unettoman yön pohdintoja

Kello on kaksi aamuyöllä. Tähän aikaan pitäisi olla todellakin nukkumassa, mutta luovutin äsken, kun olin tarpeeksi kauan pedissä unettomana pyörinyt, eikä kaiken maailman ajatukset antaneet rauhaa. On ollut taas jotenkin niin älyttömän raskas syksy. Monet kerrat on yöt olleet tällaista pyörimistä ja pähkäilyä täynnä. Mulla tuppaa menemään unet ennen kaikkea lähimmäisten asioita murehtiessa, ja sehän se tälläkin kertaa on syynä. Jotenkin en vain osaa olla miettimättä ja tuskailematta edes sellaisia asioita, joihin en itse pysty mitenkään vaikuttamaan.

Pohdin tuolla pyöriskellessäni, että en olisi ikinä uskonut, miten rankkaa on olla aikuisten lasten äiti. Jotenkin sitä kai kuvitteli aikanaan, että kun lapset lähtee kotoa maailmalle, niin sitten ne elelee omaa elämäänsä ja pärjäävät omillaan. Pärjäähän ne nytkin, tavallaan, ja elävät omia elämiään puolisoidensa ja lastensa kanssa. Mutta tässä maailmassa nyt vaan on niin paljon kaikkea hankalaa: työttömyyttä, taloudellisia huolia, terveydellisiä huolia, mielenterveydellisiä huolia... On exiä ja nyxiä, omia lapsia ja bonuslapsia, riitoja ja murheita.

Mun äiti oli sellainen, ettei se koskaan soitellut ja kysellyt kuulumisia ihan muuten vaan. Välit äitiin oli jokseenkin etäiset ja oli aikoja, jolloin ei oltu yhteydessä varmaan pariin vuoteen. Välit läheni vasta äidin viimeisenä elinvuonna, kun hänen sairautensa takia oltiin paljon tekemisissä. Jonkun verran myös puhuttiin asioita halki, vaikkakin aika vähän. Mulla siis ei ole koskaan ollut mitenkään tosi läheiset ne välit ja me myös asuttiin vuosikymmenet kaukana toisistamme. Taidettiin siskoni kanssa molemmat kokea, että äitiä ei isommin meidän elämät kiinnostaneet ja kyllä, tuntuihan sellainen pahalta ja katkeralta.

Omien lasteni kanssa olen sitten koittanut toimia toisin. Kaippa mua voi uteliaaksikin sanoa, mutta itse olen ajatellut, että haluan tietää, mitä lasten elämässä tapahtuu. Olen kuitenkin muutaman viime vuoden aikana alkanut miettiä, että ehkä se äidin ratkaisu ei niin huono ollutkaan - ja äiti sanoikin joskus niin: parempi olla puuttumatta. Nykyään nimittäin aika ajoin mietin, etten haluaisi tietää mistään mitään ja olisi paljon helpompaa, jos vain asuisi jossain kaukana ja näkisi vain pintasilauksen, eikä tietäisi yhtään mitään sen enempää... 

Viimeisen vuoden aikana on ollut paljon sellaisia kuvioita, jotka meinaa olla mulle liikaa. Ne on siis kaikki asioita, jotka ei edes mulle kuulu, mutta joista kannan silti paljon surua ja murhetta mielessäni. Ja jostain syystä myös syyllisyyttä: mitä tein aikanaan väärin, kun asiat on nyt niin, näin ja noin...? (Sanottakoon, että lasten isä ei takuulla ole koskaan ajatellut sekuntiakaan mitään tuommoista omalta kohdaltaan...) En oikein tiedä, miksi edes noin ajattelen, koska kuitenkin toisaalta olen sitä mieltä, että teki niin tai näin, jokainen tekee lopulta ihan itse omat elämänvalintansa. On silti vaikea tasapainoilla sen kanssa mikä on tukemista ja mikä on jo liiallista puuttumista, ja mikä vaikuttaa välittämiseltä ja mikä taas siltä, ettei muka välittäisi.

No, koska en tokikaan voi tarkemmin avata, mitä käytännössä tässä murehdin ja sureksin, niin siirrytäänpä sitten muihin asioihin. Mietin, mitä tässä on viimeisen parin kuukauden aikana tapahtunut ja onhan tähän kivojakin juttuja mahtunut.

En ole mikään innokas puutarhuri, mutta mulla kasvoi tuossa ikkunalla yksi paprika ja yksi tomaatti, joista molemmista sain satoa. (Ne on itse asiassa molemmat edelleen paikoillaan ja tuottaa myös edelleen satoa!!) Huvitti, kun laitoin yhtenä aamulla kaverille viestiä, että söin aamupalaksi 30 tomaattia. Ja söin tosiaankin, sillä ne oli sellasia pikkuruisia, peukalon kynnen kokoisia... Paprikatkin oli vain pieniä ja laihoja, mutta kyllä niitäkin muutama tuli. Omenapuu notkui ja omenat oli suuria, mutta ne myös pääosin mätäni jo puuhun. Koko siitä valtavasti omenasadosta söin YHDEN omenan!! Aronioita tuli mukavasti, vaikka nuo puskat tuntuu kasvavan tuskallisen hitaasti. Marjat jätin kaikki linnuille - lintuja varten olen ne alun perinkin istuttanut.

En ole myöskään mikään kukkataituri, mutta terassilla oli ihan kivat kukat ja talveksi laitoin sinne nuo kanervat. Meillä on vaaleanpunainen talo ja terassille hommasin nuo vaaleanpunaiset ruukut reilu vuosi sitten. Näköjään kesäkukkasetkin oli tänä vuonna pääosin vaaleanpunaisia, ja kanervatkin otin tuota punaista sävyä, vaikka valkoisiakin hetken mietin. Kaippa sitä ihminen tarvii jotain hempeää ja lempeää, kun muuten on mieli mustana.

Suunnistelemassa kävin ahkerasti syksyn mittaan ja olin oikein iloinen siitä, että liikunta maistui. Kauden viimeisellä suunnistuskerralla loikkasin paikkaan, jota luulin kallioksi, mutta joka osoittautuikin joksikin kummalliseksi peltiseksi kanneksi. Nastarit liukui siinä kuin kuulalaakerit ja ennen kuin tajusinkaan, olin selälläni ja kumautin pääni siihen ihan täysillä. Hetken mietin, mitä oikein tapahtui ja tunnustelin, olenko vielä yhtenä kappaleena, mutta jatkoin sitten matkaa. Kotona totesin, että takaraivossa on haava ja takatukka olikin tahmea verestä eikä hiestä tai muusta liasta. Eipä siinä onneksi pahemmin sattunut, mutta oli se aika ikimuistoinen juttu silti. Oikeasti ihan tuntui, miten "viilit heilahti" päässä, kun pää jysähti tantereeseen!

