maanantai 26. syyskuuta 2022

vaikka mitä tapahtumia heinä-elo-syyskuulta

No huhhuh taas, eikös vaan ole reilut pari kuukautta mennyt jälleen kerran edellisestä postauksesta! Miten sitä joskus kirjotteli kymmeniä postauksia kuukaudessa, nyt ei taida enää tulla kymmentä edes vuodessa... Ajattelin tässä nyt kuitenkin pikakelata kesän ja alkusyksyn tapahtumat, koska tapahtumia on ollut vaikka miten paljon!

Aloitetaan vaikka siitä, että täytin tosiaan heinäkuussa 50 vuotta. En pitänyt mitään kovinkaan ihmeellisiä juhlia. Siskoni miehineen ja äitini kävivät täällä, ja sitten kävi muutama ystävä ja tuttava ja miehen puolen sukulainen. Kuvan kukkasen sain lahjaksi, ja ällistyttävää kyllä se kukkii edelleen tosi komeasti. Yllättävää siksi, että en tosiaan ole mikään viherpeukalo. Jostain syystä mun kaikki kasvit on kuitenkin voineet täällä oikein hyvin ja kasvaneet kohisten (mulla on siis muun muassa kultaköynnöksiä, eli ei nyt mitään supervaativia kuitenkaan). Olen tykästynyt viherkasveihin ja koitan kovasti pitää ne jatkossakin elossa.


Myös pikku koirasemme täytti vuosia: nyt niitä on mittarissa jo 15! Ikävä kyllä hänellä ei nyt sitten enää ole todennäköisesti lisää synttäreitä tulossa, sillä viime viikolla saimme kuulla, että hänellä on maksakasvain... Nyt siis vietämme hänen kanssaan viimeisiä kuukausia ja toivon, että lähdön hetki ilmenee sitten niin selkeästi, että raskas päätös on selkeästi ainoa oikea vaihtoehto. Tarkoittaa siis, että toivon, ettei joutuisi arpomaan, onko kipuja ja vaivoja, peittääkö koira ne jotenkin... vaan että sitten, kun aika on, se todellakin on. Kauheaa, mutta valitettavasti kuitenkin odotettavaa tämän ikäisellä tyttösellä.

Näistä kuvista on nyt pari kuukautta, ja jo tässä ajassa huomaa, miten koira on vanhentunut ja sillä on alkaneet esimerkiksi silmät vuotamaan, mitä ei ole koskaan ennen ollut vaivana. Kunto on kuitenkin edelleen selvästi hyvä, lenkillä käydään ihan entiseen malliin jne. Mutta tarkalla silmällä on nyt vointia seurattava.

Kesäinen raivosiivous on tässä kuvassa meneillään... Alkoi NIIIIN ärsyttää, kun saunan eteinen on ollut lähinnä romuvarasto, jonne on vaan viskattu tavaraa ovesta sisään. Mulla yleensä tapahtuu asiaa edistävät jutut sitten tällä tapaa: kaikki ulos ja sitten vihdoin hommiin. Mulla on jo pitkään ollut visio, miten saunan eteinen laitetaan ja oikeasti siihen oli ollut kamppeetkin jo yli vuoden hankittuna, mutta vasta tämä toimenpide sai myös perheen nikkarin viimein hommiin.

Tulos:


Tadaa!!! En kyllä tajua, miten tämäkin homma oli niin mahdottoman pitkissä puissa, kun oikeasti kyseessä oli muutaman laudan lyöminen paikalleen hyllyksi ja verhon viritys siihen eteen... No mutta pääasia, että on nyt tehty. Verhon takana on siis pihakampetta, sellasta kuin vesisaavit, kastelukannut, multasäkit, lammasaitatarpeet... Kyllä olen niin tyytyväinen, että tämä on nyt tehty! (Kuten näkyy, penkkiä ei saatu korjattua. Ei ole saatu vieläkään...)

Elokuussa olin paljon töissä. Mun työ oli sellanen yksi hanke, joka päättyi elokuun lopussa, ja kuinka ollakaan, vasta oikeastaan elokuussa alkoi osata tehdä asioita ja tajuta mitä olisi voinut ja kannattanut tehdä, ja sitten olikin ihan sairas kiire ja hätä tehdä kaikkea, kun vielä ehtii... Joka tapauksessa elokuussa selvisi myös, että mun työt jatkuu, toistaiseksi olen siis vuoden loppuun saakka olevalla sopimuksella ja sitten taas joulukuussa katsotaan, miten jatkuu. Oletan, että jatkuu, mutta ei voi varmaksi tietää ennen kuin on sopimus kourassa. Peukut pystyyn!

Vaikka tein paljon töitä, tapahtui myös paljon muuta. Ostin muun muassa tämä kuvan kaapin, tykkään siitä kovasti.  En ole moneen vuoteen millään lailla muuttanut meidän sisustuksessa mitään, ellei joitakin sohvatyynyjen päällisiä lasketa. Tämä kaappi tuli tarpeeseen, koska tarttein vähän lisää tilaa rojuilleni.

Kaiken työkiireen keskellä ehdin elokuussa onneksi myös tavata kauempana asuvia ystäviäni. Yhden ystävän kanssa meillä on vuosittain tapana käydä asuntomessuilla, niin nytkin. Tämä huone oli ehkä lempikohteeni messuilta tuon upean ikkunanäkymän vuoksi. Messut noin muuten oli vähän pettymys, sillä tuntui, että kun oli nähnyt yhden kohteen, oli nähnyt kaikki - niin paljon samantyyppisiä juttuja niissä minun silmään oli. En todellakaan ole mikään ekspertti, ja voin olla ihan väärässäkin ajatukseni kanssa, mutta jotenkin vaan sellainen kuva sieltä jäi. Paikkana se oli kyllä hieno, ja ihanasti oli melkein kaikki kohteet sijoitettu niin, että tuo metsäinen maisema jotenkin näkyi. Tämä nimenomainen huone kuitenkin sai aikaan sellasen "vau"-efektin, vaikka kyllä mä aina oon kuitenkin niin inhorealisti, että heti seuraava ajatus oli, että menee hukkaan koko näkymä, koska makkarissa yleensä nukutaan ja sitä paitsi miten vois edes nukkua vaikkapa kesäaikana ilman verhoja... No, hienolta näyttää joka tapauksessa.

