rakkaat, ihanat valokuvat ♥

Miehen kanssa ekalla yhteisellä lomallamme vuonna 2005 (kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen...) Saarenmaalla.

Mulla on melkoisen paljon valokuvia. Olen kuvannut vissiin lapsesta asti, sillä siskon kanssa saatiin yhteinen kamera, kun täytin muistaakseni 10v (ja sisko 8). 

Suloisia kissantassun jälkiä, kesällä 2005.

Vuosikaudet pidettiin kameraa siskon kanssa vuorotellen aina rullallisen verran. Alkuaan kaikki oman perheeni kuvat on otettu sillä tavallisella kameralla ja kehitetty paperikuviksi. 

Kuopuksen 4v-synttärit elokuussa 2005. Huomaa risat sukkahousut ja ihan ite laitetut pinnit...

Vuodesta 2005 alkaen olen kuvannut digikameralla. Olen jonkun verran niitäkin kuvia kyllä teettänyt, etenkin sieltä alkuvuosilta, mutta ihan hirmuisen monelta vuodelta kuvat on ainoastaan koneellani.

Esikoisen kanssa Englannissa syyskuussa 2005.

Nyt olen päättänyt tehdä jotain näille tuhansille kuvilleni. Olen hiihtolomalla, ja olenkin jo pari päivää käynyt läpi kuvia koneelta. 

Kotimatkalla Englannista syyskuussa 2005.

Joka ikinen kuva on tullut katsottua vuoden 2005 alkupuolelta vuoden 2008 loppuun asti. Melko paljon olen poistanutkin kuvia - eilen heitin roskakoriin tarkalleen ottaen 1365 kuvaa.

Rakkaan koirani ensimmäinen ilta meillä. Marraskuu 2005.

 Miten mielettömästi valokuviin onkaan tullut tallennettua elämää!! Niin paljon muistoja tulvii mieleen niitä katsellessa. Ihan mahtavaa!! 

Voi rakas pieni suloisuus! ♥ Joulukuu 2005.

 Laadultaanhan tosi monet kuvat on aivan luokattoman surkeita... olen räiskinyt salaman kanssa milloin mitäkin. Mutta muistoja ne huonotkin kuvat on silti ihan täynnä. Ja itse asiassa ne, mitkä ei ole, joutaakin sitten sinne roskikseen...  .

Repovedellä retkellä lasten kanssa kesällä 2006.

En ole tosiaan ehtinyt vielä käydä läpi kuin vasta kolmen vuoden kuvat. Kaikki tämän postauksen kuvat on siltä ajalta. Noihinkin kolmeen vuoteen mahtuu silti vaikka mitä: synttäreitä, ristiäisiä, hautajaisia, jouluja, juhannuksia, reissuja, retkiä, koulujen alkuja ja loppuja. 

Jurmalassa kesällä 2006.

 Olen kuvannut käytännössä suunnilleen kaikkea. Edellä mainittujen lisäksi ikuistettuna on myös kyläreissut ja meillä kyläilijät, hoitopaikkojen, koulujen ja harrastusten tapahtumat, kuten balettinäytökset, hiihtokisat ja makkaranpaistoillat, lasten parturikäynnit ja korvien rei'itykset.

Riika, Latvia. Toinen yhteinen kahdenkeskinen lomareissu mieheni kanssa kesällä 2006.

Mulla on kuva varmaan jokaisesta autosta, mitä meillä on vuosien varrella ollut. Samoin jokaisesta moposta. Tottakai kuvia on myös uima-altaasta, trampoliinista, suvun uusista vauvoista ja vanhoista vaareista.

Lapsen ottama kuva lähimetsästä syksyllä 2006.

Olen kuvaillut sisustuksia joka kulmasta. Miten monta sohvaakin meillä on ollut vuosien varrella...??

  

Ilmeisesti erilaisten kenkien läpikäyntiä... marraskuu 2006.

