torstai 14. marraskuuta 2013

lempiaihe


Olen tässä muutaman päivän lukenut kuvan kirjaa. Aivan mahtava opus! Mä en pidä sellasista "ajattele elämäsi positiiviseksi"-kirjoista, en usko niiden sanomaan yhtään. Olen synkistelevä ihminen ja sillä siisti. Mutta nämä "siivoa nurkkasi, siivoa mielesi"-oppaat sen sijaan iskee ja kovaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että sekainen koti on yhtä kuin sekainen mieli. Ja täpötäydet kaapit ahdistaa. Itse asiassa mulla on kaapit kyllä siistimmät kuin koti muuten, koska en asu yksin ja joudun aika lailla sietämään muiden epäjärjestelmällistä elämää plus elukoiden sotkuja... enkä aina vaan viitti olla joka paikkaa nysväämässä kuntoon. Meidän sekaisin paikka lienee tämä ruokahuone, joka on tietenkin sitten se paikka, missä yleensä vieraat käy... että tuskin ihan ekana kelleen tulee mieleen, että oon oikeesti todella pilkuntarkka ja siisti ihminen. No, aina ei voi voittaa.


Oikeastaan mua suorastaan huvitti, miten paljon mä olen kuitenkin jo vuosikaudet toteuttanut ton kirjan neuvoja. Mulla ei ole ryöhnää nurkat täys. Mulla on vaatteita hyvin vähän. Kausivaatteet on jämptisti paikoillaan - ja niitäkin on tosi vähän. Esim. mulla on ihan tasan yksi toppatakki. En säilytä vanhoja juttuja, mulle ei kovinkaan monella tavaralla ole tunnearvoa niin paljon, että säästäisin jos en tykkää. En hanki kirjoja, muuta kuin joitain aivan kerta kaikkisen sellasia mitä haluan lukea uudelleen ja uudelleen - kirjaston tarjonta kelpaa muutoin. Mapitan tärkeät paperit ja heitän turhat tuleen. Laskut on päiväysjärjestyksessä odottamassa maksua. Säännöllisen epäsäännöllisesti raivaan kaapeista vieläkin jotain lisää pois. Suunnilleen kaikelle on oma paikkansa. Siivoan jopa sähköpostin säännöllisesti (esim. taas just äsken) ja säästettävät sähköpostit on jaettu aiheen mukaisiin kansioihin (joita sitten aika ajoin taas tyhjennän). Tietokoneen työpöydälläkin on kansioita eri asioille ja niitä "raivaan" välillä taas tyhjiksi.

Itse asiassa välillä mietin, että tollanen "professional organizer" olis just mun työ. Mä ihan suorastaan aina hinkuan päästä raivaamaan, jos näen sekaisen paikan. Tai tavaraa pursuavan paikan. Myös vaikkapa mun mummolan vintit on paikkoja, joihin haluaisin iskeä kynteni...


Myös kierrätysaate on mun juttu. Maailmassa on monia, jotka oikeesti tarttee niitä vaatteita, joita me ei tarvita, kunhan vaan säästellään kaapin perukoilla. Nekin varmaan kelpais, mitkä on jo menneet (aikoja sitten...) muodista pois. Ja on varmasti lapsia, jotka mielellään huolis ne meidän lasten nurkissa tyhjän panttina pyörivät lelut. On ihmisiä, jotka saattais mielellään lukea ne vähän vanhemmatkin sisustus- ym. lehdet, mitä me keräillään tuskastuttaviin kasoihin olkkarin pöydän alatasolle. Niitä voi antaa vaikka kaverille tai sitten viedä terveyskeskukseen tai hammaslääkäriin tai mihin nyt vaan. Entäs sitten kaiken maailman tapetin jämät? No ne kelpaa varmasti päiväkotiin tai kouluun askartelumateriaaliksi. 

Mä oon aikaa sitten jo laittanu kiertoon lasten pienet vaatteet, kirjat ja lelut. Oon antanu (tai myyny ihan pikkuhinnalla) kaiken kelpaavan tutuille tai sukulaisille. Oon kantanu elämäni aikana melkoiset määrät kamaa myös hyväntekeväisyyteen. Musta on niin hyvä, että on olemassa paikkoja, minne ne omat turhat roinat voi viedä. Olen vieny tavaraa jos jonkinmoista myös kierrätyskeskukseen, ne kyllä tuntuu huolivan sinne siis aivan mitä vaan! Ja kuinka mua ihastuttikaan taannoin myös se H&M:n juttu, että sinne voi viedä kaikki, risat ja likaisetkin, vaatteet kierrätykseen. Olen hyödyntäny sitäkin jo monta kertaa. Ja myös eläintalolle oon kantanu vanhoja peittoja, pyykeitä, patjoja... lähestulkoon kaikelle kyllä löytyy ottaja, kun vaan ite viittii nähä sen vaivan, että vie. Aika usein mä myös tarjoudun olemaan se, joka vie... en kestä, että hyvää tavaraa menee roskikseen ihan vaan kun ei muutakaan viittitä tehä. Olen esim. raahannut äidiltäni auton takapaksin täydeltä tavaraa (vaatteita, mattoja yms) tänne meidän kulmille (250km matkaa...) että vien ne sit sinne hyväntekeväisyyteen... (ja samalla pääsin sit raivaamaan äitin kaapit... ah!)


