se tunne, kun pitäis, mutku ei vaan saa aikaan...

Just nyt mulla on sellanen olo, että pää poksahtaa. Olen ollut useamman päivän vapaalla, mutta joka päivä on ollu jotain menoa tai sitten vain silkkaa saamattomuutta, enkä ole saanut aikaiseksi tehdä kotona mitään. Täällä on ollu kauheat tiski- ja pyykkikasat, puhumattakaan kaikesta muusta sotkusta ja sekasorrosta. Ja nyt sitten tietty viimeisenä vapaapäivänä on ohjelmassa kaikki se tekemätön. 

Mä olen myös taas jonkun "kaikki turha roina kaapeista pois"-myrskyn silmässä... tai sitten se vain on mun tapa reagoida siihen sekasortoiseen sisäiseen olotilaani, joka syntyy esimerkiksi saamattomuuden aiheuttamasta huonosta omastatunnosta, sekä siitä, että hommat vaan kasaantuu ja kasaantuu ja rytökasat alkaa kaatua niskaan.

Mä oon usein sitä mieltä, että mulla on tavarat ja kaapit hyvässä järjestyksessä, eikä mulla oo mitään turhaa missään. Mutta ok, valehtelen. On mullakin niitä kasoja nurkissa. Tuohon yhden pöydän kulmalle aina alkaa kasaantua sellanen raivostuttava pinkka erinäisiä "näille pitäis tehdä jotain"-juttuja... Esimerkiksi vakuutuspapereita, mitä pitäis laittaa kansioon. Lehtiä, mitkä pitäis laittaa jonnekin. Lasten koulukirjoja, joilla ei enää tee mitään...

Mun on yleensä helppo heittää turhat kamat pois, JOS ne on roskaa ja ihan sellasta höpölöpöä. Ja arvottomia sinällään. Mutta sit kun ne onkin tollasia usean kymmenen euron maksaneita koulukirjoja, joissa ei (yllätys yllätys...) ole merkinnän merkintää, niin mitäpä sitten tekisikään?? Kun ne on vanhentuneita versioita (jep, vaikka ne on vain vuoden vanhoja!), niitä ei osta kukaan. Heitänkö sit vaan roskiin?? Tuntuu niin järjettömältä. Sinänsä, vaikka vastustan henkeen ja vereen koulukirjatonta tulevaisuutta, niin säästyypä ainakin tuokin raha, kun ei tartte heittää käyttämättömiä ruotsinkirjoja roskikseen... Mutta en mä oikein keksi mihin ne muuallekaan laittaisin. (Ja siis tottakai laitan ne paperinkeräykseen, enkä roskikseen...)

Mulla on myös useita ikuisuusprojekteja, jotka ei etene, vaikka muka miten olisin tehokas hausvaiffi. Esimerkiksi valokuvat. Mä sain aiemmin kyllä laitettua kaikki omistamani irtovalokuvat paikoilleen. Irrotin ne kansioista, tuunasin kansiot nätimmiksi, laitoin kuvat takaisin niin, että poistelin sieltä aika ison osan sellasta turhaa (tyyliin samasta asiasta viisi kuvaa vähän eri kulmista). Mutta sitten jäi pari ylimääräistä kansiota ja niitä tuunausaineksia (eli kankaita ja pahvia) odottamaan jotain. Eli tuunausintoa ja sitä ihmettä, että saisin tilattua joskus nuo kaikki tuhannet ja tuhannet valokuvat paperisiksi.

Eilen illalla räjäytin yhden keittiön kaapin, kun eihän tässä nyt muutakaan puuhaa olis... ja aloin siis purkaa sieltä sitä "turhaa" kamaa pois taas. Nyt kyllä lähtee esimerkiksi kaiken maailman kynttiläkipot hiiteen tuolta. Säästän vain ne oikeesti kaikkein kivoimmat. Ja laitan pois myös ulkokynttilät, koska oikeesti en koskaan polta ulkona kynttilöitä. Jos vaikka tytär ja miniä niistä ottaisivat itelleen mitä tahtovat... Ja loput sitten jonnekin. Argh, minne???

Arvatkaa muuten, mitä vasta tässä eräänä päivänä ostin? No muutaman tuikkukynttilätalon ja alekopasta kynttilöitä... *huoh* Jos mä johonkin sortuilen, niin ne on kynttilät ja servetit. Ja niin söpöt valkoiset pienet tuikkumökit, kun olivat niin halpojakin...