Olen kuvaillut meidän kaikki koiranpennut eestä, takaa, ylhäältä ja alhaalta. Vuosien saatossa meillä on syntynyt neljä pentuetta, 19 pentua. Eli noin miljoona kuvaa... pentu, toinen pentu, kaikki pennut, lapsi ja pentu, mies ja pentu, vieraat ja pennut, uudet omistajat ja pennut, sotku minkä pennut on tehneet, pennut leikkimässä, nukkumassa, pissimässä ja kakkimassa.. ja ne synnytyksetkin kaikkine roiskeineen.

Lasten tekemiä joulupipareita 2006.

Tottakai myös lasten tempaukset on ikuistettu. Osittain myös videolle, joita olikin aivan ihanaa katsella läpi. Ikuistettuna on balettia, hiihtoa, eka luistelukerta, ratsastustuntien tunnelmaa, synttärihulinoita...

Lasten leikkejä, 2007.

 Olen kuvannut niin kesällä kuin talvella, niin siistejä kuin sotkuisia nurkkia, niin iloja kuin surujakin.

Mies naamiaisissa, Herra 47. Kesällä 2007.

 Ostin järkkärin yksillä koiranpentu-tienesteillä. Haaveena oli oppia kuvaamaan kunnolla.

Unilla kuopus sekä viimeisillään tiine koiramme, heinäkuussa 2007.

 No, en ole edelleenkään oppinut... vaikka kyllä kuvat toivottavasti parempia nykyään on kuin tuolloin vuosia sitten. Ja ainakin olen toivon mukaan fiksumpi siinä, mitä kaikkea yleensä säästän talteen.

Ensimmäinen kuva rakkaasta toisesta koirastamme, omasta kasvatistani. 24.7.2007

Mulla on näiden digikuvien lisäksi myös aika lailla paperikuvia. Jokin aika sitten purkasin kaikki kansiot tyhjäksi ja siirsin kuvat yhteen suureen laatikkoon odottamaan jatkokäsittelyä.

MInä ja mammakoira pentuaitauksessa elokuussa 2007.

 Aiemmin olin kerännyt valokuvakansiot jokaiselle lapsellekin erikseen. Oli siinä aina aikamoinen napominen, kun tilatut kuvat piti jaella sinne, tänne, tonne ja vielä tuonnekin kansioon. Plus tietenkin lasten vauvakirjoihin.

Ihana uima-allaskuva, elokuu 2007.

Tällä hetkellä mulla on vähän sellanen mietintävaihe näiden kuva-asioiden kanssa. En ole vielä päättänyt, miten tästä jatkan. Laittelenko esimerkiksi jatkossakin lapsille omat kansiot? Vai riittäisikö heille ne omat vauvakirjat, jotka on ihan turpeenaan kuvia?

Tulva omassa pihassa, elokuu 2007.

Ensi alkuun nyt joka tapauksessa käyn läpi ihan kaikki koneellani olevat kuvat. En tiedä montako tuhatta niitä on.

Pikku-uimari, kuopus elokuussa 2007.

Aion raakata niitä edelleen aika tiukalla otteella. Säästän vain oikeesti merkitykselliset kuvat. En oikeastaan edes tiedä, miksi jostain samasta asiasta on tarvinnutkin ottaa kymmenen kuvaa, ja vielä sitten säästää joka ainoa.

Kevättä rinnassa huhtikuussa 2008.

Yhden jutun huomasin jo tässä karsintavaiheessa, ja ihan tuolta alkuvuosilta. Nimittäin sen, että remontti on ollut todella iso!

Tästä alkoi sisätilojen remontti! Toukokuu 2008.

Ajoittain tuli suorastaan ahdistava fiilis, kun katseli sitä loputonta sekasortoa, mitä on vuosikausia täällä joutunut kestämään.

Remontin vaiheita kesäkuulta 2008.

 Joka paikka on tursunnut remonttikamaa. Joka paikka on ollut sotkussa. Ensin on tehty yksi nurkka, jota varten se on pitänyt tyhjentää... sitten on siirrytty seuraavaan kohteeseen, joka on taas pitänyt tyhjentää johonkin muualle.

Joka paikka täynnä remonttikamaa... kesä 2008

 Ollaan siis todellakin aika monta vuotta eletty siinä keskeneräisyyden hankalassa vaiheessa. 

Koira-kultanen repi jalan naulaan. Heinäkuu 2008.

