keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

huijarisyndrooma ja muuta sekalaista

 

Aika juoksee. Minä edelleenkään en... Päin vastoin oikeastaan. Istun kotona ja koitan tappaa aikaa, milloin mitenkin. Korona ei sinänsä ahdista, koska se ei suuremmin ole tehnyt mun elämään mitään muutoksia - pientä jännitystä peliin kyllä tuli, kun sisko miehineen sairastui. Onneksi he kuitenkin selvisivät kohtuullisilla kärsimyksillä ja ovat nyt jo parantuneet lähes kokonaan. 

Mutta siis: kotona mä olisin muutenkin. Jotenkin vaan välillä tuntuu, että ei saa kerta kaikkiaan mitään aikaan ja on aivan hyödytön ihminen kaikkinensa. Tuntuu ihan rikolliselta olla "vaan kotona", vaikka koko ajan tässä toisaalta esimerkiksi vien opintoja eteenpäin (plus hoidan kodin, pesen pyykit, teen ruoat jne - hommia, joita ei hommina ajattele, vaikka niitä jatkuvasti tekee...). Mutta se, kun jäät nukkumaan aamu aamun perään, kun mies lähtee töihin... se ei vaan tunnu reilulta. Ehkä siihen tulee joskus muutos, vaikka kyllä tuntuu kaukaiselta ajatukselta joku töihin meno just tällä hetkellä. 

Mun varmaan pitäisi aktivoitua ja etsiä esimerkiksi työharkkapaikkaa jo, mutta kun en vaan saa sitä tehtyä. Olo on kuin jäniksellä, joka työntää päänsä pensaaseen, ettei tule nähdyksi... Mä en vaan keksi, mistä edes harkkapaikkaa kyselisin! Samaan aikaan opiskelukavereilla on aika lailla selkeät sävelet, he hakee harkkapaikkoja tai on jo saaneetkin niitä. Mä en tiedä, mikä ihmeen jumi mulla on tässä asiassa! 

Tai... ehkä tiedänkin:

Tuo kirjan kuvaus osui niin syvälle. (Kirja on varattuna kirjastosta, odotan sitä kovasti.) Se tunne, kun koko ajan ajattelet, että et osaa mitään, eikä susta oo mihinkään.  Se vaivaa mua todella paljon ja todella vahvasti. Nämä muutama viimeinen vuosi on oikein korostaneet tätä ajatusta ja saaneet mut entistä enemmän vain kaivautumaan syvemmälle sinne pensaaseen... 

Mun koulumenestyshän on aina ollut aika hyvä. Ei mikään superhyvä, mutta melko hyvä. Yläasteelta lähdin keskiarvolla 8,7 (enkku, venäjä ja musiikki oli 10). Lukion päästötokarin keskiarvo oli 8,6 (saksa 10).  Ylioppilaaksi kirjoitin yleisarvosanalla M (äikkä oli L - tätä pidän elämäni ehkä merkittävimpänä arvosanana!). Mun arvosanat on kautta aikojen olleet pääosin välillä 8-10. Todistuksissa on kaksi harmittavaa seiskaa: peruskoulusta kansalaistaito ja lukiosta terveystieto (tänä päivänä tämä olisi varmaan yksi parhaista aineistani, jos kiinnostuksen kohteita ajattelee!!). Ammatilliset tutkinnot (3 kpl: myynnin ammattitutkinto, liiketalouden perustutkinto (merkonomi) ja luonto- ja ympäristöalan perustutkinto (josta kolme osatutkintoa: luonto-ohjaaja, luonto- ja ympäristöneuvoja sekä luonnonvaratuottaja)) olen vedellyt läpi kautta linjan parhaimmilla arvosanoilla ja nämä ammattikorkean opinnotkin on sujuneet hyvin (arvosanat välillä 3-5).

Mistä siis tämä tavattoman huono itsetunto ja olo, että en osaa mitään, ei minusta ole yhtään mihinkään???


Voi kun keksisinkin vastauksen. Kun löytäisinkin paikkani tässä maailmassa. Mä pelkään hulluna ajatusta, että mun pitäisi hakea harkkapaikkaa, jossa olisin "asiantuntija". Siis voi morjens... minä, asiantuntija??? Kestävän kehityksen asiantuntija, joka neuvoisin tietäväisenä muita ihmisiä??? Mitä kauemmin tätä ajatusta vatvon, sitä kammottavammalta se tuntuu. Onhan mulla ajatuksia ja mielipiteitä. Mutta onko mulla ihan oikeesti sellaista osaamista ja tietoa, jolla pystyisin vakuuttavasti esiintymään työelämässä?

