koettelemus on ohi

Kotona olen ja leikkauksesta selvinny. Olihan se melkoinen reissu, onneks on ohi. Leikkauspäivänä olin ihan taju taskussa koko illankin vielä. Kysyin joskus ehkä neljän maissa, että pääsenkö kotiin sinä päivänä - näin mulle vielä aamulla sanottiin. Mutta jouduinkin olemaan sairaalassa yön yli, koska mulle laitettiin dreeni (johon ei sitten itse asiassa paljoa mitään ees tullu). 

Ja ihan hyvä, että olin siellä yön, kyllä mä tarttin kipupiikkiä vielä yölläkin. Illan mittaankin olin niin lääkkeissä, että kun meidän porukkaa tuli sinne mua kattomaan en oikeestaan jaksanu pitää ees silmiä auki! Tavallaan kivut itse haavassa ei olleet kovin kauheet, mutta se kaasu siellä mahassa... voi että se oli taas niin karmeeta. Maha oli aivan killillään kaasusta, eikä se lähteny mitään kautta poistumaan... Siksikin sitten otin lääkettä reippaasti, että olis saanu ne haavakivut minimiin ja sitä myöten mahan rennoksi ja kaasut johonkin suuntaan.

No vahvat kipulääkkeet teki sit tietenki ihan yrjöttävän olon. Kun hoitajat eka kertaa pakotti nousemaan pissalle, meinas laatta lentää välittömästi. Mä ihan kauhulla ajattelin, että joudun tuoreiden haavojen kanssa oksentamaan... onneks meni ohi, huhhuh. 

Hirveän nopeasti siitä koettelemuksesta sit kuitenkin toivuin. Olihan se meneminen sellasta hiihtelyä vielä lähtövaiheessakin, mutta kuitenki. Hiukan ennen lähtöä oli ehkä koko reissun karmein kokemus: dreenin poisto. Voi hyvä luoja se oli hirveetä. Mä itkin kivusta ja kauhusta varmaan kymmenen minuuttia vielä sen jälkeenkin, naamani niin turvoksiin, että kun poistuin huoneesta vessaan ja tulin takaisin, yksi huonekaveri (iäkäs rouva) katsoi mua ihmeissään ja kysyi, olenko tullu väärään huoneeseen... siis ei tunnistanu mua!! No en ihmettele, olin kyllä kammottava näky.

Tänään on kuitenkin jo oikein hyvä päivä. Kävin suihkussa ja olen tässä kaikkee pientä hommaillu. Pitäis varmaankin malttaa makaillakin, mutta kun en malta... Koneella olen kökkiny, pyykit laitoin koneeseen, tiskikoneen päälle, tein ruokaa jne jne. Eli älyttömän nopeasti tästä paranee ihan toimintakuntoiseksi. Nostelua kun muistais välttää ja sängystä pitäis muistaa nousta kyljen kautta.

Nyt muuten kun olen ihmisten kanssa näistä sappi-asioista jutellu, olen tajunnu aika monta juttua. Mä olen esimerkiksi vuosia sitten muutamia kertoja joutunut väkisin oksentamaan pois pullollisen siideriä, kun maha on tullu siitä niin käsittämättömän kipeäksi. Siis joo, yhdestä pullollisesta. Ja olen ollu sairaalassa tarkkailussa yön yli jossain raskaudessa kovien ylävatsakipujen vuoksi (eikä ollu närästystä, kuten olin kuvitellu). Jopa kenties se mun viime keväinen jatkuva kiristävä tunne lapojen välissä olikin sappivaivaa! Mulla oli myös vielä sillon päivää ennen leikkausta vaivoja niin, että jouduin ottamaan lääkettä useampaan otteeseen. Ja hmm... söin suklaata ja sen jälkeen ne kivut alkoi... 

No, nyt on homma ohi ja elämä voittaa taas. Aurinkokin paistaa ja isompi tyttö kaverinsa kanssa imuroi ja pyyhki pölyt. Pienempi poika haki puita ja tuletkin on siis jo olleet palamassa, kylmä täällä kyllä olikin. Parin tunnin päästä tulee yksi kaveri kahville - pitääkin kattoa olisko aineita vaikka leipoa jotain pientä kahvipullaa... nakkisopan ainakin teen valmiiksi, kun tulevat uimasta suoraan tänne.

Sellanen keikka. Tulipahan tehtyä. Nyt sit vaan kolme viikkoa sairaslomaillaan ja parannellaan haavoja. Hyvää viikonloppua kaikille!

Heli

PS. Kuvat on otettu joitain päiviä sitten, kun oli aivan ihana huurre joka paikassa.

ei mitään varsin järkevää asiaa...

Huomenta vaan! Koitan tässä saada aamun hyvin käyntiin jo ajoissa, että ehdin yhtä sun toista ennen töihin lähtöä. Mulla onkin nyt joka päivä töitä ennen sitä leikkausta... kun menin sit ottamaan yhden lisävuoronkin vielä. Ja vaihtelin hiukan vuoroja, eli nyt meni aikataulu melko tiukaksi viikonlopun osalta. Meillä kun on toi lasten koulun siivousvuoro ja olin ajatellu, että hyvin ehdin... nyt lisävuoron sekä vuoronvaihdon takia en sit meinaakaan ehtiä. Däm.

Kävin eilen hoitajan haastattelussa sitä leikkausta varten. Kyllä mua ehkä nyt ihan hivenen jännittää se leikkaus... Lisäksi tässäkin leikkauksessa laitetaan kaasua tuonne sisuskaluihin ja mulla on siitä tosi inhat kokemukset, ne ilkeät hartiapistot sitten jälkikäteen. En tosiaan odota innolla... Mielenkiinnolla kyllä odotan, miten nopeasti siitä paranee sitten muuten, kuulemma aika nopeasti. Mutta nostelua pitää varoa aika kauan, eli mun työssänihän se tietää sit aika pitkää sairaslomaa (3vko).