Saman ystävän kanssa käytiin myös teatterissa katsomassa mahtava musikaali Priscilla. Ja heinäkuussa hän vieraili miehensä kanssa meillä ja silloin käytiin päiväretkillä Kotkassa ja Porvoossa koko porukalla. Oli niiiiiin ihanaa nähdä ystäviä ja viettää aikaa heidän kanssaan!

Toisen kaukana ulkomailla asti asuvan ystävän kanssa nähtiin monen vuoden tauon jälkeen viimein tänä kesänä ihan livenä, kun hän oli perheineen Suomessa. Tehtiin treffit Helsinkiin ja mentiin päiväksi Suomenlinnaan maleksimaan. Kävin siellä ekaa kertaa ja tykkäsin kyllä tosi kovasti erityisesti tuosta kuvan kohdasta. Oli ihana kesäinen päivä ja fiilis kuin olis ulkomailla ollut, heh. Älyttömän harmillista, että yhteistä aikaa oli vain päivä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. (Muuten ollaan jatkuvasti yhteydessä Whatsapilla, tässä kohtaa nykyteknologiasta on siis kullan arvoinen apu ja hyöty!)

Meidän marttaporukkakin aloitteli kesätauon jälkeen toimintansa elokuussa. Yksi jäsenistämme järjesti meille ihanan luontohetken Kymijoen rantaan. Hän oli tuonut sinne paikalle jopa pöytäliinat ja räsymatot, puhumattakaan kaikista ihanista herkuista! Kaiken sen hektisen ja työntäyteisen arjen keskellä teki todella hyvää istua pari tuntia aloillaan ja rupatella ystävien kanssa, vieressä virtaava vesi ja ympärillä vielä vihreä luonto. Mä niin toivoisin, että marttaporukkamme kokoontuisi jatkossakin aktiivisesti ja että niistä illoista saisi virtaa arkeen - kun välillä tuntuu, että jopa kaikki kiva on ikään kuin lisätaakkaa arjessa, kun työpäivät on pitkine työmatkoineen helposti 10-tuntisia. Ja vaikka siis tykkään kovasti työstäni, se kieltämättä haukkaa arjesta turhankin ison siivun.

Elokuun lopussa alkoivat sitten hääjärjestelyt saavuttaa huippuaan. Meidän esikoinen on ollut puolisonsa kanssa jo kymmenisen vuotta yhdessä ja heillä on yhteinen tytärkin ja talonkin ovat rakentaneet jo. Nyt oli sitten häiden vuoro (niitä jo vuodella lykkäsivät koronatilanteen vuoksi). Minä tein häihin kynttilöitä ja sitten myös kuvassa vilahtavan hääbingon. 

Ihania häitä juhlittiin syyskuun alussa upeissa puitteissa sulhasen perheen omistamalla kartanohotellilla yli sadan hengen voimin. Voin heittämällä sanoa, että parhaat häät, joissa olen ollut! En tiedä, miten paljon vaikutti, että kyseessä oli oman lapsen häät, mutta mulla oli ihan rehellisesti tosi hauskaa siellä. Ohjelmaa oli tarpeeksi, ei liikaa eikä liian vähän, ruoka oli hyvää, hääparin ensitanssi hauska, bändi loistava... Oli myös ihana nähdä, miten nuorenparin ystäväpiiri on laaja ja läheinen. Kaasot oli tehneet tosi paljon hommia häiden eteen ja vaikka kaikki ei ehkä ihan prikuulleen suunnitelmien mukaan mennytkään, lopputulemana oli kuitenkin hyvä mieli kaikilla asianosaisilla. Ja minä sain tanssia jalkani kipeäksi, mikä oli superkivaa! (En siis mitään paritansseja, vaan sellasta bilepoukkoilua ennemminkin, jee!)

Me yövyttiin miehen kanssa kartanolla, eikä voi muuta kuin ihailla näitä maisemia, joita huoneemme ikkunasta aamulla tähystelin. Tukka oli kyllä hitusen kipeä aamulla ja hulppea aamupala meni vähän sitten sivu suun sen vuoksi, mutta kyllä pieni kivistys oli kaiken sen hauskuuden arvoista. 

Pikkumuru täytti vanhempiensa hääpäivänä 8 vuotta ja hänelle pidettiin pieniä synttärikemuja sitten omien vieraidensa kera. Huvitti, kun siellä oli kuulemma leikitty myös häitä... Yksi pieni herravieras oli patisteltu sulhasen rooliin ja toinen toimi pappina, itse sankaritar oli tietenkin se morsian valkoisessa mekossaan. Nyt tästä pikkuneidistä on sitten tulossa isosisko, kun perheeseen odotetaan pikkuista ensi keväälle!

Me päästiin sitten miehen kanssa viimeinkin myös sinne lomareissuun, jota jo heinäkuussa oli suunniteltu. Tosin silloin ajateltiin, että mennään tuonne länteen päin, haluaisin käydä Hangossa ja Tammisaaressa ja siellä päin - silloin ei siis saatu mistään majoituksia, no sepä oli yllätys, kun parin päivän varoitusajalla parhaaseen lomasesonkiaikaan sellaisia edes yritin saada... Mutta nyt otettiinkin suunta pohjoiseen, jossa olen myös jo monta vuotta haaveillut käyväni. Ensimmäinen etappimme oli Mikkelin Kenkävero, josta yllä oleva kuva on otettu.

Kenkäverosta ajeltiin Kajaaniin, jossa oltiin eka yö hotellissa. Meidän huone siellä oli jotenkin ihan supertunkkainen ja siellä haisi hajuvesi, joten menin siitä sitten sanomaan ajatuksella "saako huoneen ilmanvaihdon jostain kovemmalle". Välittömästi saatiin (siis pyytämättä!) uusi huone, joka oli vielä sitä alkuperäistä huonetta parempi. Eipä haitannut! Ennen unille menoa käytiin vähän kävelemässä Kajaanissa ja nähtiin muun muassa tämä kuvassa vilahtava upea rauniolinna.

Meillä oli reissussa ekat kolme yötä varattu yöpaikka ja ajateltiin, että ajetaan kohteisiin ja matkalla katsellaan, mitä eteen tulee. Poikkeiltiinkin sitten vähän siellä ja täällä. Toisen reissupäivän juttuja tässä lyhyesti:

Pysähdyttiin tsekkaamaan Hiljainen kansa. Se oli minusta vähän ahdistava, toi mieleeni sotapakolaiset.

