torstai 31. lokakuuta 2013

onnentytön opiskelupäivä


Mä olen kyllä ollu viime aikoina oikea Onnettaren suosikkityttö! 

Ensin voitin Katjan arvonnassa tuon kuvassa näkyvä uskomattoman paketin!! Siis mä nostelin sieltä toinen toistaan ihanampia juttuja ja niitä vaan riitti ja riitti... oli kirja, lehti, karkkipurkki, tuikkupurkki, tuikkuja, Relax-tarra, kakkualusia ja vielä essukin. En voi muuta kuin sanoa, että Kiitos Kaunis Katjalle tästä hienosta palkinnosta!!! Kirja on tarkoitettu kiertoon, joten katsotaanpas jos vaikka arvon itse sen sitten luettuani eteenpäin.

Ihan sitten heti perään sain viestin, että voitin taas arvonnan! Tällä kertaa Koodikielellä-blogista. Ja palkintona jotain niin mahtavaa, kuin uusi ulkoasu blogiin!!! (Tuli kuulemma oikeaan osoitteeseen...) No juu, tiedän että oon ihan tumpelo näissä asioissa ja oon laittanut tästä vaan ihan tällasen tavallisen ja helpon. Mutta nyt on siis jossain vaiheessa luvassa muutoksia, jee!! Pitää nyt tuumailla mitä mä tänne tahtoisin, hmm... aika samantyylisessä varmaan pysyttelen, mutta olishan se kiva jotain pikku hienouksia saada, mitä en ikipäivänä itse osais laitella. Joten jäämme odottamaan... ja isot kiitokset Koodikielellä-blogiin tästä!!


No niin, tuossa taas heti juttu mille en osaa tehdä mitään... nimittäin kuvien heittäytyminen vinoon. Plääh. Mutta oli ihan pakko kuvata, kun eilen tein ekan riisipuuron tälle syksylle. Ja kuinka erilaisia on makutottumukset meidän perheessä... Minusta puuroon kuuluu ehdottomasti voisilmä. Ja tytön mielestä ehdottomasti sokeri ja kaneli.

No tänään olenkin täällä sitten ihan oikeesti ahkeroinu opiskeluja eteenpäin. Eli lukenut yhtä kirjaa läpi - olen nyt noin puolessä välissä - ja täyttänyt toista näyttösuunnitelmaani. Kyllä onkin hommaa, huhhuh... Pakko on välillä karata tähän koneen äärelle pitämään paussia. Ja tein mä ruokaakin:


Yksinkertaisella ihmisellä yksinkertaiset eväät: punajuuripihvejä (niitä ite tehtyjä), raejuustoa ja paprikaa. Ajattelin taas alkaa terveellisen elämän, kunnes löysin ihan vahingossa jääkaapista suklaata, jota olin ihan ite iteltäni sinne piilottanu... miten sattukin sillä lailla silmään? No joka tapauksessa, siinä syödessäni samalla luin sitä oppikirjaa.

Ei auta, on palattava taas hommiin. Mulla alkaa niin sanotusti deadlinea kohta pukkaamaan noiden hommien kanssa ja ne on kaikki neljä sellasia hiukan isompia hommia, joten... teetä, suklaata ja siitä se sit taas lähtee eteenpäin.

Aurinkoista päivää teille muille!

Heli

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Diorendhal

kuva on jostain netistä, valitettavasti en muista mistä...
Tämä juttu on todella outo. Ja tää kuuluu nyt varmaan kategoriaan "olis kannattanu jättää kertomatta..." Mutta kerron kuitenkin.

Sain yhdeltä ihmiseltä (jota en tunne) linkin tällaiseen kuvaan. Kyseessä on kuulemma "minun yksisarviseni". Sain asiaan liittyen mulle tarkoitetun viestin ja tämän kuvan kohdalla kysymyksen, että tuntuuko kuva oikealta? En tiedä muuta sanoa, mutta kun selasin siellä linkin paikassa hirmuista määrää erilaisia yksisarvisen kuvia, niin juurikin tämä kuva oli mun mielestäni kaikista kaunein. Eli eiköhän se sitten ollut aivan oikea kuva mulle!

Yksisarvinen liittyy kohdallani yhteen tarinaan. Yksi ystäväni opiskeli sellasia jotain hoitojuttuja ja olin sitten hänellä yhtenä opiskeluhoidettavana. Juu, sellasia "hörhöjuttuja" siis. Siinä tehtiin sellanen mielikuva-matka tms. Minä olen yleensä TODELLA kaikkea muuta kuin mielikuvituksekas, enkä siis tosiaankaan heittäydy helposti tuollasiin juttuihin - ihan vaan taustatietona tämä. Eli siis lähdin tähän hommaan vähän ehkä että just just, mikähän tääkin on... hyvin varautuneena. 

Menin hoitovuoteeseen peiton alle lämpimään pötköttämään. Mua ohjeistettiin ensiksi sulkemaan silmät ja rentoutumaan. Sitten mun piti mennä mielessäni ensin johonkin ihanaan luonnon paikkaan, ja kun en muutakaan keksinyt menin meidän tontin laitaan... (kuten huomaa, ei ollu kovin kekseliästä... ei nyt varsinaisesti mikään ihastuttava paikka ole tuo). Koko ajan kerroin, mitä "näen" ja missä olen. Siitä sitten menin mielessäni ohjeistuksen mukaan eteenpäin, lopulta tulin sillalle ja aloin ylittää sitä. "Ajan usvan laskeuduttua" ja sillan ylitettyäni siirryin toiseen maailmaan... 

Yllättäen se mun "toinen maailma" oli hyvin mielenkiintoinen. Mun seurana siellä oli valkoinen yksisarvinen, paikka oli jylhää, vuoristoista seutua, tai en tiiä oliko ne vuoria vai korkeita kallioita, ja siellä oli havumetsää... jylhää, korpimaista, synkkääkin (vaikkakin aurinkoista). Oli kesä ja oli jotenkin tosi hiljaista. Kuljin polkua, joka kulki jyrkänteen reunalla. Ohitin "matkallani" mm. pelottavan talon, jonka pihalla oli viikatemiehen tapainen pelottava, kasvoton, huppupäinen, kaapuun pukeutunut olento, joka tuijotti mua. 

Mun piti jossain kohtaa sitten miettiä, miten siinä ajassa kuolin. No, olin aurinkoisella metsäaukiolla... ja nousin kohti valoa - olin keiju ja vain sulauduin sinne valoon.

Sen jälkeen matka jatkui. Nyt olin tyttö ja seurassani poni, talutin tai ratsastin sieltä aukiolta pois kohti edessäni avautuvaa kaupunkia - olin siis mäellä ja kaupunki oli siellä alapuolella. Tulin keskiaikaisen kaupungin reunalle, sitä ympäröivän kivimuurin luo. Kohdallani oli aukko, josta pääsi sisälle kaupunkiin. Menin jollekin ovelle, astuin sisään ja olin kivisessä käytävässä joka kaartui vasemmalle... sitä valaisivat tulet, jotka oli seinillä sellasissa telineissä. En muista lähdinkö sitten sinne vai mitä tapahtui... tai miten tarina loppui. (Ehkä se loppui tuohon.)

Tuo "matka" oli jotenkin tosi mielenkiintoinen ja ihmeellinen. Me ei oo taidettu sen koommin ystäväni kanssa puhua tuosta asiasta, mutta todella paljon se kyllä mua jälkikäteen mietitytti. Onko ihmisillä ollut "entisiä elämiä"? Onko tuollaset kokemukset ihan silkkaa satua ja tarinaa mitä mieli tuottaa... (ja siis hei, mä EN ole mikään tarinatäti ollenkaan...)? Mulla on monia tuttavia, joilla on erikoisia kokemuksia, ja jotka on esimerkiksi saaneet joillekin tosi ihmeellisille mietteille ja tuntemuksille selityksen, kun ovat menneet etsimään niihin vastauksia. (Ja sanomattakin selvää, että ne vastaukset on tullu ihan kysymättä ja minkäänlaisia taustatietoja antamatta.)

Mun mieleen tuli nyt äsken koko ajan vaan sana "Schwarzwald". Olenhan mä sen toki kuullut ennenkin, mutta juuri NYT se pälähti tosi vahvana päähän jankkaamaan. Joten menin googlettamaan, ja kas vain... sanoisinpa että tuossa on se "minun metsä". Aivan juuri tuossa. Siinä mun "matkassa" olin just tuolla lailla korkealla paikalla, eli metsää oli paljon myös siellä alapuolellani. Ja onko tuolla se kylä, minne menin???

kuva löytyi googlen kuvahausta
  Tiedän, että monen mielestä tämä juttu on aivan ufo. Mutta monen mielestä taas sitten ei. Mulle on sanottu, että olen "vanha sielu" ja että mulla on monia entisiä elämiä (miten ihmeessä sana elämä taipuu monikossa...). Ehkä olen siis elänyt niistä yhden keijuna ja toisen keskiaikaisena tyttönä... Kuka näistä tietää. Ja kyllä, nämä riitelee pahasti sen ajatuksen kanssa, että mietin tätä olemassaoloa muutenkin, onko henkisyyttä vai eikö ole, onko Jumalaa vai eikö ole, onko Raamattu totta vai eikö ole... Todellakin: kuka voi tietää varmaksi yhtään mitään muuta kuin tämä näkyvän, kosketettavan todellisuuden mitä just nyt eletään?? Saatikka mitä siellä toisella puolella on - tai ei ole...

No niin. Tällasia mietteitä tällä kertaa. Herättikö ajatuksia? Järkytystä? Ymmärrystä?? Oletko samaa mieltä, eri mieltä vai et mitään mieltä näistä asioista?

Ja tuo otsikko: 
Se on kauniin oman yksisarviseni nimi, joka mulle kerrottiin. 

