Rakkaat kanssakulkijat.
Kulunut viikko on ollut yksi rankimmista ikinä, niin omassa elämässäni, kuin monen muunkin elämässä aivan varmasti. Uutiset maailmalta on olleet musertavia, pelottavia, suorastaan aivan kauhistuttavia. Päivät (ja yöt) on täyttyneet toinen toistaan kauheammista uutisista ja omat fiilikset on vaihdelleet lähinnä kauhun ja pakokauhun välillä. Seuraan uutisia kaiket päivät ja yöllä näen unta siitä, että katson omalta pihalta sienipilveä. Pelkään tulevaisuutta.
En ole koskaan ollut kiinnostunut politiikasta. Katson mieluummin YouTubea kuin uutisia, enkä jaksa ajatella kaikenlaista vaikeaa ja epäkiinnostavaa - paitsi nyt. Yhtäkkiä tuntuu, että olen pitänyt päätä pensaassa, enkä tiedä mistään mitään. Yhtäkkiä tietoisuus maailman tilanteesta tuntuukin todella tärkeältä ja kiinnostavalta asialta. Olen katsonut loputtomasti ajankohtaisia keskusteluohjelmia ja osallistunut jopa ensimmäistä kertaa elämässäni julkiseen mielenilmaukseen ja huutanut muiden mukana, kyyneleet silmissäni: Rauhaa, ei sotaa... Ja olen myös lahjoittanut rahaa, jos vaikka ne omat pikku roposetkin jotenkin auttaisi hädänalaisia.
Tänään mietin, että haluan myös blogissa tuoda julki muutamia ajatuksia, joita ihmisten niin sanottu "normaali käytös" on mieleeni tuonut. Ja silläkin uhalla, että joku suuttuu, sanon tämän:
Sen sijaan, että ostat itsellesi taas jonkun turhanpäiväisen rätin (=vaatteen), kotiisi jonkun maailman turhimman koristetyynyn tai torkkupeiton tai kipon tai kupin, tai käytät taas vitosen johonkin trendikkääseen latteen: LAHJOITA SE RAHA. On lukemattomia tahoja, joille se sinun typerä tyynysi tai ties kuinka mones paitasi ei merkitse mitään, mutta jokainen euro auttaa heitä, joilla ei ole kohta yhtään mitään muuta kuin henkikultansa. JOS heillä on enää sitäkään.
Toinen aivan valtavaa ahdistusta aiheuttava asia kuluneella viikolla oli tietenkin IPCC:n ilmastoraportti. Voi meitä ihmisiä, mihin jamaan olemme maapallon, ainutkertaisen kotimme saaneet. Voi meitä ihmisiä, kaiken valtiaita, kaiken tuhoajia.
Mulla on aivan raivoisia fiiliksiä, kun instagramissa joku esittelee niitä maailman turhimpia pikku ostoksiaan, joilla on päiväänsä piristänyt. Siis... kuka oikeasti tarvitsee joka sesonkiin uudet kipot, kupit, tyynyt, kynttilät, torkkupeitot, verhot, paidat, housut, kengät ja niin edelleen. EI KUKAAN. Mutta moni niitä silti shoppailee, jatkuvalla syötöllä.
(Mietin myös usein, että miten ihmiset yleensäkin KEHTAA koko ajan esitellä shoppailujaan???)
Väitän, että jos minä olen tunkenut pääni pusikkoon poliittisissa asioissa, on aika hel*etin moni tehnyt sen ilmastonmuutosta koskevissa asioissa. Minulta meinaa ihan järki kärvähtää, kun kuulen sellaisia kommentteja kuin "loppuis jo tämä lumen sataminen", "tulis jo kesä ja helteet", "ai mikä ilmastonmuutos muka, nytkin on lunta vaikka miten paljon" tai "mukavaahan se vaan on, kun ilmasto lämpenee - ei tarvii niin paljon lämmittää taloa". AAAAAAAAAAAAAAAAAARGH!!!
