Mitäs tämä kuva tarkoittaa??? No sitä, että ensimmäinen poikanen on lentämässä pesästä piakkoin ja ollaan hänelle katsottu mukaan tavaraa. Mulla on ollu tuolla yläkerran kätköissä banaanilaatikoissa astioita jemmassa just tätä tilannetta silmällä pitäen, ja nyt sitten neiti valitsi itselleen Pentikin Mansikka-sarjan astiat ja Ikean sitä sun tätä ja mitä siellä nyt sitten olikaan.
Mulla on ollut jemmassa myös muutamia pyyhkeitä, ja päiväpeitonkin lupasin. Ostin tuon tähtipeiton kyllä ihan itelle, mutta se on aika hankala laittaa tuonne nurkassa olevaan sänkyyn, joten menkööt nyt sitten tytön kotiin.
Esikoinen siis muuttaa yhteen poikaystävänsä (=kihlattunsa) kanssa, asunto on jo tiedossa mutta muuttopäivä ei. Mutta sekös minua hillitsis... mä haluan kaivaa nurkat heti ja nyt! Odotan ihan innolla sitäkin, että aitasta kaivetaan kaikki mahdollinen kama tytön mukaan. Minä olen sitä mieltä, että sitten kun nämä kotoa lähtee, lähtee myös kaikki niiden tavarat... eli siis saavat viedä kaikki vaatteensa ja tavaransa sinne omiin nurkkiinsa. Odotan myös sitä, että aitassa tehdään uudelleenjärjestelyitä tämän myötä. Kaikki tollanen järkkäily vaan on niin ihanaa!!
Olen minä tottakai joutunut myös aika tavalla tätä asiaa prosessoimaan mielessäni: eka lapsi muuttaa pois kotoa. Se on iso asia, ja vaikka se on kivaa niin on se haikeaakin: minun vauvasta on tullut iso ihminen. Te, joilla on kokemusta lasten pois muuttamisesta: millaista se oli? Ihanaa, kamalaa, haikeaa, helpottavaa...???
Mutta nyt minä lähden tästä töihin viettämään sunnuntaipäivää.
Heli
Kyllä: se on ihanaa, kamalaa, haikeaa ja helpottavaa ja kaikki ne tunteet sekaisin. Muutto on kaikkea sitä myös lähtijälle, vaikka pinnalla on useinkin jännnittynyt innostus uudesta elämänvaiheesta. Äitinä voi helpottaa lähtijän oloa olemalla täysillä mukana tukemassa ja kannustamassa. Äidit sitten jälkeenpäin nuolevat nurkissa ikävänhaavojaan ja itkeä tihuuttavat. Ei kannata lapselle kovin toitotella omien tunteittensa sekamelskaa, mutta rehellisesti voi mainita, miltä äidistä tuntuu. Kyllä se käytännön työ - tavaroiden etsiminen ja lahjoittaminen, puhuu myös lähtijälle puolestaan.
VastaaPoistaUsein tällaiset elämänvaiheet lähentää myös vanhempia toisiinsa, kun yhteinen kasvatustyö kantaa konkreettista hedelmää.
Iloitsen, Heli, puolestasi, koska elät hyvässä ja rikkaassa elämänvaiheessa. (Ja hali tietysti.)
Niin: ja yksi liikuttavimmista hetkistä on ostaa lapsen uuteen kotiin pölyriepu ja tiskiainepullo.
Ymmärrän kyllä tunteesi hyvin - meillähän poika muutti syksyllä pois kotoa. Niin kauan kun uutta asuntoa rempattiin ja kotona tavaroita pakkailtiin ja uusia oltiin valitsemassa pojan apuna, meni hyvin. Ja muuttopäiväkin meni vielä hyvin. Mutta kun kotiovella piti sano heipat, tuli sitten se itku - vaikka kuinka olin päättänyt, että ei tule ainakaan pojan nähden. Ikävä on vieläkin välillä ja aamuisin saatan huhuilla, että "S. alahan nousta sieltä". Pojan huone, josta piti tulla minulle työhuone, on vieläkin vaiheessa. Sillä nyt on sitten tyttökin ilmeisesti lähdössä tämän vuoden aikana ja päästään tekemään vähän isompaakin remppaa. Ja taidan ottaakin työhuoneeksi tuon tytön huoneen. Mutta kovempi juttu se pojan muutto oli kuin olin uskonutkaan. Ilo siitä, että pärjää omillaan - mutta haikeus siitä, että yksi elämänvaihe on ohi. Elämä on.
