torstai 25. heinäkuuta 2019

parhaat kengät ikinä!


Kävin tiistaina kolmatta kertaa asuntomessuilla. Jo ihan ekalla kerralla käydessäni huomasin siellä myynnissä paljasjalkakenkiä, jotka on jo jonkin aikaa mua ajatuksena kovasti kiinnostaneet. Mietin silloin, että vielä mä niitä joku messukerta kokeilen... ja tiistaina sitten siihen pisteelle poikkesin. Ja voi hitsi mitkä poposet!!


Testasin kahta mallia, joista omakseni ostin sitten nämä. Oliskohan näiden merkki Wibram...? Ainakin sillein pohjassa lukee ja muistelisin, että niin asia oli. Myyjä kertoi (muistaakseni...), että toi Wibram tekee noita pohjia ja tämä koko kenkä on myös niiden oma malli. Muutoin siis saattavat myydä pohjia muille valmistajille ja olen nähnyt ainakin Merrelillä olevan paljasjalkakenkiä, joissa on Wibram-pohja.


No nämä kengät on siis aivan tuollaset joka suuntaan mutkalle vääntyvät. Ihan kuin laittaisi jumppatossut jalkaan, niin kevyet, joustavat ja ihanat ne on!!


Kengät tosiaan on tuollaset kietaisumallit. Kietaista voi kuinka päin vain itse haluaa, mulla ne on miten milloinkin ja lähinnä koitan vaan katsoa, että ne olis sillein laitettu, että ovat peilikuvat toisilleen. Aika helposti nimittäin tulee vedettyä molemmat kengät niin, että vaikka ensin vasemmalta oikealle ja sitten toisin päin.


Kengät on ihan älyttömän mukavat jalassa! Ja minun mielestä ne on myös jotenkin aika söpöt. Ja toisaalta sitten taas ihan kuin jotkut uimakengät. Mahdottoman hyvältä ne kuitenkin tuntuu. Koska ne on niin kevyet ja tossumaiset, tuntui aluksi tosi hullulta lähteä niillä kävelemään. Siis hei, kuka kävelee jumppatossuissa ulkona??


Ihmeellistä oli, että vaikka kengät tosiaan tuntuu niin keveiltä ja tossumaisilta, ne on kuitenkin ihan kunnon kengät. Olen kokeeksi kävellyt niillä vaikka minkälaisilla alustoilla, pikkukivien päällä, metsässä jne. eikä yhtään tunnu pahalta vaikkapa ne kivet jalan alla. Päin vastoin ne vähän kuin hieroo. Askellus on kevyttä, joustavaa ja luonnollista, kengät taipuu ihanasti. Hikisestä päivästä ja mustasta väristä huolimatta ne ei sanottavammin hiostaneetkaan. Tuo kangas jatkuu lähes alas asti ja se on mielestäni hyvin hengittävää. Ja tarvittaessa nuo voi jopa pestä.


Ostin nuo poposet siinä messureissun alkupuolella ja jätin ne heti jalkaan. Olin messuilla ystäväni kanssa ja lompsittiin kaikki talot läpi ihan rauhassa - eli siis aikaa meni. Yhteensä taidettiin olla tuolla reissulla joku kuutisen tuntia, joista varmaankin ainakin sen neljä, todennäköisesti enemmänkin, pidin kenkiä jalassa. Ja en voi kuin ihmetellä: mun jalat EI olleet kipeät!!! Kahdella ekalla käynnillä olin molemmilla noin 4h messualuetta tallaamassa ja jalat oli aivan sökönä, kuten ne nykyään on herkästi muutenkin. Olen todella vaikuttunut siitä, miten paljon kenkä siis vaikuttaa - ja miten paljon parempi ainakin minun jalalle tuntuisi olevan tuollainen ihan ohutpohjainen joustava kenkä kuin mikään muu.


Olen menossa messuille vielä ainakin yhden kerran. Ajattelin, että käyn testaamassa vielä jotain toistakin mallia, koska tahtoisin kovasti vastaavat kengät myös syksymmälle - nämä mulla olevat käy kyllä sukkienkin kanssa, mutta ovat ihan selkeästi kuivan kelin kengät. Toivottavasti löytyisi siis hyvät versiot myös kosteammille keleille. Kuulemma myös talvikengät olisi olemassa, olen kyllä ehdottomasti niistäkin kiinnostunut ja taatusti testaan, jos joskus saan käsiini.

