sunnuntai 25. elokuuta 2019

alkusyksyä ja opiskelumietteitä


Kuukausi on taas kulunut. Mulla on ollut kova halu kirjoitella, mutta kuitenkin se aina vaan jää. Toisaalta elämä on taas ollut niin "varjoa ja valoa", että mieluummin olen aika ajoin vaan kadonnut kirjan sivuille ja halunnut unohtaa kaiken muun...

Kuukauteen on kuitenkin mahtunut monenlaista. Kesän (toistaiseksi) ainoa retki Repovedelle rakkaista rakkaimman ystävän kanssa, vielä yksi asuntomessukäynti, töitä ja monenlaisia fiiliksiä niiden suhteen, yhdet juhlat, opiskelun aloitus, kuopuksen 18v-synttärit... muutamia mainitakseni.


Ja syksykin on tehnyt tuloaan. Se on mun ehdoton lempivuodenaika ja sen tuleminen on aina ihanaa. Tosi moni tuntuu olevan aina kovastikin ahdistunut siitä, että kesä on ohi, mutta mä oon jo lapsesta asti tykännyt eniten syksystä. Oli ihanaa kun koulu alkoi, sai uudet koulukirjat, kynät ja kumit ja kenties jopa repun. Lasten ollessa pieniä oli tosi kivaa, kun kesän jälkeen alkoi taas arki ja rutiinit. Mä tykkään jopa siitä useimpien vihaamasta (en tajua miksi...??) kirjojen muovittamisesta. (Enää ei kyllä ole muovitettavaa ollut vuosiin.)

On ihanaa, kun kelit vähän viilenee ja vettä sataa kaatamalla. Odotan jännityksellä sitä, kun meidän kattoremppa valmistuu ja vanha hapertunut katto vaihtuu peltiseksi. Toivon kuulevani sateen ropinan sitten. Siskoni kanssa kerran puhuttiin, että hän myös tykkää sateen äänestä peltikatolla. (Jostain syystä moni ei siitäkään tykkää. Miksi?) Todettiin, että meillä on lapsuudesta muistoja, kun leikittiin kotona sellasella sivuvintillä sateen ropistessa kattoon. Ilmeisesti aika hyvä muisto, koska rakkaus siihen ääneen on edelleen mielessä molemmilla. 


Iso ja odotettu asia on ollut tuo opintojen aloitus. Tai jatkaminen, johan tässä olen viimeiset kaksi vuotta opiskellut muutenkin. Nyt kuitenkin astuin askeleen eteenpäin ja aloitin korkeakouluopinnot, jotka onkin mulle ensimmäiset laatuaan. 

Mä olen elämäni aikana opiskellut monenlaista ja olenkin sekä ylioppilas että useammankin ammattinimikkeen "onnellinen omistaja"; olen myyjä (myynnin ammattitutkinto), merkonomi (liiketalouden perustutkinto), luonto- ja ympäristöneuvoja, luonto-ohjaaja sekä luonnonvaratuottaja (nämä kaikki kolme ammattinimikettä suoritin luonto- ja ympäristöalan perustutkinnosta). 

Nämä uudet, juuri alkaneet opinnot on biotaloutta ja minusta tulee (toivottavasti) kestävän kehityksen asiantuntija; ympäristösuunnittelija amk. Moni kanssaopiskelija sanoi, että heiltä oli kysytty, että mitä ympäristöä he oikein sitten suunnittelee...? Puistoja vai mitä? Mutta tuo nimike ei siis tarkoita sellasta. Oikeastaan se on mun mielestä vähän huonokin kuvaamaan sitä, mitä meistä tulee. Paremmin kuvaa tuo kestävän kehityksen asiantuntija.


Opinnot alkoi torstaina ja perjantaina lähipäivillä. Saatiin kuulla, että vain joka 11. pääsi juuri näihin monimuoto-opintoihin, joten aika hieno homma, että itse pääsin. Tuosta rappus-kuvasta tulee mieleeni, että aika paljon on kuitenkin "rappusia" edessä, ennen kuin joskus tuolta valmistun... (toivottavasti valmistun...)