Ilmeisesti joku kehonhallinnan puutos mulle on iän myötä tullut, koska joku aika sitten tein ihan vastaavan suorin vartaloin selälleni kaatumisen myös kotona... Jostain syystä yläkerran lattiassa oli todella liukas kohta, ja kun otin vähän vauhdikkaammin muutaman askeleen olin siis taas selälläni. Vähän oli pöllämystynyt fiilis kyllä kieltämättä - miten voi olla edes mahdollista, että ensin siinä coolisti kävelee ja seuraavaksi makaakin maassa?? Oletettavasti ainakaan osteoporoosi ei vielä vaivaa, kun olin senkin lennon jälkeen edelleen yhtenä ehjänä kappaleena. Kallokin on ilmeisen kovaa tekoa!!

Tosi vähän on viime aikoina tullut käytyä missään kivoissa retkipaikoissa, mutta kerran lähdin yksinäni tallustelemaan Kammarmäen reitin. Sinne on meiltä vajaan tunnin ajomatka ja reitti itsessään on vajaat 5 km pitkä. Maasto oli mukavaa, metsäistä ja kallioista. Päivä oli vähän sateinen ja kengät kastui jo ihan alkumatkasta, mutta väliäkös sillä. Huvitti, kun olin siellä ihan yksin, ei siis ketään missään, ja tulikin sitten mieleeni, että mahtoiko siellä suunnilla olla hirviä tai susia tai mitä lienee... Lauleskelin sitten yksinäni, jotta pysyisi metsän eläimet loitolla. Jälkikäteen vasta mietin, olisiko tuolla yleensäkään saanut olla, koska täällä meidän suunnilla on ollut sitä sikaruttoa... mutta kaippa siitä olisi varoitettu jotenkin, kyseessä oli kuitenkin kaupungin ylläpitämä reitti.

Nuo kuvat on työjutuista. En kyllä valita, kun aika ajoin on työpäivät noin mukavissa maisemissa! Mun työ on siis pääosin toimistotyötä, mutta teen myös erilaisia hanketöitä ja järjestän markkinoita. Osa noista kuvista on meriretkeltä, joka oli osa yhtä hankettamme, ja yksi kuva on markkinoilta, jotka oli viikko sitten, meren rannalla nekin. Markkinoita edeltävä aika oli jotenkin ihan tosi stressaava tällä kertaa, vaikka kyseessä oli jo ties kuinka monennet järjestämäni markkinat. Mulla on niistä päävastuu, mutta yhteistyökumppanina on onneksi tosi osaava tyyppi, jonka kanssa on hyvä niitä työstää. Olin silti ihan erikoisen väsynyt näitä markkinoita seuraavana päivänä, tuntui etten jaksa tehdä kerta kaikkiaan yhtään mitään!

Yhtenä viikonloppuna kävin vanhoilla kotikulmilla, jossa treffattiin parin vanhan ystävän kanssa. Oli niin mukavaa relailla, kävellä ihanissa maisemissa, saunoa, lojua porealtaassa... ja yleensäkin viettää aikaa yhdessä, jutella, olla vaan ja nauttia olostaan! Olen pohjimmiltani tosi sosiaalinen tyyppi ja olen arkielämässä ihan liikaa yksinäni, joten kaikki tuollaiset kaveritapaamiset tekee kyllä hyvää mielelle. Ihmiset on harmillisen kiireisiä nykyään (itsekin olen) ja kaikilla on ne omat juttunsa muutenkin, eikä kovinkaan usein tuttuja tule tavattua.

Kävin syys-lokakuun vaihteessa myös Lapissa. Kuopuksen ja miehensä talo valmistui vaiheeseen, jossa sinne sai muuttaa, ja olin siinä hommassa siis auttelemassa. Olin reissussa reilun viikon ja käytännössä joka päivä tehtiin jotain muuttoa edistävää. Tyttö oli parina päivänä töissäkin vielä ja niinä päivinä minä kävin yhden koiran kanssa pitkillä lenkeillä. Heillä on siis 43 koiraa, joista yksi on ns. kotikoira (eli tämä mun lenkkikaveri) ja muut valjakkokoiria (pienistä pennuista eläkeläisiin, kuvassa yksi pienimmistä pennuista). Yhtenä päivänä kiersin heidän lähivaaran ja se olikin jännittävä reissu, reitti kun on varmaan pääosin latupohjaa eikä niinkään mitään kävelemistä varten. Reittiin kuului kohta, joka menee suon yli ja talvellahan sellainen ei haittaa mitään, kun on jäätä ja lunta siinä päällä. Nyt se oli kuitenkin hyvin vetinen ja pelottava! Ylitys ei olisi ollut pitkä ja meninkin sitä varmaan puoleen väliin asti, mutta sitten meni pupu pöksyyn, koska mietin koko ajan ihan kauhuissani, että vajoanko sinne! Loikin siis pikapikaa takaisin ja rämmin sen yli kapeimmasta mahdollisesta kohdasta vähän kauempaa. Huh!!

Muutto siis saatiin tehtyä ja ensimmäisenä iltana uudessa kodissa ihailtiin pihalla upeita revontulia! Oli se jotenkin niin hieno hetki ja miten ihanasti sattui just tuohon ekaan iltaan siellä. Oli muutenkin ihanaa päästä sinne uuteen paikkaan ja "sivistyksen pariin" eli sisävessaan ja lämpimään suihkuun! Vanhassa paikassa kun ei ollut kumpaakaan, vaan sen parin vuoden ajan, mitä siellä asuivat, oli käytössä vain ulkohuussi ja peseytyminenkin hoitui padassa lämmitettävällä vedellä kauhan kanssa. Toki asiat niinkin hoitui, mutta kieltämättä on paljon helpompaa käydä yöllä sisällä vessassa... etenkin talvipakkasella! Sinänsä veden säästö on kyllä kauhasysteemillä merkittävä, nimittäin omakin puoleen selkään ulottuva tukkani peseytyi ihan hyvin puolikkaalla ämpärillisellä vettä, kun taas suihkussa mielellään hetken ihan vain nauttii olostaan lämpimän veden valuessa.

