perjantai 13. syyskuuta 2013

rankka viikko


Olen yhden yhdistyksen johtokunnassa mukana, ja tällä viikolla olin minun "johtokuntauran" viimeisessä kokouksessa. Vielä joudun siitä pöytäkirjat kirjottamaan, mutta sitten se on siinä. Viimeinen kokous oli erittäin silmiä avaava. Ihmiset on kyllä joskus niin sikoja, sellasetkin kenestä ei olis kuuna päivänä moista uskonu. Joskus ihmiset on myös älyttömän typeriä. En jaksa käsittää, kun luettua ei vaan näköjään ymmärretä. Asiat väännetään ihan vääristellyiksi. No olipahan railakas kokous. Olen tyytyväinen siihen, että olin kaikessa taistelun tuoksinassakin hyvin rauhallinen, toisin kuin jotkut muut. Koin kyllä niin vahvasti olevani oikeassa, se varmasti auttoi.


Tänään kuulin asioita, jotka pisti miettimään lähinnä tätä omaa päättämättömyyttäni. Olen ollu katkera ja surullinen, vaikka tehdyt päätökset onkin tässä kohtaa ihan oikeesti ainoat mahdolliset. En vaan silti pääse siitä ajatuksesta, että pelottaa tekemäni ratkaisut ja niiden mahdolliset seuraukset. Että olenko sössiny tilaisuuteni jne. Toisaalta kun kaikkea ei voi yhtä aikaa saada... Pyrin myös ajattelemaan, että asiat tapahtuu just niin kuin niiden on tarkoitettukin tapahtuvan. No, silti mietityttää ja harmittaakin.


Tämän päivän työvuoro oli käytännössä viimeinen hetkeen. No siis ei mun työt mihinkään lopu, mutta maanantaina alkaa sitten se opiskelu, ja työt vähenee todella radikaalisti. Omasta halustani ja toiveestani toki, mutta vähän se silti kauhistuttaa... ja samalla innostuttaa. Maanantaista alkaen olen kuitenkin nyt sitten päätoiminen opiskelija, töitä teen vähän niin kuin "sivubisneksenä". Ihanaa ja kamalaa. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, vai tuoko mitään? Meneekö seuraavat pari vuotta hukkaan vai tuoko opinnot jotain ihan uutta mun elämään?


Nyt kun tässä muutosten tuulessa menen muutenkin, niin meninpä sitten värjäämään vielä tukankin. Vaaleaksi !! No raidoilla, mutta raitoja on reilusti ja yleisilme kyllä hyvinkin vaalea. Mä olen kerta kaikkiaan tummatukkainen mielessäni ja tää onkin nyt ollu vähän vaikeaa. Mun ajatus oli, että pääsisin siitä tummaksi värjäämisen kierteestä jollain konstilla lähemmäs omaa väriäni, pois niistä myrkkyväreistä. Mutta. On tää aika outoa. En tiiä tykkäänkö vai en. Kattoo nyt hetken aikaa.

Olen kyllä niin tyytyväinen, että edessä on vapaa viikonloppu. Olen aika väsyny. Ja taidankin nyt just ihan seuraavaksi lähteä nukkumaan. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Heli

PS. Kuvat on parin vuoden takaisia sumuisia syyskuun kuvia. Aika ihania minun mielestä - tykkään sumusta.

14 kommenttia :

  1. Et sinä kyllä ihan päättämätön ja saamaton ole; opiskelun aloittaminen on iso askel! Ja uskon kyllä vahvasti, että kyllä se jotain uutta ja hyvää tuo elämääsi.
    Joskus ihmiset osaavat yllättää - eikä aina hyvässä. Mutta onneksi on niitä toisenlaisiakin!
    Oikein hyvää ja rentouttavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Heips!
    Minulta on mennyt ohi jos olet kertonut, että mitä alat opiskelemaan? Minua kiinnostaa ja olen iloinen puolestasi:)Lepäile nyt rankan viikon jälkeen ja maanantaina kohti uusia seikkailuja;)

    VastaaPoista
  3. tuulinen paikka tuo puheenjohtajan paikka...
    ihania kuvia,erityisen kiva tuo lammas-lauma sumussa

    VastaaPoista
  4. Sumusta onkin saanut nauttia viime päivinä, ainakin täällä.

    Toivottavasti sun opintie on antoisa!

    VastaaPoista
  5. Ihanan usvaisia kuvia. Ajattelin jo, että ovat tältä syksyltä, sillä tuntuu että joka aamuna saa nousta maitomaiseen maisemaan.

    Ja elämä rullaa omalla painollaan sekä asiat lutviutuu aina tavalla tahi toisella. Niin se vain nämä elämänpolut kuljettaa oikeaan suuntaan.

    Tsemiä opiskeluun ja otappa rennosti viikonloppu. Täällä paistaa ainakin ihan kivasti aurinkoinen ja syksyinen ruohonleikkuu tiedossa kunhan kaste nurmelta kuivahtaa.

    VastaaPoista
  6. Ei opiskelu koskaan pahasta ole, nauti nyt siitä ja ota irti kaikki, minkä saat. Nauti uuden oppimisesta ja haasta itsesi aina vaan parempaan. Hyvä siitä tulee, usko vaan itseesi :)

    VastaaPoista
  7. No on kyllä ihania kuvia <3 Meilläpäin on ollut muutamana aamuna juurikin tuollaista!

    Tsemppiä päätöksiin!

