Sepä taitaisi viimeinkin olla vuosikatsauksen aika! Ja johan olikin vuosi... Toivon vaan, että tämä alkanut vuosi olisi parempi kuin edeltäjänsä!!
Mulla menee näiden katsausten tekoon yleensä aivan tolkuttomasti aikaa, jonka vuoksi mietinkin, että koitan nyt koostaa tästä sellaisen tiiviimmän kokonaisuuden.
Tammikuussa opinnot oli siinä vaiheessa, että tein enää opparia. Kävin yhdessä työhaastattelussa, mutten tietenkään saanut paikkaa. Kalenterini mukaan osallistuin aika moneen Vegaanihaasteen webinaariin ja kuuntelin myös muita webinaareja ja insta-livejä kiinnostavista aiheista. Marttailtojakin oli ja joitain Martta-Teamsejäkin olen kalenteriin merkkaillut - en kyllä enää muista, mitä mahtoivat olla.
Helmikuussakin olen viettänyt aika monta hetkeä erilaisissa Teamseissä. Muistan, että siinä marttailuelämäni alussa olin ihan yli-innokkaasti osallistumassa kaikkiin mahdollisiin koulutuksiin ja Teamseihin. Nuo Teamsit oli silloin tosi pinnalla, koska koronaa oli vielä tosi paljon ja moni asia oli sen vuoksi siirtynyt verkkoon. Korona saavutti meidänkin perheen ja suunnilleen koko lähipiiri sairasti sen. Omalla kohdallani se oli aika helppo tapaus, lähinnä pientä nuhaa vaan. Helmikuussa alkoi Ukrainan sota, joka järkytti mun turvallisuuden tunnettani todella kovasti.
Maaliskuussa sainkin yllättäen työpaikan yhden kaverin suositeltua minua siihen hommaan. Ajattelin, että ei ole kyllä minun juttu, mutta niin vaan olen siihen työhön kotiutunut ja itse asiassa se jatkuu edelleen, jee! Opparin suhteen oli palavereja ja kaiken maailman hommia vielä kovasti, ja se oli kyllä todella uuvuttavaa puuhaa. Hiukan hupiakin mahtui maaliskuulle, kun käytiin miehen, siskon ja siskon miehen kanssa Iskelmägaalassa.
Huhtikuussa alkoi näyttää viimein siltä, että oppari ihan oikeasti joskus valmistuu. Työn takia mulla ei ollut aikaa tehdä sitä muuten kuin viikonloput läpeensä, joten alkoi jo hiukkasen olla takki tyhjä sen kanssa ja odotin vaan, että pääsisin siitä eroon. Ja lopulta pääsinkin, hurraa! Työ oli edelleen kokoaikaista uuden opettelua, mutta aloin päästä jo hiukkasen kuvioihin sisälle.
Toukokuun alussa saatiin tietää, että äiti on sairastunut syöpään. Siitä alkoikin sitten rumba, joka ei ole ohi vieläkään. Töissä toukokuu oli tosi työntäyteinen, kun oli lukuisia kokouksia ja tapahtumia ja vaikka mitä. Päätin, että vaikka edellisenä kesänä oli niin kivaa pitää lampaita, en ota niitä tulevaksi kesäksi. Työpaikkani oli tunnin ajomatkan päässä, enkä oikein uskaltanut ajatella, mitä kaikkea voisikaan lampaille tapahtua päivän mittaan, kun ketään ei ole kotona. Lisäksi varauduttiin siihen, että joku olisi koko ajan äidin luona, koska hoidot alkoivat, eikä tiedetty, millainen kunto niistä seuraa. Kuun lopussa Suomi voitti jääkiekon MM-kisat, jee! Ja viimeinen päivä minä viimein virallisesti valmistuin ympäristösuunnittelijaksi (AMK). Valmistuminen tuntui aika hassulta, se oli vaan että jaahas, ohi on. Ja se siitä. Osaksi pliisu fiilis varmaan johtui muista vallitsevista, ei niin kivoista asioista elämässä juuri silloin.