Uusi talo on aivan ihana, mutta hiukan haikeana heitin jäähyväiset tälle ihanalle jokimaisemalle, jota siellä vanhassa paikassa olen jokaisella reissullani kuvannut, jokaiseen vuodenaikaan. (Postauksen kolmas kuva on myös tuolta joelta, tuosta samasta kohdasta mutta toiseen suuntaan.) Uusi paikka on korkeammalla, lähes yhden vaaran laella, mäntymetsikössä. Siitä saa sitten omalta tontilta jatkossa mustikat ja puolukat, ja muutenkin se on kyllä kaunis paikka. Porotkin kulki nyt lähes pihassa.

Mä lähdin tuota revontuliyötä seuraavana aamuna ajelemaan kotiin päin. Koirat on siinä omalla tontilla uusissa tarhoissaan ja oli hauskaa, kun ne siinä aamuhämärissä vielä lauloi mulle lähtölaulut (eli koko lauma ulvoi). Kaipaan jo nyt sinne takaisin, tykkään niin kovasti olla siellä aina, kun saa koirien kanssa puuhailla ja muutenkin, kun voi hetkeksi olla muualla kuin näissä työ- ja kotimaisemissa (ja murheissa). Ja on kyllä mukavaa, kun seuraavalla kerralla siellä on vähän modernimmat olot kuin mitä tähän asti on ollut (eli ne vessat sun muut). Menen talvella taas jossain kohtaa toviksi sitten.

Täytyy vissiin koittaa nyt lähteä nukkumaan. Kello tulee pian neljä, eli "vanhaa aikaa" se on siis jo kohta viisi... no, eipä olisi ensimmäinen kerta, kun valvon koko yön, eikä varmaan viimeinenkään. Toivottavasti saan kuitenkin nyt edes tovin nukuttua.

kesälomalla tapahtunutta laidasta laitaan

 

Heipähei! Kesälomat on vietettynä ja töihin on taas palattu. Tämä on itse asiassa jo toinen työviikko loman jälkeen, eli mulla on arki jo vahvasti kuvioissa - mies on yhä lomalla ja lomailee vielä ensi viikonkin. Harmillisesti jo toinen kesä, kun meillä on kesälomat aivan totaalisesti eri aikaan, mutta minkäs teet.

Minä sain lomalla sitten lopulta aikaiseksi vain vähän maalailua täällä sisällä - kesäiseen to do -listaani ei montaa ruksia kertynyt! Maalasin siis yläkerran lattian (ja vähän seiniä ja listojakin), portaat, pikkueteisen seiniä sekä ulkoeteisen lattian ja seiniä. Laittelin myös uudet matot molempiin eteisiin ja sain lähes jännetuppitulehduksen siitä mattojen leikkaamisesta. Mutta onpahan siivon näköiset nyt! Kiinnitettiin mattoja tällä kertaa naulojen sijaan mattoteipillä, toivottavasti se pitää ne hyvin aisoissa. Vanhat matot oli aika huonokuntoiset, mutta hämmästyin silti, miten ne oli ikään kuin sulaneet sieltä alta:

Olipa mukava yllätys! Tätä sitten kontallani jynssäsin irti muovimatosta, lähti onneksi suhteellisen sujuvasti irti. Ulkoeteisen lattia on puuta, siellä ei ihan tässä määrin ollut tuota vastaavaa, kun sieltä otettiin matto pois. Sen lattian mies hioi ihan koneen kanssa ennen maalausta. Oli toisaalta vähän hassua ensin maalata lattia ja sitten kuitenkin laittaa siihen päälle kokolattiamatto, mutta jotenkin se omaa mieltäni rauhoitti, että tiesi lattian olevan hyvässä kunnossa siellä maton alla. Matto ollaan todettu erinomaisen järkeväksi ja toimivaksi ratkaisuksi kylmään ulkoeteiseen, joten kyllä me se sinne uudelleenkin sitten haluttiin.

Meillä on ollut kesän aikana melkoinen taisto muurahaisia vastaan. Kuvassa on ns. "pehmeät keinot" käytössä, tai ainakin tuo kaneli on sellainen. Valkoinen jauhe on soodaa, joka ei sitten ole murkuille erityisen pehmeää, vaan se ilmeisesti tappaa ne. Koen tosi ikävänä sen, että joudun listimään eläviä olentoja, mutta meille tuli muurahaisista jo aikamoinen ongelma - ne nimittäin alkoivat tulla sisätiloihin ihan tosissaan ja vieläpä siipien kera. Ihan aluksi niitä ilmestyi yhtäkkiä yläkertaan tuon väliseinän kohdalta ja sitten niitä oli tuossa alakerran lattialla. Sitten todettiin, että niitä itse asiassa tuleekin väliseinän ja katon välistä... Moneen kertaan laitettiin kanelia ja soodaa (soodaa jopa puhallettiin mehupillillä sinne katon rakoon...), mutta lopulta oli pakko turvautua myrkkyihin, kun trafiikki vaan koveni. En todellakaan pidä siitä, että sisällä lentelee murkkuja!!

Toinen ongelma on sitten ollut hiiret, joita on myös jostain syystä nyt tullut sisälle useita. Koko talvena niitä ei ollut, mutta nyt ovat sitten keksineet pyrkiä sisätiloihin. Aivan kamalaa, kun lossa napsahtaa... mutta valitettavasti on pakko päästä sisälle tunkevista hiiristä eroon. Voi onnettomat, kun pysyisivät pihan puolella, eikä tarttisi niitä tällä tavalla hävittää!

No, kävin kesälomani aikana sentään eteistä pidemmälläkin. Yhden kaverini kanssa käytiin perinteisellä asuntomessureissulla toteamassa, että jotenkin on vähän hohto mennyt tuosta hommasta. Ei jäänyt yksikään talo mitenkään erityisesti mieleen, ikävä kyllä. Oikeastaan on jo useampana vuonna tuntunut, että kun on nähnyt yhden talon, onkin melkein jo nähnyt kaikki. Toki on niin, että aina on tiettyjä trendejä, joita sitten näkee monessa talossa, ja onhan ne sellaisia oman aikansa juttuja, joista vaan nyt moni tykkää yhtä aikaa. Tällaisia asioita, jotka toistuu lähes joka talossa (eri vuosina siis), on olleet esimerkiksi jotkut tietyt samat kaakelit (ehkä vähän eri värisinä), porealtaat, korkeat lasiseinät, Smegin keittiöaparaatit, aamiaiskaapit, tornimaiset kiukaat, rimaseinät... ja yleensäkin värimaailmat. Tänä vuonna ekaa kertaa oikeasti tuntui siltä, että maksaako vaivaa yleensä mennä enää messuille. Nähtäväksi jää!