VastaaPoistaYllättäen ei ole kokemusta kotoa muuttavista lapsista, eikä siitä tunnekirjosta mitä se varmastis tuottaa. Mutta päiväpeitto on ihana, käytössä myös hyväksi todeta. Sopii varmasti nuorenparin kotiin! Onnea tytöllesi uudesta askeleesta elämässä ja sinulle siitä, että olet äiti jolla on antaa lapselle tavaraa mukaan vietäväksi. :) Kivalle näyttävät pinot.
VastaaPoistaMeidän esikoinen (poika) lähti elokuun alussa Turkuun opiskelemaan. Vaikka pääsykoetulosta yhdessä jännitettiin, tuntui kaikki silti tapahtuvan järkyttävän nopeasti. Vastahan hän 18 ja 1/2 vuotta sitten syntyi. Hurja ajatus oli mm. se, että nyt tuota lasta on sitten kasvatettu sen varran kuin nyt ehdittiin.
VastaaPoistaTuo emovietin buustaama oman poikasen pesänrakannuksessa avustaminen sentään auttaa jonkin verran. Meillä ensimmäinen etappi oli peruskalustettu soluasunto, johon tarvittiin lähinnä astioita. Vuoden alussa hän sitten sai 36 neliön minikaksion, eikä minua pidätellyt mikään. Ei edes se, että poika hienovaraisesti välillä muistutti kysymyksessä olevan hänen kotinsa;). Etsittiin kaikkea mahdollista omista nurkista ja lopun edestä tori.fi:stä. Tuttaviltakin saatiin jotakin.
Toisaalta - ehkä pitää ajatella niin, että olemme onnistuneet vanhempina, kun lapsi haluaa ajallaan lähteä.
Hui, tuo on kyllä suuri muutos! Tsemppiä äidille! <3
VastaaPoistaJa mukavaa alkavaa viikkoa!
Esikoiseni (tytär) muutti kotoa 18 vuotiaana kihlattunsa kanssa. Hommasivat asunnon ja niin vaan mun vauva läksi.
VastaaPoistaAikaahan tuosta on jo yli 5 vuotta, mutta hyvin muistan kuinka innostunut ja samalla kauhuissani olin. Pelkäsin kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Nuorilla sujui kuitenkin hyvin ja mullakin sitten kuitenkin :)
Hyvä mieli mulle tuli siitä, että tyttö lähti ilman toraa tai epäsopua osana aikuiseksi kasvamista.
Hän soitti alkuun usein ja kysyi neuvoa milloin mihinkin, kun ei ollut juurikaan kotona joutunut tekemään arkisia asioita. Heti silloin sovittiin, että kotiin saa tulla takaisin koska tahansa jos vaan siltä tuntuu...ei ole tullut.
Nyttemmin hän on jo (eri miehen) vaimo ja kahden lapsen äiti. Ja vieläkin soittaa aika usein kysyäkseen neuvoa milloin mihinkin.
Sirkku: meillä ei vielä suuria jännityksiä ole ilmassa, kun muuttopäivää ei vielä tiedetä. Se täytyy sanoa, että mies ei tässä juurikaan ole mukana. Meillä ei toteudu tuo, että tällainen lähentäisi vanhempia... koen, että meillä kasvatustyön olen tehnyt lähes yksin minä - ja tämän maailmalle lähettämisenkin teen minä. Meillä tämä vaan on tällaista... valitettavasti.
