juhannusta, pikkupuuhia ja puolilomailua

 

Käytiin juhannuksena ajelemassa vähän lähiympäristössä. Satuttiin sitten myös paikkaan, jossa oli hetken päästä syttymässä suuri juhannuskokko. Enpä muista, milloin olisin kokon äärellä juhannusta viettänytkään!

Koska olen minä, en voi olla (kokon ihastelusta huolimatta) miettimättä, miten ympäristöystävällistä (tai epäystävällistä...) kokkojen polttelu mahtaa olla. Kävi sitten vielä niinkin, että tuolla oli kaksi pientä lokinpoikasta, jotka kävelivät rannalla ja uiskentelivat rannan tuntumassa. Yhtäkkiä toinen poikasista lähti uimaan ja toinen jostain käsittämättömästä syystä käveli aivan täysillä roihuavan kokon vierestä... ja huusi niin hirveästi!!! Se meni kyllä veteen sitten ja ui emojen ja sisaruksensa luokse, mutta jotenkin meni fiilis kyllä kokosta sen jälkeen. Kävin katselemassa vähän peräänkin, että näyttääkö poikanen kärventyneeltä - ei näyttänyt, mutta mistä sitä voi tietää. Ressukka koki kyllä varmaan hirveän hetken, koska kokkohan loimottaa kuumuutta metrien päähän, saatikka sitten siihen alle puolen metrin päähän.

Käytiin tuolloin juhannusaattona ennen iltarientoja miehen kanssa Tampereella siskoni luona. Reissu oli aika nopea: perille päästyämme kannettiin lainassa olevaan pakettiautoon heidän vanha keittiönsä, sitten mentiin porukalla lähistöllä olevaan ravintolaan syömään, sitten käytiin siskon luona vielä kahvilla ja sitten lähdettiinkin jo kotiin. Yleensä kyllä viivytään kylässä kauemminkin, koska matkat tuonne on noin kolme tuntia suuntaansa, mutta nytpä olikin niin huvittavasti, että sisko ja miehensä tulivatkin sitten heti seuraavana päivänä puolestaan meille kylään.

Oli tosi mukavaa viettää aikaa yhdessä ja mietin usein, että olisi kyllä kiva asua lähempänä siskoa, koska nyt nähdään aika harvoin näiden välimatkojen takia. Siskon tyttö asui täällä meidän kulmilla muutaman vuoden opiskelujen takia, mutta hänkin muutti sitten takaisin tuonne kotikunnailleen. Meidän tytöt on hyviä ystäviä ja senkin puolesta on harmillista tämä välimatka. Mutta tämmöistä tämä on, elämä on vienyt ketä minnekin. Onneksi kulkemaan pääsee. Molemmat siskoni kanssa myös tykätään ajella autolla pidempiäkin matkoja - ollaan varmaan saatu tämä into lapsuudesta, koska isä ajeli ympäri Suomea työreissujaan ja kesälomilla oltiin usein mukana.

Niin ja se keittiö: sisko miehineen uusii keittiönsä ja oli uhkana, että vanhat kalusteet ja koneet menee kaatopaikalle. Koska ne oli aivan hyviä, en voinut olla pelastamatta niitä. Kaapistot, tasot yms. matkaavat jossain sopivassa kohtaa pohjoiseen mun tyttärelle, joka siellä parhaillaan miehensä kanssa rakentaa taloa. Nämä kalusteet ovat tulossa kennelrakennukseen, eivät siihen uuteen taloon.

Ostin terassille maton. Hämmästelin, kun se oli paksuhko ja pehmeä, mutta se on kuitenkin täysin muovinen (tehty käytetyistä pulloista ymmärtääkseni). Se ei siis tunnu muoviselta ollenkaan. Terassi on ollut meillä nyt vuoden ja olen periaatteessa ollut vähän vastaan mattoa. No, tämä tuntui kuitenkin kivalta ja näyttäähän se myös kivalta. MUTTA... tänään satoi vettä. Eipä siinä mitään, kattokin kun oli jo tuohon kehikkoon viritelty. Ajattelin, että mitäpä sillä väliä, reuna vähän kastuu ja kuivaahan se sitten. Toki näin. Mutta huomasinkin sitten iltasella, että matto oli tuolta keinun päädystä märkä myös - ja siis sieltä alapuolelta. Hmm... sinne ei satanut, eli se ei kastunut siitä, mutta se on ilmeisesti ottanut kosteutta sitten alakautta (??), ja koska matto on muovia, se ei anna puun ihan heti kuivahtaa vaan kosteus jää sinne alle seisomaan.

