innokas opiskelija

Onnellinen opiskelija täällä hei! 

Koulua on käyty nyt jokunen viikko, ja kyllä on ollu tosi tosi kivaa!! Mulla on aivan mahtavan ihania opiskelukavereita, meillä on tosi hyvä yhteishenki, enkä ole ollenkaan ainoa, jonka mielestä tämä porukka on kuin toinen perhe! ♥ Joka päivä on ihanaa mennä kouluun!!

Teorian lisäksi meillä on aika paljon erilaisia käytännön juttuja. Ollaan kokeiltu ajaa paria erilaista traktoria, nosteltu tukkeja kärryn kyydistä pois ja takaisin kyytiin, sahattu raivaussahalla... Multa löytyy vieläkin rintsikoiden välistä sitä sälää, mitä onnistuin lennättämään pitkin pitäjiä sen sahan kanssa tänään, ja kintuissa on varmaan mustelmia niistä oksan palasista, mitä lenteli...

Ollaan myös kasattu ja purettu telttoja ja trangioita (poltettiin lähes kulmakarvamme, kun laitettiin kaverin kanssa tulet trangiaamme....), tutkailtu maastokarttoja ja tehty kartoitusta kasveista tuollasista ylimmän kuvan kaltaisista ruudukoista - se oli kyllä aika vaikeeta, koska en juurikaan tunne noita kasveja.

Kaikki on tosi kivaa. Mutta kuitenkin ihan parasta on ollut kestävää kehitystä ja kohtuutaloutta koskevat tunnit. Mä oon aivan liekeissä siitä aiheesta!! Jotenkin se vaan on ihan mun juttu, selkeästi eniten omalta tuntuva. Siitä on jo pari tehtävääkin pitänyt palauttaa, muiden aineiden tehtäviä taitaa olla odottelemassa nyt kolme kappaletta.

Päivät menee ihan hujauksessa ja iltaisin olen aika tavalla väsynyt. Just tällä hetkellä tuntuu, että on suorastaan liikaakin tekemistä, kun on myös nuo työt vielä tuolla kuvioissa mukana. Viime viikolla oli kolme työpäivää ja kolme koulupäivää, ja se ainokainen vapaapäiväkin täyteen buukattu. Tällä viikolla on aika sama kuvio, vaikkakin vaan kaksi työpäivää kolmen koulupäivän lisänä. Mutta ne kaksi vapaata onkin sitten tehokkaasti käytettävä ristiäisten järkkäilyyn ja viettoon. Ensi viikolla pitäis olla jo sitten koulutehtäviäkin palautettuna taas ja se viikko on täysi koulujuttuja... Että eipä tässä mitään lokoisaa eloa todellakaan vietetä! Mutta hyvin tätä jaksaa, kun kaikki on niin mieluista! Ja työtkin menettelee, kun tietää, että ihan kohta ne on ohi...

Tämmöisiä iloisia kuulumisia täältä siis tällä kertaa!

Heli

PS. Kuvista kiitos kaverille! Ollaan ihan intona kuvattu ja kuvautettu itseämme noissa työvermeissä  ja traktorien puikoissa... =D 

   

uudet tuulet

Kesän aikana päätin, että jos aion jotain elämälleni tehdä, on alettava toimimaan. Hain ja pääsin opiskelemaan luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa. Ei aavistustakaan vielä mihin varsinaisesti suuntautuisin (kolme eri vaihtoehtoa), juuri nyt kiinnostaa ihan kaikki, mitä siellä eteen tulee. Mutta jospa se oma suunta tässä syksyn mittaan alkaisi aukeamaan (ellen sitten tee tupla/triplatutkintoa...).

Opinnot alkoi viime viikolla. Ekat pari opiskelupäivää oli pääasiassa paikkoihin ja ihmisiin tutustumista ja systeemien opettelua, mutta nyt on jo päästy asiaan, ja opiskelu on toden teolla alkanut. Kaikki on kyllä ihan tosi tosi kiinnostavaa, ja opiskelumotivaatiota todellakin on! Oma luokka ei vielä ole täysin tutuksi tullut, mutta koen kuitenkin jo nyt olevani kaltaisteni seurassa. Jaamme pitkälti samat arvot ja kiinnostuksen kohteet, opettajia myöten. Ja se on kuulkaas onnellinen olotila!!

