perjantai 4. maaliskuuta 2022

kauheita asioita (ja pari vähän parempaa)

 

Rakkaat kanssakulkijat.

Kulunut viikko on ollut yksi rankimmista ikinä, niin omassa elämässäni, kuin monen muunkin elämässä aivan varmasti. Uutiset maailmalta on olleet musertavia, pelottavia, suorastaan aivan kauhistuttavia. Päivät (ja yöt) on täyttyneet toinen toistaan kauheammista uutisista ja omat fiilikset on vaihdelleet lähinnä kauhun ja pakokauhun välillä. Seuraan uutisia kaiket päivät ja yöllä näen unta siitä, että katson omalta pihalta sienipilveä. Pelkään tulevaisuutta.

En ole koskaan ollut kiinnostunut politiikasta. Katson mieluummin YouTubea kuin uutisia, enkä jaksa ajatella kaikenlaista vaikeaa ja epäkiinnostavaa - paitsi nyt. Yhtäkkiä tuntuu, että olen pitänyt päätä pensaassa, enkä tiedä mistään mitään. Yhtäkkiä tietoisuus maailman tilanteesta tuntuukin todella tärkeältä ja kiinnostavalta asialta. Olen katsonut loputtomasti ajankohtaisia keskusteluohjelmia ja osallistunut jopa ensimmäistä kertaa elämässäni julkiseen mielenilmaukseen ja huutanut muiden mukana, kyyneleet silmissäni: Rauhaa, ei sotaa... Ja olen myös lahjoittanut rahaa, jos vaikka ne omat pikku roposetkin jotenkin auttaisi hädänalaisia.

Tänään mietin, että haluan myös blogissa tuoda julki muutamia ajatuksia, joita ihmisten niin sanottu "normaali käytös" on mieleeni tuonut. Ja silläkin uhalla, että joku suuttuu, sanon tämän:

Sen sijaan, että ostat itsellesi taas jonkun turhanpäiväisen rätin (=vaatteen), kotiisi jonkun maailman turhimman koristetyynyn tai torkkupeiton tai kipon tai kupin, tai käytät taas vitosen johonkin trendikkääseen latteen: LAHJOITA SE RAHA. On lukemattomia tahoja, joille se sinun typerä tyynysi tai ties kuinka mones paitasi ei merkitse mitään, mutta jokainen euro auttaa heitä, joilla ei ole kohta yhtään mitään muuta kuin henkikultansa. JOS heillä on enää sitäkään.


Toinen aivan valtavaa ahdistusta aiheuttava asia kuluneella viikolla oli tietenkin IPCC:n ilmastoraportti. Voi meitä ihmisiä, mihin jamaan olemme maapallon, ainutkertaisen kotimme saaneet. Voi meitä ihmisiä, kaiken valtiaita, kaiken tuhoajia. 

Mulla on aivan raivoisia fiiliksiä, kun instagramissa joku esittelee niitä maailman turhimpia pikku ostoksiaan, joilla on päiväänsä piristänyt. Siis... kuka oikeasti tarvitsee joka sesonkiin uudet kipot, kupit, tyynyt, kynttilät, torkkupeitot, verhot, paidat, housut, kengät ja niin edelleen. EI KUKAAN. Mutta moni niitä silti shoppailee, jatkuvalla syötöllä.

(Mietin myös usein, että miten ihmiset yleensäkin KEHTAA koko ajan esitellä shoppailujaan???)

Väitän, että jos minä olen tunkenut pääni pusikkoon poliittisissa asioissa, on aika hel*etin moni tehnyt sen ilmastonmuutosta koskevissa asioissa. Minulta meinaa ihan järki kärvähtää, kun kuulen sellaisia kommentteja kuin "loppuis jo tämä lumen sataminen", "tulis jo kesä ja helteet", "ai mikä ilmastonmuutos muka, nytkin on lunta vaikka miten paljon" tai "mukavaahan se vaan on, kun ilmasto lämpenee - ei tarvii niin paljon lämmittää taloa". AAAAAAAAAAAAAAAAAARGH!!!