En nyt sitten oikein tiedä, tykkäänkö tilanteesta. Vähän vaivalloiselta tuntuu rullailla matto joka ilta pois, jottei yökosteus siihen jämähdä... tai aina sateella myöskin poistaa se. Saa nähdä, jääkö siis matto tuohon. Onko teillä kokemuksia terassimatoista ja niiden märkyyden aiheuttamista mahdollisista vaurioista? Saa kertoa!!

Mulla on tänäkin vuonna ikkunalla kasvamassa kurkkua. Tällä kertaa tosin vain yksi taimi (viime vuonna taisi olla kolme). Nuorempi poikani on alkanut aivan ihme hortonomiksi ja kasvatellut kevään aikana lukuisan määrän kurkun, tomaatin ja paprikan taimia, joita on sitten ystävällisesti tuonut myös minulle. Sain kaksikin kurkkua, mutta onnistuin tappamaan toisen ja lähes tämänkin... sain sen onneksi elvytettyä ja se lähti hienosti kasvamaan. Tänään söin sitten ekan kurkun! Lisää on tulossa runsain määrin. Se hassuus tässä on, että tuon piti olla ikkunakurkkua, mutta jossain kohtaa poika totesi, että oho, se onkin avomaankurkkua... No, näkyy kasvavan myös sisätiloissa, joten antaa mennä vaan!

Kurkun vierellä on muuten siskolta jouluna saatu joulutähti, joka on sinnitellyt hienosti jo puoli vuotta! Olen ennenkin kasvatellut joulutähtiä, joitain pitkäänkin, ja tämäkin saa kyllä kasvaa ihan niin isoksi kuin haluaa.

Toisella ikkunalla kasvaa sitten tomaatti ja paprika. Tomaatissa on kukkia paljon ja vähän jo tomaatin alkujakin. Paprika näyttää toistaiseksi kasvattavan vain lehtiä. Pojalla on näitä molempia siis kotonaan useita ja ne kasvavat siellä aivan mahtavasti! Satoa on myös luvassa siellä paljon, tomaattejakin oli vaikka kuinka monta terttua tulossa, kun viimeksi näin, ja isoja paprikoita myös! Ehdottelin hänelle, että vaihtaa alaa puutarhuriksi, kun noin hyvä on tuossa hommassa, mutta taitaa olla kotikasvatuksessa ihan riittämiin.

Pienenpientä projektia pukkaa. Meillä on ollut tuolla yläkerrassa toisessa makkarissa lasten vanhoja runkopatjoja, jotka on olleet oivia vierassänkyjä. Viime syksynä niitä kuitenkin tarvittiin muualla erinäisten muuttuneiden elämäntilanteiden takia, joten yhtäkkiä meillä ei sitten enää ollutkaan minkäänlaisia makuupaikkoja vieraita varten. Ei meillä kovin usein ketään edes yökylässä ole, mutta joskus kuitenkin, joten joku ratkaisu piti asiaan keksiä. Sain sitten miehen siskolta vanhan levitettävän laverin (sekin oli matkalla kaatopaikalle, joten Helin pelastuspartio iski jälleen siihen väliin). Eihän se mikään priimakuntoinen ollut, ties miten vanhakin. Mutta kummasti maalilla saa nuorennusleikkauksen aikaan ja niin vain tästäkin saadaan oiva varapeti!

Patjoja hankkiessani koin pienen shokin. Olin ajatellut hommata tuohon halvalla superloniset irtopatjat, jotka sitten päällystän (aika kovat luulot on omista ompelutaidoista...). Vaan olipa hitokseen hintaa superlonilla: kaksi patjaa koossa 190x75 cm olisi maksanut yhteensä noin 250 €!!! Vähän meinasi alkaa yskittämään, mutta onneksi mukava Etolan myyjä sitten ehdotti siitä vierestä rullapatjoja - sinänsä en ymmärrä, miten ne superlon-täytteiset ja valmiiksi myös kankailla päällystetyt patjat koossa 80x200 cm sitten maksoivat ainoastaan 40 €/kpl...?? Mutta ne otin. Tarkoitus oli, että tarvittaessa niitä leikataan sopivampaan kokoon, mutta voipi olla, että laitetaan ne vaan suoraan päällekkäin tuohon siten, että levitetään laveria se uupuva 5 cm. Ihme kyllä ne nimittäin sopivat pituudeltaankin laverille suoraan (vaikka siis pituuseroa piti olla 10 cm).