Sellanen vähän ahdistaa, että koska olen monimuoto-opiskelija (ja koska nykyaika ja digidigi), mun opiskelu on paljolti koneella istumista. Noiden kahden ekan päivän aikana (ja jo sitä ennenkin) on pitänyt tutustua jos vaikka minkälaisiin alustoihin, joissa opinnot tapahtuu. Moodle/Learn, Zoom, Teams - muutaman mainitakseni. Ihan meinaan hulluksi tulla, kun koitan kaiken sisäistää. Uskon, että lopulta kyllä opin käyttämään niitä, mutta nyt kaiken muun alkusähellyksen keskellä tuli sellanen olo, että voi hyvää päivää, haluanko tätä todella...


Opintojen eka moduuli, kestoltaan 8 viikkoa, aloitettiin saman tien. Se on nimeltään Ekosysteemipalvelut, mikä on ONNEKSI mulle aiemmista opinnoista edes jollain tavalla tuttu asia. (Muutenkin näissä opinnoissa suurin osa on asioita, joista mulla on jo jonkunlainen käsitys aiempien opintojen takia. Se todennäköisesti ainakin hitusen auttaa mua.) Moduuliin kuuluu ryhmätehtäviä (jotka tehdään verkossa), pienempiä yksilötehtäviä sekä moduulin "päätehtävänä" raportti (yksilötehtävä sekin onneksi, minä aika lailla inhoan ryhmätöitä...), joka pitää tehdä tän 8 viikon aikana ja joka vaikutti ihan pyörryttävän isolta hommalta...

Ajatus opiskelusta on sekä kutkuttavan innostunut ja odottava, että hyvin hyvin mietteliäs... että miksi haluan opiskella, selviänkö tästä, mihin tällä opiskelulla pyrin yleensäkin jatkossa ja mikä musta edes näillä opinnoilla vois tulla. Ja niin edelleen. Koska en ole istumassa koulun penkillä päivisin (mieluiten olisin, mutta välimatka on siihen aivan liian pitkä), mun pitää kehitellä itselleni toimivat rutiinit opintojen eteenpäin viemiseksi. Siinä samalla koitan sitten käydä myös töissä.

Opettajat sanoi, että aika monella on koti ihmeellisesti alkanut siivoutumaan etäopiskelun tiimoilta... se itseohjautuvuus kummasti ohjailee välillä tekemään kaikkea muuta kuin sitä mitä pitäis. Katsotaan siis, saanko minäkin viimeinkin ikkunat pestyä ja muutenkin jynssättyä nurkat hammasharjalla tulevien viikkojen aikana... (Toivottavasti en. Vaikka ne ikkunat kyllä pitäis oikeesti pestä.)


Asiasta toiseen: luen tällä hetkellä Kaarina Davisin uusinta kirjaa Toinen tie - tietokirjailijan elämää. Se on taas NIIIIIN hyvä. Sitä lukiessani olen jotenkin palannut niihin muistoihin ja fiiliksiin, joita mulla oli silloin, kun luin hänen aiempaa kirjaansa Irti oravanpyörästä, joka on mun kaikkien aikojen tärkein lukemani kirja ja johon edelleenkin palaan aika ajoin. Se on myös yksi harvoja kirjoja, joita yleensäkin haluan omistaa.  (Olen lukenut myös hänen muut kirjansa Rankka kutsumus ja Toisinnäkijän päiväkirja. Suosittelen joka ainoaa kirjaa erittäin lämpimästi!)

Niin, mun mieliala on ton lukemisen myötä jollain lailla hyvin surumielinen. Muistan ne tuntemukset, kun halusin niin kovasti muuttaa elämääni ja tunsin kuitenkin olevani aivan jumissa esimerkiksi työasioiden kanssa. Oikeastaan Kaarinan innostamana lopulta itsekin suuntauduin luontoalalle. En ole samalla tavalla luonnossa kulkija kuin hän, enkä edelleenkään kasvata mitään syötävää itse (haluaisin kyllä, mutta en vaan saa aikaan). Mutta se elämän yksinkertaistaminen on mulle tärkeää ja koko ajan tärkeämmäksi tulee. En halua oravanpyörään ja nyt mulla on jotenkin sellanen kalvava tunne, että onko tämä (osa-aika)työn ja (vaativan) opiskelun yhdistäminen taas loukku, johon olen itseäni tunkemassa...


