"kesäkelejä", kesähommia ja uusi läppäri

No niin, lomani on viimein tällä viikolla alkanut! Kelitkin on ihan sen mukaiset... sataa, ja sitten vielä vähän sataa. Lämpötilat on reippaasti alle 20 astetta. Tänään laitoin sitten jo uuniin tulet, kun tuntuu, että sisällä ihan oikeasti palelee! Ei mua toisaalta nämä säätilat haittaa, tuleepahan tehtyä sisällä hommia. Mulla on perinteisesti pitkä to do -lista kesälle ja sieltä sitten raksin asioita tehdyksi. Ei ole kyllä vielä juuri ehtinyt rasteja tulla, mutta eipä mulla nyt vielä ole aikaakaan niihin juttuihin ollut ennen lomaa. Työn alla on tällä hetkellä pitkään vitkuttelemani homma, nimittäin yläkerran lattian maalaus. Tulin juuri vähän tauolle siitä, koska pitää antaa listojen hetki kuivahtaa ennen kuin alan sitä varsinaista lattiaa sutimaan.

Tämä onkin ensimmäinen kirjoittamani postaus uposen uudella läppärilläni. Vanha alkoi osoittaa monenlaisia epäilyttäviä oireita siitä, että sen aika alkaa olla täysi. Aloin sitten etsimään valokuvistani (ja blogista) ajankohtaa, milloin olen sen hankkinut, koska muistin, että siitä on olemassa kuva ja maininta. Ja tadaa... edellinen kone oli hankittu vuonna 2017!!! En voi melkein uskoa, että se kesti mulla lähes vuosikymmenen!! Mun molemmat pojat on datanomeja ja muistelin, että he siihen koneeseen kyllä teki jotain paranteluja jossain kohtaa, ja selvisi sekin, että todellakin vuonna 2021 siihen oli asennettu uusi Windows tai jotain. Mullahan siis oli siinä edelleen se Windows 10, joka myös on jo vanhentunutta kamaa.

No, eilen hain uuden koneen ja toinen pojista teki aika pitkän rupeaman sen asentelun kanssa. Mulla oli nimittäin jostain ihmeen syystä (=omaa hölmöyttäni) olemassa kaksi erillistä Microsoft-tiliä ja se sekoitti asiaa paljon. Koska niitä tilejä ei voinut yhdistää, mun piti lopulta irtisanoa toisen tilin kautta oleva Office-tilaus ja lopettaa koko tili (siinä oli vanha sähköpostiosoite), jotta sain otettua sen oikean sähköpostiosoitteen kautta olevan tilin käyttööni jne. Ja sitten sanotaan, että tietotekniikka helpottaa elämää!!! 

Mulla kävi ihanat ystävät kylässä. Oli oikein kiva viikonloppu, vaikkakin erittäin pitkästä aikaa tuli kyllä nautittua aivan liikaa ilolientä sen ekan illan aikana. Totesin, että vanhuus ei tule yksin, se tulee kertakaikkisen jäätävän krapulan kera! Ja koska olen minä, myös morkkis on sitten pitkä ja syvä. Morkkis johtui lähinnä siitä, että aloin jälkikäteen miettiä tapaani puhua pälpättää aivan tauotta. Kärsin siitä vähän muutenkin - siis että tunnen olevani jotenkin "liikaa", liikaa äänessä, liikaa innoissani, liikaa milloin mitäkin. Onneksi mulla on kuitenkin ihanat ystävät, joiden mielestä ilmeisesti en ole liikaa mitään, tai ainakaan sietämättömästi liikaa, koska kestävät mua aina vaan.

No niin, palataanpa siihen mun to do -listaan. Se on siis pitkä sisältäen monenlaista pikkuhommaa kotona. Tuo yläkerran lattia on yksi niistä jutuista ja sen voin tämän päivän jälkeen varmaan ruksata valmiiksi. Sitten olisi ikkunoiden pesua, tosin alakerrassa pariakin ikkunaa peittää nämä mun kasvatukset, eli niiden osalta voin lintsata. Myös ulkoeteisen olen ajatellut loman aikana maalata ja monen monta vuotta (siis varmaan 10+) eteisissä olleet matot pitää vaihtaa. Meillä on siis sekä sisä- että ulkoeteisessä sellasta kura- tai terassimattoa, mitä lie, vähän niin kuin kokolattiamattona. Niitä ei ole koskaan pesty, joten ovat vuosien saatossa keränneet itseensä kyllä varmasti kauheat määrät likaa. Eivät nimittäin ole järin raikkaat enää... Olen etsiskellyt uutta sopivaa mattoa, mutta kylläpä tuntuu olevan kiven alla, ainakin 200 cm leveänä versiona. Jotain on pakko piakkoin keksiä, koska koitan aloittaa ulkkariprojektin jo huomenna, jotta saan sen myös tehtyä.

