maanantai 24. lokakuuta 2016

missä menee raja? mikä on hyvä?


Mä olen niin tympääntynyt. Niiiiiiin tympääntynyt. Mihin tämä maailma on oikein menossa, jos ihan oikeesti on laissa sanottu, että on sallittua kuvata vaikkapa koulussa opettajaa?? Luin siis tänään tyrmistyneenä lehdestä tämän asian. Olen jotenkin kuvitellut, että ihmisillä sentään on jonkunlainen oikeus päättää, saako itseä kuvata vai ei. Mutta ei sit ilmeisesti olekaan näin. Eli nämä nilkit, jotka sitä opettajaparkaa kuvasivat, saivat tehdä sen ihan luvan kanssa. Ja laittaa nettiin.

Sairasta.

Mun mielestä kännykät ei kuulu koulutunneille ollenkaan. Ja muutenkin minusta ihmisellä on todellakin oikeus kieltää muita kuvaamasta itseään. Ja se, että laitetaan nettiin jonkun muun kuvia/videoita kuin ihan vaan omiaan, omasta naamastaan, pitäisi ilman muuta olla kiellettyä. Ellei siis ole toki lupaa kysytty, ja saatu. Mutta ei, on kuulemma laillista sekin, jos ei kuvatun henkilön kunniaa loukata. Opettaja siis saa näkyä netissä, kuulemma. Mitäs meni kirkumaan julkisella paikalla.

Mä olen niin sen opettajan puolella. Tän päivän nuoriso osaa olla aivan kamalaa, siitä on omakohtaisiakin kokemuksia ihan lähipäivien ajalta. En yleistä, on niitä hyvin käyttäytyviäkin nuoria paljon. Mutta sitten on myös näitä "tiedän oikeuteni"-tyyppejä. Jotka siis ainakin luulee tietävänsä mitä saa tehdä ja mitä ei... Ja kaikki se kettuilu ja pään aukominen ja häiriköinti sitten pitäisi vaan hissukseen ja vastaan sanomatta sietää. Jos hermosi menetät, olet sitten hullu ja netissä kaikkien räävittävänä...


Olen tässä sit miettinyt, että missä menee raja sen suhteen, mitä vaikkapa minun ammatissa pitää ihmisiltä ottaa vastaan ja suodattaa itseään puolustamatta. 

Minulle on sanottu, että "sä oot j***lauta hullu", kun olen toiminut lain ja työntantajan sanelemien sääntöjen mukaisesti. Mulle on auottu päätä, kun olen kieltäytynyt myymästä humalaiselle tai paperittomalle. Tai kun olen kieltäytynyt antamasta ilmaiseksi / myymästä hävikkiin meneviä tuotteita. Sinänsähän mulle on ihan yksi lysti, mitä niille kamppeille tapahtuu - tarkoitan siis, että ei ole minun pussista pois. Mutta on mulla nyt kuitenkin tottakai velvoite toimia työssäni sillä lailla, kun yleiset käytännöt ja lait ja työnantaja sanoo. 

Viimeisin veto oli juurikin tuo nuorison temppuilu. Siinä vaiheessa, kun alettiin vihjailla, että "tämä on julkinen paikka" (mitä se ei muuten edes ole!) ja "täällä saa kuvata" (noup!!), alkoi mulla kyllä mennä kuppi todellakin yli. Mä en jaksa mitenkään sietää sitä, että mun työrauhaa häiritään uhkaamalla kuvata mua ja laittamalla nettiin. Jos mä teen työtäni, niin kuin mun kuuluu tehdä, eli esimerkiksi häädän häiriötä aiheuttavat tyypit ulos, niin mä en todellakaan koe, että mun pitää sietää tollasta uhkailua. Ja sen tuo nuoriso kyllä osaa, uhata ja kertoa "oikeuksistaan".

Mikään työ ei ole sen väärti, että sitä tekemällä ihminen saatetaan naurunalaiseksi tai johonkin nettiin arvioitavaksi.


Voi olla, että on todella typerää avautua tällaisista asioista täällä. Meidänkin työpaikalla on säännöt siitä, mitä someen voi työstään laittaa. No, en minä täällä mitään salaisuuksia jaa mielestäni. Jos oman mielipiteen kertominen on rikos, niin sittenpähän on. Minä nyt kuitenkin olen sitä mieltä, että työpaikan on oltava sellanen, että siellä on hyvä ja turvallinen olla. Ja tämän opettaja-somekohun jälkeen tuntuu, että nuoriso on vaan entistä röyhkeämpää. Luulevat olevansa viisaita kun mitkä, kun tekevät tuollasta.