Mä olen saanut nyt vissiin neljä erilaista tunnustusta taikka vastaavaa, viimeisimmän eilen ja ekan jo aikaa sitten... ne on kyllä kaikki mulla tallessa, mutta en vaan ole saanut aikaan niitä tehdä, eli nyt koitan sit saikulla viimeistään hoitaa senkin asian kuntoon. Pahoin pelkään, että tulen kököttämään koneella melko paljon sit sillon... Ne kouluhommatkin oon vannonu itselleni että teen sit valmiiksi. Pomon kanssa jo sovin, että voin ne näytöt hoitaa käytännössä melkein millon vaan sit joulun ja uuden vuoden kiireiden jälkeen. Ja sit kevään puolella alkaakin sellaset opiskelut, mitkä ei enää oo mulle lainkaan tuttua juttua.

No, pakko kai se on nyt lähteä käyttämään koiria metsässä. Jotenkin ärsyttävää tällanen kellon kyttäily... 

Se muuten vielä pitää sanoa, että vaikka pitkään olin sitä mieltä, että ei me varmaan sitä toista autoa tarvita, niin kyllä mä nyt oon ollu ihan iloinen, että se hommattiin. Vaikka mun mielestä sääolosuhteet on ihan jees oli ne mitä hyvänsä - pitää vaan pukeutua sään mukaan - niin on musta silti ollu näitten sadepäivien aikana aika kiva hypätä vaan autoon ja hurauttaa sillä töihin...

Kuulemisiin!

Heli

pikainen korttijuttu

Tänään iski aamusella kortinteko-inspiraatio. Kyllä noi mustat kortit on mun juttu. Lisäksi löysin kätköistäni hopeisia tähtiä sekä valkoisia pikkusydämiä - just hyvät väriyhdistelmät. Kuvat leikkelin uudesta Pentikin joulukuvastosta... Toi dymo on kyllä niin ihana kapistus, sillä saa monta kivaa juttua tehtyä. Käytin sitä pojan rippikortteihin ja nyt siis myös näihin. 

Nää on kortit mun makuuni, tykkään ite kovasti. 

Kuvassa kyllä tuolla yhessä sydämessä näkyy vähän pahasti tota liimaa... täytyy kattoa kuivuiko se näkymättömäks, toivottavasti. 

Tykkäätteks te?

Ja sitten valmistautumaan Downton Abbeyn katseluun... 

*ihanaa*

Hyvää illan jatkoa!

Heli

aurinkopäivää ja opiskelujen etenemistä

Tänään paistoi aurinko, kun koirien kanssa mentiin mettään aamusella. Pakkastakin oli ja ojat jäässä:

Eino oli täälläkin päin tehny vähän tuhojaan:

Noista en nyt tosin osaa muista kuin keskimmäisestä sanoa ihan varmuudella, että oli tämän myräkän aikana kaatunu. Tuo alimmainen oli sellasessa kohdassa, että en oo siitä aikoihin kulkenu... Ylimmän kuvan vinksallaan oleva kolmikko tosin oli kyllä kans suurella todennäköisyydellä nyt kaatuillu.

Mutta tosi ihana ilma oli kyllä pitkästä aikaa. Ihanasti aurinko pilkisteli puiden raoista:

Tuossa metsässä on muutamia sellasia kohtia, joista mulle tulee hiukkasen sellanen ihmeellinen olo. Jotenkin epätodellinen. Tämä on yksi niistä kohdista:

Tuo linjojen alla oleva alue on jotenkin sellanen mystinen. Vaikka nuo linjat rumentaa rankasti maisemaa, niiden alla kuitenkin muusta metsästä poiketen on tollanen lehtipuualue, missä kasvaa pajua, mutta myös koivuja. Keväällä se on ihana paikka, kun koivuihin tulee lehdet. Mulle tulee siitä aina jostain syystä mieleen lapsuus ja mummola ja saunavastat, kun koivut tuoksuu silloin tosi vahvasti. Tuo aukkopaikka on myös yleensä todella lämmin. Sinne vois hyvinkin raahata joskus vaikka viltin ja sit käydä sen päälle uneksimaan. Tuolta aukion toiselta puolelta, metsän reunasta tänne suuntaan, minä silloin lähdin sille Diorendhal-matkalleni...

Piti ottaa kuva myös tosta meidän torpasta, kun siitä nyt viimeinkin on telineet poissa:

Onhan siinä vieläkin tekemistä, mutta aika hyvällä mallilla kuitenkin jo. Saan varmaan odottaa seuraavaa tekemisen puuskaa loppuelämäni... tai ainakin ens kevääseen/kesään... ja sillon olis kuitenkin jo aika paljon muutakin tekemistä oottamassa. Tää remontointi ei kyllä lopu koskaan...

* * *

Sain tänään valmiiksi ja palautettua yhden isomman opiskelutyön. Huhhuh, nyt on siis molempien näyttöihin valmistavien opintojen kaikki vaaditut tehtävät hoidettuina. Enää puuttuis sitten ne näyttösuunnitelmien tekemiset, mitkä on ne aiemmin mainitsemani veemäiset hommat. En oo niiden kanssa nyt kiirettä pitäny, koska en tiiä millon ne näytötkään nyt sitten teen sen leikkauksen takia. Tavoite kuitenkin on sit saikun aikana tehdä ne suunnitelmat kuntoon.

Sinänsä musta on hiukka koomista puhua "isoista töistä", kun kyseessä ei kuitenkaan oo mitkään hirveen kauheen isot työt. 

