viimeiset joulumietteet

No niin, joulu on ohi. 

Meidän aatto meni rauhallisesti. Hengailtiin yöpuvuissa pitkälle iltapäivään. Ei saunottu (kysyn vaan, että mitä me tehdään saunalla, kun ei koskaan käydä siellä...??), ei käyty hautausmaalla tai mitään muutakaan sellasta. Syötiin puuroa, kateltiin telkkaria. Avattiin paketit, syötiin jouluateria. Kävin lenkittämässä koirat illan suussa ja sitten mentiin sukulaisiin kahvittelemaan. Ihan sellasta rentoa ja "epävirallista" vaan.

Joulupäivänä sisko tuli tyttärensä kanssa kylään. (Muu perhe oli heillä sairastunut/jäänyt hoitamaan sairasta/jäänyt kaveriksi sairaalle.) Oli niin mukavaa jutskailla siskon kanssa. ♥

Tapaninpäivänä minä läksin oman kuopustyttären kanssa sukuloimaan. Siitä piti tulla päivän reissu, mutta tulikin yökyläily. Käytiin äitini, kummini ja mummoni luona. Näin myös toisen mummon, serkkuni upouuden vauvan (iik, oli se pieni ja niiiin suloinen ♥), pari muutakin serkkuani ja sukulaistani. Ja kävin jääkiekkopelissä ihan ex tempore, mikä olikin syynä siihen, että jäätiin typsyn kanssa lopulta äitini sohvalle nukkumaan.

Tänään ajeltiin kotiin. Oli kyllä oikein mukava reissu kaikkineen!

Joululahjoja meillä oli niukasti. Joka vuosi on vähän samat fiilikset noissa lahjahommeleissa: mitä hommais, kun kaikilla on kaikkea... Keksin kuitenkin lopulta ihan kivoja juttuja kaikille. Kotona asuvat lapset sai kolme lahjaa per nenu, muut sai yhdet. Meillä on lapsia ja lapsenlapsia yhteensä 10 ja lisäksi vielä esikoisen puoliso, joten siinähän sitä on jo aina sakkia lahjottavaksi. Annoin lahjan myös miehelle. Itse sain muutaman paketin ja sitten saatiin pari sellasta koko perheelle tarkoitettua.

Nyt taidan kuitenkin laittaa tämän joulun kaikkine mietteineen pakettiin. Paitsi että huomenna kirjottelen vielä joululistalleni tän joulun jutut ja mietteet. Ensi vuonna sitten (ehkä) uusin miettein jouluun!

* * *

Kello on kohta kolme yöllä, mun sisäinen kelloni on tyystin sekaisin - nyt ei nukuta, huomenna oon ihan tiltissä jne. Huomenna (eli siis tänään...) palataan arkeen, mies menee aamulla töihin ja minä sitten iltavuoroon. Plääh, mutta minkäs teet. Vuoden viimeisiä päiviä viedään ja ensi vuodelle pitäis tehdä jotain hyviä suunnitelmia... mulla niiden pitäis kyllä ehdottomasti koskea omaa hyvinvointia: ruokaa, unia ja liikuntaa. Tää joulun aika on ollu yhtä sokerin mättämistä - mun elimistö kokee takuulla kauhean shokin, kun suklaat joku päivä loppuu...

Mutta nyt menen kyllä edes koittamaan, tulisko uni...

Hyvää uutta viikkoa kaikille!

Heli

jouluruokia (ja vatsavaivoja...)

Jouluisaa aamupäivää kaikille! Nyt se sitten todellakin on jouluaatto. Eilen vielä painoin töissä hullun kiireellä, mutta nyt on neljä päivää vapaata tiedossa, ah! 

Tätä joulua hiukkasen varjostaa se, että kissa on kipeänä. Eräänä yönä heräsin siihen, että se oksensi. Ajattelin, että se nyt vaan jotain mitälie oksentelee, ja löysinkin itse asiassa ruokapäydän alta suklaalevyn, jota oli vähän nuoleskeltu... mutta sitten kun sitä oksentamista vaan jatkui ja jatkui pari päivää, vein sen lopulta tohtoriin. Siltä otettiin verikokeita, röntgenkuvat, annettiin pistoksena estolääkettä pahoinvointiin sekä vielä nestettä ihon alle... Todennäköisesti sillä on suolistotulehdus, jonka johdosta sitten saatiin mukaan vielä erikoisruokaa ja lääkekuuri. (Ja iso lasku...)

No, kaikki kissanomistajat todennäköisesti tietää, mitä iloa ja riemua on antaa kissalle lääkettä. OMG. Kymmenen päivän kuuri saatiin ja joka aamu sekä ilta pitäisi työntää kurkusta alas suuri ja erittäin pahanmakuinen suolistoantibiootti. Eka kerta meni ihan vahingossa hyvin, toinen kerta (eilen illalla) sitten jo ihan metsikköön... kissa taisteli vastaan ihan täysillä ja lopulta sylki ja kuolasi lääkkeet pitkin poikin. Soitin "apuamitämänytteentäälääkkeenantoeionnistumillään"-puhelun tohtorille, ja sitten koitettiin antaa uudelleen lääkettä ruiskulla... Voi apua mitkä kuolat taas oli joka suunnassa pitkin lattioita... *huoh*

Kissa-parka käy todella sääliksi. Se ei eilen suostunut syömään eikä juomaan mitään muuten kuin mitä aamulla vähän otti, ja kissahan ei kestä paastoamista. Onneksi tänä aamuna se söi kuitenkin jotakin. Mutta edessä olisi taas se lääkkeen antaminen... voi kamala sentään. Haluisko kukaan tulla hoitamaan homman? Tarjolla olisi seuraavat 9 aamua ja iltaa...???

En tiedä mikä mua itseänikin vaivaa, nimittäin mua on tässä syksyn mittaan myös haitannut aika kova närästys. (Parhaillaankin.) Olen joutunut välillä käyttämään ihan kuurina jotain happossalpaajaa, jolla vaiva menee joksikin aikaa pois, kunnes palaa taas takaisin. Oletan kyllä, että ruokavaliolla on vahvasti osuutta asiaan, mutta on se nyt kummallista, että aamulla heti herätessä on "nyrkki mahassa" ja pelkkä veden juominenkin jo aiheuttaa vaivoja...

Sinällään tunnustan, että suklaata on kyllä tullut vedettyä viime ajat ihan kaksin käsin ja urakalla. Saatiin yhdeltä tuttavalta aivan järkyttävä säkillinen suklaata joulutuomisina (6 isoa rasiaa...) ja minähän siis tunnetusti en osaa jättää niitä rauhaan ennen kuin ne on tyhjät... vaikka pahaa tekee, niin "kyllä nyt vielä yksi menee"... Joulun jälkeen onkin tehtävä todellinen ryhtiliike syömisissä kaikin puolin. On tuo vararengaskin päässyt sen verran isoksi pullahtamaan!!

No tästä ei nyt varsinaisesti tullut mikään tunnelmallinen joulunhehkutuspostaus. Talonväen vatsavaivoja vaan, ja vieläpä ennen niitä varsinaisia syöminkejä... 

Oikeesti meillä ei kyllä mitenkään erityisesti ylensyödä jouluna, ei meillä myöskään pöytä varsinaisesti syömisistä notku. Tänä jouluna on tarjolla sitä samaa mitä aina muulloinkin jouluna: peruna- ja porkkanalaatikot (äitien tekemät), kinkku, herneet, peruna-, punajuuri- ja italiansalaatit (valmiit nekin). Leipää kenties myös. Mutta siinä se sitten olikin. Ei lanttua, ei rosollia, ei edes mitään kalaa, jota on kyllä aiemmin yleensä ollut. Minusta on ihan turha tuon suuremmin mitään laitella, kun ei meillä muuta syödä. Jälkkäriäkään meillä ei ole, suklaa ajaa sen asian...  Piparit ja tortut on jo tehty ja syöty, jotenkaan ei maita ees ajatus niistä... Taatelikakkuja olen tänä vuonna ekaa kertaa ikinä leiponut, yksi pieni kakku on odottamassa huomisia vieraita.

No, jospa alkaisin nyt vaikka riisipuuron keittelyyn, kun alkaa muukin perhe olla hereillä. Se kuuluu kyllä jouluun - vaikka täytyy sanoa, että nyt kun olen sitä tässä viimeksi sunnuntaina syönyt, ei jostain syystä hirveemmin tee mieli sitäkään, vaikka se on yleensä mun suurta herkkua... outoa!

* * *

Ulkona paistaa aurinko ja ruoho vihertää. Lämpöasteita on just nyt (kello 10.54) aurinkoisessa mittarissa +9... Että hyvää joulua ja aisakellojen helinää vaan kaikille! Hih!

Heli

jouluisia tunnelmia

Mukavaa sunnuntaita, ja taitaa muuten olla myös neljäs eli viimeinen adventtikin. Eli se olis niinku joulu ihan kohta! Kuvassa ihana joulutähti - vaikka muuten tykkään yleensä asiassa kuin asiassa enemmän valkoisesta, niin kyllä joulutähti on oltava punainen. Tämä on ollut oikein kestävä yksilö, siis kun ajattelee, että se on MUN hoidossa... Harmi vaan, että kuvassa kukkapurkki on tietenkin saumapuoli tänne päin... noooh, ei välitetä siitä. 

