maanantai 30. marraskuuta 2015

terkkuja syysmyrskyn keskeltä


Kyllä syksy on koiran parasta aikaa. Sitä mieltä taitaa olla ainakin meidän toinen haukku, joka ylitse kaiken rakastaa kaivamista. Eräänä päivänä olin lenkillä koirien kanssa, sillein äkkiä, että jonkin ajan kuluttua täytyy töihin lähteä... ja tietenkin tämä tyyppi jäi matkan varrelle. Se siis pysyttelee aina jossain ihan lähistöllä ja tulee sitten hetken kuluttua kotiin.

*Tähän kohtaan huomio, että asutaan ihan peltojen keskellä, jokaiselle tielle on matkaa monta sataa metriä ja koira todellakin on ihan tuossa lähipelloilla vaan, eli ei syytä paniikkiin, koira ei ole heitteillä pitkin kyliä...*

No minä sitten oottelin tovin jos toisenkin, kunnes oli kerta kaikkiaan jo pakko lähteä se hakemaan. Ja siellähän se, into piukeena ojan toisella puolella, kynnetyllä pellolla... naama syvällä savikossa. *huoh* No mikäs siinä, ei muuta kuin suihkun kautta sisälle vaan. Meidän koirat on kyllä tottuneet siihen, että useimmiten lenkin jälkeen käydään jalat pesemässä suihkussa. Naaman pesuun olen kehittäny hyvän systeemin, ettei tarvii suihkun kanssa sitä pestä: kastelen pienen pyyhkeen ihan läpimäräksi ja sillä sitten "pyyhin" naaman puhtaaksi. No tuohon naamaan tartti kyllä pari kertaa se pyyhe huuhtoa välillä ja hieman hankausvoimaakin käytellä... Lattiastakin piti savi pestä harjan kanssa irti. Mutta ei se mitään, toisella oli ollu niin kivaa.


Tuollanen söpönaama tuo koira siis normaalisti on. Että olihan se aika likainen, joo.


Viikonloppu oli aika vaihtelevainen. 

Lauantaina olin ensin pitkän vuoron töissä ja sitten töiden jälkeen menin pikaisen kaunistautumisen jälkeen tukka suorana työporukan pikkujoulusyöminkeihin. Syömiset oli tosi iloinen ylläri, oli aivan kertakaikkisen hyvää ruokaa jälkiruokineen! Mä kun en ole tuolta paikasta aiemmin järin tyytyväisenä lähteny... (Fransmanni) Ja kyllä se punaviinikin hyvältä maistui.

Syömisten jälkeen siirryttiin paikalliseen baariin, jossa olikin sopivasti myös pikkujoulut ja mukavasti menoa ja meininkiä. Siellä soitti hyvä bändi ja oli porukkaakin normaalia enemmän, ihan vilinäksi asti (normaalisti siis on aika hiljaista). Meillä oli tosi hauskaa - olin siitäkin iloisesti yllättyny, koska en oikeastaan ollu edes ajatellu lähteä minnekään. Tanssittiin ja naurettiin ihan hullunaan, voi että, edelleen naurattaa erinäiset tanssityylit joita siellä nähtiin... =D

No sitten sunnuntaina, kaiken sen hauskuuden vastapainoksi, sain puhelun, että yksi sukulainen on kuollut... ei mitenkään varsin läheinen mulle, mutta kuitenkin, onhan se aina surullista kun ihminen kuolee vähän niin kuin kesken matkan (ei siis ollu mikään kauhean vanha). Tulossa on siis varmaankin hautajaiset vielä tässä ennen joulua.

Illalla joka tapauksessa keittelin vielä riisipuurot vähän niin kuin ekan adventin viettäjäisiksi. Unohdin jälleen kerran väkerrellä adventtikynttilät, mutta ehkei se haittaa, kun pöydässä paloi joka tapauksessa kynttilät.


Nyt hiukan huijaan, tuo kuva on viime vuodelta. On niin kaamean pimeää, ettei vaan saa otetuksi hyviä kuvia noista hyasinteista, jotka nyt on pöydällä... 

Kuitenkin siis ajatus on tärkein, eli jouluista mieltä tässä koitan minun joulujen ykköskukkasten avulla kehitellä, kun ei tuo keli oikein joulua enteile... Tällä hetkellä on tosi kova tuuli ja vettä tulee - en todellakaan tahtois olla merellä juuri tänään... (toivottavasti viikonlopuksi laantuu tuulet, kun mies on menossa risteilylle... en kyllä päästä sitä matkaan, jos kelit on tämmöset!!). No enivei, mun on kyllä aika vaikea saada mitään joulumieltä tällasilla keleillä, vaikka miten polttelis kynttilöitä ja jois glögiä. Toivottavasti pian tulee ees hitunen lunta, se kun taas sitten välittömästi innostaa joulumietteisiin!

Aika hurjaa, jouluun on siis todellakin enää reilut kolme viikkoa! Mulla ei ole juuri ees ajatusta, millaisia lahjoja lapsille laittais, eikä ne oo esittäny mitään toiveitakaan. Mummon pienelle muruselle olen luvannut hankkia pulkan, ja siinä ne valmiit ideat sitten melkein onkin... Joulukortteja vois ehkä tänä vuonna askarrella, kun tuo lakkokin on nyt ohi. Viime vuonna en laittanut ainuttakaan korttia, eka kertaa ikinä. 