Tässä Asiakaspalvelu-osiossa mulla oli viisi palautettavaa kirjallista työtä, joista viimeisen siis sain valmiiksi nyt. Tämä nyt valmistunut portfolio käsittää neljä eri tehtävää ja yhteensä niistä tuli peräti 8-sivuinen juttu... joista niistäkin yksi sivu oli kansilehti. =) Mä vaan oon sellanen vääntäjä ja kääntäjä ja viilaaja sekä höylääjä, että sain siihen tuhlattua aikaa kaikkinensa aika paljon. Neljä muuta tehtävää on 2-4-sivuisia juttuja per homma. Olihan niissä sellasia pohtimisia ja miettimisiä, mutta kyllä mä sanon, että ihan älyttömän helppo nakki nää on moneen muuhun opiskeluun verrattuna. 

Sitten on se toinen näyttöalueeni, joka on sellanen kun Kaupan palvelu ja myynti. Vaihdettiin se opettajan kanssa vähän niin kuin lennossa siihen alueeseen, jotta saan tehtyä näytön ton toisen kanssa yhtä aikaa. Nämä on mulle niin tuttua kauraa molemmat asiat, ehkä siksi tuntuvat niin helpoilta? Voishan se olla, että jos en olis eläissäni tehny kaupan alan hommia niin ei olis asioista mitään käsitystä... ja hommat tuntuis paljon vaikeemmilta. Tuon aiheen valmistavan koulutuksen suoritin kuitenkin myös sitten kirjallisella työllä, joka oli sen yhden kirjan lukeminen ja siihen liittyviin kysymyksiin vastaaminen. Ohjeistus oli, että lyhyet ja ytimekkäät vastaukset ja mä todella kyllä noudatin sitä ohjetta. Kymmenen sivua siitä kertyi tarinaa ja se kans kyllä vaati aika monen monta tuntia töitä, vaikka aiheena olikin tuttu ja helppo. (Sain siitä arvosanaksi 3, asteikolla 1-3.)

Oli nyt siis vaan pakko mainita tää asia, että vaikka puhun "isoista hommista", niin nää on jonkun mielestä ehkä suorastaan naurettavat kooltaan. Siis jonkun sellasen mielestä, joka on vääntäny vaikka jotain gradua tai mitä ne sellaset nyt onkaan. (Ja kyllä, minun mielestä myös.) Tää on opiskeluna muutenkin mun mielestä aika lailla "piis of keik", mulla on jopa lieviä vaikeuksia ajatella tätä ees kauheen kummoisena opiskeluna, koska kaikki on ollu niin mahottoman helppoa. Onhan se tietty kiva kun hommat on helpot ja niistä tulee helpolla hyvät arvosanat...

Suoraan sanottuna mä ennustan, että mä napsin tästä tutkinnosta melko helpolla ne kolmoset asiasta kuin asiasta. (No nyt kun menin tolla lailla kehuskelemaan niin katotaan vaan, saan sit lopuista huonot arvosanat...) Myynnin ammattitutkinnossa aikanaan mulla oli kaikki aineet vitosia (asteikolla 1-5). Sekin opiskelu tuntui tosi helpolta (tai sit mä oon vaan niin liian viisas... no hahhah, se oli sitten vitsi!!!) Aikaa ja viitseliäisyyttä tää vaatii todennäköisesti enemmän kuin aivoja... toisaalta oon sellanen perfektionisti, että en tyydy vähempään kuin siihen kolmoseen, ja siksi sitten tuherran noita tehtäviä tuntikausia. Nytkin mulla meni ihan hetki jos toinenkin, kun laittelin tekstiin eri fontteja ja värejä ja tasailin reunoja ja tavuttelin tekstejä ja lisäilin ylä- ja alatunnisteita ja kaikkee muuta sellasta aivan täysin epäoleellista... Ja kyllä mä toki koitan myös saada tekstistä kaikki virheet pois ja kirjoittaa hyvää tekstiä ja muutenkin palauttaa työni "täydellisenä".

En tiiä, tällanen tuntuma vaan nyt on. Ikä ja työkokemus tuo niin paljon osaamista asioihin tässä kohtaa. Tää asiakaspalveluosion opiskelu (alan ammattilaisena...) on ehkä himppasen turhauttavaa, vaikka kai tää ihan hyödyllistä oman alan asioiden kertaamista kuitenkin on. Ihan tossa viimeksi tänään taas mietin, onko tässä mitään järkeä... tän tasoisessa tutkinnossa siis. Että tekeekö sillä sit yhtään mitään. En vaan silti koe mitään intohimoja ainakaan tällä alalla opiskella ylemmän tason tutkintoa. Kyllä mä silti koen, että esimerkiksi kaupan työhön kuka menee niin yhtään hukkaan ei mene sille tää tutkinto, ja vielä parempi sille olis se myynnin at. Mä opin siellä monta asiaa, mitä ei kyllä osaa ne ihmiset, ketkä menee ihan kylmiltään tai muista hommista kauppaan töihin. On silläkin alalla kuitenkin paljon asioita, mitä ei asiakas näe ja kuitenkin myyjän pitäis hallita. Sanoo hän, jolla on myös pikkuisen vaikeuksia olla tämän alan ammattitaidostaan ylpeä...

No, katellaan. Eihän sitä lopulta tiiä miten tässä elämässä ja etenkin työelämässä vuosien mittaan tapahtuu. Ties vaikka tää opiskelu olis mulle loppujen lopuks ihan napakymppi, vaikkei ehkä just nyt tunnukaan oikein miltään.

* * *

Muuta elämää en sit suuremmin viittikään avata. Sen verran voin sanoa, että aika ajoin oon kyllä niin tympääntyny kaikkeen (jaa, ette varmaan olis huomanneet yllä olevasta tekstistä moista...). Onneks mulla on muutama ihana ihminen, joiden kanssa voin näitä asioita puida. Muuten tulisin ehkä kohta hulluks.