 Jos miettii kuluneita vuosia, niin esimerkiksi viimeiseen seitsemään vuoteen on todellakin sisältynyt paljon asioita. Sinä aikana on tehty koko taloon sisäremontti. Olen opiskellut kohta jo kaksi ammattia ja käynyt töissäkin. Mies on käynyt töissä koko ajan ja tehnyt remonttia. 

Diskokin on ollut tälä! Heinäkuu 2008.

Siihen aikaan sisältyy todellakin myös neljä kertaa koiranpennut. Eli neljä kertaa suuria tunteita, paljon sotkua, uusiin ihmisiin (eli uusiin omistajiin) tutustumista, unettomia öitä vikinöitä kuunnellessa. Ihania ja silti kuitenkin melko raskaita aikoja. 

Ekaluokkalainen! Elokuu 2008.

Valokuvia katsellessani olen haikaillut aikaa, kun lapset oli vielä noin pieniä... miettinyt, miksi piti silloin siitä ja tästäkin asiasta nipottaa.

Eräs erittäin märkä koiranäyttely... Minä ja nuorempi koirani taka-alalla. Elokuu 2008.

Valokuvia katsellessa muistaa aivan selvästi, miten mielettömän kuuma sekin kesäpäivä rannalla oli, tai miten valtavat lumikasat sinä vuonna pihaan aurattiin.

Yksi meidän lukuisista autoistamme vuosien varrelta. Elokuu 2008.

Näen kuvista jo edesmenneitä ihmisiä ja eläimiä. Voi miten haikeita hetkiä...

Prinsessa-koira. Syyskuu 2008.

Aika paljon olen kyllä kauhistellut meidän huushollia, joka kuvien perusteella on kieltämättä ollut melko kaameassa jamassa. Mulla on ilmeisesti ollut joku jatkuva raivaus meneillään koko ajan.

Leipomista syksyllä 2008.

 Mä muistan niin hyvin erilaiset lelut, lakanat ja pyyhkeet, astiat, huonekalut... Ekan tietokoneen...

Lapset ihan ite paistoi... Onneks ei talo palanut! Lokakuu 2008.

Ihania ilon tunteitakin olen kokenut, kun olen seuraillut kuvista remontin etenemistä. Joskin tosiaan enemmän on tullu sellanen tunne, että ei koskaan enää remonttia!!

Remontin valmistumista: esikoisen huonetta lokakuussa 2008.

 Olen teettänyt vuosien mittaan muutaman valokuvakirjan. Mietin sitä vaihtoehtoa nytkin, mutta en taida raaskia, ne on turhan kalliita, etenkin kun kuvia on tuhansia.

Remontin seassa kahlaamista. Kissamme, jota ei enää ole. ♥ Lokakuu 2008.

Nyt tässä siis tuumailen, miten nämä kuvat jatkossa laittelen. Koneeltakin olis hyvä saada kuvat jonnekin muuallekin talteen.

Nuorempi koiramme nukkumassa keskellä kaameaa vaateselvitystä. Marraskuu 2008.

Ensin mulla on kuitenkin edessä vielä lukuisia tunteja tietokoneen tuijottelua, kun on katsottava läpi kuvat vuodelta 2009 alkaen tähän päivään asti. Ja ne lukemattomat paperikuvatkin pitäisi käydä läpi ja karsia vähän. Niitä onkin vuodelta 1995 asti...

Hirveää remontin seassa elelyä. Marraskuu 2008.

 Ehkä mä lopulta vaan teetän kuvat paperisiksi ja laittelen ne kansioihin. Koneelta niitä ei kuitenkaan näe kukaan muu kuin minä.

Vaatteiden selvittelyä joulukuussa 2008.

Tämän postauksen kuvat on siis vanhoja kuvia. Enää meillä ei näytä tuollaiselta. Enää ei ole läjäpäin selvitettäviä vaatteita, eikä muitakaan pusseja ja nyssäköitä nurkat täynnä. Kaikki pinnat on vaihtaneet väriä, huonekalut on vaihtuneet, uunit on uusittu, keittiö on täysin erilainen... Lapset on kasvaneet, elämä muuttunut. Onneksi kuitenkin on valokuvat, joiden mukana voi palata muistoihin!