Myös tämä tilanne on saanut miettimään, että avaan sanaisen arkkuni. Joten sanonpa siis nyt teille: TEHKÄÄ JOTAIN, jotta meillä on vielä mahdollisuus elää jatkossakin. Vähentäkää eläinperäisten tuotteiden kuluttamista. Paljon. Mieluummin lopettakaa kokonaan! Tiesittehän, että nopein ja helpoin teko, jonka jokainen voi tehdä ilmaston hyväksi, on tuo eläinperäisten tuotteiden käytön vähentäminen? Jättäkää myös ne typerät ja turhat ostokset tekemättä. Nauttikaa siitä, mitä teillä jo on, ja jos on pakko jotain ostella, niin ostakaa VAIN TARPEESEEN, EI MIELIHALUUN. Jos teitä ihan oikeasti ja todella kiinnostaa nähdä lastenne ja etenkin lastenlastenne kasvavan, TEHKÄÄ VIIMEINKIN JOTAIN sille asialle. Joka ainoa teko on tärkeä, se kaikkein pieninkin. Aloittakaa nyt heti maailman pelastaminen. Nyt aivan heti, jotta jotain edes olisi jäljellä jälkipolvillekin.
Ei kahta ilman kolmatta... meilläkin kävi korona. No, se nyt ei ollut onneksi meillä mikään kauhean vakava juttu, mutta voipahan sanoa, että seKIN on nyt koettu. Ensin sairastui tytär, joka siis asuu jo omillaan. Ei tavattu häntä ja ajateltiinkin, että ei se tauti sieltä meille hyppää. No, ehkei hypännytkään, mutta sitten kyläiltiin pojan luona katsomassa 4-vuotiasta pojantytärtä. Hänellä oli vuotanut nenästä verta - eipä arvannut kukaan, että se oli koronaoire, vieläpä ainoa oire, mikä koko tyttösellä oli! Kyläilyä seuraavana päivänä tuli tieto tytön positiivisesta testituloksesta.
Sieltäkö sitten lie se tauti meille loikkasi, joka tapauksessa ensin sairastui mies (ja poika ja hänen avokkinsa) ja sitten lopulta minäkin, vaikka kuvittelin jo olevani teräsleidi, kun kotitestit näyttivät monta päivää aina vaan negatiivista (vaikka vähän oireitakin oli). Mutta joo, olihan se lopulta testissä kaksi viivaa sitten minullakin.
Meillä oli kummallisesti miehen kanssa täysin erilaiset oireet: hänellä oli kuumetta, kova päänsärky ja ihmeellinen jalkojen pakotus. Minulla oli lähinnä nuha. Muutamana päivänä pikkuisen kurkkua karhenteli ja jonkun yskähdyksenkin köhäytin. Yhden kerran tuli tunne, että en saa vedettyä happea keuhkojen täydeltä - erehdyin tekemään muutaman askelkyykyn ja hypyn, ja heti kroppa rankaisi. Mutta muutoin olin koko ajan ihan ok, kävin koiraa lenkittämässä kerran tai pari päivässä ja sitä rataa.
Minä en kauheasti pelännyt tuota tautia enää - koronan alkuaikoina kyllä pelkäsin. Nyt minulla oli alla jo kolme rokotusta (miehellä kaksi) ja muutenkin oli virus jo tainnut heikentyä, joten otin asian lähinnä sillä tavalla, että tulee jos tulee, eiköhän siitä selvitä. Mitenkään siis aliarvioimatta sitä, että joillekin tämä tauti on edelleen tosi paha homma.
Nuo edelliset asiat ovat siis olleet viime aikojen negatiivisia juttuja. Kaksi ensimmäistä on vakavasti horjuttaneet omaa uskoa tulevaisuuteen ja lisänneet pelkoja sekä oman navan että myös läheisten ja oikeastaan koko maailman puolesta. Tämä ilmastonmuutoksen tilanne ei olisi todellakaan kaivannut rinnalleen enää pelkoa sodasta, etenkään kaiken tuhoavasta ydinsodasta. Se uni, jossa katselin omalta pihalta käsin valtavaa sienipilveä... se tunne oli niin lannistava. Että tämä oli nyt siis tässä... Ja kaikki tämä kauhu juuri nyt, kun koronasta alettiin pikkuhiljaa selviämään.
Olen ollut tän kuluneen viikon aikana välillä tosi masentunut ja surullinen, ja itkumieli on herkässä. Välillä olen aivan kauhuissani, välillä lannistunut. Uutiset tosiaan rullaa silmissä koko ajan ja vaikka niitä on kammottava lukea, haluan kuitenkin pysyä tilanteen tasalla. Aina välillä uutisten seasta kuitenkin pilkahtaa toivo, ja jotkut asiantuntijat telkkarissa osaa kyllä puhua hyvin rauhoittavalla tavalla. Mutta no, toiset sitten sanoo just niitä asioita, mitä ei todellakaan tahtoisi kuulla, vaikka tietää tasan tarkkaan, että uhka on totinen tosi meillekin.