No, ehkä se pikkuhiljaa sieltä hiipii, joulumieli siis, pitää varmaan mennä hakemaan yläkerrasta joululaatikot esille ja viritellä vähän jotain pientä koristetta esiin... tai sit jos ottais vaan se glögi-suklaa-pipari-linjan, ehhehe.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Heli

PS. Juuri katsoin jouluviikon työvuoroja: töitä ma, ti ja ke ja koko loppuviikko vapaata. JIHUU!!

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

avautumista


Alle kuukausi enää jouluun! Meillä syötiin ekat joulutortut maanantaina. Ja olivat muuten miehen tekemät! Pikkasen oli vaikeeta olla osallistumatta puuhaan siinä vieressä... enkä nyt ihan ollukaan osallistumatta. Neuvoin esimerkiksi miten noi kannattaa taitella... ja muistuttelin että pitää voidella... ja näytin miten paljon pitää laittaa hilloa... ja lopulta kyllä ripottelin noi tomusokeritkin, kun miehen mielestä sitä ei olis ees tarvinnu - kääk, miten niin, pitäähän sitä sokeria olla! Joo ja aika auttavasti osallistuin myös siihen syömiseen, voi että ne lämpimät luumutortut vaan on niin ihania! ♥


Ensilumi satoi tänne viikonloppuna ja hetken aikaa olikin aivan tavattoman kauniit ja ihanat kelit - nyt siis meinaa jo sulaa kaikki se vähäinenkin lumi pois. Aurinko ja kirkas ja kuiva keli oli jotenkin tosi piristäviä ja mä jopa ulkoilutin vähän kameraakin sen kunniaksi. Oli ihanaa hengittää sitä raikkaan kirpeää ilmaa ja kuleksia pelloilla koirien kanssa. Iltalenkillekin lähti ihan erilaisella innolla kuin viime aikoina on tullu lähdettyä, kun on ollu märkää ja synkkää.


Mä kovasti tykkään näistä meidän avarista maisemista. Tuolla kaukana siis pilkottaa meidän talo. Asutaan ihan peltojen keskellä ja pieniä metsälänttejäkin tässä lähistöllä on, tosin aika ahkeraan on viime vuosina niitä kyllä kaadettu nurin. Yksi naapuri sanoi, että joku ytimennäivertäjä oli tullu kuusiin ja ne oli pakko kaataa... surku, kun noi räävityt metsät on kyllä paitsi rumia myös ikäviä kulkea nyt, kun on vaan kauhea ryteikkö se pohja. Eipä ehdi meidän aikana enää metiköt kasvaa isoiksi...


Pikkasen on hiippaillu jouluisia fiiliksiä jo mieleen. Tosin saa nähdä miten äkkiä ne häippäsee katoavien lumien myötä... On se vaan ainakin mun kohdalla niin, että lumi tuo joulumielen ja jos lunta ei ole, on kyllä melko vaikeeta saada minkäänlaista tunnelmaa kehitettyä. Mä kaivelin mun joululistat jo esille tässä joku aika sitten ja pieniä ajatuksia sinne laittelin, ja ekan lahjan olen jo ostanutkin. En tiiä mitä tästä joulusta tulee, kun mummon pieni kultamurukaan ei ole edes maassa silloin... nuoriso kun lähtee kaukomaille matkalle toisen mummolan väen kanssa just jouluksi, nyyh. Pitää jotain pientä joulua laittaa ennen heidän lähtöä, että ehtii vähän nähdä miten pikkuneiti suhtautuu kuuseen ja muuhun.


Mun "suuri valokuvaprojekti" on edennyt tähän mennessä viiden täyden kansiollisen verran. Eli siis tyhjensin kaikki kuvat kansioista (joita oli vissiin 15...), päällystin ne vanhat kansiot mustapohjaisilla kankailla ja karsin isolla kädellä kuvia ja järjestin ne uudelleen kansioihin. Nyt on tilanne se, että pitäisi päällystää kansioita lisää... mutta kun en ole vaan saanut aikaan. Irtokuvat alkaa kuitenkin olla melko hyvässä jamassa, poistettuja kuvia on PALJON, ja on oikeesti aika kiva katsella nättejä kansioita, jotka sijoitin tuonne olohuoneen vitriinikaappiin. 

Irrottelin vielä yhdestä isosta kansiostakin sinne liimatut kuvat (joo, voi kuulostaa melko älyttömältä nää mun touhut...), koska se iso kansio vaan oli niin älyttömän hankala, ja koska sain taannoin äidiltäni kuvia, jotka olis kuulunu sinne liimattujen kuvien sekaan ja mua häiritsi älyttömästi kun niitä ei sinne saanut mahtumaan... Ne kuvat oli mun lapsuuden ja nuoruuden aikaisia kuvia ja nekin on nyt sitten liimattuna toisenlaisiin, pienempiin kansioihin. Tai siis yhteen kansioon. Vielä olis mun kaikki koulukuvat ja miehen vanhoja kuvia liimailtavana, kansiot niille on jo valmiina.