Tuleepahan vaan mieleen, että nyt kun ne tyypit on sinne someen kaikenlaista laittaneet - ja varmasti laittavat jatkossakin - niin ovatko mahtaneet miettiä, miten niihin suhtaudutaan vaikka siinä vaiheessa, kun hakevat töitä...?? Ei ne jutut pelkästään niitä kuvauksen kohteita vahingoita. Ne jutut on siellä aina ja ikuisesti, ja ne vahingoittaa ihan yhtä lailla sitä kuvaajaa itseään. Kuinka moni työnantaja luottaa ihmiseen, joka on tehnyt toiselle ihmiselle tuollaisen tempun? Entä jos se tekee sen vaikka työkaverilleen, tai pomolleen? Tai vuotaa julki jotain työpaikan salassapidettäviä asioita??


Eikä se riitä, että pitää töissä taistella typerien teinien kanssa. Sitä pitää nähtävästi tehdä myös kotosalla. Osaa ne omatkin olla maailman ärsyttävimpiä. Kun ne tulee isoiksi, alkaa selkeesti tuo vastaan sanominen asiasta kun asiasta. Onhan se ihan tervettä, että sellanen kyseenalaistaminen tulee jossain kohtaa ja se kuuluu asiaan. Mutta jos tarvii joka ikinen kerta vääntää asioista ja perustella, miksi toimitaan siten kuin toimitaan, niin kyllä se alkaa aika lailla rassaamaan pääkoppaa. Minulla ainakin. 

Epäilen, että on hyvin tarpeellista kokea näitä ketutuksen tunteita lapsiaan kohtaan, että sitten pystyy kestämään sen, kun ne oikeesti lähtee kotoa. Kyllä minusta ainakin tuntuu välillä, että mielellään potkaisisin ne mahdollisimman kauaksi täältä, ja mieluiten ihan just heti nyt. Sitten kun se lähdön hetki todella koittaa, tunteet on kuitenkin myös hiukkasen haikeita. Samalla hetkellä iloisia siitä, että ne lähtee omaan elämään, ja haikeita, ettei ne ole enää minun pikkuisia.

Ilmeisesti on myös olemassa äitejä (ja kaippa myös isiä), jotka kaipailee kauheesti kotoa lähteneiden lasten perään, eikä millään vielä päästäisi niitä omilleen. Minä oon sitten varmaan aika huono äiti, kun minusta se on vaan hyvä, että ne älyää joskus lähteä... Kiva kun käyvät välillä, mutta ihan jees kuitenkin, että eivät enää majaile minun nurkissa.


Viimeaikaisten tapahtumien valossa olen siis taas todella ankarasti miettinyt, mitä minä elämältäni haluan. Tai siis työelämältäni. No ok, olen sitä vatkannut pitkään jo...

En minä osaa olla stressaamatta asioista, vaikka ne miten olis sellasia, mistä ihan turhaan stressailee. Esimerkiksi tuo, kun sitä kuvaamista vihjailtiin... ei todella tuntunut kivalle. Mietin, että miksi minä tällasta joudun sietämään? Tai miksi minun tarvii olla illat ja viikonloput töissä? Eikö mulla oikeesti ole mitään muuta vaihtoehtoa?? Kuunnella kettuilua, sietää epäkohteliaita ihmisiä, kestää kokoaikaista tunnetta siitä, että mitään ei ehdi tehdä kunnolla ja mikään ei ole koskaan valmista? Lisäksi se jatkuva väsymys epämääräisen elämänrytmin takia...

Moni asia työssäni on kuitenkin tosi paljon vastaan mun arvoja ja sitä mistä mä saan iloa. Jotenkin tuntuu oman elämän totaaliselta tuhlaamiselta viettää sitä paikassa, missä ei tunnu hyvältä olla. No, mun työ on ihan ok, pääosin. Tavallaan tykkään siitä myös. Hyllyttäminen on omalla laillaan järjestämistä, mistä pidän kovasti. Mä myös todella mielelläni siivoan jotain epämääräisiä nurkkia kuntoon siellä.