Superlämmin suositus, minun jalat ainakin kiittää! (Ja ihan omalla rahalla ostin, hinta oli 99€.)

Heli

10 kommenttia :

  1. onpas vinkeä kenkämalli!
    Olen käyttänyt vuosia vähän enemmän kengän näköisiä paljasjalkajalkineita, ja ovat kyllä ihan parhaat jalkineet, käytössä ympäri vuoden.
    Tuo löytämäsi malli on sympaattisen omaperäinen, pitäisi ihan testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tosi kiinnostavaa!! Kerro lisää!! Mä oon nyt niin intona noihin kenkiin, että takuulla koitan löytää itselleni myös talvikengät ja kaikki muutkin kengät jatkossa tuollasia paljasjalkamalleja. Olen aiemmin luullut, että ne on vain sellasia varvasjuttuja, niitä en voisi jalkaani laittaa... mutta nää on niin hyvät ja ihanat, että olen täysin hurahtanut! Nyt kun tietäisi, mitkä on hyviä vai onko niillä yleensäkin eroa...? Ja saako niitä muualta kuin netistä tilattua, itse kyllä tahtoisin päästä ihan testaamaan jalkaan jne. Jos vain viitsit valaista, niin kerro ihmeessä asiasta lisää, pliis! =)

      Poista
    2. Olen kulkenut paljasjalkatossuissa jo useamman vuoden, välillä olen tehnyt turhamaisuuttani syrjähyppyjä vähän nätimpiin kenkiin, mutta palaan paljasjalkoihin aina vain uudestaan. Minulla nuljuvat nilkat herkästi ympäri (yliliikkuvuus?), mutta näissä barefoot-tossuissa sitä ei tapahdu.

      Siirtymät kenkätyypistä toiseen ovat aina vähän haasteellisia - varsinkin paljasjalasta tavalliseen kenkään: tuntuu polvissa ja selässä herkästi. (noloa kun mentiin ulos syömään ja laitoin jalkaan jonkun vähän korollisen kengän: huojahtelin pitkin kuin olisin kumonnut isommankin pullollisen...)

      Käytän tällä hetkellä kahta merkkiä: Merrellin baretossuja ja Vivobarefootin kenkiä. Muutamia vuosia sitten barefootia oli saatavilla aika vaivattomasti, ja monissa kaupoissa, mutta tällä hetkellä kysyntä on kai aika vähäistä.

      Tällä hetkellä mulla on Merrelliltä käytössä lenkkaria muistuttava Vapor Glove sekä enemmän arkikenkää muistuttava nupukkipintainen jalkine (en löydä mallia nopeasti selaamalla) Toiset ihan paikalliselta Haloselta, lenkkarit muistaakseni Scandinavian outdoorista.
      Vanhastaan mulla on olemassa kahdet balleriinat myös Merrelliltä, niitä ei taida enää olla valikoimissa.

      Merrellin pohja on hiukan paksumpi kuin Vivolla, mutta maatuntuma on hyvä ja Merrellin baretossu solahtaa mulla jalkaan noin vain. Miinuksena selkeästi lenkkarimaisuus tai sporttisuus.

      Vivobarefootilta mulla on tällä hetkellä talvikenkä Gobi Hi. Sen ostin netistä aiemman kokemuksen perusteella; jälkiviisaasti olisi kannattanut käydä sovittamassa.
      Mulla on ollut Vivolta myös arkikenkä (kävelin puhki!) ja tarkoitus olisi tehdä retki Helsinkiin kenkiä sovittelemaan. Miehellä on Vivolta arkikenkä ja talvijalkine, mutta kumpikaan ei ole hänellä jatkuvassa käytössä. Vivolla on paljon kivannäköisiä malleja ja värejä.

      Merrellin tossut ovat lenkkarimaisempia, siinä valikoimassa on myös nupukkipintainen kävelykenkä-tyyppinen tossu. Vivobarefootin valikoima on monipuolisempi, sieltä löytyy siis myös talvikenkä.

      Vivo-kengät ovat todellisia nollakenkiä, jopa talvitossussa on uskomaton maatuntuma (vaikka välissä olisi talvipohjallinenkin). Vivojen kanssa ainakin minun täytyy aina hetki hakea jalalle hyvää asentoa: ihan kuin jalka ei osaisi asettua niin luonnolliseen asentoon. Kummassakin kenkämerkissä on puolensa, Merrelliä olen itse käyttänyt enemmän ja se tuntuu omemmalta.