No sitten asia aivan erikseen onkin nuo kaikki tietokoneella olevat kuvat... Periaatteessa nekin on kaikki nyt käytynä läpi, olen poistanut tuhatmäärin kuvia ja koittanut säästellä vain tärkeimmät (joita taitaa kyllä niitäkin olla tuhansia... vuodesta 2008 alkaen taitaa kuvat olla vain koneella). Kunhan saan nuo paperikuvat laiteltua kaikki valmiiksi, alan miettiä millä lailla koneen kuvat sitten laittelen. Eli tilaanko kaikki kuvat (en tosiaankaan kerralla...) ja laitan myös kansioihin vai teenkö kirjoja niistä vai mitä keksin. Kyllä siinä vielä puuhaa riittää, ennen kuin kaikki kuvat on laitettuna!


Ja nyt tulee sitten sita otsikossa "luvattua" avautumista... lue jos jaksat, tätä piisaa...

Luin tässä joku aika sitten vissiin kolmatta kertaa Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä. Se on kyllä paras kirja ikinä. Mulla ei ole suurta hinkua omistaa kirjoja, mutta tämä on ehdoton kirjahyllyn täyte! Vaikka olen lukenut sen siis jo pari kertaa aikaisemminkin, se oli silti ihan sellanen "ahmittava" taas - mä niin tykkään Kaarinan ajatuksista. Ja haaveilen jonkunlaisesta omasta irtiotosta, en vaan oikein osaa ajatella tarkalleen millainen se olis. 

Jostain syystä toi työelämä ei anna mulle mitään, en koe mitenkään ihanana mennä töihin siis. Tavallaan työ on ihan jees, ja toisaalta sitten ihan plääh. Mun elämänrytmi on niin sekaisin taas ton vuorotyön takia, en tykkää yhtään. Kun tein kesällä suht säännöllistä aamuvuoroa, menin nukkumaankin suht ajoissa ja sinällään tykkäsin kovasti olla aamussa. Toisaalta taas olin kaiken aikaa melkoisen väsynyt, koska aamuvuorot oli rankkaa hommaa. Minä pieni ihminen siellä raahasin ja nostelin painavia maitolaatikoita tuntitolkulla, olin oikeesti siellä maitokaapin uumenissakin ihan hiki päässä. Jotenkin huvittaa kun ihmiset siellä kaupassa palelee ja ihmettelee miten me taretaan... no ei ollu todellakaan ongelmia, ennemminkin piti miettiä miten pukeutuu ettei läkähdy ja toisaalta ettei sitten sairastu kun kuitenkin kylmän äärellä on kaiken aikaa.

No nyt teen sitten niitä iltoja ja viikonloppuja, mutta myös välillä aamuja. Eli samalla viikolla saattaa olla työvuoroja joka vuorossa ihan sikin sokin. Ja kukas täällä taas valvoo... en meinaa saada nukuttua kunnolla, kun välillä on herätys kello 5 ja välillä sitten olenkin kotona iltavuoron jälkeen vasta puoli 10 illalla... ihan ärsyttävän sekalaista siis.


Yhtenä yönä, kun en meinannu saada unta, aloin oikein miettiä mun elämää. Siis lähinnä siltä kantilta, että missä olen nyt noin niin kuin työelämässä. Ja olisko ehkä voinut johonkin toisenlaiseen suuntaan päästä, jos olis osannu ajatella sillon joskus... 

Mä oon ollu aina koulussa melko hyvä. Hyviä numeroita tokareissa ja hyvät keskiarvot jne. Kuitenkin lukion jälkeen olen vaan haahuillut. Hain opiskelemaan lastenhoitajaksi (tavoitteena oli päästä sairaalaan vauvalaan töihin), mutta en päässy. Menin sitten talouskouluun, joka onkin ollu paras kouluni ikinä. Tykkäsin aivan hirveästi kaikesta tuolla koulussa ja mua ärsytti, kun muut oppilaat kitisi kaikenlaista, kuten esimerkiksi sitä, kun piti vessojakin pestä. Minusta tuolta koulusta sai erinomaiset eväät elämään ihan kaikella tavalla.

Talouskoulun jälkeen hain sitten sosiaalipuolelle kouluun ja pääsinkin. Meinasin opiskella päivähoitajaksi (lastenhoitoa siis, nykyisin olis varmaankin nimike lähihoitaja) ja sitten kenties jatkaa lastentarhanopettajaksi. Lopetin koulun kesken parin kuukauden jälkeen. Isäni oli tehnyt erittäin vahvaa mitätöintipropagandaa ammatinvalintani suhteen, tyyliin "mikä homma tuokin nyt on, toisten kakaroita hoitaa" ja olen varma, että vaikka olenkin aina ihan hirveesti tykännyt pikkulapsista, se vaikutti minuun aika tavalla. Myös äitini on aikanaan "ystävällisesti" lytännyt amattihaaveitani sanomalla mulle, että "ei tuolla luonteella tulla koskaan opettajaksi", joka siis oli lapsuuden haaveeni ekaluokasta asti...

Noooh... siinä sitten tyhjän päällä olin hetken aikaa ja mietin mitäs nyt. Menin sitten vuodeksi kansanopistoon lukemaan kieliä (saksa, ruotsi, englanti). Isänihan kovasti ajatteli, että musta tulee kielenkääntäjä, kun noi kielet nyt oli mulla melko hyvä ja vahva alue aina koulussa. Eipä tullut. Ton vuoden lopulla mulla oli hyvin vahva haave lähteä lukemaan äikkää yliopistoon. Luin pääsykoekirjojakin jo. Oikeesti mulla on aika vahva kielioppitaito, joka ei tosin varmasti tule täällä blogissa esille, koska kirjottelen täällä tällein rennommin... mutta mun ehdottomasti iso vahvuus on siis kaikissa kielissä ollu aina se kielioppi ja olen melkoinen pilkkuville jos sille päälle alan. Olen tehnykin oikolukuhommia pienimuotoisesti joskus.