Mä todella arvostan sitä, että voin olla vaan. En halua tehdä paljoa töitä - sen verran vain, että elää pystyy. En halua / tarvii paljon mitään, mulla on jo riittävästi. (No, kyllä mä välillä hinkuan jotain, lähinnä astioita. Mut harvemmin niitä kuitenkaan hankin.) Haluaisin elää pienemmässä kodissa, pienemmillä menoilla. Mulle riittää harrastukseksi käveleminen ja lukeminen. Ilon tuojaksi teen juominen ja suklaan syöminen. En kaipaa reissaamista, ravintolassa käymistä, uusia vaatteita tai muuta sellasta. (Olen loppujen lopuksi aika pihi ja senkin vuoksi vähän pahaa tekee joku kahvilan tai ravintolan hintojen ajattelukin...) Haluan olla rauhassa.

Nyt sitten olen kuitenkin tän kesän aikana tehnyt töitä aika paljon, ainakin paljon enemmän kuin oli tarkoitus. (Nyt tilanne tosin muuttuu, kun valtava määrä rästitöitä on saatettu ajan tasalle ja muutenkin on tarkoitus tehdä töitä opiskelun ehdoilla.) Valmistuin keväällä/alkukesästä luontoalan ammatteihin, enkä ole tehnyt mitään sinne päinkään sen koommin. Hyvä jos edes käynyt metsässä. Kärsin tästä. Olen jotenkin niin väsynyt. Ja sen vuoksi nyt vähän pelottaa tämä tuleva, kun työ on tietokoneella istumista ja jos se opiskelukin on. Haluanko sellasta?


Tuollaiset synkät mietteet saa mut aika helposti valtaansa. Koko elämä alkaa maistua pahalta, tekisi mieli muuttaa ihan kaikki asiat (ja vähintäänkin siivota joka nurkka ja heittää kaikki tavarat pois). Tekisi mieli muuttaa jonnekin ihan muualle, ihan omaan pieneen asuntoon, vain muutaman välttämättömän tavaran kanssa. Olla ihan yksin ja hiljaa vaan. Ja siitä sitten hissukseen jos löytäisi sen, mitä oikeesti elämältä haluaa.

Tämäkin "jatkuva opiskelu" on sellasta etsimistä. Musta on jotenkin noloa, etten vielä 47-vuotiaana tiedä, mitä haluaisin tehdä isona. Olen jokaisesta työharjoittelustani, myös aiemmissa opinnoissani, tykännyt kovasti ja kokenut, että myös minusta tykätään ja olen tehnyt ihan hyvää työtä niissä. Mutta miksi silti koko ajan koen, että en mä sellasta pääse kuitenkaan tekemään. Että en mä osaa, en pysty sellasta työtä hakemaan edes. (Miksi muka en??)

Yksi asia, joka mun mieltä myös synkistää on sellanen perus-pessimistinen ajattelu maapallon tilasta. Mä olen vähän sitä koulukuntaa, jonka mielestä juna meni jo. Sieltä ajattelusta on hankala ponnistaa ajattelemaan, että tässä enää voitaisi mitään tehdä maailman pelastamiseksi. Yritän kääntää ajatuksiani positiivisempaan suuntaan... jotenkin.


Taidan miettiä liikaa... mutta sellanen mä oon. Mietin, jahkaan, tuskailen, etsin täydellistä ratkaisua. Olen jo etukäteen ajatellut näitä tulevia opintoja sillä silmällä, että mun on pakko olla itselleni armollinen. Edelliset opinnot meni sillä tavalla, että oli (sisäinen) pakko koittaa koko ajan saada kaikesta paras mahdollinen arvosana. Monta kertaa opettaja sanoi, että vähemmälläkin voisit koittaa selviytyä, mutta kun ei anna luonto siihen myöten. (Miksi tehdä sinne päin, jos voi tehdä niin hyvin kuin ikinä vaan osaa ja pystyy?) Mutta nyt koitan tehdä "riittävän hyvän". Enkä pyrkiä täydellisyyteen, etenkään jos se alkaa tuntua liian raskaalta.