Totesin, että mehän ajetaan Rukan ohi, joten pitihän sielläkin sitten poiketa. Mentiin hissillä ylös, otin valokuvia ja ajettiin kakspäällä kelkalla alas. Kelkkakourussa tallusteli poroja, joita piti hätyytellä edestä pois, se oli koomista. Ja kelkkakyyti oli tosi hauskaa! No niin, joka tapauksessa siis Ruka tsekattu!

Kun reittiämme tutuille kerrottiin, saatiin molemmat vinkki, että kannattaa käydä ohimennessä katsomassa Kiutaköngäs. Sinne siis! Olihan se hieno. Ja me oltiin oikein urpåt turistit, tai mies ainakin, se nimittäin unohti vaihtaa lenkkarit jalkaan, joten tallusteli sitten pikkukengissä metsässä.

Mies oli erittäin kärsivällinen mun kanssani tuolla reissussa, kun halusin kuvata sitä, tätä ja tota koko ajan. Tämä upea kohta ohitettiin satasen vauhdissa autolla, mutta koska eh-dot-to-mas-ti halusin kuvata sen, mies teki uukkarin ja ajoi takaisin hyvään kuvauspaikkaan. Mutta siis oikeasti, se oli todella kaunis kohta, joka ehdottomasti piti ikuistaa lukemattomiin kuviin, joka suunnasta, pystyyn ja vaakaan, ees ja taas ja vielä videollekin. Ai miksi? No kattokaa nyt, miten upea paikka!

Ja noi porot!!! En ole siis koskaan käynyt pohjoisessa ja odotin ihan hullun lailla, että näen ihka oikeita poroja. Tiirasin silmä kovana koko ajan ja mies joutui aina hidastamaan ja jopa pysähtymään, että sain katsoa niitä. Ja kuvata, tietenkin. Tämän kuvan otin sillä tavalla, että hyppäsin sukkasillani ulos autosta ja menin tielle kuvaamaan... Jep, paikalliset on varmaan aivan kypsiä idiootteihin turisteihin siellä pitkin teitä kameroineen loikkimassa... Mutta olin joka kerta ihan onnessani, kun näin poroja ja onnekseni näinkin niitä monta kertaa.

Täytyy muuten sanoa, että olin aivan äimänä, kun porot liikkui vaan 1-6 hengen porukoissa siellä. Olen siis aina kuvitellut, että ne menee valtavina laumoina joka paikassa. Ja kun näin ekan poron ja sillä oli panta kaulassa, luulin että se on jonkun lemmikkiporo - näin siis sen ekan poroni käytännössä keskellä asutusta yksinään, josta tämä kuvitelma. Eli myös se, että tosi monilla poroilla (ellei kaikilla?) oli panta, oli mulle myös ihan ällistys ja uusi tieto.

Saavuttiin sitten vihdoin kaikkien matkalla olleiden stoppien jälkeen kohteeseemme, eli Sallaan. Meillä oli siellä mökki varattuna kahdeksi yöksi, joten seuraava lomapäivä oli varattu siellä kulkemiseen.

Kolmantena lomapäivänä siis tallusteltiin Sallatunturille. Sinne oli just avattu uusi reitti, jota olikin mukava kulkea.

Ruskaa oli jonkun verran nähtävissä sekä maassa että puissa. Ihmettelin tätä ihanan viininpunaista kasvia ja se on tietääkseni ruohokanukka. Sen marjat on myrkkymarjan näköiset, mutta ne onkin ihan syötäviä, tosin ihmiset ei niitä kuulemma syö (ovat mauttomia). Tämä oli mun mielestä upeimman värinen kasvi siellä silloin, kun me käytiin. Varmaankin viikko meidän reissun jälkeen oli ruska komeimmillaan - meille osui hiukan sateiset ja pilviset päivät, mikä myös vähän söi sitä väriloistoa. Kaunista oli joka tapauksessa!

Siinä on tunturin huippukohta, juhuu!! Komeat oli maisemat kyllä, mutta en nyt viitsi ihan kaikkia reissukuvia tänne tuutata, muutenkin on jo hirveän pitkä tämä postaus...

Käytiin sitten vielä tuolla Poropuistossa, tosin vain aidan takaa poroja katselemassa sillä kertaa, ei siis menty sinne niiden sekaan kävelemään.

Illemmalla tehtiin vielä toinen kävelyretki läheisen järven ympäri. Oli kyllä niin huikean kaunista sielläkin!

Rakastan ihan ylipaljon näitä tämmöisiä kulkureittejä! Illalla vielä käytiin läheisessä Keloravintolassa syömässä ja sitten saunan kautta nukkumaan.

Neljäntenä reissupäivänä heitettiin hyvästit Sallalle ja otettiin suunta seuraavaan kohteeseen, Pyhälle. Mentiin sinne luontokeskukseen ja lähdettiin kävelemään "lyhyt reitti", joka johti Isokuruun. Oltiin varattu tälle pysähdykselle pari tuntia, mutta yli kolme siinä sitten meni. Ei sinänsä kyllä haitannut, koska tuo paikka oli ihan mieletön!! 

Ei tuota melkein voinut edes käsittää koko paikkaa: kivisilppuiset rinteet kohosi satojen metrien korkeuksiin molemmin puolin. Aivan upea kokemus!

Ei näistä kuvista sitä mittakaavaa kyllä näe ollenkaan, tuo paikka kannatta todellakin käydä kokemassa itse. Kävelyreittinä se oli helppo, ainoastaan yhdet jyrkät raput, mutta muuten melko lailla tasaista maastoa kulkea. Mutta kilometrejä tosiaan tuli jotakuinkin 7, kun oltiin ajateltu sellasta 3-4km lenkkiä alun perin.

Matka jatkui Tunturireittiä, eli Pyhältä Luoston suuntaan. Siitä ajettiin kuitenkin sitten vain ohi ja otettiin suunnaksi Rovaniemi. Kuva on reitin varrelta.

Siitä meidän reissu sitten alkoikin mennä vähän poskelleen, koska lähdettiin Sallasta alun perin ajamaan ajatuksella "hommataan majoitus sitten matkan varrelta". Mikä ei ihan niin vain onnistunutkaan, tulipahan todettua...

