opparin vääntöä, marttailua, kaappihaaveita ja muita mietteitä

 

Helmikuun eka. Voi hyvänen aika, miten aika juoksee! Olen taas noin 25 kertaa tammikuun aikana miettinyt, että voisi kirjoitella blogia, mutta kuinkas sitten kävikään... 

Mun on nyt pitänyt oikein todella potkia itseäni tekemään oppariani. Tuo kirjakasa liittyy vahvasti asiaan... en ole tosin kaikkia noista kirjoista edes kunnolla aukaissut edelleenkään, ja voi olla, ettei niistä kaikista edes ole avuksi, mutta tuollaisia on nyt kuitenkin kaapin päälle kasaantunut.

Opparin aihe on oikeasti mua kovasti kiinnostava. Minähän olin siis viime syksynä muutaman kuukauden opintoihini liittyvässä asiantuntijaharjoittelussa meidän alueen marttapiirissä ja se oli ihan tosi ihana paikka. Olen suuri marttafani! Sain sieltä aiheen myös oppariini ja suurissa harhoissani kuvittelin, että sen tuosta kirjoittelen pikapikaa ohimennen heittämällä valmiiksi... 

Mä sain siis kaikki muut opinnot valmiiksi siten, että 13.12.2021 oli vihoviimeisen projektin vihoviimeinen esitys. Mulla oli joku ihmeen kuvitelma, että siitä sitten vaan potkaisen opparin käyntiin ja se on about (tutkimusta ja sen analysointia vaille) valmis joskus tammikuussa (ja sen tutkimuksen sitten vaan enää siihen naputtelen helmi-maaliskuussa...). Voi hahhah... Nyt alkoi helmikuu, ja homma on aivan vaiheessa!!

Fiilishän on välillä siis ollut just tuo. (Mua huvittaa toi kuvasarja ihan älyttömästi. Olen sen napannut kuvakaappauksena jostain päin instagramia.) Paitsi että toisaalta asia todellakin kiinnostaa. Mutta se teoriapuolen lukeminen ei kyllä hirveästi ole aina napannut. Ja sitten toisaalta, kun olen viimein tarttunut kirjaan, esim. marttojen historiaan, niin kyllähän se kiinnostaa. Mikä loputon ristiriita!!

Mulla oli alkujaan jo melkoinen kamppailu yleensäkin hahmottaa opparista se runko - mihin keskityn, mikä on tärkeetä, mikä ei, mikä on ikään kuin "sateenvarjo" ja järjestys asioille. Alkuun olin ihan, että "tällein se menee, jes!". Kunnes sitten palaverissa selvisi, että en nyt ihan kuitenkaan ollut ajatellut asiaa loppuun asti... Tällä hetkellä mulla on aika selkeä ajatus siitä, miten homman rakentelen. Saa sitten nähdä, mitä opet sanoo huomenna palaverissa.

Suurin vaikeus on ollut se teorian lukeminen kaikkineen. Mun oppari on toiminnallinen, ja se toiminta ja siitä kirjoittaminen on kyllä sujuneet ihan suht ok. Hiukan mulla on tunne, että menen ns. per*e edellä puuhun, koska olen todellakiin tehnyt toiminnallisen osuuden ennen kuin edes teoreettinen osuus on tarkasti mulle hahmottunut... mutta näin tämä nyt menee. 

Oppari ei siis todellakaan ole leikin asia, ainakaan mulle. Saa nähdä kuinka monta kuukautta sen parissa vielä pakertelen!

Oppariini liittyen minustakin tuli viimein martta. Perustin siis sellaisen kestävään kehitykseen liittyvän martta-toimintaryhmän ja muun muassa siitä nyt sitten kirjoittelen. Olen käytännössä vetänyt tätä uutta ryhmää, tehnyt sille toimintasuunnitelman ja takana on nyt jo neljä marttailtaa.

Yhden kerran meillä oli marttaillan aiheena kestävät vaatevalinnat (tietäjät tietää: Garderobi) ja harjoiteltiin myöskin parsimista. Mulla on tuollaset ystävän kutomat lapaset olleet ihan räjähtäneet jo ikiajat, ja sain sitten viimein tartuttua neulaan ja lankaan niiden kanssa...