Yksi ongelma on, jonka tunnistan ja jota vähän pelkään: vihaan ryhmätöitä. Olen vihannut lapsesta asti. Olen aina halunnut mieluummin tehdä omalla tavalla, itsenäisesti. Ja nyt ryhmätyöt on jokaviikkoisia, läpi opintojen... voi apua. Saa nähdä opinko nyt tekemään niitä sillä tavalla kuin pitää, toivottavasti.


Kun tietäisikin, mitä siellä polun päässä on odottamassa. Aika näyttää. Joka tapauksessa huomenna menen muutamaksi tunniksi töihin ja hoitelen sen jälkeen pari muuta juttua. Sitten alan tehdä suunnitelmaa opiskelujen suhteen sekä lukemaan ensimmäistä viikkotehtävää varten tietoja. Ehkä koitan vähän jo miettiä sitä isoakin työtä ja sen tekotapaa. Jospa tämä tästä "alkushokista" työn iloksi ja toimivaksi rutiiniksi muuttuisi!

Onko siellä muita uusia (tai vanhoja) opiskelijoita linjoilla?
Millaisia alkusyksyn fiiliksiä teillä on?

Heli

20 kommenttia :

  1. Katja Pellikan sanoin:

    "Avoin mieli ja ihmeitä tekevä uskallus. Ota ne mukaan matkalle kohti unelmia!"

    Polun päässä olevaa ei tiedä meistä kukaan, mutta yritetään itse kukin poimia sitä elämänoppia koko antoisan matkan varrelta.

    Mäkin tykkään syksystä ja tankkailen mielensopukoihin näitä tuoksuja, ääniä sekä fiiliksiä. Sateen ropina sille peltikatolle =) ja kynttilöiden polttelu kera hyvän kirjan ja lämpimän peiton on tosi pop ;)

    Voimia tuleviin päiviin ja draivia tekemiseen, kyllä se siitä taas iloksi muuttuu! Laittelen sulle meiliä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana viesti, kiitos Kirsikka! ♥

      Mahtavalta kuulostaa sateen ropina, kynttilät ja hyvä kirja - vielä kun lisää suklaan, ollaan lähellä täydellisyyttä!

      Kiitos tsempistä, meiliäsi odotellessa! ♥

      Poista
  2. Kyllä, syksy on ihana ja kaunis vuodenaika!

    VastaaPoista
  3. Jos yhtään lohduttaa, niin minäkään en tiedä, mikä haluaisin olla isona, vaikka olen sua 7 vuotta vanhempi :). Meissä on vaan se ero, että itse olen jäänyt jumittamaan vanhaan, jossa en voi hyvin, mutten osaa repäistä itseäni irtikään, kun puuttuu se suunta, jota kohtaan lähtisin.
    Parit aiemmat opinnot on mullakin tässä tämän työpaikan aikana takana, mutta enpä oli niitä taitoja sittemmin juurikaan hyödyntänyt. Silti tuntuu, että opiskelut ei menneet hukkaan, vaan sitä jotenkin pystyi itselleen todistamaan, että pystyy jos haluaa, vaikka välillä raskasta olikin. Mutta siis sama "vika" kuin sullakin, että sitä tähtää siihen täydelliseen suoritukseen, eikä yhtään vähempi muka riitä. Samalla kun joku toinen menee siitä mistä aita on matalin ja loppupeleissä ollaan samalla viivalla..

    Ymmärrän hyvin sun kaikki pähkäilyt ja epäröinnitkin. En tiedä, auttaisko sellainen, että päättäisi, että jos opiskelu ei tunnu pitkässä juoksussa hyvältä, antaa itselleen luvan jättää sen kesken. Ja vaikkei jättäisikään, niin jotenkin se tieto siitä, että päätös on ihan täysin oma, auttaa ainakin mua jatkamaan eteenpäin. (Sovelsin sitä aikanaan niissä matkaoppaan hommissa, kun välillä mietin, että mitä hemmettiä teen täällä toisella puolella maapalloa. Silloin ajattelin, että pääseen kotiin ihan sillä hetkellä kuin päätän lähteä, ja se helpotti niin, etten lopulta lähtenyt. En tätä nyt varmaan osaa selittää ja voi kuulostaa turhalta lässytykseltäkin. Kunhan mietiskelin).