On aikoja, että mietin, miksi ikinä lähdin pois kaupasta. Miten helppoa olikaan vetää vaan työvaatteet niskaan ja alkaa mättää tavaraa hyllyyn. Käydä välillä tauolla ja jatkaa taas, kunnes vuoro loppui ja sai lähteä kotiin. Miten älyttömän helppoa oli palvella asiakkaita, kun tunsi kauppansa kuin omat taskunsa. Joka tavaran paikan ja aika lailla niiden sisällönkin. Tunsi asiakkaat ja heidän venkoilut, osasi käyttää kassakonetta vaikka unissaankin ja tempaista lottolaput koneesta vasemmalla kädellä, samalla kun oikea teki jotain muuta. Rutiinit oli selvät ja työ hoitui.

No, sitten kyllä muistan, miksi halusin sieltä pois... isoja syitä mm. se, että työajat olivat mitä sattuu, työyhteisön henki raskas ja myös se, että se ainainen isomman tuloksen tavoittelu, ruoan heittäminen hävikkiin ja kaikki maailman turhuudet siellä hyllyissä oli ihan vastaan omia ajatuksia ja arvoja. Kestävä kehitys on mun juttu ja sitä ei kaupassa ihan näe.


Mitä lähemmäksi loppuaan opinnot etenee, sitä enemmän mua alkaa nyt kuitenkin kammottaa tuo "paluu maailmaan". Kotona vietetyt vuodet on olleet tekemistä täynnä, siis opintojen suhteen. Mutta eihän sillä varsinaisesti elä. Mä olen tarkka taloudenpitäjä ja meidän rahatilanne on kyllä ollut koko ajan ihan ok, mutta pidemmän päälle on munkin jotain löydettävä. Ja itse asiassa jo ihan valmistumiseni takiakin mun olis saatava niitä harkkapaikkoja.

Meillä oli viime moduulissa paljon kaikenlaista itsensä tutkiskelua, monenlaisia testejä tuli tehtyä ja harjoiteltua myös viestintää. Ja tässä moduulissa se viestintä vielä jatkuu. Vaikka kirjoitan blogia, satunnaisesti "viestin" instassakin ja olen olemukseltani avoin ja puhelias, niin tuollanen asiantuntijaviestintä on kyllä itselle taas ihan kammotuksen paikka. Esimerkiksi viime moduulissa meidän piti tehtä kaverin kanssa "työhaastattelu", joka videoitiin. Minä haastattelin ensin kaverin, mutta sitten kun osien piti vaihtua, menin aivan puihin. Mun piti laittaa kamerat kiinni ja lopettaa koko sessio. Sitten itkin vähän aikaa, vedin henkeä, valmistauduin tilanteeseen uudestaan ja sain sen muutaman tunnin päästä vedettyä läpi suht kunnialla. Mutta mikä kammo siitä taas tulikaan ajatellen jotain oikeaa työhaastattelua!!! Hain tässä keväällä myös yhtä työpaikkaa, joka olisi ollut aika unelmajobi, mutta en tietenkään päässyt edes haastatteluun, joten myös työhakemusten tekeminen kammottaa, koska ne ei koskaan johda mihinkään... Itsensä kehuminen - etenkin, kun ei tunne että on edes mitään kehuttavaa - on aivan kamalaa.


No, asiasta toiseen: mistä hyvästä tämä sukkakuva? Ajattelin rehennellä sillä, että sain viimein, aika älyttömän pitkän ajan vitkuteltuani, parsittua kaikki rikkinäiset villasukkani. Reiät alkoi siis osassa olla tuota luokkaa... vasemmassa siis reikä, oikea on jo parsittu. Mun parsimukset oli ihan "omasta päästä" eli en jaksanut katsoa edes ohjeita, vaikka niitä olisikin netissä kuinka paljon. Pääasia, että sukat on taas käyttökelpoisia. Mulla ei ollut jemmassa yhtään minkäänlaista lankaa, joten ostin yhden mustan kerän ja sillä parsin kaikki - siksi kuvassa näyttää lähinnä mustalta aukolta tuo parsimus. Mutta hei, eikös noi eriväriset paikat ole nyt muotiakin?? Parsin myös yhden lapasen: näyttää kamalalta, mutta ompahan ehjä.