No kuinkas sitten kävi - löysin toisen kansanopiston, jossa oli aiheena ravitsemus- ja luontaistietous. Se oli aihe, joka oli alkanut kiinnostaa mua ihan ylitse kaiken. Jätin äikkä-haaveet ja menin vuodeksi lukemaan luontaisjuttuja. Se koulu on myös lähtemättömästi vaikuttanut mun ajatusmaailmaan, mutta eipä sieltäkään mitään ammattia tullu - vaikka oli mulla jossain kohtaa sielläkin ajatus jatko-opinnoista, joko lääkäriksi (ja nimenomaan erikoistumisalueena lapset) taikka sitten tuota luontaisalaa pitkälle eteenpäin. Myös ravitsemusterapeutti oli ala, jota vakavasti mietin. 

Ei tullu musta mitään noista; tuli äiti... tapasin mieheni ihan ton koulun loppupuolella ja aloin tehdä lapsia. 

Nyt sitten, kun lapset on isoja, olen hankkinut itelleni ammatin, tai siis kaksikin tavallaan. Eka kävin myynnin ammattitutkinnon. Opettaja kehotti jatkamaan opiskeluja. En jatkanu, menin kauppaan töihin. Sitten muutaman vuoden työnteon jälkeen levottomuus kasvoi liian suureksi ja aloin opiskella sitä merkonomi-tutkintoa... Ja mitä tapahtui - ei mitään. Olen edelleen kaupassa töissä. En tiiä missä muuallakaan, enkä uskalla hypätä.

Ihmettelen, miksi en vaan meinaa löytää sitä omaa oksaani. En kerta kaikkiaan tiiä mitä tahtoisin tehdä. Ikä alkaa painaa (olen nyt 43v) ja edelleen suunta on täysin hukassa. Olen miettiny elämäni aikana vaikka mitä ammatteja, kuten tossa jo kerroinkin: luokanopettaja, lastentarhanopettaja, jopa kotitalousopettaja (siinä hommassa kaikki muua paitsi ruoanlaitto kiinnostais ihan tosi kovasti), lastenhoitaja sairaalapuolella, lastenlääkäri, päivähoitaja sosiaalipuolella... Myös keittiöala kiinnosti jossain kohtaa, mutta arvatkaa mitä - työkkärin täti lyttäsi tän ajatuksen sanomalla, että mun papereilla pääsisi vaikka mihin muuhunkin... Yliopistossa äidinkieli olis kiinnostanu, kuin myös ravitsemusterapia... Nyttemmin sitten kaupan alalla eteneminen (esimies) tai sitten kirjanpitohommat, kenties tradenomiopinnot... Mutta MIKÄÄN ei kiinnosta sillein "sydämen pohjasta".

Olen töissä, kun on pakko olla jossain. Mulla on vakipaikka, mikä kai on parasta mitä voi olla tällaisena aikana ja pitäis olla ihan hirveen onnellinen ja tyytyväinen siitä. Olen kuitenkin väsynyt työssäni moneen asiaan, kuten vaikka siihen vuorotyöhön ja epäsäännöllisyyteen. Parasta tänhetkisessä työssä on tauot ja vapaapäivät ja lomat... Ja kuitenkin mä toisaalta ihan viihdynkin. En tiiä mitä ajattelisin itekään tästä kamalasta ristiriidasta. En tiiä kannattaako alkaa taas opiskella vai pitäiskö vaan olla tyytyväinen tähän mitä nyt on. En tee täysiä tunteja - en ees halua. Olisin tosi mielelläni kotona vaan. Tai sitten jos voisin vapaasti valita, tekisin jotain työtä kotoa käsin. Tai sitten voisin tykätä olla jossain merkityksellisemmässä työssä, kuten vaikka jossain eläinoikeustyössä. Tai en mä tiiä. Mä innostun ja kyllästyn niin nopeesti kaikkeen. Moni asia tuntuu niin hirveen turhalta. Oon niin hukassa!!!


Tämmösiä mietin. Oon joskus kirjotellu tänne vastaavaa ja saanu niin tylyä palautetta, että hohhoijaa. Että aikuinen ihminen eikä osaa olla mihinkään tyytyväinen ja ei se oo ihme jos ei lapsetkaan oo tasapainoisia kun ei äitikään oo. Jep jep. Onneksi jollain varmaan menee paremmin niin voi sieltä ylenkatsoa tällasta onnetonta, valittavaa ja päättämiskyvytöntä surkimusta. Näin mä nyt kuitenkin ajattelen ja tällasia mietin, enkä oikein itekään tajua miksi se oma juttu ei vaan aukene. Pitääkö sen aueta?

Kaarinan kirjaan palatakseni, jo ekalla lukukerralla sieltä nousi muutama todella osuva lause. Ne siis niin kerta kaikkiaan pomppasi sieltä tekstistä esiin, että pistin ne talteen. Nyt kun taas luin kirjan, alleviivasin noi kohdat.

Se, mikä on ihmiselle kaikken rakkainta, on hänelle oikea tie.