Niin joo, se piti vielä sanoa, että joululahjahankinnat on aloitettu. Onneks tänään tuli Jotexin kuvasto, sieltä löyty tosi kivat ja edulliset jutut parille pienelle pojalle ja yhdelle pienelle tytölle (eli miehen lapsenlapsille). Oon hirveen tyytyväinen niihin, toivotaan että lapsetkin on!

* * *

No niin, ja nyt sit seuraavaksi ohjelmassa ehkä unten maille matkailua. Hyvää yötä! Vaikkakaan ei kyllä nukuta yhtään...

Heli

lempiaihe

Olen tässä muutaman päivän lukenut kuvan kirjaa. Aivan mahtava opus! Mä en pidä sellasista "ajattele elämäsi positiiviseksi"-kirjoista, en usko niiden sanomaan yhtään. Olen synkistelevä ihminen ja sillä siisti. Mutta nämä "siivoa nurkkasi, siivoa mielesi"-oppaat sen sijaan iskee ja kovaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että sekainen koti on yhtä kuin sekainen mieli. Ja täpötäydet kaapit ahdistaa. Itse asiassa mulla on kaapit kyllä siistimmät kuin koti muuten, koska en asu yksin ja joudun aika lailla sietämään muiden epäjärjestelmällistä elämää plus elukoiden sotkuja... enkä aina vaan viitti olla joka paikkaa nysväämässä kuntoon. Meidän sekaisin paikka lienee tämä ruokahuone, joka on tietenkin sitten se paikka, missä yleensä vieraat käy... että tuskin ihan ekana kelleen tulee mieleen, että oon oikeesti todella pilkuntarkka ja siisti ihminen. No, aina ei voi voittaa.

Oikeastaan mua suorastaan huvitti, miten paljon mä olen kuitenkin jo vuosikaudet toteuttanut ton kirjan neuvoja. Mulla ei ole ryöhnää nurkat täys. Mulla on vaatteita hyvin vähän. Kausivaatteet on jämptisti paikoillaan - ja niitäkin on tosi vähän. Esim. mulla on ihan tasan yksi toppatakki. En säilytä vanhoja juttuja, mulle ei kovinkaan monella tavaralla ole tunnearvoa niin paljon, että säästäisin jos en tykkää. En hanki kirjoja, muuta kuin joitain aivan kerta kaikkisen sellasia mitä haluan lukea uudelleen ja uudelleen - kirjaston tarjonta kelpaa muutoin. Mapitan tärkeät paperit ja heitän turhat tuleen. Laskut on päiväysjärjestyksessä odottamassa maksua. Säännöllisen epäsäännöllisesti raivaan kaapeista vieläkin jotain lisää pois. Suunnilleen kaikelle on oma paikkansa. Siivoan jopa sähköpostin säännöllisesti (esim. taas just äsken) ja säästettävät sähköpostit on jaettu aiheen mukaisiin kansioihin (joita sitten aika ajoin taas tyhjennän). Tietokoneen työpöydälläkin on kansioita eri asioille ja niitä "raivaan" välillä taas tyhjiksi.

Itse asiassa välillä mietin, että tollanen "professional organizer" olis just mun työ. Mä ihan suorastaan aina hinkuan päästä raivaamaan, jos näen sekaisen paikan. Tai tavaraa pursuavan paikan. Myös vaikkapa mun mummolan vintit on paikkoja, joihin haluaisin iskeä kynteni...

Myös kierrätysaate on mun juttu. Maailmassa on monia, jotka oikeesti tarttee niitä vaatteita, joita me ei tarvita, kunhan vaan säästellään kaapin perukoilla. Nekin varmaan kelpais, mitkä on jo menneet (aikoja sitten...) muodista pois. Ja on varmasti lapsia, jotka mielellään huolis ne meidän lasten nurkissa tyhjän panttina pyörivät lelut. On ihmisiä, jotka saattais mielellään lukea ne vähän vanhemmatkin sisustus- ym. lehdet, mitä me keräillään tuskastuttaviin kasoihin olkkarin pöydän alatasolle. Niitä voi antaa vaikka kaverille tai sitten viedä terveyskeskukseen tai hammaslääkäriin tai mihin nyt vaan. Entäs sitten kaiken maailman tapetin jämät? No ne kelpaa varmasti päiväkotiin tai kouluun askartelumateriaaliksi. 

Mä oon aikaa sitten jo laittanu kiertoon lasten pienet vaatteet, kirjat ja lelut. Oon antanu (tai myyny ihan pikkuhinnalla) kaiken kelpaavan tutuille tai sukulaisille. Oon kantanu elämäni aikana melkoiset määrät kamaa myös hyväntekeväisyyteen. Musta on niin hyvä, että on olemassa paikkoja, minne ne omat turhat roinat voi viedä. Olen vieny tavaraa jos jonkinmoista myös kierrätyskeskukseen, ne kyllä tuntuu huolivan sinne siis aivan mitä vaan! Ja kuinka mua ihastuttikaan taannoin myös se H&M:n juttu, että sinne voi viedä kaikki, risat ja likaisetkin, vaatteet kierrätykseen. Olen hyödyntäny sitäkin jo monta kertaa. Ja myös eläintalolle oon kantanu vanhoja peittoja, pyykeitä, patjoja... lähestulkoon kaikelle kyllä löytyy ottaja, kun vaan ite viittii nähä sen vaivan, että vie. Aika usein mä myös tarjoudun olemaan se, joka vie... en kestä, että hyvää tavaraa menee roskikseen ihan vaan kun ei muutakaan viittitä tehä. Olen esim. raahannut äidiltäni auton takapaksin täydeltä tavaraa (vaatteita, mattoja yms) tänne meidän kulmille (250km matkaa...) että vien ne sit sinne hyväntekeväisyyteen... (ja samalla pääsin sit raivaamaan äitin kaapit... ah!)