Voin oikeastaan aika ilolla sanoa, että meillä ollaan valmiina. (Paitsi ruoat on vielä haettava alkuviikolla.) On siivottu, on vaihdettu punaiset tähtilakanat, on hankittu lahjat, ja on jopa kuusi!! Eilen käytiin se miehen kanssa hakemassa lähimetsästä - oletan, että jokamiehen oikeuksiin kuuluu se, että maassa jo pari kuukautta maanneet katkotut kuuset on vapaata riistaa... ??? No sellanen me ainakin sieltä kotiin kannettiin. En siis tosiaankaan menis katkomaan kenenkään mailta kuusta, en uskaltais (enkä haluais) ees oksia katkoa (eikä se kai oo ees sallittua?), mutta olen jo pidemmän aikaan koiria tuolla kävelyttäessäni katellut, miten suloisia pikku kuusia siellä makaa. Kai ne on raivattu isompien eestä pois tai harvennettu tai jotain, en tiiä. Mutta ihan olivat kuitenkin vihreitä, joten otettiin yksi kainaloon ja käveltiin kotiin. Olen tyytyväinen, ettei tarvinnu katkoa pystyssä olevaa kuusta!

Siihen se sitten aseteltiin. Hiukka on hankalaa miettiä aina, että mihin kuusen laittaa... nyt se on sitten tuossa uunin edustalla, missä meillä on joskus aiemminkin kuusi ollut. Voidaan vaikka tanssia kuusen ympärillä, tai jotain... pitää vaan varoa, ettei kukaan kolauta päätä portaikkoon.

Koristeita olikin vähän mietittävä. Kuusi on niin pieni ja hento, ettei siihen voinut niitä oikeita kuusenkynttilöitä laittaa. Vähän on kälyset tuollaset pikkulamput nyt sitten, mutta valot on ja se kai on tärkeintä. Hirveen ihanaa on laittaa kuuseen valot ja illalla sitten siinä hämyssä olla! Muitakin koristeita on niukanlaisesti, oon tainnut suurimman osan koristeistani yleensä ottaen vaan hävittää pois, ja osan olen sijoittanut valopuuhun tuohon keittiön puolelle. Söpö kuusi joka tapauksessa, eikö vaan?

Ja siinä se valopuu. Mä olen tykännyt tästä "tuunauksesta" kyllä todella kovasti. Siis tarkoitan tätä puuta yleensäkin, että sen tuohon betoniämpäriin "istutin". Se on ollu mulla jo monta vuotta ja sitä on siirrelty huoneesta toiseen (ei muuten ole mitenkään ihan helppo juttu...). Nyt se on sopuisasti asettunut tuohon nurkkaukseen. Siinä on koristeena milloin mitäkin: perhosia, keinuva keiju, lasisia pääsiäismunia, erilaisia valosarjoja... ja nyt siinä on joulukoristeita: hopealintuja, valkoisia kulkusia, virkattuja lumihiutaleita, kristalleja... Puu valaisee ihanan pehmoisesti huonetta ja monesti sitä vaan tuijottelen ja ihastelen. Sopii minun makuun niin täydellisesti tuollanen hiukan karu ja yksinkertainen juttu, mihin kuitenkin voi sitten hitusen sitä blingblingiäkin ripotella.

Tuo kuvassa näkyvä potta on muuten odottamassa mummon pientä murusta. Potta on joululahja hänelle. Mä en ole nähnyt tarpeelliseksi noin pieniä (1v) lapsia vielä ihmeemmin lahjoa - en siis omillekaan lapsille ole antanut lahjoja vielä noin pienenä, kun ei ne niistä mitään vielä silloin tajua... Potta on kuitenkin tarpeeseen, joten se on nyt meiltä sitten joululahja.

Keli nyt sitten on mitä on. Lämmintä ja sateista. Nurmikko vihertää ja silleen. Olen jo luovuttanut ajatuksesta, että olis luminen joulu - mä vähän luulen, että sellanen ajatus saadaan pikkuhiljaa haudata ihan kokonaan täällä eteläisemmässä Suomessa... Harmi, mutta minkäs teet. Illan pimeydessä sisällä on kuitenkin tosi tunnelmallista kaikkien noiden kynttilöiden, tähtien, pallojen ja muiden valojen palaessa. 

Tänään vietetään siis etukäteen vähän jouluisia hetkiä, kun tyttären perhe tulee käymään. He ovat joulun aikaan reissussa, joten siksi tämmönen etukäteisjoulu jo nyt. Hyvä mummo on täällä jo tehnyt piparitaikinan (sain sen siis todellakin tehtyä!!) ja aikeissa on antaa pienen neidinkin leipoa pipareita. Meinasin myös keitellä riisipuuroa ja kai sitä kinkkuakin pitää olla, joten kinkkuleipiä on sitten myös tarjolla. Taidankin tässä nyt sitten pukea päälle - istun koneella yöpaidassa - ja valmistautua heidän tuloonsa. 

Joko teillä ollaan valmiina??

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!

Heli

joulun valmistelua (hidasta sellasta)

Kymmenen päivää jouluun. 

Aika hissukseen tämä homma etenee. Viikonloppuna piti siivota isommin, mutta noh, mentiinkin sitten lauantaina pikkujouluihin... ja niinhän siinä sitten kävi, että sunnuntai meni enemmän ja vähemmän pelastusarmeijalle. Minulta osittain, mieheltä kyllä ihan kokonaan... Mutta ei voi valittaa, meillä oli tosi mukavaa. Kyseessä oli oikeastaan miehen pikkujoulut, mutta se sitten soitteli mulle illan mittaan, että tuu sääkin tänne... Pitihän se sit mennä, kun oikein varta vasten pyyteli. ♥

Siivouksen lisäksi mun listalla komeili yksi jos toinenkin leipomus. Jep, en tehny sitten mitään... Mulla kun oli ajatuksena tehdä pipari- ja torttutaikinatkin ihan ite, niin saa nyt nähdä miten tässä (taas) käy... Toisaalta mulla on täällä seiskaluokkalainen, joka on melko innokas köksäilijä, kenties laitankin siis hänet tekemään niitä taikinoita. Ehtiihän tässä vielä ihan hyvin leipomaan! (Eikö niin??)

Oikeastaan musta oli aika ihanaa löysäillä sunnuntaina. Lukuunottamatta sitä ei-niin-hyvää olotilaa... Mä oon kauhean huono nukkumaan pitkään, vaikka miten myöhään menisin nukkumaan (menin suunnilleen aamuneljältä...), ja nytkin heräilin ysiltä ekan kerran. Koitin sitten vaan jatkaa lojumista ja nukkumista ja puoleen päivään asti sitä kesti. Miten ihanaa olikaan kyhnätä miehen kainalossa siellä lämpimän peiton alla ilman minkäänlaista pakottavaa tarvetta nousta ylös!

Kun sain itseni jotenkin tolkulliseen valvetilaan, lähdin hakemaan pesulasta mattoja, jotka sinne oli lauantaina viety. Sen jälkeen menin tytön kanssa tallille hoitelemaan heppaa. Sainkin samalla reissulla kutsun osallistua Tupperin esittelyyn, ja vaikka yleensä en siihen innostu, nyt ajattelin että mikä jottei. Olikin oikein mukavaa, siellä oli sellasia puolituttuja ihmisiä ja käytiin monta tosi mielenkiintoista ja hyvää keskustelua. Ei siis siitä Tupperista, vaan ihan muista jutuista... Tuli oikeasti hyvä fiilis, että tuli mentyä, koska enpä olis muuten tullu niitäkään syntyjä syviä jutelleeksi.

Tänään satoi vähän lunta. Tai räntää se varmaan ennemminkin oli. Eiköhän se lähipäivinä maasta katoa, mutta onpahan pienen hetken vähän valoisampaa. Toivon kovasti, että jouluna olis lunta, saa nähä kuinka käy.

Eilen oli säätiedotuksessa siitä, että ilmaston lämpeneminen jatkuu täällä vielä noin 50 vuotta, vaikka mitä tehtäis - näin ainakin käsitin. Mä sitten aloin yhtäkkiä ajatella, että ei se sitten tosiaankaan ole vaan sellasta muistojen kultaamaa haihattelua sanoa, että "kaikki oli toisin silloin kun minä olin lapsi"... etenkään siis talvisissa asioissa. Kyllä se nimittäin vaan niin on, että mä en todellakaan muista, että lapsena ollessa olis ollut koskaan tällaisia talvia! Päin vastoin aina oli lunta ja pakkasta, ja aina tartti koulussa hiihtää ja luistella - inhosin molempia lajeja... Nyt on ollu monia talvia, ettei lapset ole päässeet (tai joutuneet...) hiihtämään ja luistelemaan koulussa lainkaan. Aika ikävää, jos talvet nyt sitten jatkossakin on tän kaltaisia...