Kun jotain tahtoo tarpeeksi, unelmat saavat siivet ja asiat alkavat tapahtua omalla painollaan.

Kulje kumisaappaissa. Älä katsele jalkoihisi vaan kurkota taivaisiin. Hymyile toisille ihmisille. Tuntemattomillekin. Levitä siivet. Hyppää. Lennä.

Lisäksi Kaarina on kirjottanu mulle kirjan etulehdille omistuskirjoituksen: Muista, että asioilla on taipumus järjestyä.

Miten? Milloin?

***

Miten on, ootteko te löytäneet oman paikkanne?
Ootteko elämäänne tyytyväisiä vai onko kellään muulla tällasta kummallista oloa, että koko ajan vaan odottaa "jotakin"?

Heli

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

meidän ikeat


Olen jo pidemmän aikaa ajatellut tehdä tällaisen "meidän Ikeat"-postauksen, kun jossain blogissa näin vastaavan. Meillä nimittäin tuota Ikeaa riittää... katsoo melkeinpä minne vaan, niin jotain aina on näkyvissä. Siis oikeesti joka huoneessa. No, Ikea on halpaa, mielestäni nättiä ja ainakin meillä se on ollu myös toimivaa ja kestävää. Lisäksi Ikean kalusteet on mun mielestä todella helppoja kasata.

Varoitan jo etukäteen, että kuvat on aika synkkiä ja pimeitä... sellasta se on valokuvaus marraskuussa.

Mitä meillä sitten on yläkuvassa näkyvien sohvien lisäksi?


Aletaanpas ihan vaikka ulkoeteisestä... Siellä on tuo iso kaappi, jonka joskus ostin sieltä ale-puolelta. Ihan sillein riskillä, että mahtuukohan se ees autoon... Oltiin yhden kaverini kanssa kaksistaan reissussa ja niin me vaan se kyytiin tungettiin - kaksistaan... kukaan ei vaivautunu auttamaan, kun sitä raahattiin ja kyytiin survottiin. 

Kaapin sisällä on sitten Ikeaa valkoiset henkarit. Meillä on kylppärin muovisia kuivatushenkareita lukuun ottamatta kaikki henkarit Ikeasta. Minusta ne vaan on niin nätit. Ja tuo valkopohjainen pieni räsymatto on myös sieltä.


Pikkueteisestä löytyy ikealaista enemmänkin: kaapin sisällä oleva ritilikkö, ne henkarit, seinällä oleva peili, naulakkokoukku, ja taitaa muuten toi verhokin olla Ikean verhosta muokattu. (sori surkea kuva, ei vaan meinaa valo riittää millään...)


Kylppärin kalusteet on Ikeaa. Kuin myös valaisimet, penkki ja toisella seinustalla olevat pyyhenaulakot. (Noi pikkunaulakot ovessa ei muistaakseni ole sieltä.) Kaikki meidän pyyhkeetkin taitaa olla Ikeasta, esimerkiksi toi kuvan turkoosi. Kylppärin katossa on kaksi tankoa, mitähän lienee ne oikeesti ovatkaan, mutta meillä ne on kuivatustelineinä - eli siis henkareilla ripustetaan sinne roikkumaan vaatteita kuivumaan. Idea on matkittu yhden kaverin luota ja oli erittäin toimiva silloin, kun talossa oli neljä pientä tenavaa, joilla oli neljä märkää ulkohaalaria... Nykyään kuivattelen siellä siis puhdasta pyykkiä.


Keittiössä Ikeaa on paljon. Kuvassa on esimerkiksi hyllynkannattimet, osa puulastoista ja sitten tuo metallipurkki, missä on pikkulusikat. Ja lasipurkeista ainakin spagettipurkki on sieltä, mielestäni myös tuo pikkuinen sokeripurkki on Ikeasta. Sit mun kaikki maustepurkit on myös Ikeasta.

Mulla on myös paljon astioita Iksusta, esimerkiksi mustat leipälautaset, beiget ruokalautaset. valkoiset ja vaaleanpunaiset kulhot ja leipälautaset, juomalasit, sekä lisäksi useampiakin vuokia ja kulhoja. Pikkulusikoiden lisäksi kaikki muutkin aterimet on Ikeaa ja myös haarukat, veitset ja ruokalusikat on tuollasissa peltipurkeissa hyllyllä, vähän isommissa vaan. Ikeaa ovat myös servettitelineet ja usein ostelen sieltä myös servettejä. Ja on mulla myös ihania kannuja sieltä.

Ai niin, keittiön kellot on myös Ikeasta, kuinka yllättävää.


Kuvassa oleva kukkateline on myös Ikeasta. Meillä sen viraksi on muotoutunut kissan ruokintapaikka, se kun on kätevästi ylhäällä, ettei koirat pääse kissan kupille (vaikka kovasti kyllä silti aina sinne yrittävät...). Tuo lattialla oleva vesikuppi on myös Ikeasta, se on ollu todella hyvä tuohon hommaan. Oikeesti se siis on joku uunivuoka.


Tupakeittiön peränurkassa sijaitsee mun ikioma paikkani. Kirjoituslipasto on tietenkin Ikeasta... Samoin kuin taulun kehykset, valaisin, seinäkoukku, hiirimatto... ja noi lattialla olevat tyynyt+päälliset on kans sieltä - nuo on siis koirien pedit ja voin sanoa, että on erittäin toimiva ratkaisu pienille koirille. Päälliset voi pestä vaikka joka viikko.