Myös tämä tilanne on saanut miettimään, että avaan sanaisen arkkuni. Joten sanonpa siis nyt teille: TEHKÄÄ JOTAIN, jotta meillä on vielä mahdollisuus elää jatkossakin. Vähentäkää eläinperäisten tuotteiden kuluttamista. Paljon. Mieluummin lopettakaa kokonaan! Tiesittehän, että nopein ja helpoin teko, jonka jokainen voi tehdä ilmaston hyväksi, on tuo eläinperäisten tuotteiden käytön vähentäminen? Jättäkää myös ne typerät ja turhat ostokset tekemättä. Nauttikaa siitä, mitä teillä jo on, ja jos on pakko jotain ostella, niin ostakaa VAIN TARPEESEEN, EI MIELIHALUUN. Jos teitä ihan oikeasti ja todella kiinnostaa nähdä lastenne ja etenkin lastenlastenne kasvavan, TEHKÄÄ VIIMEINKIN JOTAIN sille asialle. Joka ainoa teko on tärkeä, se kaikkein pieninkin. Aloittakaa nyt heti maailman pelastaminen. Nyt aivan heti, jotta jotain edes olisi jäljellä jälkipolvillekin.


Ei kahta ilman kolmatta... meilläkin kävi korona. No, se nyt ei ollut onneksi meillä mikään kauhean vakava juttu, mutta voipahan sanoa, että seKIN on nyt koettu. Ensin sairastui tytär, joka siis asuu jo omillaan. Ei tavattu häntä ja ajateltiinkin, että ei se tauti sieltä meille hyppää. No, ehkei hypännytkään, mutta sitten kyläiltiin pojan luona katsomassa 4-vuotiasta pojantytärtä. Hänellä oli vuotanut nenästä verta - eipä arvannut kukaan, että se oli koronaoire, vieläpä ainoa oire, mikä koko tyttösellä oli! Kyläilyä seuraavana päivänä tuli tieto tytön positiivisesta testituloksesta.

Sieltäkö sitten lie se tauti meille loikkasi, joka tapauksessa ensin sairastui mies (ja poika ja hänen avokkinsa) ja sitten lopulta minäkin, vaikka kuvittelin jo olevani teräsleidi, kun kotitestit näyttivät monta päivää aina vaan negatiivista (vaikka vähän oireitakin oli). Mutta joo, olihan se lopulta testissä kaksi viivaa sitten minullakin. 

Meillä oli kummallisesti miehen kanssa täysin erilaiset oireet: hänellä oli kuumetta, kova päänsärky ja ihmeellinen jalkojen pakotus. Minulla oli lähinnä nuha. Muutamana päivänä pikkuisen kurkkua karhenteli ja jonkun yskähdyksenkin köhäytin. Yhden kerran tuli tunne, että en saa vedettyä happea keuhkojen täydeltä - erehdyin tekemään muutaman askelkyykyn ja hypyn, ja heti kroppa rankaisi. Mutta muutoin olin koko ajan ihan ok, kävin koiraa lenkittämässä kerran tai pari päivässä ja sitä rataa.

Minä en kauheasti pelännyt tuota tautia enää - koronan alkuaikoina kyllä pelkäsin. Nyt minulla oli alla jo kolme rokotusta (miehellä kaksi) ja muutenkin oli virus jo tainnut heikentyä, joten otin asian lähinnä sillä tavalla, että tulee jos tulee, eiköhän siitä selvitä. Mitenkään siis aliarvioimatta sitä, että joillekin tämä tauti on edelleen tosi paha homma.


