urheiluhullu supertreenaaja

 

No niin. Otsikkohan ei siis tokikaan pidä paikkaansa. Tämmöinen keski-ikäinen keskivartalopönäkkä täti täällä vaan on.

Olen tänään siivoillut erilaisia näkymättömiä asioita, kuten sähköpostia ja tietokoneen tiedostoja. Aloin sitten miettiä, että mitä vaikkapa jälkikasvu miettisi, jos katsoisi mun tietokoneen syövereihin ja toteaisi, että mulla on aika paljon kaikenlaisia "syö näin niin laihdut" -tyyppisiä asioita ja ohjeita koneellani. Puhumattakaan noista kaiken maailman jumppakursseista ja ruokavaliokursseista, joita olen tilannut, mutta valitettavasti toteutus on aivan luokattoman huonoa.

Mä sit oikein laskin, mitä kaikkia kursseja mulla on - niitä nimittäin riittää! Luulisi siis, että täällä on oikein todellinen terveys- ja urheiluhullu. Tässä listaus jaoteltuna sen mukaan, kenen/minkä firman kurssista on kysymys:

1. EroonJumeista.fi: Keskivartalo kuntoon
2. Maikki Marjaniemi: 30 päivän kasvisruokasuunnitelma, 30 päivän vegaaniruokasuunnitelma, 50+ kunnossa, Kävele kuntoon, Kevenny keittiössä, Kiinteydy kotiruoalla (E-kirja), Muokkaa kehoa Barrella, Nopeat kuminauhatreenit, Vahva kotona
3. Evgeni Suokas: Buusti
4. Optimal Performance (eli Kaisa Jaakkola): Hyvän olon hormonidieetti
5. Keidas Wellness: Joogaa jäykille
6. Kotona kuntoon: Kiinteyttävä kotipilates

Yhteensä siis peräti 14 eri kurssia 😲 osin liikuntaa ja osin ravintoa ja aika monessa myös sekä että. Vaikuttavaa, eikö??? Totuus kuitenkin on, että olen suorittanut kaikista noista kokonaisuudessaan.......... kaksi. 

Nopeat kuminauhatreenit vedin alusta loppuun, en ehkä ihan siinä aikataulussa, missä se oli neuvottu, mutta joka tapauksessa tein joka ainoan treenin. Kun tein viimeisen treenin, ajattelin että jes, sitten aloitan sen vain alusta uudelleen ja lisään vähän vahvemmat kumpparit, jolloin saan vähän lisätehoa ja treeni säilyy nousujohteisena.

En tehnyt yhtään kertaa uudelleen.

Kiinteyttävän kotipilateksenkin tein kokonaisuudessaan, vaikka en tykännyt siitä yhtään enkä kokenut sen olevan edes millään lailla tehokas. Kun sain jumpat tehtyä annoin sen typerän pilatestangon siskolleni ja sain vaihtarina häneltä meidän äidin vanhan  6-kiloisen kahvakuulan kaveriksi omalle 4-kiloiselleni. Sielläpä nyt yhdessä pölyttyvät olohuoneen nurkassa...

Ja siis tosiaan: nuo hankkimani kurssithan on kaikki tosi hyviä (paitsi en tiiä siitä pilateksesta...). Minä olen tässä se ongelma, kun en saa itseäni tekemään mitään.

Mä olen liikunnan suhteen todella "tuuriliikkuja" (vrt. tuurijuoppo). Saatan hetken liikkua ihan tosi innostuneesti ja sitten kaikki loppuu kuin seinään. Tässä esimerkkejä:

Nuorena olin aivan himojumppaaja. Olin yhdessä kansanopistossa, jossa vähän niin kuin perustin sellaisen jumppaporukan, jonka kanssa vedettiin Jane Fondaa muutaman kerran viikossa ihan into piukeena. Sain siellä jopa "Vuoden voikkatossu"-kunniakirjan, eli oli vissiin muutkin noteeranneet sen mun jumppailun. 😁 

Sitten innostuin step aerobicistä, siis todella rakastin sitä! Kävin vielä lasten aikaankin jossain kohtaa 2-3 kertaa viikossa stepissä - mun on täytynyt olla tosi teräskunnossa silloin! Mutta sitten kaikkialle rantautui zumba ja myös täällä step-tunnit vaihtui siihen - ja mä vihaan zumbaa, joten siihen loppui liikunnat siltä erää.