Niin joo, ekat lahjat on nyt hankittuna! Pikkasen teetti vaikeuksia keksiä lapsille sopivia juttuja, mutta nyt olis jokaiselle jotakin. Ja vielä lisääkin varmaan vähän hommailen. Miehen kanssa käytiin tänään kaupoilla ja mun on kyllä mentävä vielä uudelleen... ja pitää varmaan paketoida huomenna heti noin hankinnat, sikäli mikäli mulla on paperia mihin paketoida...

Joulukorttejakin laitoin tänä vuonna. Oikein silleen viime tipassa kiikutin sen joulukuoren postilaatikkoon... no en ollu ainoa joka laatikolla on tänään käyny, tuo meidän kylän loota oli ainakin ihan täysi!! Nyt sitten vaan odotellaan kun kortteja alkaa sadella tähän suuntaan... ja sitten voikin tuskailla, että sai kortin joltain, jolle ei ollu ite laittanut... tänään itse asiassa jo tuli eka sellanen...

No joo. Oikeasti en kyllä meinaa ottaa tästä joulusta mitään stressiä. Olis tosi kivaa keksiä kaikille tosi kivoja lahjoja ja toki se puhtauttaan kiiltelevä talokin kelpais... mutta jos en saa aikaan siivota niin sit en saa. (No kyllä mä saan, tunnen itseni...) Lahjoja ei kelleen tule montaa, mutta toivottavasti ovat sitäkin mieluisampia. Ja toivottavasti mäkin saan jotain, ehhehe... Vaikee on sinänsä kyllä ees miettiä mitä mä toivoisin. Paitsi että kun kävelin reppuhyllyn ohitse niin saatoin mainita miehelle, että edelleen mä jotenkin himoitsen sitä Kånkenia ja että sellanen olis tooooosi kiva... =)

Nyt mä taidan kuitenkin mennä nukkumaan. En enää meinaa saada tekstistä selvää kun väsyttää niin kovin... Hyvää yötä ja palaillaan asiaan huomenna paketoinnin merkeissä, tai jotain!

Heli

ajatuksia joululahjoista

Jouluun on parisen viikkoa ja kuinka ollakaan, eipä sitä joulufiilistä vaan meinaa saada aikaan tuon kelin takia. Miten se onkin niin, että LUMI on aika ehdoton elementti jouluna..? Ainakin minun mielestä siis. Jos vaikka lokakuussa sataa hiven lunta, se saa välittömästi aikaan sellasen "ihanaa, joulu tulee"-fiiliksen. Heti on mieli virkeä, alan kaivata glögiä ja pipareita, kaivelen jouluiset listat kätköistäni esille ja hyvä etten ala kortteja nykertämään. Vaan annas olla kun jouluun on viikko ja vettä sataa, niin ei tunnu sitten yhtään jouluiselta!

Millaiseltakohan tuntuis viettää joulua jossain lämpimässä paikassa..? Siis ihan sillein niin kuin etelässä. Tuntuisko se lainkaan joululta?? Jouluun jotenkin minusta kuitenkin kuuluu ne hanget korkeat nietokset ja rekiretket ja lumilyhdyt.. noin niin kuin ajatuksena siis, eipä ole esimerkiksi reellä tullu ajeltua varmaan koskaan oikeesti.

Tämä on vanha kuva. Lahjoja on todistettavasti siis joskus ollut... nyt ei ole vielä ainuttakaan. 

Mä melkein järkytyin eilen, kun luin yhtä lempiblogiani Rakkautta ja maan antimia ja totesin, että Marketta on jo tehnyt ja paketoinut lahjat. Siis HELP, mulla ei oo mitään vielä!! Tai on yksi pieni juttu tyttärelle hommattuna, mutta siihen tarvii vielä vähän lisää kamaa ja sitten vasta voi paketoida. Mutta siis tosiaankin jouluun on se pari viikkoa ja lahjat aivan mietintäasteella vasta...

Mun mielestä on vuosi vuodelta vaikeampaa keksiä lahjoja. Mä siis ihan todella kovasti tykkään antaa lahjoja, niitä on ihana miettiä ja hankkia ja tehdäkin, ja sitten lopulta paketoida. Olen kuitenkin jo monen monta vuotta joka ikinen joulu tuskaillut tätä lahja-asiaa, koska en vaan meinaa tosiaan keksiä mitään kivaa ja järkevää. Toisekseen vuosien ajan on ollu ihmisiä, joille olen antanut lahjoja vähän niin kuin velvoitteesta (sukulaiset) - mä vähän luulen, että suunnilleen kaikilla on kokemusta vastaavasta, kunnes sitten joku vuosi joku uskaltaa avata suunsa ja sanoa, että lopetettaisko hei tämä tällainen... (ja kaikki huokaa helpotuksesta, että onneksi se tuskainen miettiminen viimeinkin loppui!)

Mä tässä eilen illalla/yöllä mietin, että MIKSI joululahjat onkin niin tuskaista vääntämistä mulle. Siis vaikka siitä lahjojen laittamisesta tykkäänkin. Sain jopa jostain ajatuksen reunasta kiinni, mutta sitten se vähän niin kuin katosi taas... Mutta jotain sellasta se oli, että koska muutenkin olen sellanen "hankin vain tarpeeseen"-tyyppi, niin tällanen "hankin kun se nyt kuuluu asiaan"-juttu on sitten ehkä vähän vaikea mulle. Mä en tahtois hommata kenellekään vaivoiksi mitään turhaa krääsää. En ees lapsille mitään sellasta "ostetaan nyt, kun jouluna aina lahjoja ostetaan"-kamaa. 

Mä olen koittanut lapsilta kysellä, mitä ne ihan oikeesti toivois ja tarttis. Jos ei oteta lukuun toiveita omasta hevosesta, koiranpennusta, kissanpennusta, uudesta tietokoneesta, autosta ja mitä näitä nyt olikaan, sinne listalle ei käytännössä meinaa jäädä mitään sellasta oikeesti tarpeellista (ja kohtuuhintaista) hankittavaa. Minusta on ehkä vähän tyhmää ostaa "lahjaksi" jotain, mitä ostais kuitenkin tarpeeseen, kuten vaikka jotain vaatetta, mikä on pakko hankkia joka tapauksessa, oli joulu taikka ei. Hiukan vaikeeksi siis menee...

Mun mielestä ehkä parhaita joululahjoja on sellaset pienet tuliais-tyyppiset jutut. Sellaisten antaminen ja saaminen on helpointa, mukavinta ja ihaninta. Esimerkiksi viime vuonna saatiin aivan yllättäen tyttären appivanhemmilta anopin itse tekemä taatelikakku ja sen alla lasilautanen. Kakku oli aivan älyttömän ihanaa, lautaselle on ollut jo monta kertaa käyttöä - ja se ajatus ja yllätys oli myös todella mukavat. 

Minusta myös joulukukat, kahvipaketit, suklaarasiat (ja kaikki muutkin herkut...), villasukat ja kynttilät on kivoja. Kuvassa olevat villaiset sydämet olen saanut ystävältä lahjaksi jokunen vuosi sitten - tuollasia en ikinä osais itse tehdä ja arvostan suuresti sitä, että joku on ihan varta vasten mulle tehnyt tuollaset lahjaksi. Ihanat! (Mun osaamisen tasoa kuvaa sitten nuo taikataikinakoristeet, hehheh...)

Lahjan ei siis mielestäni tarvii olla sellanen, että se olis hikisen ja piinaavan kaupassa kiertelyn tulos. Eikä missään nimessä tarvii olla kallis. Mutta jotenkaan lapsiin ei kyllä päde tämä sama asia. Ne ei varmastikaan ilahtuis, jos antaisin niille taatelikakun/kahvipaketin ja kynttilän. Sen sijaan johonkin kyläpaikkaan voisin sellasen setin hyvinkin viedä. Mutta entäs sitten sellanen asia kuin että me ei juurikaan mihinkään kyläpaikkoihin mennä? Tavallaan siis tuollanen tuliaismuotoinen lahjojen laittaminen jää ihan tyystin multa pois, ja se on suorastaan vähän harmillista.

Tästä pääsenkin sitten siihen johtopäätökseen, että kyllähän mä tollasia tuliaisia keksisin vaikka millä mitalla. Olen tehnykin vuosien mittaan lahjoja ite; kudottuja tiskirättejä, saippuoita, betonisia tuikkuastioita, vuosikalentereita, tuunattuja tuikkuja ja tulitikkurasioita... Asia vaan on niin, että mikään tuollanen lahja ei ole minusta sellanen, mistä lapsi tai lapsenlapsi ilahtuu ja mitä hän toivoo.

Joten SE on kyllä siis vaikeinta joulussa: lasten lahjojen hankkiminen. Etenkin nyt, kun ne on jo isoja, eikä voi vain mennä lelukauppaan ja hankkia jotain kivaa sieltä.