Nyt ei varmaan muuta voida kuin odottaa, miten tässä kaikessa käy. Ilmastoasioihin voidaan kyllä silti vaikuttaa jokaisena päivänä - jos vaikka tästä vielä muu maailman tilanne paremmaksi muuttuisi ja päästäisi rauhassa rakentamaan parempaa maailmaa kaikille. Saa nähdä, onko toiveajattelua...
Jos lopuksi vielä kertoisin parista positiivisesta asiasta.
Ensinnäkin: mun opinnäytetyö alkaa viimeinkin valmistua, juhuu! Olen parin viikon aikana saanut sitä kirjoitettua tosi paljon. Tavallaan vähän koomistakin ehkä, mutta vasta tänään, kymmenien kirjoitettujen sivujen jälkeen, sain viimein ikään kuin tärkeimmät palaset loksahtamaan paikoilleen. Jos on oppareita kirjoitellut, niin tietää, että siellä pitää olla toimeksianto ja sitten asetetaan tutkimuskysymykset, joilla toimeksiannosta kumpuavaa tutkimusongelmaa tai vastaavaa aletaan selvittämään. No, nämähän olisi tietenkin hyvä olla suht selvillä työn alusta asti, mutta mä oon pyöritellyt niitä tähän päivään saakka...
Nyt mulla on kuitenkin siis ajatus tosi kirkas ja työ on niin sanotusti kirjoittamista vaille valmis. Ja siis hyvin pitkälle jo kirjoitettukin. Ensi viikolla on ohjaavan opettajan kanssa palaveri ja toivon, että hänenkin mielestään tilanne on sellainen, että voin piakkoin laittaa työn opponoijalle luettavaksi. Senkin jälkeen vielä kestää, että työ on ihan viimeistä pistettä vaille valmis ja kaiken maailman valmistumiseen liittyvät muodollisuudet on tehtynä, mutta kyllä tässä voi sanoa, että loppu alkaa jo häämöttää ja valmistuminen siintää jo näköpiirissä - ehkä vasta kesäkuun puolella, mutta kuitenkin.
Niin, se toinen positiivinen asia sitten: taisin saada töitä. Asia varmistuu todennäköisesti huomenna, mutta sain tänään pientä vinkkiä jo siihen suuntaan. Varmistusta odotellessa siis.
✩✩✩✩✩
Tämmöisiä mietteitä tänään. Onko teillä ollut murheita maailman asioista? Halatkaa rakkaitanne ja varmistakaa omilla teoillanne, että jatkossa kaikilla olisi täällä maailmassa hyvä olla.
Kaikkea hyvää teille kaikille, love and peace,
terveisin Heli
Totta puhut. Mutta ei nuo instapyllistelijät luovu latteistaan vaikka maailma sortuisi ympäriltä. Edelleen kuvaavat ruoka-annoksiaan trendiravintoloissa. Shoppailevat ryysyjään ja esittelevät niitä vaikka instassa yleensä keikistelevät ilman niitä.
VastaaPoistaJos joutuisivat elämään sotaa käyvässä maassa niin luultavasti olisivat rynnimässä ensimmäisinä pakoon junissa ja autoissa.
Mä en ole jaksanut seurata sellaisia tyyppejä instassa, jotka esittelee itseään koko ajan. Mutta sellasia seurattavia mulla on jokunen, jotka melko paljon kaikkea kyllä ostelee. Ja koska olen itse aika lailla sellaista vastaan, se kiinnittää huomiota ja aika ajoin tosiaan ärsyttää. Jokainen tietty tekee niin kuin haluaa, mutta kyllä mua välillä todella harmittaa se ajatus, että eikö nää ihmiset ajattele tippaakaan ympäristöä... aina vaan niitä uusia koristetyynyjä, joita taitaa valmiiksi jo olla miljoona. Esimerkiksi tällaisessa maailmantilanteessa oikein korostuu se, miten älytöntä turhuutta ne uudet tyynyt on, kun toiset tuolla taistelee elämästään...