...ja uulalaa, sain kuin sainkin parsittua kaikki reiät niistä! Innostuin ihan täysillä tuollasesta pykäpistoparsinnasta, sain sillä siis erittäin paljon kivempaa jälkeä aikaiseksi kuin "tavallisella" parsinnalla, joten lapasten lisäksi parsin myös yhdet sukat (joissa myös oli useita reikiä). 

Ehkä minusta vielä kunnon martta tulee, kun alan viimeinkin tehdäkin jotain, enkä vain loputtomasti suunnittele tekeväni!!

Työasioiden suhteen olen edelleen aivan kuutamolla. (Kuva on ns. aasinsilta aiheeseen.) Mä hain yhtä työpaikkaa, pääsin haastatteluun ja olin... kolmen parhaan joukossa... eli en saanut paikkaa. Äääääh!! Työ olis ollut just passeli mulle, väitän, että olisin osannut homman ja se oli aiheesta, joka kiinnostaa mua paljon. Haastattelu meni hyvin ja "kiitos, mutta ei kiitos"-puhelukin oli todella kiva ja kannustava. Tehtävään valitulla oli sama koulutus kuin minulla (mutta jo valmistunut) ja ratkaisevia tekijöitä hänen voitokseen olivat vahva some-osaaminen sekä paljon esiintymiskokemusta. Eli alkaa ilmeisesti alalla kuin alalla vallita tuo somen tärkeys. 

No, mä hain sitä paikkaa sillä mielellä, että jos se on minun, mä saan sen. Jos en saa, sitten tulee jotain muuta. En ole erityisen uskonnollinen, mutta oikeesti mun ajatus oli tässä hommassa, että se on niinku herran haltuun. Niin käy, kuin on tarkoitus käydäkin. Ja kun se puhelu sitten tuli, pystyin ottaa sen vastaan ilman itkua ja parkua. (Olin juuri silloin Ikeassa, että olishan se vähän noloakin ollut siellä jonkun sohvan takana nyyhkyttää.)

Mutta siis... en nyt sitten tiedä, mitä tapahtuu työrintamalla. Mulla on yksi juttu kyllä tiedossa, mutta se asia ei ole vielä oikein edennyt. Ja hei... toisaalta ajattelen, että onneksi ei vielä olekaan. Kyllä tämä oppari olisi hyvä saada alta pois ensin! Vaikka rahallisestihan tässä nyt olen sen opintotuen varassa vaan, kunnes valmistun. Toisaalta mies ei ole sanallakaan valittanut tilanteesta (vaikka mulla on välillä TODELLA huono omatunto siitä, että hän pakertaa töissä ja minä vaan loisin kotona...) ja näinkin pärjätään kyllä.

Ikeasta puheen ollen: mä todellakin haluaisin tuon kaapin. Olen nyt kaksi kertaa käynyt jo sitä hiplaamassa, mutta en ole raaskinut ostaa (175€, eli noin 3/4 mun kuukausituloista...). Mä olen tässä kuitenkin nyt todennut, että tämä seuraavan kuvan kaappi...

...on söpöydestään huolimatta vaan kerta kaikkiaan vääränlainen ja kuten kuvasta näkyy, joudun säilyttelemään esimerkiksi kirjoja kaapin päällä, kun ne ei vaan tuonne mahdu. (Enkä tykkää tästä kamojen kasailusta sinne ja tänne, kun ei kaappeihin mahdu!) 

Tuo haaveideni kaappi ei ole paljoakaan korkeampi kuin nykyinen kirjoituslipasto, mutta siinä on just ratkaisevasti enemmän hyllytilaa. Tuossa kirjoituslipastossa kun siis on tuolla hankalassa alakaapissa (jonne joutuu suunnilleen konttaamaan, etenkin jos tuo levytaso on auki) vain kaksi hyllyä (tai siis alataso ja yksi hylly) ja sitten tuossa yläosassa on vain pikku lokerot ja isompi tila, jossa on nyt tulostin. Mua todellakin ärsyttää, kun joudun kasaamaan tavaraa tulostimen päälle ja sitten aina kaivamaan sen sieltä esille. 

Uusi kaappi olisi erittäin ideaalin kokoinen ja tykkään myös sen ulkonäöstä. Mä siis oikeesti tykkään monesta Ikean jutusta ja niiden ulkonäöstä: toi kirjoituslipastokin on Ikeasta ja minusta KAUNIS, mutta osoittautunut vain nyt tiloiltaan vääränlaiseksi. Saa nähdä, josko näppäinsormi vielä joku päivä lipsahtaa tilaamaan tuon kaapin!

