tiistai 12. helmikuuta 2013

erilaisia päiviä


Eilen olin työhaastattelussa. Koitin olla "rento ja oma itseni" - ja niin taisin ollakin, ainakin siis oma itseni, eli ihan hermoraunio... Eipä vois paljon enää huonommin haastattelu mennä. Pälyilin seiniä, en keksinyt mitä vastata, nieleskelin tyhjää ja taisin selittää jopa haastattelijan puheen päälle jotain. Hohhoijaa. Lähtiessäni jo siinä totesin itselleni, että se siitä sitten... K, toivottavasti sinä saat sen paikan!!!

No, tuon haastattelun jälkeen en jäänyt suremaan, ennemminkin nauratti oma hölmöys. Kotimatkalla keksin vaikka miten hienoja vastauksia kysymyksiin, jotka siinä hetkessä sai mut vaan hämilleen. Se paikka ei ole mun juttu, ja se siitä. Menihän siinä toisaalta haave ma-pe-8-16-työstä, mutta toisaalta enemmän on kyllä mulle painoarvoa siinä, että oikeesti viihdyn työssäni - ja nykytyössäni todellakin viihdyn. Tuo työ ei ehkä kuitenkaan olis ollut sitä mitä olin vähän niin kuin käsittänyt siihen sisältyvän, ja kun se alkoi mulle valjeta alkoi myös se haastattelu kangerrella pahemman kerran. Joten se siitä, en ihan oikeesti jää asiaa sureksimaan.

Eilen oli myös lyhyt työvuoro sen haastattalun jälkeen. Se meni kipeätä mahaa kärvistellessä. Mulla on kyllä ihan selvästi stressivatsa, tai jännitysvatsa, miten vaan. Nytkin ihan taatusti se haastattelu vaikutti asiaan. Aloinkin miettiä ihan tosissani, että onko kaikki noi stressaamani asiat sen stressin arvoisia?? Miksi mä mietin ja jahkaan asioita ees taas jo etukäteen ja otan niistä kauheet paineet?? Taas hyvä syy opetella enemmän olemaan tyytyväinen asioihin ja elämään NYT KU. Eikä aina sitku tai jos sitä ja tätä. Just nyt ja just näin on ihan jees!!


Eilen oli myös meidän kihlapäivä nro 18. Sen kunniaksi ostettiin uudet sormukset. Tai no, oikeesti siksi, että miehen alkuperäinen sormus on katkennut... Mies kyllä suorastaan yllätti mut lauantaina, kun marssitti kultasepänliikkeeseen. Tuollaset ihan tavalliset otettiin, ja hopeiset. Oonkin haikaillu hopeisen sormuksen perään jo jonkun vuoden, ja ehdottanut miehelle, että ostettais uudet sormukset. Mä tykkään paljon enemmän hopeasta kuin kullasta, ja nyt sopii sormus paljon paremmin muihin koruihin:


Mä en ole koruihminen muuten, ei ole korviksia eikä kaulakoruja, mutta ranteessa on noi kaksi. Toinen on magneettikoru, joka on minusta tosi tosi nätti, ja toinen on joku vuosi sitten Rillalta tilattu koru, missä on laatoissa miehen ja lasten nimet. Nämä on mulla kädessä aina, en ota pois kuin pakon edestä. Ja nyt on sitten uusi sormuskin. Ja yläkuvan donitsit oli vähän niin kuin juhlistusherkkuja.
 
No illalla sit vielä yksi verenpainetta nostattava asia. Kuopus oli koulun jälkeen rakentanu tosi ison lumihevosen ja -ukon, ukolla oli hattu ja porkkananenä ja kaikkee ja heppa oli niin iso että sillä saattoi ratsastaa. Eli ei ihan vartissa syntyneet. Kävin sitten illalla koiria lenkittämässä ja kun tulin pihaan oli patsaat siivutettu ihan palasiksi. Sain ihan hirveät raivarit, etenkin kun näin tytön pellolla haahuilemassa yksinään... kyllä mä lapseni tunnen, tiesin että se on siellä yksinään itkemässä. Tiesin syyllisenkin ja sai kyllä sellaset haukut niskaansa että ei varmaan toiste sitä tee - eikä siis ollu oma lapsi kyseessä... En voi tajuta, miten se oli saattanut saada sellasen kuvan, että se sai ton tehdä, että kuopus olis ihan luvan antanu. Pitäis kai nyt tajuta sanomattakin, että toinen on tehnyt ison työn eikä taatusti sano että ole hyvä vaan, anna mennä, pistä paskaksi. Mulla vieläkin tulee ihan raivariolo kun ajattelen asiaa... Eikö noi nuoret ollenkaan osaa asettua toisen asemaan, eikö ne todella osaa ajatella miltä toisesta tuntuu?? Jopa MINÄ itkin sydän verellä kuopuksen menetystä, samalla kun huusin puhelimeen että te s******n idiootit mitä ootte menneet tekemään. 

