maanantai 19. maaliskuuta 2018

pieni-suuri projekti on valmis!


Olen joskus iät ajat sitten ostanu itselleni tuollasen valokuvakansion. Tarkoituksena on ollu kasailla sinne kaikki sellaset ruokaohjeet, jotka seilaa ärsyttävästi irrallaan. Olen siis riipassu vaikkapa lehdestä sivun, jossa on kiinnostava ohje, taikka pikaisesti raapustanut jonnekin paperin kulmaan jonkun reseptin. Ja mua siis todella, todella ärsyttää ne repaleiset laput tuolla laatikon pohjalla... Lisäksi useimmiten en sitten vaan koskaan mitään uutta edes kokeile. Eli tavoitteena on ollu saada kaikki ne OIKEESTI käytössä olevat ohjeet yksien kansien väliin.

No, tämä projekti on kyllä todellakin antanut odottaa itseään... Kunnes nyt äskettäin viimeinkin siihen tartuin. Olen tätä asiaa nimittäin kyllä mielessäni työstänyt aina silloin tällöin, koska olen halunnut tehdä homman sillä tavalla harkiten, että sitten ei puolen vuoden päästä ärsytä ja tule mieleen, miten se olis oikeesti kannattanut tehdä.


Olen tuumaillut, että jotenkin haluaisin yhdistää tuonne mukaan noita ihania Anne-Mari Westin kortteja, joita mulla on jonkun verran. En vaan meinaa voida vastustaa, kun jonkun ihanan kaupasta löydän... vaikka mulla ei oikeesti ole niille mitään sen kummempaa käyttötarkoitusta tai paikkaa. Jääkaapin ovessa niitä välillä pidän, mutta tahdoin ne nyt kuitenkin jonnekin paremmin "hyötykäyttöön". Ja nehän passaa tuohon kansion malliin loistavasti.

Mulla on myös viimevuotinen seinäkalenteri ollut tuota samaa Westiä. Olen ne kuvat sieltäkin leikannut ja nyt käytin myös niitä tähän. Montaa en kyllä saanut menemään, mutta edes pari osuvinta.


Minä siis toteutin tämän niin, että kirjoitin kaikki ne hyvät ohjeet wordilla puhtaaksi. Löysin kivan fontin, joka sopi tyyliin ja sitten vaan naputtelemaan. Lopulta tulostin ja leikkasin vaan ohjeet tuollain. Ja teippasin ne sellasella ohuella 2-puoleisella teipillä siististi kiinni kansioon.


Kyllä tuonne sitten lopulta eksyi myös sellasia ohjeita, joita en ole koskaan vielä kokeillut... Ja toisaalta sieltä tipahti myös pois sellasia, joita en ehkä koskaan tule kokeilemaan (siis vaikka olin nekin jo puhtaaksi kirjoittanut, tulostanut, leikannut jne.) Jotenkin tulee vaan sellanen realismi tässä kohtaa vastaan niin vahvasti... että mitä järkeä laitella edes kansioon ohjeita, joista jo nyt mietin, että tuskin tuota jaksan vaivautua edes kokeilemaan... 

Nämä ohjeet on kyllä ERITTÄIN suklaa-painotteisia... useimmat makeista ohjeista on jotenkin suklaisia. No minkäs teet... suklaa on parasta. Nämä on myös kaikki vegaanisia. Koitin kuitenkin kerätä kansioon vain sellasia, joista oikeesti muutkin mahdollisesti tykkäis. Ja siellä on ihan sellaset perusjututkin, kun vaikkapa letut ja munkit (molemmat onnistuu erinomaisesti myös ilman munia ja kasvimaitoon tehtynä!).


Rakentelin kansion niin, että se alkaa noilla makeilla. Ensin on piirakka-tyyppisiä juttuja, sitten kakkupohjat, sitten keksejä... Ja löytyy myös vaikkapa mun lemppari-taatelikakku joulun ajalle, sekä joitakin karkkiohjeita. Lisäksi liimailin tuonne myös muovailuvahaohjeen, jonka löysin yhdestä lapsille suunnatusta keittokirjasta.

Suolaisia piirakoitakin koitin tuonne laitella, sekä jokusen ruokaohjeen. Itse asiassa hävitin (=myin pois) keittokirjojani tämän myötä - keräsin niistä jemmaan vain ne ohjeet, jotka oikeasti kiinnostaa ja joita olen vaikkapa kokeillut ja hyväksi havainnut. Mun ei valitettavasti tule kyllä juurikaan mitään keittokirjoja käyteltyä, vaikka olen niitä jokusen itselleni haalinutkin... Koitan niitä välillä selailla ja saada jotain inspiraatiota, mutta kun en vaan saa.