Tämäkin kirjakasa pyöriskelee tuossa tasolla, kun voisi kaapissakin olla...

Olen koittanut miettiä tuota kaapin tarvetta ihan tosissani. Mä olen (tunnetusti?) kova karsimaan tavaroitani. Nyt on kyllä käynyt mielessä, että onko mulla liikaa tavaraa..? Mulla on yhdessä toisessa kaapissa muun muassa kynttilätarpeita ja niitä oli syksyn aikana siellä tosi paljon - nyt olen niitä tehnyt valtavat määrät sieltä pois. Ne vahat kuitenkin vei aika paljon tilaa. Toinen tavararyhmä on noi marttajutut: mulla on useampi lehtikotelollinen matskua ja nyt tuon toimintaryhmän tiimoilta vielä lisääkin. Kolmanneksi olen alkanut tehdä meidän kulmakunnan vesiosuuskunnan laskutusta (vapaaehtoistyötä käytännössä), ja pitäisi nekin mapit jonnekin saada. Ja sitten mulla on vielä jokunen mapillinen opiskelujuttuja. Ja siis se kaappi, missä nuo kaikki nyt on, on myös ihan liian täynnä ja aina joutuu edestä purkamaan tavaraa, että pääsee takaosan kamoihin kiinni... aargh!

Kysymyksiä: Tarviinko opiskelujuttuja todella joskus elämässäni vielä? Kannattaako mun jatkossa tilata niin hirveitä määriä kynttilämatskuja? Kuinka paljon ajattelin säilöä noita marttajuttuja? Onko se uusi kaappi siis todella tarpeen, vai huomaanko muutaman kuukauden kuluttua, että olisinhan mä ne tavarat saanut mahtumaan entisiinkin tiloihin...? Tällä hetkellä voitolla on ajatus, että tarviin uuden kaapin. Katsotaan, miten käy.

Jottei liian tiukaksi pohtimiseksi menisi, laitan vielä kuvan minun ja 7v lapsenlapsen shakkipelistä. Kummallakaan ei siis ole hajuakaan säännöistä, joten meidän pelit on aina erittäin mielenkiintoisia. Lopuksi kaikki on syöneet toisensa, ja nappulat on liikkuneet laudalla erittäin erikoisilla tyyleillä. Mutta pääasia on, että pelataan. Uno meiltä sujuu sentään ainakin suht oikeilla säännöillä ja olen erittäin innoissani, että saan tytöstä itselleni pelikaverin, joka ei edes suutu, vaikka häviää välillä.

Kerrottakoon, että muistipelit mä kyllä häviän noin 9 kertaa kymmenestä, siinä lapset on jotenkin aivan käsittämättömiä neroja. Mietin viikonloppuna sitä(kin) pelatessamme, että aikuisten aivot taitaa olla niin kuormittuneita, ettei jotkut kuvien paikat vaan kerta kaikkiaan mahdu enää sinne muun sälän sekaan. Ajattelin myös, että miten kovassa ylikuormitustilassa vaikka omatkin aivot on, kun ne oletettavasti raksuttaa esimerkiksi tuon opparin takia taustalla koko ajan... Olen siis joskus noussut yöllä klo 01.30 kirjoittamaan ylös ajatusta, joka tuli mieleeni, etten vain unohda sitä.  Toisaalta se "taustaraksutus" tuottaa välillä tulosta ja joku pohdituttava asia ratkeaa aivan yhtäkkiä, kun sen vaan antaa siellä pään sisällä rauhassa hautua.

Jaahas, pitäisiköhän sitä nyt nousta pyllyltään ja lähteä hiukkasen tuulettamaan noita nuutuneita aivoparkoja ulkoilmaan. Meillä on täällä tolkuttomasti lunta, ja lisää sataa koko ajan. Onneksi pihassa käy aura, ettei kolattavaa ole kovin hirveästi. En ajatellut nyt siis kolailla, mutta mainitsinpa nyt tuon, jos saisin sillä vaikka lisäpisteitä, koska olen kuitenkin noin kolme kertaa tänä talvena kolannut... =D

No niin, nyt riittää tämä höpertely. Hauskaa helmikuuta kaikille!

terkuin Heli