vauvalle nimi, kiireinen kevät, kesäkukkia ja Jukola-fiilistelyjä

 

No kuinkas sitten kävikään - taas venyi kirjoittelu reiluksi kuukaudeksi. Huokaus. Mutta otetaanpas sitten taas vähän kiinni, mitä kaikkea on tässä välissä tapahtunut (huhtikuun loppupuolen jälkeen).

Pikku-ukko sai nimen. Hetken mietin nimen kuullessani, että mistä tämä valinta, ei ollut nimittäin ihan tämän päivän vauvojen nimilistalta kyseinen nimi, ja tunnen useita aikuisia kyseisen nimen haltijoita. Mutta sitten pappi kertoi nimen taustaa; kyseessä oli poikani kuolleen ystävän nimi. Ja heti kellot soivat ja hanat aukesivat itselläni. Kyseessä on todella murheellisella tavalla kuollut ystävä ja minusta hänen nimensä laittaminen vauvan nimeksi oli jotenkin tosi ihana teko.

Sain äitienpäivälahjaksi pussin kukansiemeniä. Se oli hauska idea ja kylvin lopulta kyseiset kukkaset parvekelaatikoihin terassin reunalle. Olin asialla tosi myöhään, koska töissä oli erittäin hektistä enkä koskaan ehtinyt multakauppaan. Kylvin sekaisin näitä ja muitakin niittykukkasekoituksia yms. ja nyt laatikoista pilkottaa aika monenlaista alkua. Jännityksellä odotan, saanko kuvitelmissani siintävän niittykukkakasvuston niistä esille kesän mittaan.

Meillä on joka ikinen kesä miehen kanssa taistelu aiheesta voikukka. Minä tahtoisin antaa pihan rehottaa ihan valtoimenaan vaan. Mies tahtoisi ajaa matalaksi. Minun selitys on "koska pörriäiset". Miehen selitys on "koska timotei, joka valtaa joka paikan, jos sen annetaan sieltä nousta". Ei olla vielä päästy asian kanssa sopuun, ja joka vuosi mä sitten olen voikukkien näivetyttyä sanonut, että ajakoon sitten vaikka koko tontin sileäksi. No, ajeltu on ja ihan mukavasti kieltämättä alkaa nyt valkoapila nousta, kun sillä on tuolla tilaa nousta.

Meillä on iiiiiso tontti. Tänne toki mahtuisi sekä nurmikkoa että kukkaketoja, mutta jotenkaan en saa aikaan miettiä, miten sen järkevästi toteuttaisi. Maa on sinistä savea, jossa ei kasva mitään - paitsi tietenkin miljoonat voikukat ja timotei - eli tarttisi tehdä oikeasti aika lailla töitä, että saisi aikaan jotain kukkaketoja. Olisi hirmu kivaa saada sellainen rönsyilevä English cottage -tyyppinen piha, jossa olisi runsaita istutuksia, kivettyjä käytäviä, kaariportteja, muureja jne., mutta ehkäpä unohdan moiset näillä tiedoilla, taidoilla taikka viitseliäisyydellä.

Tässä oli mulle jo aivan tarpeeksi päänvaivaa ja työsarkaa! Hain kaupasta sitä sun tätä, joita sitten istuttelin noihin olemassa oleviin ruukkuihini. Siellä kukoistavat nyt sulassa sovussa kuukausimansikat, laventeli, tähtisilmät ja öö... en muista, mikä tuo korkea olikaan. Se oli nätti ja vaaleanpunainen, siksi valitsin sellaisen. Tuo alusta on tehty ylijäämä-terassilaudoista, se on oikein kätevä ja estää sen, ettei terassille jää ärsyttäviä jälkiä ruukuista. Kivet on reissumuistoja, tykkään kivistä kovasti.

Toukokuu oli töissä aika rankka. Järjestettiin (minä päävastuussa) yksi ihan uusi isohko tapahtuma näissä maisemissa. Hirveästi asioita, jotka piti muistaa ja sitten se jännitys, että miten kaikki lopulta onnistuukaan. No ihan hienosti meni ja oli kyllä sitten hyvä fiilis, kun kaikki oli lopulta ohi. Periaatteessa tykkään olla asioiden ohjaksissa kyllä, mutta on siinä sitten se toinenkin puoli, kun tuntuu että 24/7 surraa päässä "oonko nyt muistanut kaiken".