Olkkarissa on sohvien lisäksi toki muutakin Ikeaa... Telkkaritaso ja jalkalamppu nimittäin. Tuolla vaatekaapissa on sitten jälleen niitä henkareita, ja telkkaritason laatikoista löytynee pari Ikean fleecehuopaa.


Yläkerrassa on tytön ompelupaikka, jonka tuolina on siniseksi maalattu Ikean keittiöjakkara. Kankaat säilyy noissa kangaslaatikoissa tuolla lokerikossa. Ja pöydällä on lamppu, arvatkaa mistä, no Ikeasta... Sanomattakin lienee selvää, että kaikki meidän verhotangot - kuten kuvassa - on Ikeasta. Nuo verhot olen väsännyt Ikean verhoista, en tiedä mitä materiaalia tarkalleen ottaen ovat, mutta minusta ne näyttää kivasti vähän kuin pellavalta. 


Ompelupöydältä löytyy yksi tuollanen kannellinen pahvilaatikko. Samoja on keittiön kaapissa. Siellä niissä säilytellään mm. lääkkeitä.


Meidän sängyn vieressä on tuollanen seinähylly yöpöytänä. Siihen on kiinnitetty toi kätevä pikkuinen valaisin, joka siis on Ikeasta. Myös herätyskello on Ikeaa. Ai joo, myös kaikki tyynyt on Ikeasta.


Malm-lipastoja meillä on ollu jo vuosia vaatelipastoina lapsilla. Tämä yksilö on jo siirtynyt muuhun käyttöön, eli tähän meidän sängyn lähelle, koska tytön huoneeseen se ei mahtunut ja tytön vaatteet on toisenlaisessa kaapissa muutenkin. Seinällä oleva tauluhylly on myös Ikeasta, siinä pidetään modeemia.


Tyttösen oma huonehan on sitten silkkaa Ikeaa... (paitsi tuoli ja sänky). Minusta nämä hyllyköt on erittäin kätsyjä, kun niihin mahtuu vaikka mitä, esimerkiksi lisää kankaita ja lankoja... Rottinkinen korikin on Ikeaa, samoin seinällä olevat tangot kippoineen, tauluhylly, magneettilista, ilmoitustaulu, taulun kehys, seinäkello, katto-, seinä- ja pöytävalaisimet, "koulupöytä" eli laatikosto ja pöydän kansi jalkoineen, pieni Malm-lipasto sälän säilyttelyyn ja mitähän vielä... Ai niin, nämä:


Tynnyreistä pienin on pupujen roskis, isommissa on heinää ja purua. Pupujen häkeissä on niitä pieniä halpoja mattoja pohjalla ja myös katolla ja lattialla häkkien edustalla on samaisia mattoja.

Pojan huoneessa on myös pöytätaso kaappeineen ja laatikostoineen Ikeasta, samoin valaisimet. Hänen huoneessa on myös se Malm-lipasto vaatteita varten.


Yläkerran vessa vielä... siellä on noi peilit Ikeaa, samoin pyyhkeet. 

Meillä on kaikkien noiden lisäksi ollu vielä esimerkiksi mattoja ja päiväpeittoja Ikeasta, mutta ne on jo muuttaneet muualle. Ja sit mä ostan oikeastaan kaikki meidän lamput sieltä, joskus myös paristoja. Ai joo, mun meikkipussi on muuten myöskin Ikeasta, ei sitä sovi unohtaa. =)

Ja hei, ehkä kaikken tärkein: tuikkukynttilät! Ne ihanat punaiset ja vihreät tuoksuvaiset on mun suosikkeja.

Jokohan ne oli siinä...

***

Mä kyllä tykkään ihan hirveesti käydä aina Iksussa. En käy usein, mutta silloin tällöin kuitenkin. Siellä on ihania ne valmiiksi sisustetut "asunnot", niissä on paljon kaikkea kivaa. Ja vaikka mun oma tyyli ei olekaan ehkä loppujen lopuksi samanlainen (eli niin runsas), saan sieltä kuitenkin paljon ihanaa silmänruokaa ja myös ideoita. 

Mitä sieltä yleensä ostan: tuikkuja, servettejä, pyyhkeitä, lamppuja - melkein joka ikinen kerta kun käyn, lähtee mukaan jotain näistä, ellei jopa kaikkia. Hinnat on halvat (ja juu, tässä kohtaa mä sujuvasti suljen silmät ja aivot enkä ajattele MIKSI ne on halpoja...), pyyhkeet on parhaat mitä tiedän, tykkään monista astioista siellä, samoin tuo sarja, mistä meillä on ulkoeteisen kaappi, mun kirjoituslipasto ja tv-taso on minusta tosi nätti. Ja sohvat on kyllä parhaat mitä meillä on ikinä ollu.

Mitä EN osta sieltä: lakanoita. Ne vaan on jotenkin aika ohusia enkä tykkää, että niistä lähes näkyy läpi.

***

Mites teillä, onko Ikeaa nurkat täys, vai kartatko sitä "halpaa paskaa" viimeiseen saakka?

Heli

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

carpe diem, niimpä niin


Sunnuntaissa jo mennään. Loma on menny melkoisen leppoisissa merkeissä, en ole tehny oikein mitään. No ei varmaan aina tarviikaan? 