Parin muun kaverin kanssa käytiin myös pikku retkellä, nimittäin Kotkaniemessä sekä Pulsan asemalla. Kotkaniemi on presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseo ja se oli ihan mukava ja mielenkiintoinen vierailukohde. Kierreltiin talossa ja juotiin lopuksi kahviossa jääteet, jotka olivat kyllä aikamoinen pettymys - jotenkin odotin herkullista ja virkistävää, makeaa ja isoa teelasillista, mutta saatiinkin vain pieni lasillinen kylmää maustamatonta mustaa teetä. Pulsan asemalla oli sitten onneksi herkummat teet ja sieltä löytyi myös sopivaa syötävää, toisin kuin Kotkaniemessä.

Arvaa kumpi on kumpi...? Huvittaa, miten tuo tunnelmakin näkyy aika eri tavalla pelkästään jo kuvasta! Toinen on "plääh" ja toinen on "jees, kippis!". Ja tuo kippistelykuva on muuten itse asiassa kaverin ottama, kiitos siis siitä hänelle!

Kävin myös tyttären luona pohjoisessa. Siellä oli ihanaa, kuten aina, vaikka pientä epäonneakin matkaan mahtui. Lähdin ajelemaan sinne eräänä sunnuntaina (joka oli itse asiassa mun syntymäpäivä) iltasella ja ajoin ensin yöksi Jyväskylään sukulaisten luo. Maanantaina jatkoin matkaa jo aamuvarhaisella ja olinkin hyvissä ajoin iltapäivällä perillä. (Yleensä ajan koko 12 h matkan kerralla.) 

Käytiin heti samana iltana jo ihastelemassa tyttären ja puolisonsa rakenteilla olevaa taloa, jonne muuttavat syksyllä. Se tulee tosi ihaniin maisemiin, odotan jo itsekin ihan innolla, että pääsen sinne sitten kyläilemään! Tarkoitukseni onkin mennä pohjoiseen seuraavan kerran jo syksyllä auttelemaan muuttohommissa, se kun on iso urakka, koska siirrettävänä on myös muutamia kymmeniä koiria tarhoineen kaiken sen muun omaisuuden lisäksi.

Tiistaina ajeltiin Pyhäkuruun, jossa käytiin kiipeilemässä seikkailupuistossa - kuvassa näkyy osa seikkailuradasta. Se oli tosi kivaa ja reittiin meni yllättävän paljon aikaa, vaikka se ei mitenkään kauhean pitkältä tuntunutkaan. Kotimatkalla mun autoni sitten hajosi... Olin ihmetellyt (ja soitellut miehellekin), että se pitää erikoista hurinaa, mutta vasta sitten "piipaa piipaa, lämmöt korkealla, pysähdy heti" stoppasi matkanteon. Lämpömittari ei ollut näyttänyt mitään, vaikka autosta oli kaikki jäähdytysnesteet lennelleet pitkin konehuonetta!!!

Oli melkoinen onnenpotku, että pysähdyimme siinä Sodankylän ja Kittilän välillä (=keskellä ei mitään) kohdassa, jossa sattui olemaan kaksi taloa. Tyttären kanssa lähdettiin sitten juomapullot kourassa anomaan vettä, ja toisessa talossa oli onneksi väkeä paikalla ja he meitä ystävällisesti auttoivat. Todettiin yksi katkennut letku, joka talon miesten suorittamien erinäisten toimenpiteiden jälkeen saatiin sen verran kuntoon, että pystyttiin matkaa jatkamaan (kotimatkaa jäljellä lähes 100 km...). Ajomatka sujui siten, että lämppärit puhalsivat täysillä kuumaa, ikkunat olivat auki ja vähän väliä pysähdyttiin tarkastamaan nestemäärää ja tarvittaessa lisättiin vettä meille ystävällisesti lainatusta kanisterista.

Seuraavana päivänä (keskiviikko) käytiin taas raksalla sekä kylässä yksillä tutuilla, joilla on lomaosake tuolla päin. Ja sitten paapottiin talon koiruuksia, joista kuvassa on yksi sen hetken uusimmista tulokkaista. (Vierailuni jälkeen taloon on syntynyt myös pentuja, awww...) Tykkään tosi paljon käydä aina tuolla, kun voin siellä muun muassa hoitaa noita koiria. Siellä minä keräilen kakkaa, laittelen juomavesiä, keräilen ruokakuppeja ruokkimisen jälkeen jne. ihan kuin vanha tekijä. (Ja talvella olen mukana myös töissä eli valjakkohommissa, tai ainakin yritän olla siellä edes jotenkin avuksi.) On jotenkin ihan älyttömän rentouttavaa olla koko ajan karvalla ja kuralla kuorrutettuna, ja olla piittaamatta paskaakaan siitä!! (Siis kun kotona ärsyttää jokainen koirankarva, mikä vaikkapa sukkien mukana jostain kotiin kulkeutuu...) Nuo tyttären ja miehensä koirat on niin ihania ja kilttejä, ja useimmat rakastavat sitä, että niiden luokse menee rapsuttelemaan (jotkut on hiukan arempia, mutta useimmat on oikeita pusukoneita). Ainoastaan yksi on sellainen, jota koitan muistaa väistää, koska hänellä on tapana napata kiinni esim. hanskoista, jos niihin suinkin ylttää... ja talvella hän koitti irrottaa minulta rystysestä nahat, kun erehdyin sormiani liian lähelle tunkemaan...