Mutta... Se, että olen vegaani, on tietynlainen ahdistuksen aihe työssäni. Samoin kuin teen kotona liharuokia perheelle, vaikka en itse niitä syö.. niin samalla lailla tuntuu työssäni aika hassulta roudata lihaa ja maitoa hyllyyn. Ja se, että pidän kauhean turhauttavana kaikkea sitä turhaa tavaraa ja kulutusta, mitä maailmassa on.. niin se on myös jotain, mikä on aivan vastaan sitä mitä teen työkseni, eli myyn, myyn ja myyn. Kulutuksen kasvattaminen on osa työni tavoitetta. En välttämättä pidä ajatuksesta...


Onnekseni  mulla on mahdollisuus tehdä osa-aikatyötä. Mulla on vakituinen työpaikka, se on myös tänä päivänä jonkunlainen turva kuitenkin. En uskaltaisi lähteä tyhjän päälle todellakaan. Mutta en kyllä mitenkään myöskään havittele täysiä työtunteja ja isoa palkkaa. Meillä on kaksi palkansaajaa ja me pärjätään, vaikka mä teenkin vähän vähemmän töitä. Ja myönnän, että olen taipuvainen hyvin vanhanaikaiseen ajattelumalliin: mies tekee töitä ja tuo palkan kotiin, nainen on kotona ja hoitaa lapset ja kodin. Näin meillä olikin kymmenisen vuotta silloin, kun lapset oli pieniä.

Musta on itse asiassa aika kauhistuttavia ne jutut, mitä lehdistä lukee ton työllisyyden ja lasten suhteen. Esimerkiksi, että on tavoitteena että kaikki 4-vuotiaat (muistaakseni) saataisiin varhaiskasvatuksen piiriin, koska "lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen". Täh?? Entä oikeus kotona olemiseen äidin/isän kanssa, rauhalliseen elämänrytmiin ilman hoitoon sinkoilua ja suurissa ryhmissä olemista?? Ja miten ihmeessä tässä toteutuu poliitikkojen visio siitä, että kaikki äidit lähtis töihin? Siis öö, mihin töihin?? Koko ajan työpaikat vähenee, yt-neuvotteluja käydään, yrityksiä kaatuu... ja sitten vaan jaksetaan vouhkata siitä, että menkää ihmiset töihin. Uskoisin, että aika moni menis, jos olis minne mennä... siis muualle, kuin puhelinmyyntiin...

Mun järki sanois, että maailma olis parempi paikka, jos ihmiset tekis vähemmän töitä. Siis tuntimääräisesti vähemmän. Jos nykyisen 8 tunnin sijaan tehtäisiinkin vain 6 tuntia töitä päivässä, töitä olis sopivammin useammalle. Ei olisi ehkä loppuunpalamisia liian työn takia. Useampi vois käydä töissä, eli työttömyyttä olis vähemmän. Ihmiset jaksais, kun työ ei imaisisi kokonaan, vaan olisi myös vapaa-aikaa ja lepoa. Rahaa olis ehkä vähemmän, mutta toisaalta tarviiko ihan oikeesti kaikkea sitä mitä nyt "tarvii"?? Voisko ehkä elää vaatimattomammin?


Huolimatta sinänsä turvatusta asemastani ja vakityöstäni, mä kuitenkin varmaan erittäin kiittämättömästi ja halveksuttavasti koko ajan mietin, että mitä ihmettä mä keksisin... mikä työ olis sellasta, että siitä todella kokis iloa? Mikä työ olis sellasta, että siinä täyttyis mun arvot? Mistä mä saisin intoa joka ainoaan (tai ainakin lähes joka ainoaan) työpäivään ja tsemppiä ponkaista aamulla ylös ja suunnistaa kohti työpaikkaa? Onko työtä, mikä täyttäisi edes pääosin mun toiveet?

Tavallaan olen nytkin töissä useimmiten ihan ok mielialalla. Huomaan kuitenkin yhä useammin, että asiat rassaa mua... ja että haaveilen jostain muusta. Se "joku muu" on vaan täysin musta aukko mulle, ei mitään havaintoa mitä se voisi olla. Ensi viikolla menen miettimään asiaa ammatinvalinnan ohjaukseen. 