Mun mielestä on yksinkertaisesti vaan niin ihanan puhdistava tunne, kun saa nurkat tyhjäksi. Tyhjä tila on mukavaa katseltavaa. Tai ei sen ihan tyhjä tarvii olla, mutta sellanen, missä on tavarat hyvässä järjestyksessä ja mielellään niin, ettei niitä ole paljoa. Lasten pursuavat lelulaatikot oli aikanaan jotenkin niin ahdistavia... mä passitin siis lapsetkin aika ajoin siivoomaan ja antamaan turhat tavarat pois, sanoin että ne menee sellasille lapsille joilla ei välttämättä ole yhtään ainutta ikiomaa lelua. (Oli sit lasten ehkä hiukan helpompi luopua omistaan kun äiti julmasti siihen pakotti...) Ja hei meillä ei oo koskaan mitenkään hirveen kauheen paljoa kuitenkaan ees ollu leluja... kiitos pienten tilojen.

Mun mielestä noin yleensä ottaen ihmiset ei tarttis ollenkaan niin kauheesti tavaraa kuin mitä niillä nykyään on. Ite olen huomannu, että vuosi vuodelta kaipaan enemmän ja enemmän yksinkertaistamista ihan kaikessa, myös tavaran määrässä. Mä olen koittanut karsia roinaa niin, että kaikkea on vain tarpeellinen määrä, ei vara-sitä ja vara-tätä. Mulla on esimerkiks tosiaan vain yksi toppatakki - ja se sama takki on ollu jo monta vuotta - ja vain sellasia vaatteita muutenkin että tosiaan pidän niitä. Mä en meinaa kestää esikoistytön kammottavan pursuavia vaatelaatikoita... rättejä ja riepuja on miljoonia. Meidän kaikki astiat on sellasia mitkä on koko ajan käytössä - ja ne kaikki mahtuis tuohon yhteen Pentikin kaappiin. No mattoja mulla on kyllä vara-sellasiakin, koska esim. juuri nytkin meidän kaikki ruokatilan matot on taas vaihteeks elukoiden sotkemat... Mutta noin yleisesti mulla on periaatteena ja haaveenani se, että en omistais enkä ostelis turhaa tavaraa. Sitten, kun lapset tästä aikanaan lähtee, voin vieläkin lisää vähentää kaikkea tavaraa, mitä nyt on oltava...

Ja sanottakoon nyt vielä, että en todellakaan ole tässä hommassa täydellinen, se ei ole tämän tekstin tarkoitus ja ydinajatus. Mulla kyllä löytyy myös niitä juttuja, mille en sitten saa tehtyä mitään. Saatan saada kaapin tyhjäksi ja tavarat kassiin ja sitten... se kassi odottaa ja odottaa ja odottaa, että se kiikutetaan jonnekin. Esim tälläkin hetkellä ulkoeteisessä on paperinkeräykseen menossa olevia kasseja, ollu jo aika kauan... ja ulkosaunassa on tavaraa, jotka totta puhuakseni oon ihan jo unohtanu, nekin pitäis viedä jonnekin eteenpäin. Mulla on myös säilössä vaikkapa astioita ja pyyhkeitä, mutta ne odottaa sitä, että lapset tajuaa levittää siipensä ja lentää pesästä pois... saavat siitä sitten tavaraa matkaansa. 

Ja mulla on ollu erittäin paha tapa tehdä harhaostoksia, joita sitten olen lahjoitellu tai myyny ihan murto-osalla siitä hinnasta pois (eli ihan kauheesti olen tehnyt tappiota rahallisesti sen vuoksi). Ja niitä on ollu aika paljon... Nykyään koitan kuitenkin olla tarkka hankinnoissa ja mietin usein, tarviinko todella. Esim nyt mua on pitkään himoittanu sellanen blenderi (ja se olis nyt alennuksessakin...), millä vois surauttaa pirtelöt, mutta kun mulla on toi monitoimikoneen blenderiosa, niin en vaan raaski enkä viitsi ostaa yhtä lisäkonetta nurkkiin, vaikka se tarkottaakin sitä, että sit on aina raijattava tota koko isoa masiinaa esille ja pois (josta syystä se sitten majaileekin lähes koko ajan esillä...).

Niin, tämän tekstin ajatus siis oli, että jokaisen kannattais lukea toi kirja ja miettiä näitä asioita omalla kohdallaan. Joku varmasti tykkää kaikesta runsaudesta ympärillään, se hänelle suotakoon. Mutta useimmilla meistä on tavaraa, jotka vaan lojuu nurkissa turhan panttina. Voisko niille ehkä tehä jotain? Ja ennen kaikkea voisko niillä ilahduttaa jotakuta tarvitsevaa?? Juuri tällä hetkellä mulla on karmea kasa lehtiä, joiden kanssa todella tuskailen: säästänkö vai en... Olen ajatellu ne viedä just vaikka jonnekin tonne terkkulan tai hammaslääkärin aulaan luettavaksi. Mulla on myös kasa lattialaattoja, joille ei ole tarvetta taikka paikkaa, ne voisin viedä päiväkotiin tai koululle - meidänkin lapset on tehneet tossa ala-asteella askerteluja, joissa on käytetty laattoja. Koska mä en ole mikään näpertäjä-askartelija-ompelija, mun mieleni todennäköisesti olis rauhallisempi, kun noi kamat ei huutelis mulle kaapeista ja nurkista, että mikset sä tee meistä mitään...