Mitäs muuta tässä on kuukauden aikana  tapahtunut...? No, esikoisella oli synttärit (26v), käytiin kahvilla siellä. Hankin uudet silmälasit (voi elämä, miten ne on kalliita nykyään...). Vanhempi poika muutti, kerran ollaan käyty vilkaisemassa uutta asuntoa. Pikkumurujakin olen nähnyt. Kevät on tullut ja sitten taas mennyt pois. Olen lukenut kirjoja. Yksi opiskelumoduuli päättyi, arviointeja odottelen. Olen saanut tehtyä myös ylimääräisiä opintoja hyvin eteenpäin (Campus Onlinesta valittavia kursseja, jotka ei varsinaisesti kuulu omiin opintoihin, mutta joita voi tietyssä määrin siihen kuitenkin sisällyttää).

Että jotakin on tullut tehtyä, vaikka ei siltä tunnukaan. 

Ai niin, ja mulla on meneillään testi: pystyisinkö jättämään shampoon pois. Nyt on kulunut viikko pesemättä tukkaa ja tilanne on... mielenkiintoinen. Tukka tuntuu kamalalta, mutta saan sen näyttämään yllättävän ok:lta, kun pidän sitä kiinni. Huuhtelen siis vain lämpimällä, tai paremminkin ehkä kuumalla vedellä. Uh, hirveä kema se kyllä on, en voi kieltää. Saa nähdä, miten kauan pystyn jatkamaan. Onneksi voi vielä pitää pipoa päässä, kun käy kaupassa... ja muun ajan onkin vain pääosin kotona, jossa ei haittaa liisteritukka mitään. Perjantaina mun on kuitenkin mentävä hakemaan mun toiset silmälasit (hommasin 2 yhden hinnalla, joista toiset on näyttöpäätelasit) ja pitää silloin miettiä, millaisella kuontalolla kehtaa niitä mennä noutamaan. Olis kuitenkin ihan tosi kivaa, jos voiskin jättää shampoon kokonaan pois!!


Kun aloin kirjottaa tätä postausta, en oikein tiedä, mitä siitä piti tulla. Ei nyt ainakaan tällainen valitusvirsi. Mutta sellanen siitä nyt kuitenkin tuli. Meillä on itse asiassa juuri ollut siinä viestinnässä esimerkiksi blogin kirjoittamisesta; millainen sen pitäisi olla ja millainen ei ainakaan. Sanottakoon, että minä kyllä ihan viis veisaan niistä ohjeista tässä omassani. Mielestäni saan tänne kirjoittaa ihan mitä lystään ja millä tyylillä milloinkin huvittaa. Vaikka takaraivossa onkin koko ajan raksuttamassa ne rakastamani äikän kielioppiasiat, niin blogissa en piittaa sellaisista. Osaan kyllä kirjoittaa myös oikeaoppisesti, jos tarve vaatii, mutta tämä on enemmän tämmöistä tajunnanvirtaa ja mielen purkamista. Ja sitä aina välillä vaan tarvitsee, jotta höyry päässä laskeutuu ja ajatukset selkenee.

Tänä iltana on meidän uuden opintomoduulin ja uuden projektin esittely. Luvassa on kiinnostavia asioita vieraslajeihin liittyen ja ihana huipputiimimme on jälleen kasassa, joten odotan kyllä tätä kevään viimeistä puristusta ihan mielenkiinnolla. Tämän moduulin jälkeen on opintojeni pakolliset osiot (120op) suoritettuna. Sitten onkin edessä valinnaiset (5 x 15op), harkat (2 x 15op, joista toinen on "perus" ja toinen se kammoamani asiantuntijaharkka... tuon perusharkan pystyisi myös hyväksilukemaan aiemmilla töillä, mietin vielä teenkö niin) ja oppari (15op). Valinnaiset mulla on jo suunniteltuna ja aion koko kesänkin opiskella, mutta ne harkat.... aargh. No, taidan taas työntää pääni pensaaseen ja olla edelleenkin vaan ajattelematta koko asiaa. Toivottavasti nämä asiat jossain kohtaa loksahtaa kohdalleen!!

Nyt otan esille yhden raporttiaihion, jota alan työstämään; se on yhden tosi kiinnostavan lisäkurssin (Tekstiilit ja muovit kiertotaloudessa) viimeisiä tehtäviä. Teen perusmoduulin lisänä useampaakin pientä lisäkurssia ja koitan kovasti pitää aikataulut sellaisina, että kaikki tulee ajoissa tehtyä ilman suurta paniikkia. Joten nyt palaan siis sen raportin äärelle ja toivottavasti saan sen pian tehtyä.

Mitä teidän kevääseen kuuluu?

Heli

PS. Jos ihmettelit tuota ylintä kuvaa: siellä on uunin päällä appelsiininkuoria kuivumassa. Ne on aivan älyttömän hyviä sytykkeitä!