En tiedä onko tässä jahkaamisessa oikeesti yhtään mitään järkeä. Periaatteessa mulla on kuitenkin asiat ihan ok. On työtä, vaikka se nyt ei mitään unelmahommaa olekaan. (Kuinka monella työ on sellasta, että useimmiten on siihen tyytyväinen??) Rahatilanne on suht ok. Terveys on suht ok. Onko tää ikikaipuu vaan joku luonteenpiirre? Olenko mä ihminen, joka ei koskaan ole täysin tyytyväinen siihen mitä on? Vai olisko sit kuitenkin jossain joku juttu just mua varten...?? 

Tätä jään taas kerran mietiskelemään...

Heli

14 kommenttia :

  1. Ihan ku oisit mun puolesta kirjottanu monia asioita ;)

    VastaaPoista
  2. No mun on nyt pakko tunnustaa tyhmyyteni ja se, että en seuraa, mitä somessa tapahtuu, kun ei ole mitään käsitystä tuosta opettajakeissistä.
    Ja samalla mun on kyllä pakko sanoa, että vähän pahalta tuntuu tuo nykynuorison mollaaminen, joka tosin tuntuu aina kuuluneen asiaan aikakaudesta riippumatta. Mulla kun itselläni on ihan päinvastainen kokemus. Tuntuu, että nykynuoret on paljon fiksumpia kuin me nykyvanhemmat. Monessakin mielessä. Tai ainakin kaikki ne, joihin itse olen saanut tutustua. Omat pojat mukaan lukien. Ei ole koskaan tarvinnut kummankaan takia mieltänsä pahoittaa koskaan. Sitä vaan ei kukaan usko. Väittävät, että olen sinisilmäinen tai valehtelen. Kurjaa.

    Mutta sitä en kyllä ihan äkkiä usko, että ihmisistä saisi laittaa lupaa kysymättä kuvia nettiin yhtään missään tarkoituksessa.

    Ja samaa mieltä olen siinäkin, että kannattaisi miettiä vähän "nokkaansa pidemmälle" sitä mitä netissä julkaisee ja millaisen kuvan itsestään samalla antaa.

    Toivon niin, että siitä ammatinvalintaohjauksesta tai mikä ikinä onkaan oikealta nimeltään, olis sulle ihan todellista hyötyä. Että tulis joku sellanen kirkas ajatus siitä, mikä olis just sun se "the juttu" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole sitä ope-videota kattonut, mutta yksi kaveri laittoi linkin sellaseen missä siitä oli pätkiä. Opella oli kyllä hermo ihan loppu ja mä ymmärrän sen oikein hyvin. Siinä siis opettaja menetti täysin itsehillintänsä ja kirkui luokassa. Ja ilmeisesti se on tosiaan sitten sallittua, se kuvaaminen. Näin ainakin meidän lehdessä luki. Asia tapahtui julkisella paikalla ja julkisella paikalla saa kuvata. Ja myös laittaa nettiin, jos sillä ei tahallisesti loukata kenenkään kunniaa. Minusta kyllä loukattiin, mutta...

      Mä ymmärrän kyllä sun kantasi nuorisosta. Upeitakin nuoria on taatusti paljon. Mutta mä oonkin töissä paikassa, jossa näen yhtä sun toista. Mä en tajua, miten voi nuoriso ollakin niin huonokäytöksistä. En ajattele todellakaan, että syy olisi kotioloissa - tunnen useitakin vanhempia, jotka ei varmastikaan ole lapsilleen sellasia tapoja kotona opettaneet... Enkä esim itse ole todellakaan koskaan sanonut, että varastakaapa kaupasta, ja silti olen kahdenkin lapseni kohdalla saanut kyseisestä asiasta ikävän puhelun. Joten mua ärsyttää paljon sellanen, että aina ekana puhutaan että "eikö kotona ole opetettu..." ja "millaiset mahtaa olla kotiolot".