Tai oltiinhan me lasten kanssa siellä Tukholmassa. Mentiin bussilla, hengailtiin Helsingissä mennen tullen, syötiin pizzaa ja sämpylöitä ja herkkuja vaan, käveltiin Tukholmassa paljon ja osteltiin vähän. Luin kirjaa, menin suht ajoissa nukkumaan. Pari lasta kävi laivalla saunassa, yksi katteli showta yöllä siellä, muuten vaan oltiin, kuljeksittiin kaupassa, nukuttiin. Laiva keikutti mennessä aika paljon, se oli kyllä kamalaa.

Tuliaisia tuotiin tosi vähän. Mä ostin kotiin pari keittiöpyyhettä, nipun servettejä ja muutaman koristelinnun, jotka viritin valopuuhun. Oli kiva reissu, mukava oli viettää aikaa lasten kanssa. Reput selässä lähdettiin vaan matkaan ilman suuria suunnitelmia ja mentiin minne nenä näytti. Vaan oli se kyllä kiva palata kotiin!


Olin tuossa myös yhden illan hoitamassa mummon pientä murusta. Kyllä on helppo lapsi hoitaa, niin kiltti ja ihana ja maailman suloisin napero. ♥ Voi että kun olis ihanaa, kun omat lapset olis vielä pieniä... mä niin mielelläni olisin kotona niitä hoitamassa. Onneksi sain aikanaan olla, eikä tarvinnut viedä lapsia hoitoon pienestä pitäen! Jotenkin tuntuu, että toi lasten hoitaminen on ollu elämäni tärkein homma ja paras työmaa ikinä, kaikki muu maailmassa on melkoisen turhaa.

Ja sitten olin kuopuksen vanhempainillassa. Oli kiva rento ilta, siellä oli siis ne lapsetkin paikalla. Paistettiin lettuja ja rupateltiin. Ja kävin myös blogiystävä-Krissellä kylässä. Ja eilen vähän siivottiinkin ja käytiin kaupoilla.

No muuten olenkin sitten vaan ollut. Lainasin Krisseltä kassillisen sisustuslehtiä ja niitä olen sitten vaan pläräillyt tuossa pöydän ääressä teekupin ja millon minkäkin naposteltavan kera. Tää kotona notkuminen on sinällään kyllä todella turmiollista noiden syömisten kannalta, koska mähän ensinnäkin vetelin saman tien kaikki laivalta tuodut suklaat, josta sitten jatkoin sipsi- ja joulupiparilinjalle... Alkaa se surullisen kuuluisa uusi takkikin kohta puristamaan! Vaakakin kertoo valitettavan totuuden, kyllä ne lukemat vaan kasvaa koko ajan... jaiks.


Noita Krissen lehtiä lukiessani olen mietiskellyt sisustusjuttuja. Toisaalta koen, että meillä on nyt ihan kivaa ja hyvä näin, ja sitten taas toisaalta olen miettiny, keksiskö sitä jotain kivaa laitella... ja vaikka vähän joulua jo?

Kuten tuolla kommenttiosiossa olen kertoillut, mulla on sellanen jännä ristiriita näiden juttujen kanssa. Minusta on siis tosi ihanaa katsella kuvia ja vierailla kodeissa, joissa on paljon kaikkea ihanaa. Esimerkiksi Krissen koti on aivan ihana, pullollaan kaikkea tosi tosi kaunista. Mä toisaalta halajan itekin hommailla ja laitella jotain pientä, mutta sitten mulle tulee joku ihmeen järjen ääni, joka sanoo, että ei sittenkään... että miksi nyt sitten tarttis hommata jotain "sälää", kun a) ei oo suuremmin varaa sellasiin ja b) muutenkin koitan ennemminkin laitella tavaraa kotoa pois.

No, eilen sitten kävin kuitenkin kauppareissulla poikkeemassa Dreamsissä... ja vähän jotain pientä sieltä kotiutinkin. Harmaa ja huono kuva taas, mutta tuosta näkee nuo valkoiset kulkuset, jotka on siis sellanen "ketju", aivan ihanasti ne helisee kun vähänkin vaan koskee. Ja sitten tuollasia virkattuja lumitähtiä hommasin myös muutaman. Ja tuo hopeinen lintunen on siis sieltä Tukholmasta.


Olen noita lehtiä lukiessani miettinyt myös sellasta, että mihin mä aikani kulutan. Mulla on vähän sellanen kokoaikainen puristus jossain takaraivossa (olisko se sitä takakireyttä??), että "pitäis" tehdä sitä, tätä ja tota... Pitäis esimerkiksi ehdottomasti enemmän liikkua, vaikkapa lenkkeillä koirien kanssa. Pitäis vissiin noi sinne sun tänne kertyneet kasat siivoilla paikoilleen, viedä pyykit kaappiin, pestäkin vähän lisää (vaikka just yks päivä pesinkin kaikki kopat tyhjiksi...). Olis hirveen hienoa, kun sais aikaan tehdä kunnon ruokaa ja leipoa. Saatikka sitten puuhastella jotakin ton pihan hyväksi...