Kotoa muuttaneet lapset on jollain tapaa helpompia lahjottavia kuin kotona asuvat, koska heille voi hankkia jotain sinne kotiin: pyyhkeitä, lakanoita, tarpeellisia astioita, kenties jotain koristetyynyn päällistä... ja jonain vuonna miehen poika tais saada meiltä mikroaaltouunin. Toisaalta taas joku henkilökohtaisempi lahja olis kiva, mutta heti astetta vaikeempi... Entäs sitten se lapsen puoliso - vaikea lahjottava myöskin, ainakin minusta. Ja kuitenkin jotain olis kiva antaa.

Kotona asuvien (isojen) lasten lahjat on minusta siis se vaikein juttu kaikista. Olis mukavaa, kun lapset sais jotain, josta ne todella ilahtuu ja kaikkein mieluiten jotain sellasta, mikä olis yllätys ja vieläpä TOSI iloinen sellainen. Onkohan tämä vähän vaikea tavoite?? No jos antaisin pojille uudet pelikoneet ja tytölle hevosen, niin taatusti olisivat superiloisesti yllättyneitä. Mutta käytännössä minä en sellasia lahjoja anna, joten jotain vaatimattomampaa pitäis keksiä... Sit kun meillä vielä minä olen se "lahjavastaava", eli käytännössä mies ei osaa ehdottaa yhtään mitään, koko homma on tavallaan omilla harteilla ja vastuu sitäkin painavampi...

Ja hei, minusta myös tuolle aviosiipalle on vaikea keksiä lahjaa...

Vuosien mittaan lapset on saaneet kaikenlaista leluista vaatteisiin ja elokuvalipuista suklaarasioihin. Nyt kun ne on isompia, olis ne toiveet ja tarpeetkin tietenkin vähän isompia... Minusta vaan on jotenkin aika tylsä ajatus, että jokaiselle olis yksi (tarpeellinen, kalliimpi) lahja. Siis niin tylsää avata YKSI (1) paketti... Kun meillä ei nuo mummit ja kummitkaan lapsia enää muista (eikä siis todellakaan tarviikaan, en sano sillä - ei mekään enää isoille kummilapsillemme ole vuosiin mitään laittaneet), eli mistään muualta ei lahjoja ole luvassa. Olenkin tässä nyt sitten kovasti mietiskellyt, mitä lapsille keksisi, että he sais vaikka jotain toivotumpaa isompaa, ja sitten kuitenkin myös jotain pienempiä kivoja juttuja... 

Sanotte mitä sanotte, mutta kyllä mun on sanottava, että LAHJAT on yksi tärkeimpiä asioita koko joulussa. Joka sen kieltää, on kyllä sitten tosi erilaisilla aaltopituuksilla mun kanssa... Olen tästä ennenkin kirjottanut (koska joka joulu mulla on sellanen lievä angsti joulun takia...) ja saanut hyvinkin kärkeviä kommentteja siitä, miten "todellakin meidän lapsetkin arvostaa sitä tunnelmaa ja yhdessäoloa". No onnea vaan teille. Jos meillä olis joulu sillä ajatuksella, että ollaanpas yhdessä ja katsellaan kynttilänvaloa harmonisessa tunnelmassa, niin ketään ei vois vähempää kiinnostaa... Kyllä ne lahjat sen joulun tekee suurimmaksi osaksi, vasta sen jälkeen tulee vaikka jotkut jouluruoat ja kuuset ja tunnelmoinnit. 

* * *

Kovasti toivon, että tätä postausta ei nyt sitten käsitetä väärin. Tämä EI ole valitus siitä, miten pitää lahjojakin hankkia joka ikinen vuosi sille ja tälle. EI EI. Vaan tämä on pohdintaa siitä, että tykkään ja haluan antaa lahjoja, mutta miten sitä keksis jotain kivaa, yllättävääkin ehkä, saajan mielestä mukavaa ja kenties myös jollain lailla tarpeellista ja käytännöllistä... siis kun periaatteessa kaikkea kuitenkin jo on. Ja kun siis mitään tuhansia (tai edes satoja...) euroja ei todellakaan ole aikeissa lahjoihin laitella.

Tämän postauksen ajatuksena oli myös kysellä teiltä ideoita ja lahjasuunnitelmia - eli voisitteko kertoa, millaisia lahjoja te tapaatte antaa? Puolisoille, lapsille, kelle vaan? Kaikenlaiset ideat ja ajatukset (ja vinkitkin...) on tervetulleita!

Toivotan kaikille antoisaa ja ihanaa joulun odottelua! ♥

Heli

autokoulun ope täällä, moi!

Lauantaiehtoota! 

Tänään käytiin pyörähtämässä Helsingissä sukulaispojan ylioppilasjuhlissa. Olipas ainutlaatuinen reissu, nimittäin kuskina toimi isompi poikani, joka sai eilen ajokortin! Minä opetan meidän lapsille nuo ajokortti-asiat ja tämä tapaus oli nyt sitten ensimmäinen oppilaani. Kirjalliset meni läpi ekalla kerralla, samoin inssi. Kyllä mua jännitti ihan valtavasti noi molemmat ja helpotus oli suuri, kun kortti viimein oli kourassa (no siis tarkalleen ottaen se paperinpalanen, joka on väliaikainen ajolupa, mutta kuitenkin...). 

Saihan se poika noottiakin siellä inssissä, vieläpä ihan samoista asioista, joista itekin olen kaiken aikaa sanonut. Ja opeteltavaa vielä riittää, eihän se ajotaito ole heti hanskassa. Mutta kyllä oli onnellinen nuori mies eilen. Miehen auto "katosi" pihasta heti kohta inssistä kotiin tultuamme ja palasi paikalleen vasta aamuyöllä... Hyvin oli ajelut sujuneet ja kilometrejä kertyi kuulemma ekan illan/yön aikana 400!!! (ja ajotunteja 13...) Tänään sitten vielä toi Hesan reissu päälle, niin johan on päässy poika treenaamaan. Ekat ohituksetkin sai suorittaa mamman valvovan silmän (ja opetusjarrupolkimen...) alla, kun matkan varrella oli leveäkaistatietä ja moottoritietäkin, ja ohitukset tavallaan turvallisempia suorittaa niillä, kun oli tiessä leveyttä vähän ekstraa. Sääolosuhteet ei olleet mitkään ihan parhaat, kun oli pimeää ja vesisadetta ja vaikka mitä, mutta ei kai tässä auta kuin luottaa siihen, että poika malttaa ajella rauhassa ja oppii asiat sitä myöten.

Ajo-opetuksesta muutama sananen. 

Minähän läksin tähän opetushommaan siksi, että meidän lapsille ei ole muuten mitään mahdollisuutta hommata ajokortteja. Ei siis tosiaankaan ole kymppitonnia ylimääräistä sijoittaa siihen, että neljä lasta saa kortin... Miestä ei opetushommat innostaneet, joten minä sitten ajattelin, että kaippa tuo multakin sujuu. Olen luonteeltani "melko kiivas", hehheh, joten sain osakseni lähinnä huvittuneita epäilyksiä, että mahtaa olla hieno autokoulu meillä... että on siinä mulla hermot koetuksella. Vaan lällällää, voin sanoa kaikille epäilijöille, että siinähän epäilitte!!! Ei oo menny hermo ja ihan mukavaa on ollu.

Vaan on tuossa kyllä ollu kieltämättä haastettakin. Ensinnäkin kuvittelin, että homma on pois alta suunnilleen kuukaudessa. Meni ihan pikkasen pieleen... Aloitettiin opetus 10.7. ja siis todellakin 4.12. sai ensimmäinen tenava kortin... Siinä vaan tuli vähän kaikkea, kuten töitä ja muuta sellasta aikataulujen sopimattomuutta. Välillä oli vissiin kuukausia, ettei tehty asian eteen mitään. Poikahan on siis jo 19v, eli oltais voitu hoitaa homma todella paljon nopeammin... Ja seuraava oppilaani on tytär, joka on jo 20v...

Mä myös vähän aloitin ton homman väärällä tavalla. Siis melko suunnitelmattomasti... Että hyppääs poika ratin taakse ja sitten mennään. Juu ei. Pojalla oli se etu, että oli vähän jo saanut autoilua kokeillakin, mutta kun kuvittelin opettavani noi kaksi lasta yhtä aikaa, samalla tyylillä, niin johan tuli tenkkapoo... tytär ei nimittäin tosiaankaan hallinnu autoa samalla lailla. Että siis jos joku aikoo aloittaa tän saman homman, niin se auton hallinnan opettelu tosiaan kannattaa aloittaa jossain isolla (suljetulla) parkkipaikalla, tai vastaavalla, eikä suoraan liikenteessä... On nimittäin ihan hiukan hankalaa, jos auto sammuu joka risteyksessä. Tosin oli se kyllä huvittavaakin, ajoittain naurettiin tytön kanssa aivan mahat kippuralla siellä keskellä risteyksiä...