Lähdettiin joka tapauksessa siitä sitten kohti etelää ja Rovaniemeä. Mä halusin käydä Joulupukin pajakylässä, mutta kappas vaan, siellä oli osa paikoista jo sulkeutunut ja loputkin meni kiinni alle tunti siitä, kun sinne päästiin. No, ei haitannut, koska eipä siellä oikein mitään kiinnostavaa sitten ollutkaan.

Mietittiin, mihin sitten ajetaan ja suunnattiin Simoon. Ajattelin tosiaan melko sinisilmäisenä, että hommaan sieltä jonkun majapaikan... Hah, kävipä sitten niin, että lukuisista yrityksistä, kyselyistä ja puheluista huolimatta ei löydetty majapaikkaa sen kummemmin Simosta kuin Iistä, Haukiputaalta tai Oulustakaan, joten klo 21 illalla, sysipimeässä, päätettiin jatkaa matkaa suoraan Jyväskylään mun äidin luo. Hohhoijaa, meidän oli sinne kyllä tarkoitus mennäkin, mutta kaikessa rauhassa ajellen ja maisemia katsellen sitten seuraavana päivänä... 

Oltiin Jyväskylässä perillä kello 01 yöllä ja kyllähän se aika hurjalta tuntui, että päivän ajomatkaksi kertyi sitten lopulta varmaan 800 km!! Seuraavana päivänä ajettiin kotiin ja ihana, ikimuistoinen Lapin reissumme oli ohi. Kilometrejä kertyi muutamassa päivässä melkein 2000 ja miestä täytyy kiittää, sillä hän ajoi koko matkan ja antoi minun tiirailla maisemia ja niitä poroja. Ihastuin Lappiin ihan valtavasti, toivottavasti päästään sinne tulevina vuosina vielä uudelleen! Mä en niinkään mitään talvireissuja sinne kaipaa, tämä syksyn ruska-aika on mun mielestä just se paras aika, jolloin toivon toistekin pääseväni. Sitten ehkä vähän paremmalla suunnittelulla, niin ei lopu reissu kesken kaiken, hah!

Lomaviikon jälkeen olikin sitten paluu arkeen taas. Työt jatkui ja niitä on tällä viikolla tehtynä jo 6 päivää, kun olin tänään vielä perus työviikon lisäksi yksillä markkinoilla töissä. Maailman meno on ollut aivan hullua ja sekalaista: kuningatar on haudattu, naapurissa on liikekannallepano ja mitä kaikkea, en halua edes ajatella. Omassa pikku elämässä on ollut työn pakertamisen lisäksi ohjelmassa muun muassa omenien hilloamista ja pakkaseen pilkkomista, huushollin siivoamista ja pientä uudelleen järjestelyä yläkerrassa.

Huhhuh, kylläpä oli taas asiaa kerrottavaksi!! Sellasta se on, kun harvoin ehtii tänne naputella juttuja. Oikeasti on kyllä ollut tapahtumiakin monen postauksen aiheeksi, mutta kun ei vaan ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. Ajattelen aina, että pitäisi useammin tätä päivittää, koska edelleenkin kirjottelen asioita tänne myös siksi, että täältä on kiva katsoa itsekin jälkikäteen, mitä elämässä on tapahtunut. Mutta mulla on ollut niiiiiin pitkiä noi työpäivät työmatkoineen, että kerta kaikkiaan ei vaan huvita kuin maata sohvalla tai tuijottaa apaattisena muiden tekemiä juttuja ruuduilta niiden päivien jälkeen... Ehkä kunnostaudun jatkossa. Ehkä en. Jää nähtäväksi!

Nyt kuitenkin on painuttava pehkuihin, koska se on taas herätys kello 6 ja siitä se sitten lähtee uusi työviikko taas täysillä käyntiin... Toivottavasti joku jaksoi tämä maraton-postauksen lukeakin. Joka tapauksessa voikaahan kaikki hyvin, kaunista syksyä ja iloa ja valoa päiviinne, vaikka syksy päiviä jo kovasti pimentääkin!

Heli


sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

mansikka-aika ja vähän muutakin

 

Todellakin, nyt on kesä ja mansikka-aika. Lämpömittari ei kyllä ihan kesää näytä, tällä hetkellä "lämmintä" on +16 astetta. No, en kyllä niistä hirmuhelteistäkään piittaa, mutta joku raja nyt näille keleille... Oli oikeasti melko hullu tunne, kun katselin uutisista yksi ilta, kun Olli Rehniä haastateltiin ja hänellä oli päällään toppatakki - keskellä heinäkuuta!!

No, oli kelit nyt mitä hyvänsä, kesä on kuitenkin. Omasta pihasta on tullut joitain litroja mansikoita, jotka ollaan kyllä samaa kyytiä pistelty poskiimme. Olen myös ostanut pari laatikollista mansikoita torilta, ajatuksena pakastaa, mutta ei niistäkään kyllä kovin montaa rasiaa pakkaseen ehtinyt, kun ollaan tytön kanssa vedelty niitä ihan urakalla. Ja mielestäni hyvä niin, koska kyllä mansikat parhaimmillaan tuoreina on, eikä vetistyneinä pakasteina.

Vettä on saatu täällä meillä päin ihan mukavasti. Ne parin viikon helteet korvensi kyllä joka paikan, joten olen ollut sateista vain iloinen. Eipä tarvi selkä vääränä kantaa vettä juurikin niille mansikoille!

Palatakseni vielä kesäkuuhun: kuopus muutti takaisin kotiin. Hänellä on aikeissa vaihtaa syksyllä lehmähommat koirahommiin ja lähteä talveksi Lappiin töihin, joten oli ihan viisas ratkaisu sanoa oma kämppä irti ja roudata kamat jo nyt tänne, jonne ne myös jäävät sitten talven ajaksi. Aitta on nyt siis vallattu, samoin talon yläkerran varastotilat. Siinä se juhannus sitten vierähtikin tavaroita setviessä!

Tytön mukana tänne muutti myös koira, jonka hän hankki heti omilleen muutettuaan vuosi sitten. Koira on paitsi nätti, myös tosi kiltti ja kiva poika, mutta voi ETTÄ miten välillä rassaa tämä lisääntynyt karvan määrä joka paikassa. En voi mitään sille, että vaan kerta kaikkiaan inhoan, kun karvaa on sohvissa, vaatteissa, nurkissa, ruoissa...  Onhan meillä omakin koira, mutta kyllä tämä karvaturri on ainakin triplannut joka paikassa leijuvan karvan määrän, vaikka se siis pääsääntöisesti asustaa tytön kanssa aitassa. 