VastaaPoistaLady: niin, elämä on. Voi olla, että tajuan asian kunnolla vasta kun tyttö on muuttanut... että se on sit ihan oikeesti täältä pois muutenkin kuin vain kaikki viikonloput niin kuin nykyään. Se sanoi tässä yksi päivä, että sitten se ei vissiin enää voi tulla suoraan jääkaapille, niin kuin nykyään... =D Moni asia muuttuu sen myötä, kun omilleen lähtee!
Saariston kasvatti: niin, sulla taisi olla tuo sama päiväpeitto? Sun blogissa mä muistaakseni sen näin ja tilasin itellekin. Kyllä se varmaan on nätti sitten tytön asunnossa.
Terhi: minä kuvittelin kans että ensin tyttö lähtee opiskelemaan ja sitä kautta vähän omilleen.. mutta tässä kävikin näin, että heti ostettiin asunto ja perustettiin perhe... se on melko lailla lopullinen kotoa lähtö, luulen niin.
Taina: kiitos tsempistä! Tässä vaiheessa kun vielä suunnitellaan, kaikki on tosi innostavaa... saa nähä sit kun se oikea muuttopäivä koittaa. Kivaa viikkoa sullekin!
Katjainkeri: meilläkin onneks tapahtuu lähtö hyvillä mielin. Minusta on kivaa opettaa asioita ja kertoa erilaisia juttuja mitä kannattaa ottaa huomioon. Toivon vaan, etten liikaa tuputa... Uskoisin, että meilläkin tyttö kyllä kotiin soittelee asioita kyselläkseen, sama tilanne on nimittäin meilläkin, ettei ole tyttö täällä kotona juurikaan mitään joutunut tekemään. Uskoisin, että hyvissä väleissä tullaan pysymään kun ollaan sitä oltu tähänkin asti. Ja uskoisin, että tulee äitin neuvot tulevaisuudessa ihan tarpeeseen omaa perhettä perustaessa.
Paljon se äidiltä vaatii, eikä se tunne tule välttämättä heti. Ensin se innostus ja ylpeys ja haikeus... se oikea ikävä tulee vasta hetken päästä. Tai ainakin tuli mulla. Sitten kun jotenkin Oikeasti tajuaa, että se on nyt pois, eikä niitä tuttuja tapoja normiarjessa enää näekään.. Paljonhan vaikuttaa se, onko lapsi kaukana vai lähellä, miten paljon olette tekemisissä jne jne....
VastaaPoistaHelmi Nainen: niin, voi olla että se totuus iskee vasta sitten hässäkän jälkeen. Meillä tyttö muuttaa onneks aika lähelle, toivottavasti saan käydä kylässä usein. =)
VastaaPoistaMeiltä kaksi isointa on muuttanut kotoa yhteensä kolme kertaa, ja tällä hetkellä asutaan taas kaikki saman katon alla.. Toinen lähti opiskelemaan kauas, ja tiedettiin jo lähtiessä että kolmen vuoden päästä todennäköisesti palaa kotiin. Toinen on kahdesti vienyt kaikki tavaransa mukanaan, ja toivon totisesti että kun se kolmas kerta koittaa niin se on sitten lopullisesti. Onhan se ensin outoa kun ei ne olekaan enää kotona, sitten siihen pikkuhiljaa tottuu, ja siinä se vasta tottuminen onkin kun ne sitten palaa tavaravuoren (ja meillä vielä vauvan) kanssa takas.. Tsemppiä teille muutoksiin!
VastaaPoistaVianna: meilläkin neiti lähtee nyt perhettä perustamaan... siksi lähtö tuntuukin siltä, että on niin lopullinen, jos vertaa että lähtis vaikka opiskelemaan. No, näköjään sitä saattaa silti palata sinne lapsuudenkotiin, vaikka on jo vauvakin kainalossa. Ja hyvähän se on, että on paikka minne palata, jos elämä niin vaatii. Mutta tietty on toivottavaa, että sitten lopulta kaikki lapset ihan oikeesti lähtee kotoa omaan elämäänsä. Ja toivon kyllä tässä meidänkin tapauksessa, että kun nyt lähtee, niin sitten ne siivet kantaa jatkossakin.
VastaaPoista