Onko teillä valokuvat järjestyksessä??

Heli

lentsussa

Hei vaan hei. Yllättävää kyllä, mulla on flunssa. Kurkku on kipeä, nenä vuotaa ja päätäkin vähän särkee. Yllättävää tämä on siksi, että en tosiaankaan yleensä ole kipeä. Nytkään ei ole kuumetta tai mitään, mutta jo kolmatta päivää tätä räkistä kuitenkin. En ole lähelläkään missään sängynpohja-kunnossa, mutta aina sitä voi vähän vaivojansa valitella, eiks vaan?

Olen koittanut kovasti lääkitä lentsuani. Siis juonut teetä ämpärikaupalla, vettä koittanut myös lipitellä reilusti, nauttinut useamman kerran päivässä iki-ihanaa auringonhattu-uutetta... Lisäksi olen syönyt vitamiinipitoisia pirtelöitä. Mun peruspirtelössä on yleensä aina mansikoita, mustikoita ja/tai mustaherukoita, avokadoa, banaania, lehtikaalia ja/tai pinaattia... Nesteenä on vettä tai tuoremehua, usein mukana on myös soijajogurttia ja chiaa. Joskus sit vielä jotain muutakin, kuten nyt vaikka kurkkua. 

Nyt kun on vähän viluinen olo, laitoin veden kuumana ja sain sitten sellasta mukavan haaleaa pirtelöä. En muutenkaan tykkää mitään jääpaloja tms sekaan laittaa, vaikka ohjeissa tosi usein niin sanotaan - en tykkää mistään kohmeisesta pirtelöstä, ainakaan talvella. Kuumana kesäpäivänä vois tietenkin olla tilanne toinen. Mutta siis tosiaan mä aina sulatan marjatkin, en laita jäisenä. Juon vedenkin aina mieluiten huoneenlämpöisenä, en jääkylmänä.

No ok, tunnustan. Olen kyllä lääkinnyt itseäni myös lapsosen eilen illalla tekemällä mokkapalalla. Joka ei ees oo vegaanista, mutta en nyt piittaa siitä. Älyttömän hyvää se kuitenkin on. Olen syönyt useamman palan... olen ihan mahdoton. Koitin kyllä vastapainoksi syödä sitten myös tomaattia, se vaan vähän tuppaa kirveltää kurkkua just nyt. Eilen ostin Cittarista noita euron juttuja, kuten noi tomaatit. Ostin myös (ei euron juttuna) granaattiomena-tuoremehua. Hyvää, mutta huhhuh, se vasta kirvelsikin kurkussa!

Tomaattikuvassa on ihanan väristä Clipperin mustaherukka-acaimarja-teetä, alemmassa kuvassa on myös Clipperiä, tällä kertaa sitruuna-inkivääriä (joka muuten myöskin tuntuu lievästi kirveltävän kurkussa...). Mulla on tapana laittaa teepussit aina johonkin kippoon/alustalle/juomalasiin ja käyttää samaa pussia moneen kertaan. Tuntuu, että viime päivinä olen käyttänyt säkillisen erilaisia teepusseja... Pitäis ehkä joskus ihan mielenkiinnosta laskea, kuinka monta litraa mä päivässä sitä teetä lipitän!

No enivei, mun suositus "lääkkeeksi" on ravinto tässäkin kohtaa. Eli paljon nestettä, paljon vitamiineja, ei ollenkaan maitotuotteita - eikä siis johdu näistä vegemietteistä tämä mielipide, vaan olen aina välttänyt lastenkin kohdalla maidon ja maitotuotteiden käyttöä silloin, kun ne on olleet nuhaisia, koska maito tekee liman sitkeämmäksi. Saman tekee sokeri, joten sekään ei ole flunssassa suositeltavaa (jos koskaan). No ok, oon kyllä vedellyt noita mokkapaloja nyt itekin... Mutta seuraavaksi siirryn tästä nyt sit joka tapauksessa napsimaan ihania pikkuisia kaalipalleroita teen kera. Makuelämyksensä kullakin... =D

Sellasissa nuhafiiliksissä tänään.

