä nytkin oli liput ostettuna ja majapaikka varattuna jo hyvissä ajoin. Ja ihan yhtä helteinen oli messupäivä taas kuin aiempinakin vuosina! Messuilla oli aika tavanomaista, talot muistuttaa mielestäni aika paljon toisiaan tietyiltä osin. Jotain helmiäkin oli toki joukossa. Mun suosikiksi ohi kaikkien talojen nousi kuitenkin Salvoksen mökki. Messut sujui aika rivakasti, jonoja ei ollut mihinkään ja alue oli sopivan kokoinen, joten meille jäi aikaa myös hiukkasen tutustua Ouluun. Ja illalla sitten koivet kohti kattoa... huhhuh!

Seuraavana päivänä messukaverini lähti junalla etelään päin ja minä jatkoin enkkuystäväni ja hänen poikansa kanssa matkaa kohti pohjoista. Ensimmäinen matkapäivä oli Oulu-Levi ja yövyttiin siellä pohjoisessa asuvan tyttäreni luona. Illalla käytiin Levin huipulla ja myös yhdellä rannalla (en uinut).

Seuraavana aamuna lähdettiin vielä pohjoisemmaksi, tyttönikin tuli matkaan mukaan. Ensimmäinen pysäkki oli jo lyhyehkön matkan päässä Punaisella hiekalla, josta yllä oleva kahlailukuvakin on. Sitten ajettiin Altaan, jossa oli pidempi pysähdys, kun käytiin Revontulikirkossa sisällä, syötiin ja sitten vielä viivyttiin pitkä tovi yhdellä rannalla kuvaamassa maisemia ja ihmettelemässä kaikkialla olevia liuskekiviä! Matka jatkui länteen ja majapaikka oli Storslettin lähellä. Pysähdyttiin päivän aikana lukemattomia kertoja ihailemaan ja kuvailemaan maisemia, ja vaikka teoriassa koko päivän ajoaika oli noin 7,5 tuntia, niin kyllä kello oli jo todella paljon, kun viimein Airbnb-majapaikassa oltiin.

Aamulla jatkettiin matkaa. Suuntana meillä oli ajaa Kilpisjärven kautta takaisin Leville (ajoaika yhteensä noin 6 tuntia), mutta  matkahan kesti taas koko päivän. Poikettiin ensinnäkin nimittäin Birtavarresta Gorsabruan putousta katsomaan sen lisäksi, että muutenkin pysähdyttiin vähän väliä ihailemaan upeita vuono- ja vuorimaisemia. Norja on kyllä varmaan upeinta mitä olen koskaan nähnyt! ♥

Matka jatkui taas, ja vielä ennen sisämaahan kääntymistä otettiin ilo irti aivan uskomattoman upeista maisemista. Kahlailtiin superkirkkaassa vedessä ja ihailtiin ihmeellisiä erivärisiä kimaltavia kiviä. Ja vain nautittiin ihanasta kesästä ja kaikesta siitä kauneudesta ympärillä!!

Lähempänä rajaa käytiin sitten vielä katsomassa vesiputousta (olisiko Galggojohka tms?). Saanan kupeessa nauratti porotokka, joka ihan coolisti seisoskeli tiellä. Ja matka takaisin Leville olikin sitten piiiitkiä teitä... ihan kaunista, mutta matka oli pitkä ja suht ajoissa piti olla perillä, koska tytöllä oli seuraavana aamuna aikainen herätys töihin ja meilläkin matka jatkui jo aamusta.

Koska oltiin "kulmilla" käytiin sitten seuraavana päivänä katsomassa Reidar Särestöniemen kotimuseo. Oli kyllä hieno paikka, suosittelen, jos siellä päin ajelette!!

Sitten otettiin pari kilometriä takaisin pohjoiseen päin ja käännyttiin Kolariin, josta mentiin rajan yli Ruotsin puolelle. Ajeltiin sieltä kohti Haaparantaa, mutta pysähdyttiin kuvailemaan napapiirin kohtaa. Ja sitten istuttiinkin tovi autossa keskellä ukkosmyrskyä! Satoi veden lisäksi sellaisia herneen kokoisia rakeita. Majapaikka meillä oli Pyhäjoella, josta onnistuin jollain käsittämättömällä tuurilla nappaamaan aivan ihanan mökin. Perillä siellä oltiin taas kerran vasta iltamyöhäisellä.

Seuraavana päivänä lähdettiin matkaan vähän hitaasti... Mentiin sitten virkistäytymään aivan upealle rannalle Lohtajan Vattajalle. Uin ekaa kertaa koko kesässä ja nautin kyllä ihan suunnattomasti! Tuo paikka oli kuin paraskin Karibian ranta, valkoista hiekkaa, lämmintä vettä ja uskomattomat näkymät! Jo rannalla ollessamme ukkonen kumisteli jossain, ja kun sitten matkaa jatkettiin jouduttiin niin jäätävään ukkosmyrskyyn, että oli pakko ajaa tien sivuun odottelemaan kelin selkiämistä. Oli kyllä oikeasti silti tosi upeaa olla siellä keskellä myräkkää! Yöpaikka oli sitten monen kommelluksen kautta Raisiossa, jossa oltiin perillä taas vasta iltamyöhäisellä.

Enkkuystävä jäi poikineen sitten Raisioon ja minä jatkoin aamulla matkaa kohti kotia. Huomasin sitten Kasvihuoneilmiön kyltin, ja koska olin siitä kuullut ja ajatellut, että haluaisin siellä käydä, poikkesin sinne. Ja sepä olikin erikoinen mesta!!! Vaikea edes kuvailla, se pitää itse kokea! Ostin kotiin tulisiksi yhden jäätävän kokoisen munkin. 

Kun sitten olin viimein kotona, totesin auton mittarista reissun saldoksi reilut 2500 km. Tähän vielä päälle noin 1000 km Norjan reissua, joka käytiin tyttären autolla. Eli viikossa tuli sellaiset 3500 km autolla reissattua, huhhuh!! Ja yksi päivä siitä ajastahan oli se messupäivä Oulussa, joten tästä voikin laskeskella, että ajomatkat olivat aikas pitkiä per päivä... mutta itse kyllä tykkään automatkailla, eli katsella autosta maisemia, pysähdellä kun siltä tuntuu jne. Olin mä silti aivan poikki kotiin päästyäni ja loppupäivä meni ihan vain sohvalla maatessa!

Siinäpä paketissa iso osa kesääni. Vielä on muitakin juttuja, mitä on tuon reissun jälkeen tapahtunut ja tulee vielä tapahtumaankin tässä kuukauden sisällä, mutta niistä sitten tuonnempana. Nyt on pakko alkaa siivota, että saa senkin homman tältä päivältä alta pois... ja sitten on varmaan ihan pakko alkaa etsiä työkamppeita kasaan ja suunnitella vähän eväitäkin jne jne jne... 

Kiva juttu, jos jaksoit loppuun asti. Kesän jatkoja just sulle ja kivaa arkeen paluuta, jos sellainen on sullakin edessä piakkoin - vai joko oot palaillut?