Ostin noiden lisäksi myös pari sellaista avattavaa kuutiopatjaa. Ja voi olla, että haen huomenna vielä pari lisää... On tämä tämmöistä. Vieraita on tulossa nimittäin jo tulevana viikonloppuna oikein useampikin henkilö, ja mietityttää, miten ihmiset pääsevät könyämään ylös sieltä lattiatasossa olevalta patjalta. Ajattelin vähän testailla, pitäisikö kenties laittaa kaksi avattua kuutiopatjaa päällekkäin, vai uppoaako niihin. Ja onko se kuvittelemani lisäkorkeus patjaan kuitenkaan sitten minkään väärti.

Kerronpa vielä, että kävin viime sunnuntaina uimassa!! (Siis ekaa kertaa tänä kesänä.) Lapsenlapsi pyyteli viemään häntä ja kaveriaan rannalle, joten lähdin sitten matkaan. Otin ihan varulta uikkarit mukaan, jos vaikka alkaisikin tuntua siltä, että voisi itsekin uida. No, voiko sitä nyt uimiseksi sanoa, että kävin pienen pikaisen kierroksen järvessä...? Uin yhteensä ehkä 20 metriä ja kävin kaksi kertaa kokonaan pinnan alla. Vesi oli aivan jäätävää, enkä tajua, miten lapsoset siellä viipyivät yli 1,5 TUNTIA!!! Kerran kävivät rannalla juomassa mehut ja sitten taas jatkoivat. Huhhuh!!

Oli kuitenkin mukavaa istua ja katsella järvelle. Tuijottelin pitkän aikaa ihan tikkana näitä omia suojattejani ja mietin, että on siitä kyllä iäisyys, kun omien lasten kanssa on rannalla käynyt ja joutunut heitä siellä tarkasti valvomaan. Koska tytöt selvästikin osasivat uida eivätkä menneet edes mitenkään kauas, lankesin lopulta tuijottelemaan välillä myös puhelinta, vaikka aluksi ajattelin, että sitä en tee nyt ollenkaan. Tuo puhelin on kyllä yksi viheliäinen pirulainen ja monesti mietin, miten hyvä juttu oli, että silloin omien lasten ollessa pieniä tuollaisia ei ollut. Tai olihan kännyköitä, mutta ei ne tuollaisia multilaitteita olleet mitä nykyään, eikä ne olleet kasvaneet käteen kiinni. Mietin, millainen pahimman luokan kännykäntuijottajamutsi olisin, jos lapset olisi nyt pieniä - nykyään kun olen aika arvostelevainen ja tuomitsevainen, kun näen, miten vanhemmat tuijottaa koko ajan sitä puhelintaan, oli ne missä vain lastensa kanssa. On se niin helppoa nyt keski-ikäisenä tanttana paheksua nykynuorisoa ja muistella, miten kaikki oli ennen paremmin...

Mä olen tässä "puolilomaillut" tämän alkuviikon. Mulla on onnekseni täysi vapaus valita, milloin lomani pidän ja koska mulla on parin viikon edestä ylitöitä, olen tehnyt aika väljiä työpäiviä nyt nämä muutamat ja tehnyt etänä vaan vähän sitä sun tätä. Ensi viikolla todennäköisesti käyn ihan toimistollakin ja sitten heinäkuussa kai lomailen paremmin. Miehen loma on ärsyttävästi vasta ihan loppukesällä ja mietin, jättäisinkö osan omaa lomaani sinne, jotta oltaisi edes hetki yhtä aikaa vapaalla. No, katsotaan. Pohjoisen tyttökin soitteli tänään ja sinne varmaan lähden jossain kohtaa yksikseni käymään. Mietin, tekisinkö muutenkin jonkun oman ajelureissun... toisaalta oma seura paras seura, toisaalta olisi kiva, kun mies reissaisi mun kanssani.