Kesäkuussa tein paljon töitä ja vähän vissiin koitin kotonakin pihaa laitella. Siis hyvin vähän. Herneitä ja muutama tomaatti laitettiin kohopenkkiin vaan ja siinä se. Vanhoja ystäviä tapasin perinteisessä meetingissä vanhoilla kotikulmillani. Ja äidin luona olin myös. Juhannuksena oli tosi lämmintä ja kaunista. Käytiin iisisti vaan lähiseudun ihanalla rantahotellilla saunomassa ja uimassa (minä ja tytär) sillä välin, kun mies ja kaverinsa ottivat parit oluset. Kesäkuun lopussa tyttö muutti takaisin kotiin, koska oli lähdössä talveksi Lappiin töihin eikä kannattanut omaa asuntoa sitten tyhjillään seisotella.
Heinäkuussa äidin hoidot ja sitä myöten myös ajelurumba jatkuivat. Meiltä on siis 200 km äidin luo, joten kilometrejä kertyi. Olin tosi kiitollinen työpaikasta, joka jousti ihan loistavasti ja pystyin tekemään tarvittaessa etätöitä tai pitämään vapaitakin, että sain olla äidin mukana hoidoissa ja muutenkin siellä seurana ja apuna. Itselleni tuli mittariin 50v, pidin hyvin pienet "juhlat" eli lähinnä kakkukahvit läheisille vain. Pidin viikon jonkinlaista lomaa synttäriviikollani, mutta eipä siinä mitään ihmeellistä tullut tehtyä. Loppukuusta olin monta päivää töiden puolesta Kotkan meripäivillä töissä.
Elokuussa alettiin viimein paneutua syyskuussa oleviin tyttären häihin. Minä tein häihin kynttilöitä ja hääbingon. Äidin hoidot jatkui edelleen ja olin välillä hänen luonaan Jyväskylässä. Töissä oli kiireinen kuukausi, koska hanke, jota siellä tein, loppui elokuun lopussa ja siihen viime metreille piti vielä vaikka mitä toimintaa koittaa kehitellä. Kävin ystävän kanssa perinteisellä reissulla asuntomessuilla ja oli kyllä aika tylsät messut. Mietin, latistiko tämä kaikki muu hässäkkä elämässäni tuotakin juttua, kun tuntui, ettei jaksanut innostua oikein ollenkaan siellä. Näin pitkästä aikaa rakkaan Englannissa asuvan ystävän, jota en ollut nähnyt vuosiin. Käytiin Suomenlinnassa, jossa en ollut ikinä ennen käynyt. Se oli kyllä ihana päivä ja ihana tapaaminen, vaikka olikin vain puolen päivän mittainen.
Syyskuussa koittivat sitten ne kauan odotetut ja jo kertaalleen koronan takia vuodella siirretyt häät. Oli tosi ihanaa ja hauskaa! Minun työsuhdetta jatkettiin vuoden loppuun saakka. Pidin taas pätkän lomaa ja käytiin miehen kanssa pikareissu pohjoisessa. Kelit oli vähän sateiset, mutta reissu oli silti tosi kiva ja maisemat kauniita. Töissä oli taas puuhaa riittämiin, ylitöitä paukkui mittariin tuntitolkulla. Ja koko ajan siis oli myös edelleenkin niitä äidin luona käymisiä jne.
Lokakuussa oli äidin hoitojen päättymisen jälkeiset kokeet ja lääkärikäynti, jossa saatiin hyviä uutisia: syöpä vaikutti toistaiseksi voitetulta. Oltiin tosi helpottuneita kaikki. Töitä oli entiseen malliin: paljon. Ja marttailuakin koitettiin pitää yllä säännöllisesti 1-2 kertaa kuukaudessa. Aika ajoin oli kyllä tunne, että kaikkea on liikaa... vaikka olisi kivaakin tekemistä ja työ oli tosi mukavaa, niin kaikkea vaan oli, noh, liikaa.