Lopulta tehtiin sitten niin, että opetan eka pojan ja sitten vasta tytön. Ei siis onnistunut meillä se yhtäaikainen opetus, senkään takia että tytär asuu eri osoitteessa ja hänellä on se pikkuinen neitikin siellä jaloissa pyörimässä. Nyt on siis pojalla kortti ja tyttären opetukset pitäis aloittaa. Aloitetaan saman tien ihan alusta ja ihan alkeista - palataan siis aloitusruutuun ja unohdetaan, että ollaan jo vähän jotain ajettu aiemmin kesällä.

Lapsi numero 3 onkin sitten jo odottelemassa vuoroaan... hän on jo täyttänyt 17 eli opetuksen voisi hänenkin kohdallaan jo aloittaa. Mutta ootellaan nyt, kun tyttö eka saa kortin, pojan seuraaviin synttäreihin on kuitenkin vielä reilusti aikaa.

Olen kokenut pikkaisen yllättävänä sellasen asian, kuin nopeusrajoitukset. Ne on siis itelleni olleet vaikein asia... mulla kun on kieltämättä ollu tapana ajella vähän sinne päin, eli useimmiten vähän liian kovaa... Nyt on ollukin sitten ihan tuskan takana yleensäkin huomata ne kulloisetkin rajoitukset tuolla taajamissa, täällä kun on aika paljon niitä 30- ja 40-alueita.

Hauskinta on ollu liukkaalla radalla suoritettu harjoittelu. Voi jestas, oli niin hupaisaa siellä kurvailla ja pyöriskellä!! Hienoa, että tuollasessa paikassa voi kokeilla, miten auto käyttäytyy, jos vetää "jäisessä" kurvissa käsijarrun päälle... tai jos muuten vaan joutuu mutkitella liukkaalla tiellä. (Siellä toki piti myös ihan tahallaan ottaa niitä ympäri pyörähdyksiä...) Kyllä tämä on ollu myös mukavaa yhdessäoloa - kenties viimeistä kertaa - tollasen teinikorston kanssa. On siellä autossa nimittäin ihan tovi tullu aikaa vietettyä... 

On toki ollu myös sellasia "olenko hei sanonu tästä asiasta noin tuhat kertaa, MIKSI se ei mene perille???"-hetkiä. Kuitenkaan ihan sellasia totaalisia hermojen menetyksiä ei mulle ole tullu - mitä siis kaikki epäili.

Jos jotain kiinnostaa, niin hintaa tuollaselle itse opetetulle ajokortille on kertynyt seuraavanlaisesti:

Nämä minä kustansin:

-minun kirjalliset 28€

-opetuspoljin + peili 70€ (ostin kaverilta)

-auton muutoskatsastus 58€ (mies asensi itse polkimen, ei siis tarvinnu siitä maksaa)

-valkoinen kolmio autoon 5,90€

-netistä ostettu kuukauden harjoittelujakso kirjallisiani varten 8,90€

Yhteensä 170,80€

Nämä lapset maksaa itse:

-opetuslupa 50€ (minun lupa käsittää 2 lasta, ja lapset maksaa tämän puoliksi, siis 25€/lapsi. Kolmannelle joudun hakemaan uuden luvan, koska tämä lupa kattaa vain kaksi lasta, ja neljännelle taas uuden, koska kolmannen lapsen lupa ei ole voimassa tarpeeksi kauan... myös katsastuksen joutuu tekemään sitten neljännelle uudelleen.)

-lapsen ajokorttilupa 60€/lapsi

-valokuvat korttiin 19,90€

-liukas rata 55€

-kirjalliset 28€

-inssi 59€

-korttimaksu 24€

Yhteensä pojan maksettavana siis 270,90€.

Lisäksi on sitten toki bensat, mutta en ole niitä laskeskellut.

Vielä on sitten ne kakkos- ja kolmosvaiheet, en tiedä mitä ne tarkalleen ottaen maksaa, enkä voi niitä itse opettaa. Joka tapauksessa kortti tulee tällä tavalla huomattavasti halvemmaksi kuin jos sen ajaisi autokoulussa. Homma on ihan mukavaa, mutta vaatii pienoista paneutumista asiaan sekä loppujen lopuksi melko paljon myös aikaa. Meillä on käytössä tytön kaverilta saatu autokoulun kirja, jonka avulla käydään teoriaa läpi, ja sitten on tietty minun 25-vuotinen ajokokemus. On itsellekin ihan hyödyllistä lukea sitä kirjaa läpi ja kyllä mua aika tavalla jännitti, pääsenkö niistä nykyaikaisista kirjallisista ees läpi... (pääsin ekalla yrittämällä, mutta muutama virhe kyllä oli).

Suosittelen kyllä tätä kokemusta, jos joku on miettinyt lähtisikö opettamaan lastaan. Mä todellakin aion opettaa jokaisen lapseni itse!

Onko linjoilla muita wannabe-autokoulun opettajia?

Heli

terkkuja syysmyrskyn keskeltä

Kyllä syksy on koiran parasta aikaa. Sitä mieltä taitaa olla ainakin meidän toinen haukku, joka ylitse kaiken rakastaa kaivamista. Eräänä päivänä olin lenkillä koirien kanssa, sillein äkkiä, että jonkin ajan kuluttua täytyy töihin lähteä... ja tietenkin tämä tyyppi jäi matkan varrelle. Se siis pysyttelee aina jossain ihan lähistöllä ja tulee sitten hetken kuluttua kotiin.

*Tähän kohtaan huomio, että asutaan ihan peltojen keskellä, jokaiselle tielle on matkaa monta sataa metriä ja koira todellakin on ihan tuossa lähipelloilla vaan, eli ei syytä paniikkiin, koira ei ole heitteillä pitkin kyliä...*

No minä sitten oottelin tovin jos toisenkin, kunnes oli kerta kaikkiaan jo pakko lähteä se hakemaan. Ja siellähän se, into piukeena ojan toisella puolella, kynnetyllä pellolla... naama syvällä savikossa. *huoh* No mikäs siinä, ei muuta kuin suihkun kautta sisälle vaan. Meidän koirat on kyllä tottuneet siihen, että useimmiten lenkin jälkeen käydään jalat pesemässä suihkussa. Naaman pesuun olen kehittäny hyvän systeemin, ettei tarvii suihkun kanssa sitä pestä: kastelen pienen pyyhkeen ihan läpimäräksi ja sillä sitten "pyyhin" naaman puhtaaksi. No tuohon naamaan tartti kyllä pari kertaa se pyyhe huuhtoa välillä ja hieman hankausvoimaakin käytellä... Lattiastakin piti savi pestä harjan kanssa irti. Mutta ei se mitään, toisella oli ollu niin kivaa.

Tuollanen söpönaama tuo koira siis normaalisti on. Että olihan se aika likainen, joo.

Viikonloppu oli aika vaihtelevainen. 

Lauantaina olin ensin pitkän vuoron töissä ja sitten töiden jälkeen menin pikaisen kaunistautumisen jälkeen tukka suorana työporukan pikkujoulusyöminkeihin. Syömiset oli tosi iloinen ylläri, oli aivan kertakaikkisen hyvää ruokaa jälkiruokineen! Mä kun en ole tuolta paikasta aiemmin järin tyytyväisenä lähteny... (Fransmanni) Ja kyllä se punaviinikin hyvältä maistui.

Syömisten jälkeen siirryttiin paikalliseen baariin, jossa olikin sopivasti myös pikkujoulut ja mukavasti menoa ja meininkiä. Siellä soitti hyvä bändi ja oli porukkaakin normaalia enemmän, ihan vilinäksi asti (normaalisti siis on aika hiljaista). Meillä oli tosi hauskaa - olin siitäkin iloisesti yllättyny, koska en oikeastaan ollu edes ajatellu lähteä minnekään. Tanssittiin ja naurettiin ihan hullunaan, voi että, edelleen naurattaa erinäiset tanssityylit joita siellä nähtiin... =D

No sitten sunnuntaina, kaiken sen hauskuuden vastapainoksi, sain puhelun, että yksi sukulainen on kuollut... ei mitenkään varsin läheinen mulle, mutta kuitenkin, onhan se aina surullista kun ihminen kuolee vähän niin kuin kesken matkan (ei siis ollu mikään kauhean vanha). Tulossa on siis varmaankin hautajaiset vielä tässä ennen joulua.

Illalla joka tapauksessa keittelin vielä riisipuurot vähän niin kuin ekan adventin viettäjäisiksi. Unohdin jälleen kerran väkerrellä adventtikynttilät, mutta ehkei se haittaa, kun pöydässä paloi joka tapauksessa kynttilät.

Nyt hiukan huijaan, tuo kuva on viime vuodelta. On niin kaamean pimeää, ettei vaan saa otetuksi hyviä kuvia noista hyasinteista, jotka nyt on pöydällä... 

Kuitenkin siis ajatus on tärkein, eli jouluista mieltä tässä koitan minun joulujen ykköskukkasten avulla kehitellä, kun ei tuo keli oikein joulua enteile... Tällä hetkellä on tosi kova tuuli ja vettä tulee - en todellakaan tahtois olla merellä juuri tänään... (toivottavasti viikonlopuksi laantuu tuulet, kun mies on menossa risteilylle... en kyllä päästä sitä matkaan, jos kelit on tämmöset!!). No enivei, mun on kyllä aika vaikea saada mitään joulumieltä tällasilla keleillä, vaikka miten polttelis kynttilöitä ja jois glögiä. Toivottavasti pian tulee ees hitunen lunta, se kun taas sitten välittömästi innostaa joulumietteisiin!