Mun mielestä on yksinkertaisesti vaan niin ihanan puhdistava tunne, kun saa nurkat tyhjäksi. Tyhjä tila on mukavaa katseltavaa. Tai ei sen ihan tyhjä tarvii olla, mutta sellanen, missä on tavarat hyvässä järjestyksessä ja mielellään niin, ettei niitä ole paljoa. Lasten pursuavat lelulaatikot oli aikanaan jotenkin niin ahdistavia... mä passitin siis lapsetkin aika ajoin siivoomaan ja antamaan turhat tavarat pois, sanoin että ne menee sellasille lapsille joilla ei välttämättä ole yhtään ainutta ikiomaa lelua. (Oli sit lasten ehkä hiukan helpompi luopua omistaan kun äiti julmasti siihen pakotti...) Ja hei meillä ei oo koskaan mitenkään hirveen kauheen paljoa kuitenkaan ees ollu leluja... kiitos pienten tilojen.

Mun mielestä noin yleensä ottaen ihmiset ei tarttis ollenkaan niin kauheesti tavaraa kuin mitä niillä nykyään on. Ite olen huomannu, että vuosi vuodelta kaipaan enemmän ja enemmän yksinkertaistamista ihan kaikessa, myös tavaran määrässä. Mä olen koittanut karsia roinaa niin, että kaikkea on vain tarpeellinen määrä, ei vara-sitä ja vara-tätä. Mulla on esimerkiks tosiaan vain yksi toppatakki - ja se sama takki on ollu jo monta vuotta - ja vain sellasia vaatteita muutenkin että tosiaan pidän niitä. Mä en meinaa kestää esikoistytön kammottavan pursuavia vaatelaatikoita... rättejä ja riepuja on miljoonia. Meidän kaikki astiat on sellasia mitkä on koko ajan käytössä - ja ne kaikki mahtuis tuohon yhteen Pentikin kaappiin. No mattoja mulla on kyllä vara-sellasiakin, koska esim. juuri nytkin meidän kaikki ruokatilan matot on taas vaihteeks elukoiden sotkemat... Mutta noin yleisesti mulla on periaatteena ja haaveenani se, että en omistais enkä ostelis turhaa tavaraa. Sitten, kun lapset tästä aikanaan lähtee, voin vieläkin lisää vähentää kaikkea tavaraa, mitä nyt on oltava...


Ja sanottakoon nyt vielä, että en todellakaan ole tässä hommassa täydellinen, se ei ole tämän tekstin tarkoitus ja ydinajatus. Mulla kyllä löytyy myös niitä juttuja, mille en sitten saa tehtyä mitään. Saatan saada kaapin tyhjäksi ja tavarat kassiin ja sitten... se kassi odottaa ja odottaa ja odottaa, että se kiikutetaan jonnekin. Esim tälläkin hetkellä ulkoeteisessä on paperinkeräykseen menossa olevia kasseja, ollu jo aika kauan... ja ulkosaunassa on tavaraa, jotka totta puhuakseni oon ihan jo unohtanu, nekin pitäis viedä jonnekin eteenpäin. Mulla on myös säilössä vaikkapa astioita ja pyyhkeitä, mutta ne odottaa sitä, että lapset tajuaa levittää siipensä ja lentää pesästä pois... saavat siitä sitten tavaraa matkaansa. 

Ja mulla on ollu erittäin paha tapa tehdä harhaostoksia, joita sitten olen lahjoitellu tai myyny ihan murto-osalla siitä hinnasta pois (eli ihan kauheesti olen tehnyt tappiota rahallisesti sen vuoksi). Ja niitä on ollu aika paljon... Nykyään koitan kuitenkin olla tarkka hankinnoissa ja mietin usein, tarviinko todella. Esim nyt mua on pitkään himoittanu sellanen blenderi (ja se olis nyt alennuksessakin...), millä vois surauttaa pirtelöt, mutta kun mulla on toi monitoimikoneen blenderiosa, niin en vaan raaski enkä viitsi ostaa yhtä lisäkonetta nurkkiin, vaikka se tarkottaakin sitä, että sit on aina raijattava tota koko isoa masiinaa esille ja pois (josta syystä se sitten majaileekin lähes koko ajan esillä...).