Heli

maanantai 28. lokakuuta 2013

koulujuttuja ja muita mietteitä


Tänään sain jotenkin tosi kovasti uutta potkua opiskeluihin taas. Suoraan sanottuna oon todella paljon miettiny, että mitähän järkee tässä koko jutussa on... En ole ajatellu, että lopettaisin, mutta muuten vaan on mietityttäny. Oon ajatellu, että miks opiskelen, miks en oo vaan tyytyväinen nykyhetkeen ja osa-aikatyöhöni, jos en kuitenkaan ees halua mitään kokopäivätyötä (kai). Ja sit oli melko "kannustavaa" kun paikallislehdessä (muistaakseni) oli kirjoitus tän hetken työtilanteesta ja missä on ylitarjontaa ja missä taas tarvittais lisää. No ylitarjontaa on, kas vain, toimistoalan ihmisistä... 

Joka tapauksessa tänään olin taas pitkästä aikaa koulussa atk-tunneilla. Opin paljon uusia juttuja, mitä en muista koskaan ennen tehneeni, vaikka oon kaksikin kertaa suorittanu sen A-ajokortin. No kaikkee kun ei vaan tarvii käyttää, jos ei tee sellasta työtä... Mutta siis oli innostavaa ja tässä just parhaillaan taas väännän noita atk-tehtäviä, joita on tuhottoman paljon!! 

Juttelin meidän oman opettajan kanssa tänään noista tutkintohommeleista, ja keksittiin vaihtaa yksi aikaisemmin suunniteltu osio toiseksi. Nyt voinkin sitten suorittaa saman tien kaksi näyttöä jo ennen joulua ja valmistumiseni saattaa nopeutua puolella vuodella. No vielä saattaa noi muut osiot vaihtua, jos mieli muuttuu matkan varrella... ja opiskelut jatkua sen kaksi täyttä vuotta. Mutta kattoo nyt, joka tapauksessa pumaska näyttösuunnitelma-papereita tuli lisää ja niitä pitäis alkaa miettimään. Mulla on nyt pari työpäivää per viikko ja täytyy kerta kaikkiaan keskittyä koulujuttuihin ne muut päivät, että saa ne kaikki ajoissa valmiiksi.


Joutsen oli tänä aamuna kadonnut. Ihmettelin suuresti, miten se sillein oli hävinny, mitään raahausjälkiä ei näkyny eikä höyhentäkään missään. Kävin koirien kanssa kiertelemässä jopa noita lähimetsien reunoja ja kattelemassa, jos se sieltä löytyis. Ei jälkeäkään. No juttelin asiasta sitten naapurin kanssa, ja arvoitus ratkesi saman tien: hän oli hakenut joutsenen pois ja vienyt sen jonnekin lähistön metsästysseuraan. Tekevät siellä kuulemma jotain tilastoja noista (???). Toivottavasti siitä ei nyt sitten tehty mitään houkutuslintua, mihin ammuskellaan ketut ja ties mitkä...

Mun täytyy sanoa, että mä en vaan kerta kaikkiaan ymmärrä metsästystä. Hirvestyksen ehkä juuri ja juuri ja senkin vain siksi, että jos hirviä on liikaa, niin ne on autojen alla. Mutta en millään voi ymmärtää, miksi on kivaa ampua eläin. Mitä hienoa siinä on, että pistetään koirat jahtaamaan vaikkapa hirveä tuntitolkulla, hirvi on aivan ressissä... ja sitten se lojautetaan hengiltä. Tuossa meidän lähelläkin asuu yksi innokas metsämies, joka täällä kuljeskelevia kettuja kyttäilee. Mä ymmärrän, jos kapinen kettu päästetään kärsimyksistään... mutta en ollenkaan sitä, että ammutaan kaunis, terve kettu, jotta se ei syö kauriin vasoja - jotta metsämies saa sitten ite ammuskella ne hengiltä... 

Jotta anteeks nyt vaan kaikki metsästäjät, mutta en tosiaankaan näe lajissa mitään hohtoa. En ikinä vois ite harrastaa moista. Ja joo... tiedän että metsästyksessä se eläin saa kuitenkin elää lajinmukaista elämää jne jne jne, kun taas joku possu ja broileri elää ihan kauheeta elämää ja silti syön niitä... Tää on mulle tällanen ikiongelma, joka ei ole vieläkään ratkennut. Olen taatusi yli puolet elämästäni miettiny näitä asioita, mutta ei ole taitoja eikä jostain syystä voimiakaan opetella sitä kasvissyöntiä ihan kokonaan. Teen perheelle liharuokaa (eikä se todellakaan ole luomua) mutta ite syön mielelläni enemmän kasvisruokaa. Oon vaan melko surkea kokki ja monesti kyllä ihan jopa tykkään siitä liharuoasta. 

No menipä nyt taas tällaseks tääkin teksti. 

Mutta siis ihan kiva fiilis on nyt taas opiskelujen suhteen ja katotaan jos se ura sieltä joskus sitten urkenis... ja jos ei niin sitten ei, ihan ok on näinkin. Mä luotan, että asiat menee niin kuin on tarkoitettu, vaikka oonkin useimmiten sellanen hätähousu ja panikoija, kun tarttis tietää nyt eikä sitten joskus...

Mutta nyt mä jatkan niitä tehtäviä vielä vähän. 
Kuvat on muutaman vuoden takaisia lokakuun kuvia.

Heli

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

kokkailua ja puuhommia


Eilen mua alkoi todenteolla ärsyttää se, että mä heitän niin paljon ruokaa roskiin. Mä saatan suuressa viisaudessani ostaa kasviksia, että "NYT mä alan tehdä enemmän kasvisruokia" ja sitten viikon-kahden päästä ne kasvikset on ihan näivettyneet ja homeessa meidän jääkaapissa. Nyt oli käymässä ohraisesti punajuurille - ne oli ihan näivettyneitä, sellasia pehmosia... - ja päätin tehä viimeinkin ihan oikeesti niille jotain. 

Mä olen tehny aiemmin punajuurista mm. Olgan ohjeella aivan taivaallisen herkullista kastiketta: pilko sipuli, kuullota reilussa voissa, raasta keitetyt punajuuret, lisää sipulin sekaan, lisää kermaa, mausta suolalla ja mustapippurilla - aaaaaaaah!! Parasta kastiketta ikinä, ja oon syöny sitä niin makaronin kuin keitetyn tattarinkin kanssa. Uuh, kertakaikkiaan mielettömän hyvää!

No nyt tein sitten tuollasen oman sörsselin piirakan täytteeksi. Piirakkapohjana käytin tätä:


...uhkasi nimittäin myös sille käydä niin, että jää kaapin perälle "happanemaan". Mä periaatteessa tunnen itseni ja tiedän, ettei mun kannattais KOSKAAN ostaa kaappiin mitään sellasta, mistä en jo etukäteen tiedä mitä voisin tehdä. Ostin kuitenkin sit TAAS... No mutta nyt siis tein oikein kaksi (2!!) piirakkaa, joista toinen oli mulle (kasvis) ja toinen muille (kinkku). 

Tuo pohja ei saanu kovin suurta suosiota perheen keskuudessa, vaikka kai se ihan sellanen peruspohja oli. Joka tapauksessa mun piirakkaan tuli raakaa punajuurta kuorineen raastettuna (inspired by Eilistä paistoa), vanhentunutta kermaviiliä (jep jep... mites se menikään; mulla tuppaa tota ruokaa vanhenemaan...), kananmunia, suolaa ja pippuria, ja tais siellä olla juustoraastettakin rippunen seassa. Päälle laitoin vielä mozzarellaa pallollisen. Mun mielestä siitä tuli oikein hyvää. Toiseen piirakkaan tuli kinkkusuikaleita, kermaviiliä, juustoraastetta, basilikaa, tomaattia ja mozzarellaa siihenkin. Oli kuulemma "ihan ok" eli miehet-suomi-sanakirjasta tulkittuna ei mitenkään erikoisen herkkua... 


Koska sitä punajuurta oli sellanen parin kilon pussi (vai kolmen?) niin kaikkee en saanu tungettua piirakkaan. Tein sitten vielä mielenkiintoisen sörsselin josta paistoin pihvejä. Ai, ne oli hyviä!!! Mä söin niitä heti siinä paistaessani pari (ok, neljä...) ja koska söin siihen päälle vielä piirakkaakin niin kyllä oli taas maha killillään.

Mulla oli siinä taikinoita sun muita vääntäessäni pieniä apulaisia pitkin poikin, tässä yksi pöydän alla:


Tyyppi ei juuri värähtäny vaikka melkein seisoin sen päällä. Siellä se vaan makas jalat oikosenaan. (tuo on siis kanin takapää)

Loppupäivä menikin sit tiskatessa...


No tänään sitten piti olla ahkera, koska eilen aamulla tuli toinen satsi polttopuita (traktorin peräkärryllinen, kuulemma jotakuinkin 7 heittokuutiota). 


Aamupäivällä laitettiin kuopuksen kanssa kaksisteen reilu puolet liiteriin ja illalla miehen kanssa sit loput. Nyt on puita liiteri pullollaan!

No asiasta toiseen, laitan tähän nyt vielä havaintokuvaa siitä, miten lähellä meitä se eilen pudonnut ressukka joutsen on...


Tuosta talon kulmalta katsotaan ja zoomataan..


Ja siellä se mytty näkyy. En käyny tänään katsomassa, onko sen jo kettu tms löytänyt, koitan huomenna käydä. Edelleen sen kohtalo mua surettaa. Loppuun vielä lähikuva joutsenesta, lapset kävi eilen kameran kanssa sitä katsomassa:


Eli kun Sanna kysyit onko se valkoinen vai harmaa, niin kyllä tuosta kuvasta nyt näkyy, että se on sittenkin harmaa, varmaan siis oli eka muutto meneillään ja huonosti kävi. Osin tuossa on kyllä myös kuraa. Mutta vaikka se oli tavallaan iso, se ehkä kuitenkin oli joutseneksi aika pieni, näin ollen siis varmaankin tämän kesän poikanen. Toivottavasti tämä surullinen tapaus nyt sitten on jonkun toisen luonnon eläimen onni ja se saa siitä juhla-aterian syödäkseen. Lapset muuten ihmetteli kovasti, millaiset hampaat joutsenella on, niitä oli kuvattu oikein läheltäkin. Luonnon ihmeitä maailma pullollaan!

