kesän loppu

Ihanat, rakkaat ystäväni kävivät kylässä. 

On kamalaa, kun ystävät asuu niin kaukana... toinen Vaasassa ja toinen peräti Englannissa asti. Nyt he pääsi kerrankin yhtä aikaa meille, ja juttua tietenkin riitti, vanhojen muistelua ja tämänhetkisten tilanteiden katsastamista. Koska minä asun edelleen täällä suunnalla, missä ollaan aikanaan tutustuttu, tehtiin nostalginen kierros vanhoilla kulmilla.

Tuosta keittiöluokasta meillä on paljon rakkaita yhteisiä muistoja. ♥ 

Tuo opisto on yleensäkin ottaen ollut meille kaikille sellanen käänteentekevä paikka elämässä. Siellä on opittu asioita itsestämme, toisistamme ja maailmasta, ja sieltä on suunnistettu jokainen sitten omiin erilaisiin elämänkäänteisiimme. Minä olen joskus siellä ajellut katselemassa ennenkin... mutta nyt päästiin sisälle asti käymään. Itku silmässä siellä käveltiin ja katseltiin ja muisteltiin... Nyyh!!

Opistolta ajettiin kiireen vilkkaa viemään toista ystävää bussiin. Voi elämä, olispa enemmän aikaa olla yhdessä... yksi hyvin vähän nukuttu yö vaan ja sitten oli hänen jo palattava kotiin. Nyyh sillekin!!

Toinen ystävä jäi onneksi meille moneksi päiväksi vielä. Hänen kanssaan lähdettiin sitten vielä uudelleen ajelemaan tuonne opiston liepeille. Lisää haikeita muisteloita luvassa...

Tässä järvessä ollaan uitu, ja olen myös joskus kävellyt lenkin tuon järven ympäri. Tällä kertaa jätettiin kyllä uimiset väliin:

Noin vihreetä järvivettä en muista koskaan kyllä nähneeni!! Jälkikäteen luinkin sitten, että tuolla on tosi paljon sinilevää just nyt. Onneks ei menty.

Voi rakkaus noita maisemia... ♥♥♥ Ja mitkä upeat pilvet! Tunsi itsensä aika pieneksi tuolla pilvien alla.

Vein ystävän lapsineen käymään kotieläintilalla (kuvassa tosin kuopukseni), joka sijaitsee itse asiassa ihan lähellä tuota meille niin tärkeää opistoa. Oli mukavaa nähdä eläimiä, lapset rapsuttelivat innoissaan pupuja, kilejä ja aasia, joka kuljeskeli vapaana siellä ihmisten luona. Ja sitten tietenkin herkuteltiin Olgan ihanilla leivonnaisilla.

Koska olen erittäin rakastunut Repoveteen ja vieraatkin sinne halusivat, lähdettiin yhtenä aurinkoisena päivänä sinne. Ystävän ihanat 10- ja 7-vuotiaat lapset olivat tosi reippaita ja jaksoivat oikein hyvin kävellä viiden kilometrin lenkin. Minusta oli tosi hauska kuunnella heidän keskinäistä englanninkielistä rupatteluaan.

Kyllä nuo maisemat vaan on upeat ja lumoavat! ♥

Ystävän kanssa juteltiin kaiket yöt ja päivät. Univelkaa kertyi tajuttomasti. Aika loppui tietenkin ihan kesken ja monen monta juttua jäi vielä puhumatta. Lisäksi meillä oli ajoittain niin raskaita aiheita käsittelyssä, että ne painaa vieläkin sydäntä. Ikävä on kova ja haaveilen matkasta Englantiin...

* * *

Jotenkin putosin ystävän lähdettyä taas sellaiseen väsymyksen ja alakulon alhoon, etten meinaa sieltä oikein ylös päästä. Osansa tekee toki se, että univelkaa kertyi paljon, enkä tunnu saavan nukuttua sitä pois. Osansa tekee sitten ihan tämä muu elämä. Työnantajakin muisti napakalla juustohöylällä ja siivutti kolmasosan työtunneistani pois... tarkoittaa siis jatkossa vyön kiristelyä ja sen miettimistä, tullaanko näin edes toimeen vai pitääkö keksiä jotain muuta. 

Mutta näistä lisää sitten tuonnempana. Nyt oli tarkoitus lähinnä kerrata vielä omaankin mieleen muistoja rakkaiden ihmisten kanssa vietetystä ajasta, joka oli oikeastaan ihan loppuhuipennus ihanalle kesälle. ♥ Minä olen ihan syksyfiiliksissä jo ja minun syksyyn taitaa kuulua alakulo ja melankolia aina... nyt sitä vielä siivittää sydänystävien ikävöiminen.

Heli