Jossain kohtaa innostuin ihan mahdottomasti joogasta. Kävin astangajoogassa muistaakseni 1-2 kertaa viikossa ja tein sitä myös kotona. En mitenkään innostunut siitä joogan henkisestä puolesta, vaan liikunnallisesta. Sitten eräällä viikonloppukurssilla joku selkäjoogaekspertti kielsi multa aika monta liikettä, koska mun selkä oli koko ajan kipeä. Lopetin koko homman siihen.

Viime talvena lähdin yhden ystävän kannustamana hänen kanssaan kokeilemaan kahvakuulaa. Alkuun olin aivan innostunut ja ajattelin, että tässä on viimeinkin se minun juttu. Mutta sitten aloin olemaan joka kerran jälkeen paitsi mukavasti lihaksista kipeä, myös vähemmän mukavasti jumissa: päätä särki, niskat oli ihan sairaan kipeät jne. Tunneilla oli välillä myös sellainen olo, että se on aivan liian rankkaa ja kohta lentää yrjö. Tuntui, että eihän siinä ole mitään järkeä! (Ja juu, tiedän, väärä tekniikka varmasti jne. kun niskat kipeytyi niin kovin.) Ja niin siinä kävi, taas kerran, että lopetin koko homman.

Näiden lisäksi olen mm. käynyt kuntosalilla, ratsastanut, suunnistanut, lenkkeillyt... hetken sitä, toisen tätä, ei mitään koskaan pidemmän päälle sinnikkäästi jatkaen. Lapsena ja nuorena olen myös jumpannut, yleisurheillut, käynyt baletissa, telinevoimistellut, jazz-tanssinut, ratsastanut silloinkin... you name it.

Olen niin monet kerrat ajatellut, että NYT mä ryhdistäydyn, NYT mä alan pitää itsestäni ja kunnostani huolta, NYT mä yllätän kaikki, jopa (ja etenkin...) itseni, ja jatkan sitkeästi, laihdutan, kiinteydyn, kohotan kuntoa, alan syödä fiksummin, teen viimeinkin nuo ostamani kurssit kunnialla loppuun...

Hahhahhaa. Ja syvä huokaus.

Tänä syksynä aloitin sitten paikallisen liikuntaseuran lihaskuntojumpan, taas saman ystävän kannustamana, jonka kanssa oltiin myös kahvakuulassa. Lähtökohtaisesti olin negatiivisella mielellä ja ajatuksella, että en mä siellä sit kuitenkaan jaksa pidempään käydä - hyvä kun sain itseni sinne ekalle tunnille raahattua.

Jumppa on maanantaisin ja heti sen perään on kehonhuoltotunti. Kaksi kertaa olen nyt käynyt molemmissa ja olen tykännyt. Tahti on mukava ja sopiva, lihaskuntotunti on tehokas muttei tappava, kehonhuollossa on sopivassa määrin itsensä vääntelyä ja venyttelyä. Hiki tulee ja liikunnasta nauttii. Toivottavasti intoa riittää ja jumppailu jatkuu sitkeästi tällä kertaa.

Ehkä voisin ihan varovasti katsella myös noita ostamiani nettikursseja... ottaa sieltä jonkun, jota tehdä vaikka kerran viikossa. Noistahan riittäisi vaikka minkälainen jumppaohjelma koostettavaksi pitkäksi aikaa, kun olisi välillä yhtä ja sitten taas jotain toista - joogaakin aina välillä, mutta ei sitä vaativaa astangaa vaan tämmöisille jäykistyneille keski-ikäisille sopivampaa, lempeämpää versiota.

Mulla on sellainen hassu olo, että toisaalta olisi kovasti halua tehdä asioita fiksummin (liikkua, syödä paremmin, nukkua enemmän), mutta sitten ei kuitenkaan ole tarmoa siihen. En tiedä onko syynä esim. kaverin puute - tulisiko mentyä, jos olisi joku, jonka kanssa mennä yhdessä? Tämä mun kannustajaystävä on ollut iso innoittaja liikkumiselle, käyn nimittäin hänen kanssaan myös (koira)lenkillä viikoittain. Kun itsellä ei ole sitä "pakkolenkittäjää" eli koiraa enää, laiskuus on kyllä ihan mahdotonta!