Silloin muuttohommissa kävin läpi kaikki tekstiilit, mitä tyttö tänne kantoi, eli siis pesin ja kuivausrummutin kaiken mahdollisen. Varmaan toistakymmentä koneellistä pyykkiä, ja hyvä ettei meidän pesukone mennyt tukkoon kaikista niistä karvoista! Kuivurista otin aina valtavia kourallisia karvaa jokaisen koneellisen jälkeen. Sanonpa vaan, että ihan sama, miten paljon sähköä kuivausrumpu vie - niin kauan, kun meillä on eläimiä, meillä myös tasan varmasti käytetään sitä! Edes mikään ulkona tuulessa kuivattaminen ei irrota sitä karvaa, joten kuivuri on mulla todellakin ahkerassa käytössä läpi vuoden.

Käytiin me juhannuksena kaiken muun hässäkän keskellä vähän myös fiilistelemässä suomalaista kesää. Olin todella poikkeuksellisesti käynyt pikkuisen dippaamassa itseäni järvessä jo kesäkuun puolessa välissä, mutta juhannuksena voi sanoa, että ihan kunnolla jopa uin. (Sen koommin en olekaan sitten järvessä käynyt, koska a) en vain ole ehtinyt ja b) tuolla kyseisellä rannalla on ilmeisesti sekä sinilevää että järvisyyhyä) Juhannushan oli todella lämmin ja kaunis varmaan suurimmassa osassa maata, joten tämmöiset unelmaiset järvimaisemat oli todennäköisesti monen muunkin ohjelmassa silloin.

Mä olen ollut periaatteessa töissä koko kesän ajan. Sanon periaatteessa, koska olen myös ollut äitini luona pidempiäkin pätkiä. Olen kuitenkin tehnyt niin hitokseen ylitöitä, että olen voinut ne päivät olla etänä ja tehdä vain ihan vähän työjuttuja ja muutoin pitää ylityövapaita. Pihakeinussa en siis ole suuremmin istuskellut, vaikka hommattiin siihen jopa uudet söpöt pehmusteet, kun entiset oli aivan räjähtäneet (niistä pursusi täytettä pitkin poikin, eikä enää parsimiset auttaneet, kun viereen ratkesi jo uusi reikä).

MUTTA: ensi viikon ajattelin edes yrittää lomailla. Yrittää, hehheh... olen siis kuitenkin käytettävissä, jos tarvii jotain tietokonehommia kotoa käsin tehdä. Ja saattaapi olla, että tarttee pikkuisen suunnitella seuraavaa viikkoa, ollaan nimittäin silloin päivätolkulla yhdessä tapahtumassa pitämässä lapsille kala-askartelua, johon tarttisi ne kalat leikellä valmiiksi (lapset saa siis värittää kaloja, joita sitten ripustellaan verkkoon hienosti esille koko tapahtuman ajaksi). Autossa nököttää pahvilaatikollinen kartonkia odottamassa jatkokäsittelyä ja luulen, että on pakko ainakin testata, miten hidasta tai nopeaa se leikkely on, eli onko tehtävä etukäteen vai teenkö vasta sitten seuraavan viikon alussa.

Ollaan miehen kanssa pohdiskeltu (tai ehkä lähinnä minä olen), tehtäiskö joku pieni lomareissu tulevalla viikolla. Miehellä on nyt vain 2 viikkoa lomaa, joista ekan on jo pitänyt, mutta ensi viikolla oltais yhtä aikaa lomalla. Nyt, kun tyttö majailee nurkissa, on koiravahtikin paikalla, joten on erityisen helppoa lähteä jonnekin pariksi päiväksi. Vähän ollaan pohdittu Mikkelin suuntaa, mutta pitää nyt kelejä vähän seurailla. Ei varmaan ole mitään järkeä ajella minnekään sateessa, olemaan jossain sateessa. Luulen.

Niin, mulla on tosiaan ne synttäritkin ensi viikolla... Ajattelin vuosia sitten, kun mies täytti 50v ja piti isohkot pirskeet (oli sukulaisia, työkavereita jne), että minä en sellasia halua, vaan haluaisin mieluummin vaikka matkan. No, maailmantilanne on mikä on, enkä mä oikeesti ole mikään matkustelija, mutta on mulla sellainen ikuinen haave päästä taas käymään Englannissa... Se ei nyt kuitenkaan toteudu, mutta ei myöskään isot juhlat. Pidän jonkinlaiset kakkukahvittelut vaan siis, eikä porukkaa ole kovinkaan paljoa tulossa, lähinnä ihan lähisukua vaan.

Nämä synttärijutut on olleet vähän hankalia mulle. Moni asuu kaukana (muun muassa koko minun suku) ja jotenkin koen vaikeaksi yleisesti ottaen pyydellä ihmisiä juhlimaan MINUN synttäreitä... en vaan oikein osaa sellasta, se on vaivaannuttavaa! Lisäksi, kun olen vähän jotain ihmisiä pyydellyt, on vastaukset olleet "no katsotaan, onko meillä mitään muuta silloin" -tyyppisiä, joka ennestään vaan saa tuntemaan, että no hei, ei kenenkään tietenkään ole PAKKO tulla... ja on entistä nolompi olo, että tulin edes pyydelleeksi. Olen hyvin paljon kotona vaan, tai töissä, eikä mulla oikein ole sellasta ystäväporukkaa, kenen kanssa olisin tekemisissä tiiviisti ja ketä vois pyydellä. Joten koko tämä synttärihomma on ollut vähän sellasta "viitsinkö edes mitään pitää", vaikka tosi moni kai kuitenkin tämmöistä "saavutusta" jo juhlii. Esim. isäni ei juhlinut, koska kuoli tapaturmassa viikkoa ennen 50-vuotispäiväänsä, joten senkin vuoksi pitäisi kai itse jotenkin juhlia, että on tuon kyseisen päivän omassa elämässään yleensäkin saavuttamassa, ellei nyt sitten vielä jotain ehdi tapahtua ennen sitä. Tai ehkä sen ajatteleminen myös osaltaan tekee koko jutusta vaikeaa, tiedä häntä. Mutta enemmän mulla on tunne, että kuka mua nyt edes haluaisi juhlistaa. No, sisko on ainakin varmuudella luvannut tulla sentään.