Aika hurjaa, jouluun on siis todellakin enää reilut kolme viikkoa! Mulla ei ole juuri ees ajatusta, millaisia lahjoja lapsille laittais, eikä ne oo esittäny mitään toiveitakaan. Mummon pienelle muruselle olen luvannut hankkia pulkan, ja siinä ne valmiit ideat sitten melkein onkin... Joulukortteja vois ehkä tänä vuonna askarrella, kun tuo lakkokin on nyt ohi. Viime vuonna en laittanut ainuttakaan korttia, eka kertaa ikinä. 

No, ehkä se pikkuhiljaa sieltä hiipii, joulumieli siis, pitää varmaan mennä hakemaan yläkerrasta joululaatikot esille ja viritellä vähän jotain pientä koristetta esiin... tai sit jos ottais vaan se glögi-suklaa-pipari-linjan, ehhehe.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Heli

PS. Juuri katsoin jouluviikon työvuoroja: töitä ma, ti ja ke ja koko loppuviikko vapaata. JIHUU!!

avautumista

Alle kuukausi enää jouluun! Meillä syötiin ekat joulutortut maanantaina. Ja olivat muuten miehen tekemät! Pikkasen oli vaikeeta olla osallistumatta puuhaan siinä vieressä... enkä nyt ihan ollukaan osallistumatta. Neuvoin esimerkiksi miten noi kannattaa taitella... ja muistuttelin että pitää voidella... ja näytin miten paljon pitää laittaa hilloa... ja lopulta kyllä ripottelin noi tomusokeritkin, kun miehen mielestä sitä ei olis ees tarvinnu - kääk, miten niin, pitäähän sitä sokeria olla! Joo ja aika auttavasti osallistuin myös siihen syömiseen, voi että ne lämpimät luumutortut vaan on niin ihania! ♥

Ensilumi satoi tänne viikonloppuna ja hetken aikaa olikin aivan tavattoman kauniit ja ihanat kelit - nyt siis meinaa jo sulaa kaikki se vähäinenkin lumi pois. Aurinko ja kirkas ja kuiva keli oli jotenkin tosi piristäviä ja mä jopa ulkoilutin vähän kameraakin sen kunniaksi. Oli ihanaa hengittää sitä raikkaan kirpeää ilmaa ja kuleksia pelloilla koirien kanssa. Iltalenkillekin lähti ihan erilaisella innolla kuin viime aikoina on tullu lähdettyä, kun on ollu märkää ja synkkää.

Mä kovasti tykkään näistä meidän avarista maisemista. Tuolla kaukana siis pilkottaa meidän talo. Asutaan ihan peltojen keskellä ja pieniä metsälänttejäkin tässä lähistöllä on, tosin aika ahkeraan on viime vuosina niitä kyllä kaadettu nurin. Yksi naapuri sanoi, että joku ytimennäivertäjä oli tullu kuusiin ja ne oli pakko kaataa... surku, kun noi räävityt metsät on kyllä paitsi rumia myös ikäviä kulkea nyt, kun on vaan kauhea ryteikkö se pohja. Eipä ehdi meidän aikana enää metiköt kasvaa isoiksi...

Pikkasen on hiippaillu jouluisia fiiliksiä jo mieleen. Tosin saa nähdä miten äkkiä ne häippäsee katoavien lumien myötä... On se vaan ainakin mun kohdalla niin, että lumi tuo joulumielen ja jos lunta ei ole, on kyllä melko vaikeeta saada minkäänlaista tunnelmaa kehitettyä. Mä kaivelin mun joululistat jo esille tässä joku aika sitten ja pieniä ajatuksia sinne laittelin, ja ekan lahjan olen jo ostanutkin. En tiiä mitä tästä joulusta tulee, kun mummon pieni kultamurukaan ei ole edes maassa silloin... nuoriso kun lähtee kaukomaille matkalle toisen mummolan väen kanssa just jouluksi, nyyh. Pitää jotain pientä joulua laittaa ennen heidän lähtöä, että ehtii vähän nähdä miten pikkuneiti suhtautuu kuuseen ja muuhun.

Mun "suuri valokuvaprojekti" on edennyt tähän mennessä viiden täyden kansiollisen verran. Eli siis tyhjensin kaikki kuvat kansioista (joita oli vissiin 15...), päällystin ne vanhat kansiot mustapohjaisilla kankailla ja karsin isolla kädellä kuvia ja järjestin ne uudelleen kansioihin. Nyt on tilanne se, että pitäisi päällystää kansioita lisää... mutta kun en ole vaan saanut aikaan. Irtokuvat alkaa kuitenkin olla melko hyvässä jamassa, poistettuja kuvia on PALJON, ja on oikeesti aika kiva katsella nättejä kansioita, jotka sijoitin tuonne olohuoneen vitriinikaappiin. 

Irrottelin vielä yhdestä isosta kansiostakin sinne liimatut kuvat (joo, voi kuulostaa melko älyttömältä nää mun touhut...), koska se iso kansio vaan oli niin älyttömän hankala, ja koska sain taannoin äidiltäni kuvia, jotka olis kuulunu sinne liimattujen kuvien sekaan ja mua häiritsi älyttömästi kun niitä ei sinne saanut mahtumaan... Ne kuvat oli mun lapsuuden ja nuoruuden aikaisia kuvia ja nekin on nyt sitten liimattuna toisenlaisiin, pienempiin kansioihin. Tai siis yhteen kansioon. Vielä olis mun kaikki koulukuvat ja miehen vanhoja kuvia liimailtavana, kansiot niille on jo valmiina.

No sitten asia aivan erikseen onkin nuo kaikki tietokoneella olevat kuvat... Periaatteessa nekin on kaikki nyt käytynä läpi, olen poistanut tuhatmäärin kuvia ja koittanut säästellä vain tärkeimmät (joita taitaa kyllä niitäkin olla tuhansia... vuodesta 2008 alkaen taitaa kuvat olla vain koneella). Kunhan saan nuo paperikuvat laiteltua kaikki valmiiksi, alan miettiä millä lailla koneen kuvat sitten laittelen. Eli tilaanko kaikki kuvat (en tosiaankaan kerralla...) ja laitan myös kansioihin vai teenkö kirjoja niistä vai mitä keksin. Kyllä siinä vielä puuhaa riittää, ennen kuin kaikki kuvat on laitettuna!

Ja nyt tulee sitten sita otsikossa "luvattua" avautumista... lue jos jaksat, tätä piisaa...

Luin tässä joku aika sitten vissiin kolmatta kertaa Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä. Se on kyllä paras kirja ikinä. Mulla ei ole suurta hinkua omistaa kirjoja, mutta tämä on ehdoton kirjahyllyn täyte! Vaikka olen lukenut sen siis jo pari kertaa aikaisemminkin, se oli silti ihan sellanen "ahmittava" taas - mä niin tykkään Kaarinan ajatuksista. Ja haaveilen jonkunlaisesta omasta irtiotosta, en vaan oikein osaa ajatella tarkalleen millainen se olis. 

Jostain syystä toi työelämä ei anna mulle mitään, en koe mitenkään ihanana mennä töihin siis. Tavallaan työ on ihan jees, ja toisaalta sitten ihan plääh. Mun elämänrytmi on niin sekaisin taas ton vuorotyön takia, en tykkää yhtään. Kun tein kesällä suht säännöllistä aamuvuoroa, menin nukkumaankin suht ajoissa ja sinällään tykkäsin kovasti olla aamussa. Toisaalta taas olin kaiken aikaa melkoisen väsynyt, koska aamuvuorot oli rankkaa hommaa. Minä pieni ihminen siellä raahasin ja nostelin painavia maitolaatikoita tuntitolkulla, olin oikeesti siellä maitokaapin uumenissakin ihan hiki päässä. Jotenkin huvittaa kun ihmiset siellä kaupassa palelee ja ihmettelee miten me taretaan... no ei ollu todellakaan ongelmia, ennemminkin piti miettiä miten pukeutuu ettei läkähdy ja toisaalta ettei sitten sairastu kun kuitenkin kylmän äärellä on kaiken aikaa.

No nyt teen sitten niitä iltoja ja viikonloppuja, mutta myös välillä aamuja. Eli samalla viikolla saattaa olla työvuoroja joka vuorossa ihan sikin sokin. Ja kukas täällä taas valvoo... en meinaa saada nukuttua kunnolla, kun välillä on herätys kello 5 ja välillä sitten olenkin kotona iltavuoron jälkeen vasta puoli 10 illalla... ihan ärsyttävän sekalaista siis.