No niin. Nyt mä taisin vähän innostua. Tää on kerta kaikkiaan yksi sellanen aihe, mikä on hyvin lähellä mun sydäntäni. Mä todella, todella rakastan kaappien siivoomista ja tavaran pois laittamista. Joku aika sitten kun mietin, mikä musta tulis isona, yhtenä ajatuksena mielessä kävi kieltämättä joku ympäristöalan koulutus, missä nimenomaan perehtyisin kierrätykseen... Mutta toinen kiinnostava juttu kyllä ihan oikeesti on toimistotyö, jossa saisin pitää arkistoita ja kaikkee sellasta jämptiä järjestystä. Mut kattoo nyt mikä musta tulee sit isona, se ei nyt sinällään ollu tän kirjoituksen aihe...

Mites teillä noi kierrätyshommat, onko tuttuja juttuja vai eikö kiinnosta yhtään? Tai onko muita himo-raivaajia??

Heli

PS. Kuvat tän aamupäivän lenkiltä, eli tosta meidän lähimetsästä.

   

elämä on

Petturikello - pitäiskö reklamoida Ikeaan??

Aamu alkoi "lupaavasti". Herätyskello soi klo 6.00. Ihan unenpöpperöinen olo... mutta tiedän, ettei silmiä kannata ummistaa hetkeksikään, tai käy huonosti. No en ummistanut, ja silti kävi huonosti. En ollut vielä edes noussut vällyistä, kun puhelin soi... ihmettelin, kun töistä soittavat. "Et viittis tulla töihin", sanoi pomo. Täh, miten niin... "Paljon kello on?" kysyin minä. "Puoli kahdeksan", sanoi pomo... KÄÄK!! Hirveä sutina alkoi. Kävin tarkistamassa herätyskellon - kyllä se oli kuusi. Mutta se olikin jotenkin jääny jumiin yöllä, tai mitä lie... 

Nukuttiin siis koko porukka enemmän tai vähemmän pommiin, minä siis kokonaista 1,5 tuntia. Lasten bussi oli jo menny jne. Lopulta olin töissä tunnin myöhässä. Hirmuisella teholla tein hommani ja jatkoin sitten päivää tunnilla toisesta päästä. Eihän tässä mitään vakavaa tapahtunu, mutta oli se aika noloa kuitenkin. Oli mielestäni ihan eka kerta kun myöhästyn. Tänään oli mulla kehityskeskustelukin, se meni oikein mukavasti ja sillä lailla työpäivästä kuitenkin jäi ihan ok fiilis.

109,82€

Kuvateksti kertoo, että ruokakauppaan meni tänään noin paljon rahaa. Olen jokseenkin tyrmistyny. Kaksi kassillista, yli sata euroa!! Meidän ruokakauppareissuille on ihan tyypillistä, että rahaa menee reilu satanen. Se on jär-kyt-tä-vän paljon. Käytännössä meillä menee suurin osa rahoista ruokakauppaan. Ruoka on sairaan kallista, ei voi muuta sanoa. Ja mitä terveellisempää koittaa ostaa, sitä kalliimpaa. En ostanu mielestäni mitään järin ihmeellistä, perusruokaa vaan. Kasviksia, hedelmiä, lihaa, kalaa, maitoa, juustoa, voita, kissanruokaa, shampoota...

Ruoka on kallista. Elämä on kallista. Tässä täytyy todella taas alkaa katsoa, mihin raha menee. Sain tänään tilinauhani, mun tulot on tällä hetkellä kieltämättä aika surkeat, kiitos opintojen. (Laitoin kyllä sit saman tien menemään liittoon hakemukset koulutusrahoista.) Monta laskua erääntyy piakkoin, lainaan on saatava rahat kasaan. Lasten bussikortit pitää uusia piakkoin. Miehen työpaikan vaihdon takia hankittiin toinen autokin (600€:n hinta kertonee jotain vuosimallista ja laadusta), lisäkuluja sekin. Ja tosiaan meidän tulot on käytännössä vaan laskeneet...

Ihan vaan tossa mietin sitten, että ei meidän perheessä tosiaan oo varaa maksella lasten ajokortteja tai harrastuksia, ostella uusia vaatteita, lomailla ulkomailla, käydä ulkona syömässä tai baareissa tai elokuvissa tai mitä niitä kaikkia kuluja nyt onkaan. Aika ajoin mä ihmettelen, miten joillain oikeesti on varaa sellaseen, että joka vuosi käydään ulkomailla, vieläpä koko perheen voimin. 

No, valintansa kullakin. En sinänsä valita, koska totta puhuakseni mä tykkään olla kotona ja tykkään yksinkertaisesta elämästä. Tykkään laittaa rahaa kotiin, en vaatteisiin ja matkoihin. Mulle riittää koirien kanssa lenkkeily ja kirjaston kirjojen lukeminen harrastukseksi (ja bloggaaminen). Eli ei kenenkään mun ihmettelyistä tartte loukkaantua. Kyllä mä silti aina välillä lottoan ja haaveilen mitä tekisin jos voittaisin jättipotin (hankkisin maatilan ja eläimiä ja lahjoittaisin kissatalolle rahaa uusiin tiloihin ja jos vaikka mitä).

Ehkä nää mietteet taas sai vähän pontta, kun eilen lueskelin Kaunis pieni elämä-blogia. Elämme suorastaan "hieman" eri maailmoissa... ;) On siinä kyllä yhdelle naiselle suotu aika paljon rikkautta, rakkautta, kauneutta, taitoja, onnea ja mitä nyt vielä kaikkee onkin. Turha kai tässä on kuitenkaan kadehtimaan alkaa, joten koitan olla vaan tyytyväinen siihen mitä mulla on tässä just nyt. Jokaisella on oman näköinen elämä, mulla tällainen.

Mut hei, kipasen hetkeksi koirien kanssa ulos ennen kuin alkaa Downton Abbey... illan jatkoja kaikille teille! 