Niin, tämän tekstin ajatus siis oli, että jokaisen kannattais lukea toi kirja ja miettiä näitä asioita omalla kohdallaan. Joku varmasti tykkää kaikesta runsaudesta ympärillään, se hänelle suotakoon. Mutta useimmilla meistä on tavaraa, jotka vaan lojuu nurkissa turhan panttina. Voisko niille ehkä tehä jotain? Ja ennen kaikkea voisko niillä ilahduttaa jotakuta tarvitsevaa?? Juuri tällä hetkellä mulla on karmea kasa lehtiä, joiden kanssa todella tuskailen: säästänkö vai en... Olen ajatellu ne viedä just vaikka jonnekin tonne terkkulan tai hammaslääkärin aulaan luettavaksi. Mulla on myös kasa lattialaattoja, joille ei ole tarvetta taikka paikkaa, ne voisin viedä päiväkotiin tai koululle - meidänkin lapset on tehneet tossa ala-asteella askerteluja, joissa on käytetty laattoja. Koska mä en ole mikään näpertäjä-askartelija-ompelija, mun mieleni todennäköisesti olis rauhallisempi, kun noi kamat ei huutelis mulle kaapeista ja nurkista, että mikset sä tee meistä mitään...

No niin. Nyt mä taisin vähän innostua. Tää on kerta kaikkiaan yksi sellanen aihe, mikä on hyvin lähellä mun sydäntäni. Mä todella, todella rakastan kaappien siivoomista ja tavaran pois laittamista. Joku aika sitten kun mietin, mikä musta tulis isona, yhtenä ajatuksena mielessä kävi kieltämättä joku ympäristöalan koulutus, missä nimenomaan perehtyisin kierrätykseen... Mutta toinen kiinnostava juttu kyllä ihan oikeesti on toimistotyö, jossa saisin pitää arkistoita ja kaikkee sellasta jämptiä järjestystä. Mut kattoo nyt mikä musta tulee sit isona, se ei nyt sinällään ollu tän kirjoituksen aihe...

Mites teillä noi kierrätyshommat, onko tuttuja juttuja vai eikö kiinnosta yhtään? Tai onko muita himo-raivaajia??

Heli

PS. Kuvat tän aamupäivän lenkiltä, eli tosta meidän lähimetsästä.
   

13 kommenttia :

  1. Jospa mä saisin vain murto-osankin tuosta sun innosta! Vaikka mä kuinka olen laittanut tavaraa ja vaatetta kiertoon - niin tuntuu, että yhtään ei ole tämä kaaos selkiytynyt. No, ei auta kuin vaan yrittää tarmokkaammin.
    Mukavaa viikonloppua, Heli!

    VastaaPoista
  2. Lady: mä huomasin tota kirjoittaessani, että mä oikein todella sytyn tolle aiheelle. Onkohan se sellanen asia, mistä mun sit kannattais tehdä isompikin juttu itselleni... siis esim työ. Jaa-a. Mukavaa viikonloppua sullekin!

    VastaaPoista
  3. Mun ei tartte tähän kirjotukseen lisätä mitään muuta ko se että sää kyllä taisit kirjottaa minusta :) Ihan samanlainen periaate itellä...Ja siks kai mua outona pidetäänki,ku mulla ei oo esim.lenkki-takkia erikseen ;)

    VastaaPoista
  4. Kauheat määrät on tavaraa nurkissa. Kun yrittää pois heittää, niin aina ilmaantuu joku, jolle se on niin tärkeä, ettei saa heittää pois - vähintäänkin "sitä voi joskus tarvita" (ja totta on, että jos sen heittää kuitenkin pois, tulee hetikohta tilanne, että se olis tarvittu... mutta toisaalta, jos ei olis kaivellu nurkkia ja löytäny sitä, sen olemassaoloa ei ehkä olis edes muistanu ja näinollen huomannut tarvita...) mutta onneksi pieneksimenneet vaatteet voi aina viedä.

    Meillä on esim. pussilakanat jo niin virttyneitä, että repeilevät, mutta kun niitä on niin PALJON niin ei voi ostaa uusiakaan...