Yhtenä yönä, kun en meinannu saada unta, aloin oikein miettiä mun elämää. Siis lähinnä siltä kantilta, että missä olen nyt noin niin kuin työelämässä. Ja olisko ehkä voinut johonkin toisenlaiseen suuntaan päästä, jos olis osannu ajatella sillon joskus... 

Mä oon ollu aina koulussa melko hyvä. Hyviä numeroita tokareissa ja hyvät keskiarvot jne. Kuitenkin lukion jälkeen olen vaan haahuillut. Hain opiskelemaan lastenhoitajaksi (tavoitteena oli päästä sairaalaan vauvalaan töihin), mutta en päässy. Menin sitten talouskouluun, joka onkin ollu paras kouluni ikinä. Tykkäsin aivan hirveästi kaikesta tuolla koulussa ja mua ärsytti, kun muut oppilaat kitisi kaikenlaista, kuten esimerkiksi sitä, kun piti vessojakin pestä. Minusta tuolta koulusta sai erinomaiset eväät elämään ihan kaikella tavalla.

Talouskoulun jälkeen hain sitten sosiaalipuolelle kouluun ja pääsinkin. Meinasin opiskella päivähoitajaksi (lastenhoitoa siis, nykyisin olis varmaankin nimike lähihoitaja) ja sitten kenties jatkaa lastentarhanopettajaksi. Lopetin koulun kesken parin kuukauden jälkeen. Isäni oli tehnyt erittäin vahvaa mitätöintipropagandaa ammatinvalintani suhteen, tyyliin "mikä homma tuokin nyt on, toisten kakaroita hoitaa" ja olen varma, että vaikka olenkin aina ihan hirveesti tykännyt pikkulapsista, se vaikutti minuun aika tavalla. Myös äitini on aikanaan "ystävällisesti" lytännyt amattihaaveitani sanomalla mulle, että "ei tuolla luonteella tulla koskaan opettajaksi", joka siis oli lapsuuden haaveeni ekaluokasta asti...

Noooh... siinä sitten tyhjän päällä olin hetken aikaa ja mietin mitäs nyt. Menin sitten vuodeksi kansanopistoon lukemaan kieliä (saksa, ruotsi, englanti). Isänihan kovasti ajatteli, että musta tulee kielenkääntäjä, kun noi kielet nyt oli mulla melko hyvä ja vahva alue aina koulussa. Eipä tullut. Ton vuoden lopulla mulla oli hyvin vahva haave lähteä lukemaan äikkää yliopistoon. Luin pääsykoekirjojakin jo. Oikeesti mulla on aika vahva kielioppitaito, joka ei tosin varmasti tule täällä blogissa esille, koska kirjottelen täällä tällein rennommin... mutta mun ehdottomasti iso vahvuus on siis kaikissa kielissä ollu aina se kielioppi ja olen melkoinen pilkkuville jos sille päälle alan. Olen tehnykin oikolukuhommia pienimuotoisesti joskus.

No kuinkas sitten kävi - löysin toisen kansanopiston, jossa oli aiheena ravitsemus- ja luontaistietous. Se oli aihe, joka oli alkanut kiinnostaa mua ihan ylitse kaiken. Jätin äikkä-haaveet ja menin vuodeksi lukemaan luontaisjuttuja. Se koulu on myös lähtemättömästi vaikuttanut mun ajatusmaailmaan, mutta eipä sieltäkään mitään ammattia tullu - vaikka oli mulla jossain kohtaa sielläkin ajatus jatko-opinnoista, joko lääkäriksi (ja nimenomaan erikoistumisalueena lapset) taikka sitten tuota luontaisalaa pitkälle eteenpäin. Myös ravitsemusterapeutti oli ala, jota vakavasti mietin. 

Ei tullu musta mitään noista; tuli äiti... tapasin mieheni ihan ton koulun loppupuolella ja aloin tehdä lapsia. 

Nyt sitten, kun lapset on isoja, olen hankkinut itelleni ammatin, tai siis kaksikin tavallaan. Eka kävin myynnin ammattitutkinnon. Opettaja kehotti jatkamaan opiskeluja. En jatkanu, menin kauppaan töihin. Sitten muutaman vuoden työnteon jälkeen levottomuus kasvoi liian suureksi ja aloin opiskella sitä merkonomi-tutkintoa... Ja mitä tapahtui - ei mitään. Olen edelleen kaupassa töissä. En tiiä missä muuallakaan, enkä uskalla hypätä.

Ihmettelen, miksi en vaan meinaa löytää sitä omaa oksaani. En kerta kaikkiaan tiiä mitä tahtoisin tehdä. Ikä alkaa painaa (olen nyt 43v) ja edelleen suunta on täysin hukassa. Olen miettiny elämäni aikana vaikka mitä ammatteja, kuten tossa jo kerroinkin: luokanopettaja, lastentarhanopettaja, jopa kotitalousopettaja (siinä hommassa kaikki muua paitsi ruoanlaitto kiinnostais ihan tosi kovasti), lastenhoitaja sairaalapuolella, lastenlääkäri, päivähoitaja sosiaalipuolella... Myös keittiöala kiinnosti jossain kohtaa, mutta arvatkaa mitä - työkkärin täti lyttäsi tän ajatuksen sanomalla, että mun papereilla pääsisi vaikka mihin muuhunkin... Yliopistossa äidinkieli olis kiinnostanu, kuin myös ravitsemusterapia... Nyttemmin sitten kaupan alalla eteneminen (esimies) tai sitten kirjanpitohommat, kenties tradenomiopinnot... Mutta MIKÄÄN ei kiinnosta sillein "sydämen pohjasta".

Olen töissä, kun on pakko olla jossain. Mulla on vakipaikka, mikä kai on parasta mitä voi olla tällaisena aikana ja pitäis olla ihan hirveen onnellinen ja tyytyväinen siitä. Olen kuitenkin väsynyt työssäni moneen asiaan, kuten vaikka siihen vuorotyöhön ja epäsäännöllisyyteen. Parasta tänhetkisessä työssä on tauot ja vapaapäivät ja lomat... Ja kuitenkin mä toisaalta ihan viihdynkin. En tiiä mitä ajattelisin itekään tästä kamalasta ristiriidasta. En tiiä kannattaako alkaa taas opiskella vai pitäiskö vaan olla tyytyväinen tähän mitä nyt on. En tee täysiä tunteja - en ees halua. Olisin tosi mielelläni kotona vaan. Tai sitten jos voisin vapaasti valita, tekisin jotain työtä kotoa käsin. Tai sitten voisin tykätä olla jossain merkityksellisemmässä työssä, kuten vaikka jossain eläinoikeustyössä. Tai en mä tiiä. Mä innostun ja kyllästyn niin nopeesti kaikkeen. Moni asia tuntuu niin hirveen turhalta. Oon niin hukassa!!!

Tämmösiä mietin. Oon joskus kirjotellu tänne vastaavaa ja saanu niin tylyä palautetta, että hohhoijaa. Että aikuinen ihminen eikä osaa olla mihinkään tyytyväinen ja ei se oo ihme jos ei lapsetkaan oo tasapainoisia kun ei äitikään oo. Jep jep. Onneksi jollain varmaan menee paremmin niin voi sieltä ylenkatsoa tällasta onnetonta, valittavaa ja päättämiskyvytöntä surkimusta. Näin mä nyt kuitenkin ajattelen ja tällasia mietin, enkä oikein itekään tajua miksi se oma juttu ei vaan aukene. Pitääkö sen aueta?

Kaarinan kirjaan palatakseni, jo ekalla lukukerralla sieltä nousi muutama todella osuva lause. Ne siis niin kerta kaikkiaan pomppasi sieltä tekstistä esiin, että pistin ne talteen. Nyt kun taas luin kirjan, alleviivasin noi kohdat.

Se, mikä on ihmiselle kaikken rakkainta, on hänelle oikea tie.

Kun jotain tahtoo tarpeeksi, unelmat saavat siivet ja asiat alkavat tapahtua omalla painollaan.

Kulje kumisaappaissa. Älä katsele jalkoihisi vaan kurkota taivaisiin. Hymyile toisille ihmisille. Tuntemattomillekin. Levitä siivet. Hyppää. Lennä.

Lisäksi Kaarina on kirjottanu mulle kirjan etulehdille omistuskirjoituksen: Muista, että asioilla on taipumus järjestyä.

Miten? Milloin?

***

Miten on, ootteko te löytäneet oman paikkanne?

Ootteko elämäänne tyytyväisiä vai onko kellään muulla tällasta kummallista oloa, että koko ajan vaan odottaa "jotakin"?

Heli

meidän ikeat

Olen jo pidemmän aikaa ajatellut tehdä tällaisen "meidän Ikeat"-postauksen, kun jossain blogissa näin vastaavan. Meillä nimittäin tuota Ikeaa riittää... katsoo melkeinpä minne vaan, niin jotain aina on näkyvissä. Siis oikeesti joka huoneessa. No, Ikea on halpaa, mielestäni nättiä ja ainakin meillä se on ollu myös toimivaa ja kestävää. Lisäksi Ikean kalusteet on mun mielestä todella helppoja kasata.