Sitten listalla on tietenkin myös saunan siivous (vaikkei koskaan edes saunota...), terassin öljyäminen (sikäli mikäli joskus koittaa taas sateeton kausi), jääkaapin ja pakastimen perusteellinen siivous (myös sieltä takapuolelta), kaappien läpikäynti (paras homma), hyttysverhon tuunaus (ostin liian leveän, se pitää kaventaa) ja muuta pientä. Ja on myös isoa hommaa, nimittäin pitäisi ihan aikuisten oikeesti nyt maalata viimein myös tuo meidän aitta sekä talostakin yksi päätyseinä. Lepolomaa siis. Toisaalta on kuitenkin kivaa, että on jotain muutakin tekemistä kuin puhelimen tuijottelu. Voisin toki käydä lenkillä tai vaikka museoissa, mutta kun ne ei oikein nappaa kumpikaan, etenkään yksin. Olen kyllä sinne pohjoiseen lähdössä ja samalla ehkä teen vähän muutakin ajelua, ja toisaalta tuon tulevan reissun takiakin pitäisi joka päivä puuhata edes vähän jotain, että saan hommia valmiiksi. Mun viimeisellä lomaviikolla on sitten mieskin lomalla ja toivon kovasti, että tehtäisi edes jotain yhdessä, koska muutenhan tämä kesä menee aivan eri tahtiin minun lomaillessa ja hänen herätessä töihin joka aamu.

Taidan nyt lähteä takaisin sinne maalailemaan, mukavaa viikon jatkoa teille, jotka tänne eksyitte lueskelemaan!

juhannusta, pikkupuuhia ja puolilomailua

 

Käytiin juhannuksena ajelemassa vähän lähiympäristössä. Satuttiin sitten myös paikkaan, jossa oli hetken päästä syttymässä suuri juhannuskokko. Enpä muista, milloin olisin kokon äärellä juhannusta viettänytkään!

Koska olen minä, en voi olla (kokon ihastelusta huolimatta) miettimättä, miten ympäristöystävällistä (tai epäystävällistä...) kokkojen polttelu mahtaa olla. Kävi sitten vielä niinkin, että tuolla oli kaksi pientä lokinpoikasta, jotka kävelivät rannalla ja uiskentelivat rannan tuntumassa. Yhtäkkiä toinen poikasista lähti uimaan ja toinen jostain käsittämättömästä syystä käveli aivan täysillä roihuavan kokon vierestä... ja huusi niin hirveästi!!! Se meni kyllä veteen sitten ja ui emojen ja sisaruksensa luokse, mutta jotenkin meni fiilis kyllä kokosta sen jälkeen. Kävin katselemassa vähän peräänkin, että näyttääkö poikanen kärventyneeltä - ei näyttänyt, mutta mistä sitä voi tietää. Ressukka koki kyllä varmaan hirveän hetken, koska kokkohan loimottaa kuumuutta metrien päähän, saatikka sitten siihen alle puolen metrin päähän.

Käytiin tuolloin juhannusaattona ennen iltarientoja miehen kanssa Tampereella siskoni luona. Reissu oli aika nopea: perille päästyämme kannettiin lainassa olevaan pakettiautoon heidän vanha keittiönsä, sitten mentiin porukalla lähistöllä olevaan ravintolaan syömään, sitten käytiin siskon luona vielä kahvilla ja sitten lähdettiinkin jo kotiin. Yleensä kyllä viivytään kylässä kauemminkin, koska matkat tuonne on noin kolme tuntia suuntaansa, mutta nytpä olikin niin huvittavasti, että sisko ja miehensä tulivatkin sitten heti seuraavana päivänä puolestaan meille kylään.

Oli tosi mukavaa viettää aikaa yhdessä ja mietin usein, että olisi kyllä kiva asua lähempänä siskoa, koska nyt nähdään aika harvoin näiden välimatkojen takia. Siskon tyttö asui täällä meidän kulmilla muutaman vuoden opiskelujen takia, mutta hänkin muutti sitten takaisin tuonne kotikunnailleen. Meidän tytöt on hyviä ystäviä ja senkin puolesta on harmillista tämä välimatka. Mutta tämmöistä tämä on, elämä on vienyt ketä minnekin. Onneksi kulkemaan pääsee. Molemmat siskoni kanssa myös tykätään ajella autolla pidempiäkin matkoja - ollaan varmaan saatu tämä into lapsuudesta, koska isä ajeli ympäri Suomea työreissujaan ja kesälomilla oltiin usein mukana.

Niin ja se keittiö: sisko miehineen uusii keittiönsä ja oli uhkana, että vanhat kalusteet ja koneet menee kaatopaikalle. Koska ne oli aivan hyviä, en voinut olla pelastamatta niitä. Kaapistot, tasot yms. matkaavat jossain sopivassa kohtaa pohjoiseen mun tyttärelle, joka siellä parhaillaan miehensä kanssa rakentaa taloa. Nämä kalusteet ovat tulossa kennelrakennukseen, eivät siihen uuteen taloon.

Ostin terassille maton. Hämmästelin, kun se oli paksuhko ja pehmeä, mutta se on kuitenkin täysin muovinen (tehty käytetyistä pulloista ymmärtääkseni). Se ei siis tunnu muoviselta ollenkaan. Terassi on ollut meillä nyt vuoden ja olen periaatteessa ollut vähän vastaan mattoa. No, tämä tuntui kuitenkin kivalta ja näyttäähän se myös kivalta. MUTTA... tänään satoi vettä. Eipä siinä mitään, kattokin kun oli jo tuohon kehikkoon viritelty. Ajattelin, että mitäpä sillä väliä, reuna vähän kastuu ja kuivaahan se sitten. Toki näin. Mutta huomasinkin sitten iltasella, että matto oli tuolta keinun päädystä märkä myös - ja siis sieltä alapuolelta. Hmm... sinne ei satanut, eli se ei kastunut siitä, mutta se on ilmeisesti ottanut kosteutta sitten alakautta (??), ja koska matto on muovia, se ei anna puun ihan heti kuivahtaa vaan kosteus jää sinne alle seisomaan.