Hiukan ikävä lopettaa tuollaiseen kuvaan... mutta toivotan kaikille kuitenkin hyvää tulevaa viikkoa!

Heli 


lauantai 26. lokakuuta 2013

joutsenen surullinen kohtalo

Nämä joutsenet on bongattu jo aikaisemmin
Tänä viikonloppuna vietetään joutsenbongaus-viikonloppua. Me tehtiin ensimmäinen surullinen bongaus äsken, kun neljähenkisestä porukasta yksi törmäsi näihin meidän lähipelloilla risteileviin sähkölinjoihin... en nähnyt sitä törmäystä, mutta näin kun joutsen vielä hetken räpisteli maassa, kunnes vaikeni. Näin myös kuinka muu joukkio vielä hetken kaarteli lähistöllä - teki mieli huutaa niille, että pois täältä vaaran paikasta - ja kutsui kaveriaan. Sitten ne lensivät pois ja suuri valkoinen surullinen mytty jäi pellon reunaan.

Nämä linjat koitui joutsenparan kohtaloksi =(
Mietin jo eilen, että nämä sähköjohdot voisi ilmoittaa BirdLifelle. No nyt ilmoitin. Tästä lentää paljon joutsenia yli, tosin koskaan ne eivät ennen ole ihan noin matalalla menneet. Nyt on sumuinen ilma, johtuisiko siitä? Tai olisivatko olleet pellolla ruokailemassa ja lepäilemässä ja lähtötohinoissaan lensivät niin alhaalla. Minusta näytti, että ne oli lentäneet johtojen alapuolelta, se muu parvi ainakin lenteli todella matalalla siinä tätä onnetonta kutsuessaan.

Voi itku. Ei ollut hyvä alku päivälle. Surettaa katsella tuota myttyä tuolla pellon reunalla... Soitin eläinlääkärille, että mitä sille pitää tehdä, mutta ei kuulemma mitään. Käytiin sitä katsomassa, ja kuollut se oli... "Äkkiä sen siitä joku syö" - mutta kuka? Meidän koiratko? Vai uskaltautuisiko kettu avopellolle sitä syömään? Varikset? Sen voisi kuulemma metsän puolelle hilata, mutta kun se metsä ei ihan vieressä ole... heitänkö lintuparan kottareihin ja kiikutan jonnekin? En minä sitä tuohon lähimetsään tahtoisi, koska me liikutaan siellä koirien kanssa (koirat irti), enkä tahdo, että koirat sen kimpussa sitten olis...

Kaarina, jos olet linjoilla niin onko sinulla neuvoa tilanteeseen? 
Tai jollain muulla asioista enemmän tietävällä?
Sinne BirdLifeen ei voi soitella kuin arkena...

Harmittaa tosi paljon kyllä nyt, meni vähän niin kuin puhti tästä aamusta tämän myötä.

Heli

perjantai 25. lokakuuta 2013

remppakatsaus


Kuvasta poiketen edelleen on sateista ja harmaata. Mutta tässä onkin nyt tarkoitus näyttää, että talon ulkovuoraus-remppa alkaa olla loppusuoralla. Tilanne on just nyt varmaan ihan tuollanen kuin kuvassa, mutta viikonloppuna käsittääkseni miehellä on tarkoitus tehdä hommat loppuun ja purkaa telineet pois. 

Meillähän muutettiin nyt tuon ulkoeteisen katon mallia ja lisättiin siihen sitten samalla tuollanen ehkä noin 1,5-metrinen lippa. Se antaa hivenen suojaa oven kohdalle, mutta eipä se täällä tuulisella paikalla mitenkään estä sitten vaikkapa lumien kasaantumista suoraan ulko-oven eteen. Kattoremontti lopun talon kohdalla on vielä tulollaan ja räystäskourutkin on sitten viimein laitettava. Meillä ei ole sellasia ollu, ja se aiempi ulkovuoraus olikin sit alaosastaan aika kivassa kunnossa, kun kaikki katolta tippunut on roiskuttanut vuosikausia vedet ja maat sinne alimpiin lautoihin. 

Mitä muuta remonttia on vielä edessä? 

No tuon katon, ja autotallin katon, lisäksi alakerrassa sisäremppaa. Keittiön ja ruokatilan lattiat on aukaistava (ehkä myös sisäeteisen ja pahimmassa tapauksessa myös olkkarin - eli koko alakerran...), tarkoitus on vaihtaa ne puulattioihin ja laittaa eristykset kuntoon. Samalla vauhdilla (hehhehhehheh...) menee sitten myös keittiö ja ruokatila uusiksi, vaikka kyllä musta välillä tuntuu, että äh, miksi alkaa niin isoon hommaan, ehkä tää entinenkin olis ihan jees... 

Mä olen jahkaillut tän sisärempan kanssa jo niin monta vuotta, että en enää oikein itekään tiiä mitä haluan. Edelleen kyllä elää haave siniharmaasta täällä... maalatuista lautalattioista (vaaleanharmaat tai valkoiset), puolipanelista (kyllä, niin juntilta kuin se kuulostaakin... mutta sen haluan ehdottomasti ja se olis valkoinen) ja maalatuista tai tapetoiduista yläosista (ja siihen sitten sitä sinistä...♥). En haluaisi kiintokaapistoja, vaan nuo mun Pentikin kaapit sais olla sekä astia- että ruokakaappeina. Haluaisin tiskipöydän olevan "jalallinen", ei siis sokkelia alle. Kauheen vaikea miettiä näitä juttuja. 

Meille kenties tulee aika suuren luokan uuni-operaatiokin vielä tänne. Eli puretaan keittiön pönttöuuni (vanha) ja olkkarin kaakeliuuni (ei vanha) ja laitetaan tavallaan niiden välissä olevaan paikkaan suuri tiilistä tehty "keskusuuni". Näin meillä olis vain yksi uuni lämmitettävänä ja se olis niin suuri, että lämmittäis koko talon (joka siis todellakin on puulämmitteinen - vain "uusissa" lastenhuoneissa on patterit, joita en kylläkään anna käyttää... huoneet lämpiää muutenkin kun pitää ovet auki). Haaveissani elelee suuri valkoiseksi maalattu uuni, mihin tehtäisiin kissalle jonkinlaiset portaat, että se pääsisi sinne uunin pankolle sitten makailemaan... tahtoisin siis sellasen vanhanaikaisen uunin, minne mahtuis vaikka itekin päälle lämmittelemään. Leivinuunista en niin välitä (en osaa sellasta kuitenkaan käyttää...) mutta pieni liesi-mahdollisuus siihen olis kanssa kiva.

Tuon sisärempan lisäksi haaveilen myös jonkinlaisesta terassista tuohon talon edustalle. Ja niin, pitäis tuo autotallin ulkovuorauskin vielä joskus saada kuntoon... Myös ulkosaunan eteinen odottaa (vissiin ikuisesti...) että se tehtäis valmiiksi. Mutta sitten alkais vissiin olla remontit aika lailla tehtynä.

No nyt kuitenkin haaveista todellisuuteen. Kohta pitää taas lähteä tallaamaan kohti työmaata. Joten äkkiä hieman ruokaa napaan ja sitten menoks... Hyvää perjantaita kaikille!

Heli

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

kaikenlaista sekalaista


Aurinkoiset pikkupakkaspäivät on tältä erää ohi. Nyt on plussan puolella, harmaata ja sateista. Ja mua odottaa kohta patikointi töihin... Meillä on nyt nää uudet kuviot auton suhteen miehen uuden työpaikan takia, enkä oikeastaan onnistu millään ilveellä ottamaan autoa itselleni, jos olen sitten iltavuorossa töissä. Mies ei nimittäin sitten pääse töistä kotiin. Mulla on työmatkaa vain 3km, joten olen sitten päättänyt kävellä sen. Fillarilla en mene, koska iltavuoron jälkeen saattaakin tiet olla jäässä. Eikä mulla ole lamppuakaan. Mies hakee siis mut. Oikeastaan ihan hyvä järjestely tämä. Ensi viikko saattaakin sit olla hiukan kinkkisempi, koska mulla on koulupäiviäkin... ja olenhan mä täällä loppujen lopuksi aika jumissa nyt ilman autoa. No, tää on tätä. Ehkä jatkossa sit selviää onko meidän tosiaan hankittava toinen auto.


Mitä pitäis tehdä mansikoille? En ajatellu tehdä mitään... siinähän talvehtivat miten tahtovat. Katotaan sit keväällä mikä on inspis pihajuttujen suhteen... Mulla olis tuolla iso kasa ikkunoita, joista tahtoisin kasvihuoneen. Olis myös tiiliä sinne pohjalle. Ehkä sitten ensi keväänä kunnostaudun sillä saralla. Ehkä. Kyllä mua tuo kasvihuoneilu kiinnostais, tomaattien ja kurkkujen ja vaikka paprikoiden verran. Mutta ei sen enempiä. Vi ses.


Kokkailen paraikaa nakkisoppaa, ehkä maailman helpointa ruoka, etenkin kun sen tekee pakastetuista peruna- ja kasvissuikaleistasuikaleista... No, koitan saada siihen sitten vähän lisää "potkua" reippaalla määrällä kuivattua nokkosta, persiljaa ja ruohosipulia. Lisäksi sitten vaan kasvisliemikuutio (luomu), mustapippurirouhetta ja ne nakit. Ai niin, ja turaus ketsuppia. Herkkuruokaa helpolla!


Karvakamuilla on omat juttunsa. Huvitti tuo ankara yritys saada nuoltua voiveitsi. Entä tämä sitten:


Kepit tuhoutui alta aikayksikön. Toivotaan, että iltavuorosta palattuani on silput kadonneet...