Heli

  

pimeyden keskeltä muun muassa korttimietteitä

Lauantai-ilta. Päivän olin töissä ja olin kyllä jotenkin tosi poikki kun sieltä läksin. Ilta kuitenkin on menny siivotessa. Olen nyt alkanu vaatia, että siivotaan miehen kanssa yhdessä, ja kyllä se homma vaan paljon joutusammin menee niin. Mulle tekee jotenkin niin takkusta aina se imuroinnin alottaminen, että paljon helpottaa, kun mies alottaa... mä sitten jostain kohtaa jatkan ja se alkaa pestä lattioita. 

Ja siis joo, tosiaan, mä olen aikasemmin aika pitkälti hoitanu meillä siivoomisen. Lapset siivoaa omat huoneensa, muuta ei juurikaan niiltä vaadita siivoomisen suhteen. (Niissä omissa nurkissakin on niille niin paljon hommaa, ettei tahdo viikonloppu siihen piisata...) Mies on kyllä ennenkin meillä lattiat pessy, mutta mun hommana on ollu niin tavaroiden raivaus kuin imurointikin. Nyt on selkeesti mukavempaa, kun mä nostelen rojua paikalleen sillä välin kun mies jo imuroi.

Tosi kiinnostavaa, eikö? 

Mulla on viime aikoina ollu jonkin verran vaikeuksia unen saamisessa. Mulla ei ole koskaan ennen moista ollu ja oonkin miettiny mistä moinen johtuu. On mulla kyllä aika paljon kaikkea asiaa mietittävänä, murhettakin. Ne todella valvottaa, kun mietin ja mietin ja murehin. Harmi että aloin aikanaan kirjotella tätä blogia omalla naamalla ja nimellä, kun en voi täällä todellakaan niistä jutuista avautua. Luulen, että vertaistuki olis tosi hyvästä nyt.

No mutta mun siis piti sanoa, että aloin sit miettiä mahtaisko osasyy unettomuuteen ollakin siinä, että lipitän kaiken iltaa ja puoli yötäkin vielä teetä. Ihan sellasta Liptonin mansikkateetä, en mitään rauhottavia ja rentouttavia versioita. Nyt mä sitten otinkin kuppiin piparminttuteetä, jos se ei valvottais. Mulla olis myös kamomillateetä, mutta mä join sitä yhdessä vaiheessa niin, että ällöttää pelkkä ajatuskin siitä nykyään. Mulla oli sillon sellanen hyvin levoton ja ahdistunut fiilis ja uskon, että osaltaan kamomillatee auttoi mua relaamaan. 

Hmm, melko paljon mulla nyt näitä kynttiläkuvia... (ja kaikki vanhoja, en oo taas kuvaillu aikoihin). Kauheeta kun onkin pimeä tämä marraskuu. Ihan hurjaa, miten paljon vaikuttaa mieleen se, että pimeys tulee niin aikaseen. Mä kyllä sinänsä tykkään pimeydestä ja kynttilöistä, mutta illat on kauheen pitkiä kun pimeetä on jo viiden maissa... tulee sellanen olo, että nyt pitäis mennä nukkumaan kyllä ajoissa jo illalla. Mutta enhän mä kuitenkaan mene.

Ajattelin, että sit kun mulla on se sairasloma, taidankin tehdä sitten joulukortteja. Tai ees kirjottaa valmiita kortteja... Tänä vuonna on niin älyttömän ihania noi joulupostimerkit, että pakko on kyllä jokunen kortti niillä laittaa menemään! Mulla ei vaan ole mitään ideaa kortteihin. Tässä kuvia aiempien vuosien korteista:

Vuonna 2008 tein tällaisia pakettikortteja vanhoista saaduista joulukorteista.

Tässä näitä pakettikortteja valmiiksi leikattuina. Varsinaisista joulukorteista mulla ei olekaan mitään kuvaa, mutta luulisin, että jotain samantyylistä ne oli kuin nuokin.

Vuoden 2009 korteissa oli väriä (no huhhuh...) ja glitteriä, kuvat leikattu aiemman vuoden saaduista korteista. Noista en ainakaan ota mallia... =)

Vuoden 2010 korteissa oli lehdistä leikattuja kuvia. Nämä olis kyllä mieluisan näköisiä edelleenkin.

Vuoden 2011 kortit teetin omasta edellisvuoden valokuvasta. Ihan varteenotettava ajatus nytkin.

Vuoden 2012 kortit, joissa pikkukuvat on tulostettu omista valokuvista. Näistäkin tykkään edelleen.

Huhhuh, aika järkyttäviä nuo värikkäät glitterihommelit kyllä. Tunnen suorastaan pientä häpeää tuota kuvaa edes laittaa!! =) Tänä vuonnakin olen ostanut jo valmiiksi mustia korttipohjia - en tiiä teistä muista, mutta minusta niistä vaan saa jotenkin tosi hienoja kortteja. Mä en oikein ole punaisen taikka vihreän ystävä lainkaan noissa korttiaskarteluissa, en myöskään välitä tontuista taikka enkeleistä. Ennemmin kynttilöitä ja kukkia ja vaikka noita kuusenkoristeita mulle. Toisaalta noi vuoden 2010 korttien kuvat oli minusta kyllä tosi ihania, leikkelin niitä muistaakseni vanhoista joululehdistä ja olisko ollut myös Pentikin joulukuvastosta.