Mutta se siitä synkistelystä. Olisko joku ikäkriisi tässä myös samaan aikaan, who knows.

Laitetaanpa loppuun vielä söpö kissanpentukuva. Ei ole meidän oma, vaan tytön työpaikalta, jossa kävin palluttelemassa kymmentä pientä pentusta kesäkuussa (kaksi pentuetta samaan aikaan). Tämä tyyppi on kuvassa noin 2-viikkoinen, ja siskojensa ja veljiensä kanssa vielä tiukasti pentulaatikon sisäpuolella. Sittemmin onkin ollut kuulemma paljon puuhaa niiden kanssa, kun emot on niitä kiikutelleet ties minne milloinkin ja ihmiset on sitten niitä palautelleet takaisin sinne turvallisempiin sisätiloihin - josta emot on taas ne kaikista esteistä huolimatta kantaneet ulos seikkailemaan...

Tyttö kovasti yritti, että otettaisi tänne meille yksi pennuista, mutta olen ollut nyt tiukkana. Miehenkin mielestä talossa pitää kissa olla, mutta sanon kyllä tähän ehdottoman EIn - nyt ainakin vielä niin pitkään, kun meillä on koira. Olen myös vähän (=paljon) sanonut, että koska tilanne olisi kuitenkin se, että mies ottaisi lähinnä kermat kakusta, eli paapoisi ja silittelisi, ja minä tekisin sitten sen muun homman, kuten hiekkalaatikon siivouksen, ruokkimisen jne, en enää halua yhtään koiraa enkä kissaakaan meille. No, jää nähtäväksi pitääkö sana, mutta nyt on ainakin tämä fiilis.

Näillä puheilla uuteen päivään. Pilvistä, sateista ja vilakkaa on täällä, mites teillä päin?

terkuin Heli

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

pihakierros ja muita kevät/kesäkuulumisia

 

No niin, täällä "taas". Aloin jo miettiä, että jos en nyt viimein saa tänne jotain tekstiä, saanko lie enää koskaan... Olen tosi vähän missään muuallakaan somessa (lasketaanko bloggaus someksi?), jotenkaan en vaan saa aikaan tai kerkeä. Olen huomannut rajoittavaksi tekijäksi myös sen, että hoidan sekä työpaikkani että marttatoimintaryhmäni instaa... ei vaan sitten yhtään nappaa enää omaan laittaa juuri mitään juuri koskaan. No, ei ole varmaan iso menetys maailmalle. =D Se huono puoli tässä harvassa kirjoittelussa on, että tulee sitten niin kauhean paljon tekstiä kerralla... mutta ei voi mitään. Lue, jos jaksat. Jos et jaksa, niin sitten vain lopetat, eihän siinä ole sen kummempaa.

Tässä nyt siis alkuun tämmöinen "puutarhapostaus" (hah!). Kävin ottamassa kuvat juuri äsken ympäri meidän pihaa. Ekassa kuvassa on pari viikkoa sitten istutettu tomaatti ja tokassa lapsenlapsen hernepenkki, johon viskeltiin vaan sinne tänne herneitä... Ei kovin (=yhtään) osaavaa puutarhailua siis todellakaan, mutta katsotaan, saadaanko jotain aikaiseksi. Kaippa nyt ees jokunen herneenpalko, toivottavasti... tomaateista en menisi suuria odottelemaan.


Tomaattien (3 tainta) kanssa samassa lavassa asustelee myös persilja. En suorastaan oikein tiedä, miksi sellasen edes hankin... ehkä siksi, että suunnilleen ainoita yrttejä, joita käytän, on ruohosipuli ja persilja. Ajattelin, jos tästä vaikka saisi kuivattua jotakin.


Ruohosipulihan mulla on tämmöisessa jamassa... Istutin sen viime vuonna ja se lähti keväällä tosi hyvään kasvuun.  Ei hajuakaan, miten kukkimisen estäisi... vai täytyisikö se edes estää? Olen tuosta puskasta jo pariin otteeseen napsinut isot niput ja pätkinyt ja kuivannut ne. Oolalaa, olen ensi talvena ehkä sen suhteen OMAVARAINEN!!! 


Minttua kasvatin viime vuonna ja kuivatin teeksi. Ihmettelin, kun olen kuullut sen olevan toooooosi kova leviämään, että miksi se oli keväällä aivan kuollut...?? Selvisi, että tuo koko laatikko oli täpötäynnä murkkuja.  No, kippasin veks, putsasin ja pesin laatikon ja laitoin sen uuteen paikkaan, kivetyksen päälle, ja istutin uuden mintun. Pitkää ikää sille, toivottavasti. En ole mikään ihan hirveä minttuteen suurkuluttaja, mutta aina toisinaan se on tosi hyvää. Kivaa, että on sitten omaa satoa siitäkin vähän.


Istutettiin marttaillassa pottuja ämpäreihin. Koska tapahtuma sijoittui meidän pihalle, pystyin itse laittamaan potut vähän isompaan astiaan... joten laitoin 5 kpl pottuja tuollaseen muurarin saaviin. Sieltä ne nousee! Kertaalleen on jo mullattukin ja varmaan toinen kertakin olis jo aivan ovella. Juhannuspottuja ei kyllä ole tulollaan, mutta ehkä jossain vaiheessa kesää kuitenkin.


Tyrkkäsin tuonnekin muutamia pottuja. Siellä on pikkuiset alut vasta näkyvissä. Sen sijaan maa-artisokka on noussut kovasti. Tai en minä tiiä, miten isoja niiden pitäisi olla nyt, en ole ikinä moisia kasvatellut ennen... Viime syksynä tyttö toi jostain niitä, ja koska en muutakaan keksinyt, tuikkasin ne vain tuonne lavoihin. Ja kuinka ollakaan, nehän nousee sieltä!!! En yhtään tiedä, mitä niillä sitten tekisin, mutta onhan tämä kasvun ihme nyt jo ohjelmanumero sinänsä.