PoistaEn tiedä, miten rohkeana itsekään olisin, jos sota tulisi. Pelkäisin kyllä varmasti ihan hirveästi, kun jo tämä pelkkä ajatus siitä sodan mahdollisuudesta saa ajoittain ihan kauhun valtaan. Toivottavasti tuo kauheus loppuu äkkiä ja ihmiset saa elää rauhassa ja turvassa.
Ensiksi onneksi olkoon. Jo etukäteen. Kaikkea pahaa tapahtuu ja se ei koskaan tule luultavasti loppumaan. Aina tulee joku tai jokin mikä pistää maailman sekaisin. Kyllä tästäkin selvitään, uskon siihen vankasti. Ja maailma saa rauhan.
VastaaPoistaKiitos kiitos, ihan vielä siihen onnitteluun ei ehkä ole aihetta, mutta toivottavasti jo viimeistään kesällä.
PoistaKyllä, maailma on paha paikka, eikä kaikkea pahuutta saa koskaan kitkettyä pois. Se on niin surullinen ajatus! Mutta tottahan se on. Täällä pitää vaan koittaa itse elää rauhassa ja toimia sen puolesta. Mun usko tulevaan on pahasti horjunut, mutta toivo elää pienesti kuitenkin. Toivotaan siis, että konflikti on ohi mahdollisimman pian.
Minuakin järkytti ilmastonmuutosraportti kaiken tämän muun paskan keskellä. Että tämäkin vielä - Korona, Ukrainan sota ja nyt vielä muistutus siitä, että persiilleen menee, tehdään sitä tai tätä.
VastaaPoistaOlen lukion biologian ja maantiteen opettaja, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että lähes jokainen oppitunti on "doomsday" -kamaa, vaikka miten yrittäisi lieventää todellisuutta. Lukiolaisile ei kuitenkaan ei voi enää pehmittää asioita, vaan faktat on kerrottava just niinkuin, ne ovat. Mun on siis pakko lähes joka päivä käsitellä näitä synkkiä asioita heidän kanssaan.
Mutta nyt korjaaan tuon: ei ole PAKKO, vaan SAAN käsitellä niitä aiheita heidän kanssaan. En todellakaan elä, kuten opetan, mutta koen ihan älyttömän suurta tyydytystä siitä, kun näen nuorison tajuavan tilanteen, kun puhun siitä. Meidän vanhempien sukupolvi on tietyllä tapaa "menetetty" - aika harvaa meidän ikäistä saa enää ajattelemaan asioita uudella tapaa. Mutta nuot nuoret; ne ajattelevat, kyseenalaistavat, miettivät - ja aika moni niistä kääntyy oikeaan suuntaan.
Sanon heille aina, että on turha jäädä miettimään, mitä teki eilen "väärin". Pitää keskittyä siihen, että huomenna (tai viikon kuluttua) tekee edes yhden pienen asian kerrallaan "oikein". Kun rittävän moni meistä tekee yhden asian oikein (edes silloin tällöin), siitä kertyy aika iso kokonaisuus.
Ja hei, ne oikeasti alkavat ajattelemaan asioita ja aloittavat tekemään niitä oikeita tekoja, kun se lähtee siitä, että miettivät jutut oman elämän kautta. Noissa nuorissa on meidän tulevaisuus ja mulla on aika kova luotto heihin 💛
Sun blogia on ollut kiva seurata, anteeksi, etten ole käynyt kommentoimassa aikaisemmin. Rauhallista mieltä ja iloa sulle surullisesta tilanteesta huolimatta! 💛💛 💛
Joo, se raportti oli kyllä oikein kirsikka kakkuun.... koronaa kärsitty pari vuotta, sitten tuo kauhea sota ja sitten vielä se lopullinen niitti siihen, että turha tässä on räpistellä, kaikki on menetetty jo kuitenkin... sellainen fiilis mulla oli päällimmäisenä ne pari ekaa päivää. Teet mitä vaan, ei se auta... No, aion silti jatkaa yrittämistä.
PoistaSulla on kyllä sellainen pesti selvitettäväksi, että huhhuh! Aivan älyttömän lohdullista kuulla, että nuoret ymmärtää tämän asian ja pohtii sitä. Ja ottaa toivottavasti siitä opikseen ja toimii sen hyväksi, että maailmasta tulisi parempi paikka. Ja siis oikeastaan pakkohan heidän on toimia, koska kyse on heidän omasta tulevaisuudestaan... ikävää vaan, että me ollaan tällainen paskakasa heille nyt tarjoamassa perinnöksi ja selvitettäväksi...