On se kyllä jännä, miten tämä pimeä aika saa vaan ihmeesti ton joulun mieleen. Vaikka nytkin ulkona sataa reippaasti vettä, mä mietin joulukortteja... Mutta nyt mä taidan mennä kuiteskin nukkumaan (tai ainakin sänkyyn lukemaan). Huomenna olis sit kaikkien isien päivä. Mulla ei oo enää isää ketä onnitella, ukki ja vaarikin on jo poissa. Appiukko on ja lasteni isä tietenkin myös. Saa nähä tuleeko meille huomenna myös miehen isot lapset käymään, kenties myös lapsenlapset vaaria katsomaan. Kukaan ei oo mitään ilmoitellu, joten nähtäväksi jää.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Heli 

suunnitelman muutos

Eilen tuli postissa kirje - kutsu sinne sappileikkaukseen. Odottelin sitä kevään puolella vasta saapuvaksi, mutta se onkin jo tämän kuun lopulla... hui! Nyt tuli siis muutos opiskelusuunnitelmiin... en taida voida tehdä niitä näyttöjäni ennen joulua. Olen varmaankin saikulla pari-kolme viikkoa joulukuun alusta, jonka jälkeen töissä onkin jo täysi jouluhässäkkä päällä.

No, aion silti tehdä nyt noi kouluhommat valmiiksi. Eilisen päivän etsin tietoja yhteen tehtävään, tänään aloitan sen puhtaaksikirjottamisen. Epäilen, että kun se tehtävä on lopullisesti valmis, olen saanukin kulutella tätä penkkiä aikas monta tuntia... Kun sen saan tehtyä, saan todennäköisesti tehtyä samalla vauhdilla yhden toisen isomman tehtävän (tai ainakin osia siitä). Olen kyllä todella tyytyväinen siinä kohtaa!

Sitten olis vielä niiden näyttösuunnitelmien teko. Kyllä on muuten tyhmää hommaa, täytyy myöntää... Mä en oikein jaksa tajuta, miten älyttömän vaikeasti se asia pitääkin tehdä. Käytännössä mä teen sitä tavallista työtäni näytössä, mutta mun pitää pilkkoa se noin miljoonaan osaan siihen suunnitelmaan ja selittää kaikki eri osiot, että miten sen teen... hohhoijaa. Se on suorastaan veemäinen tehdä, se suunnitelma. Aivan ufoja kysymyksiä. Kyllä siis tehdään taas yksinkertaiset asiat vaikeiksi, aivan turhaan mun mielestä!

Jos joku on joskus tollasia näyttösuunnitelmia tehnyt, tietää mistä puhun. Ja mun täytyy nyt vielä tehdä niitä kaksin kappalein... (siis koska teen kaksi näyttöäkin)

Vaikka siis tässä nyt aikataulut menikin uusiksi, mä haluan noi jutut alta pois. Mua aina painaa takaraivossa tekemättömät työt, ja nää on ollu mulla työn alla nyt jo kuitenkin jonkun aikaa.

Jaaha, eipä tässä muuta... hommiin sitten vaan. Voi hitsi kun ei oo yhtään tsemppisuklaata ees kotona...

Heli

sunnnuntaikuulumisia

Se olis sitten sunnuntai-ilta. Ja marraskuu. Niin se aika vaan eteenpäin menee! Kaivelin vanhoja valokuvia, tuokin on vuodelta 2010. Miten ne jutut siellä oli ihan kuin vasta tapahtuneita? Ja musta tuntuu muutenkin, että taas on sunnuntai, vastahan se oli edellinen... 

Joutsenia on ollu pelloilla koko ajan. Musta tuntuu, että kyseessä on sama porukka, joka lähtee illalla varmaankin tuonne joelle ja tulee aamulla takaisin. Niitä on 30-50 vähän päivästä riippuen. Onnettomuuksiltakaan ei ole välttyneet. Pellolla makaa jälleen yksi raato... sen osumaa ei nähty. Tyttö kävi katsomassa sitä ja toteamassa, että sitä on jo joku käynyt maistamassa. 

Sen sijaan yhtenä päivänä nähtiin ihan läheltä, kun kaksi vierekkäin lentävää törmäsi taas lankoihin. Toinen putosi, mutta hengissä säilyi. Oltiin juuri silloin tuolla pelloilla ja mentiin kiireesti katsomaan miten sen kävi. Jouduttiin sitä jopa hieman kiertämään ja ajamaan parvea kohti, kun se suunnisti meistä poispäin ihan väärään suuntaan. Kauheessa paniikissa se ressukka oli, kun oltiin niin lähellä. Poika kuuli kuinka se sähisi ja näki että jalkaan oli sattunut.

Eilen illalla soittelin sähkölaitokselle ihan muista syistä (ilmoitin yhdestä tolpasta, missä iski jotenkin kipinää tuossa meidän lähellä) ja samalla kysyin, voiko he tehdä mitään noille langoille. Lupasi se viedä viestiä eteenpäin. Siihen mennessä me oli nähty jo kolme osumaa... ja nyt siis oli vielä tuolla tuo raatokin. Pelkästään tämän syksyn, oikeastaan viikon, aikana jo neljä osumaa siis... Surullista minusta. Ja niin turhaa.

Olen koittanut kuvata joutsenia, mutta ei tuu mitään. Mun kameralla ei vaan saa niistä tarpeeksi läheltä kuvia, enkä taas sitten viitsi mennä niitä häiritsemään lähemmäksi. Ihailen sitten ikkunasta vaan. On jotenkin hauskan ja rauhoittavan näköistä se niiden tepastelu. Siellä ne menee ees taas kaiken päivää. Hassuja.

Ensi viikolla mulla on tavoitteena saada kouluhommat valmiiksi. Pakerran niiden parissa nyt ahkerasti, että saan nuo paperihommat tehdyksi. Sitten voin keskittyä vaan kotiin ja työntekoon, ja suorittaa ne näytöt. Ja onhan tuolta tuo joulukin tulossa... Listan olen jo kaivanu esille ja aloitellu mietinnät. Aina yhtä vaikeaa...

Mukavaa tulevaa viikkoa teille kaikille!

Heli