No, tällaisia mietteitä sunnuntai-iltana. Huomenna sitten taas jumpalle...!

Mitenkäs teillä? Mikä innostaa tai motivoi liikkeelle, vai motivoiko mikään? Esim. jos ei olisi vaikkapa koiraa, kävisitkö silti lenkillä? Tai onko liikunta vuosien ja vuosikymmenten aikana niin totuttu tapa, että sitä tulee edelleen tehtyä ahkerasti?

Vai onko kenties olemassa muitakin "tuuriliikkujia" tai saamattomia laiskureita kuin minä?? 😶

PS. Kuvat ei liity oikein mitenkään. Paitsi että wannabe-hyvinsyöjäksi tulee aika usein valittua tollasia herkkuja kuin kuvan muurinpohjalettu hillolla ja kermavaahdolla... Toisessa kuvassa omaa "runsasta" tomaattisatoa. Ja kyseessä siis minitomaatit. 😄

elokuun juttuja

 

Syksyä pukkaa! Kävin aamusella lenkillä tuolla lähitienoilla ja kuvailin sumuisia maisemia ja naapurin lampaita. Keräsin samalla kassillisen lupiineja roskikseen - ikään kuin se tässä "konkurssissa" mitään  hyödyttäisi, mutta keräsin nyt kuitenkin. Mietin siinä ojan penkkoja könytessäni, että mitä lie ihmiset tuumaa, kun nyhdän kukkia ja etenkin niitä rumia siemenkodallisia versioita ja laitan ne suoraan roskapussiin... no, ajatelkoot mitä haluaa. 

Mua harmittaa, ettei tässä meidän (yksityis)tiellä ketään muita tunnu kiinnostavan torjua noita lupiineja, vaan vuosi vuodelta ne leviää pidemmälle. Ei se vaatisi kuin yhdet, vieläpä melko kohtuulliset, talkoot (per vuosi), että revittäisi ne kaikki lähitienoon kukkaset jonnekin roskasäkkeihin ja vietäisi pois. Tilanne ei kuitenkaan vielä ole aivan toivoton, mutta muutaman vuoden päästä kyllä jo on.

Kyllä mä ainakin mieluummin tuollaiset ojanpenkereet ottaisin kuin ne lupiinien valtaamat! Ehkä mun pitäisi ehdottaa jotain talkoita pidettäväksi, eikä vain valitella blogissani... ja ainakin nyt sitten itse koittaa keräillä sen minkä pystyy. Aika ajoin olen myös kiskonut kukkia ja viskannut niitä vaan kuivumaan tielle - en kyllä tiedä, onko siitä minkään valtakunnan apua.

Keräilen myös roskia teiden varsilta lenkeilläni. Oijoi, kylläpä olenkin hyvä ihminen, mitali mulle! 😉 Mutta joo, jotenkin sellanen lenkkeily, millä ei ole ikään kuin mitään tarkoitusta, ei oikein nappaa mulle. Kun oli koirat, kävin niitä lenkittämässä. Pelkästään itsekseen on jotenkin aivan turhauttavaa kulkea, joten pidän nykyään vyölaukussani roskapusseja, joihin napsin teiden varsilta kaikenlaista ryöhnää. Itse asiassa ihan käsittämättömän paljon sitä roskaa teiden varsilla onkin.

Olen hiukka hämmentynyt asiasta, jonka opin tänään: myös havupuilla on ruska. Mietin tuota kuvan mäntyä katsellessani, että mikäs tauti siihen on iskenyt, kun noin kellastuu... ja otin sitten kuvan ja googlasin. Ja niin kävi, että minun piti elää 53-vuotiaaksi kuullakseni, että havupuut, pääasiassa mänty, todellakin kellastuttaa osan neulasistaan ja pudottaa ne syksyllä. En voi uskoa, etten tiennyt tätä aiemmin!!! Siis tiedän kyllä toki lehtikuusesta tämän. Mutta että tavan mänty??? Ja siis olenhan mä nyt toki nähnyt kellastuneita neulasia, mutta olen varmaan aina nähnyt niitä maassa enkä puussa.