Eipä kai tässä kummempia. Kivaa kesän jatkoa just sulle, joka siellä tätä luet!

vauvalle nimi, kiireinen kevät, kesäkukkia ja Jukola-fiilistelyjä

 

No kuinkas sitten kävikään - taas venyi kirjoittelu reiluksi kuukaudeksi. Huokaus. Mutta otetaanpas sitten taas vähän kiinni, mitä kaikkea on tässä välissä tapahtunut (huhtikuun loppupuolen jälkeen).

Pikku-ukko sai nimen. Hetken mietin nimen kuullessani, että mistä tämä valinta, ei ollut nimittäin ihan tämän päivän vauvojen nimilistalta kyseinen nimi, ja tunnen useita aikuisia kyseisen nimen haltijoita. Mutta sitten pappi kertoi nimen taustaa; kyseessä oli poikani kuolleen ystävän nimi. Ja heti kellot soivat ja hanat aukesivat itselläni. Kyseessä on todella murheellisella tavalla kuollut ystävä ja minusta hänen nimensä laittaminen vauvan nimeksi oli jotenkin tosi ihana teko.

Sain äitienpäivälahjaksi pussin kukansiemeniä. Se oli hauska idea ja kylvin lopulta kyseiset kukkaset parvekelaatikoihin terassin reunalle. Olin asialla tosi myöhään, koska töissä oli erittäin hektistä enkä koskaan ehtinyt multakauppaan. Kylvin sekaisin näitä ja muitakin niittykukkasekoituksia yms. ja nyt laatikoista pilkottaa aika monenlaista alkua. Jännityksellä odotan, saanko kuvitelmissani siintävän niittykukkakasvuston niistä esille kesän mittaan.

Meillä on joka ikinen kesä miehen kanssa taistelu aiheesta voikukka. Minä tahtoisin antaa pihan rehottaa ihan valtoimenaan vaan. Mies tahtoisi ajaa matalaksi. Minun selitys on "koska pörriäiset". Miehen selitys on "koska timotei, joka valtaa joka paikan, jos sen annetaan sieltä nousta". Ei olla vielä päästy asian kanssa sopuun, ja joka vuosi mä sitten olen voikukkien näivetyttyä sanonut, että ajakoon sitten vaikka koko tontin sileäksi. No, ajeltu on ja ihan mukavasti kieltämättä alkaa nyt valkoapila nousta, kun sillä on tuolla tilaa nousta.

Meillä on iiiiiso tontti. Tänne toki mahtuisi sekä nurmikkoa että kukkaketoja, mutta jotenkaan en saa aikaan miettiä, miten sen järkevästi toteuttaisi. Maa on sinistä savea, jossa ei kasva mitään - paitsi tietenkin miljoonat voikukat ja timotei - eli tarttisi tehdä oikeasti aika lailla töitä, että saisi aikaan jotain kukkaketoja. Olisi hirmu kivaa saada sellainen rönsyilevä English cottage -tyyppinen piha, jossa olisi runsaita istutuksia, kivettyjä käytäviä, kaariportteja, muureja jne., mutta ehkäpä unohdan moiset näillä tiedoilla, taidoilla taikka viitseliäisyydellä.

Tässä oli mulle jo aivan tarpeeksi päänvaivaa ja työsarkaa! Hain kaupasta sitä sun tätä, joita sitten istuttelin noihin olemassa oleviin ruukkuihini. Siellä kukoistavat nyt sulassa sovussa kuukausimansikat, laventeli, tähtisilmät ja öö... en muista, mikä tuo korkea olikaan. Se oli nätti ja vaaleanpunainen, siksi valitsin sellaisen. Tuo alusta on tehty ylijäämä-terassilaudoista, se on oikein kätevä ja estää sen, ettei terassille jää ärsyttäviä jälkiä ruukuista. Kivet on reissumuistoja, tykkään kivistä kovasti.