    Toivon, että niitä lähipäiviä aina silloin tällöin on. Arvaat varmaan miksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä oikeesti on, ettei vaan uskalla sitä hyppyä pois tehdä, vaikka mieli tekisi ja keho sitä huutaisi...? Itelläkin niin monta vuotta blogiteksteistäkin huokui se olotila, mitä edellisessä työpaikassa oli... Niin helppo oli muille sanoa, että lähde ihmeessä muualle, mutta sit ku omalle kohdalle tuli, se olikin tosi vaikeaa. Toivottavasti sulle jotain jossain kohtaa aukeaa, mikä antaa sen lopullisen sysäyksen lähtemiseen. ♥

      Joo, toi perfektionismi ei oo kyllä aina kovin kiva kaveri. =/ Se tekee elämästä enemmän ikävää kuin mukavaa, ja silti se vain on niin syvällä itsessä, ettei siitäkään eroon pääse, vaikka järki sanois, että kannattais hellittää. Tunnistan ton epäreiluuden myös, kun on tavallaan eri määrät tehnyt hommia ja silti samalla viivalla. Se on turhauttavaa.

      Ton oon oikeastaan päättänytkin, että jos liian rankaksi käy, lopetan. Kerran täällä vaan eletään, ehkei kannata hampaat irvessä ja hirveessä stressissä montaa vuotta elää mokoman opiskelun takia. Hyvää elämää voi elää, vaikkei se tutkinto koskaan valmistuiskaan! Mutta katsotaan nyt, miten tämä tästä lähtee etenemään.

      Mä myös toivon, että lähipäiviä olis jonkun verran. Niin kiva oli nähdä ja mieluusti näkisin useamminkin!! ♥ Ilmottelen kyllä sulle, jos oon taas huudeilla. =)

      Poista
  4. Ei haittaa, vaikka 47-vuotiaana ei vielä tiedä mikä haluaa olla. Jos pystyisin, lähtisin itsekin opiskelemaan. Opiskelu on kivaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, opiskelu on kivaa, vaikka välillä myös rankkaa. Kiitos kivasta viestistä!

      PS. Pihakoira mullakin, mutta ehkä tiesitkin? =)

      Poista
  5. Kun kerran kysyit fiiliksistä, niin kerronpa: minäkin vihaan ryhmätöitä - olen aina vihannut. Minäkin haluaisin asua edullisemmin ja pienmmässä asunnossa ja ympärillä vain ihan vähän tarpeellista tavaraa (nyt ei niin ole todellakaan, ei missään suhteessa). Ja mitä puhuit junasta, olen samaa mieltä, että se meni. Monesta muustakin asiasta olen samaa mieltä, mistä juuri kirjoitit, mutta ei auta, eteenpäin tässä vain on räpisteltävä. Oikeesti haluaisin olla enemmän taloudellisesti riippumaton. Ettei joka ikistä asiaa tarvitsisi pönkittää sillä mitä jaksat työpaikalla ahkeroida. Täytyisi varmaan perustaa joku kommuuni, jossa saisi vetäytyä yksinäisyyteen, kun siltä tuntuisi ja tehdä muiden kanssa viljelyhommia sen verran että pysyisi leivässä.
    Aika toivorikkaat, elämänmyönteiset fiilikset mullakin, vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että, sullakin on nyt vähän väsähtämistä ilmassa, oletan? Sulla on siellä kotona niin paljon kaikkea (lapsia, eläimiä, puutarhahommia...), etten yhtään ihmettele, jos meinaa vähän niin kuin riittää kaikki aika ajoin. Ja vielä töissäkin käyt ahkerana. Mä oon niin laiska, kotona vaan lymyilen, en saa laitettua pihaa/puutarhaa enkä oikein tehtyä mitään muutakaan.

      Toi taloudellinen riippumattomuus olis kyllä unelma ja uskon, että kun teiltäkin väki vähenee, se tuntuu varmasti myös kaikissa menoissa. Ainakin itsellä se oli aivan selvästi nähtävillä, kun lapset lähti kotoa. Meillä on siis taloudellinen tilanne paljon parempi nyt kuin lasten ollessa pieniä tai yleensäkin niiden asuessa kotona vielä.