No, tämä oli siis tällainen pieni-suuri projekti. Oikeesti tämän toteuttaminen vei melko paljon aikaa, koska mä olen aivan tavattoman kauhea jahkailija joissakin asioissa... Mä esimerkiksi pyörittelin niitä ohjelippusia ja -lappusia vaikka kuinka kauan pöydällä, kun suunnittelin mitkä niistä on säilyttämisen arvoisia. Lisäksi mä mietin aika paljon sitä, kirjoitanko nuo ohjeet kaikki tuonne itse vai liimailenko sinne vaan niitä lehdistä leikattuja versioita. Päädyin lopulta kirjottamaan kaiken itse, koska sillä tavalla sain kansiosta siistin ja sellasen, että se oikeesti miellyttää mun silmää. Siellä on ihan pari juttua vaan sellasia, mitkä on lehdestä leikattuja.

Oon kyllä iloinen. Nyt mulla on siisti kansiollinen ohjeita, jotka on oikeesti hyviä ja käytössä olevia. (No ok, melkein kaikki... Ajatuksissa on kyllä kokeilla ne vielä kokeilemattomatkin tässä piakkoin...) Kansio on malliltaan todella kätevä; se on aika pieni, siinä on tukevat kannet joiden avulla sen saa pidettyä vaikka pystyasennossa auki, toisaalta siinä on sitten nuo suuret kierteet, joiden avulla sen saa oikein helposti myös avattua tuolleen "yksi ohje näkyvissä" -tyyliin. Tykkään!

Eräänlainen järjestelyprojekti siis tämäkin. Mitäs tykkäätte? Onko teillä vastaavia "parhaat ohjeet"-kansioita?

Heli

12 kommenttia :

  1. Oooh, taas yksi hyvä idea! Jätänpä tämän hautumaan, ties vaikka joskus.. Tosi nätti tuli sun kansiosta kyllä! Luulen että ite tarvisin sellasen johon vois lisäillä/poistaa sivuja tarpeen mukaan, ja muutenkihan siitä varmaan tulis sellanen ilonen sekamelska :o)

    Ja tuon käsilaukkuun kurkkaamisen teen kyllä kans kunhan tässä on aikaa.

    Ihania kevätpäiviä sulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! Kyllä tämä mullakin hautui aika älyttömän kauan...... =D Mäkin mietin, että entä jos tuleekin joku tosi hyvä ohje vielä, tai jos ei jotain käytäkään, että mitäs sitten... mutta mietin, että aina voin repiä ohjeen tuolta pois ja laittaa uuden tilalle. Tai sit vaan joku kiva kuva päälle... =D

      Käsilaukkukurkkaukset on minusta niin kivoja lukea. Tee vaan säkin!

      Kauniitä kevätpäiviä sullekin! Sieltä se tulee!!! ♥

      Poista
  2. Kiva idea. Minulla on sama riesa: kymmeniä lippuja ja lappuja pitkin ja poikin.
    Tosi kaunis tuo kansiopohja, pitääkin vähän kytätä jos vastaava tulisi vastaan ja ehkä joskus vielä....
    (noin jahkailusta puheen ollen.....)

    Tuokin oli hyvä idea kirjoittaa ne itse. Varmasti siistimpi kuin leikata ja liimata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kansio on hommattu Suomalaisesta kirjakaupasta. Se on ihan perus valokuvakansio. =) Tykkäsin mallista ja siitä, että sivut on mustat.

      Ja juu, kyllä tuli kivempi tällä tavalla, kun näki se vaivan että kirjoitteli kaiken samalla tyylillä. Suosittelen muuten lämpimästi sitä kaksipuolista teippiä tähän hommaan, jos alat; sillä saa paperit suoraan, ne ei kipristele ja kupristele niin kuin liiman kanssa tekisi.