En nyt sitten oikein tiedä, tykkäänkö tilanteesta. Vähän vaivalloiselta tuntuu rullailla matto joka ilta pois, jottei yökosteus siihen jämähdä... tai aina sateella myöskin poistaa se. Saa nähdä, jääkö siis matto tuohon. Onko teillä kokemuksia terassimatoista ja niiden märkyyden aiheuttamista mahdollisista vaurioista? Saa kertoa!!

Mulla on tänäkin vuonna ikkunalla kasvamassa kurkkua. Tällä kertaa tosin vain yksi taimi (viime vuonna taisi olla kolme). Nuorempi poikani on alkanut aivan ihme hortonomiksi ja kasvatellut kevään aikana lukuisan määrän kurkun, tomaatin ja paprikan taimia, joita on sitten ystävällisesti tuonut myös minulle. Sain kaksikin kurkkua, mutta onnistuin tappamaan toisen ja lähes tämänkin... sain sen onneksi elvytettyä ja se lähti hienosti kasvamaan. Tänään söin sitten ekan kurkun! Lisää on tulossa runsain määrin. Se hassuus tässä on, että tuon piti olla ikkunakurkkua, mutta jossain kohtaa poika totesi, että oho, se onkin avomaankurkkua... No, näkyy kasvavan myös sisätiloissa, joten antaa mennä vaan!

Kurkun vierellä on muuten siskolta jouluna saatu joulutähti, joka on sinnitellyt hienosti jo puoli vuotta! Olen ennenkin kasvatellut joulutähtiä, joitain pitkäänkin, ja tämäkin saa kyllä kasvaa ihan niin isoksi kuin haluaa.

Toisella ikkunalla kasvaa sitten tomaatti ja paprika. Tomaatissa on kukkia paljon ja vähän jo tomaatin alkujakin. Paprika näyttää toistaiseksi kasvattavan vain lehtiä. Pojalla on näitä molempia siis kotonaan useita ja ne kasvavat siellä aivan mahtavasti! Satoa on myös luvassa siellä paljon, tomaattejakin oli vaikka kuinka monta terttua tulossa, kun viimeksi näin, ja isoja paprikoita myös! Ehdottelin hänelle, että vaihtaa alaa puutarhuriksi, kun noin hyvä on tuossa hommassa, mutta taitaa olla kotikasvatuksessa ihan riittämiin.

Pienenpientä projektia pukkaa. Meillä on ollut tuolla yläkerrassa toisessa makkarissa lasten vanhoja runkopatjoja, jotka on olleet oivia vierassänkyjä. Viime syksynä niitä kuitenkin tarvittiin muualla erinäisten muuttuneiden elämäntilanteiden takia, joten yhtäkkiä meillä ei sitten enää ollutkaan minkäänlaisia makuupaikkoja vieraita varten. Ei meillä kovin usein ketään edes yökylässä ole, mutta joskus kuitenkin, joten joku ratkaisu piti asiaan keksiä. Sain sitten miehen siskolta vanhan levitettävän laverin (sekin oli matkalla kaatopaikalle, joten Helin pelastuspartio iski jälleen siihen väliin). Eihän se mikään priimakuntoinen ollut, ties miten vanhakin. Mutta kummasti maalilla saa nuorennusleikkauksen aikaan ja niin vain tästäkin saadaan oiva varapeti!

Patjoja hankkiessani koin pienen shokin. Olin ajatellut hommata tuohon halvalla superloniset irtopatjat, jotka sitten päällystän (aika kovat luulot on omista ompelutaidoista...). Vaan olipa hitokseen hintaa superlonilla: kaksi patjaa koossa 190x75 cm olisi maksanut yhteensä noin 250 €!!! Vähän meinasi alkaa yskittämään, mutta onneksi mukava Etolan myyjä sitten ehdotti siitä vierestä rullapatjoja - sinänsä en ymmärrä, miten ne superlon-täytteiset ja valmiiksi myös kankailla päällystetyt patjat koossa 80x200 cm sitten maksoivat ainoastaan 40 €/kpl...?? Mutta ne otin. Tarkoitus oli, että tarvittaessa niitä leikataan sopivampaan kokoon, mutta voipi olla, että laitetaan ne vaan suoraan päällekkäin tuohon siten, että levitetään laveria se uupuva 5 cm. Ihme kyllä ne nimittäin sopivat pituudeltaankin laverille suoraan (vaikka siis pituuseroa piti olla 10 cm).

Ostin noiden lisäksi myös pari sellaista avattavaa kuutiopatjaa. Ja voi olla, että haen huomenna vielä pari lisää... On tämä tämmöistä. Vieraita on tulossa nimittäin jo tulevana viikonloppuna oikein useampikin henkilö, ja mietityttää, miten ihmiset pääsevät könyämään ylös sieltä lattiatasossa olevalta patjalta. Ajattelin vähän testailla, pitäisikö kenties laittaa kaksi avattua kuutiopatjaa päällekkäin, vai uppoaako niihin. Ja onko se kuvittelemani lisäkorkeus patjaan kuitenkaan sitten minkään väärti.