Kiitos kun seuraat blogiani ja kiitos tosi paljon viestistäsi - se oli todella ihana valopilkku tämän kaiken keskellä. Tsemppiä sinulle arvokkaaseen työhösi tulevaisuuden toivojemme parissa! ♥
Olin ensimmäisen sotaviikon niin kertakaikkisen ahdistunut ja peloissani, että olin ihan varma, että sydän pettää.
VastaaPoistaJa siitä huolimatta, että en oikeastaan halunnut seurata uutisia, seurasin niitä silti siinä toivossa, että sieltä joku toivonkipinä ilmenisi. Oli vähän samanlainen riippuvuus kuin koronan alkuaikana, jolloin koin samanlaisia tunteita, jotka nyt näin jälkikäteen on laimentuneet ja painuneet jo johonkin osittaiseen unholaan. Tuntuu, että kun yhdestä ahdistuksesta pääsee, lyödään eteen seuraava, jonka jäljiltä se edellinen ei enää tunnu juuri miltään.
Pidin kolme päivää ihan totaalista uutistaukoa ja kielsin ketään mainitsemasta niistä mulle mitään ja edelleen tehdään niin, että mies katsoo uutiset ja suodattaa sitten mulle sellaiset, joita arvelee mun kestävän tai joista voi kuvitella mun saavan toivoa. Paitsi sitten eilen päätin itse katsoa puoli ysin uutiset ja sydän mureni samantien, kun kerrottiin, että Venäjä on osunut täsmäiskulla lastensairaalaan. Niin raakaa, julmaa ja raukkamaista, että ei voi käsittää.
Lisäksi on ollut huoli meillä työyhteisössä olevasta nuoresta ukrainalaispojasta, jonka muu perhe on nyt siellä sodan keskellä ja taistelee henkensä ja kotinsa puolesta samaan aikaan kun yksin jäänyt täällä murehtii tilannetta. En enää muista, näitkö tähän liittyvän tositarinani Instan stooreissa, mutta sekin on raastanut sydäntä. Nyt onneksi on pienenpientä valoa näkyvissä ja päivitän, jos tapahtumat etenee niinkuin toivotaan. Ja samalla rukoilen, että perhe säilyy elossa.
Olen lahjoittanut rahaa isojen järjestöjen keräyksiin ja ollaan tuettu myös konkreettisesti tuota meidän "omaa" ukrainalaista, mutta kyllähän se silti kovin pieneltä se apu tuntuu. Onneksi ihmiset kuitenkin tuntuu olleen aktiivisesti lahjoittamassa ja moni on nyt tarjoamassa kotiaan ukrainalaisille pakolaisille, mikä on mielestäni todella hieno teko <3.
Sota on tullut mullakin uniin ja ihan tosissaan mietityttää, selvitäänkö me tästä. Ja olen myös vienyt ajatukseni liiankin pitkälle miettiessäni, mitä tarkoittaa kun perheessä on kaksi armeijan käynyttä nuorta miestä ja mieskin vielä sen ikäinen, että kuuluu reserviin. Lähtee järki.
Mutta etten nyt lisäisi ahdistusta, joka on itsellä alkanut ajoittain jo helpottaa, kun olen keskittynyt palauttamaan ainakin syömiseni kuntoon ollakseni mahdollisimman vahva henkisestikin, toivotan ihan hirmuisen paljon onnea opiskelujen päätökseen saattamisesta ja erityisesti siitä työstä <3<3. Siitä toivottavasti kuullaan, kun on aika.
Mä niin ymmärrän sun fiilikset!! Mä oon välillä todella peloissani ja suruissani, välillä pystyn hetkeksi unohtamaan. Nyt olen huomannut, että joku sellanen sietoraja on ylittynyt... En vaan oikein kestä enää kuunnella uutisia ja niitä skenaarioita esim. natoon liittyen. Muutkin uutiset välillä ahdistaa kovasti: ei armoa, iskut suoraan heikoimpiin... Aivan käsittämättömiä on ne niiden selittelytkin, ja kun aivan kaikki on käännetty päälaelleen... Siis niin hulluja kaikki - tai etenkin se yksi!! Surettaa myös tavalliset kansalaiset (molempien) jotka tästä kärsii. (On tietty niitäkin, jotka on tän kannalla tuolla "naapurissa"... niitä säälin myös, koska ilmeisesti ne on täysin propagandan kyllästämiä, eivätkä tiedä oikeasta maailmanmenosta mitään... tai eivät uskalla sanoa oikeaa mielipidettään.)