Raha-asiat toki hiukan mietityttää. En aio opiskella työn ohessa (en jaksa, enkä halua!), vaan otan opintovapaata ja haen aikuiskoulutustukea nyt alkuun. Sen jälkeen... ei mitään tietoa. Töitä opiskelun ohella, vai jotain muuta? Saa nähdä. Mulla on aikuiskoulutustuki-oikeutta jäljellä tuon puolen vuoden ajalle, mutta sen jälkeen saankin enää tavallista opintotukea, joka ei kyllä riitä elannoksi. Mutta murehdin sitä sitten aikanaan, jos murehdittavaa on. Nyt aion nauttia syksystä ja talvesta, opiskelusta aivan ihanassa miljöössä, siitä luottamuksen tunteesta, että asiat kyllä jotenkin järjestyy...

Edessä on paljon uusia, jänniä asioita. Raivaus- ja moottorisahat tulee ainakin tutuiksi, samoin lähitulevaisuudessa on kahden yön retki teltassa nukkumisineen. Opetellaan kasvien tunnistamista, erätaitoja, kestävää kehitystä ja niin edelleen. Tykkään!! ♥ Valitettavasti myös hirvikärpäset ja muut öttiäiset tulee tuolla metsässä tutuksi, niistä en kyllä tykkää...

★ ★ ★

Kävi siis niin ihmeellisesti, että minun tosi raskas ja lannistava kesä kääntyi ihanaksi ja innostavaksi syksyksi! ♥ Vaati näköjään aika syvällä käymisen, että asiat alkoi muuttua. Uskalsin VIIMEINKIN kuunnella sydämen ääntä ja lähteä kohti sitä, mitä todella haluan. Keväällä voi edessä olla hetkellinen epätoivo noiden raha-asioiden vuoksi, mutta todellakin toivon, että jotain järjestyy.

Toistan ehkä itseäni, mutta haluan jälleen kerran tuoda esille Kaarina Davisin ja hänen kirjansa Irti oravanpyörästä, joka on ollut mulle hyvin vahva innoittaja. Olen lukenut kirjaa ees ja taas, alleviivannut, tsempannut itseäni erilaisilla sieltä löytämilläni voimalauseilla jne. Mikä ihaninta, ekana päivänä HOPS-keskustelussa kerroin opettajalleni, että olen suuri Kaarina-fani, jolloin hän sanoi välittömästi, että niin hänkin! Mahtavaa!!! Kiitos Kaarina ihanasta, ihanasta kirjasta!! ♥

★ ★ ★

Mulla on nyt vielä tämä viikko kesälomaa töistä. Sitten olisi tällä tietoa pari viikkoa töitä opintojen ohella ja sitten alkaa opintovapaa, jos se vaan näin nopealla aikataululla nyt järjestyy (todennäköisesti järjestyy, näin luvattiin). Ekat kotitehtävät on jo annettu, palautuspäivä ei ole kauhean kaukana, kasvilistat saatiin tänään jne jne jne. Mitään lomailua tämä ei tosiaankaan ole, vaan ihan kunnon opiskelua. Alku on tuntunut ainakin aika kiireiseltä, kun on pitänyt selvitellä asioita ja tutustua verkkoalustoihin jne, mutta eiköhän tämä tästä lähde rullaamaan.

Toivotan kaikille mahtavaa syksyn alkua!!

Heli

PS. Ostin koulua varten nuo söpöt alleviivaustussit. Jälkikäteen mietin, että ehkä osuvampi ostos olisi ollut moottorisaha... =D tai vaikka ulkoilupuku.

raskas, raskaampi, raskain kesä

Ikea mainostaa tänä kesänä, että "paras kesä ikinä". Minä voisin kuvailla omaa kesääni paskimmaksi ikinä. On ollut niin järjettömän raskas koko vuosi ja etenkin tämä kevät ja kesä...

Ei pelkästään nämä kelit. Mua ei sinänsä sade haittaa. Mikäs sen kivempaa, kuin katsella kaatosadetta sisätiloista. En muutenkaan ole mikään pihan kuopsuttaja, joten aivan sama. Sade ja vesi (järvi, meri..) on ihania asioita.

Mutta tämä mun mieliala... se on ollu kyllä synkkääkin synkempi. En tiedä, miten iso osuus jatkuvalla matalapaineella on minun mieleen. Ehkä jonkunlainen?