Marraskuu tuntui edellisten kuukausien toistolta vaan: työtä, työtä ja työtä, ja välissä vähän marttailua. Nyt ei ollut enää äidin hoitoja, joten oli ehkä vähän enemmän aikaa olla kotona, mutta sellanen jatkuva "koko ajan on jotain" tunne kuitenkin oli vähän kaiken aikaa. Kuun loppupuolella alkoivat sitten äidillä kummalliset oireilut. Niitä pidettiin kylläkin vain kovien hoitojen jälkeisenä stressireaktiona, mutta ne sitten vaan pahenivat päivä päivältä.
Joulukuun alussa äidin tilanne meni niin pahaksi, että hän päätyi sitten sairaalahoitoon. Kauhea totuus paljastui, kun selvisi, että syöpä olikin tehnyt läjäpäin etäpesäkkeitä aivoihin. Ennusteena oli, ja on edelleen, että tila ei parane, pahenee vain pikkuhiljaa. Aluksi tuntui, että aikaa ei ole kuin kenties päiviä, mutta tilanne on nyt kohtuullisen hyvä. Joulukuu oli joka tapauksessa kaikin tavoin kyllä aivan epätodellinen. Äidin lisäksi sukulaisetkin sairastivat, ja lähipiirissä oli paitsi koronaa, myös keuhkokuumetta. Joulusuunnitelmat meni ihan plörinäksi, eikä joulu tuntunut oikein miltään. Ja autotkin vielä hajoili vuoron perään. Uuden vuoden aaton vietin yksinäni Jyväskylässä äidin asunnolla.
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆
Siinäpä pähkinänkuoressa minun viime vuosi ja voin sanoa, että ei välttämättä ollut paras vuosi ikinä... Ihan hyvä, että vaihtui siis!!.
Tämä vuosi on alkanut samoissa merkeissä, mihin viime vuosi päättyi, eli edelleenkin on vuoroin töitä, vuoroin äidin luona ramppaamista. Huonosti nukuttuja öitä ja väsynyttä yleistilaa. Työsopimustani jatkettiin, mikä on kyllä ihan mahtavaa. Ja kuulkaa, minun auto hajosi uudelleen yhtenä aamuna työmatkan viime metreillä... Vika oli niin iso, että auto piti hakea trailerilla sieltä kotiin, mutta mies sai sen korjattua onneksi kohtuu edullisesti.
Äidin tilanne on se, että tällä hetkellä suunnitellaan ihan tosissamme kokeilua, jossa äiti olisikin kotona eikä sairaalassa. Tämä on aivan ällistyttävää, koska hän oli vielä kuukausi sitten siinä kunnossa, että pohdittiin, montako PÄIVÄÄ on enää elossa. Nyt on kunto tavallaan väsähtänyt, mutta kaipuu omaan kotiin niin kova, että päätettiin testata sitä kaiken saatavilla olevan avun turvin. Viikonloppuisin päästään itse avuksi, eli edelleen ajamista riittää, mutta toisaalta tämä on kuitenkin väliaikaista. Olisi itsestänikin kurjaa viettää viikkokaupalla aikaa sairaalassa maaten, kun vielä kuitenkin olisi toimintakykyä muuhunkin, ainakin avustettuna.
Mitä teidän vuoteen mahtui?
Hyvää uutta alkanutta vuotta kaikille! Kiitos, että olette siellä, ja jos vielä kommentoittekin, niin kyllä vain päivä aina siitä kovasti piristyy! ♥
Heli
PS. Pahoittelen kuvatonta postausta. Nyt ei vaan jaksa, ja halusin saada tämän kuitenkin tehtyä edes jossain muodossa.