tiistai 2. joulukuuta 2025

pieni tervehdys

 


On taas se aika vuodesta, kun tarvotaan pimeässä aamusta iltaan. Itse olen tällainen aina väsynyt ihmistyyppi ja nämä valottomat ajat tuntuu kyllä väsyttävän vielä lisää. Töihin ajaminen, varsinkin jos vielä vettä sataa, ei ole kovin kivaa näillä keleillä (työmatkani kestää noin 50 minuuttia). Lunta siis odottelen tienoita valaisemaan. Ja välillä voin onneksi tehdä myös etätöitä, jolloin voin tyystin jättää ne ajelut väliin.

On myös se aika vuodesta, kun joulua laitellaan. Lumettomuudesta johtuen itselläni ei kyllä ole oikeastaan ollenkaan vielä joulumieltä. Olen koittanut innostua ja raahasin jo koristelaatikonkin alakertaan, mutta en ole saanut laitettua esille kuin yhden koristerimpsun, jossa mm. tuo kissa roikkuu. Yhden pienen hyasintin olen ostanut myös, mutta se meinaa nyt selvästi näivettyä - en ymmärrä! Käyn sitä kuitenkin välillä nuuskuttelemassa: hyasintti on mulle joulutuoksu nro 1.  💗

Edellisessä postauksessa kirjoittelin siitä, miten aloitin jumppailun - taas kerran. No, se on ollut todella kivaa ja olen siellä käynyt innokkaasti aina kun vain mahdollista. Nyt ikävä kyllä on ollut taukoa, koska olen ollut kohta pari viikkoa flunssainen (ärsyttävä tauti, kun se sitkuttelee olematta kuitenkaan mikään sängyn pohjalle kaatava) ja kohta seuraakin jo joulutauko. Mutta keväällä takuulla jatkan siellä taas. 

Tuon kyseisen jumpan lisäksi olen käynyt sopivina hetkinä viikoittain myös barressa. Se on vähän sellaista "ollako vai eikö olla kivaa"... Hyvä hiki siellä tulee, mutta on myös juttuja, joista en tykkää yhtään. Sanotaanko nyt vaikka niin, että tuo jumppaseuran jumppa on keski-ikäiselle tantalle sopivampaa kuin balettimainen barre.

Tuossa kuvassa olen muuten siellä jumpassa. Oli pakko ottaa kuva hauskasta kuvakulmasta: tuossa ollaan siis jalat seinälle nostettuna.

Ulkoilua pitäisi harrastaa enemmän. On jotenkin hassua, että TIETÄÄ ulkoilun tekevän hyvää, muttei sit kuitenkaan tee sitä. Esimerkiksi tänään laitoin just ystävälle viestiä, että kävin itseni kanssa taistelua siitä, lähtisinkö kävelylle, mutta hävisin taistelun ja päädyin sohvalle katsomaan YouTubea ja syömään suklaata... Inhoan itseäni aina, kun olen tällainen vätys, mutten silti saa ruhoa liikkeelle. 

Olen todella paljon miettinyt viime aikoina koiran hankkimista, koska koira minut sohvalta aiemminkin on saanut ylös ja liikkeelle. Ja totta puhuakseni kaipaan välillä tosi paljon pientä rakasta karvakorvaa hellittäväkseni. Kissa on myös ollut mielessä, mutta senkin hankinnasta olen toistaiseksi pitäytynyt. Eläimiä siis ihastelen toistaiseksi vain kauempaa, kun lintujen ruokintapaikalla käy jos jonkinlaista siivekästä tai pellolla näkyy rusakoita, kettu tai kauriita.

Toisaalta se, ettei kotona ole eläimiä, antaa kyllä myös vapautta. Käyn useamman kerran vuodessa Lapissa kuopuksen luona - kävin viimeksi nyt lokakuussa ja lähden taas vuodenvaihteen tienoilla. Koiria saa sillä reissulla rapsuttaa ja hoitaa kyllä ihan sydämensä kyllyydestä, koska siellä niitä riittää. (Kuvassa etualalla mun lemppari heidän rekikoirista, Emma.) Ja kaikilla muillakin lapsillani on koirat. Ja myönnettävä on, että tavallaan on ihan kivaakin, kun kotona ei ole karvaa joka paikassa.

Mulla on ollut mielessä niin kovasti kaikkea, mitä tekisi mieli tänne kirjoitella, mutta nyt en sitten muistakaan niistä juuri mitään. Ei ole hyvä tämä kuukausien kirjoitustauko... toisaalta ei myöskään varmaan ole ihan kirkkain ajatus näin klo 23 illalla. Ehkäpä siis jatkan joku toinen kerta. Nyt koitan mennä nukkumaan, sillä olo on kovasti paljon väsynyt. Kuulin tänään itse asiassa vinkin, että tilli auttaisi unettomuuteen, joten koitan muistaa tämän sitten, kun taas valvottaa yöllä (teetä kuivatusta tillistä, hmm...).

Mitäpä muille kuuluu? 

PS. En ymmärrä, mikä hulabaloo edellisessä postauksessa on käynyt: onkohan tekstissä ollut joku sana, joka on noussut jossain google-haussa tms? Postauksessa on nimittäin käynyt väkeä aika paljon verrattuna moneen aiempaan postaukseeni. Tai sit on vaan tultu katsomaan, millainen supertreenaaja siellä tilin taustalla oikein hyörii... heh! 😁