Mua on painanut hyvin pitkään joku aivan käsittämätön ahdistus, vihamielisyys ja surumieli. Onhan tässä oikeasti ollutkin suruja: koiran lopettaminen itkettää edelleen harva se päivä. Mietin vieläkin, olisinko voinut tehdä jotain (en), olisinko voinut pitää sen vielä vähän aikaa (en...). Käyn aika ajoin sen haudalla, mutta en kärsi olla siellä kuin pienen hetken. Koira tapasi kantaa suussaan kiviä ja niitä säilön rakkaina aarteina. Joku kerran meinasi, että mitä nämä kivet täällä on... aivan hirmuinen raivo iski, että NIIHIN ETTE KAJOA.

Voi minun pientä rakasta koiraa, olisitpa vielä täällä...

Sisäinen myrsky on muutenkin ollut niin kova. Mitä minä elämältäni haluan?? Miksi en löydä iloa enää mistään? Kaiken aikaa on tunne, että olen kuilun partaalla. Olen pelännyt, että jotain aamuna en vaan jaksa enää nousta ollenkaan.

Uniongelmat on vaivanneet. Nukahdan kyllä aika hyvin, mutta herään joka ikinen yö. Pissattaa, janottaa, tai sitten vaan kuumottaa. Vaihdevuodet on iskeneet oikeasti ja osaksi nämä mielialavaihtelut ehkä menee sen piikkiin. Mutta ei todellakaan kaikki.

Herään jokaiseen aamuun pää pökkyrässä. Ei väliä nukunko vähän vai paljon, aina on yhtä kauhea olotila. En muista, millaista on olla virkeä.

Mun mieli on ollut niin synkkä, että olen alkanut jo välttelemään ihmisiä. En halua viedä omia ongelmia, raivarimielialaa, synkkyyttä ja negatiivisuutta iloisia iltoja pilaamaan. Myöskin muiden positiivisuus on tuntunut tosi ahdistavalta, niin hullua kuin se onkin... Toisten onni ei ole minulta pois, mutta aika ajoin se silti tuntuu jotenkin niin epäreilulta. Tai siis kadehdin sitä niin kovasti.

Ja sitten kuitenkin seurassa ollessani huomaan, että unohdan hetkeksi pahan mieleni ja osaan olla oma iloinen itseni. Sellainen, miksi itseni olen ajatellut, ennen kuin tämä synkkä verho laskeutui päälleni.

Tätä mielialaa on vaikea selittää kenellekään. Ulosantini on lähinnä käsittämätöntä rähjäämistä vain. Ihan asiasta kuin asiasta. Tiedostan, että olen sietämätön ihminen. Ja silti en vaan muuhunkaan pysty. Aivan kuin suun avattuani sieltä sinkoaisi pelkkää myrkkyä joka suuntaan.

Töissä ja muualla ihmisten ilmoilla olen kyennyt sentään käyttäytymään. Vielä ainakin... Lomaa odotin kuin kuuta nousevaa. Olinhan koko kesän töissä ja lomani alkoi vasta viimeisten joukossa. Viikko on nyt lomaa kulunut, ja uupumus on edelleen ihan valtava. 

En tiedä onko nyt ollenkaan hyvä hetki uusille asioille. Olen kuitenkin EHKÄ jonkun uuden kynnyksellä. Tiistaina nimittäin aloitan opiskelun. Hain opiskelupaikkaa erillishaussa ja sain tiedon aloituspaikasta vasta tällä viikolla. Melko kiireinen aikataulu. Kaksi seuraavaa lomaviikkoani siis kokeilen tätä opiskelua nyt sitten. En tiedä, onko nuo opinnot minun juttu. Toisaalta tuntuu siltä ja toisaalta ei. Aloitan ne kuitenkin nyt, ja katson mitä tuleman pitää. Ainahan voi lopettaa.

Ongelma on se, että en saa opintoihin mitään rahoitusta. Siis sellaista, millä eläisi. Saatan olla pakotettu siis käymään töissä myös. En halua elämästäni liian raskasta, joten senkin vuoksi pitää nyt katsoa, mikä on järkevää.

Tällaista täällä siis. Toivottavasti olen matkalla kohti tyvenempiä vesiä... Vai olisko vastaus tässä:

(Anna-Mari Westin postikortti)

Paskan olon pohjakosketus on nyt kuitenkin otettu ja suunnan täytyy olla ylöspäin. Suklaalla tai ilman.

Heli