Kyläreissuni oli tällä kertaa lyhyt, sillä torstaina lähdin jo ajelemaan kotia kohti. Ajomatka kestikin paljon normaalia pidempään (peräti 17h), koska pysähtelin tunnin välein tarkistelemaan nesteitä, lisäilemään tarvittessa vettä, huudattamaan lämppäriä jne. Kävin myös veljeni luona, joka onnekkaasti siinä matkan varrella asuu ja sattuu olemaan automiehiä, eli hän sitten korjasi letkun siihen kuntoon, että saatoin ajaa viimeiset 250 km huoletta. Alkuperäinen tarkoitukseni oli ollut, että ajelen pohjoisesta tullessa kylään vanhojen kavereideni luokse vähän sinne ja tänne, mutta sattuneesta syystä jätin ne reissut toiseen kertaan. Oli siis extrakivaa, että pystyin nyt näkemään edes veljeä vaimoineen, koska en ollut heitäkään nähnyt pitkään aikaan!

Viimeisellä lomaviikollani (ja miehen ekalla lomaviikolla) oli meidän hääpäivä ja päätettiin lähteä pikku reissuun. Ollaan erityisen huonoja reissaajia, eikä yleensä keksitä, mihin edes lähdettäisi. Nyt sitä pohdittiin ja mies heitti, että "mennään Kuopioon". Se oli minusta jotenkin tosi huvittava ehdotus, joten sinne sitten suunnattiin. Ajettiin vähän vuorotellen ja minun ajovuorollani silmään sattui kyltti Kuopion eläintarhasta, jonne sitten kurvasin. Kyseessä olikin sitten paikka, joka oli ehkä enemmän lapsiperheille sopiva, mutta käytiin se kuitenkin läpi kävelemässä. Nämä hanhet olivat jotenkin symppiksiä! Kävin myös silittämässä pupuja.

Otettiin yhdeksi yöksi majoitus Tahkolta. Ei olla siellä aiemmin käyty ja se olikin ihan kiva paikka. Käytiin illalla kävelemässä Tahkovuoren huipulle, josta oli upeat näköalat. 

Koska kello oli jo paljon ja meidän piti vielä ehtiä jotain syömäänkin, päätettiin tulla alas kuntoportaita, eikä jatkaa reittiä pidemmälle. Ja johan olikin portaat! Askelmia oli reilu 1000 ja niiden lisäksi piti vielä tulla jyrkkää rinnettäkin alaspäin. Koska me ei olla mitään sportteja, mies etenkään, meillä oli jalat melkoisen tönkkönä siitä alaspäin tallustelusta. Minun jalat vetristyi kyllä ihan hyvin, mutta miehellä oli jalat ihan pökkelöt vielä parin päivän päästäkin!

Käytiin syömässä pizzat ja juomassa viini / olut, sitten mentiin hotellihuoneeseen saunomaan ja nukkumaan. Aamupalan jälkeen lähdettiinkin ajelemaan kotia kohti, ja nyt mentiin sinne Kuopioonkin sen sijaan, että hurautettiin vain siitä ohi. Kohteena meillä oli - yllätys yllätys - Puijon torni, jossa käytiin kahvilla. Otin ihan superhyvää mustikkakukkoa vaniljajäätelöllä, voin sitä todella lämpimästi suositella, jos joku muukin sinne kahville päätyy! Ei ollut maisemissakaan valittamista.

Käytiin vielä pikkiriikkinen kävelyreitti (taisi olla 300 m) siinä Puijon juurella ennen kuin matka jatkui kotiin. Väistämättä tuli mietittyä, että mikä järki oli moisessa reissussa, jossa lähinnä ajettiin paikasta A paikkaan B, katseltiin vähän maisemia ja sitten ajettiin sama reitti takaisin. Mutta ihan mukavaa oli edes vähän käydä jossain yhdessäkin.

Syksyä kohti mentiin, mutta kesäisiä rientoja vielä riitti. Täällä meidän kylillä esiintyi Vesterinen yhtyeineen, joten sitä käytiin katsomassa siskoni ja hänen miehensä kanssa. Ja seuraavana viikonloppuna, eli viime viikonloppuna, koitti sitten pitkään ja hartaasti odotettu päivä...

...nimittäin Eppu Normaalin vihoviimeinen keikka Tampereen Ratinassa. Me mentiin nyt puolestamme siskoni luo kylään ja sieltä yhdessä sitten mentiin keikalle.

Oli kyllä niin hieno kokemus ja hyvä keikka! Eput kuulostaa livenä aivan yhtä hyvältä kuin levylläkin (kokemusta on myös siitä, että livenä bändi on ihan surkea, vaikka levyllä olisikin hyvä!) ja pitkän keikan aikana saatiin kuulla hitti jos toinenkin.

Me ei nähty varsinaisesti lavalle ollenkaan, mutta screeneiltä katsoen sai kyllä myös oikein hyvän keikkakokemuksen ja kuvatkin otin suoraan niistä. Sitä harmittelin (enkä tainnut olla ainoa, asiasta on ilmeisesti ollut lehdissäkin), että ihmiset oli osittain aivan kaatokännissä. Vähän väliä sai väistellä horjuvia ihmisiä, vaikka oltiin hyvinkin väljällä alueella seisomassa itse, ja todistin myös vähemmän kivasti, kuinka pari heppua ei jaksanut jonotella vessaan, vaan kusta lorottelivat alikulkutunnelin seinään... siis siihen, mistä ihmiset alueella kulkivat... 

No, yksi aikakausi on nyt siis päättynyt ja oli hienoa olla mukana tuolla aivan viimeisellä keikalla. Kiitos Eput!

★★★★★

Ja NYT loppuu myös tämä saaga, joka olikin lopulta pitkä kuin nälkävuosi! Arjessa siis ollaan tiukasti jo kiinni ja huomenna on työpäivä. Se on tosin hiukan erikoisempi työpäivä, sillä sain "käskyn" lähteä Mikkeliin kalamarkkinoille! Mehän siis itse järjestetään myös vastaavia ja ne on vähän niin kuin luisuneet vuosien mittaan minun hommiksi. Nyt pomo pohti, että voisin käydä vähän katselemassa, miten muut ne hommat hoitaa ja kenties ottaa vähän vinkkiä myös tuleviin omiin tapahtumiin sieltä. Ei huono, lähden ihan mielelläni tällaista työtehtävää suorittamaan!