Ja sitten mä en kuitenkaan tee mitään. Muuta kuin istun, luen lehtiä, selaan blogeja, juon teetä, syön suklaata... Ei ne asiat silleen taida edetä. Mietin, onko tarpeen tehdä asioita vai onko hyväksi välillä olla vaan ja lukea ihania juttuja ja haaveilla tekevänsä. Mä tiedän, etten tosiaan ole mikään käsillä tekemisen taitaja, enkä varsinkaan mikään pulppuava ideapuro. Olen paljon enemmän käytännöllinen kuin esteetikko. Pidän ajatuksesta, että vähemmän on enemmän, ja siitä, että on tilaa eikä turhaa kamaa joka hylly notkollaan. Ja kuitenkin sitten toisaalta mietin, onko meillä jotenkin tylsää ja karua. Oonko minä tylsä ja karu...


Mä oon ehkä senkin vuoksi jotenkin haluton taikka "varovainen" ostelemaan mitään sisustuskamaa, että mä kerta kaikkiaan olen tehnyt elämässäni niin kauheesti hutiostoja. Ja tämä koskee ihan kaikkea: vaatteita, ruokatarvikkeita, astioita, huonekaluja... Mua niin tavattomasti ärsyttää se hukkaan mennyt raha. Ja siis vaikka mä oikeesti sillä hankintahetkellä ajattelen, että nyt olen harkitsevainen, teen huolella valinnan, tämä on OIKEESTI paras ratkaisu ja tätä tarviin.

Kuitenkin niitä huteja edelleen tulee.... Esimerkiksi just ennen tota laivareissua mun piti ihan pakosti ostaa reppu, koska meillä ei ollu reppuja tarpeeksi. Mä kävin monessa kaupassa katselemassa, vatkasin ja vaivasin, testasin selkään vaikka kuinka montaa - lopulta oli siis tunti aikaa ostaa se ennen kuin kaupat meni kiinni -  ja sitten päädyin yhteen melko kalliiseen retkireppuun. Ja sitten kotona huomasin, että sehän onkin ihan kumman mallinen, nousee niskasta todella ylös ja on hankala... AAAAARGH, miten mä en huomannut sitä kaupassa, vaikka miten niitä koittelin ja testailin?? Tuollanen mua aina niin ottaa päähän, koska tiedän, että en tule sitä reppua käyttämään (nyt sitten lainasin lapselta repun ja hän otti tuon...)

Ja siis tässä yksi syy siihen, että en mielellään osta mitään. Koska todella, todella usein jälkikäteen kadun. Olen myös maailman huonoin päättämään mitään - siis että kaksi vaihtoehtoa, kumman otan, saatikka jos on kymmenen vaihtoehtoa... Mä ihan liikaa järkeistän kaikkia hankintoja, ja etenkin ihan liikaa alan sitten jälkikäteen katumaan. Ja aina mä huomaan jotain ostettuani, että "tuo oliskin ollut parempi" tai "täällä se sama juttu olis ollu halvempi"...


Tuossa kuvassa on aika hyvin mun ajatus... "paras on vasta tulossa" (Kuvassa on myös eilinen hankinta, ihana Riviera Maisonin tähtikuvioinen tuikkukippo... noi tuikkukipot on kyllä selkeesti mun heikkous.)

Eli siis mä vaan odottelen koko ajan sitä mullistavaa juttua, jonka saatuani/saavutettuani mä oon tyytyväinen elämääni. En tiedä miksi en pysty elämään kovinkaan hyvin hetkessä. Lomalla ollessani mietin, että kohta tää loppuu ja sit taas on mentävä töihin. Jotain hankintaa tehdessäni ajattelen, että kohta mä kuitenkin kadun tai huomaan jonkun epäkohdan tässä tai löydän tän saman seuraavasta paikasta puoleen hintaan. Kesän ihania kukkia katsellessani ajattelen, että kohta nekin siitä sitten alkaa lakastua. Työpäivän alkaessa odottelen vaan, että se loppuis tai tulis edes tauko. Lenkille lähtiessä ajattelen, että olispas tää jo käytynä ja pääsis takas teekupin äärelle. Ja sitä rataa.

Huomaan oikeastaan vähän niin kuin kaikessa ajattelevani jotain muuta kuin just sitä hetkeä... enkä mä siitä ajattelutavasta pääse eroon, vaikka miten saisin noottia siitä ja vaikka miten mulle sanottais että keskity nyt vaan tähän hetkeen.


No tää nyt taas venyis ja vanuis iäti ja alati, jos en tee stoppia mietteille. Kyllä huomaa, että olen paljon yksin eikä ole ihmistä, kenen kanssa jutella ja jakaa näitä ajatuksia... sit kun alkaa niitä täällä pohtimaan, niin vois melkein romaanin aiheesta kirjoittaa. Joskus aina mietin, että kaipaan tätä pohtivaa kirjottelua todella paljon...

Nyt taidan kuitenkin mennä kurkkaamaan, ettei kakkupohja pala uuniin. Mä oon tässä aamun aikaan ollu itekseni hereillä ainoana koko talossa, oon pessy jo pari koneellista pyykkiä, siivonnu keittiön, lukenu kirjaa, kirjotellu blogia... lopulta ajattelin, että teen ton kakkupohjan (joka olis ehkä pitäny tehdä jo eilen...) kun ei kukaan muukaan tunnu sitä nousevan tekemään. Että jos vaikka meilläkin iskä sais kakkukahvit tänään...

Hyvää isänpäivää joka niemeen ja notkoon!

Heli