lempiaihe

Olen tässä muutaman päivän lukenut kuvan kirjaa. Aivan mahtava opus! Mä en pidä sellasista "ajattele elämäsi positiiviseksi"-kirjoista, en usko niiden sanomaan yhtään. Olen synkistelevä ihminen ja sillä siisti. Mutta nämä "siivoa nurkkasi, siivoa mielesi"-oppaat sen sijaan iskee ja kovaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että sekainen koti on yhtä kuin sekainen mieli. Ja täpötäydet kaapit ahdistaa. Itse asiassa mulla on kaapit kyllä siistimmät kuin koti muuten, koska en asu yksin ja joudun aika lailla sietämään muiden epäjärjestelmällistä elämää plus elukoiden sotkuja... enkä aina vaan viitti olla joka paikkaa nysväämässä kuntoon. Meidän sekaisin paikka lienee tämä ruokahuone, joka on tietenkin sitten se paikka, missä yleensä vieraat käy... että tuskin ihan ekana kelleen tulee mieleen, että oon oikeesti todella pilkuntarkka ja siisti ihminen. No, aina ei voi voittaa.

Oikeastaan mua suorastaan huvitti, miten paljon mä olen kuitenkin jo vuosikaudet toteuttanut ton kirjan neuvoja. Mulla ei ole ryöhnää nurkat täys. Mulla on vaatteita hyvin vähän. Kausivaatteet on jämptisti paikoillaan - ja niitäkin on tosi vähän. Esim. mulla on ihan tasan yksi toppatakki. En säilytä vanhoja juttuja, mulle ei kovinkaan monella tavaralla ole tunnearvoa niin paljon, että säästäisin jos en tykkää. En hanki kirjoja, muuta kuin joitain aivan kerta kaikkisen sellasia mitä haluan lukea uudelleen ja uudelleen - kirjaston tarjonta kelpaa muutoin. Mapitan tärkeät paperit ja heitän turhat tuleen. Laskut on päiväysjärjestyksessä odottamassa maksua. Säännöllisen epäsäännöllisesti raivaan kaapeista vieläkin jotain lisää pois. Suunnilleen kaikelle on oma paikkansa. Siivoan jopa sähköpostin säännöllisesti (esim. taas just äsken) ja säästettävät sähköpostit on jaettu aiheen mukaisiin kansioihin (joita sitten aika ajoin taas tyhjennän). Tietokoneen työpöydälläkin on kansioita eri asioille ja niitä "raivaan" välillä taas tyhjiksi.

Itse asiassa välillä mietin, että tollanen "professional organizer" olis just mun työ. Mä ihan suorastaan aina hinkuan päästä raivaamaan, jos näen sekaisen paikan. Tai tavaraa pursuavan paikan. Myös vaikkapa mun mummolan vintit on paikkoja, joihin haluaisin iskeä kynteni...

Myös kierrätysaate on mun juttu. Maailmassa on monia, jotka oikeesti tarttee niitä vaatteita, joita me ei tarvita, kunhan vaan säästellään kaapin perukoilla. Nekin varmaan kelpais, mitkä on jo menneet (aikoja sitten...) muodista pois. Ja on varmasti lapsia, jotka mielellään huolis ne meidän lasten nurkissa tyhjän panttina pyörivät lelut. On ihmisiä, jotka saattais mielellään lukea ne vähän vanhemmatkin sisustus- ym. lehdet, mitä me keräillään tuskastuttaviin kasoihin olkkarin pöydän alatasolle. Niitä voi antaa vaikka kaverille tai sitten viedä terveyskeskukseen tai hammaslääkäriin tai mihin nyt vaan. Entäs sitten kaiken maailman tapetin jämät? No ne kelpaa varmasti päiväkotiin tai kouluun askartelumateriaaliksi. 