Varoitan jo etukäteen, että kuvat on aika synkkiä ja pimeitä... sellasta se on valokuvaus marraskuussa.

Mitä meillä sitten on yläkuvassa näkyvien sohvien lisäksi?

Aletaanpas ihan vaikka ulkoeteisestä... Siellä on tuo iso kaappi, jonka joskus ostin sieltä ale-puolelta. Ihan sillein riskillä, että mahtuukohan se ees autoon... Oltiin yhden kaverini kanssa kaksistaan reissussa ja niin me vaan se kyytiin tungettiin - kaksistaan... kukaan ei vaivautunu auttamaan, kun sitä raahattiin ja kyytiin survottiin. 

Kaapin sisällä on sitten Ikeaa valkoiset henkarit. Meillä on kylppärin muovisia kuivatushenkareita lukuun ottamatta kaikki henkarit Ikeasta. Minusta ne vaan on niin nätit. Ja tuo valkopohjainen pieni räsymatto on myös sieltä.

Pikkueteisestä löytyy ikealaista enemmänkin: kaapin sisällä oleva ritilikkö, ne henkarit, seinällä oleva peili, naulakkokoukku, ja taitaa muuten toi verhokin olla Ikean verhosta muokattu. (sori surkea kuva, ei vaan meinaa valo riittää millään...)

Kylppärin kalusteet on Ikeaa. Kuin myös valaisimet, penkki ja toisella seinustalla olevat pyyhenaulakot. (Noi pikkunaulakot ovessa ei muistaakseni ole sieltä.) Kaikki meidän pyyhkeetkin taitaa olla Ikeasta, esimerkiksi toi kuvan turkoosi. Kylppärin katossa on kaksi tankoa, mitähän lienee ne oikeesti ovatkaan, mutta meillä ne on kuivatustelineinä - eli siis henkareilla ripustetaan sinne roikkumaan vaatteita kuivumaan. Idea on matkittu yhden kaverin luota ja oli erittäin toimiva silloin, kun talossa oli neljä pientä tenavaa, joilla oli neljä märkää ulkohaalaria... Nykyään kuivattelen siellä siis puhdasta pyykkiä.

Keittiössä Ikeaa on paljon. Kuvassa on esimerkiksi hyllynkannattimet, osa puulastoista ja sitten tuo metallipurkki, missä on pikkulusikat. Ja lasipurkeista ainakin spagettipurkki on sieltä, mielestäni myös tuo pikkuinen sokeripurkki on Ikeasta. Sit mun kaikki maustepurkit on myös Ikeasta.

Mulla on myös paljon astioita Iksusta, esimerkiksi mustat leipälautaset, beiget ruokalautaset. valkoiset ja vaaleanpunaiset kulhot ja leipälautaset, juomalasit, sekä lisäksi useampiakin vuokia ja kulhoja. Pikkulusikoiden lisäksi kaikki muutkin aterimet on Ikeaa ja myös haarukat, veitset ja ruokalusikat on tuollasissa peltipurkeissa hyllyllä, vähän isommissa vaan. Ikeaa ovat myös servettitelineet ja usein ostelen sieltä myös servettejä. Ja on mulla myös ihania kannuja sieltä.

Ai niin, keittiön kellot on myös Ikeasta, kuinka yllättävää.

Kuvassa oleva kukkateline on myös Ikeasta. Meillä sen viraksi on muotoutunut kissan ruokintapaikka, se kun on kätevästi ylhäällä, ettei koirat pääse kissan kupille (vaikka kovasti kyllä silti aina sinne yrittävät...). Tuo lattialla oleva vesikuppi on myös Ikeasta, se on ollu todella hyvä tuohon hommaan. Oikeesti se siis on joku uunivuoka.

Tupakeittiön peränurkassa sijaitsee mun ikioma paikkani. Kirjoituslipasto on tietenkin Ikeasta... Samoin kuin taulun kehykset, valaisin, seinäkoukku, hiirimatto... ja noi lattialla olevat tyynyt+päälliset on kans sieltä - nuo on siis koirien pedit ja voin sanoa, että on erittäin toimiva ratkaisu pienille koirille. Päälliset voi pestä vaikka joka viikko.

Olkkarissa on sohvien lisäksi toki muutakin Ikeaa... Telkkaritaso ja jalkalamppu nimittäin. Tuolla vaatekaapissa on sitten jälleen niitä henkareita, ja telkkaritason laatikoista löytynee pari Ikean fleecehuopaa.

Yläkerrassa on tytön ompelupaikka, jonka tuolina on siniseksi maalattu Ikean keittiöjakkara. Kankaat säilyy noissa kangaslaatikoissa tuolla lokerikossa. Ja pöydällä on lamppu, arvatkaa mistä, no Ikeasta... Sanomattakin lienee selvää, että kaikki meidän verhotangot - kuten kuvassa - on Ikeasta. Nuo verhot olen väsännyt Ikean verhoista, en tiedä mitä materiaalia tarkalleen ottaen ovat, mutta minusta ne näyttää kivasti vähän kuin pellavalta. 

Ompelupöydältä löytyy yksi tuollanen kannellinen pahvilaatikko. Samoja on keittiön kaapissa. Siellä niissä säilytellään mm. lääkkeitä.

Meidän sängyn vieressä on tuollanen seinähylly yöpöytänä. Siihen on kiinnitetty toi kätevä pikkuinen valaisin, joka siis on Ikeasta. Myös herätyskello on Ikeaa. Ai joo, myös kaikki tyynyt on Ikeasta.

Malm-lipastoja meillä on ollu jo vuosia vaatelipastoina lapsilla. Tämä yksilö on jo siirtynyt muuhun käyttöön, eli tähän meidän sängyn lähelle, koska tytön huoneeseen se ei mahtunut ja tytön vaatteet on toisenlaisessa kaapissa muutenkin. Seinällä oleva tauluhylly on myös Ikeasta, siinä pidetään modeemia.

Tyttösen oma huonehan on sitten silkkaa Ikeaa... (paitsi tuoli ja sänky). Minusta nämä hyllyköt on erittäin kätsyjä, kun niihin mahtuu vaikka mitä, esimerkiksi lisää kankaita ja lankoja... Rottinkinen korikin on Ikeaa, samoin seinällä olevat tangot kippoineen, tauluhylly, magneettilista, ilmoitustaulu, taulun kehys, seinäkello, katto-, seinä- ja pöytävalaisimet, "koulupöytä" eli laatikosto ja pöydän kansi jalkoineen, pieni Malm-lipasto sälän säilyttelyyn ja mitähän vielä... Ai niin, nämä:

Tynnyreistä pienin on pupujen roskis, isommissa on heinää ja purua. Pupujen häkeissä on niitä pieniä halpoja mattoja pohjalla ja myös katolla ja lattialla häkkien edustalla on samaisia mattoja.

Pojan huoneessa on myös pöytätaso kaappeineen ja laatikostoineen Ikeasta, samoin valaisimet. Hänen huoneessa on myös se Malm-lipasto vaatteita varten.

Yläkerran vessa vielä... siellä on noi peilit Ikeaa, samoin pyyhkeet. 

Meillä on kaikkien noiden lisäksi ollu vielä esimerkiksi mattoja ja päiväpeittoja Ikeasta, mutta ne on jo muuttaneet muualle. Ja sit mä ostan oikeastaan kaikki meidän lamput sieltä, joskus myös paristoja. Ai joo, mun meikkipussi on muuten myöskin Ikeasta, ei sitä sovi unohtaa. =)

Ja hei, ehkä kaikken tärkein: tuikkukynttilät! Ne ihanat punaiset ja vihreät tuoksuvaiset on mun suosikkeja.

Jokohan ne oli siinä...

***

Mä kyllä tykkään ihan hirveesti käydä aina Iksussa. En käy usein, mutta silloin tällöin kuitenkin. Siellä on ihania ne valmiiksi sisustetut "asunnot", niissä on paljon kaikkea kivaa. Ja vaikka mun oma tyyli ei olekaan ehkä loppujen lopuksi samanlainen (eli niin runsas), saan sieltä kuitenkin paljon ihanaa silmänruokaa ja myös ideoita. 

Mitä sieltä yleensä ostan: tuikkuja, servettejä, pyyhkeitä, lamppuja - melkein joka ikinen kerta kun käyn, lähtee mukaan jotain näistä, ellei jopa kaikkia. Hinnat on halvat (ja juu, tässä kohtaa mä sujuvasti suljen silmät ja aivot enkä ajattele MIKSI ne on halpoja...), pyyhkeet on parhaat mitä tiedän, tykkään monista astioista siellä, samoin tuo sarja, mistä meillä on ulkoeteisen kaappi, mun kirjoituslipasto ja tv-taso on minusta tosi nätti. Ja sohvat on kyllä parhaat mitä meillä on ikinä ollu.

Mitä EN osta sieltä: lakanoita. Ne vaan on jotenkin aika ohusia enkä tykkää, että niistä lähes näkyy läpi.

***

Mites teillä, onko Ikeaa nurkat täys, vai kartatko sitä "halpaa paskaa" viimeiseen saakka?

Heli