Kerronpa vielä, että kävin viime sunnuntaina uimassa!! (Siis ekaa kertaa tänä kesänä.) Lapsenlapsi pyyteli viemään häntä ja kaveriaan rannalle, joten lähdin sitten matkaan. Otin ihan varulta uikkarit mukaan, jos vaikka alkaisikin tuntua siltä, että voisi itsekin uida. No, voiko sitä nyt uimiseksi sanoa, että kävin pienen pikaisen kierroksen järvessä...? Uin yhteensä ehkä 20 metriä ja kävin kaksi kertaa kokonaan pinnan alla. Vesi oli aivan jäätävää, enkä tajua, miten lapsoset siellä viipyivät yli 1,5 TUNTIA!!! Kerran kävivät rannalla juomassa mehut ja sitten taas jatkoivat. Huhhuh!!

Oli kuitenkin mukavaa istua ja katsella järvelle. Tuijottelin pitkän aikaa ihan tikkana näitä omia suojattejani ja mietin, että on siitä kyllä iäisyys, kun omien lasten kanssa on rannalla käynyt ja joutunut heitä siellä tarkasti valvomaan. Koska tytöt selvästikin osasivat uida eivätkä menneet edes mitenkään kauas, lankesin lopulta tuijottelemaan välillä myös puhelinta, vaikka aluksi ajattelin, että sitä en tee nyt ollenkaan. Tuo puhelin on kyllä yksi viheliäinen pirulainen ja monesti mietin, miten hyvä juttu oli, että silloin omien lasten ollessa pieniä tuollaisia ei ollut. Tai olihan kännyköitä, mutta ei ne tuollaisia multilaitteita olleet mitä nykyään, eikä ne olleet kasvaneet käteen kiinni. Mietin, millainen pahimman luokan kännykäntuijottajamutsi olisin, jos lapset olisi nyt pieniä - nykyään kun olen aika arvostelevainen ja tuomitsevainen, kun näen, miten vanhemmat tuijottaa koko ajan sitä puhelintaan, oli ne missä vain lastensa kanssa. On se niin helppoa nyt keski-ikäisenä tanttana paheksua nykynuorisoa ja muistella, miten kaikki oli ennen paremmin...

Mä olen tässä "puolilomaillut" tämän alkuviikon. Mulla on onnekseni täysi vapaus valita, milloin lomani pidän ja koska mulla on parin viikon edestä ylitöitä, olen tehnyt aika väljiä työpäiviä nyt nämä muutamat ja tehnyt etänä vaan vähän sitä sun tätä. Ensi viikolla todennäköisesti käyn ihan toimistollakin ja sitten heinäkuussa kai lomailen paremmin. Miehen loma on ärsyttävästi vasta ihan loppukesällä ja mietin, jättäisinkö osan omaa lomaani sinne, jotta oltaisi edes hetki yhtä aikaa vapaalla. No, katsotaan. Pohjoisen tyttökin soitteli tänään ja sinne varmaan lähden jossain kohtaa yksikseni käymään. Mietin, tekisinkö muutenkin jonkun oman ajelureissun... toisaalta oma seura paras seura, toisaalta olisi kiva, kun mies reissaisi mun kanssani.

Eipä kai tässä kummempia. Kivaa kesän jatkoa just sulle, joka siellä tätä luet!

vauvalle nimi, kiireinen kevät, kesäkukkia ja Jukola-fiilistelyjä

 

No kuinkas sitten kävikään - taas venyi kirjoittelu reiluksi kuukaudeksi. Huokaus. Mutta otetaanpas sitten taas vähän kiinni, mitä kaikkea on tässä välissä tapahtunut (huhtikuun loppupuolen jälkeen).

Pikku-ukko sai nimen. Hetken mietin nimen kuullessani, että mistä tämä valinta, ei ollut nimittäin ihan tämän päivän vauvojen nimilistalta kyseinen nimi, ja tunnen useita aikuisia kyseisen nimen haltijoita. Mutta sitten pappi kertoi nimen taustaa; kyseessä oli poikani kuolleen ystävän nimi. Ja heti kellot soivat ja hanat aukesivat itselläni. Kyseessä on todella murheellisella tavalla kuollut ystävä ja minusta hänen nimensä laittaminen vauvan nimeksi oli jotenkin tosi ihana teko.

Sain äitienpäivälahjaksi pussin kukansiemeniä. Se oli hauska idea ja kylvin lopulta kyseiset kukkaset parvekelaatikoihin terassin reunalle. Olin asialla tosi myöhään, koska töissä oli erittäin hektistä enkä koskaan ehtinyt multakauppaan. Kylvin sekaisin näitä ja muitakin niittykukkasekoituksia yms. ja nyt laatikoista pilkottaa aika monenlaista alkua. Jännityksellä odotan, saanko kuvitelmissani siintävän niittykukkakasvuston niistä esille kesän mittaan.

Meillä on joka ikinen kesä miehen kanssa taistelu aiheesta voikukka. Minä tahtoisin antaa pihan rehottaa ihan valtoimenaan vaan. Mies tahtoisi ajaa matalaksi. Minun selitys on "koska pörriäiset". Miehen selitys on "koska timotei, joka valtaa joka paikan, jos sen annetaan sieltä nousta". Ei olla vielä päästy asian kanssa sopuun, ja joka vuosi mä sitten olen voikukkien näivetyttyä sanonut, että ajakoon sitten vaikka koko tontin sileäksi. No, ajeltu on ja ihan mukavasti kieltämättä alkaa nyt valkoapila nousta, kun sillä on tuolla tilaa nousta.

