Mua harmittaa, ettei tässä meidän (yksityis)tiellä ketään muita tunnu kiinnostavan torjua noita lupiineja, vaan vuosi vuodelta ne leviää pidemmälle. Ei se vaatisi kuin yhdet, vieläpä melko kohtuulliset, talkoot (per vuosi), että revittäisi ne kaikki lähitienoon kukkaset jonnekin roskasäkkeihin ja vietäisi pois. Tilanne ei kuitenkaan vielä ole aivan toivoton, mutta muutaman vuoden päästä kyllä jo on.
Kyllä mä ainakin mieluummin tuollaiset ojanpenkereet ottaisin kuin ne lupiinien valtaamat! Ehkä mun pitäisi ehdottaa jotain talkoita pidettäväksi, eikä vain valitella blogissani... ja ainakin nyt sitten itse koittaa keräillä sen minkä pystyy. Aika ajoin olen myös kiskonut kukkia ja viskannut niitä vaan kuivumaan tielle - en kyllä tiedä, onko siitä minkään valtakunnan apua.
Keräilen myös roskia teiden varsilta lenkeilläni. Oijoi, kylläpä olenkin hyvä ihminen, mitali mulle! 😉 Mutta joo, jotenkin sellanen lenkkeily, millä ei ole ikään kuin mitään tarkoitusta, ei oikein nappaa mulle. Kun oli koirat, kävin niitä lenkittämässä. Pelkästään itsekseen on jotenkin aivan turhauttavaa kulkea, joten pidän nykyään vyölaukussani roskapusseja, joihin napsin teiden varsilta kaikenlaista ryöhnää. Itse asiassa ihan käsittämättömän paljon sitä roskaa teiden varsilla onkin.
Olen hiukka hämmentynyt asiasta, jonka opin tänään: myös havupuilla on ruska. Mietin tuota kuvan mäntyä katsellessani, että mikäs tauti siihen on iskenyt, kun noin kellastuu... ja otin sitten kuvan ja googlasin. Ja niin kävi, että minun piti elää 53-vuotiaaksi kuullakseni, että havupuut, pääasiassa mänty, todellakin kellastuttaa osan neulasistaan ja pudottaa ne syksyllä. En voi uskoa, etten tiennyt tätä aiemmin!!! Siis tiedän kyllä toki lehtikuusesta tämän. Mutta että tavan mänty??? Ja siis olenhan mä nyt toki nähnyt kellastuneita neulasia, mutta olen varmaan aina nähnyt niitä maassa enkä puussa.
Kuten rakas ystäväni asian ilmaisi: Every day is a school day! (Eikä muuten tiennyt hänkään tästä, kuten ei myöskään mieheni. Tiesikö joku lukijoista??)
No, vielä siis on ajoittain myös kesää jäljellä. Töissä menin yksi päivä nauttimaan teekupposeni pihan puolelle, kun oli niin aurinkoista ja kaunista. (Huomaa villasukat jalassa...) Tuo mun työpaikka on aivan ihanassa paikassa ja jokaisena työpäivinä jaksan ihastella kauniita vanhoja puurakennuksia, isoja vaahteroita, pihalla juoksentelevia oravia ja sitä miljöötä yleensäkin. Muutettiin tuonne vajaa vuosi sitten (joulukuun alussa) ja ennen tuon paikan löytymistä otti kyllä ihan huolella päähän ajatus, että pitää lähteä pois juuri rempatusta ihanasta ja kaikin puolin tosi toimivasta tilasta. Mutta vaikka muuton myötä tilat pieneni kolmannekseen entisestä, toimivat kalusteet piti hävittää ja kokouksiin joutuu nyt raahautumaan milloin minnekin, ei kyllä enää harmita yhtään enkä kaipaa entiseen ollenkaan!
No mutta kerrotaanpas tässä nyt vähän muitakin kuluneen kuukauden juttuja - on nimittäin ollut melkoista menoa koko elokuu, ja kaikenlaista kivaa ja vähemmän kivaa on tapahtunut. Käytiin ensinnäkin peräti kahdet kahden päivän festarit; ekat täällä kotikylillä ja toiset Tampereella. Kuvassa oman kylän kekkereillä ollut Turmion Kätilöt eli Turmikset, joista tykätään täällä meidän kulmalla Suomea tosi kovasti - myös minä tykkään (ja meno oli sen mukaista!).
Tampereen festareilla oltiin siskon + miehensä kanssa ja hauskaa oli. Sen siskon miehen kanssa toteutettiin molemmat pitkäaikainen haaveemme: eli kyllä, se olen minä tuossa (epäselvässä) kuvassa köyden päässä roikkumassa!! Olen tosi kauan halunnut hypätä benji-hypyn ja vähän siinä sitten ehkä toisiamme yllytettiin...