      Näitä mun ajatuksia ei meillä jaa kukaan muu. Mies aikoo aivan varmasti asua tässä talossa loppuikänsä, vaikka mä koitan jatkuvasti puhua ympäri, että myytäis pois ja ostettais pienempi... Mä koitan karsia kuluista, mutta mies ei samalla tavalla näe sitäkään. Ja niin edelleen. On turhauttavaa, kun ei jaeta samanlaista elämänkatsomusta oikein mistään asiasta. Se on välillä asia, jonka vuoksi mietin totaalista häippäämistä, mutta tässä silti vielä vaan olen.

      En oikein muuta osaa kuin toivotella sulle paljon tsemppiä ja jaksamista sinne arkihärdellin keskelle!! Kommuuni ei olis huono idea kyllä sekään...

      Poista
  6. Upeat kuvat. Oletko tehnyt pihlajanmarjoista mitään hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Nämä on kaikki kännykkäräpsyjä vaan - sulta ne upeat kuvat löytyy!

      Ja pihlajanmarjat on saaneet mulla jäädä ihan vaan puuhun... En ole koskaan tehnyt niistä mitään. Muistatko, kun maisteltiin jollain retkellä niitä... hyhhyh, ei ollu kyllä mun juttu, vaikka niin terveellisiä olisivatkin. Enkä oikein käytä mitään hyytelöitäkään tai muita sellasia, niin en ole sitten niiden valmistukseenkaan perehtynyt.

      Oletko sä tehnyt pihlajanmarjoista jotain?

      Poista
    2. Meinasin jotain kokeilla. Hillo tai hyytelö sopii ainakin liharuokien kanssa mainiosti. No ei näistä sinun kuvista uskoisi että ne on kännykällä otettu.

      Poista
  7. Voi Heli! Puhut kyllä ihan minun suullani! Mulla kanssa alkoi tämä unelma-ammattiin opiskelu kolme viikkoa sitten ja olen ihan pihalla ja hämilläni! Pelkkää itseohjautuvuutta ja tiedonhankintaa omin voimin. Pieniin tiimeihin jakamista ja projektien tekoa. Ei opetusta, muutakuin siihen, miten tiimissä toimitaan ja miten tietoa hankitaan. Kyllä tämä nykyajan opetus on perseestä! Tai siis, kun sitä ei ole!

    Mutta silti olen kyllä tosi tyytyväinen, että lähdin tähän elämänmuutokseeni ja opiskelemaan. Kyllä minä tästä selviän, mutta koville se ottaa, enkä helpolla pääse!

    Meillä on noi kaikki Teamssit, Moodlet, sun muut Officet joka päivä käytössä. Enhän minä ole sellaisia koskaan työssäni tarvinnut! Joten on "ihan vähän" opeteltavaa senkin saralta. Koko digihommat on opeteltava, koska nekin arvostellaan ja niistä saa opintopisteitä. Prkle!

    Me ollaan sun kanssa sellasia miettiöitä molemmat! Mulle on moni sanonut, että älä mieti asioita niin paljon. Mutta kun mä tykkään miettiä! Se on minun keinoni selviytyä tässä maailmassa. Mutta itseni soimaamisen olen lopettanut ja opetellut olemaan armollisempi itselleni. Vaikka kyllä mäkin haluisin saada parhaat numerot niistä v..un projekteista! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niin samaa mieltä tuosta nykyajan opetusta koskevasta kritiikistä!!! Mihin ihmeeseen sillä oikein pyritään, että opetusta ei edes ole...?? Etsi itse tieto, ja jos et löydä tai löydät väärää tietoa (jonka luulet oikeaksi), niin ihan kuule omalla vastuulla sitten vaan... En tykkää yhtään!! Kyllä opiskelun pitäisi olla sitä, että opettaja opettaa, hänen kanssaan voi keskustella aiheesta ja kysellä jos ei jotain tajua jne. Mutta kun teet kaiken kotona yksin, tai ryhmässä muiden yhtä pihalla olevien kanssa, niin mitä siitä oikein sitten tulee...?? Pelkään näiden uusien opintojenkin kanssa, että miten ihmeessä saan itseni yksikseni lukemaan jotain aika tylsää teoriaa ja vielä sisäistämään siitä tärkeimmän...