      Vivolla on Hesassa /Lahdessa /Tampereella vivokauppa - ja koko valikoima löytyy netistä https://www.vivokauppa.fi/

      Parhaina vuosina olen tepsutellut ympäri vuoden pelkällä paljasjalkajalkineella, nyt fleksaan kenkätyypistä toiseen, pääsääntöisesti kuitenkin menen paljasjalkatossulla.

      Polvet ja selkä tykkäävät, tai ainakin tuntuma on sellainen.
      Pidän erityisesti maatuntumasta: nilkat nuljuvat vähemmän (ei ollenkaan) ympäri, talviaikaan liukastumisen tunne ei ole niin paha kuin perinteisellä kengällä.

      Kysy lisää, en oikein tiedä mitä vielä runoilisin :)

      Poista
    3. Mahtavaa, kiitos näistä tiedoista! Mä koitan etsiä itselleni myös lenkkarimaisemmat sekä talvikengät. Nyt on vähän suuntaa, mistä etsiskellä!

      Poista
  2. Heh, paljasjalkakenkä taitaa olla tän kesän puheenaihe omassa tuttavapiirissäni. Useampikin on näitä löytänyt.
    Itse testasin joskus Feelmaxin vastaavia, mutta juoksua varten. Siihen omat jalkani eivät toimineet, tuli tosi kipeäksi, koska juoksemisessa pitää opetella askellus aivan eri tavalla..... ja koska olen tyyliä "mullehetinyt", enhän minä mitään opetellut vaan painoin menemään. Huoh!! Järki olisi hauska ominaisuus ihmisessä!!

    Muuten Feelmaxit toimii, esim hiekkarannalla mahtavat, juuri tuon jalkaterän lihaksia voimistavan jumpan ansiosta. Nyt itsellä on kävelylenkkareina Merrellin paljasvarvaspopot, ihan tossun näköiset. Noitakin kiinnostaisi kokeilla! Wibram-pohjia on tosiaan Merrellillä joissain, käsittääkseni sillä on jotain tekemistä sen kumin kanssa, mistä pohja tehdään..... (ja voin olla aivan täysin väärässä, mielikuva vaan jäänyt jostain.)

    Ehdottomasti testattava, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo näihin juttuihin törmäillyt kun ihan satunnaisesti. Mutta hienoa, jos on enenevissä määrin suosiotaan kasvattava juttu! Mä uskon, että noi on hyvät jaloille, mutta varmasti pitää vähän totutella ja löytää omalle jalalle sopiva malli.

      Noin se juttu muuten tosiaan taisi mennä, että pohjan kumi jotenkin liittyi asiaan. Mun tarttis kyllä etsiä jostain nyt testattavaksi erilaisia kenkiä, syksy tulee ja loppuu pian kelit noille mun kengille!

      Kiva, jos vinkistä oli iloa! =)

      Poista
  3. Onpas jännän näköiset kengät. Ihana löytää hyvät jalkaan olevat kengät. Mahtava asia ainankin olis mulle, ettei jalan pohjiin sattuis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä kieltämättä aika jännän näköiset. Toisaalta söpöt ja toisaalta vähän hassut. Mulla on myös jalkapohjissa ja kantapäissä kipuja, mutta nää on yllättäen tuntuneet hyviltä. Kannattaa kokeilla, jos eteen sattuu!

      Poista
  4. Yllättävän nätit kun muistelin niitä ensimmäisiä malleja mitä Suomeen rantautui. Ihana että löysit omaan jalkaan sopivat. Iloa elokuun alkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä ja pahoittelut, että on kestänyt sen julkaisu!!

      Ja tosiaan, noi kengät on jotenkin hassut ja söpöt. Niistä varvas-malleista en tykkää ollenkaan, siis missä on varpaat sillein eriteltynä. Nyt, kun olen tutkaillut lisää tuollasia kenkiä, olen löytänyt vaikka mitä kivoja malleja, jotka näyttää ihan tavallisilta kengiltä. Kun vaan löytäisin kaupan, jossa niitä olisi, että pääsisin kokeilemaan... Syyskuussa menen käymään Helsingissä, jospa siellä sitten vaikka olisi.

      Ihanaa elokuuta sinne myös!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