Mulla oli pitkän aikaa työpaikalla kaikki paikat aivan sekaisin, kun oli purkamatta kamat sieltä tapahtumasta ja yleensäkin siivoamatta koko mesta pitkältä ajalta. Siis kuinka ollakaan, tietenkin se olen minä, joka siellä yleensäkin siivoaa (toimistolla on minä + kaksi miestä). No ei se mitään, sitten kyllä järjestin ja siivosinkin hartaasti koko toimiston, kun siihen vihdoin oli aikaa! Käytin hommaan pari päivää (toimistossa on siis kaksi huonetta...), kun kävin läpi kaikki paikat ja kävin vielä kaupoillakin hakemassa paitsi siivoustarvikkeita myös uudet käytävämatot jne. Kyllä oli mukavaa, kun viimein oli nurkista pois sekä kamat että villakoirat, ja mun pöydästäkin näkyi pinta kaiken sen ajelehtineen paperin siirryttyä sinne minne pitikin.

Ja täytyyhän mun sitten tottakai jakaa tänne vielä se, että olin eilen Jukolassa suunnistamassa (Venloissa toki, en Jusseissa)! Mietin kuukausia lähtisinkö sinne, ja viimein sitten kaksi viikkoa ennen h-hetkeä päätin lähteä, kun pääsin mukaan tuttuun porukkaan. Kaivoin nastarit naftaliinista ja lähdin vetristelemään suunnistustaitoja monen vuoden tauon jälkeen. Koska en ole järin paljon liikkunut ikiaikoihin, mun polvet kipeytyi välittömästi. Ajattelin sitten, että ok, en nyt itseäni kiusaa turhilla treeneillä (hah!) vaan lähden kisaan ns. kylmiltäni ja kärsin sitten jälkikäteen. Paljastus: juuri näin tapahtui!

Siellä minä raahaudun viimeisillä voimillani maaliin (kiitos kuvasta joukkuekaverille!). Tämä oli kahdeksas jukolakertani, ja olin ehdottomasti huonommassa kunnossa kuin ikinä ennen. Tuntui, että nyt oli myös vaikeampia rasteja kuin aiemmilla kerroillani. Muutama epätoivon hetki meinasi olla, kun etsittiin oikein porukalla oikeita rasteja. Myönnettävä on, että suoritukseni oli siis oman historiani selvästi heikoin. Läpi kyllä puhtaasti, mutta niiiiiin hitaasti! Polvet oli aivan loppu siellä viimeisillä kilometreillä, mikä hidasti tuntuvasti menoa, ja yö oli tuskainen, samoin tämä päivä, kunnes taivuin ottamaan Buranaa. Ensi vuonna sitten Vuokattiin - ja sitä varten on kyllä treenattava jollain tasolla koko tuleva vuosi. Etenkin polvet on saatava kuntoon!!

Loppuun vielä eilistä outfittiä. Koko päivän nimittäin satoi, mikäs se hauskempaa. Siellä suorituksessa ei sadekeli kyllä haitannut yhtään - se tuntuu ihmeelliseltä ajatukselta, mutta niin se vain oli! Mutta maaliin päästyä iskikin lähes välittömästi järkyttävä kylmyys, kun kaikki kamat oli märkiä alushousuja myöten. Mä vielä mulin siellä yhden "lätäkön" läpi kulkiessani polvia myöten (ei tainnutkaan olla vain lätäkkö...). Illalla päällä olikin sitten kunnolla vaatetta: pitkät villasukat, paksu villapaita, toppatakki, pipo, lapaset + sateenvarjo, koska tuo viitta oli kastunut läpi jo päivällä. Ja tietenkin tänään on sitten pitkälti ollut lämmin ja aurinkoinen päivä - sellainen on Suomen kesä! 