Mukavaa elokuuta juuri sinulle, mukavaa jos jaksoit lukea loppuun asti! ❤

"kesäkelejä", kesähommia ja uusi läppäri

No niin, lomani on viimein tällä viikolla alkanut! Kelitkin on ihan sen mukaiset... sataa, ja sitten vielä vähän sataa. Lämpötilat on reippaasti alle 20 astetta. Tänään laitoin sitten jo uuniin tulet, kun tuntuu, että sisällä ihan oikeasti palelee! Ei mua toisaalta nämä säätilat haittaa, tuleepahan tehtyä sisällä hommia. Mulla on perinteisesti pitkä to do -lista kesälle ja sieltä sitten raksin asioita tehdyksi. Ei ole kyllä vielä juuri ehtinyt rasteja tulla, mutta eipä mulla nyt vielä ole aikaakaan niihin juttuihin ollut ennen lomaa. Työn alla on tällä hetkellä pitkään vitkuttelemani homma, nimittäin yläkerran lattian maalaus. Tulin juuri vähän tauolle siitä, koska pitää antaa listojen hetki kuivahtaa ennen kuin alan sitä varsinaista lattiaa sutimaan.

Tämä onkin ensimmäinen kirjoittamani postaus uposen uudella läppärilläni. Vanha alkoi osoittaa monenlaisia epäilyttäviä oireita siitä, että sen aika alkaa olla täysi. Aloin sitten etsimään valokuvistani (ja blogista) ajankohtaa, milloin olen sen hankkinut, koska muistin, että siitä on olemassa kuva ja maininta. Ja tadaa... edellinen kone oli hankittu vuonna 2017!!! En voi melkein uskoa, että se kesti mulla lähes vuosikymmenen!! Mun molemmat pojat on datanomeja ja muistelin, että he siihen koneeseen kyllä teki jotain paranteluja jossain kohtaa, ja selvisi sekin, että todellakin vuonna 2021 siihen oli asennettu uusi Windows tai jotain. Mullahan siis oli siinä edelleen se Windows 10, joka myös on jo vanhentunutta kamaa.

No, eilen hain uuden koneen ja toinen pojista teki aika pitkän rupeaman sen asentelun kanssa. Mulla oli nimittäin jostain ihmeen syystä (=omaa hölmöyttäni) olemassa kaksi erillistä Microsoft-tiliä ja se sekoitti asiaa paljon. Koska niitä tilejä ei voinut yhdistää, mun piti lopulta irtisanoa toisen tilin kautta oleva Office-tilaus ja lopettaa koko tili (siinä oli vanha sähköpostiosoite), jotta sain otettua sen oikean sähköpostiosoitteen kautta olevan tilin käyttööni jne. Ja sitten sanotaan, että tietotekniikka helpottaa elämää!!! 

Mulla kävi ihanat ystävät kylässä. Oli oikein kiva viikonloppu, vaikkakin erittäin pitkästä aikaa tuli kyllä nautittua aivan liikaa ilolientä sen ekan illan aikana. Totesin, että vanhuus ei tule yksin, se tulee kertakaikkisen jäätävän krapulan kera! Ja koska olen minä, myös morkkis on sitten pitkä ja syvä. Morkkis johtui lähinnä siitä, että aloin jälkikäteen miettiä tapaani puhua pälpättää aivan tauotta. Kärsin siitä vähän muutenkin - siis että tunnen olevani jotenkin "liikaa", liikaa äänessä, liikaa innoissani, liikaa milloin mitäkin. Onneksi mulla on kuitenkin ihanat ystävät, joiden mielestä ilmeisesti en ole liikaa mitään, tai ainakaan sietämättömästi liikaa, koska kestävät mua aina vaan.

No niin, palataanpa siihen mun to do -listaan. Se on siis pitkä sisältäen monenlaista pikkuhommaa kotona. Tuo yläkerran lattia on yksi niistä jutuista ja sen voin tämän päivän jälkeen varmaan ruksata valmiiksi. Sitten olisi ikkunoiden pesua, tosin alakerrassa pariakin ikkunaa peittää nämä mun kasvatukset, eli niiden osalta voin lintsata. Myös ulkoeteisen olen ajatellut loman aikana maalata ja monen monta vuotta (siis varmaan 10+) eteisissä olleet matot pitää vaihtaa. Meillä on siis sekä sisä- että ulkoeteisessä sellasta kura- tai terassimattoa, mitä lie, vähän niin kuin kokolattiamattona. Niitä ei ole koskaan pesty, joten ovat vuosien saatossa keränneet itseensä kyllä varmasti kauheat määrät likaa. Eivät nimittäin ole järin raikkaat enää... Olen etsiskellyt uutta sopivaa mattoa, mutta kylläpä tuntuu olevan kiven alla, ainakin 200 cm leveänä versiona. Jotain on pakko piakkoin keksiä, koska koitan aloittaa ulkkariprojektin jo huomenna, jotta saan sen myös tehtyä.

Sitten listalla on tietenkin myös saunan siivous (vaikkei koskaan edes saunota...), terassin öljyäminen (sikäli mikäli joskus koittaa taas sateeton kausi), jääkaapin ja pakastimen perusteellinen siivous (myös sieltä takapuolelta), kaappien läpikäynti (paras homma), hyttysverhon tuunaus (ostin liian leveän, se pitää kaventaa) ja muuta pientä. Ja on myös isoa hommaa, nimittäin pitäisi ihan aikuisten oikeesti nyt maalata viimein myös tuo meidän aitta sekä talostakin yksi päätyseinä. Lepolomaa siis. Toisaalta on kuitenkin kivaa, että on jotain muutakin tekemistä kuin puhelimen tuijottelu. Voisin toki käydä lenkillä tai vaikka museoissa, mutta kun ne ei oikein nappaa kumpikaan, etenkään yksin. Olen kyllä sinne pohjoiseen lähdössä ja samalla ehkä teen vähän muutakin ajelua, ja toisaalta tuon tulevan reissun takiakin pitäisi joka päivä puuhata edes vähän jotain, että saan hommia valmiiksi. Mun viimeisellä lomaviikolla on sitten mieskin lomalla ja toivon kovasti, että tehtäisi edes jotain yhdessä, koska muutenhan tämä kesä menee aivan eri tahtiin minun lomaillessa ja hänen herätessä töihin joka aamu.

Taidan nyt lähteä takaisin sinne maalailemaan, mukavaa viikon jatkoa teille, jotka tänne eksyitte lueskelemaan!

juhannusta, pikkupuuhia ja puolilomailua

 

Käytiin juhannuksena ajelemassa vähän lähiympäristössä. Satuttiin sitten myös paikkaan, jossa oli hetken päästä syttymässä suuri juhannuskokko. Enpä muista, milloin olisin kokon äärellä juhannusta viettänytkään!

