erilaisia päiviä

Eilen olin työhaastattelussa. Koitin olla "rento ja oma itseni" - ja niin taisin ollakin, ainakin siis oma itseni, eli ihan hermoraunio... Eipä vois paljon enää huonommin haastattelu mennä. Pälyilin seiniä, en keksinyt mitä vastata, nieleskelin tyhjää ja taisin selittää jopa haastattelijan puheen päälle jotain. Hohhoijaa. Lähtiessäni jo siinä totesin itselleni, että se siitä sitten... K, toivottavasti sinä saat sen paikan!!!

No, tuon haastattelun jälkeen en jäänyt suremaan, ennemminkin nauratti oma hölmöys. Kotimatkalla keksin vaikka miten hienoja vastauksia kysymyksiin, jotka siinä hetkessä sai mut vaan hämilleen. Se paikka ei ole mun juttu, ja se siitä. Menihän siinä toisaalta haave ma-pe-8-16-työstä, mutta toisaalta enemmän on kyllä mulle painoarvoa siinä, että oikeesti viihdyn työssäni - ja nykytyössäni todellakin viihdyn. Tuo työ ei ehkä kuitenkaan olis ollut sitä mitä olin vähän niin kuin käsittänyt siihen sisältyvän, ja kun se alkoi mulle valjeta alkoi myös se haastattelu kangerrella pahemman kerran. Joten se siitä, en ihan oikeesti jää asiaa sureksimaan.

Eilen oli myös lyhyt työvuoro sen haastattalun jälkeen. Se meni kipeätä mahaa kärvistellessä. Mulla on kyllä ihan selvästi stressivatsa, tai jännitysvatsa, miten vaan. Nytkin ihan taatusti se haastattelu vaikutti asiaan. Aloinkin miettiä ihan tosissani, että onko kaikki noi stressaamani asiat sen stressin arvoisia?? Miksi mä mietin ja jahkaan asioita ees taas jo etukäteen ja otan niistä kauheet paineet?? Taas hyvä syy opetella enemmän olemaan tyytyväinen asioihin ja elämään NYT KU. Eikä aina sitku tai jos sitä ja tätä. Just nyt ja just näin on ihan jees!!

Eilen oli myös meidän kihlapäivä nro 18. Sen kunniaksi ostettiin uudet sormukset. Tai no, oikeesti siksi, että miehen alkuperäinen sormus on katkennut... Mies kyllä suorastaan yllätti mut lauantaina, kun marssitti kultasepänliikkeeseen. Tuollaset ihan tavalliset otettiin, ja hopeiset. Oonkin haikaillu hopeisen sormuksen perään jo jonkun vuoden, ja ehdottanut miehelle, että ostettais uudet sormukset. Mä tykkään paljon enemmän hopeasta kuin kullasta, ja nyt sopii sormus paljon paremmin muihin koruihin:

Mä en ole koruihminen muuten, ei ole korviksia eikä kaulakoruja, mutta ranteessa on noi kaksi. Toinen on magneettikoru, joka on minusta tosi tosi nätti, ja toinen on joku vuosi sitten Rillalta tilattu koru, missä on laatoissa miehen ja lasten nimet. Nämä on mulla kädessä aina, en ota pois kuin pakon edestä. Ja nyt on sitten uusi sormuskin. Ja yläkuvan donitsit oli vähän niin kuin juhlistusherkkuja.

 

No illalla sit vielä yksi verenpainetta nostattava asia. Kuopus oli koulun jälkeen rakentanu tosi ison lumihevosen ja -ukon, ukolla oli hattu ja porkkananenä ja kaikkee ja heppa oli niin iso että sillä saattoi ratsastaa. Eli ei ihan vartissa syntyneet. Kävin sitten illalla koiria lenkittämässä ja kun tulin pihaan oli patsaat siivutettu ihan palasiksi. Sain ihan hirveät raivarit, etenkin kun näin tytön pellolla haahuilemassa yksinään... kyllä mä lapseni tunnen, tiesin että se on siellä yksinään itkemässä. Tiesin syyllisenkin ja sai kyllä sellaset haukut niskaansa että ei varmaan toiste sitä tee - eikä siis ollu oma lapsi kyseessä... En voi tajuta, miten se oli saattanut saada sellasen kuvan, että se sai ton tehdä, että kuopus olis ihan luvan antanu. Pitäis kai nyt tajuta sanomattakin, että toinen on tehnyt ison työn eikä taatusti sano että ole hyvä vaan, anna mennä, pistä paskaksi. Mulla vieläkin tulee ihan raivariolo kun ajattelen asiaa... Eikö noi nuoret ollenkaan osaa asettua toisen asemaan, eikö ne todella osaa ajatella miltä toisesta tuntuu?? Jopa MINÄ itkin sydän verellä kuopuksen menetystä, samalla kun huusin puhelimeen että te s******n idiootit mitä ootte menneet tekemään. 

Koomista tässä on se, että just ennen lenkkiä katsoin kuinka Supernanny neuvoi huutavaa isää, että lapselle pitää puhua asiallisesti myös silloin kun se on tehnyt väärin... me kyllä miehen kans oltiin molemmat sitä mieltä, että lässynlää, on se niin helppo vierestä neuvoa. Ei multa suju ainakaan ollenkaan rauhallinen puhuminen silloin, kun tilanne on päällä.

Loppuun vielä kiva asia: uusi pino kirjoja. Voi että olen niin hurahtanut noihin Eve Hietamiehen kirjoihin!! Tästä kasasta olen lukenut jo Tarhapäivän ja Puolinaisen, molemmat ihan todella hyviä, suosittelen!

Jaaha, tämä uusi harmaa päivä on jo kohta kello kymmenessä. Tiskikone on lopettanut, pyykkikonekin taitaa viimeisiä linkouksia vedellä tuolla. Kohta heitän pyykit kuivuriin ja sitten lähden lenkittämään koirat. Ja sitten olis tiedossa työvuorokin. Ihan hyvä ja tavallinen päivä siis, taas kerran. Olen tyytyväinen tänään, tässä ja nyt. Ole sinäkin!

terkuin Heli