    VastaaPoista
  5. Sie olisit muuten oivallinen semmoseen teeveeohjelmaan, missä mennään toisten ryjäläjäkoteihin näyttämään, miten nurkat putsataan :)

    VastaaPoista
  6. Mä olen luonteeltani vähän samantyyppinen sun kanssa ja ammatiltani -yllätys yllätys- kirjanpitäjä... tässä työssä jos jossain pääsee pitämään järjestystä yllä, joten suosittelen, varsinkin kun meistä on jonkinasteista pulaa työmarkkinoilla täällä Kouvolan seudullakin, jossa mäkin työskentelen.

    VastaaPoista
  7. Tuo teksti olisi voinut olla kirjoittamani! Ennenkin olen ollut kanssasi yhtä mieltä siitä, että nurkkien ja kaappien siivoaminen on niin ihanaa ja terapeuttista.

    Meilläkin kierrätetään. SPR:n Kontti on lähellä ja sinne menee aika paljon esim. lapsilta pieneksi jääviä vaatteita. Lisäksi ostan vaatteita myös kirppareilta sekä itselleni että muille. Moni on ihmetellyt, miten voin tehdä niin hyviä löytöjä. Silmä harjaantuu harjoituksen myötä :) Jätteitä lajittelemme myös. Kerrostalomme jätekatoksessa on kaikki kierrätysastiat ja se on minusta hieno juttu. Lajittelusta on tehty helppoa. Tiskialtaan allaskaappiin mahtuu hyvin kaikki muu paitsi lehdet/paperi, niille on oma kori eteisessä. Paristot ym. ongelmajätteet kerätään pidemmältä ajalta ja viedään sitten kerralla asianmukaiseen paikkaan.

    Meillä ei myöskään ole autoa. Asumme 5 km keskustasta ja kun emme ole niin reissaavaa porukkaa, niin paikallisbussi riittää arkimatkoihin ja junalla mennään, jos reissataan. Polkupyörällä ajelemme paljon sulan kelin aikaan. Tätäkin on moni jaksanut ihmetellä, itse olemme asiaan tottuneet eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Suurperhekin pärjää näin. Eri asia, jos asuu kaava-alueen ulkopuolella.

    Elämme kuitenkin ihan tavallista elämää, emmekä ole mitään "himovihreitä". Teemme asian eteen sen mikä tuntuu luontevalta ja tulee itsestään muun elämän ohessa.

    VastaaPoista
  8. Rakastan järjestellä kaappeja, mutta tyhjä tila on kauhistus. Voi kun saisi sellaisen balanssin, että kaikella olisi justiinsa oma paikka, ei yhtään hukkatilaa, ei yhtään ylimääräistä. Ise laitan kaikki poislaitettavan käyttökelpoisen kasseihin ja kirjoitan kylkeen äidin kotipaikkakunnan. Mies tietää sitten mihin nyssäkät on menossa. Äiti on seurakunnan kirpparilla vapaaehtoistyössä niin sinne voi hyvin mielin sujauttaa kaiken. Jos ei siskoille kelpaa :) Kyllä sun kannattaa miettiä sitä ammattijärjestelijän ammattiakin, koska sullahan on luontainen taipumus alalle ja se on vielä niin uusi ala ettei tekijöitä ole varmaan vielä hurjan paljoa :)

    VastaaPoista
  9. Tuttu opus ;), Vaikka tää tieto tuskin yllättää.
    Vuosi sitten aloin kovalla innolla lukemaan ja äsken kävin tarkistamassa, minkä sivun välissä mun kirjanmerkki on. Oikein 40 sivua olin päässy etenemään :). Sen jälkeen olen varmaan sitten kauheella tohinalla alkanut sitä kaaosta kesyttämään, mutta tulokset antaa odottaa itseään. Jotenkin olen hyytynyt kaiken paljouden alla. Ja se paljous ei välttämättä oo mitään alunperin turhaa, vaan ihan vaan poikien pieneks jääneitä vaatteita, kenkiä, urheiluvälineitä, polkupyöriä jaajaaajaa.. Kaikkea, mitä ei olen ensin muka raskinut laittaa kiertoon ja sitten ei enää saanut aikaiseksi, kun ei tiedä mistä aloittaa. Huoh. Tiedostan kaiken, mutten näköjään selviä siitä, vaan jätän asiat kesken.

    Mutta tiedätkö mitä Heli? Sun kannattais ihan oikeesti kouluttautua professional organizeriksi. Olen ihan satavarma, että se olis ihan just sun juttu. Ja tää maa on täynnä ihmisiä, jotka ei enää pärjää omin avuin kaiken tavaramääränsä keskellä, vaan on valmiita maksamaan ammattiavusta.