Koska olen minä, en voi olla (kokon ihastelusta huolimatta) miettimättä, miten ympäristöystävällistä (tai epäystävällistä...) kokkojen polttelu mahtaa olla. Kävi sitten vielä niinkin, että tuolla oli kaksi pientä lokinpoikasta, jotka kävelivät rannalla ja uiskentelivat rannan tuntumassa. Yhtäkkiä toinen poikasista lähti uimaan ja toinen jostain käsittämättömästä syystä käveli aivan täysillä roihuavan kokon vierestä... ja huusi niin hirveästi!!! Se meni kyllä veteen sitten ja ui emojen ja sisaruksensa luokse, mutta jotenkin meni fiilis kyllä kokosta sen jälkeen. Kävin katselemassa vähän peräänkin, että näyttääkö poikanen kärventyneeltä - ei näyttänyt, mutta mistä sitä voi tietää. Ressukka koki kyllä varmaan hirveän hetken, koska kokkohan loimottaa kuumuutta metrien päähän, saatikka sitten siihen alle puolen metrin päähän.

Käytiin tuolloin juhannusaattona ennen iltarientoja miehen kanssa Tampereella siskoni luona. Reissu oli aika nopea: perille päästyämme kannettiin lainassa olevaan pakettiautoon heidän vanha keittiönsä, sitten mentiin porukalla lähistöllä olevaan ravintolaan syömään, sitten käytiin siskon luona vielä kahvilla ja sitten lähdettiinkin jo kotiin. Yleensä kyllä viivytään kylässä kauemminkin, koska matkat tuonne on noin kolme tuntia suuntaansa, mutta nytpä olikin niin huvittavasti, että sisko ja miehensä tulivatkin sitten heti seuraavana päivänä puolestaan meille kylään.

Oli tosi mukavaa viettää aikaa yhdessä ja mietin usein, että olisi kyllä kiva asua lähempänä siskoa, koska nyt nähdään aika harvoin näiden välimatkojen takia. Siskon tyttö asui täällä meidän kulmilla muutaman vuoden opiskelujen takia, mutta hänkin muutti sitten takaisin tuonne kotikunnailleen. Meidän tytöt on hyviä ystäviä ja senkin puolesta on harmillista tämä välimatka. Mutta tämmöistä tämä on, elämä on vienyt ketä minnekin. Onneksi kulkemaan pääsee. Molemmat siskoni kanssa myös tykätään ajella autolla pidempiäkin matkoja - ollaan varmaan saatu tämä into lapsuudesta, koska isä ajeli ympäri Suomea työreissujaan ja kesälomilla oltiin usein mukana.

Niin ja se keittiö: sisko miehineen uusii keittiönsä ja oli uhkana, että vanhat kalusteet ja koneet menee kaatopaikalle. Koska ne oli aivan hyviä, en voinut olla pelastamatta niitä. Kaapistot, tasot yms. matkaavat jossain sopivassa kohtaa pohjoiseen mun tyttärelle, joka siellä parhaillaan miehensä kanssa rakentaa taloa. Nämä kalusteet ovat tulossa kennelrakennukseen, eivät siihen uuteen taloon.

Ostin terassille maton. Hämmästelin, kun se oli paksuhko ja pehmeä, mutta se on kuitenkin täysin muovinen (tehty käytetyistä pulloista ymmärtääkseni). Se ei siis tunnu muoviselta ollenkaan. Terassi on ollut meillä nyt vuoden ja olen periaatteessa ollut vähän vastaan mattoa. No, tämä tuntui kuitenkin kivalta ja näyttäähän se myös kivalta. MUTTA... tänään satoi vettä. Eipä siinä mitään, kattokin kun oli jo tuohon kehikkoon viritelty. Ajattelin, että mitäpä sillä väliä, reuna vähän kastuu ja kuivaahan se sitten. Toki näin. Mutta huomasinkin sitten iltasella, että matto oli tuolta keinun päädystä märkä myös - ja siis sieltä alapuolelta. Hmm... sinne ei satanut, eli se ei kastunut siitä, mutta se on ilmeisesti ottanut kosteutta sitten alakautta (??), ja koska matto on muovia, se ei anna puun ihan heti kuivahtaa vaan kosteus jää sinne alle seisomaan.

En nyt sitten oikein tiedä, tykkäänkö tilanteesta. Vähän vaivalloiselta tuntuu rullailla matto joka ilta pois, jottei yökosteus siihen jämähdä... tai aina sateella myöskin poistaa se. Saa nähdä, jääkö siis matto tuohon. Onko teillä kokemuksia terassimatoista ja niiden märkyyden aiheuttamista mahdollisista vaurioista? Saa kertoa!!

Mulla on tänäkin vuonna ikkunalla kasvamassa kurkkua. Tällä kertaa tosin vain yksi taimi (viime vuonna taisi olla kolme). Nuorempi poikani on alkanut aivan ihme hortonomiksi ja kasvatellut kevään aikana lukuisan määrän kurkun, tomaatin ja paprikan taimia, joita on sitten ystävällisesti tuonut myös minulle. Sain kaksikin kurkkua, mutta onnistuin tappamaan toisen ja lähes tämänkin... sain sen onneksi elvytettyä ja se lähti hienosti kasvamaan. Tänään söin sitten ekan kurkun! Lisää on tulossa runsain määrin. Se hassuus tässä on, että tuon piti olla ikkunakurkkua, mutta jossain kohtaa poika totesi, että oho, se onkin avomaankurkkua... No, näkyy kasvavan myös sisätiloissa, joten antaa mennä vaan!

Kurkun vierellä on muuten siskolta jouluna saatu joulutähti, joka on sinnitellyt hienosti jo puoli vuotta! Olen ennenkin kasvatellut joulutähtiä, joitain pitkäänkin, ja tämäkin saa kyllä kasvaa ihan niin isoksi kuin haluaa.