Mites teillä, ootteko säästyneet flunssalta?

Heli

höpinää ja löpinää

Ystävänpäivä oli ja meni. Meillä ei näitä tällaisia päiviä juhlisteta koskaan yhtään mitenkään, mutta pitkästä aikaa lähetin muutamalle ystävälle kortit ja pienet suklaaylläritkin. Oli niin hauska laittaa postia matkaan ja yllättää rakkaita ihmisiä! Sainkin takaisin päin tosi ilahtuneita kommentteja ylläripostista. Ihan parasta, tuli itselle niin iloinen mieli!! ♥

Muutenkin on tässä tämä aika taas hivenen vierähtänyt. Melkein kaksi viikkoa jo viime postauksesta... välillä mulla on hyviäkin idiksiä, mistä kirjoitella, mutta sitten en vaan saa aikaan tai ehdi tai jotain. Ja sitten taas välillä pohdin ihan tosissani koko homman lopettamista. En ole valokuvannut aikoihin oikein yhtään mitään ja muutenkin tuntuu joskus vaan niin urpålta koko tämmönen löpinä täällä.

Koulussa alkaa olla viime hetket käsillä. Mulla on jäljellä enää YKSI ainoa koulupäivä!!! Se on ensi perjantaina. On aivan älytöntä ajatella, että sitten mun pitäis olla saanu kaikki se opetus, joka johtaa mun valmistumiseen. Jäljellä on vain viimeinen harjoittelujakso (13 viikkoa, alkaen 2.3.) jonka aikana suoritan toivon mukaan kaksi näyttöä, ja sitten se olis siinä. Opinnot ohi. Kaksi vuotta mennyt. Opintovapaa ohi. Huhhuh. Plääh. Tulevaisuus töiden suhteen on tällä hetkellä ihan yhtä selkeä kuin kuvassa näkyvä tien pää...

Viikko sitten olin tapaamassa vanhoja ystäviäni lukiovuosilta. Siis yli 20 vuoden takaa. Kaikki oli ihan samanlaisia kuin silloinkin, paitsi että kaikilla oli se 20 vuotta elämänkokemusta lisää. Ja olihan noita ryppyjä ja vissiin vähän kilojakin tullu lisää. Silti ihan samat tytöt. Miten tärkeää onkaan omistaa vanhoja ystäviä, kyllä se taas tuli niin selväksi. Ihmisiä, jotka tuntee sut jostain kaukaa ja tietää ja ymmärtää sua. Me ei oltu nähty useimpien kanssa moneen vuoteen, mutta jospa tässä nyt koitettais jatkossa ees kerran vuodessa tavata. Ei voi olla liian vaikea tavoite!!

Miehen kanssakin meillä on jo aika pitkä yhteinen historia. Sain siltä oikein kukkiakin 20v-kihlapäivän kunniaksi. Meidän kihlapäivä oli 11.2. ja olen monta kertaa miettinyt, miksi ei menty kihloihin ystävänpäivänä?? Toisaalta olen myös miettinyt, mahtoiko silloin vuonna 1995 edes olla sellaista vielä täällä Suomessa... en kyllä tiiä/muista yhtään. Meidän esikoinen syntyikin sitten 23.2, joten ehti anoppikin huokaista helpotuksesta, että edes kihloissa oltiin lapsen syntyessä! Ensi kesänä on sitten 20v-hääpäivä, saas nähdä päästäiskö vaikka viimein sille häämatkalle sitten.

  

Kohta se meidän esikoinen täyttää siis 20v ja hänelläkin on jo oma pikkuinen ♥ Mummon pieni muru on jo reilut 5kk vanha ja kerta kaikkiaan maailman rakkain! ♥ Tiistaina pääsen testaamaan taas lastenhoitotaitojani, kun vauveli on muutaman tunnin mulla hoidossa, ihanaa! Äiskä pääsee vähän kutrejansa laittelemaan sillä aikaa. Me taidetaan pikku-akan kanssa ajella yhdelle ystävälleni kylään.