PoistaNäin ne sun storyt kyllä, mutta en vaan silloin kommentoinut niihin mitään. Mutta ajatuksissa he ovat olleet kyllä mullakin. Toivottavasti selviävät hengissä!
Seuraan yhtä venäläistä nuorta naista YouTubessa, oon ollut huolissani miten heidänkin siellä käy jatkossa. Olin tänään tosi helpottunut, kun tuli video, että he on lähteneet sieltä pois miehen ja lapsen kanssa (Venäjältä siis). Hän odottaa toista lastaan ja he oli alkaneet puhua asiasta... tunti siitä, niin oli matkaliput varattuna, kolmen tunnin kuluttua olivat jo matkalla. Kaiken jättivät, jopa likaiset tiskit!! Sinne jäi koti ja kotimaa, he halusi pois sieltä myrkyllisestä maasta ja ilmapiiristä. Toivon heille pelkkää hyvää uudessa elämässään. Turvaa ja rauhaa.
Mä oon lahjoittanut vasta kerran rahaa. Pitäisi varmaan laittaa vielä uudelleen jonnekin. Ja juu, arvaa vaan, samat mietteet... mullakin on poikia ja vävypoika, ja mies myöskin vielä sen ikäinen, että käsky kävisi hänellekin... karmeeta.
Sorry Annukka, kun en ole kommentoinut sun postaukseen. Luin sen kyllä ja aattelin monenlaista. Muun muassa, että mikähän on oma maksa-arvoni... Mulla on ongelmia kolesterolin kanssa, oli pakko tehdä elämään muutoksia viimein, kun lukemat oli jo niin pelottavia. (Siis jep, kasvissyöjä ja kolesterolit korkealla...!! Oivariini vaihtui Keijuun ja suklaa jäi vähemmälle. Kaikkeen näköjään tottuu... vielä kun painon saisin jollain tsempillä laskuun...) Toivottavasti sun maksa-arvojen tilanne selkiintyy, ja löytyisi siihen joku selitys. Mystinen on ihmiskroppa välillä. Tsemppiä sulle! ♥
Tää mun työ... aattelin, että jonain toisena aikana olisin varmaan ollu ihan että jee jee, jippii ja hurraa, sain töitä. Nyt oon vaan että... no, töitä... Mulla on elokuulle asti oleva sopimus sellaseen hankkeeseen, jossa on tarkoitus kohentaa yhden yhdistyksen viestintää ja tiedotusta. Ei nyt ihan mun alaa, mutta on tässä joitakin osioita, joissa opinnoissa olleista asioista on hyötyäkin. Mutta tää on toisaalta vasta ihan aluillaan, että katsoo nyt sitten. Teen tätä osittain etänä, mikä on hyvä juttu, etenkin näillä bensan hinnoilla... (matkaa toimistolle on noin 60km yhteen suuntaan...)
Ajan kanssa tuntuu olevan vähän haasteita, kun se opparikin pitäisi vielä pakertaa loppuun. Se on pitkällä kyllä, mutta työtä on vielä, ja nyt tuntuu, että aika loppuu vaan päivistä kesken. En ole vielä ihan saanut kunnon rytmiä tähän kaikkeen, oon niin pitkään ollut kotona ja päivät on täyttyny hyvin ihan ilman kokopäivätyötäkin... Mutta toivottavasti tästä pikkuhiljaa alkaa hommat sujumaan.
Kaikkea hyvää siihen suuntaan, Annukka! ♥
Kiitos ihanasta pitkästä vastausviestistä Heli ja kaikkea hyvää sinne myös <3
Poista♥ ♥ ♥
PoistaKuulun siihen outoon porukkaan, joka ei seuraa uutisia.
VastaaPoistaLuen siis Hesarin paperisena joka ikinen aamu ja tiedän missä maailma makaa, mutta en jää niitä miettimään. Tottakai Ukrainan tilanne on hirveä ja ehdin ajatella, että kohta se idän idiootti vyöryy meillekin rajan yli. Jotenkin olen kuitenkin niin fatalisti, etten jaksa pohtia sitä edeltä käsin vaan elän tätä hetkeä ja suren sitten jos on pakko.