Meillä on iiiiiso tontti. Tänne toki mahtuisi sekä nurmikkoa että kukkaketoja, mutta jotenkaan en saa aikaan miettiä, miten sen järkevästi toteuttaisi. Maa on sinistä savea, jossa ei kasva mitään - paitsi tietenkin miljoonat voikukat ja timotei - eli tarttisi tehdä oikeasti aika lailla töitä, että saisi aikaan jotain kukkaketoja. Olisi hirmu kivaa saada sellainen rönsyilevä English cottage -tyyppinen piha, jossa olisi runsaita istutuksia, kivettyjä käytäviä, kaariportteja, muureja jne., mutta ehkäpä unohdan moiset näillä tiedoilla, taidoilla taikka viitseliäisyydellä.

Tässä oli mulle jo aivan tarpeeksi päänvaivaa ja työsarkaa! Hain kaupasta sitä sun tätä, joita sitten istuttelin noihin olemassa oleviin ruukkuihini. Siellä kukoistavat nyt sulassa sovussa kuukausimansikat, laventeli, tähtisilmät ja öö... en muista, mikä tuo korkea olikaan. Se oli nätti ja vaaleanpunainen, siksi valitsin sellaisen. Tuo alusta on tehty ylijäämä-terassilaudoista, se on oikein kätevä ja estää sen, ettei terassille jää ärsyttäviä jälkiä ruukuista. Kivet on reissumuistoja, tykkään kivistä kovasti.

Toukokuu oli töissä aika rankka. Järjestettiin (minä päävastuussa) yksi ihan uusi isohko tapahtuma näissä maisemissa. Hirveästi asioita, jotka piti muistaa ja sitten se jännitys, että miten kaikki lopulta onnistuukaan. No ihan hienosti meni ja oli kyllä sitten hyvä fiilis, kun kaikki oli lopulta ohi. Periaatteessa tykkään olla asioiden ohjaksissa kyllä, mutta on siinä sitten se toinenkin puoli, kun tuntuu että 24/7 surraa päässä "oonko nyt muistanut kaiken".

Mulla oli pitkän aikaa työpaikalla kaikki paikat aivan sekaisin, kun oli purkamatta kamat sieltä tapahtumasta ja yleensäkin siivoamatta koko mesta pitkältä ajalta. Siis kuinka ollakaan, tietenkin se olen minä, joka siellä yleensäkin siivoaa (toimistolla on minä + kaksi miestä). No ei se mitään, sitten kyllä järjestin ja siivosinkin hartaasti koko toimiston, kun siihen vihdoin oli aikaa! Käytin hommaan pari päivää (toimistossa on siis kaksi huonetta...), kun kävin läpi kaikki paikat ja kävin vielä kaupoillakin hakemassa paitsi siivoustarvikkeita myös uudet käytävämatot jne. Kyllä oli mukavaa, kun viimein oli nurkista pois sekä kamat että villakoirat, ja mun pöydästäkin näkyi pinta kaiken sen ajelehtineen paperin siirryttyä sinne minne pitikin.

Ja täytyyhän mun sitten tottakai jakaa tänne vielä se, että olin eilen Jukolassa suunnistamassa (Venloissa toki, en Jusseissa)! Mietin kuukausia lähtisinkö sinne, ja viimein sitten kaksi viikkoa ennen h-hetkeä päätin lähteä, kun pääsin mukaan tuttuun porukkaan. Kaivoin nastarit naftaliinista ja lähdin vetristelemään suunnistustaitoja monen vuoden tauon jälkeen. Koska en ole järin paljon liikkunut ikiaikoihin, mun polvet kipeytyi välittömästi. Ajattelin sitten, että ok, en nyt itseäni kiusaa turhilla treeneillä (hah!) vaan lähden kisaan ns. kylmiltäni ja kärsin sitten jälkikäteen. Paljastus: juuri näin tapahtui!

Siellä minä raahaudun viimeisillä voimillani maaliin (kiitos kuvasta joukkuekaverille!). Tämä oli kahdeksas jukolakertani, ja olin ehdottomasti huonommassa kunnossa kuin ikinä ennen. Tuntui, että nyt oli myös vaikeampia rasteja kuin aiemmilla kerroillani. Muutama epätoivon hetki meinasi olla, kun etsittiin oikein porukalla oikeita rasteja. Myönnettävä on, että suoritukseni oli siis oman historiani selvästi heikoin. Läpi kyllä puhtaasti, mutta niiiiiin hitaasti! Polvet oli aivan loppu siellä viimeisillä kilometreillä, mikä hidasti tuntuvasti menoa, ja yö oli tuskainen, samoin tämä päivä, kunnes taivuin ottamaan Buranaa. Ensi vuonna sitten Vuokattiin - ja sitä varten on kyllä treenattava jollain tasolla koko tuleva vuosi. Etenkin polvet on saatava kuntoon!!

