alkuvuotta ja entisen kaipuuta

 Vuosi on vaihtunut, itse asiassa jo aikaa sitten. Neljä kuukautta edellisestä postauksesta... Olen tässä taas lukenut vanhoja juttuja reilun kymmenen vuoden takaa, ja hiukan huvittaa, kun siellä on "tosi pitkä kirjoitustauko" ollut kaksi viikkoa. No, ajat on muuttuneet.

Olen aika ajoin kokenut tosi isoa haikeutta siitä, että blogistania on lähes kuollut. Olen koittanut välillä mennä vaikkapa kommenttikentän kautta jonkun profiiliin, mutta 95 % (todennäköisesti enemmänkin) on poistuneita profiileja tai vähintäänkin lopettaneita bloggaajia. Tosi usein se viimeinen teksti ei mitenkään anna ymmärtää, että se todella oli viimeinen teksti. Blogin päivitys on vain loppunut. Itse olen sitkutellut täällä, aika ajoin vähän jotain kirjoitellut ja vähintäänkin vuosikoosteen tehnyt.

Tässä nyt jonkinlaista tarinaa tästä kuluneesta alkuvuodesta.

Oma vuodenvaihteeni meni kuopuksen luona pohjoisessa. Pakkanen paukkui joinain päivinä kolmessakympissä. Pääosin oli kyllä ihan hyvä olla, koska olin hankkinut itselleni sinne sekä tuollasen haalarin että tosi lämpimät villavartiset huopakengät. Auttelin koirahommissa ja mietin taas kerran, että voisinpa itsekin elää noin. Kävin siellä uudelleen taas maaliskuussa. Auttelin kauden lopetuksen hommissa (mm. koirien siirto kotiin) ja tultiin sitten tytön kanssa heidän autolla tänne etelään. On tuo kyllä oikeesti yksi lempipaikkojani maailmassa. Tytär on miehensä kanssa alkanut rakentaa taloa sinne, eli jos en nyt koko elämää voi sinne itse siirtää, niin ainakin siellä on majapaikka olemassa aina kun sinne haluan mennä käymään. 

Kotona elämä on aika hiljaista, kun kaksin vaan enää ollaan. Aika ajoin mietin, ottaisinko kuitenkin koiran. Tai kissan. Toisaalta on hyvin helppoa, kun ei ole yhtään eläintä hoidettavana, eikä ole karvaa joka paikassa. Toisaalta lemmikki olisi ihana, kaipaan paapottavaa, samoin lenkkikaveria. No, en tiiä. Mietin asiaa.

Kotona ei noin muuten ole mikään muuttunut (sisustuksessa siis). Vanhoja juttuja lukiessani palasin remonttien ja sitä myötä suurten muutosten aikoihin - oli ne aikamoisia aikoja, kun keittiökin oli työn alla monta kuukautta ja kaikki oli levällään. Nyt tuntuu, että mikään ei koskaan muutu. Ja se on välillä hyvin, hyvin tylsää! Toisaalta kyllä mä edelleenkin tykkään oikeastaan kaikesta täällä kotona ja luulisi, että sitä voisi sitten vaan tyytyväisenä köllötellä vapaalla kaiken sen vuosien uurastuksen jälkeen. Mutta ei... jotenkin se mieli edes pientä muutosta silti kaipailee.

Uusia pikkuihmisiä on saatu maailmaan! Tässä pienimmät varpaat, mitä olen koskaan nähnyt - pojanpoika syntyi helmikuun lopussa kolme viikkoa etuajassa painaen vain vähän reilut 2 kg, ja oli kyllä niin hentoinen olento kuin olla voi! Mutta hyvin on ottanut painoa ja kasvanut. Nimen hän saa viikon kuluttua. 

Ja toinenkin vauveli on sukuun syntynyt, vajaat kaksi viikkoa ennen tätä yläkuvan pikkuista. Hän on miehen pojanpoika ja sai nimen eilen. Oli jo iso poika kanniskella verrattuna tähän miniserkkuun.