Shoppailusta ajattelen pitkälti samoin. On varmasti kivaa saada uudet housut ja takki, ja ja ja... mutta minäkin välillä ihmettelen miksi ihmisten ainoa vapaa-ajan harrastus on shoppailu. Ja ennen kaikkea mietin miten jollain voi olla koko ajan rahaa edes ostaa uutta. Siis joka viikko.
Näin kun on puolitoista kuukautta pystynyt välttelemään jopa ruokakaupassa käyntiä, ajatuskin siitä, että lähtisi ostoskeskukseen pyörimään, aiheuttaa lähinnä huonovointisuutta.
Ilmastoraportinkin havainnoin kun se julkistettiin. Joo, meidän lapsenlapsilla ei tule olemaan asiat hyvin. Huoh!
Toki näin puulla lämmittävänä en pysty silti kuin toteamaan, että ikävää, mutta itselläni ei ole vaihtoehtoa. Näillä sähkön hinnoilla en pysty kilpailemaan lämmitystavan valinnassa.
Kulkutauti sitten osui teillekin. Toivottavasti selvisitte helpolla!
Meillä mies ei enää edes muista sairastaneensa, itselleni on jäänyt keuhko-ongelmia. Toivon, ettei muutu long-covidiksi.... mutta jää nähtäväksi sekin.
Ihanaa, että oppari on pikkuhiljaa valmis!!! Onnea siitä!
Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!! Pitäisi tulla mahtava keli.
Sulla on kyllä ihan viisas katsantokanta tuohon tämän hetken maailmantilanteeseen. Se etukäteen murehtiminen ei suuremmin vie asioita mihinkään muuhun suuntaan kuin siihen, että itsellä on koko ajan paha olla. Mä oon koittanut pikkuisen hillitä uutisten katselua nyt. Ikävää vaan, että välillä sieltä aina pomppaa esiin asioita (Suomen tilannetta koskien lähinnä), jotka taas saa kauhistuksen valtaan, eikä niistä ajatuksista vaan oikein pääse eroon. Ei kai auta silti muu kuin seurailla, mitä tuleman pitää. Ja toivoa parasta, ihan kaikkien kannalta (paitsi no, ehkä sen yhden hepun osalle en niin hirveästi mitään hyvää toivo...).
PoistaShoppailuun liittyen mietin minäkin myös tuota rahan määrää, mikä ihmisillä on siihen laittaa. No, olen kyllä kuullut sellaisen kommentin, että siksi käy töissä, että pystyy ostelemaan kaikkea kivaa... Ja toki kaikki saa rahansa käyttää miten lystää, mutta surettaa silti, että eikö ihmiset nenäänsä pidemmälle ajattele. Ehkä jotkut sitten hoitaa itseään ja mielenterveyttään sillä, että unohtaa maailman asiat, realiteetit ja edessä olevat ikävät skenaariot, ja hankkii vain kaikkia kivoja, piristäviä juttuja itselleen ja kotiinsa... Mun mielestä se ei ole hyvä asia, mutta noh, mikäs minä olen sanomaan, mikä kenellekin sopii.
Meillä on myöskin puulämmitys. Ja kaksi autoa. Ja niin edelleen. Mutta kyllä niidenkin kanssa elävä voi miettiä, miten tämä oma elämäntapa (on esim pakko pitää niitä kahta autoa) voisi olla vaikka sitten muilta osin sellaista, että siitä olisi mahdollisimman vähän haittaa maapallolle. Konsteja on monia kuitenkin, joilla tilannetta voidaan parannella.
Juu, niin se korona iski tännekin. Mies oli muutaman päivän kipeämpi, kuumeinen jne, mulla ei ollut nuhaa kummempaa. Eli sanoisin, että vähällä me päästiin loppujen lopuksi. Lapsista 3/4 on nyt myös sairastanut taudin, saa nähdä selviääkö meidän 6 hlön perheestä nyt siis yksi ilman tautia! Toivottavasti sulle ei tule mitään pysyvämpiä juttuja kyseisestä kurimuksesta!
Oppari vaatii vielä työtä... huoh. Just pitäis sen pariin palata. Oltiin reilu vuorokausi reissussa ja vaikka ulkona aurinko paistaa, niin mun on vaan pakko avata koneet ja alkaa tehdä sitä, että se ihan oikeesti joskus valmistuisi. Alkaa olla turnausväsymystä kyllä sen suhteen selvästi ilmassa...
Mukavaa sunnuntaita ja ensi viikkoa! ♥