Eikä sillä muuten ollu mitään väliä, että ne kaikki kynttiläkipot sun muut "turhat" oli siististi yhden laatikon sisällä, eikä siis mitenkään sikin sokin hyllyillä. Tää on just tätä mun järjettömyyttä.. ne vaivaa mua käyttämättömyydellään ja tarpeettomuudellaan, vaikka ne olis ihan siivosti jossain ja mahtuis olemaan. Ja sit mä alan kaiken kaaoksen keskellä siivoamaan jonkun kaapissa olevan laatikon sisältöä...

Mulla on sellanen todella raastava "en saa mitään aikaan"-fiilis nyt. Kattelen tota kaamea rytöläjää ja kelloa vuoron perään. Että aika kuluu, apua, miksei tää homma etene. Mä tartteisin kaupasta liimaa, että saisin noi loput valokuvakansiot tehtyä ja sen projektin valmiimmaksi. Siis kuvia vaille valmiiksi. Mutta en viittis yhden liiman takia tuhrata aikaa kaupassakäyntiin... Toisaalta tartteisin sen JUST NYT ja mikään ei etene, ellen saa sitä hommaa tehtyä... (eipä... voisin tehdä vaikka mitä muuta ja kasata ne kamat vaan takaisin laatikkoon odottamaan sitä kauppareissua ja liiman ostamista)

Tämä tyylini tehdä asioita "just nyt" on aiheuttanut esimerkiksi sen, että kerran aikaa sitten katselin lasten leluja ja keksin yhtäkkiä ratkaisuksi niille Ikean hyllykön. No, mulla ei siis ollu sitä hyllykköä, joten hyppäsin autoon ja läksin hakemaan. Ikeaan on matkaa 120km... Sanomattakin selvää tietenkin on, että mies on aivan päinvastainen, hidas ja harkitsevainen, eikä sitä häiritse yhtään, jos asiat ei etene...

Äsken mies kävi ruokatunnilla tässä kotosalla. Samalla hoitui sitten muutama erittäin sekava paperikasa kuntoon, kun laitoin yhden auton seisontaan ja otin toisen liikennekäyttöön, poistin yhden vakuutuksen kokonaan, siirsin toisesta autosta bonukset toiseen ja nupiksi vielä poistin vakuutuksen moposta. Osa hoitui sähköisesti ja osa puhelimitse. Ja nyt mies sitten lähti takaisin työmaalle eri autolla kuin millä tuli kotiin, ja kaikki on onnellisia...

Meillä on muuten vakuutusyhtiöön tehty joku sellanen sopimus, että mä voin hoitaa myös miehen asioita ja se minun. Eihän tästä muuten mitään tuliskaan, koska oikeesti minä hoidan meillä kaikki tollaset asiat. Äsken pakotin sen tosin ihan ite soittamaan Trafille, kun piti muuttaa autoveroja useampaan erään... kun siellä ne ei tajua, että vaimo hoitaa kyllä kaiken paljon nopeammin ja tehokkaammin. Ehei, ne vaatii, että mies ITE soittaa. Vaikka se soittikin mun puhelimella... Vakuutusyhtiöönkin pitää oikeesti laittaa omilla verkkotunnuksilla niitä viestejä - no, minä naputtelin tässä koneella miehen tunnuksilla sen asiat kuntoon... ja samalla olin siis puhelimessa sinne vakuutusyhtiöön. Että aivan se ja sama, vaikka olisin siinä puhelimitse vaan hoitanut ne kaikki asiat samantien.

Mua siis ihan oikeesti rasittaa todella paljon kaikenlaiset keskeneräiset asiat. Ja se, että on monta asiaa yhtä aikaa tehtävänä. Ja se, ettei mikään homma valmistu alusta loppuun kunnolla ja samantien. Nytkin tuolla kuivausrumpu piippaa, pyykkikone piippaa, räjäytetty kaapin sisältö oottaa paikalleen laittamista ja tee on kylmennyt kuppiin. Sit on myös muita keskeneräisiä asioita, kuten vaikka sellanen, että olen lähdössä matkalle, kunhan saan joskus loppuviikolla tietää onnistuuko vapaapäivät siihen - sitten vasta voin varmasti varata liput. Ja entäs sitten tämä kokoaikainen "mitä tässä nyt tulee tapahtumaan"-fiilis muutamassa muussakin jutuissa...

