lauantai 15. joulukuuta 2012

tuiskun keskeltä


Heipähei! Me ollaan täällä melkein hautautuneina lumeen... Hirmuinen tuuli ja lumi tulee vaakasuoraan, on tullu jo monta päivää ja vissiin yötäkin. Aura käy monta kertaa päivässä, onneksi kävi just äskenkin niin pääsen tästä kohta lähtemään töihin. Meillä nimittäin tuo peltotie on todella niin tukossa, ettei siitä meinaa päästä läpi lainkaan näiden tuiskujen aikana. Olen jääny siihen monta kertaa jumiin ja kerran ainakin saanut myös autosta jonkun hihnan irtoomaan (sieltä jostain konehuoneesta...), kun puskin vaan läpi hankien... 

No sellaista se on elämä maalla. Onneksi kuitenkin aura käy, ettei olla oman kolaamisen varassa. Olis vähän nimittäin puuhaa tuossa pihassa ja tiessä, jota on tonne isommalle tielle jotakin 400m.


Aavistuksen verran ajoittain ahdistaa ajatus, että periaatteessahan talvi on vielä aika aluillaan... tätä kylmyyttä on siis edessä vielä pitkä pätkä. Mun bloggauspaikka on ehkä talon kylmin, oon koko ajan jalat jäässä tässä lukuisista villiksistä huolimatta. Imen teetä, poltan kynttilöitä ja pakko virittää tuohon pyllyn alle tuo vilttikin... Hyrrr! Ja meillä on kuitenkin tehty nuo ulkoseinät uusine eristeineen, eiks ne nyt yhtään sit auttaneetkaan tähän kylmyyteen? Ehkä ratkaisu on sitten se lattian uusiminen, lattiahan täällä nytkin on ihan kylmä. Odotetaan siis vielä vuosi, jos ensi talvena olis tilanne vihdoin toinen.


Olen tässä taas pohtinut että voisin ehkä olla vähän toimeliaampi äiskä ja tehdä noista pakastimen aarteista jotain joskus. Siispä väsäsin mansikka-mustikka-kiisselin ja nappasin sitä itekin ison kulhollisen aamupalaksi. Ja taustalla tietenkin nuo iki-ihanat Kastehelmet taas... 

No mutta voi hertsileijaa, nyt on valmistauduttava työpäivään - puolen tunnin kuluttua on oltava jo reippaana töissä! Oikein kivaa lauantaita kaikille teille!

terkuin Heli

4 kommenttia :

  1. Sama täällä, tuiskua ja tuiverrusta riittää ja lumihommia sitä myöten myös... Nyt tuli onneksi viikonloppu vapaa siitä hommasta kun muillakin on aikaa. :) Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Noihin kylmiin lattioihin ensiapuna toimii hyvin lumi.
    Kolaatte oikein reilusti lunta talon seinustoille, niinkuin ennenvanhaan oli tapana.

    Toki sitten keväällä on hyvä ne lumet kiikuttaa etäämmälle, etteivät sula talon perustaan.

    Näin meillä on aina tehty, vaarin oppien mukaan ja ihan tosissaan kyllä auttaa. Vallankin tuulisella säällä ero on huomattava.

    VastaaPoista
  3. Heh, täällä toisen toimeliaan äiskän on pitänyt tehdä jo vaikka kuinka monena iltana marjarahkaa, mutta en saa haetuksi marjoja pakkasesta saunalta.. Kohta varmaan menee rahkatkin vanhaksi ;)

    VastaaPoista
  4. Saariston kasvatti: taitaa tuiskuta siellä sun täällä. Vois kyllä pikkuhiljaa noi tuulet helpottaa. Ja juu, mun viikonloppu käsittää työntekoa joka päivä.. no, ihan hauskaa se on.

    Katjainkeri: joo, meillä appiukko käyttää tota konstia kanssa. Auttais varmaan meilläkin, kun joku viittis vaivautua sen homman tekemään...

    Saska: se on joskus niin pienestä kii toi puuhailu. =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