Toukokuu oli töissä aika rankka. Järjestettiin (minä päävastuussa) yksi ihan uusi isohko tapahtuma näissä maisemissa. Hirveästi asioita, jotka piti muistaa ja sitten se jännitys, että miten kaikki lopulta onnistuukaan. No ihan hienosti meni ja oli kyllä sitten hyvä fiilis, kun kaikki oli lopulta ohi. Periaatteessa tykkään olla asioiden ohjaksissa kyllä, mutta on siinä sitten se toinenkin puoli, kun tuntuu että 24/7 surraa päässä "oonko nyt muistanut kaiken".

Mulla oli pitkän aikaa työpaikalla kaikki paikat aivan sekaisin, kun oli purkamatta kamat sieltä tapahtumasta ja yleensäkin siivoamatta koko mesta pitkältä ajalta. Siis kuinka ollakaan, tietenkin se olen minä, joka siellä yleensäkin siivoaa (toimistolla on minä + kaksi miestä). No ei se mitään, sitten kyllä järjestin ja siivosinkin hartaasti koko toimiston, kun siihen vihdoin oli aikaa! Käytin hommaan pari päivää (toimistossa on siis kaksi huonetta...), kun kävin läpi kaikki paikat ja kävin vielä kaupoillakin hakemassa paitsi siivoustarvikkeita myös uudet käytävämatot jne. Kyllä oli mukavaa, kun viimein oli nurkista pois sekä kamat että villakoirat, ja mun pöydästäkin näkyi pinta kaiken sen ajelehtineen paperin siirryttyä sinne minne pitikin.

Ja täytyyhän mun sitten tottakai jakaa tänne vielä se, että olin eilen Jukolassa suunnistamassa (Venloissa toki, en Jusseissa)! Mietin kuukausia lähtisinkö sinne, ja viimein sitten kaksi viikkoa ennen h-hetkeä päätin lähteä, kun pääsin mukaan tuttuun porukkaan. Kaivoin nastarit naftaliinista ja lähdin vetristelemään suunnistustaitoja monen vuoden tauon jälkeen. Koska en ole järin paljon liikkunut ikiaikoihin, mun polvet kipeytyi välittömästi. Ajattelin sitten, että ok, en nyt itseäni kiusaa turhilla treeneillä (hah!) vaan lähden kisaan ns. kylmiltäni ja kärsin sitten jälkikäteen. Paljastus: juuri näin tapahtui!

Siellä minä raahaudun viimeisillä voimillani maaliin (kiitos kuvasta joukkuekaverille!). Tämä oli kahdeksas jukolakertani, ja olin ehdottomasti huonommassa kunnossa kuin ikinä ennen. Tuntui, että nyt oli myös vaikeampia rasteja kuin aiemmilla kerroillani. Muutama epätoivon hetki meinasi olla, kun etsittiin oikein porukalla oikeita rasteja. Myönnettävä on, että suoritukseni oli siis oman historiani selvästi heikoin. Läpi kyllä puhtaasti, mutta niiiiiin hitaasti! Polvet oli aivan loppu siellä viimeisillä kilometreillä, mikä hidasti tuntuvasti menoa, ja yö oli tuskainen, samoin tämä päivä, kunnes taivuin ottamaan Buranaa. Ensi vuonna sitten Vuokattiin - ja sitä varten on kyllä treenattava jollain tasolla koko tuleva vuosi. Etenkin polvet on saatava kuntoon!!

Loppuun vielä eilistä outfittiä. Koko päivän nimittäin satoi, mikäs se hauskempaa. Siellä suorituksessa ei sadekeli kyllä haitannut yhtään - se tuntuu ihmeelliseltä ajatukselta, mutta niin se vain oli! Mutta maaliin päästyä iskikin lähes välittömästi järkyttävä kylmyys, kun kaikki kamat oli märkiä alushousuja myöten. Mä vielä mulin siellä yhden "lätäkön" läpi kulkiessani polvia myöten (ei tainnutkaan olla vain lätäkkö...). Illalla päällä olikin sitten kunnolla vaatetta: pitkät villasukat, paksu villapaita, toppatakki, pipo, lapaset + sateenvarjo, koska tuo viitta oli kastunut läpi jo päivällä. Ja tietenkin tänään on sitten pitkälti ollut lämmin ja aurinkoinen päivä - sellainen on Suomen kesä! 

Semmoisia kuulumisia täältä tällä kertaa. Sattuiko joku muu olemaan Jukolassa eilen?