      Mulla oli noiden aiempien opintojen kanssa se onni, että meillä oli etenkin ekana vuonna aika paljon koulua. Ei ihan joka päivä, mutta oli kuitenkin. Ja se oli niin parasta!! Myös täällä kommentoinut Sami (tuossa ylempänä hänen kommentti) on yksi mun iki-ihanista luokkakavereistani. Ja me oltiin just kans niin eri ikäiset, hän olis voinut olla mun poika, mutta meidän luokka pelitti todella hyvin yhteen ikäeroista huolimatta. Ihania tyyppejä kaikki!! ♥ (Minä olin siis sieltä vanhimmasta päästä myös.)

      Mä niin ymmärrän sun ilon sekä tuskan. Ihana, oma ala, jota on ilo opiskella. Ja sitten noi saakelin teamsit sun muut, voi ei!! Tänään pitäisi eka kerran löytää itsensä Zoomiin... voi help. Myös meillä varmasti vaikuttaa toi digi-osaaminen. Jotenkin mä kritisoin sitäkin, että luonto- ja ympäristöalakin on niin mahdottoman digiä nykyään... Se oli just siellä aiemmissa opinnoissa mun mielestä niin ihanaa, kun tavallaan sai vähän niin kuin palattua takaisin luontoon. Nyt tuntuu, että menen taas kauemmaksi sieltä.

      Kyllä kai meitä miettijöitä täällä tarvitaan. Haluan uskoa niin, vaikka välillä se on rankkaa, kun tuntuu, ettei ketään kiinnosta nää mietteet... Mulle myös on selviytymiskeino se, että asiat tuo ulos. Jos ei ole samalla aaltopituudella olevaa keskustelukumppania (kuten mulla ei useinkaan ole...), on aika ahdistavaa. Mutta silti tuon asiat mielestäni ulos, joko puhumalla tai kirjoittamalla ne. Sillä tavalla ne selkenee itsellekin sieltä pääkopan sekavasta vyyhdistä.

      Tsemppiä sulle opiskeluun ja kaikkien uusien digijuttujen haltuunottamiseen!! ♥

      Poista
  8. Kauniita kuvia, kiitos oli mukava katsella.
    Hyvää opiskeluintoa sinulle.

    VastaaPoista
  9. Minäkin rakastan peltikaton ropinaa vesisateella (jos se ei ole jatkuvaa) :D Syksyn muutenkin toivotan ihan tervetulleeksi, ennen joskus se oli ihan lemppari vuodenaika, nyt olen aikamoinen kesänlapsi mutta yritän pyrkiä näkemään kaikissa vuodenajoissa jotain hyvää vaikka Tammi-Helmikuussa se "vähän" vaikeaa onkin ;)On liian monta pimeää sudenhetkeä! Mutta syksyssä on ihanaa rauhoittua kotiin kun kesä menee pitkälti ulkona ja on loputon lista mitä pitäisi keritä tekemään :) Tsemppiä opiskeluihin, älä mieti liikaa, vähempikin riittää ♥ Kaikkea mukavaa Heli sinun syksyyn ♥
    P.S Ne kaikki kukat on yhä edelleen kukkapenkissä, jäi vähän vaiheeseen minunkin puolelta :D Mutta olkoon, tuleehan sitä ensi vuonnakin kevät, toivottavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sateen ropina on ihanaa, kunhan välissä on myös niitä kauniita, kuulaita ja kirkkaita syyspäiviä. Tänä aamuna oli ihan mahtava sumu ja sumussa sellanen upea, mystinen hiljaisuus. Voi että mä tykkään syksystä niin kauheesti!!

      Opiskeluissa vasta eka viikko mennyt, vähän on stressaantunut olotila jo nyt. Pitäis koittaa pysyä aikataulussa kiinni ja olen heti jo siitä vähän jäljessä... Vaikea jotenkin potkaista itsensä liikkeelle ja kun kaikki systeemit on vielä ihan uusia, menee paljon energiaa niiden opetteluun ja pelkästään jo niiden etsimiseen!

      Ja ne kukat... eipä kuule väliä, vaikka jäi asia kesken. En edelleenkään tiedä minne laittaisin ja mitä. Katsellaan ensi vuonna...

      Mukavaa syksyä sulle! ♥

      Poista
  10. Precioso reportaje, me han gustado mucho todas las fotos. Saludos desde España.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