Semmoisia kuulumisia täältä tällä kertaa. Sattuiko joku muu olemaan Jukolassa eilen?

alkuvuotta ja entisen kaipuuta

 Vuosi on vaihtunut, itse asiassa jo aikaa sitten. Neljä kuukautta edellisestä postauksesta... Olen tässä taas lukenut vanhoja juttuja reilun kymmenen vuoden takaa, ja hiukan huvittaa, kun siellä on "tosi pitkä kirjoitustauko" ollut kaksi viikkoa. No, ajat on muuttuneet.

Olen aika ajoin kokenut tosi isoa haikeutta siitä, että blogistania on lähes kuollut. Olen koittanut välillä mennä vaikkapa kommenttikentän kautta jonkun profiiliin, mutta 95 % (todennäköisesti enemmänkin) on poistuneita profiileja tai vähintäänkin lopettaneita bloggaajia. Tosi usein se viimeinen teksti ei mitenkään anna ymmärtää, että se todella oli viimeinen teksti. Blogin päivitys on vain loppunut. Itse olen sitkutellut täällä, aika ajoin vähän jotain kirjoitellut ja vähintäänkin vuosikoosteen tehnyt.

Tässä nyt jonkinlaista tarinaa tästä kuluneesta alkuvuodesta.

Oma vuodenvaihteeni meni kuopuksen luona pohjoisessa. Pakkanen paukkui joinain päivinä kolmessakympissä. Pääosin oli kyllä ihan hyvä olla, koska olin hankkinut itselleni sinne sekä tuollasen haalarin että tosi lämpimät villavartiset huopakengät. Auttelin koirahommissa ja mietin taas kerran, että voisinpa itsekin elää noin. Kävin siellä uudelleen taas maaliskuussa. Auttelin kauden lopetuksen hommissa (mm. koirien siirto kotiin) ja tultiin sitten tytön kanssa heidän autolla tänne etelään. On tuo kyllä oikeesti yksi lempipaikkojani maailmassa. Tytär on miehensä kanssa alkanut rakentaa taloa sinne, eli jos en nyt koko elämää voi sinne itse siirtää, niin ainakin siellä on majapaikka olemassa aina kun sinne haluan mennä käymään. 

Kotona elämä on aika hiljaista, kun kaksin vaan enää ollaan. Aika ajoin mietin, ottaisinko kuitenkin koiran. Tai kissan. Toisaalta on hyvin helppoa, kun ei ole yhtään eläintä hoidettavana, eikä ole karvaa joka paikassa. Toisaalta lemmikki olisi ihana, kaipaan paapottavaa, samoin lenkkikaveria. No, en tiiä. Mietin asiaa.

Kotona ei noin muuten ole mikään muuttunut (sisustuksessa siis). Vanhoja juttuja lukiessani palasin remonttien ja sitä myötä suurten muutosten aikoihin - oli ne aikamoisia aikoja, kun keittiökin oli työn alla monta kuukautta ja kaikki oli levällään. Nyt tuntuu, että mikään ei koskaan muutu. Ja se on välillä hyvin, hyvin tylsää! Toisaalta kyllä mä edelleenkin tykkään oikeastaan kaikesta täällä kotona ja luulisi, että sitä voisi sitten vaan tyytyväisenä köllötellä vapaalla kaiken sen vuosien uurastuksen jälkeen. Mutta ei... jotenkin se mieli edes pientä muutosta silti kaipailee.

Uusia pikkuihmisiä on saatu maailmaan! Tässä pienimmät varpaat, mitä olen koskaan nähnyt - pojanpoika syntyi helmikuun lopussa kolme viikkoa etuajassa painaen vain vähän reilut 2 kg, ja oli kyllä niin hentoinen olento kuin olla voi! Mutta hyvin on ottanut painoa ja kasvanut. Nimen hän saa viikon kuluttua. 

Ja toinenkin vauveli on sukuun syntynyt, vajaat kaksi viikkoa ennen tätä yläkuvan pikkuista. Hän on miehen pojanpoika ja sai nimen eilen. Oli jo iso poika kanniskella verrattuna tähän miniserkkuun.