Mansikkapenkki yllättää jälleen, siellä on nimittäin kukkia ihan valtavasti TAAS! Viime kesänä sain sieltä satoa litratolkulla, vaikka mun viherpeukalo on totaalisesti keskellä kämmentä enkä osaa hoitaa mitään mitenkään. Tuo penkki on ex-lavakaulukset: 2v sitten laitoin kolmeen lavakaulukseen oikein hienosti 30 tainta. Satoa tuli noin 10 mansikkaa, max. Murkut söi taimia, en kastellut tarpeeksi ja mitä kaikkea siinä olikaan. Seuraavana, eli viime kesänä ajattelin, että täytynee siirtää mansikat, kun murkut oli niin vallanneet koko paikan. Otin lavat pois ympäriltä ja tein uudet hienot pohjat niille. Kävelin meidän edellisenä kesänä hankitun multakasan luokse ja aloin lapioida - ja totesin, että koko kasa on yhtä suurta murkkupesää... Ajattelin, että v**** olkoon koko homma. Mansikat sai olla siinä paikallaan ja heinikko vaan kasvoi niiden ympärille... Ja sitten alkoikin satoa pukata. Hain pitkän aikaa joka päivä sieltä jonkun 3-4 litraa!! Ajattelin siis, että tänä vuonna on sitten ihan mitätön sato, mutta saa nähdä, kukkia siis ainakin on tosi paljon. Jee! (Kannattaa näköjään siis vaan olla tekemättä mitään...)


Tämä kuva ei toki ole tältä päivältä, vaan muutaman viikon takaa. Mutta senkin sanoma on: satoa luvassa! Meillä oli 2v sitten aivan hullu omenavuosi, tuo yksi pieni puu tuotti niin paljon omppuja, että oksat meinasi katketa. Viime vuonna oli kukkia ja omenia nolla, eli lepovuosi. Mutta tänä keväänä puu kukki hurjana ja nyt on pieniä omenan alkuja taas oksat täynnä. Jee sillekin!!!


Viime vuonna istutetut mustaherukat (4 puskaa) on edelleen pikkuisia, mutta niissäkin näyttäisi kyllä jokunen marja olevan tulossa. Viime kesän sato oli kourallinen. Tänä kesänä ehkä sitten jo kaksi kourallista?


Mun pikku syreenissäkin on kukkia tänä vuonna enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä. Ihana juttu, mä niin toivoisin, että tuo puska jotenkin ihmeen kaupalla tuuhentuisi ja siitä voisi joskus napata vaikka oksan ihan maljakkoonkin asti. Tuohan on ihmeellinen mysteerisyreeni, se nimittäin todistettavasti oli alkujaan valkoinen. Sitä on siirretty kaksi kertaa, ja nyt se on todnäk lopullisella paikallaan... joka tapauksessa jossain siirrossa siitä katkesi se "keskimmäinen" runko. Nämä sivuun osoittavat oksat sitten alkoikin kukkia ja tehdä noita liloja kukkia ja olin ihan että häh??? Mä siis todellakin etsin valokuvia, koska muistelin vahvasti, että kukat oli kyllä valkoisia ennen... ja kuvia löytyi. Olen siis asiasta aivan varma, koska tämä on ainokainen syreeni koko tontilla, eli sen on aivan pakko olla sama. No, elämä on ihmeellistä ja tähän taisi kyllä joku varttamis-selityskin olla olemassa.


Kerrottakoon vielä aronioista pikku uutinen: nekin kukki äskettäin! Olin hämmästynyt, koska ne on aivan pieniä vielä. Istutettiin ne 2v sitten ja ne oli ihan sellasia pikkuisia piiskoja vain silloin. Leikkasin niitä muistaakseni vuosi sitten vähän (summa mutikassa, kuinkas muuten), mutta tänä vuonna en ole todellakaan ehtinyt edes ajatella sellasia asioita. Nekin on siis saaneet elellä rauhassa ja sitten palkitsivatkin kukilla! Äsken kävin itse asiassa niiden pohjia siivoamassa, kun alkoivat taimet jo hukkua kaiken maailman heinän keskelle... nyt on siis rivistö siisti taas ja toivottavasti nekin siitä ajan myötä kasvaa isoiksi ja tuottaa marjaa. Mulla on siinä sekä marja- että koristearoniaa, olikohan yhteensä 40 tainta... en saanut tarpeeksi vain toista, joten otin sitten molempia ja laitoin vuoron perään maahan. En ajatellut itse niitä syödä, vaan halusin lintujen takia tuollasia puskia tontille. Toivottavasti niistä on sitten joskus iloa lintusille!


No niin, sellainen puutarhakatsaus. Meillä on siis puolen hehtaarin tasainen tontti keskellä peltoja. Jollain ahkeralla ja innokkaalla tämä olis varmaan upea puutarha, mutta mua ei ole koskaan kiinnostanut pihajutut juurikaan. Kyllä mä keväisin aina mietin, että laittaisko jotain... sitten tulee se ääääääh, en laita. Nämä nykyiset handlaan juuri ja juuri, ehkä. Mansikoita olisi kiva olla niin paljon, että saisi koko talven satsin pakkaseen, mutta en mä mitään kitkemisiä jaksais ajatella ollenkaan. Ja kun me ei syödä mitenkään erityisen paljon mitään ihmeempää kasvista. Tomaatti, porkkana, kurkku... siinä ne yleisimmät. Eikä meillä ole mitään kellareita tms, mihin suuret sadot edes laittaisi. Nuo ruohosipuli ja persilja ja minttu on ihan ok yrtit, muita en edes käytä. Ompuista teen hilloa ja mehua, mutta nollavuosi ei saa mua parkumaan. Perunaa kun saa jonkun kerran omasta maasta, niin se kyllä riittää meille. Joten - näillä mennään.


Kesäkukkienkin suhteen olen aivan saamaton. Istuttelin noin 20 kpl orvokkeja tänä vuonna, osan pataan ja osan vanhaan mehumaijaan. Kuten kuvasta näkyy, hoitamattomia ovat. Pohdiskelin joku aika sitten, että miksiköhän noi patakukat on niin säälittäviä koko ajan... sitten keksin, että onko ihme, kun laitan joka vuosi vaan siihen samaan multaan aina uudet kasvit. Kaippa niitä joskus lannoittaakin pitäis...? Tai vaihtaa vähän tuoreempi multa. Noh, syksyllä sitten vaikka kanervat parempaan multaan, tai jotain... 


Kukkapenkkejäkään mulla ei ole, tunnustan. Nämä akileijat kuitenkin nousee joka ikinen vuosi talon seinustoille. Pohdituttaakin jonkun verran, kun toisaalta tahtoisin jonkun pienen terassintekeleen tuohon edustalle, mutta nämä itsestään kasvavat kauniit kukat jäisi juurikin sitten sen jalkoihin... en tiedä mitä tekisin, joten yleensä sitten vaan annan asian olla. Olen siis niin varma, että jos koittaisin noita siirtää, ne kuolisi aivan takuulla!