Tänään on ollut kylmä ja aurinkoinen sää. Mä olen tänään siivonnut. Tykkään siivoomisesta ja kirkas keli antaa siihen ihanasti lisää puhtia.  Matot ja petivaatteet nautti sit auringosta mun puolestani! Lenkin kävin sitten vasta kasin maissa illalla pimeässä. Kaunis se oli tähtitaivaskin!!

Ostin pari uutta kuppia männä viikolla. Kupit on kyllä mun kertakaikkinen heikkous. Nämä oli 30% alennuksessa ja olen niitä jo aiemminkin monta kertaa pyöritellyt käsissäni, joten nyt kotiutin kaksi. Ja parhaillaankin lipittelen teetäni tuosta kupista... olen lipitellyt kaiken iltaa, sillä ihan pikkiriikkinen kurkkukipu meinaa nyt tehdä tuloaan, kääk!! Mä olen erittäin harvoin kipeänä, enkä toivottavasti nytkään tule, mutta lähipiirissä on kieltämättä nyt pyörinyt flunssaa ja vissiin jotain vähän vahvempaakin tautia, jossa on etenkin just kurkku kipeä. Olen kyllä varoiksi ottanut myös Echinaforcea, mun luottoainettani jokaiseen nuhaan ja yskään, mutta kyllä tota teetä silti juon myös paljon. Saas nähdä miten muijan käy - saanko orastavan taudin taltutettua jo heti kättelyssä? Hope so!

Että sellasia höpinöitä ja löpinöitä tällä kertaa. Nyt vissiin olis aika mennä nukkumaan ja huomenna sitten into piukeena tekemään yhtä kouluhommaa vielä perjantaita varten. Mukavaa viikkoa kaikille!

Heli

helpotuksen huokaus

Kyllä nyt piisaa lunta meilläkin! Muutaman päivän on tupruttanu aika tavalla. Onneksi täällä käy aura. Meillä on sen verran iso piha, sekä tuota pihaan tulevaa tietäkin sellaset 400m, että ei ihan käsipelillä niitä putsailla. Tai en minä ainakaan... tosin tänään olisin kyllä vähän kolannutkin, mutten löytäny kolaa! 

Koirakin meinas aivan kadota hankeen... Nää meidän koiruudet on kylläkin melko pieniä, säkäkorkeus noin 35cm. No, on tuota lunta silti aika paljon! Jos ei olis koirilla pukuja päällä, ne olis kyllä melko vaikea tuolta erottaa, kun ovat väriltään pääosin valkoisia.

Pupuaitaus on hiukan hätää kärsimässä. Tässä joskus aiemmin, kun tuli lunta ihan urakalla, jouduin repimään aitauksen päällä olevat rastasverkot rikki, ettei lumi aivan kaatanut aitoja. En kyllä tajua, miten taas näyttää tuollaselta... Yllätyin oikeastaan myös sitä, ettei lumi satanut niistä verkoista läpi, vaan jäi niiden päälle killumaan kuin johonkin kankaan päälle.

Kuvailin näitä kuvia aamupäivällä, kun koitin hetkeksi unohtaa päivän suuren stressinaiheen, jonka vuoksi aamusta alkaen olin jo maha kuralla, pää kipeenä ja taisipa melkein kädetkin täristä. Mulla nimittäin oli tänään kahdesta opiskelunäytöstä kolmikanta-keskustelut... Näytöt (Kirjanpito ja Talouspalvelut, josta kirjanpito-osio) tein käytännössä jo joulukuussa, mutta nyt vasta sitten esittelin ne. Olin todellakin hermorauniona keskusteluun mennessäni, vaikka miten koitin hokea itselleni, että "parhaasi vaan teet ja se riittää..."

Mä olen oikeessa elämässä ihan hirveä hölösuu, enkä usko kovinkaan monen käsittävän, miten hirveesti mä jännitän ja pelkään tollasia tilanteita. Uskoisin, että se jotenkin liittyy perfektionismiini... kun kaiken pitäis onnistua täydellisesti, tai sitten se on yhtä kuin (täydellinen) epäonnistuminen. Mulla vielä painoi mielessä se vuoden takainen (!!) pieleen mennyt aiempi näyttöni, joten pelotti kyllä kahta kauheemmin.