Parhaimmillaan mä olen kyllä kiireessä ja paineessa myös erittäin tehokas. Mä kuitenkin tarviin ensin jonkunlaista asioiden jäsentelyä ja vaikka listaksi kirjoittamista. Silleen että puoliksi mietitty on melkein tehty... Jos asiat vaan paiskautuu eteen yhtenä kasana, mä lähinnä menetän hermoni. Jos saan ajatella ne kuntoon (ja kirjottaa ne listaksi), homma kyllä hoituu.

No niin. Jotain tässä nyt on hoitunutkin: kolmas ajo-oppilaani sai eilen ajokortin. Huhhuh, nyt on siltä erää urakka ohi. Ja mulla on jo kolme täysi-ikäistä, ajokortillista lasta, voihan apua. Seuraava lapsi on vuorossa sitten kolmen vuoden päästä, ellei miniäkokelas sitä ennen halua anoppikokelaan oppilaaksi. Joka tapauksessa mä huokaisin helpotuksesta, revin kaikki asiaan liittyvät paperit ja heitin tulille. Erittäin minun tapaista muuten tuokin... asia ohi, hävitetään kaikki siihen liittyvä. En jotenkaan ollenkaan koe omakseni säästellä asioita ja lippusia ja lappusia, esimerkiksi opiskelupaperitkin on hyvin usein mietinnän alla, että kannattaako niitä säästellä... No nyt säästän niitä hetken, jos vaikka niille piankin tulis tarvetta, siis kerrata asioita...

Joo, mun pyörremyrskymäiset kohtaukset on tällaisia ajoittaisia. Tulee olo, että "nyt koko elämä uusiksi". Ja sitten lähtee tavarat kaapeista ja sitä rataa. Hirmuinen uudistumisen tarve ja puhdistumisen tarve iskee, puhdistuminen siis lähinnä tarkoittaa sitä rojuista eroon pääsemistä ja asioiden loppuun saattamista. Kyllä mä joudun kuitenkin ihan itseäni syyttelemään, ettei asiat etene... siis sellaiset asiat, mihin oikeesti voisin vaikuttaa, jos vaan saisin potkaistua itseäni takapuoleen ja saisin niihin vauhtia. Mulla on nyt odottanut jo aika pitkään niiden valokuvahommien lisäksi esimerkiksi aitan verhojen lyhennys ja joidenkin aitassa olevien tavaroiden eteenpäin toimittaminen. Ja se risuaita-projekti. Poissa silmistä, poissa mielestä...

Mä monesti ajattelen, että tarttisin saada olla vaikka tyyliin kuukauden vaan kotosalla, niin sitten saisin tartuttua asioihin. Nyt kun vaan miettii, että no, ei tässä ole kuin muutama vapaa, en kuitenkaan ehdi sitä sun tätä, kun pitää tehdä kuitenkin myös tuota ja vielä tuotakin... niin sitten en edes aloita niitä projekteja.

Ja sitten on aina nuo kirjat. Olen tälläkin hetkellä aivan yhden kirjan lumoissa taas, ajattelen siinä olevia tapahtumia ja henkilöitä joka välissä ja nautin niin hirmuisesti sen lukemisesta, etten muuta malttais tehdäkään.

Hetkeen pysähtyminen ja siitä nauttiminen on to-del-la vaikeaa, kun takaraivossa takoo kaikki se tekemätön ja pitäis-pitäis-fiilis. Kun menin tänään käyttämään koiria metsässä, sekin oli sellanen "voi että miten ärsyttävää nyt tämäkin vielä tähän väliin, kun pitäis muutakin ehtiä kuin vaan koiria ulkoiluttamaan"... Menin kuitenkin metsään ja sitten yhtäkkiä huomasin, miten hi-das-tuin... ihan oikeesti askel oli hitaampi ja mieli vähän tasaantui ja rauhottui. Metsä on ihmeellinen, vaikka ei tuota meidän lähiplänttiä isompi olekaan. Kun vaan malttais useammin ottaa ja lähteä sinne, tekis niin hyvää.

Mutta ei, nyt tämä sekasortoinen läpätys saa riittää ja minä jatkan hommia! En tiiä vielä, mistä kulmasta jatkan, mutta jostain kuitenkin... Ehkä ihan ekana kuitenkin juon tuon teen pois ja hengitän syvään muutaman kerran (huomaan nimittäin, että kun on kiire/stressi, ikään kuin lopetan hengittämisen!). Kyllä tämä tästä taas...

Heli