Tänään on jotenkin ihan jees meininki. Rauhallista. Lapsilla on lomaviikko: vanhin on poikakaverilla, kakkonen on tyttökaverilla, kolmonen nukkuu/pelaa ja nelonen piirtelee itekseen. Mulla on kouluhommat kohtalaisella mallilla (Peppone hei, mä sain äskettäin ekan arvosanan: 3 asteikolla 1-3), mies on tyytyväinen uuteen työpaikkaan. Kaikki on siis ihan ok. Nyt nakkisoppaa napaan ja sitten sinne töihin loppupäiväksi... heihei!

Heli

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

enneagrammini

Edelliseen postaukseeni liittyen laitan tähän tällaisen vuosia sitten tekemäni persoonallisuustestin tuloksen. Tämä on tehty täällä ja sinäkin voit mennä sinne tekemään testin ja katsomaan pitääkö paikkansa. Mulla ainakin pitää. Mä siis olen "Ykkönen" eli "Tarkka laadunvalvoja".

Tarkka Laadunvalvoja
©Marika Borg & Viivi Brunila

"Minulla on paljon vikoja, mutta väärässä oleminen ei ole yksi niistä."

ihanteellinen * objektiivinen * periaatteellinen * järjestelmällinen * vastuuntuntoinen * oikeudenmukainen * eettinen * uudistaja * perfektionisti * korrekti * työteliäs * kontrolloitu * tunnollinen * tienraivaaja * aktivisti * kurinalainen * rehellinen * itseään kehittävä * kriittinen * velvollisuudentuntoinen * 

Parhaimmillaan: ihanteellinen, tunnollinen ja oikeudenmukainen
Huonoimmillaan: joustamaton, tiukka ja kriittinen
1-tyyppiä motivoi asioiden tekeminen oikein

"Tavoittelen mielelläni täydellisyyttä. Pidän siitä, että saan tehtyä asiat hyvin ja oikein. Pyrin välttämään virheitä ja olemaan mahdollisimman tarkka, huolellinen ja objektiivinen. "

Ykkönen haluaa aidosti parantaa asioita ympärillään ja toimia oikeudenmukaisesti, periaatteellisesti ja omille ihanteilleen uskollisesti. Hän haluaa tehdä parhaansa ja yltää moitteettomiin suorituksiin. Ykkönen pyrkii aina oikeaksi katsomaansa ratkaisuun, mutta on harvoin täysin tyytyväinen itseensä tai ympäristöönsä. Ykköset ovat niitä ihmisiä, jotka sisäisestä vastuuntuntoisuudestaan johtuen korjaavat toisten pudottamat roskat kadulta ja soittavat talonmiehelle liukkaista portaista.

Ykköset tekevät yleensä työnsä tunnollisesti ja noudattavat oikeiksi katsomiaan sääntöjä. Ykköset myös olettavat kanssaihmisiltään samaa tarkkuutta, tunnollisuutta ja oikeamielisyyttä, mihin itse uskovat. Ykkönen on yleensä itsensä ankarin kriitikko, mutta huomaa helposti myös toisten ihmisten "virheet ja erheet". Ykkönen asettaa itselleen erittäin korkeat tavoitteet, joiden saavuttaminen on ymmärrettävästi vaikeaa. Ykkösen tarkkuudessa piilee välillä myös pilkunviilaamisen siemen. Silloin Ykkösen on vaikea saada vietyä asioita loppuun liiallisen täydellisyyden tavoittelun piinaamana.

Ykkösellä on yleensä vahvat mielipiteet asioista ja hän neuvoo tai opettaa mielellään myös muita. Ykkönen saattaa tehdä omista säännöistään varsin tiukat ja hermostuu, jos ei itse yllä niihin tai jos kokee, että muut eivät kunnioita sääntöjä tai noudata ohjeita. Ykkönen kokee herkästi moraalista velvollisuutta korjata asiat, puuttua epäkohtiin ja parantaa maailman ja ihmiset ympärillään. Joskus Ykkösen hyvää tarkoittava neuvominen saatetaan tulkita myös arvosteluksi ja kritiikiksi. Ykkönen pyrkii elämässään idealistisesti omiin korkeisiin tavoitteisiinsa, mutta pelkää virheiden tekemistä. Hän saattaa vaikuttaa joskus vähän tiukalta yrittäessään olla hyvä ja virheetön.

Parhaimmillaan Tarkka Laadunvalvoja eli Ykkönen on ihanteellinen, periaatteellinen ja oikeamielinen ihminen. Ykkösellä on selkeä henkilökohtainen käsitys hyvästä ja pahasta ja hän haluaa olla reilu, järkevä ja objektiivinen. Totuus, oikeudenmukaisuus ja eettisyys ovat Ykköselle erittäin tärkeitä arvoja. Hän pyrkii saavuttamaan omat korkeat ihanteensa kaikilla elämänsä alueilla ja on tunnollinen pyrkimyksissään parantaa itseään ja ympäristöään. Ykköset ovat luonnostaan vastuuntuntoisia ja pyrkivät lahjomattomuuteen ja korkeisiin tavoitteisiin. Parhaimmillaan Ykkönen on humaani, inspiroiva ja aidosti esimerkillinen ihminen. Ykkösten huumorintaju on usein nasevan "kuivakkaa" ja tarkkanäköistä.

Niin... ehkä tämä hiukan selittää sitä, miksi olen sellainen kuin olen. Ehkä se, ettei mikään koskaan ole täydellisesti hyvin, on se mun kompastuskivi. 

Oli miten oli, tätä ajoittaista ahdistusta on vaikea itekään tajuta. Kun kaikki on periaatteessa ihan jees, ja sitten kuitenkaan mikään ei ole. Kun tekis vaan mieli avata ovi, lähteä kävelemään ja kävellä maailman reunalta alas. Tai kun tekis mieli vaan mennä nurkkaan kippuralle eikä nousta koskaan. Siellä metsässäkin kun makasin joku aika sitten, niin just sellanen mieli oli, että en tahdo nousta siitä ollenkaan. Mieli kiertää kehää, ja vaikka miten koittaa niin se ahdistus ei katoa. 

Ei sitä ihan totta voi oikein järjellä ees selittää. Mä voin olla ihan "normaali", iloinen, sosiaalinen, puhelias jne. ja silti mulla on samaan aikaan myös ihan käsittämättömän syvä tyhjyys ja suru sisälläni. Enkä mä osa selittää mistä ne johtuu. Eikä se käskemällä mihinkään katoa. Onko se masennusta, en tiiä. Kuitenkin tämä on mulle ns. tuttu juttu. 

Olen aika ristiriitainen tyyppi varmaan, koska olen toisaalta myös "iloinen, vilkas, avoin, auttavainen" - ja moni näkee musta vain sen puolen. Saan kuulla, että olen "aina niin iloinen", tai muuta sellasta. Muuta en välttämättä halua näyttääkään. Mutta pohjimmiltani olen kuitenkin tällainen melankolinen ahdistuja. Ja se ahdistus on myös ihan fyysinen tunne. Eikä kukaan tajua. Paitsi ne, jotka kokemuksesta tietää, mitä mä tarkoitan. Heitäkin on, tiedän.

Jaa, voi olla nyt aika typerää kirjoitella näistä asioista julkisesti. Mut kirjoitan silti. Olisi kiva kuulla, onko muilla samanlaisia ajatuksia... Ja onko muita, kenelle tuo ykkönen kolahtaa. Tuo sama juttu on muuten ollu mulla aiemminkin blogissa, mutta poistin silloin ne monen vuoden tekstit ja se meni muiden mukana. Joten sorry jos oli toistoa jollekin.

Heli

lauantai 19. lokakuuta 2013

katumuspäivä


Mä taidan kyllä olla ihminen, jolla ei ole minkäänlaista rentoutumisen kykyä. Koko ajan tuhannet ja miljoonat velvollisuudet painaa ja huono omatunto kolkuttelee. Eilinen oli taas hyvä esimerkki. Ensinnäkin luin sitä aiemmin mainitsemaani kirjaa noin about koko päivän, vaikka mun kyllä oikeesti piti vapaapäivänäni tehdä kouluhommia. No siellä kirjassa sit aika railakkaasti ryypättiin, ja alkoi tuntua hyvältä idealta ottaa itsekin illalla himppasen ilolientä. 

No otinkin, tosin en kyllä paljoa. Mentiin myös aika myöhään tuonne naapuriin karaokea laulamaan. Vaihdoin juomat teeksi jo hyvinkin ajoissa. Laulaa loilottelin (todennäköisesti ei mitään ihanaa kuultavaa...). Aika kului järkyttävän äkkiä - yhtäkkiä kello oli kaksi! Minä sinkosin välittömästi kotia kohti. Oli melkein paniikki, että miten tässä nyt näin kävi, miten mä näin myöhään täällä vielä oon, voi hemmetin hemmetti... kauhee ahdistus. Nukkumaan kävin varmaan vasta kolmen jälkeen (mun on pakkomielle käydä aina suihkussa, etenkin jos yhtään olen joutunu olemaan tupakansavussa - on ihan karmeeta kun tukka ja vaatteet ja kaikki haisee).


Heräsin kuuden jälkeen. Jep. Kolmen tunnin yöunet... Ruoskin itseäni henkisesti siitä typerän myöhään menneestä illasta. En meinannu millään saada unen päästä kiinni uudestaan, mielessä takoi vaan, että idiootti, olis pitäny jäädä vaan kotiin, olis pitäny juoda vaan teetä (vaikka todellakaan ei siis ollu mikään känni päällä siellä). Ei mitään järkee. Jossain kohtaa mulle iski jopa sellanen kauhistunut ajatus päähän, että mullahan on työpäivä. No oikeesti ei ole, sekosin päivissä, vaan huomenna on työpäivä. 

Nousin joskus yhdeksän maissa viimein sitten ylös - edelleenkin siis alle kuuden tunnin yöunilla taas tämäkin yö... Kauheet katumusharjoitukset käyntiin. Eli tiskikone tyhjäksi, pyykkikone pyörimään. Puput alakertaan, ettei niden ressukoiden tarvii olla pikku häkeissään niin pitkään kun muut herää. Edelleen painaa ahdistus, kun kello on jo vaikka mitä enkä ole vieläkään käyttäny koiriakaan lenkillä... millanen emäntä/ihminen mä oikein oon?? Toiset napittaa mua kauniilla silmillään ja mä vaan... istun koneella. Aurinkokin paistaa ja on ihan pikku pakkanen - eli siis mahtava keli ulkoiluun.