Toisella ikkunalla kasvaa sitten tomaatti ja paprika. Tomaatissa on kukkia paljon ja vähän jo tomaatin alkujakin. Paprika näyttää toistaiseksi kasvattavan vain lehtiä. Pojalla on näitä molempia siis kotonaan useita ja ne kasvavat siellä aivan mahtavasti! Satoa on myös luvassa siellä paljon, tomaattejakin oli vaikka kuinka monta terttua tulossa, kun viimeksi näin, ja isoja paprikoita myös! Ehdottelin hänelle, että vaihtaa alaa puutarhuriksi, kun noin hyvä on tuossa hommassa, mutta taitaa olla kotikasvatuksessa ihan riittämiin.

Pienenpientä projektia pukkaa. Meillä on ollut tuolla yläkerrassa toisessa makkarissa lasten vanhoja runkopatjoja, jotka on olleet oivia vierassänkyjä. Viime syksynä niitä kuitenkin tarvittiin muualla erinäisten muuttuneiden elämäntilanteiden takia, joten yhtäkkiä meillä ei sitten enää ollutkaan minkäänlaisia makuupaikkoja vieraita varten. Ei meillä kovin usein ketään edes yökylässä ole, mutta joskus kuitenkin, joten joku ratkaisu piti asiaan keksiä. Sain sitten miehen siskolta vanhan levitettävän laverin (sekin oli matkalla kaatopaikalle, joten Helin pelastuspartio iski jälleen siihen väliin). Eihän se mikään priimakuntoinen ollut, ties miten vanhakin. Mutta kummasti maalilla saa nuorennusleikkauksen aikaan ja niin vain tästäkin saadaan oiva varapeti!

Patjoja hankkiessani koin pienen shokin. Olin ajatellut hommata tuohon halvalla superloniset irtopatjat, jotka sitten päällystän (aika kovat luulot on omista ompelutaidoista...). Vaan olipa hitokseen hintaa superlonilla: kaksi patjaa koossa 190x75 cm olisi maksanut yhteensä noin 250 €!!! Vähän meinasi alkaa yskittämään, mutta onneksi mukava Etolan myyjä sitten ehdotti siitä vierestä rullapatjoja - sinänsä en ymmärrä, miten ne superlon-täytteiset ja valmiiksi myös kankailla päällystetyt patjat koossa 80x200 cm sitten maksoivat ainoastaan 40 €/kpl...?? Mutta ne otin. Tarkoitus oli, että tarvittaessa niitä leikataan sopivampaan kokoon, mutta voipi olla, että laitetaan ne vaan suoraan päällekkäin tuohon siten, että levitetään laveria se uupuva 5 cm. Ihme kyllä ne nimittäin sopivat pituudeltaankin laverille suoraan (vaikka siis pituuseroa piti olla 10 cm).

Ostin noiden lisäksi myös pari sellaista avattavaa kuutiopatjaa. Ja voi olla, että haen huomenna vielä pari lisää... On tämä tämmöistä. Vieraita on tulossa nimittäin jo tulevana viikonloppuna oikein useampikin henkilö, ja mietityttää, miten ihmiset pääsevät könyämään ylös sieltä lattiatasossa olevalta patjalta. Ajattelin vähän testailla, pitäisikö kenties laittaa kaksi avattua kuutiopatjaa päällekkäin, vai uppoaako niihin. Ja onko se kuvittelemani lisäkorkeus patjaan kuitenkaan sitten minkään väärti.

Kerronpa vielä, että kävin viime sunnuntaina uimassa!! (Siis ekaa kertaa tänä kesänä.) Lapsenlapsi pyyteli viemään häntä ja kaveriaan rannalle, joten lähdin sitten matkaan. Otin ihan varulta uikkarit mukaan, jos vaikka alkaisikin tuntua siltä, että voisi itsekin uida. No, voiko sitä nyt uimiseksi sanoa, että kävin pienen pikaisen kierroksen järvessä...? Uin yhteensä ehkä 20 metriä ja kävin kaksi kertaa kokonaan pinnan alla. Vesi oli aivan jäätävää, enkä tajua, miten lapsoset siellä viipyivät yli 1,5 TUNTIA!!! Kerran kävivät rannalla juomassa mehut ja sitten taas jatkoivat. Huhhuh!!

Oli kuitenkin mukavaa istua ja katsella järvelle. Tuijottelin pitkän aikaa ihan tikkana näitä omia suojattejani ja mietin, että on siitä kyllä iäisyys, kun omien lasten kanssa on rannalla käynyt ja joutunut heitä siellä tarkasti valvomaan. Koska tytöt selvästikin osasivat uida eivätkä menneet edes mitenkään kauas, lankesin lopulta tuijottelemaan välillä myös puhelinta, vaikka aluksi ajattelin, että sitä en tee nyt ollenkaan. Tuo puhelin on kyllä yksi viheliäinen pirulainen ja monesti mietin, miten hyvä juttu oli, että silloin omien lasten ollessa pieniä tuollaisia ei ollut. Tai olihan kännyköitä, mutta ei ne tuollaisia multilaitteita olleet mitä nykyään, eikä ne olleet kasvaneet käteen kiinni. Mietin, millainen pahimman luokan kännykäntuijottajamutsi olisin, jos lapset olisi nyt pieniä - nykyään kun olen aika arvostelevainen ja tuomitsevainen, kun näen, miten vanhemmat tuijottaa koko ajan sitä puhelintaan, oli ne missä vain lastensa kanssa. On se niin helppoa nyt keski-ikäisenä tanttana paheksua nykynuorisoa ja muistella, miten kaikki oli ennen paremmin...

Mä olen tässä "puolilomaillut" tämän alkuviikon. Mulla on onnekseni täysi vapaus valita, milloin lomani pidän ja koska mulla on parin viikon edestä ylitöitä, olen tehnyt aika väljiä työpäiviä nyt nämä muutamat ja tehnyt etänä vaan vähän sitä sun tätä. Ensi viikolla todennäköisesti käyn ihan toimistollakin ja sitten heinäkuussa kai lomailen paremmin. Miehen loma on ärsyttävästi vasta ihan loppukesällä ja mietin, jättäisinkö osan omaa lomaani sinne, jotta oltaisi edes hetki yhtä aikaa vapaalla. No, katsotaan. Pohjoisen tyttökin soitteli tänään ja sinne varmaan lähden jossain kohtaa yksikseni käymään. Mietin, tekisinkö muutenkin jonkun oman ajelureissun... toisaalta oma seura paras seura, toisaalta olisi kiva, kun mies reissaisi mun kanssani.

Eipä kai tässä kummempia. Kivaa kesän jatkoa just sulle, joka siellä tätä luet!