Mä oon aikaa sitten jo laittanu kiertoon lasten pienet vaatteet, kirjat ja lelut. Oon antanu (tai myyny ihan pikkuhinnalla) kaiken kelpaavan tutuille tai sukulaisille. Oon kantanu elämäni aikana melkoiset määrät kamaa myös hyväntekeväisyyteen. Musta on niin hyvä, että on olemassa paikkoja, minne ne omat turhat roinat voi viedä. Olen vieny tavaraa jos jonkinmoista myös kierrätyskeskukseen, ne kyllä tuntuu huolivan sinne siis aivan mitä vaan! Ja kuinka mua ihastuttikaan taannoin myös se H&M:n juttu, että sinne voi viedä kaikki, risat ja likaisetkin, vaatteet kierrätykseen. Olen hyödyntäny sitäkin jo monta kertaa. Ja myös eläintalolle oon kantanu vanhoja peittoja, pyykeitä, patjoja... lähestulkoon kaikelle kyllä löytyy ottaja, kun vaan ite viittii nähä sen vaivan, että vie. Aika usein mä myös tarjoudun olemaan se, joka vie... en kestä, että hyvää tavaraa menee roskikseen ihan vaan kun ei muutakaan viittitä tehä. Olen esim. raahannut äidiltäni auton takapaksin täydeltä tavaraa (vaatteita, mattoja yms) tänne meidän kulmille (250km matkaa...) että vien ne sit sinne hyväntekeväisyyteen... (ja samalla pääsin sit raivaamaan äitin kaapit... ah!)

Mun mielestä on yksinkertaisesti vaan niin ihanan puhdistava tunne, kun saa nurkat tyhjäksi. Tyhjä tila on mukavaa katseltavaa. Tai ei sen ihan tyhjä tarvii olla, mutta sellanen, missä on tavarat hyvässä järjestyksessä ja mielellään niin, ettei niitä ole paljoa. Lasten pursuavat lelulaatikot oli aikanaan jotenkin niin ahdistavia... mä passitin siis lapsetkin aika ajoin siivoomaan ja antamaan turhat tavarat pois, sanoin että ne menee sellasille lapsille joilla ei välttämättä ole yhtään ainutta ikiomaa lelua. (Oli sit lasten ehkä hiukan helpompi luopua omistaan kun äiti julmasti siihen pakotti...) Ja hei meillä ei oo koskaan mitenkään hirveen kauheen paljoa kuitenkaan ees ollu leluja... kiitos pienten tilojen.

Mun mielestä noin yleensä ottaen ihmiset ei tarttis ollenkaan niin kauheesti tavaraa kuin mitä niillä nykyään on. Ite olen huomannu, että vuosi vuodelta kaipaan enemmän ja enemmän yksinkertaistamista ihan kaikessa, myös tavaran määrässä. Mä olen koittanut karsia roinaa niin, että kaikkea on vain tarpeellinen määrä, ei vara-sitä ja vara-tätä. Mulla on esimerkiks tosiaan vain yksi toppatakki - ja se sama takki on ollu jo monta vuotta - ja vain sellasia vaatteita muutenkin että tosiaan pidän niitä. Mä en meinaa kestää esikoistytön kammottavan pursuavia vaatelaatikoita... rättejä ja riepuja on miljoonia. Meidän kaikki astiat on sellasia mitkä on koko ajan käytössä - ja ne kaikki mahtuis tuohon yhteen Pentikin kaappiin. No mattoja mulla on kyllä vara-sellasiakin, koska esim. juuri nytkin meidän kaikki ruokatilan matot on taas vaihteeks elukoiden sotkemat... Mutta noin yleisesti mulla on periaatteena ja haaveenani se, että en omistais enkä ostelis turhaa tavaraa. Sitten, kun lapset tästä aikanaan lähtee, voin vieläkin lisää vähentää kaikkea tavaraa, mitä nyt on oltava...