Sivumennen sanoen, se aiempi näyttöhän ei siis todellakaan mennyt totaalisesti pieleen... sain siitä H2 ekalla yrittämällä, mutta korotin sen sitten K3:een. Mä en vaan ollu valmistautunut siihen oikein mitenkään ja kuvittelin, että tuosta vaan heittämällä se menee huikeesti läpi... Jännitys teki silloinkin osansa "pieleen menosta" ja omasta mielestäni homma meni tietenkin aivan päin perseitä. Tänään keskustelussa oli samoja henkilöitä kuin silloinkin, ja ensimmäisenä heti kysyttiin, että mikäs on nyt fiilis... lupasin, että koitan olla itkemättä tällä kertaa. Ei heitä kuulemma itkut haittaa. No, jännitys oli kova, vaikka ilmapiiri ei ollut edes mitenkään pelottava ja painostava.

No tällä kertaa valmistauduin sitten ihan tosissani. Keräsin materiaalia esiteltäväksi, kirjoitin Wordilla monisivuisen selostuksen siitä mitä olen tehnyt ja miten mielestäni osaan asiat, lisäilin valokuvia sekaan. Kirjoitin jopa enkun ja ruotsin sanoja ja fraaseja muistiin siltä varalta, että joudun puhumaan kieliä (osa näyttöä on ruotsin ja enkun osaaminen). Aamulla yksin kotona ollessani pölpöttelin ääneen sitä aineistoani läpi, ikään kuin että miten selittäisin niitä asioita omin sanoin. 

Keskustelussa sitten koitin olla niin cool kuin vain mahdollista, vaikka välillä tuntui, että happi loppuu eikä paperista saa otetta, kun kädet tärisee niin kovaa... Koitin puhua asiani ihan rauhassa ja otin tukea papereista, joihin olin alleviivaillut sellasia asioita, joita katsoin tärkeäksi mainita (niillä tyypeillä siis oli osa mun papereista jo valmiina, että olivat voineet ne käydä läpi ennen tilaisuutta). Vastailin kysymyksiin rauhassa ja koitin kaikin keinoin vakuuttaa, että oikeesti tiedän mistä puhun.

Voi sanoa, että hyvä valmistautuminen todellakin palkittiin. Sain molemmista osioista K3 eli parhaan mahdollisen arvosanan. HUHHUH!! Sain kiitosta siitä, miten olen kehittynyt tässä esittämisessä ja miten hyvin olen valmistautunut. Ei tarvinnut siis kaiken päätteeksi itkeä, vaikkakin meinas silkasta helpotuksesta tulla itku...

No nyt on tietenkin ihan mahdottoman hyvä mieli ja helpottunut olo. Opiskelu sujuu kyllä kaikin puolin hyvin, olen saanut kaikista aineista ja palautetuista tehtävistä ja nyt siis näytöistäkin arvosanaksi sen kolmosen (asteikolla 1-3). Olen hirrrrveen tyytyväinen!!

Kevään aikana on vielä tilinpäätösten ja verotuksen opiskelua ja saman aiheen näyttö, jonka pääsen tekemään samaan ihanaan harjottelupaikkaan, missä syksynkin olin. Sen jälkeen alkaakin sitten viimeinen pitkä harjottelujakso aivan uudessa paikassa ja siellä on sitten se viimeinen näyttö (Toimistopalvelut). Tämä viimeinen harkkapaikka on tosi jännä juttu, koska suoraan sanottuna vähän kytistelen sieltä jopa jatkoon sitten työpaikkaa... en yhtään tiedä onko se työ mieleistä tai paikka mieleinen, tai että olisko siinä ees töitä tarjolla, mutta ainahan sitä voi toivossa elää. Sanoisin, että kuulostaa jokseenkin lupaavalta kuitenkin, että mulle on esimerkiksi kuulemma tilattu sinne oma tietokone...!!!

No, tällainen päivä tänään. Mä taidan nyt kipaista koirien kanssa lenkille purkamaan päivän jännityksiä vielä sitäkin kautta veks. Heippa vaan kaikille!

Heli