      Mutta mä siis näen todella paljon esimerkiksi seuraavaa: ei vaivauduta tervehtimään, mulkoillaan vaan nenänvartta pitkin, ei osata sanoa kiitos/ole hyvä, läiskäistään rahat siihen nenän eteen eikä vaivauduta laskemaan sitä pikkusummaa sieltä kolikoista itse, otetaan tavaroita hyllyistä ja kuljetellaan niitä pitkin poikin ja jätetään sinne sun tänne (esim kylmätuotteita lämpimiin hyllyihin, tai vaikkapa energiajuomia pakastimeen, eli silkkaa hävikkiä ja haitantekoa meille), otetaan irokarkkia pussiin mutta sit ei ostetakaan sitä, juostaan ja riehutaan ympäriinsä (siis sisätiloissa), tullaan isolla lössillä sisälle meluamaan ja sitten yksi ostaa pikku tikkarin, ja jopa ajetaan polkupyörillä kauppaan sisälle... Osa porukasta on todella epäkohteliaita, uhotaan, vittuillaan, mennään pelikoneelle alaikäisenä vaikka siitä on kyseiselle henkilölle sanottu useita kertoja jo aiemmin... siis niin ärsyttävää ylimielistä käytöstä eikä minkäänlaista kunnioitusta toisten omaisuutta kohtaan tai yleensä vaikkapa aikuisia kohtaan.

      Ja kuten sanoin, on myös todella hienosti käyttäytyviä nuoria paljon. Sanoinkin jo tuolla, että en yleistä.

      Näiden omieni kanssa on välillä melkoista vääntöä, etenkin meidän pojat pistää hanttiin minun vaatimuksiin. Joudun aika usein "keskustelemaan kovaäänisesti" tietyistä asioista... Se on hienoa, että on myös sellasia nuoria, jotka ei vaivaudu väittelemään turhista ja on muutenkin ehkä pehmeämmän luontoisia, mukautuvaisempia. Ja uskon, että olet myös äitinä erilainen kuin minä, joka olen aika tiukkapipo nipottaja ja vaadin aika paljon, todennäköisesti liikaakin välillä... Mä myös kiehahdan aika helpolla ja olen aika huono antamaan periksi jopa silloin, kun huomaan olevani turhankin nipo... =D

      Eli en mä epäile ollenkaan, että sulla ei ole ollut ongelmia lastesi kanssa. Päin vastoin uskon, että sellanen on hyvinkin mahdollista. Meidänkin lapset on jokainen aika erilainen, osan kanssa kilahtelee enemmän kuin toisten.

      No, saa nähdä mitä siellä ammatinvalinnan ohjauksessa tapahtuu. Olen käynyt aiemmin, eikä siitä ole kauheesti hyötyä ollut... odotukset ei ole siis kovin korkealla. Ja sit kuitenkin toisaalta toivon niin kovasti, että joku apu tulisi...

      Poista
    2. No huh. Ymmärrän tosiaan nyt sun kannan paljon paremmin. Tai siis oikeinkin hyvin. En osannut sitä tolta kantilta ajatella, kun itse olen nuorison kanssa tekemisissä vaan vapaa-ajalla ja ovat aina niitä tuttuja. Mutta nyt kun sanot, niin kyllä muakin ärsyttää esim. se, että jos pidän ovea auki jollekin itseäni nuoremmalle ja sitten se joku luikahtaa siitä ovesta sanomatta mitään. Yleensä siinä kohtaa huikkaan perään, että "ole hyvä" ja toisinaan sieltä se kiitos mutistaan, muttei läheskään aina.

      Ja edelleen toivon, että sun odotukset tällä kertaa täyttyy. Tai vielä mieluummin ylittyy. Sen ohjauksen suhteen siis.

      Poista
    3. No siksi mä ajattelinkin vähän selventää mihin mielipiteeni nuorten käyttäytymisestä perustan. Jos ei niiden kanssa tee työtä, ei tokikaan voi tietää, mihin kaikkeen ne kykenee. On hirveän ärsyttävää, kun joutuu työssään sivuhommana myös sietämään huonoa käytöstä ja kasvattamaan muiden ihmisten lapsia. Mieluummin vaan lappaisin tavaraa hyllyyn ihan yksinäni...

      Poista
  3. Minustakin on hurja, että opea tuollalailla kuvataan ja laitetaan nettiin, tai no ylipäänsä ihmisiä :/ Mukavaa tätä viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on se tosi kauhean tuntuista. Minusta on kamalaa, miten paljon netin takia on tullut vaikkapa lisää kiusaamisen mahdollisuuksia. Ja on myös ikävä ajatella, että ei ole tavallaan missään turvassa enää, kun kuka vaan voi julkisella paikalla kuvata ketä vaan.