Loppuun vielä eilistä outfittiä. Koko päivän nimittäin satoi, mikäs se hauskempaa. Siellä suorituksessa ei sadekeli kyllä haitannut yhtään - se tuntuu ihmeelliseltä ajatukselta, mutta niin se vain oli! Mutta maaliin päästyä iskikin lähes välittömästi järkyttävä kylmyys, kun kaikki kamat oli märkiä alushousuja myöten. Mä vielä mulin siellä yhden "lätäkön" läpi kulkiessani polvia myöten (ei tainnutkaan olla vain lätäkkö...). Illalla päällä olikin sitten kunnolla vaatetta: pitkät villasukat, paksu villapaita, toppatakki, pipo, lapaset + sateenvarjo, koska tuo viitta oli kastunut läpi jo päivällä. Ja tietenkin tänään on sitten pitkälti ollut lämmin ja aurinkoinen päivä - sellainen on Suomen kesä! 

Semmoisia kuulumisia täältä tällä kertaa. Sattuiko joku muu olemaan Jukolassa eilen?

alkuvuotta ja entisen kaipuuta

 Vuosi on vaihtunut, itse asiassa jo aikaa sitten. Neljä kuukautta edellisestä postauksesta... Olen tässä taas lukenut vanhoja juttuja reilun kymmenen vuoden takaa, ja hiukan huvittaa, kun siellä on "tosi pitkä kirjoitustauko" ollut kaksi viikkoa. No, ajat on muuttuneet.

Olen aika ajoin kokenut tosi isoa haikeutta siitä, että blogistania on lähes kuollut. Olen koittanut välillä mennä vaikkapa kommenttikentän kautta jonkun profiiliin, mutta 95 % (todennäköisesti enemmänkin) on poistuneita profiileja tai vähintäänkin lopettaneita bloggaajia. Tosi usein se viimeinen teksti ei mitenkään anna ymmärtää, että se todella oli viimeinen teksti. Blogin päivitys on vain loppunut. Itse olen sitkutellut täällä, aika ajoin vähän jotain kirjoitellut ja vähintäänkin vuosikoosteen tehnyt.

Tässä nyt jonkinlaista tarinaa tästä kuluneesta alkuvuodesta.

Oma vuodenvaihteeni meni kuopuksen luona pohjoisessa. Pakkanen paukkui joinain päivinä kolmessakympissä. Pääosin oli kyllä ihan hyvä olla, koska olin hankkinut itselleni sinne sekä tuollasen haalarin että tosi lämpimät villavartiset huopakengät. Auttelin koirahommissa ja mietin taas kerran, että voisinpa itsekin elää noin. Kävin siellä uudelleen taas maaliskuussa. Auttelin kauden lopetuksen hommissa (mm. koirien siirto kotiin) ja tultiin sitten tytön kanssa heidän autolla tänne etelään. On tuo kyllä oikeesti yksi lempipaikkojani maailmassa. Tytär on miehensä kanssa alkanut rakentaa taloa sinne, eli jos en nyt koko elämää voi sinne itse siirtää, niin ainakin siellä on majapaikka olemassa aina kun sinne haluan mennä käymään. 

Kotona elämä on aika hiljaista, kun kaksin vaan enää ollaan. Aika ajoin mietin, ottaisinko kuitenkin koiran. Tai kissan. Toisaalta on hyvin helppoa, kun ei ole yhtään eläintä hoidettavana, eikä ole karvaa joka paikassa. Toisaalta lemmikki olisi ihana, kaipaan paapottavaa, samoin lenkkikaveria. No, en tiiä. Mietin asiaa.

Kotona ei noin muuten ole mikään muuttunut (sisustuksessa siis). Vanhoja juttuja lukiessani palasin remonttien ja sitä myötä suurten muutosten aikoihin - oli ne aikamoisia aikoja, kun keittiökin oli työn alla monta kuukautta ja kaikki oli levällään. Nyt tuntuu, että mikään ei koskaan muutu. Ja se on välillä hyvin, hyvin tylsää! Toisaalta kyllä mä edelleenkin tykkään oikeastaan kaikesta täällä kotona ja luulisi, että sitä voisi sitten vaan tyytyväisenä köllötellä vapaalla kaiken sen vuosien uurastuksen jälkeen. Mutta ei... jotenkin se mieli edes pientä muutosta silti kaipailee.

Uusia pikkuihmisiä on saatu maailmaan! Tässä pienimmät varpaat, mitä olen koskaan nähnyt - pojanpoika syntyi helmikuun lopussa kolme viikkoa etuajassa painaen vain vähän reilut 2 kg, ja oli kyllä niin hentoinen olento kuin olla voi! Mutta hyvin on ottanut painoa ja kasvanut. Nimen hän saa viikon kuluttua. 

Ja toinenkin vauveli on sukuun syntynyt, vajaat kaksi viikkoa ennen tätä yläkuvan pikkuista. Hän on miehen pojanpoika ja sai nimen eilen. Oli jo iso poika kanniskella verrattuna tähän miniserkkuun.

Kevät tuli aikaisin. Liian aikaisin suorastaan. On toki ajatuksena ihanaa, kun kevät tulee, lumi sulaa, kelit lämpenee, aurinko paistaa, ei tartte palella... mutta ei tämmöinen isossa kuvassa ja näin aikaisin ole todellakaan mikään hyvä asia. Itse olen ilmastoahdistuja ja kannan suurta huolta tulevaisuudesta. Joskus niin v*tuttaa kuunnella talvella sitä kitinää, kuinka "loppuis jo tää talvi", "ei enää yhtään lunta please" jne. Ja sitten kesäisin sitä "aaah, tulis kunnon helteet", "voi että kun jatkuis nämä helteet" (ja samalla on järkyttävä kuivuus, metsät palaa jne). On niin itsekästä ja lyhytnäköistä jotenkin sellanen. Saa nähdä mitä tässä vielä vuodet eteen tuo: supermyrskyjä, superhelteitä, superkuivuutta... vai kylmenemisen ja loputtomat sateet. Melkein en edes halua ajatella.