Siskon mies hyppäsi ensin ja tuli sieltä alas saman tien kun ylös pääsi. Kun minun vuoro tuli, mulla meinasikin yllättäen mennä aivan täysin pupunen pöksyyn! Mua ei jännittänyt tippaakaan siellä alhaalla ennen hyppyvuoroani, mutta sit siellä yläilmoissa meinasi olla aivan ylitsepääsemätön paikka pudottautua pää edellä tyhjyyteen kohti asfalttia. Hetken piti puhaltaa, mutta lopulta otin ohjeistetun asennon, pistin silmät kiinni ja annoin sen avustajahepun kevyesti tuupata mua eteenpäin. Ja sitten kiljuin kuin tapettava, kun putosin... (se pudotus just tuntui ajatuksena ihan järjettömältä!) ja sitten se olikin noin viidessä sekunnissa ohi koko homma. Aivan käsittämätöntä, miten hypyn jälkeen ei tuntunut YHTÄÄN MILTÄÄN! Ei mitään euforista onnen tunnetta tai "jes, mä tein sen"-fiilistä. Pelkästään ajatus, että ok, no se oli sellanen juttu sitten.
No, seuraavaksi sitten vissiin laskuvarjohyppy...
On nyt aika sekavaa kerrontaa taas mulla, mutta pakko on näyttää tämä glamping-tasoinen teltta, joka pari kertaa tuli viritettyä elokuun aikana. Ekan kerran nukuin siellä lapsenlapsen kanssa ja tokan kerran miehen kanssa. Miehen sain sinne houkuteltua, kun yksi yö makailtiin terassilla tuijottelemassa tähtiä; laitoin taljat alle ja viltit päälle ja olikin aika ihanaa siinä vilakassa yöilmassa pötkötellä, tähystellä taivaalle ja odotella näkisikö tähdenlentoja (oli se perseidien aika silloin). Nähtiinhän niitä, kuin myös lukemattomia satelliitteja, kun aamukahteen asti katseltiin. Ja seuraavaksi yöksi mies sitten lupautui mun kanssa telttaretkelle. Selkä ei ollut kovin ihastunut kovaan petiin kylläkään - vanhaksi tässä todellakin alkaa tulla.
Ollaan tänä kesänä panostettu isosti kotiin. Ensin tehtiin se terassi ja sitten vaihdettiin ikkunoita. Kuvassa tuvan ikkuna ennen (ei listoja jne) ja jälkeen. Mietittiin tätä hommaa monta vuotta ja nyt sitten viimein toteutettiin, ja olen kyllä tosi tyytyväinen! Otettiin ikkunat asennettuina, vaikka mies vähän olikin ensin, että laittaahan hän nyt ne itekin... Koska mulla on aika pitkä (yli 30v) kokemus siitä, miten "nopeasti" meillä hommat hoituu (esim. kuvan ikkunan listoitus, ikkuna asennettu varmaankin vuonna 1989), vaadin että ikkunat tosiaan otetaan asennettuna. Ja reippaat pojathan hoiteli homman listoineen päivineen valmiiksi parissa päivässä!
En ole muuten edelleenkään saanut verhoja laitettua takaisin... en tiedä laitanko edes, kun tykkään noista ilmankin! Tuo viherkasvi kivasti kehystää ikkunaa ja koitan kasvatella muidenkin ikkunoiden ympärille vastaavia, hyvät alut on jo useammassa.
Olen monesti sanonut, etten ole mikään innostunut puutarhailija, ja sanon taas. Mutta siististä tykkään, ja niinpä eräänä kauniina päivänä sain hoideltua tuon saunantakusen kuntoon. Mulla on kaksi kompostoria, koska köh köh, eräänä syksynä en jaksanut tyhjentää sitä, jonka vuoksi se täyttyi talvella ihan äärilleen ja oli pakko ostaa toinen siihen viereen... No enivei, tuo alue on piilossa katseilta eli eipä tule sitä juuri raivailtua, joten siellä rehottaa kaikenlaista kasvia pitkin poikin. Nyt tyhjensin toisen kompostorin ja pesin sen, poistin lahonneet aluset, revin kasvustot, laitoin uudet aluset, asettelin käytössä olevan kompostorin kohdilleen ja viritin vielä lavakauluksista lehtikompostorinkin. Kyllä nyt kelpaa siihen asti, kun aloitan taas koko homman alusta uudelleen joskus ensi kesän lopulla...
Kertokaapa muuten, te jotka kompostoinnin handlaatte, että miksi tuo kompostori mädännyttää pohjalla olevat kamat? Mä luulin nytkin, että siellä on ihan valmista tavaraa, kun pinta oli aivan hienoa multaa jo. Yllätys olikin iso, kun pohja oli märkää ja mätää! Hajuhan oli ihan järkyttävä, eikä se haju tunnu haihtuvan, vaikka pesee ja kuinka pitkään kuivattaa ja tuulettaa. Mua ihan lannistaa, kun joka vuosi tuntuu käyvän tämä sama juttu, vaikka miten talikon kanssa häärään ja kääntelen.
Laitetaan loppuun vielä yksi kesäisen oloinen terassikuva. Olen koittanut istuskella tuolla päivittäin, kun kelit sen nyt vielä sallii. Pitää vissiin vähän alkaa vilkuilemaan sääennusteista mitä on tulossa, ja viikonlopun aikana taas vähän valmistella pihaa talveen. Puuvarasto pitää ainakin siivota ja polttopuita tilata, ylikasvaneet kesäkukat vaihtaa vähän toisenlaisiin ja keksiä säilytyspaikat vesipumpulle, painepesureille, grillille, ulkokalusteille ja niin edelleen.
Suloista syyskuuta, ystävät! Kuullaan taas!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Tosi mukavaa, jos kommentoit! ♥