      Mukavaa viikon jatkoa sullekin! ♥

      Poista
  4. Meillä on töissä tiukat some-säännöt. Yrityksen nimeä ei saa mainita ja muuta sellaista. No, en edes välttämättä koe edes tarvetta sitä mainita. Mutta esim., jos vaikka työkavereiden kanssa käytäisiin jossain liikuntatapahtumassa, emme saa perustaa mitään työnantajan nimeä kantavia ryhmiä.

    Ihan samaa mieltä kanssasi, että toisten kuvien jakaminen netissä ilman lupaa on ihan perseestä. Onneksi ei tarvitse olla työpäivänsä aikana asiakkaiden uhkailtavana. Työnantajassa on jo ihan tarpeeksi! ;)

    Ei vaan, ihan samoissa mietteissä minäkin olen työni suhteen, kuin sinäkin. Jotain tarvitsisi tehdä, mutta mitä! Minulla lähinnä vaivaa se, että minulla on tosi kova ammattitaudinriski. Ja en pidä välttämättä työnantajaani enään hyvänä sellaisena. Kun vaan tietäisi, mihin suuntaan tässä lähtis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä meilläkin on jotkut säännöt olemassa. Mutta tavallaan jo järkikin sanoo, että ei työasioita nettiin laiteta. Ei saa puhua työkavereista eikä myöskään asiakkaista niin, että tunnistaa, tai no kai yleensäkään asioista. Ja tietty on myös salassapitovelvollista asiaa. Mä ajattelen, että vaikkapa nämä mun kirjottamat jutut ei varsinaisesti kohdistu moitteena työpaikkaan tai muuhun, vaan ne on ennemminkin niitä mun henkilökohtaisia ajatuksia ja kipuiluja, vaikkapa että millaista työtä tahtoisin tehdä. Nyt teen tätä työtä missä olen ja toki koitan tehdä sen mahdollisimman hyvin ja sillä tavalla kuin se kuuluu tehdä. Mutta unelmatyöni on jotain muuta, tosin en kyllä itekään tiiä että mitä se olis. =D

      Minusta tossa nettiasiassa pitäisi kyllä olla ihan selvät säännöt. Siis että ketään et saa kuvata ilman lupaa. Mä ihan todella hämmästyin, kun luin lehdestä, että oikeesti koulussa siis saa tunnilla kuvata opettajaa!! Kun kriteerinä on se julkinen paikka, ja koulu on julkinen paikka. Mutta ihan kauheeta tollanen on. Minusta se loukkaa ihmisen oikeuksia, jos joku saa sitä tosta vaan kuvata, etenkin jos ei ole joku julkkis joka haluaa tulla kuvatuksi. En tiiä jos siinä tilanteessa opettaja vaikka sanois, että "et saa kuvata minua" niin pitäiskö kuvaaminen lopettaa, vai voisko vedota siihen, että laki sallii sen... Kamalaa joka tapauksessa!

      Toivottavasti sinäkin löydät jonkun jutun, mitä kohti suunnistaa tulevaisuudessa. Sä olisit kyllä tosi hyvä johonkin puutarhahommaan mun mielestä, kun oot niin kiinnostunut kaiken kasvattamisesta!

      Poista
  5. Voi että mä tykkään lukea näitä sun kirjoituksia, ja paljon samoja ajatuksia myös jaan!
    Olen myös joskus aiemmin tainnut mainita, että ihailen rohkauttasi kirjoittaa näitä pohdintoja joista saa vertaistukea. Ja sen, että oma blogini on se "hyvän mielen paikka" johon kirjoitan ylös niitä hyviä hetkiä ja muistoja, silloinkin kun tuntuu että työelämä on ihan hanurista eikä jaksa mitään..
    Itselläkin monenlaiset pohdinnat menossa, mitä haluan työelämältä, pitäisikö kokonaan uudelleen kouluttautua tekemään jotain merkityksellisempää jne. Niistä blogissa varmasti siinä kohdassa kun on jotain ratkaisuja tehty.

    Tunnistan tuon tunteen: olenko vain kiittämätön kun kaikki on kuitenkin ok? On työpaikka johon mennä, jossa pääosin kaikki on jees. Vai voisiko sitä olla jotain, josta olisi aivan fiiliksissä, joka olisi juuri omien arvojen mukaista, jolla myös eläisi?