      Poista
  3. On tuossa ollut sulla aikamoinen työ. Mutta silti mielenkiintoinen ja haastava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa tuo oli! Tykkään tollasesta väsäämisestä. En ole mitenkään taiteellisesti lahjakas, mutta onneksi on tietokone. =D

      Poista
  4. No huuuuhhuh. Ei ollut kyllä mikään pieni-suuri-projekti mun mielestä, vaan ennemminkin jättisuuri :). Mutta niin se tuppaa kyllä menemään, että riittävän kauan kun (mun tapauksessa yleensä vuosia) jotain projektia mielessään aikoo ja pyörittelee, niin jonain kauniina päivänä tulee se hetki, kun tekee mieli oikeasti toteuttaa se. Ja jos lähtee sujumaan ihan ookoosti, niin ei tee enää mieli jättää kesken. Ja sitten sitä voi olla itseensä ja lopputulokseen ihan hitsin tyytyväinen. Uskon, että sulla on voittajafiilis tosta hommasta. Ainakin olet sen ansainnut.

    Itsekin joskus leikkelin tai kirjoittelin reseptejä talteen. Mutta mikä oli ihan älytöntä, oli se, että joidenkin kulmaan olin käsin kirjoittanut "huono", mutta silti säästänyt sen :D. Oliskohan kannattanut jo siinä vaiheessa heittää roskiin.

    Mulla on täällä liikahtanut pari seinänmaalausprojektia, jotka on vähän vastaavia "ikuisuusprojekteja". Olen niitä paria seinää tuijotellut jo vaikka kuinka kauan sillä silmällä, että väri häiritsee ja pitäis maalata, mutta kun ei vaan ole saanut aikaiseksi. Ja kumminkaan siihen itse hommaan ei juurikaan aikaa tuhlaannu, kun vaan käärii hihat.

    Mukavaa oloa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota, ei tää nyt kyllä mikään jättisuuri urakka mun mielestä ollut... ei noita ohjeita mulla kuitenkaan mitenkään mahdottoman paljoa ole tuossa roikuskellut. Mähän oon kova karsimaan ja myös ohjeita aina silloin tällöin käyn läpi ja karsin. Loppujen lopuksi tuohon kansioon päätyi vaan viitisenkymmentä ohjetta. Aikaa vei lähinnä se, kun mietin mitä sinne nyt sitten laitan ja miten tuon toteutan. Mutta kieltämättä oon kyllä tyytyväinen, että se on nyt tehty! Joitakin sivuja vielä on tyhjillään, eli kenties jotain sinne vielä jossain vaiheessa lisään - tyttö katsoi sen läpi ja heti keksi sieltä yhden puutoksen, Oreo-pallot... (en kyllä tiedä yhtään, mihin se ohje on kadonnut!)

      Eikä, oot niin hupsu kun oot pahatkin ohjeet säästäny! =D Ja hei, nyt oottelen raporttia seinämaalausprojetkistasi! Tsemppiä siihen!

      Kivaa viikon jatkoa sullekin! ♥

      Poista
  5. Toi on tosi kiva! Laitahan näytille se kun ensi viikolla tavataan?!

    Mulla melkein tahtoo olla blogissa kaikki sellaiset reseptit, joita toistuvasti käytän (kuten pizzapohja ja kaurakeksit) ja kaivan ne aina sieltä esille. Useimmiten kuitenkin googletan jonkun uuden ohjeen ja sovellan sitä omaan makuun sopivaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu saa toki katsoa, vaikka ei se nyt niin ihmeellinen ole. =D Ite toki tykkään kyllä.

      Mä oon varmaan aika pänvastainen kuin sä, en siis ole ollenkaan kokeileva kokki. Mieluiten niitä muutamaa samaa vaan aina. Ja jos oon jonkun leivontaohjeen hyväksi todennut, se riittäköön. Esim yksi hyvä piirakkapohjan ohje, jota voi varioida täytteillä jne. Musta on niin ärsyttävää kokeilla uutta ja todeta huonoksi... ja jos on esim ostanut jotain erikoista ainesta ja sen käyttö on vain vähäistä... juu ei. Mä oikeastaan jopa torppasin muutamia ohjeita ihan vaan siksi, että niissä oli joku yksi erikoisempi aines. =D

      Poista
  6. Tuommoiselle parhaat-omat-ohjeet -kansiolle olisi kyllä tarvetta, edellinen pullahti aivan liian paksuksi ja hajosi irtolehtiversioksi, nyt niitä luottoreseptejä pitää aina vähän etsiä, että minne on edellinen käyttäjä jättänytkään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli aikaisemmin joku ruutuvihko vaan, minne olin kirjoitellut ohjeita, plus sitten ne irtolappuset. Tämä on kyllä nyt kiva versio suosikkiohjeista!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