    VastaaPoista
  8. Lady: kyllä mä aika kauan vatkasin ja vaivasin tuota opiskeluasiaakin... että alanko/enkö. Ja nyt sit kun aloin, tulikin eteen muita muutoksia mitkä mun opiskelun takia sitten meni multa ohi... se hivenen mietityttää. Ja noista ihmisistä - mä olen todella hämmästynyt. En olis ikinä uskonut miten osaavat olla veemäisiä. Mut osasivatpa hyvinkin!! Kiitos viikonlopun toivotuksista ja sitä samaa sinulle!

    Mammeli: no merkonomiksi minä alan opiskella aikuiskoulutuksen puolelta. Toimistotyöt mulla on haaveissa. En tiiä onko järkee vai ei, koska tavallaan kuitenkin tykkään kovasti kaupan työstä eikä tuo koulutus ole oikein mitään verrattuna sitten taas ammattikorkean opintoihin. Mutta jos vaihtelu kuitenkin virkistäis... toivottavasti ainakin.

    Suvi: no en minä ole puheenjohtaja, sihteeri vaan ja johtokunnan jäsen. Tai siis olin. =) Minäkin tykkään tuosta lammaskuvasta.

    Sanna: näin on, ihania sumuisia aamuja. Ja toivotaan että on antoisaa, uskoisin kyllä niin.

    Kirsikka: tänä syksynä se kamera ei oo kovin kovasti räpsynyt... siksi kaivelen jatkuvasti vanhoja kuvia tännekin vaan. Niin, kyllä mä kans uskon että joku tarkoitus ja kenties myös opetus näillä tämän viikon jutuillakin on. Siivousta on tälle päivälle luvassa - salilla jo kävin ja pyykkiä on kolmas koneellinen menossa. Imurin varteen seuraavaksi...

    Tarja: näin se on ajateltava!

    La Petite Princesse: kiitosta vaan kuvakehuista sekä tsempeistä!

    VastaaPoista
  9. Kuten kommentoin aiemminkin, opiskelu on mun mielestä hyväksi :) Ihan hyvä alavalinta myös, koska noista taidoista on kyllä hyötyä, tavalla tai toisella (ja eikös sulla ollu joku omituinen taipumus kuittien järjestelyyn jo valmiina? ;) ). Ja ainahan sitä voi opiskella lisääkin, jos oikein innostuu. Se, että menetät muita mahdollisuuksia tuon ratkaisun myötä, on tavallaan ihan luonnollistakin. Ei ehkä kannata jäädä niitä sen kummemmin pohdiskelemaan, vaan suunnata ajatukset tulevaan. Ja siis vaikka opiskelu osoittautuiskin työelämän kannalta hyödyttömäksi (mitä en usko), ehkä se jollain tavalla avaa näkökulmia uusiin juttuihin. Vaikea selittää... Mut joo, kaikella on todellakin tarkoituksensa enkä mä usko, että joudut tätä ratkaisua myöhemmin katumaan.

    Opiskeluintoa sulle kovasti! Voin omasta kokemuksesta kertoa, että aikuisopiskelu on todella antoisaa :)

    Rentouttavaa viikonloppua ja rapsutuksia lemmikeille ;)

    VastaaPoista
  10. Kivoja sumuisia kuvia.

    Joskus vaan on niin, että epävarmuus kalvaa, eikä tiedä, tuliko tehtyä oikeat ratkaisut. Ei muuta kuin tultapäin, niin asia selviää. Tosi paljon tsemppiä, muutos vie kuitenkin aina eteenpäin eikä koskaan tiedä, mitä vielä mutkan takaa löytääkään.

    Minä olin melkein 20 vuotta punapää ja nyt olen pyrkinyt hiljalleen "omaksi vaaleaksi itsekseni". Ei tunnu ainakaan vielä omalta, mutta ehkä sitä tottuu tähänkin. Hassuinta on, että silloin kun aloitin punapäänä, kukaan ei edes huomannut että olin värjännyt tukkani, mutta nyt ihmetys on aina ilmeinen. Mulla on kyllä vahva geeniperimä punaiseen; äiti on punatukkainen ja samoin tytär, mutta minulla on kai sitten vain ne pisamat ja herkästi punoittava nenä...

    VastaaPoista
  11. Terhi: joo, kyllä toi ala olis aika minun juttu, mä tykkään jostain kumman syystä siitä papereiden järjestämisestä tosi paljon. =) Mä tiedän ja koitin itellenikin tolkuttaa tuota, että kaikkea ei voi saada... silti se eka reaktio oli itku ja hammasten kiristys. Ja vielä toinenkin reaktio. Siis vaikka järkeä koitti kuinka itelleen takoa... mutta kyllä tämä tästä. Mä toivon, että tämä on tie johonkin uuteen ja kyllä mä ihan innolla odotan opiskelua. Kiitos tsempistä ja minä rapsutan elukatkin. =)

    Mustakissa: niimpä, tulta päin vaan!! Ja tuosta tukkajutusta: mulle on sanonut tasan yksi ihminen, että oot värjänny tukan. En tiiä mitä se sit tarkoittaa, kun kukaan muu ei sano mitään... että onko se niin kauhee, että kaikki on mieluummin hiljaa...? Vai niin sopiva mulle ettei kukaan ees tajua että on jotain uutta..? ;)

    VastaaPoista
  12. Ihania sumukuvia, niin rauhallisia. Onnea opintielle!

    VastaaPoista
  13. No mutta! Vaan missä ovat kuvat värjätyistä hiuksista kun muutenkin postaus on täynnä toinen toistaan upeampi valokuvia! Tahtois niin kovin nähdä ne raidat...

    VastaaPoista
  14. Susanna: niin, se varmaan muuten onkin sumussa se juttu; rauhallisuuden tunne. Se on ihana! Kiitos onnentoivotuksesta!

    Peppone: no ei mulla ole itestäni kuvia... ehkä mun joku räpsy pitää ottaa joku päivä. =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