Kevätpäivien lisäksi ollaan tietenkin sitten koettu myös se pakollinen takatalvi. Meillä se oli tänä aamuna - olihan se hassua, kun oli lumi maassa, kun aamulla ikkunasta ulos katsoi. Mutta päivän mittaan se ehti jo sulaa pois, joten kaippa tästä aamulla työpaikalle pystyy lähtemään etätöihin jäämisen sijaan. Aamulla kun siis vielä ajattelin, että en kyllä lähde kesärenkailla lipsuttelemaan, jos maa on jäässä. 

On kyllä ihan uskomattoman hankalaa kirjoitella, kun kiinni otettavaa on neljän kuukauden verran. Jos ei halua tehdä ihan maratonpostausta, pitäisi ottaa vain muutama hassu asia tänne mukaan. Se taas tuntuu ihan turhalta ja tyhmältä, eikä elämästä saa mitään kuvaa sillä tavalla. Oli siksikin niin kiva lukea niitä vanhoja juttuja, kun tekstit oli lyhyin aikavälein kirjoitettuja ja pysyi tavallaan mukana siinä, mitä oli milloinkin tapahtunut. Nyt tämmöinen "kuva sieltä, toinen täältä" on jotenkin ihan yhtä tyhjän kanssa. Kirjottelu on tällä tavalla myös tosi pinnallista, just sitä "kiinni ottamista", eikä juurikaan mitään syvällisiä ajatuksia.

Surettaa, millaiseksi elämä on mennyt -  some vie kuin pässiä narussa. Itseänikin siis. Kuinkahan paljon vuositasolla siellä tulee roikuttua? Aika ajoin koitan vähentää, mutta onhan se kuin huumetta, jota ei vaan pysty lopettamaan.

Yksi hyvä muutos silti niihin aikaisempiin teksteihini verrattuna nykyelämässä on: mä menen nukkumaan selkeästi aikaisemmin kuin silloin. Luulen, että mulla oli vaihdevuodet alkamassa ja senkin takia jotenkin se nukkuminen kärsi silloin. Tosin oli myös talo täynnä teinihirviöitä, joka myös näkyi kirjoituksista, vaikka en tarkkoja yksityiskohtia kirjoitellutkaan kaiken kansan luettavaksi... Joka tapauksessa arvostan nukkumista kyllä nykyään enemmän kuin silloin ja pyrin parantamaan uniaikaa.

Vaan niinhän tässä meinaa käydä taas kuin ennen vanhaan, että kello käy ja kohta on puoliyö - eli jos aion saada edes jonkinlaiset unet ensi yönä, on suunta petiin otettava ihan just nyt. 

✰ ✰ ✰ ✰ ✰

Mielenkiinnosta kuitenkin vielä kyselen: onko täällä blogistaniassa vielä joku muukin kuin minä? Kaipaako kukaan muu siihen vanhaan hyvään aikaan, kun kirjoiteltiin pitkiä juttuja ja kommenttikentässä oli niin paljon hyviä keskusteluja...?

Kivaa viikkoa,

t. Heli

vuosikatsaus 2025

Olen tavannut vuoden vaihtuessa tehdä aina jonkinlaisen koosteen kuluneesta vuodesta. Tällä kertaa kooste on kuukausittaisten kuvakollaasien muodossa.

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu

Kuvakoosteet ei varmaankaan kenellekään muulle erityisesti avaudu, mutta itselleni jokainen kuva tuo mieleen muistoja ihmisistä (vaikkei heitä kuvissa näykään), tapahtumista, paikoista, fiiliksistä jne. Kaikkea ei näihin muutamiin kuviin toki edes mahdu.

✰ ✰ ✰ ✰ ✰

Joulusta ei kuvia taida edes olla, mutta se menikin aika vähin elkein. Lapset poikkesi perheineen, osa aattona ja osa joulupäivänä, ja sisko miehineen kävi tänään kylässä. Joulutunnelmaa ei oikein ole ollut muutenkaan (suurena syynä lumeton maa), mutta lisäksi mieltä on vetänyt aika vaisuksi yhden tuttavan/ystävän yllättävä äkillinen menehtyminen joulukuun alkupäivinä. Asia on jotenkin vieläkin ihan mahdoton ymmärtää, ja voin vain kuvitella, millainen joulu on hänen läheisillään mahtanut olla.

✰ ✰ ✰ ✰ ✰

Vielä on muutama päivä tätä vuotta jäljellä ja sitten siirrytään aloittamaan taas uusi parempi ja terveellisempi elämä puhtaalta pöydältä, vai miten se menikään..? Omalla kohdallani vuosi vaihtuu pohjoisessa, jonne on luvattu aika napakoita pakkasia. Toivottavasti se tarkoittaa myös upeaa kaamosta ja ehkä myös revontulia.