Kevät tuli aikaisin. Liian aikaisin suorastaan. On toki ajatuksena ihanaa, kun kevät tulee, lumi sulaa, kelit lämpenee, aurinko paistaa, ei tartte palella... mutta ei tämmöinen isossa kuvassa ja näin aikaisin ole todellakaan mikään hyvä asia. Itse olen ilmastoahdistuja ja kannan suurta huolta tulevaisuudesta. Joskus niin v*tuttaa kuunnella talvella sitä kitinää, kuinka "loppuis jo tää talvi", "ei enää yhtään lunta please" jne. Ja sitten kesäisin sitä "aaah, tulis kunnon helteet", "voi että kun jatkuis nämä helteet" (ja samalla on järkyttävä kuivuus, metsät palaa jne). On niin itsekästä ja lyhytnäköistä jotenkin sellanen. Saa nähdä mitä tässä vielä vuodet eteen tuo: supermyrskyjä, superhelteitä, superkuivuutta... vai kylmenemisen ja loputtomat sateet. Melkein en edes halua ajatella.

Kevätpäivien lisäksi ollaan tietenkin sitten koettu myös se pakollinen takatalvi. Meillä se oli tänä aamuna - olihan se hassua, kun oli lumi maassa, kun aamulla ikkunasta ulos katsoi. Mutta päivän mittaan se ehti jo sulaa pois, joten kaippa tästä aamulla työpaikalle pystyy lähtemään etätöihin jäämisen sijaan. Aamulla kun siis vielä ajattelin, että en kyllä lähde kesärenkailla lipsuttelemaan, jos maa on jäässä. 

On kyllä ihan uskomattoman hankalaa kirjoitella, kun kiinni otettavaa on neljän kuukauden verran. Jos ei halua tehdä ihan maratonpostausta, pitäisi ottaa vain muutama hassu asia tänne mukaan. Se taas tuntuu ihan turhalta ja tyhmältä, eikä elämästä saa mitään kuvaa sillä tavalla. Oli siksikin niin kiva lukea niitä vanhoja juttuja, kun tekstit oli lyhyin aikavälein kirjoitettuja ja pysyi tavallaan mukana siinä, mitä oli milloinkin tapahtunut. Nyt tämmöinen "kuva sieltä, toinen täältä" on jotenkin ihan yhtä tyhjän kanssa. Kirjottelu on tällä tavalla myös tosi pinnallista, just sitä "kiinni ottamista", eikä juurikaan mitään syvällisiä ajatuksia.

Surettaa, millaiseksi elämä on mennyt -  some vie kuin pässiä narussa. Itseänikin siis. Kuinkahan paljon vuositasolla siellä tulee roikuttua? Aika ajoin koitan vähentää, mutta onhan se kuin huumetta, jota ei vaan pysty lopettamaan.

Yksi hyvä muutos silti niihin aikaisempiin teksteihini verrattuna nykyelämässä on: mä menen nukkumaan selkeästi aikaisemmin kuin silloin. Luulen, että mulla oli vaihdevuodet alkamassa ja senkin takia jotenkin se nukkuminen kärsi silloin. Tosin oli myös talo täynnä teinihirviöitä, joka myös näkyi kirjoituksista, vaikka en tarkkoja yksityiskohtia kirjoitellutkaan kaiken kansan luettavaksi... Joka tapauksessa arvostan nukkumista kyllä nykyään enemmän kuin silloin ja pyrin parantamaan uniaikaa.

Vaan niinhän tässä meinaa käydä taas kuin ennen vanhaan, että kello käy ja kohta on puoliyö - eli jos aion saada edes jonkinlaiset unet ensi yönä, on suunta petiin otettava ihan just nyt. 

✰ ✰ ✰ ✰ ✰

Mielenkiinnosta kuitenkin vielä kyselen: onko täällä blogistaniassa vielä joku muukin kuin minä? Kaipaako kukaan muu siihen vanhaan hyvään aikaan, kun kirjoiteltiin pitkiä juttuja ja kommenttikentässä oli niin paljon hyviä keskusteluja...?

Kivaa viikkoa,

t. Heli