Semmoisia juttuja meidän pihalta. Tämä kuva sen sijaan on napattu yhden kahvilan terassilta. Bongaatko perhosen? Itse asiassa nämä kukat liittyykin sitten ikävämpään aiheeseen........ nimittäin äidilläni todettiin loppukeväällä syöpä ja sen kanssa on nyt sitten eletty loppukevät ja alkukesä. Ollaan sisarusteni kanssa pyritty olemaan äidin luona paljon, mukana hoidoissa jne.  Ja koska kaikki asutaan muualla kuin äiti, se on sitten jonkun verran vaatinut järjestelyjä. Onneksi on työ, jota voi tehdä etänä ja olinkin juuri viikon äidin luona - sisko tuli sitten sinne ja minä lähdin vuorostani kotiin. Yhtään ei voi etukäteen tietää, mikä on tilanne vaikkapa viikon päästä, joten mitään suurempia suunnitelmia ei kesäksi kannata tehdä. Tää on nyt tätä ja sillä hyvä. Onneksi äidin vointi on toistaiseksi ollut aika ok, vaikka on hän tässä jo ehtinyt huononakin välissä olla. (Ja kukat siis liittyy asiaan siten, että käytiin hoitojen jälkeen äidin kanssa tuolla terassilla kahvilla.)


Töitä on ollut PALJON. On ollut erilaisia tapahtumia, joissa ollaan oltu mukana ja sitten on ihan vaan toimistohommaa. Olen kyllä tykännyt kovasti, vaikka edelleenkään en varsinaisesti koe aihealuetta omakseni (kaloja siis...). Istutukset on jees, kalastus on nou... Mutta työt sujuu silti mun ajatusmaailmasta huolimatta hyvin ja toivoisin kovasti, että saan hankkeen loputtua jatkaa tuolla edelleen. Musta on ihanaa saada asiat selviämään ja ratkeamaan ja kuntoon, ja sellasta puuhaa tuolla on ollut paljon. Olen myös tehny sellasia hommia, joihin olen saanut oppia joko koulusta tai entisistä työpaikoista, eli niin se elämä kantaa ja yllättävät asiat ja osaamiset, joita ei just sillä hetkellä suuremmin arvosta, voikin olla tosi hyödyllisiä jossain toisessa kohtaa!


Koulusta puheen ollen: toukokuun lopussa mä valmistuin. Oli kyllä niin hassua jotenkin, että kolmen vuoden pakertamisen lopputuloksena oli lähinnä fiilis, että jahas, se oli sitten siinä. Opparista sain 4 ja yhteensä mun keskiarvo oli jotain 4,5 suunnilleen. Vaikea laskea, kun en tiedä, mitä siihen kaikkea mukaan lasketaan... jokainen kurssin osiokin, vai pelkästään kurssin loppuarvosana? Numerot oli jotakuinkin näin: 7 x 5, 4 x 4 ja 1 x 3. Jotkut kurssit oli vain HYV, ja joissain oli sekä numeroina arvioituja osioita että sitten myös noita HYV-osioita... joten arvuutteluksi nyt jää, mikä on se ihan tarkka ja oikea keskiarvo. Mutta liekkö sillä mitään merkitystä. En varsinaisesti juhlinut. Oli mulla täällä lapsille kahvit, mutta siinä samalla juhlistettiin myös pojan ja tyttöystävänsä kihlautumista, eli ei ne nyt mitkään mun juhlat olleet. En erityisesti välitä juhlimisesta, joten ei sinänsä haittaa tämä. Mutta kuten sanoin, on jotenkin outoa, että noin ison urakan valmistuminen tuli sitten kuitattua vaan olankohautuksella. Osansa kenties tekee toi äidin tilanne, mutta myös kyllä se, että me ei oikein olla mitään juhlijoita. Saa nähdä, meneekö mun tasan kuukauden päästä oleva 50v-päivä ohi samalla tavalla... 


Pienet "yhteisjuhlat" vietettiin vanhan kaveriporukan kanssa, kun tavattiin viikko sitten mökkeilyn merkeissä. Ollaan suurimmaksi osaksi vanhoja koulukavereita, eli meillä on kaikilla tänä vuonna noi pyöreät, ja yksi sitten leipoi ihan superherkullisen kakun. Koska olen seuraavana täyttämässä ja kakuntekijä on jo juhlansa juhlinut, sain tuon 50-merkin mukaani. Sanoinkin, että postitan sen sitten taas seuraavalle. Pakko mainita tuosta mökkireissusta vielä, että heitin talviturkkini, wohoo! Se oli siis hyvin aikaista minulle, mutta nyt oli hyvä tilaisuus rohkaista mielensä ja käydä saunan ja paljuilun välissä myös järvessä pulahtamassa. Oli kyllä ihanaa!
 

Työ ja opintojen loppuun saattaminen sekä tämä äidin tilanne on olleet kyllä melkoisen raskas yhdistelmä asioita tän kevään ja alkukesän aikana. Mulla on ollut niin pitkät työpäivät matkoineen, että ei ole oikein mitään jaksanut muuta tehdä. Kevät eteni oikeastaan aivan huomaamatta ja on jotenkin tosi vaikea tajuta, että nyt on kesä. Suunnitelmia ei oikein voi tehdä mitään, edes ensi viikonloppua eli juhannusta ei pysty vielä miettimään. Jotenkin on tunne, että tämä kesä menee menojaan ja jää aika vähälle huomiolle mulla nyt, eikä voi mitään. Aika ajoin on tunne, että ei jaksa yhtään, ja kaipaisi tosi kovasti jonnekin lomalle tai edes kävelemään vaikka tonne kuvan kallioille ja metsään. Tytön kanssa ollaan jokunen kerta vähän jossain käytykin, mutta aina ei käy aikataulut yksiin. Ja pitäisi niitä kotihommiakin välillä tehdä... Mutta tämmöistä tämä nyt on, ehkä joku toinen vuosi on toisenlaiset jutut.


Eniveis, toivottelen tämän tolkuttoman pitkän sepustuksen päätteeksi kaikille oikein kivaa kesää! Toivottavasti jokainen ehtii tehdä jotain mukavaa ja rentouttavaa ja nauttia auringosta ja lämmöstä!

terkuin Heli