Kuten rakas ystäväni asian ilmaisi: Every day is a school day! (Eikä muuten tiennyt hänkään tästä, kuten ei myöskään mieheni. Tiesikö joku lukijoista??)

No, vielä siis on ajoittain myös kesää jäljellä. Töissä menin yksi päivä nauttimaan teekupposeni pihan puolelle, kun oli niin aurinkoista ja kaunista. (Huomaa villasukat jalassa...) Tuo mun työpaikka on aivan ihanassa paikassa ja jokaisena työpäivinä jaksan ihastella kauniita vanhoja puurakennuksia, isoja vaahteroita, pihalla juoksentelevia oravia ja sitä miljöötä yleensäkin. Muutettiin tuonne vajaa vuosi sitten (joulukuun alussa) ja ennen tuon paikan löytymistä otti kyllä ihan huolella päähän ajatus, että pitää lähteä pois juuri rempatusta ihanasta ja kaikin puolin tosi toimivasta tilasta. Mutta vaikka muuton myötä tilat pieneni kolmannekseen entisestä, toimivat kalusteet piti hävittää ja kokouksiin joutuu nyt raahautumaan milloin minnekin, ei kyllä enää harmita yhtään enkä kaipaa entiseen ollenkaan!

No mutta kerrotaanpas tässä nyt vähän muitakin kuluneen kuukauden juttuja - on nimittäin ollut melkoista menoa koko elokuu, ja kaikenlaista kivaa ja vähemmän kivaa on tapahtunut. Käytiin ensinnäkin peräti kahdet kahden päivän festarit; ekat täällä kotikylillä ja toiset Tampereella. Kuvassa oman kylän kekkereillä ollut Turmion Kätilöt eli Turmikset, joista tykätään täällä meidän kulmalla Suomea tosi kovasti - myös minä tykkään (ja meno oli sen mukaista!).

Tampereen festareilla oltiin siskon + miehensä kanssa ja hauskaa oli. Sen siskon miehen kanssa toteutettiin molemmat pitkäaikainen haaveemme: eli kyllä, se olen minä tuossa (epäselvässä) kuvassa köyden päässä roikkumassa!! Olen tosi kauan halunnut hypätä benji-hypyn ja vähän siinä sitten ehkä toisiamme yllytettiin... 

Siskon mies hyppäsi ensin ja tuli sieltä alas saman tien kun ylös pääsi. Kun minun vuoro tuli, mulla meinasikin yllättäen mennä aivan täysin pupunen pöksyyn! Mua ei jännittänyt tippaakaan siellä alhaalla ennen hyppyvuoroani, mutta sit siellä yläilmoissa meinasi olla aivan ylitsepääsemätön paikka pudottautua pää edellä tyhjyyteen kohti asfalttia. Hetken piti puhaltaa, mutta lopulta otin ohjeistetun asennon, pistin silmät kiinni ja annoin sen avustajahepun kevyesti tuupata mua eteenpäin. Ja sitten kiljuin kuin tapettava, kun putosin... (se pudotus just tuntui ajatuksena ihan järjettömältä!) ja sitten se olikin noin viidessä sekunnissa ohi koko homma. Aivan käsittämätöntä, miten hypyn jälkeen ei tuntunut YHTÄÄN MILTÄÄN! Ei mitään euforista onnen tunnetta tai "jes, mä tein sen"-fiilistä. Pelkästään ajatus, että ok, no se oli sellanen juttu sitten. 

No, seuraavaksi sitten vissiin laskuvarjohyppy...