Ensiräntä rätki tänne eilen, huomasin kesken sen kirjan luvun että vesisade oli vaihtunut valkoiseksi. Piti mennä kuvaamaan, mutta oli vähän vaikee etsiä kohta mistä kuvais. Meidän pihalla kun on edelleen vaikka mitä roinakasaa, mm. kattopellit oottamassa, että tänään mies ja naapurin mies ne laittaa paikoilleen. Eikä muuten varmaan yhtään toi mun mies mieti, että "voi fuck, tulipa oltua myöhään naapurissa, tulipa nukuttua myöhään"... Ehei. Se nukkuu varmaan tonne puolille päivin ja sit ihan relax alkaa hommiin. Kun taas mä olen siinä vaiheessa tehnyt jo sata asiaa ja koko ajan ihan hirveän ahdistuneena ja huonolla omallatunnolla.

Aina välillä mä mietin, että miten mä en oikeesti osaa ottaa rennosti? Miten tää on aina tällasta? Mulla on AINA huono omatunto, jos olen illan ja puoli yötä jossain, etenkin jos juon jotain, ees vähän. Mua kaduttaa AINA, että tuli vaikka se vähäinenkin määrä otettua. Ja yleensä ottaen, että tuli oltua jossain muualla kuin kotona... ettei tullu mentyä nukkumaan ajoissa ja pidettyä kaikkea täällä kotona kontrollissa. Ajattelen aina, että siellä ne koirat, kissat, puput, lapset, tiskit, pyykit jne on ja minä en oo... On mulle sanottukin joskus siitä, että oon niin takakiree, enkä osaa rentoutua...

No lapset on meillä jo kyllä isoja, ja nuorimmainen oli kaverilla yökylässäkin eilen, että ne ei varmasti mun kotona olemisista piittaa (päin vastoin, täällä oli 15-vuotias vielä hereillä kattelemassa Walking Deadia koneeltaan, kun tultiin kahdelta kotiin...). Minusta vaan tuntuu, että koti, lapset, eläimet, maailma... on ihan kaatumaisillaan, jos en ole sitä pitämässä pystyssä ja huolehtimassa täällä tauotta ja koko ajan. Joo, mulla on huono omatunto jopa töissä käymisestä, koska "joudun jättämään koirat kotiin ja ne niin surkeena kattoo kun mä lähden..." ja olen esim uusia vuosia taikka juhannuksia istunu yksinäni kotona, "ettei koirien tartte olla yksin". Mä vaan en osaa olla hyvällä mielellä, kun mieltä painaa nämä jutut. Oon sit mieluummin kotona. Oon vissiin ihan sekasin. 

Se pitää vielä sanoa, että mä en ole mikään kovin matkustelevainen ihminen. Osin siksi, ettei siihen kyllä olis varaakaan... ja osin sitten taas tuosta varattomuudesta johtuen, kun en osaa ottaa siellä lomallakaan rennosti, kun koko ajan mietin että "tälläkin rahalla olisi kotona saanu sitä ja tätä"... En siis koe järkeväksi tässä kohtaa paljon edes lomista haaveilla, koska ei ne ajais asiaansa. No toisaalta mä kyllä kuitenkin toivoisin, että jostain löytyis joskus rahaa niin, että pääsisin käymään Englannissa ystäväni luona. Ja että jos niin onnellisesti kävis, että sinne pääsisin, osaisin myös nauttia reissusta ilman noita takaraivossa takovia ajatuksia... 

Että sellaset katumusfiilarit tänään.
Onko kellään muulla koskaan vastaavia fiiliksiä...?

Nyt meen sinne koiralenkille, jos pikkuisen vaikka takakireys hellittäis... moi!

Heli

PS. Niin, lisään tänne vielä, että tietty ratkaisu olis, että en vaan menis koskaan mihinkään. Mutta sekin on vähän hassu ajatus... kuitenkin etukäteen aina mietin, että olis kiva ja tekis hyvää vähän tuulettua. Mutta sitten kuitenkin on nää fiilarit... En tiiä. Ehkä mä vaan tosiaan oon niin kiree ja kontrollifriikki ihminen. 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

mukava päivä


Tänään on ollu aika lailla erilainen päivä kuin eilen. Aurinkokin paistoi mukavasti. Menin eilen nukkumaan jo klo 22 ja kyllä sen huomasi, paljon pirteämpi olo oli heti. Täytyy yrittää useammin tuota ajoissa nukkumaan menemistä... eli pitää vierottaa itsensä koneelta aiemmin. Yksi houkutin koneelta poistumiseen on hyvä kirja, toisaalta sen parissa vierähtää aika helposti myös yöhön saakka. No, ehkä se on kuitenkin tätä näytön valoa parempi vaihtoehto unen kannalta.


Olin aamusella juuri aikeissa lähteä koirien kanssa metsään, kun pihaan ajoi traktori ja kippasi meille polttopuukuorman. Koska tiesin, että huomenna jo kenties tulee taivaalta jotain märkää, ja senkin, että mies ei ole illalla kotona, päätin tarttua toimeen ja kantaa puut vajaan. Se on ihan kivaa puuhaa, kun vaan saa aloitettua - vaikka yleensä kyllä aika sujuvasti luistan kaikesta tuollasesta hommasta. Lasken sen "miesten työksi" (ja joo, lasten myös...). Ja toi vaja ei muuten ole yhtään vino, vaikka kuvasta sellanen käsitys tuleekin...


Meillä oli puuvajan pohjalla nuo muutamat laudat, eikä mitään muuta poltettavaa... meillä on siis puulämmitys, ja lämmityskausi on pikku hiljaa jo alkanutkin. Eli todellakin tartti jo saada lisää polttopuita. No minä kun en sitten ole pituudella pilattu, tarttin avukseni tuolin, että sain puut mahdollisimman korkeaksi pinoksi (=kattoon asti). (Ja nyt muuten huomasin tuosta kuvasta, että meillähän näkyy olevan tuo sisäkaton panelointi aivan kesken... montakohan vuotta siitä jo on, kun tuo rakennus on meille tullut... 10? 15???) 

No tuli kyllä reisi-pakara-jumppa tälle päivälle tehtyä, kun kiipesin ylös ja alas. Puita oli yhteensä vissiin jotakin 7 heittokuutiota ja niistä syntyi kolme kattoon asti olevaa kasaa sekä yksi vajaa. Niistä melkein kolme kokonaista tein yksin, ihan lopussa sitten tuli jälkikasvu auttamaan. Olen kyllä niin tyytyväinen, että nyt on puut sisätiloissa! Melkein tarttis kyllä tilata saman tien toinen samanlainen satsi, koska nuo puut ei riitä meille talveksi ja myös koska vajassa olis vielä hyvin tilaa... menis samoilla lämpimillä tuo homma vielä toistekin.

Ajattelin muuten siinä puita kantaessani, että nuo samat puut lämmittää itse asiassa kaksi kertaa. Ensin minut, kun kannan niitä, ja sitten vielä talon, kun niitä poltetaan. Ja mistä mä tiedän, vaikka puiden tekijä on myöskin jo saanut niillä kertaalleen hien pintaan!


Tästä päivästä jäi siis oikein mainio fiilis. Mieskin kävi kirjottelemassa uuteen paikkaan työsopimuksen ja aloittaa siellä ensi maanantaina, joten sekin asia on nyt selvä. Lisäksi selvitin vähän mun kouluhommien juttuja (yhden tehtävän kohdalta tarttin vähän lisäinfoa) ja juttelin oikein kivan puhelun opettajani kanssa. Ja sain myös viimein soitettua liittoon ja kyseltyä noista tukiasioista pari juttua, mitkä on mieltä kaihertanu.

Nyt tässä ei sit enää muuta olekaan kuin hammaspesu ja sitten sänkyyn sen hyvän kirjan kanssa... Tällä hetkellä luen Marian Keyesin kirjaa Hurmaava mies. Tykkään, kuten muutenkin tuon kirjailijan teoksista. Mukaansa tempaavia, tekis mieli ahmia aina koko kirja kerralla!

Kuulemisiin taas!

Heli

tiistai 15. lokakuuta 2013

tired


Olen uupunut. Ihan totaalisesti. En kyllä muista, milloin olis ollut näin järkyttävä väsymys... Yöunet on viime aikoina olleet jatkuvasti sellaset 6-7 tuntia. En vaan saa mentyä aiemmin nukkumaan, ja jos vaikka menenkin, en aina meinaa saada heti unta. Toisaalta aika usein herään jo ennen kellon soittoa, joko koirien herättämänä tai ihan itekseni. Aivan liian vähän unta kuitenkin jatkuvasti ja olokin on kyllä ollu jo pitkään sen mukainen, eli koko ajan väsyny.


Viime yönä unta tuli ehkä sellaset 6 tuntia, ja aamulla oli kyllä aivan raato olo. Kello soi noin 6.40, mä vaan en jaksanu nousta. Lopulta katoin kelloa kun se oli 7.20, eli lasten bussi oli jo menny... ja lapset yhä nukkui... No, en jaksanu ressata. Herättelin porukat, kävin suihkussa, söin... sitten vein miehen töihin ja lapset kouluun, kaikki tietenkin komeesti myöhässä. Meillä on vain yksi auto, siksi tätä kuskaamista ees taas aina kun tarviin autoa. Sitten menin töihin, mulla oli tänään sellanen vähän extra-vuoro, eli alkamisaika oli aika vapaa, kunhan tietyn tuntimäärän tein vaan sitten. Tollanen työvuorosysteemi oliskin oikein jees, mutta eihän se tietenkään tuollasessa työssä onnistu kuin erikoishommissa silloin tällöin.