⭐Kaikkea hyvää vuoden viimeisiin päiviin sekä alkavaan uuteen vuoteen 2026 jokaiselle, joka täällä viitsii käydä juttujani lukemassa! ⭐

pieni tervehdys

 

On taas se aika vuodesta, kun tarvotaan pimeässä aamusta iltaan. Itse olen tällainen aina väsynyt ihmistyyppi ja nämä valottomat ajat tuntuu kyllä väsyttävän vielä lisää. Töihin ajaminen, varsinkin jos vielä vettä sataa, ei ole kovin kivaa näillä keleillä (työmatkani kestää noin 50 minuuttia). Lunta siis odottelen tienoita valaisemaan. Ja välillä voin onneksi tehdä myös etätöitä, jolloin voin tyystin jättää ne ajelut väliin.

On myös se aika vuodesta, kun joulua laitellaan. Lumettomuudesta johtuen itselläni ei kyllä ole oikeastaan ollenkaan vielä joulumieltä. Olen koittanut innostua ja raahasin jo koristelaatikonkin alakertaan, mutta en ole saanut laitettua esille kuin yhden koristerimpsun, jossa mm. tuo kissa roikkuu. Yhden pienen hyasintin olen ostanut myös, mutta se meinaa nyt selvästi näivettyä - en ymmärrä! Käyn sitä kuitenkin välillä nuuskuttelemassa: hyasintti on mulle joulutuoksu nro 1.  💗

Edellisessä postauksessa kirjoittelin siitä, miten aloitin jumppailun - taas kerran. No, se on ollut todella kivaa ja olen siellä käynyt innokkaasti aina kun vain mahdollista. Nyt ikävä kyllä on ollut taukoa, koska olen ollut kohta pari viikkoa flunssainen (ärsyttävä tauti, kun se sitkuttelee olematta kuitenkaan mikään sängyn pohjalle kaatava) ja kohta seuraakin jo joulutauko. Mutta keväällä takuulla jatkan siellä taas. 

Tuon kyseisen jumpan lisäksi olen käynyt sopivina hetkinä viikoittain myös barressa. Se on vähän sellaista "ollako vai eikö olla kivaa"... Hyvä hiki siellä tulee, mutta on myös juttuja, joista en tykkää yhtään. Sanotaanko nyt vaikka niin, että tuo jumppaseuran jumppa on keski-ikäiselle tantalle sopivampaa kuin balettimainen barre.

Tuossa kuvassa olen muuten siellä jumpassa. Oli pakko ottaa kuva hauskasta kuvakulmasta: tuossa ollaan siis jalat seinälle nostettuna.

Ulkoilua pitäisi harrastaa enemmän. On jotenkin hassua, että TIETÄÄ ulkoilun tekevän hyvää, muttei sit kuitenkaan tee sitä. Esimerkiksi tänään laitoin just ystävälle viestiä, että kävin itseni kanssa taistelua siitä, lähtisinkö kävelylle, mutta hävisin taistelun ja päädyin sohvalle katsomaan YouTubea ja syömään suklaata... Inhoan itseäni aina, kun olen tällainen vätys, mutten silti saa ruhoa liikkeelle. 

Olen todella paljon miettinyt viime aikoina koiran hankkimista, koska koira minut sohvalta aiemminkin on saanut ylös ja liikkeelle. Ja totta puhuakseni kaipaan välillä tosi paljon pientä rakasta karvakorvaa hellittäväkseni. Kissa on myös ollut mielessä, mutta senkin hankinnasta olen toistaiseksi pitäytynyt. Eläimiä siis ihastelen toistaiseksi vain kauempaa, kun lintujen ruokintapaikalla käy jos jonkinlaista siivekästä tai pellolla näkyy rusakoita, kettu tai kauriita.

Toisaalta se, ettei kotona ole eläimiä, antaa kyllä myös vapautta. Käyn useamman kerran vuodessa Lapissa kuopuksen luona - kävin viimeksi nyt lokakuussa ja lähden taas vuodenvaihteen tienoilla. Koiria saa sillä reissulla rapsuttaa ja hoitaa kyllä ihan sydämensä kyllyydestä, koska siellä niitä riittää. (Kuvassa etualalla mun lemppari heidän rekikoirista, Emma.) Kaikilla muillakin lapsillani on koirat. Ja myönnettävä on, että tavallaan on ihan kivaakin, kun kotona ei ole karvaa joka paikassa.

Mulla on ollut mielessä niin kovasti kaikkea, mitä tekisi mieli tänne kirjoitella, mutta nyt en sitten muistakaan niistä juuri mitään. Ei ole hyvä tämä kuukausien kirjoitustauko... toisaalta ei myöskään varmaan ole ihan kirkkain ajatus näin klo 23 illalla. Ehkäpä siis jatkan joku toinen kerta. Nyt koitan mennä nukkumaan, sillä olo on kovasti paljon väsynyt. Kuulin tänään itse asiassa vinkin, että tilli auttaisi unettomuuteen, joten koitan muistaa tämän sitten, kun taas valvottaa yöllä (teetä kuivatusta tillistä, hmm...).

Mitäpä muille kuuluu? 

PS. En ymmärrä, mikä hulabaloo edellisessä postauksessa on käynyt: onkohan tekstissä ollut joku sana, joka on noussut jossain google-haussa tms? Postauksessa on nimittäin käynyt väkeä aika paljon verrattuna moneen aiempaan postaukseeni. Tai sit on vaan tultu katsomaan, millainen supertreenaaja siellä tilin taustalla oikein hyörii... heh! 😁