    Ehdottomasti olen myös tuon opettajan puolella! Tavallaan tunnistan itsestäni sen ikiaikaisen jäärän, sen joka on sitä mieltä ettei nykynuoriso ymmärrä elämästä mitään - kuten kaikki sukupolvet tähänkin mennessä ovat ajatelleet.
    Toisaalta, olin minäkin ihan kamala teini (hyvästä kotikasvatuksesta ja läsnäolevista vanhemmista huolimatta) mutta kai minustakin ihan ihminen tuli.

    Toivottavasti ammatinvalinnanohjaajan kanssa keskustelu on ollut antoisa.
    Onnellista oloa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät lukea! Aika ajoin mietin, että taitaa mennä jo vähän rajan kyseenalaiselle puolelle nää mun jutut... Toisaalta tää on mun tapa miettiä asioita. Ihan niin kuin sun tapa on tehdä sitä hyvän mielen paikkaa. =)

      Voi että, sullakin isoja pohdintoja. Toivottavasti ajatukset selkenee sielläkin suunnassa! Ehkä me ollaan sellasessa iässä (tosin sä taidat kyllä olla mua useamman vuoden nuorempi...), että alkaa mietityttää monet asiat, mitä ei nuorempana mietitty... kuten just vaikka se elämän ja työn merkityksellisyys. Sellasilla asioilla alkaa olla merkitystä nyt, kun nuoruus ja hurjuus on ohi. Ja sitten tavallaan kun on tällainen aika, ettei lähellekään kaikilla ole töitä, tai todellakaan varaa valita mitä tekis, kunhan vaan ees jotain... niin tuntuu tää oma kitinä aika hullulta. Mutta mä ajattelen niin, että minkä sitä itelleen voi. Jos joku ahdistaa, se ahdistaa, vaikka miten koittais itelleen järkeä puhua.

      Niin, kyllä se varmasti on niin, että aina tuntuu, että kyseisen ajan teinit on jotain kapinallisia. Sitähän se teinin elämä on; kapinoida ja etsiä omat juttunsa, jotka aika usein ehkä on (ainakin aluksi) jotain aivan muuta kuin kotona nähdyt... Mä oon kanssa ollu aika kauhea teini. Olin kyllä tosi tunnollinen koulun suhteen, mutta muuten ihan kauhea.

      Ammatinvalinnan ohjaus on vasta maanantaina. Pitäisi ehkä tehdä jotain listaa itselle, mistä siellä voisi puhua. Ihan mielenkiintoista, seuraako siitä mitään.

      Kivaa viikonlopun jatkoa sinne! ♥

      Poista
    2. Vinkkinä ;)
      Listaa eri vaihtoehtoja: nykyinen työ, eri koulutusmahdollisuudet, vaihtoehdot uusien töiden haulle, vaihtoehtoiset uravalinnat,
      ja niistä plussia ja miinuksia - auttaa hahmottamaan tuota kokonaisuutta ja saamaan irti enemmän keskustelusta. :)
      Ja ihan samat ajatukset täällä - jos ahdistaa niin pitää olla rohkeutta tehdä ratkaisuja riippumatta siitä mitä "muut" ajattelee.

      Mun mielestä ei ole mitenkään kyseenalaisen rajoilla vaan hienoa ja rohkeaa että teet tätä blogia juuri niin kuin se tuntuu oikealta. Kyllä harrastuksen pitää voida olla edes juuri sellaista mikä tuntuu oikealta ja itseltä.<3

      Poista
    3. Joo, just jotain tollasta mä ajattelin laitella tässä vielä illan ratoksi paperille... Jotain ajatuksia, mitä haluaisin ja mitä en haluaisi tehdä. Ja mitä rajoitteita kenties on. On todella vaikea keksiä, mitä todella tahtoisin tehdä... mutta jos ammatti-ihminen osais koota murusista jotain tolkkua.

      Blogin kirjottaminen on joskus todella vaikeeta... olis paljon sanottavaa, mutta en sitten kuitenkaan viitsi sanoa mitään. Mietityttää koko homman mielekkyys, jos se alkaa mennä siihen, että ei voi tuoda julki sitä mitä oikeesti haluaisi sanoa. Miksikään liibalaabailijaksi musta ei pidemmän päälle oikein ole.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