Koomista tässä on se, että just ennen lenkkiä katsoin kuinka Supernanny neuvoi huutavaa isää, että lapselle pitää puhua asiallisesti myös silloin kun se on tehnyt väärin... me kyllä miehen kans oltiin molemmat sitä mieltä, että lässynlää, on se niin helppo vierestä neuvoa. Ei multa suju ainakaan ollenkaan rauhallinen puhuminen silloin, kun tilanne on päällä.


Loppuun vielä kiva asia: uusi pino kirjoja. Voi että olen niin hurahtanut noihin Eve Hietamiehen kirjoihin!! Tästä kasasta olen lukenut jo Tarhapäivän ja Puolinaisen, molemmat ihan todella hyviä, suosittelen!

Jaaha, tämä uusi harmaa päivä on jo kohta kello kymmenessä. Tiskikone on lopettanut, pyykkikonekin taitaa viimeisiä linkouksia vedellä tuolla. Kohta heitän pyykit kuivuriin ja sitten lähden lenkittämään koirat. Ja sitten olis tiedossa työvuorokin. Ihan hyvä ja tavallinen päivä siis, taas kerran. Olen tyytyväinen tänään, tässä ja nyt. Ole sinäkin!

terkuin Heli

13 kommenttia :

  1. Hyvä, että sinussa on rohkeutta huutaa toisten lapsille! Mua niin hävettää, kun oon tämmönen luuseri, en uskalla tehdä tai sanoa mitään... Tuli ihan sellanen raskas möykky rintaan, kun ajattelin tuhoa ja sen hevosen merkitystä sun lapselle.

    Mutta onnea vaan kihlojen täysi-ikäiseksi tulosta :)

    VastaaPoista
  2. Niin no, jos tarkkoja ollaan niin sen huudon sai kyllä korvilleen oma lapsi, mutta kyseessä oli sen poikakaveri ja kyllä se viesti tais perille mennä. Tuli poika pyytämään anteeksi kuopukselta ja lupasi rakentaa uudet jutut sen kanssa (vaikka eipä se silti tuota tuhoa tekemättömäksi saa...). Meillä on onneksi tuon pojan kanssa niin hyvät välit, että kestää myös tällaiset räjähdykset ja suoraan sanomiset, sanoin siis vielä kyllä hänellekin asiasta sitten aika tiukasti kun näin.

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs tämä oli ihanaa huokauksien postaus kuvien osalta. Todella kauniit sormukset :) Teksti puolestaan sai kovasti ajattelemaan miten pitäisi pysähtyä olemaan nytku-ihminen. Pohdein myös tätä lumiveistos asiaa ja komppaan edellistä kommentoijaa Sannaa, että on vaikeata puuttua toisten lasten toimintaan. Nostan sulle virtuaalista hattua, että teit selväksi mitä mieltä olet asiasta. Toivottavasti se kuopus mahdollisimman nopeasti unohtaa tämän mielipahan. Jossain vaiheessa se tilanne on vaan niin päällä, ettei rauhallinen puhuminen lapselle vaan onnistu, ei ainakaan minulta.

    VastaaPoista
  4. Mulle on kanssa käynyt kerran haastattelussa niin että tajusin työpaikan olevan jotain muuta mitä kuvittelin... aikani takeltelin kunnes sanoin etten oikeastaan halua tätä työtä ja lähdin pois. Jotta hienoa ettet jää moista miettimään ja tajusit itsekin miksi homma meni plörinäksi. :D

    Tuo tytön juttu on surullinen. Harmi ettei mitään yleisluontoista vastausta varmaan asiaan ole. :(

    Mutta noi donitsiiiit... eiiii... ihme itsensä huijaamista tuo puolittaminen :DD

    VastaaPoista
  5. Kiki: sormukset on varmaan kaikken yksinkertaisimmat mitä kuvitella saattaa.. mut yksinkertaisille ihmisille yksinkertaiset sormukset. =D