Töissä oli kyllä oikein mukavaa. Mä tekisin vaikka aina noita "piperryshommia". Hyllyjen uudelleen järjestämistä, tuotemäärien tarkistamista yms. Se on hommaa, missä ajan kulua ei huomaa laisinkaan, yhtäkkiä vaan alkaa olla nälkä ja huomaa että pari tuntia onkin taas vierähtäny. Lisäksi saa puuhailla ihan rauhassa sitä omaa juttuaan. Me like. Mä oon kyllä sellanen itsenäisen työn tekijä paljon mieluummin kuin ryhmätöiden. Olen sosiaalinen ja viihdyn ihmisten parissa kyllä, mutta työni tahtoisin tehdä niin, että teen sen kokonaan ihan ite ja oon siitä vastuussa ihan ite. Toivottavasti meillä ei koulussa kovin paljoa tehdä ryhmätöitä... vaikka se tiimityöskentely tuntuukin olevan kovin trendikästä. Plääh.


Meillä on tulossa kotona nyt pieniä muutoksia. Mies vaihtaa työpaikkaa, joka tarkoittaa sitä että meidän yhden auton taktiikka ei ehkä enää jatkossa oikein toimi. Toisaalta kaikki on järjestelykysymystä, ja toisaalta taas minusta on ajoittain tosi turhauttavaa, kun joudun ajelemaan ees taas auton vuoksi. En saa koskaan jäädä nukkumaan, vaikka menisin iltavuoroon, jos tarviin sitä autoa jossain kohtaa päivää. Mun työmatkahan kyllä sujuu vaikka kävellen tarvittaessa, mutta koulumatkat taas ei tosiaankaan. Plus että en mä kauppakasseja kävellen tätä matkaa kyllä kanna. No, täytynee katsella hetki miten tässä nyt tilanteet menee, iso menoerähän se toinen auto sitten kaikkineen olis ja se vähän kyllä kieltämättä mietityttää. Hienoa kuitenkin, että toi miehen työasia nyt vihdoin viimein selvisi, sitä on tässä ooteltukin jo ihan tovi. Toivottavasti uusi työpaikka on sit mukava. 

Jaaha, jos vaikka sitten pieni happihyppely koirien kanssa... vai menisköhän vaan nukkumaan...

Heli

maanantai 14. lokakuuta 2013

eilen, tänään, huomenna...


Ihan ensiks on kerrottava tälle kuvalle selitys. Sain joskus aikaa sitten ihan järkyttävän ison kesäkurpitsan. No enhän mä siitä sitten mitään saanu tehdyksi, ja alkoi olla jo ihan tuska, että mihin mä sen lykkään... lopulta pilkoin palasiksi ja kiikutin metsän reunaan, jos vaikka joku eläin sitä söis. Tänään kävin katsomassa, mutta ei oo tainnut kelleen kelvata. Pari palasta tosin oli siirtyny kauemmaksi, johonki metrin päähän. Ehkä joku yritti olla kohtelias ja syödä sitä, mutta ei sit tykännytkään? Kuva siis piti ottaa vertailun vuoksi, tänään otin toisen kuvan samasta kohtaa mutta vielä en ole ehtiny niitä vertailemaan.


Eiliset kahvittelut meni oikein mukavasti. Sain paikat kuntoon juuri ja juuri, ja itselleni vaatteet vaihdettua ja meikit vetästyä naamaan just ennen kuin vieraat saapui. Kiva parituntinen siinä vierähti. Mun Plan B onneksi oli myös onnistunut: mun piti hommata pakastepatonkeja tarjolle, mutta ne maustevoi-patongit ei sit ollukaan laktoosittomia, joten piti siinä tuskailla että mitämänytteen... Tein rieskarullia ja voi voi kun ne olikin herkkuja!! En meinannu ees uskoa, että sain jotain niin hyvää aikaiseksi. 

Pikasesti tässä ohje, joka on todellaki ihan omasta päästä hätäpäissään vetästy:

Lapin Rilloja ("rieska niin kuin tortilla")

täyte 1:
maustamatonta tuorejuustoa
hampurilaiskastiketta
paprikaa ihan pikku silppuna
+ salaatinlehtiä
*sekoita kolme ekaa ainesta, levitä rieskalle + salaatti, kääri rullalle
*puolita kirsikkatomaatteja, laita puolikkaita 4kpl yhden rieskan päälle, tomaateista+rieskasta cocktail-tikut (tai hammastikut...) läpi, sitten leikkaa yksi pötikkä neljään osaan ja asettele palat lautaselle

täyte 2:
tuorejuusto
hampparikastike
suolakurkkusilppua
juustoraastetta
+ salaatinlehtiä
+ ohuita kinkkusiivuja
*sekoita neljä ekaa, levitä rieskalle + salaatit + kinkkusiivut, kääri rullalle
*tomaatin sijaan käytä palasten päällä tikun alla monin kerroin käännettyjä kinkkusiivuja, palastele rieskarulla ja asettele lautaselle

Kuvia ei ole, mutta aah, noi oli hyviä!! Ainaki kasvisversiot, joita ite söin. Mutta tuntui uppoavan muille noi kinkkuversiotkin. Teen kyllä toistekin!!


Tänään oli hyvä päivä. Sain tehtyä ja palautettua kaikki tähänastiset atk-tehtävät, jes!! Tosin ei ne kotona ite tehdyt aivan putkeen oo menneet, en muistanu niitä asiakirja-asetuksia ulkoa (enkä jaksanu ettiä ohjeita...) joten parit tyhjät rivit sieltä kyllä taitaa nyt puuttua ylätunnisteista, ja päivämääräkin on vaan roiskastu jonnekin. Mutta kerroin tänään asiasta opelle, kun olin tunneilla. On ne vaan sellasia juttuja mitä ei voi pieni ihminen muistaa ulkoa... ainakaan kun ei niitä koskaan käytä missään.

Jep jep, sellanen päivä siis tänään. Nyt nukkumaan... huomenna töihin viideksi tunniksi ja loppuviikolla olis aikomus sitten tehdä muita tehtäviä mahdollisimman pitkälle ja kenties jo ihan valmiiksikin asti. Sit olis sunnuntaina työvuoro ja ens viikolla on täällä suunnalla syysloma, eli mulla työviikko. Mutta nyt ei muuta kun läskit silmille. Voi karmee mikä sanonta ja periytyy suoraan äitini sanonta-varastosta - mitä mun ei koskaan ikinä pitäny alkaa käyttelemään, mut näin tässä vaan on nyt käyny, että aika montakin ärsyttävän typerää sanontaa suusta aina välillä putkahtaa sopivassa kohdassa... ;)

Hyvät yöt - vai pitäiskö sanoa Nat kuit!! *huokaus, toikin on äitin sanontoja...*

Heli

lauantai 12. lokakuuta 2013

siivouspäivä


Meillä on huomenna pienet kahvittelut, kun esikoinen meni jokin aika sitten kihloihin ja nyt sitten perheet kokoontuu sitä vähän juhlistamaan. Sulhon vanhemmat on käynyt meillä kerran aikaisemmin, ja sillon meillä oli just meneillään kauhee siirto-operaatio huoneiden välillä.... eli ihan karsee sotku. Se tapaaminen tuli vähän yllättäen, joten yhtään ei tosiaan oltu mihinkään vieraisiin varauduttu. 

No nyt on sitten asia toisin, ja oon täällä siivonnu ihan hullunaan. Sain viimein pestyksi noita ikkunoitakin jopa, sen lisäksi otin sohvanpäällyset pyykkiin ja oikeestaan koko talo on joutunu jynssättäväksi. Ja kuten arvata saattaa, kaikki on vielä aivan kesken... Huomenna on aamulla vielä formulatkin, eli mies tiukasti niitä kattomassa, ja mä joudun hermoilemaan paikkoja kuosiin sillä välin. 


Tässä päivässä on kyllä ollu jonkun verran sellasta turhaakin tekemistä, mä nimittäin päätin että just nyt on pakko vaihtaa alakertaan verhotangot ja ommella verhot. Meillä on ollu tässä ruokatilassa sellaset puiset (valkoiseksi maalatut) mummolatyyliset verhotangot, joiden tilalle oon jo ammoisina aikoina ostanu Ikeasta metallitangot (ne halvat mustat). Oon myös ostanut Ikeasta jo aikanaan valkoista kangasta nimenomaan noita verhoja varten. Nyt siis mies iski tangot paikalleen ja minä ompelin - ja sitten totesin, että verhot on aivan karseet. Että sinne meni sekin aika aivan hukkaan sitten. Ripustin tankoihin vaan kynttiläkippoja roikkumaan, ne on paljon enemmän minun näköiset noin.


Kello on jo aivan kauheen paljon, ja mun täytyy vielä mennä suihkuun ja laittaa puhtaat lakanat sänkyyn. Aamulla on kans vielä monta hommaa: pitää silittää lahjaksi hankkimani pussilakanat ja keittiöpyyhkeet (pesin ne, että saa vaikka heti sitten laittaa sänkyyn ne pussarit) ja keksiä miten ne paketois, pitää koittaa saada aikaiseksi kelvollisen makuisia rieskarullia suolaiseksi palaksi (sulhon äiti tuo kakun), pitää pestä vessat, pitää muutenkin vielä suoria paikat kuntoon, koska täällä on edelleen aika sekaista... 

On tää niin tätä. Ei voi mitään, mutta tuntuu joka ainoan vapaapäivän kohdalla, että mulla on itse asiassa tekemistä vaikka muille jakaa. Koskaan ei vapaat on sellasia lepopäiviä kuin toivoisin. Mulla on nyt tosi harvoin noita työpäiviä, eikä kouluakaan mitenkään rasitteeksi asti ole, mutta etätehtäviä piisaa ja niiden parissa vierähtää äkkiä tuntikausia aikaa. Sain nyt keskiviikon ja torstain aikana tehtyä aika hyvin niitä pois ja lähetettyäkin ne jo, mutta edelleen on monta juttua työn alla tai aloittamattakin. Ja sitten tosiaan aikaa vie vielä tää ikuinen siivoilu.