On nyt aika sekavaa kerrontaa taas mulla, mutta pakko on näyttää tämä glamping-tasoinen teltta, joka pari kertaa tuli viritettyä elokuun aikana. Ekan kerran nukuin siellä lapsenlapsen kanssa ja tokan kerran miehen kanssa. Miehen sain sinne houkuteltua, kun yksi yö makailtiin terassilla tuijottelemassa tähtiä; laitoin taljat alle ja viltit päälle ja olikin aika ihanaa siinä vilakassa yöilmassa pötkötellä, tähystellä taivaalle ja odotella näkisikö tähdenlentoja (oli se perseidien aika silloin). Nähtiinhän niitä, kuin myös lukemattomia satelliitteja, kun aamukahteen asti katseltiin. Ja seuraavaksi yöksi mies sitten lupautui mun kanssa telttaretkelle. Selkä ei ollut kovin ihastunut kovaan petiin kylläkään - vanhaksi tässä todellakin alkaa tulla.

Ollaan tänä kesänä panostettu isosti kotiin. Ensin tehtiin se terassi ja sitten vaihdettiin ikkunoita. Kuvassa tuvan ikkuna ennen (ei listoja jne) ja jälkeen. Mietittiin tätä hommaa monta vuotta ja nyt sitten viimein toteutettiin, ja olen kyllä tosi tyytyväinen! Otettiin ikkunat asennettuina, vaikka mies vähän olikin ensin, että laittaahan hän nyt ne itekin... Koska mulla on aika pitkä (yli 30v) kokemus siitä, miten "nopeasti" meillä hommat hoituu (esim. kuvan ikkunan listoitus, ikkuna asennettu varmaankin vuonna 1989), vaadin että ikkunat tosiaan otetaan asennettuna. Ja reippaat pojathan hoiteli homman listoineen päivineen valmiiksi parissa päivässä!

En ole muuten edelleenkään saanut verhoja laitettua takaisin... en tiedä laitanko edes, kun tykkään noista ilmankin! Tuo viherkasvi kivasti kehystää ikkunaa ja koitan kasvatella muidenkin ikkunoiden ympärille vastaavia, hyvät alut on jo useammassa.

Olen monesti sanonut, etten ole mikään innostunut puutarhailija, ja sanon taas. Mutta siististä tykkään, ja niinpä eräänä kauniina päivänä sain hoideltua tuon saunantakusen kuntoon. Mulla on kaksi kompostoria, koska köh köh, eräänä syksynä en jaksanut tyhjentää sitä, jonka vuoksi se täyttyi talvella ihan äärilleen ja oli pakko ostaa toinen siihen viereen... No enivei, tuo alue on piilossa katseilta eli eipä tule sitä juuri raivailtua, joten siellä rehottaa kaikenlaista kasvia pitkin poikin. Nyt tyhjensin toisen kompostorin ja pesin sen, poistin lahonneet aluset, revin kasvustot, laitoin uudet aluset, asettelin käytössä olevan kompostorin kohdilleen ja viritin vielä lavakauluksista lehtikompostorinkin. Kyllä nyt kelpaa siihen asti, kun aloitan taas koko homman alusta uudelleen joskus ensi kesän lopulla...

Kertokaapa muuten, te jotka kompostoinnin handlaatte, että miksi tuo kompostori mädännyttää pohjalla olevat kamat? Mä luulin nytkin, että siellä on ihan valmista tavaraa, kun pinta oli aivan hienoa multaa jo. Yllätys olikin iso, kun pohja oli märkää ja mätää! Hajuhan oli ihan järkyttävä, eikä se haju tunnu haihtuvan, vaikka pesee ja kuinka pitkään kuivattaa ja tuulettaa. Mua ihan lannistaa, kun joka vuosi tuntuu käyvän tämä sama juttu, vaikka miten talikon kanssa häärään ja kääntelen.

Laitetaan loppuun vielä yksi kesäisen oloinen terassikuva. Olen koittanut istuskella tuolla päivittäin, kun kelit sen nyt vielä sallii. Pitää vissiin vähän alkaa vilkuilemaan sääennusteista mitä on tulossa, ja viikonlopun aikana taas vähän valmistella pihaa talveen. Puuvarasto pitää ainakin siivota ja polttopuita tilata, ylikasvaneet kesäkukat vaihtaa vähän toisenlaisiin ja keksiä säilytyspaikat vesipumpulle, painepesureille, grillille, ulkokalusteille ja niin edelleen.

Suloista syyskuuta, ystävät! Kuullaan taas!