Ja sanottakoon nyt vielä, että en todellakaan ole tässä hommassa täydellinen, se ei ole tämän tekstin tarkoitus ja ydinajatus. Mulla kyllä löytyy myös niitä juttuja, mille en sitten saa tehtyä mitään. Saatan saada kaapin tyhjäksi ja tavarat kassiin ja sitten... se kassi odottaa ja odottaa ja odottaa, että se kiikutetaan jonnekin. Esim tälläkin hetkellä ulkoeteisessä on paperinkeräykseen menossa olevia kasseja, ollu jo aika kauan... ja ulkosaunassa on tavaraa, jotka totta puhuakseni oon ihan jo unohtanu, nekin pitäis viedä jonnekin eteenpäin. Mulla on myös säilössä vaikkapa astioita ja pyyhkeitä, mutta ne odottaa sitä, että lapset tajuaa levittää siipensä ja lentää pesästä pois... saavat siitä sitten tavaraa matkaansa. 

Ja mulla on ollu erittäin paha tapa tehdä harhaostoksia, joita sitten olen lahjoitellu tai myyny ihan murto-osalla siitä hinnasta pois (eli ihan kauheesti olen tehnyt tappiota rahallisesti sen vuoksi). Ja niitä on ollu aika paljon... Nykyään koitan kuitenkin olla tarkka hankinnoissa ja mietin usein, tarviinko todella. Esim nyt mua on pitkään himoittanu sellanen blenderi (ja se olis nyt alennuksessakin...), millä vois surauttaa pirtelöt, mutta kun mulla on toi monitoimikoneen blenderiosa, niin en vaan raaski enkä viitsi ostaa yhtä lisäkonetta nurkkiin, vaikka se tarkottaakin sitä, että sit on aina raijattava tota koko isoa masiinaa esille ja pois (josta syystä se sitten majaileekin lähes koko ajan esillä...).

Niin, tämän tekstin ajatus siis oli, että jokaisen kannattais lukea toi kirja ja miettiä näitä asioita omalla kohdallaan. Joku varmasti tykkää kaikesta runsaudesta ympärillään, se hänelle suotakoon. Mutta useimmilla meistä on tavaraa, jotka vaan lojuu nurkissa turhan panttina. Voisko niille ehkä tehä jotain? Ja ennen kaikkea voisko niillä ilahduttaa jotakuta tarvitsevaa?? Juuri tällä hetkellä mulla on karmea kasa lehtiä, joiden kanssa todella tuskailen: säästänkö vai en... Olen ajatellu ne viedä just vaikka jonnekin tonne terkkulan tai hammaslääkärin aulaan luettavaksi. Mulla on myös kasa lattialaattoja, joille ei ole tarvetta taikka paikkaa, ne voisin viedä päiväkotiin tai koululle - meidänkin lapset on tehneet tossa ala-asteella askerteluja, joissa on käytetty laattoja. Koska mä en ole mikään näpertäjä-askartelija-ompelija, mun mieleni todennäköisesti olis rauhallisempi, kun noi kamat ei huutelis mulle kaapeista ja nurkista, että mikset sä tee meistä mitään...

No niin. Nyt mä taisin vähän innostua. Tää on kerta kaikkiaan yksi sellanen aihe, mikä on hyvin lähellä mun sydäntäni. Mä todella, todella rakastan kaappien siivoomista ja tavaran pois laittamista. Joku aika sitten kun mietin, mikä musta tulis isona, yhtenä ajatuksena mielessä kävi kieltämättä joku ympäristöalan koulutus, missä nimenomaan perehtyisin kierrätykseen... Mutta toinen kiinnostava juttu kyllä ihan oikeesti on toimistotyö, jossa saisin pitää arkistoita ja kaikkee sellasta jämptiä järjestystä. Mut kattoo nyt mikä musta tulee sit isona, se ei nyt sinällään ollu tän kirjoituksen aihe...

Mites teillä noi kierrätyshommat, onko tuttuja juttuja vai eikö kiinnosta yhtään? Tai onko muita himo-raivaajia??

Heli

PS. Kuvat tän aamupäivän lenkiltä, eli tosta meidän lähimetsästä.