    (Suosittelen edelleen tähän kohtaan sen Uuden työelämän aakkoset-kirjan lukemista. Oon melko vakuuttunut, että näiden kahden kirjan yhdistelmässä on sun tulevaisuus :))

    VastaaPoista
  10. Sinä olet kuule nainen minun makuuni!
    Juuri tuollainen asenne on se jota arvostan sillä en pidä siitä että paikat ovat epäjärjestyksessä. Ja kyllä, osallistun siivoukseen enkä suinkaan sälytä sitä eukon harteille.

    VastaaPoista
  11. Suvi: ei mullakaan talvella oo, sama takki joka paikassa. Monesti ajattelen, että olis ehkä järkevää olla lenkkitakki, mutta en kuitenkaan saa aikaan hankkia.

    Sanna: meillä ei onneks oo kellään mitään intohimoja säilytellä tavaroita. Tai sit heitän ne pois salaa... Mutta on mullekin käyny noin monta kertaa, että sit kun heitän pois, tarttisinkin.

    No niin, mikäs kanava palkkais mut ohjelmaansa? =)

    Susanna: mä jostain syystä kuitenkin pelkään, että se kirjanpitäjän homma olis liian ykstoikkosta mulle. En tiiä mistä moinen pelko, koska en ole sitä alaa kuitenkaan koskaan kokeillu... nyt mulla on mahdollisuus siihen kyllä kouluttautua, jos se tuntuukin omalta jutulta sitten kun sen aiheen opinnot tulee. Saa nähä. Mä mietin tota työllisyyttä täällä suunnalla - nythän on tulossa ne kauheet irtisanomiset kaupungilta. Että siellä mahtaa jäädä työttömäksi sitten myös ihan "pari" toimistotätiä, kenties kirjanpitäjiäkin?

    Susanna: mä en omaa ollenkaan kirppis-silmää. Käyn siis sielläkin äärettömän harvoin, enkä koskaan tee löytöjä. En oikein osaa mennä kirpparillekaan ihan muuten vaan, että jos vaikka jotain löytyis... yleensä meen ostamaan vain tarpeeseen ja sit mieluummin suoraan kaupasta kuin että alkaisin etsiä kirppareilta.

    Autoton elämä on hieno valinta!! Sellanen kun onnistuiskin!

    Kiki: itse asiassa oon miettiny sitä ammattia ja montakin kertaa, ja jo monia monia vuosia sitten eka kerran, mutta sit aina unohdan ajatuksen jonnekin. Nyt se taas nousi mieleen ton kirjan myötä... Hyvä kuitenkin, että sulla on paikka minne turhat kamat saa viedyksi ja pääset niistä sillä lailla eroon! Mulle tyhjä tila ei ole kauhistus. No ehkei nyt ihan typötyhjä kiva oo, mutta ei oo mitään kauheeta pakkoa saada kuitenkaan paikkoja täytettyääkään.

    Annukka: sulta mä ton kirjavinkin otinkin. =) Aaaah, sulla olis just sellanen unelmieni raivauskohde siellä!! Musta olis ihanaa laittaa kiertoon just kaikki tollaset kuin lasten pieneksi jääneet kamat... ne on vielä niin helppokin laittaa pois, paitsi tietenkin jos niistä haluaa saada rahaa. Mutta moni hyväntekeväisyysmesta ottaa just tosi mielellään kaikkea tollasta vastaan. Jostain nurkasta vaan aloitat nyt ja siitä se sit lähtee rullaamaan... =)

    Mä siis oikeesti olisin siinä hommassa aika elementissäni. Miten se ajatus onkin jääny multa niin unholaan?? Se on varmaan tämä muutoksen pelko... Mutta mistäs sitä koskaan tietää mihin tästä vielä päätyy.

    Mun täytyy nyt muistaa myös tuo toinen mainitsemasi kirja, kiitos vinkistä!!

    Peppone: ihanaa olla nainen sun makuun!! ♥ Säkin oot mies mun makuun, jos kerta osallistut siivoukseenkin ihan noin mahtavasti!!

    Tosin, sun mielipide minusta saattais muuttua, jos näkisit tän käytännön, missä elän... suutarin lapsella ei ole kenkiä, you know... ajatukset on kuninkaalliset mutta toteutus välillä vähän mättää. =)

    VastaaPoista
  12. Hyvä postaus Heli. Tiiätkö, kyllä tosiaan sun kannattais miettiä miten tota intohimoa voisit työssä hyödynyä! Selvästi sun juttu.

    VastaaPoista
  13. JOnna: täytyypä miettiä... Kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