Nuo edelliset asiat ovat siis olleet viime aikojen negatiivisia juttuja. Kaksi ensimmäistä on vakavasti horjuttaneet omaa uskoa tulevaisuuteen ja lisänneet pelkoja sekä oman navan että myös läheisten ja oikeastaan koko maailman puolesta. Tämä ilmastonmuutoksen tilanne ei olisi todellakaan kaivannut rinnalleen enää pelkoa sodasta, etenkään kaiken tuhoavasta ydinsodasta. Se uni, jossa katselin omalta pihalta käsin valtavaa sienipilveä... se tunne oli niin lannistava. Että tämä oli nyt siis tässä... Ja kaikki tämä kauhu juuri nyt, kun koronasta alettiin pikkuhiljaa selviämään.

Olen ollut tän kuluneen viikon aikana välillä tosi masentunut ja surullinen, ja itkumieli on herkässä. Välillä olen aivan kauhuissani, välillä lannistunut. Uutiset tosiaan rullaa silmissä koko ajan ja vaikka niitä on kammottava lukea, haluan kuitenkin pysyä tilanteen tasalla. Aina välillä uutisten seasta kuitenkin pilkahtaa toivo, ja jotkut asiantuntijat telkkarissa osaa kyllä puhua hyvin rauhoittavalla tavalla. Mutta no, toiset sitten sanoo just niitä asioita, mitä ei todellakaan tahtoisi kuulla, vaikka tietää tasan tarkkaan, että uhka on totinen tosi meillekin.

Nyt ei varmaan muuta voida kuin odottaa, miten tässä kaikessa käy. Ilmastoasioihin voidaan kyllä silti vaikuttaa jokaisena päivänä - jos vaikka tästä vielä muu maailman tilanne paremmaksi muuttuisi ja päästäisi rauhassa rakentamaan parempaa maailmaa kaikille. Saa nähdä, onko toiveajattelua...


Jos lopuksi vielä kertoisin parista positiivisesta asiasta.

Ensinnäkin: mun opinnäytetyö alkaa viimeinkin valmistua, juhuu! Olen parin viikon aikana saanut sitä kirjoitettua tosi paljon. Tavallaan vähän koomistakin ehkä, mutta vasta tänään, kymmenien kirjoitettujen sivujen jälkeen, sain viimein ikään kuin tärkeimmät palaset loksahtamaan paikoilleen. Jos on oppareita kirjoitellut, niin tietää, että siellä pitää olla toimeksianto ja sitten asetetaan tutkimuskysymykset, joilla toimeksiannosta kumpuavaa tutkimusongelmaa tai vastaavaa aletaan selvittämään. No, nämähän olisi tietenkin hyvä olla suht selvillä työn alusta asti, mutta mä oon pyöritellyt niitä tähän päivään saakka... 

Nyt mulla on kuitenkin siis ajatus tosi kirkas ja työ on niin sanotusti kirjoittamista vaille valmis. Ja siis hyvin pitkälle jo kirjoitettukin. Ensi viikolla on ohjaavan opettajan kanssa palaveri ja toivon, että hänenkin mielestään tilanne on sellainen, että voin piakkoin laittaa työn opponoijalle luettavaksi. Senkin jälkeen vielä kestää, että työ on ihan viimeistä pistettä vaille valmis ja kaiken maailman valmistumiseen liittyvät muodollisuudet on tehtynä, mutta kyllä tässä voi sanoa, että loppu alkaa jo häämöttää ja valmistuminen siintää jo näköpiirissä - ehkä vasta kesäkuun puolella, mutta kuitenkin.

Niin, se toinen positiivinen asia sitten: taisin saada töitä. Asia varmistuu todennäköisesti huomenna, mutta sain tänään pientä vinkkiä jo siihen suuntaan. Varmistusta odotellessa siis.

✩✩✩✩✩

Tämmöisiä mietteitä tänään. Onko teillä ollut murheita maailman asioista? Halatkaa rakkaitanne ja varmistakaa omilla teoillanne, että jatkossa kaikilla olisi täällä maailmassa hyvä olla. 

Kaikkea hyvää teille kaikille, love and peace,
terveisin Heli