Ihana, ihana heinäkuu!! Lämmintä on piisannut aina vaan ja olen käynyt monta kertaa uimassa. Yksi ilta lähdettiin kaverini ja tyttöjen (oma ja siskon tyttö, joka oli meillä kylässä) kanssa uimaan tuonne kuvan rannalle. Tuuli tosi kovasti ja ajattelin jo, että nonni, nyt se aiemmin niin lämmin vesi on sitten sekoittunut ja kylmentynyt... mutta eipä ollukaan, se oli edelleenkin aivan ihanan lämmintä! Lilluttiin järvessä varmaan kolme varttia yhtä soittoa, kunnes raaskittiin viimein lähteä sieltä pois. Oli ehkä ihanin hetki koko kesässä se aalloissa kelluminen! ♥
Kotona tuntuu, että ei ole saatu aikaan oikein mitään. Vaikka on sentään edes jotain pientä, esimerkiksi tuo keinu otettiin viimeinkin pois tuolta kuusien alta, jossa se oli meillä vuosikaudet. Siinä ei ole kattoa, josta syystä se olikin sitten ihan vihreä. Lainattiin naapurista painepesuri ja vedettiin se sillä puhtaaksi. Jonka jälkeen se onkin nyt sitten aivan tikkuinen... Haisi muuten ihan levälle, kun sitä pesin!
Tuon keinun kohtalo on ollut vähän mietinnän alla. Sillä kun ei oikein kukaan istuskele, johtuen suurimmaksi osaksi kylläkin siitä vihreästä peitteestä, joka sitä on kuorruttanut. Nyt se pitäisi siis hioa ja käsitellä jollain, jos sitä aikoo vielä hyötykäyttöön saada. On vaan aikamoinen urakka, joka ei innosta kyllä ketään. Tai oon mä sanonut, että mä kyllä sen käsittelen jollain, jos vaan joku muu se hioo ensin. Ootellaan nyt sitten, mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Mun on kyllä hyvin vaikea sietää näitä keskeneräisiä asioita, kun tahtoisin vaan hävittää turhat kamat pois enkä ootella ikuisuuksia, tuleeko niille käyttöä vai ei. (Ja ei, en ala todellakaan tuota hiomaan ite. Se on konetyötä ja sitä en tee, ja käsin sitä ei hio erkkikään.)
Mies vietti aiemmin kesällä lomansa uurastaen tuota seinää kasaan. Ei ihan valmiiksi ehtinyt. Tänään (toivottavasti!!) hommataan nuo loput panelit ja sitten mä saan siitä maalattavaa ja mies paikalleen nakutettavaa. Tuota seinää olen odottanut valmistuvaksi todella kauan, oikeesti ihan varmasti yli kymmenen vuotta. Aina se on kesäkuvissa siinä irvistellyt... ja nyt se ihan oikeesti on MELKEIN valmis, oolalaa!! Tuohon edustalle olenkin sitten miettinyt, että mitä laittaisi... hmm... en ole vielä saanut päätettyä. Toisaalta tekisi mieli laittaa siihen vaikka pionipenkki. Mutta olen kyllä niin onneton noissa kukkasissa... Toisaalta olen ajatellut siihen vaikka mansikoita. (No, en ole sen parempi kyllä hyötykasveissakaan...) Joskus kauan sitten haaveilin siihen auringonkukkia. Tuo on hyvin lämmin ja aurinkoinen seinusta, että saa nyt nähdä, mitä siihen sitten lopulta tulee. (Vai tuleeko mitään, kun itseni ja aikaansaamiseni tunnen...) Mutta on se vaan kuitenkin ihana juttu, että se on nyt edes tuossa jamassa, eikä enää se kauhea vanha sotku!
No joo, olenhan mäkin ees vähän jotain saanut aikaan. Maalasin tuon nurkan nimittäin. Sekin odotti sitä kolmatta maalikerrosta vain ehkä viisi vuotta...? Jotain sinne päin ainakin. Naulankannat näkyi, ei siinä sen kummempaa. Tuolla pystylaudoissa ne näkyy osittain edelleenkin, koska en vaan yltä sinne. Näillä helteillä tuo maalaaminen ei vaan ole kovin viisasta puuhaa, tai ainakin se pitää tehdä aamusta, kun tuo osa on varjossa. Mies taas ei ehdi kuin viikonloppuisin tekemään jotain aamuaikaan, joten katsotaanpa tuonkin kohdan kanssa, milloin se on ihan lopullisesti valmis... Näitä "vähän kesken" kohtia meillä riittää, ihan liiankin kanssa, niin sisällä kuin ulkona. Ne on niin ärsyttäviä, vuodesta vuoteen ne on vaan kesken... Oon monesti miettinyt, että pitäisi ne kaikki kirjata jonnekin paperille ja sitten vain päättää, että ne tehdään yksi toisensa jälkeen valmiiksi. Ei mitään isoja hommia mitkään, mutta kun ei vaan saa edes aloitettua.