    Saariston kasvatti: ei se oo ittensä huijaamista vaan tarkoituksella järjestetty jokaiselle tilaisuus maistaa mahdollisimman montaa erilaista sorttia. =D

    VastaaPoista
  6. Ehkä oli tarkoitettukin, että kangertelit haastattelussa, se ei siis ollut sinun paikkasi ;)

    Meinasi tulla täälläkin raivo päälle kun luin, kuinka kuopuksen lumiteokset oli tuhottu. Toivottavasti tekijä pitää lupaksensa ja rakentaa entistä ehommat tilalle.

    VastaaPoista
  7. Kauniit sormukset ja ihana tapa julistaa kihlapäivää!

    Surku sitä työhaastista, mutta jos se ei ollut sun paikkakaan, niin nauretaan sille röhönaurut :D *röh*

    Herkut näytti ihanilta!!!!

    Voi lapsiparkaa, mä niin ymmärrän sun tuskan, meillä ollut vähän samanlainen tilanne joskus ja se oli niin surkua........

    Eve Hietamies on mulle viha-rakkaus. JOS saan sen kirjan käsiini, luen niinkauan että kirja loppuu. Siis, vaikka koko yön. Kuten olen tehnyt monta kertaa jo aiemmin :) Kerran kuin vessassa ettei valo häirinnyt muita :) Että siitä se viha, kun aamulla väsytti sitten....

    Luin muuten jo nuorena naisena Eveä, hvyiä kirjoja ne sen alkupäänkin kirjat.

    Kupla

    VastaaPoista
  8. Öh, minä taas hei :) Siellähän niitä oli sun pinossakin niitä aiempiakin teoksia, huomenna on paremmkin toi heti muistoja mieleen! :)

    Kupla

    VastaaPoista
  9. Onnea 18v johdosta! Parin vuoden päästä sitten isot bileet;)Oikein tyylikkäät sormukset, ihana ylläri mieheltäsi.

    Voi v... ajattelin tota lumiheppa episodia, miten jotkut voi olla noin ajattelemattomia??! Toivottavasti rakentavat uuden tilalle tai ainakin kaks ja pyytävät anteeksi ihan silmätysten.

    Voihan se olla,ettei se työhaastattelu menny niin huonosti kuin luulet. Vaikka kyllä mäkin olen mennyt yhteen haastatteluun ja jo ovella tajusin etten TODELLAKAAN halua sinne töihin, melkein käännyin ovelta pois. Jälkikäteen ajattelin, että niin olisi pitänyt tehdäkin...

    Kiva kun viihdyt nykyisessä työssä, sitten ei ainakaan harmita jos et saa sitä uutta paikkaa.

    No eipä tässä muuta kun lumista viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  10. Taina: näin mäkin ajattelin, ei mun paikka ja siksi alkoikin se ajatus pätkiä pahemman kerran. Ja joo, toivotaan, että syntyy lumiheppaa jos jonkinmoista pihaan seuraavilla suojakeleillä...

    Kupla: mulla vähän sama juttu ton lukemisen kanssa.. tääkin koko aamupv mennyt lukiessa ihan silmät soikeena. Hyviä tuntuu olevan noi vanhatkin kirjat. Ja juu, saa nauraa vaikka haastis meni mönkään. =)

    Kati: kiitos kiitos, saas nähä pidetäänkö sit parin vuoden päästä juhlat. Niin, se on hyvä ettei ole varsinaisesti hinkua pois nykytyöstä, muuten varmaan vähän jopa harmittais se haastattelu. En jaksa kyllä millään uskoa, että mut ottaisivat tuon perusteella. =) Hyvää viikon jatkoa sullekin!

    VastaaPoista
  11. Oikein, oikein hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  12. Kiki: kiitos samoin sinulle myös!

    VastaaPoista
  13. Moi:)
    Mä en tiennykkään että Eve on tehny noin monta kirjaa? Kaksi olen lukenut ja etsinyt muita kirjastosta eikä muuta ole ollut, noh ne on sitten varmaan lainassa! Voih, kiva kirjapino! Ja joo, kaikella on tarkoituksensa, se työjuttu ei vain ollut tarkoitettu olemaan ;)
    -Helena ja Blackie The Cat-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