No, nyt on pakko jättää kuitenkin hommat kesken ja mentävä suihkun kautta nukkumaan. Jaksaa sit huomenna taas painaa... hitto, pitää varmaan vielä jotain vaatteitakin silittää ja ai niin mähän ostin jotain ulkorehuja mitkä pitää kans muistaa istuttaa pataan... saa nähä käykö niin, että ne on purkkeineen päivineen tuossa talon edustalla vielä sittenkin, kun vieraat tulee...

Heli

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

metsässä, monella lailla


Terkkuja täältä nurkasta! Nyt on pakerrettuna yksi isohko homma valmiiksi, nimittäin enkun tehtävät. Tuossa monistenipussa oli aika monta kohtaa (eli hirveesti), missä oli merkintä "Etä". Olen valehtelematta varmasti 10 tuntia niitä vääntäny kaikkinensa. No nyt ne on kuitenkin valmiit ja yksi homma on poissa "to do"-listalta. Jee!


Tänään olen kouluhommien ohella kyllä taas todella paljon miettiny asioiden järkevyyttä. Siis opiskelun yms. Asia on sillä lailla, että selkeestikään mun selkää ei ole tehty istumahommiin. Jos ei kyllä myöskään raskaisiin kantohommiin. Joka tapauksessa tämä koneella kököttely tehtävien parissa (ok, oon mä aika paljon tänään myös surffannu mm. Kaarinan sivuilla lukemassa vaikka mitä tekstejä) on ihan kuolemaksi selälle. Myös mun niskat on ihan järjettömässä jumissa, päätä särkee koko ajan. Vaikka selkä on nyt taatusti paremmassa kunnossa kuin vaikkapa keväällä, kiitos kuntosalin, se ei vaan tykkää paikallaan olemisesta. Joten hiukan mietityttää tuo ajatukseni toimistohommista......


Kuntosali-asiatkin on mietityttäny. Mä arvasin tän, että alkuinnostus laantuu jossain kohtaa. No nyt se on tapahtunu... Mä ihan oikeesti mietin, että siitä on tullu mulle sellanen "pitäis mennä sinnekin" ja pelkkä ajatus jo saa kulmat kurttuun ja ärsyyntymisen pintaan. Lisäks mä mietin, että mun kuitenkin pitäis myös ulkoiluttaa koiria, ja jos mulla ei oo kauheesti aikaa niin kummankohan valitsen?? No tasan varmasti ne koirat. Ei tartte kun vetää kumpparit jalkaan ja sanoa niille että tulkaas tytöt, niin on jo kaksi innostunutta kaveria mulla ja itellekin tulee hyvä mieli. Lähimetsässä oon tallannu monena päivänä nyt vaan, siis "vaan" tarkoittaa että en ole menny narulenkkejä tien varressa lainkaan, mutta koirathan tykkää hullun lailla kun saavat irti juoksennella.

Jos totta puhutaan, niin kyllä mun tarttis kuitenki saada itteni sinne salille takas. On se niin hyvää tehny selälle kuitenki. Ehkä huomenna?? Jos se vaikka siitä lähtis taas sujumaan... Sitä paitsi mä todella haluaisin olla vahva ja notkea (ja laiha) * joten pelkästään suklaata syömällä ja metsässä laahustamalla musta tuskin sellasta tulee...

(*Ja lisätääs tähän nyt sit vielä selvyyden vuoksi, että mä en ole noista mitään, eli siis en ole vahva, notkea taikka laiha. Mut haluaisin olla.)


Niin pieni läntti kun toi metsä onkin, siitä on tullu mulle viime aikoina kyllä aika tärkeä paikka. Mikään hiljainen ja ihana rauhan tyyssija se ei ole, sinne kuuluu tosi selvästi läheisen 6-tien äänet... mutta silti se on rauhoittava paikka. Meen usein sinne kurttu otsassa, mutta kyllä se siellä silenee ainakin vähän. Oon huomannu, että kaikki nää päässä riehuvat mietteet on alkanu masentaa mua. (Plus on monta muutakin asiaa siihen vaikuttamassa, mutta ei niistä sen enempiä.) Olen muutenki sellanen masennukseen taipuvainen ihminen ja ajoittain vähän huolestuttaa että miten pitkälle tää tästä kehittyy... Etsinkin monesti tuolta metsästä jotain vastauksia ja koitan opetella kuuntelemaan mitä todella haluan. Mä olen nykyään hyvin harvoin (jos koskaan) onnellinen ja tyytyväinen ja se on mielestäni aika huono juttu.


Oli miten oli, mä edelleen siis vatkaan ja vaivaan että mitä mä tekisin minkäkin asian kanssa. Mä lähdin opiskeluihin sillä mielellä, että "katellaan". Mä en aio pakottaa itteeni jatkamaan, jos tuntuu että ei oo järkeä. Tottakai tuntuu, että mitähän taas kaikki tutut ajattelee, jos mä lyön hanskat tiskiin tänkin asian kanssa... Mut en aio vielä lopettaakaan, koska sit mä tiedän, että ajattelisin kuitenkin keväällä että "miks ihmeessä mä lopetin enkä kattonu ees ekaa harjottelua". Mistä sen ikinä tietää, vaikka mun eteen ojennettais tarjottimella mun kaikkien aikojen unelmatyö vaikka tän opiskelun kautta? Joten en tee asialle just nyt mitään muuta paitsi ärsyttävästi vatkaan sitä pääni sisällä...


Se mun eka harjottelu on edessä vasta siis kevään lopussa (muilla on jo eka harjottelu nyt ennen joulua, mutta mä oon sen ajan normaalisti töissä, koska en viitti mennä työpaikalleni harjottelijaksi...) ja mun täytyy myöntää että on sellasta pientä ahdistusta ilmassa sen suhteen jo nyt... Mä kun oon kuitenkin tullu tulokseen, että ehkä en sittenkään kaipaa sitä kokopäivätyötä, ja en oo kyllä kuullu toimistosta, jossa olis vaikka kuuden tunnin päivät. (No en mä oo kyllä kysellykään voiko olla... mut oletan että ei.) Ja kun oon jo kuitenki tällanen aikuinen ihminen niin tuntuu jotenkin tosi oudolta mennä jonneki työpaikkaan harjottelijaksi... Mut mä ajattelen, että kenties vaikka jonain päivänä mua kohtais se onni, että keksisin mitä mä teen isona ja jos vaikka voisin olla yrittäjä, niin tän opiskelun kautta mulla olis ehkä ees jotain pikku havaintoa kirjanpidosta ja sellasesta. Et ehkä tällä koulutuksella on tarkoitus sinne jonnekin tulevaisuuden varalle.


Loppuun vielä pari tapahtumaa tältä päivältä.

*Olin antamassa koirille ruokaa. Ihmettelin, että mitä ne nyt sinne hellan alle niin neniään tunkee... vedin hellan sitten seinästä irti, että jos sinne on vaikka jotain ruokaa pudonnu väliin. Vielä mitä - siellä oli hiiri! Tarina päättyi hiiren kannalta surullisesti, koska kyseessähän on rottakoirat...

*Menin kuopuksen ja koirien kanssa illalla vielä metsään. Oli jo melkoisen hämärää. Sanoin tytölle, että aina joskus mietin, että tekis mieli mennä sinne sammalille makaamaan ja katsella vaan puiden latvoja ja taivasta. Tyttö sanoi, että ai näinkö, ja heittäytyi maahan. Just noin. Siinä me sitten maattiin varmaan vartti ja tuijoteltiin heiluvia puiden latvoja. Oli muuten kerta kaikkiaan päivän paras hetki. Aion tehdä toistekin ja suosittelen kokeilemaan. Teki mieli jäädä siihen yöksi. Se oli hyvin rauhoittavaa.

Kuulemisiin taas!

Heli

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

siivousjuttua


Ihan pakko pitää nyt teetauko. (Olispa keksejäkin...) Oon siivoillu vähän niin kuin koko päivän. Se ei todellakaan tarkoita, että meillä olis siistiä nyt. Ei. Vaan sitä, että paikat on entistä enemmän sekaisin... Niin tyypillistä mun siivoilua tällanen. 

Mä aloin siirtelemään erinäisiä juttuja tuolta yhdestä kaapista tähän uuteen lipastooni - sellasta kamaa mikä nyt liittyy kouluun tai tietokoneeseen tai tulostimeen jne. Kameranikin siirsin tänne. No sitten tonne kaappiin tuli tietenkin aukkoja, ja aloin sitä kaappia järkkäämään. Ja sitten peli olikin jo menetetty... ja siivous vaihtui melkoiseksi sotkuksi.

Mä siis todella, todella, TODELLA inhoan kaikkea turhaa kamaa. Mä olen varmasti esimerkiksi koko sen ajan, kun meillä on ollu lapsia, pitäny kaapit tyhjänä turhasta roinasta. Olen aina kuumeisesti odottanu, että lapset kasvaa ja saan heivata hittoon ne pieneksi jääneet kamat. (Ja sitten kun noita lapsia siunaantuikin aika peräkkäin neljä, manasin aina kun olin just ehtiny jo hävittää kaiken...) Mä en usko, että meillä on kauheesti ylimääräistä roinaa, noin niin kuin periaatteessa ainakaan. Mutta...


Ajoittain mulle iskee todellinen raivo-fiilis tän kaiken kaman keskellä. Mistä sitä tulee, vaikka mä koko ajan sitä kannan pois enkä mielestäni ostele mitenkään paljoa mitään?? Ihan oikeesti, mistä??? 

No, esimerkiksi vaatejuttujen kanssa meillä on jatkuva show. Me saadaan kierrossa vaatteita ja meiltä (onneks) myös lähtee sitä koko ajan. Ostan uutta melko lailla harkiten. Eilen sain siskolta ihanan takin - olinkin oikeesti takkia vailla ja olen takista tosi iloinen. Mutta siis noin yleensä ottaen noi vaatteet.... *huoh* Onneksi nyt on se systeemi H&M:llä, että sinne voi viedä jopa rikkinäiset, ettei tarvii roskiin työntää. Taas on nurkissa vaatekasseja ja -nyssäköitä moneen suuntaan lähdössä. Olen myös käyny jo läpi kaikkien muiden vaatteet, paitsi aitassa asuvien isojen lasten. Tyttö käykööt ite vaatteensa läpi, mulla menee niihin rätteihin vaan hermot... Ja pojalla nyt ei montaa riepua edes ole (kun tois nekin vähät välillä pyykkiin...).