Kevät tuli aikaisin. Liian aikaisin suorastaan. On toki ajatuksena ihanaa, kun kevät tulee, lumi sulaa, kelit lämpenee, aurinko paistaa, ei tartte palella... mutta ei tämmöinen isossa kuvassa ja näin aikaisin ole todellakaan mikään hyvä asia. Itse olen ilmastoahdistuja ja kannan suurta huolta tulevaisuudesta. Joskus niin v*tuttaa kuunnella talvella sitä kitinää, kuinka "loppuis jo tää talvi", "ei enää yhtään lunta please" jne. Ja sitten kesäisin sitä "aaah, tulis kunnon helteet", "voi että kun jatkuis nämä helteet" (ja samalla on järkyttävä kuivuus, metsät palaa jne). On niin itsekästä ja lyhytnäköistä jotenkin sellanen. Saa nähdä mitä tässä vielä vuodet eteen tuo: supermyrskyjä, superhelteitä, superkuivuutta... vai kylmenemisen ja loputtomat sateet. Melkein en edes halua ajatella.

Kevätpäivien lisäksi ollaan tietenkin sitten koettu myös se pakollinen takatalvi. Meillä se oli tänä aamuna - olihan se hassua, kun oli lumi maassa, kun aamulla ikkunasta ulos katsoi. Mutta päivän mittaan se ehti jo sulaa pois, joten kaippa tästä aamulla työpaikalle pystyy lähtemään etätöihin jäämisen sijaan. Aamulla kun siis vielä ajattelin, että en kyllä lähde kesärenkailla lipsuttelemaan, jos maa on jäässä. 

On kyllä ihan uskomattoman hankalaa kirjoitella, kun kiinni otettavaa on neljän kuukauden verran. Jos ei halua tehdä ihan maratonpostausta, pitäisi ottaa vain muutama hassu asia tänne mukaan. Se taas tuntuu ihan turhalta ja tyhmältä, eikä elämästä saa mitään kuvaa sillä tavalla. Oli siksikin niin kiva lukea niitä vanhoja juttuja, kun tekstit oli lyhyin aikavälein kirjoitettuja ja pysyi tavallaan mukana siinä, mitä oli milloinkin tapahtunut. Nyt tämmöinen "kuva sieltä, toinen täältä" on jotenkin ihan yhtä tyhjän kanssa. Kirjottelu on tällä tavalla myös tosi pinnallista, just sitä "kiinni ottamista", eikä juurikaan mitään syvällisiä ajatuksia.

Surettaa, millaiseksi elämä on mennyt -  some vie kuin pässiä narussa. Itseänikin siis. Kuinkahan paljon vuositasolla siellä tulee roikuttua? Aika ajoin koitan vähentää, mutta onhan se kuin huumetta, jota ei vaan pysty lopettamaan.

Yksi hyvä muutos silti niihin aikaisempiin teksteihini verrattuna nykyelämässä on: mä menen nukkumaan selkeästi aikaisemmin kuin silloin. Luulen, että mulla oli vaihdevuodet alkamassa ja senkin takia jotenkin se nukkuminen kärsi silloin. Tosin oli myös talo täynnä teinihirviöitä, joka myös näkyi kirjoituksista, vaikka en tarkkoja yksityiskohtia kirjoitellutkaan kaiken kansan luettavaksi... Joka tapauksessa arvostan nukkumista kyllä nykyään enemmän kuin silloin ja pyrin parantamaan uniaikaa.

Vaan niinhän tässä meinaa käydä taas kuin ennen vanhaan, että kello käy ja kohta on puoliyö - eli jos aion saada edes jonkinlaiset unet ensi yönä, on suunta petiin otettava ihan just nyt. 

✰ ✰ ✰ ✰ ✰

Mielenkiinnosta kuitenkin vielä kyselen: onko täällä blogistaniassa vielä joku muukin kuin minä? Kaipaako kukaan muu siihen vanhaan hyvään aikaan, kun kirjoiteltiin pitkiä juttuja ja kommenttikentässä oli niin paljon hyviä keskusteluja...?

Kivaa viikkoa,

t. Heli