Tuo seinustalla oleva puinen "laatikko" on sellainen juttu, mitä olen itse hillonnut meillä jo vuosia. Sain sen aikanaan yhden remontin alta pelastettua (tai oikeastaan kaksikin sellaista, mutta mies vei toisen autotalliin alustaksi, argh!!) ja mulla on ollut niiden käytöstä jonkinlainen visio jo silloin. Se mun ajatus ei vaan ole päässyt käytännön asteelle saakka ollenkaan, kun en ole keksinyt mitä niihin laittaisin ja minne ne sijoittaisin... Tai no, ihan alun perin olin juurikin noita talon edustan paikkoja ajatellut niille. Nyt kiskoin tuon tuohon paikalle vähän niin kuin kokeeksi ja minusta se olis kyllä kiva siinä. Ja aion kyllä sen toisenkin tuonne toiselle puolelle verantaa laittaa vielä joskus. Nyt tarttisi enää keksiä, mitä ihmettä niihin sitten laittaisi..... (Ideoita??)
Olen ihan yleisestikin koittanut mietiskellä tätä meidän pihaa, että miten tätä oikein laittaisi. Tilaa olisi vaikka miten paljon, mutta ideoita ihan oikeesti ei ole. Meillä on vain roiskaistu pyykkiteline yhteen paikkaan, mattoteline toiseen, keinu sinne ja toinen tänne... Meillähän oli pari kesää sitten tuohon keskelle peltoa tehtynä sellanen terassin tapainen, mutta minusta se oli lopulta jotenkin ihan hölmö siinä eikä siellä edes kukaan koskaan ollut, joten se purettiin siitä pois. Sen jälkeen meillä onkin nuo pihakalusteet vaan seilanneet kasassa jossain nurkassa... tuoleja on otettu käyttöön aina jos on tarvittu ja ne on sitten jääneet niille sijoillensa. Ei näytä järin kivalta kyllä...
Jos mulla olis rahaa, palkkaisin pihasuunnittelijan. Mun toiveena ei ole mikään upea puutarha, ainoastaan sellanen kiva ja helppo piha, missä vois istuskella jossain. Mieluiten keinussa - enkä tarkoita nyt tuota tikkuista vastakkain istuttavaa, vaan tuollasta pehmustettua keinua, mikä meillä onneksi on. Itse olen tänä kesänä istunut todella paljon keinussa ihan vaan lukemassa tai katselemassa maisemaa - tuo kuva on keinusta otettu. Keinu on pihassa ihan parasta! ♥ Mutta kyllä se jotenkin olis kiva sijoittaa järkevästi, nyt ollaan vaan kanniskeltu sitä paikasta toiseen vähän sen mukaan, missä olisi mukavinta olla ilman että läkähtyy.
Heinäkuu on ollut mulla kyllä todella ihanan leppoisa. Olen ollut harkassa aika vähän, kun se paikan pitäjä on itsekin nyt lomaillut, joten olen todella saanut pitkästä, pitkästä aikaa nauttia vapaasta ajasta (lapset on isoja jne.). Ja mikä parasta, tämä ihana ihana aurinko on lellinyt meitä niin paljon! No, en ole mikään kovan kuumuuden ystävä sinällään, mutta kesä on kyllä todella tuntunut kesältä, kun on hellettä ja aurinkoa (vs. viime kesä.....) ja on saanut hiihdellä koko kesän shortseissa ja hihattomassa paidassa. Olen mussutellut banaanijätskiäni harva se päivä (naamioin sen "terveelliseksi" lounaaksi laittamalla sekaan myös proteiinijauhetta ja jopa viherjauhetta!), lukenut monen monta kirjaa, ruskettunut, rentoutunut... ja jopa siis uinut, mitä en muista viime kesänä tehneeni kenties ollenkaan. Nautin niin täysillä näistä päivistä kyllä!!
Meillä alkaa arki ensi viikolla, ja millainen arki se onkaan... kuopus nimittäin muuttaa pois kotoa viikoiksi, kun opiskelupaikka on tuolla kauempana. Todella outo ajatus!! No, toisteksi nuorin on vielä kotona, mutta hänellekin on kyllä nyt alettu ilmaisemaan aika vahvasti, että olisi aika se oma kämppä jo hankkia... (täyttää 20v syyskuussa) Joten kohta me ollaankin täällä pääosin kaksistaan enää miehen kanssa!! Plus elukat, tietty. Mulle jää nyt sitten nuo kuopuksen kanitkin tänne hoidettavaksi, kun koulun asuntolaan ei saa lemmikkejä mukaan ottaa. Täytyy kehitellä toimivat systeemit niiden kanssa tänne nyt sitten, tosin vasta sitten, kun otetaan ne taas sisälle. Ne on olleet ulkona koko kesän ja saavat olla vastakin niin pitkälle, kuin vain kelit antaa myöten. (Toivottavasti ei nyt sitten tule yhdessä yössä talvi, niin kuin tuli talvesta kesä...)
Niin, ja siis mullakin jatkuu ensi viikolla koulu. Miten outoa se taas tän kaiken lorvailun jälkeen onkaan! Ihanaa tosin nähdä taas kaikki rakkaat luokkakaverit. ♥ Meillä on edessä koulupaikan vaihdos, mikä surettaa kovasti, se viime vuoden paikka kun oli maailman ihanin ja nyt mennään tuonne ankeaan kivibunkkeriin sitten... mutta no, toivottavasti meillä on paljon kenttäjuttuja, jotka sitten on siellä vanhassa paikassa. Ja harjoitteluahan on edessä hyvinkin paljon.
Mä taidan nyt tuosta jätskikuvasta inspiroituneena väkerrellä jälleen yhden "lounaan" itselleni kyseisistä aineksista... ja menen tuonne keinuun sitä nauttimaan. Oikein ihanaa heinäkuun viimeistä päivää kaikille!
Heli