Mutta on niin monta asiaa, minkä seuraava sijoituspaikka on todella ongelmallista. Olen tänään miettinyt tuntitolkulla, että mihin laittaisin mitäkin. Ja mitä säästäisin - ja MIKSI säästäisin. 

Mihin laittaisin lehtiä, jotka on siistejä ja ehjiä, mutta joita en lue enää, enkä viittis ihan paperinkeräykseenkään laittaa? Ehkä otan ne kainaloon ja vien vaikka terveyskeskuksen odotustiloihin luettavaksi. Mitä tekisin sellasille lehdille, joissa on mun itse kirjoittamia artikkeleita?? Säästänkö vai heitänkö pois?? Tosi vaikea valinta. 

Entä mihin laittaisin astioita ja vaikkapa kynttiläkippoja, joilla en tee mitään? No säästän ainakin osin lapsille. Mutta missä kohtaa iskee hermostuminen niihin tavaroihin, kun ne ei vieläkään ole nurkista kadonneet, kun ei ne lapsetkaan ole vielä täältä kadonneet...?? 

Säästäisinkö lasten tekemiä askarteluja ja piirroksia? No en paljoakaan kyllä säästä. Entä vaikkapa meidän häistä saadut onnittelukortit? Nekin laitoin poltettavaksi. Tämäkin oli vähän sellanen "voinko mä nyt tällaset hävittää"-juttuja... Mä aika vastikään heitin pois morsiuskimppuni, joka on siis yli 18v vanha. Kuiva, rapiseva, väritön... mitä mä sillä teen. Ei meidän avioliitto varmaan kaadu siihen, vaikka heitänkin tuollasia asioita pois. Silti tuntui, että onko väärin heittää ne pois, etenkin kun niitä on niin kauan säilönyt...

Säästänkö kirjoja, mitä en lue, mutta olen vaikkapa saanut joltakin ystävältä? Tavaroita, joita olen saanut? Säästänkö kynttilöitä, jotka on käyttämättömiä mutta olleet kaapissa about 5 vuotta jo? No kynttilät voi aina toki polttaa pois, ja aloinkin niitä nyt poltella. Tämä lipasto on siitäkin kiva, että tuossa ylätasolla voi poltella kynttilöitä ja ne samalla näkee kivasti tähän kun kirjottelen. Usein mulla nimittäin kynttilöiden polttaminen jää, kun ne on jotenkin niin näkymättömissä. 

Niin ja säästänkö irtoteet, joita ei vaan koskaan tule juotua? Olen monta kertaa sanonut itselleni (painokkaasti!!), että nyt en osta yhtään uutta teepakettia (sitä lempparipussiteetäni siis, jota juon melkein vain ja ainoastaan...) ennen kuin olen juonut myös nuo kaikki irtoteet pois. Mutta miten siinä sitten aina käykään?? 


Musta olis välillä todella ihanaa, kun vois vaan pakata kaikki turhat jutut yhteen isoon laatikkoon (tai viiteen...) ja kantaa ne jonnekin, jollekin. Eikä koskaan enää tarttis miettiä niitä tavaroita. Tällä hetkellä olen kasannut tosiaan noita kasseja, joita onkin lähdössä vähän joka suuntaan. 

Mä luulen, että tällasta tavara-ahdistusta ei voi käsittää kukaan muu kuin sellainen, joka siitä itsekin "kärsii". Esim uskoisin, että Puhdistuksen Virpi käsittäis hyvinkin. Se vaan on niin, että jossain takaraivossa se tavaramäärä kummittelee. Ja vaikka meillä siis todellakaan ei ole lähestulkoonkaan niin paljon tavaraa, kun uskoakseni useimmilla muilla ihmisillä (etenkin kun ottaa huomioon, että meillä on 6 ihmistä ja 7 eläintä), koen silti että tavaraa on liikaa. Karsin ja karsin ja karsin... mutta vaikkapa astioita on oltava jonkun verran, että piisaa omalle ja kaveriväelle kipot ja kupit (meillä on aika usein tilanne, että kaikki kahvimukit on likaisia...). Peittoja ja tyynyjä on vaan oltava, myös jokunen kavereitakin varten. On telttoja ja makuupusseja, lakanoita kasapäin. Mattoja lattioiden lisäksi parinkin penkkisohvan uumenissa. 

Ja tuo aitta... voi hyvänen aika mikä romuvarasto. Lapsille just taas kerran tänään paasasin sen siivouksesta ja sanoin, että miksei sitä voi siivota niin, että kaikki olis paikallaan. Ei olis sit jatkossa ollenkaan iso homma siivota. No nehän katsoi tätä alakertaa ja alkoi vähän vinoilemaan mulle... niimpä. Mutta mulla on tilanne kesken, niillä on tilanne koko ajan. Ne sanoi, että miks mä en siivoo sit sielläkin, johon sanoin että siivoan oikein mielelläni aitan, mutta sitten siellä ei kyllä ole enää mitään jäljellä. Mulle niiden aarteet on romuja, jotka lähtis saman tien... ja tytöltäkin lähtis taatusti puolet vaatteista samaa kyytiä. Miten kukaan voi tarvita niin paljon vaatteita?? 

Mä hyvin mielelläni heivaan aina hetimiten pois kaikki lapsille pieneksi jäävät vaatteet, kengät, sukset, luistimet... DVD:t mitä kukaan ei enää katso (niitäkin on just kassillinen lähdössä miehen lapsenlapsille), kirjat joita ei enää lapset lue... On kuitenkin joitain juttuja, mitä haluan säästää; vaikkapa Melukylän lapset-elokuvat (maailman ihanimpia!! ♥) ja Koiramäen kirjat (joiden kohdalla olen tosin viime aikoina alkanu miettiä, että miks ihmeessä niitä säilön... kun kukaan ei niitä todellakaan lue) ja legot, joita on aika reilusti meillä (mutta joiden kohdalla alkaa kans varmaan kohta harkinta-aika... mutta kun ne on toisaalta sellasia ikileluja, että mielellään säästäis vaikka lastenlapsille - mutta entä jos niitä ei edes tule???). Meillä on myös läjä lautapelejä, vaikka kukaan ei tunnu niillä koskaan pelaavan... ("kiitos" tietokoneiden...) Mitenköhän kauan mä niitä kestän vielä säästellä?? Nyt ovat säästyneet, koska ovat suurelta osin tuolla aitassa...

Ja sitten vielä yksi isosti mietityttävä asia: valokuvat. Mitä niille tekis?? Mun niin kovasti tekis mieli ottaa joskus meidän kaikki valokuvat ja järjestää ne ihan uudelleen. Sillein todella harkiten. Niitä on ihan "vanhanaikaisina" kuvina ehkä 15 kansiollista, plus sitten tuhansittain kuvia vain tietokoneella... moneen moneen vuoteen en ole tilannut enää valokuvia. Mutta kuka niitä koneelta katsoo? Ja yleensäkin... onko valokuvat tarpeen säilyttää?? No kyllä mä ajattelen, että on, mutta tänään kyllä ihan eka kerran aloin miettiä sitäkin, että mitä me ihmiset tehdään kuvilla... miksei niitä muistoja vois säilöä mielessään ja ajatuksissaan - miks niillä pitää täyttää nurkat?


Mä oikeasti rakastan suuresti siivoamista tällä lailla. Jopa vaikka se tuottaa tietynlaista stressiäkin. Mua vaan palkitsee niin tavattomasti se lopputulos sitten - tyhjä tila, jämpti järjestys. Tuo kuvan kaappi on mielestäni aika siisti ja jämpti nyt (kuvasta ei kyllä ehkä näy...). Olen käyny nyt läpi kaikki hyllyt (no ok, en ihan ylimmäistä - siellä on lapsille kerätyt omat laatikot, joihin en kajoa, koska niiden sisältö on harkittu tarkkaan; vauvakirjat, vauvamuistoja, aapiset, ekat pikku vaatteet yms) ja kaikki tavarat. Poistanut taas kerran turhaa (joo, kyllä sitä löytyi taas, vaikka ei nyt niin kauheen kauaa oo siitä kun edellisen kerran sen siivosin hyvin perusteellisesti...). 

Mun siivoushimoa ei todellakaan jaa meillä kukaan muu. Ja se on kyllä ajoittain tosi vaikeeta mulle. Mun mies haluaa säästettäväksi ihan ihmeellisiä asioita mun mielestä. No onneks sillä on autotalli, sinne mä en kajoa. (Mutta rehellisesti sanottuna olen monta kertaa ajatellu, että jos kävis niin, että mies vaikka kuolis ennen mua, niin ei kauaa menis kun talli olis typötyhjä..... kauhee ajatella tällasia kylläkin.) Lapsetkaan ei koe minkäänlaista tarvetta siivota tavaroitaan. Mä aina välillä pakotan ne siivoomaan kaikki kirjoituspöydän laatikotkin (ja joskus oon siivonnu ne ite...) ja nehän vihaa sellasta. Mä muistelen, että lapsena jo siivosin sillä lailla: kaikki tyhjäksi, roskat roskiin ja sitten tarpeelliset viivasuorasti takaisin... Ja mä ajattelen, että kun lapset joskus sit täältä lähtee,  ne saa kyllä viedä joka ainoan tavaransa mennessään. Oikein nautin ajatuksesta, että pakkaan kaikki vaan kasaan ja pistän muuttoauton kyytiin. Setviköön sitten ihan ite kamansa sen jälkeen.

No tulipas tästä paasaus. Jaksoiko joku lukea loppuun asti?
Ymmärtääkö joku tän asian tai onko kenties samanlainen kahjo...??

No, ei muuta kun jatkamaan vaan. Mut piti vähän päästä purkautumaan välillä.

Heli