Käytiin juhannuksena ajelemassa vähän lähiympäristössä. Satuttiin sitten myös paikkaan, jossa oli hetken päästä syttymässä suuri juhannuskokko. Enpä muista, milloin olisin kokon äärellä juhannusta viettänytkään!
Koska olen minä, en voi olla (kokon ihastelusta huolimatta) miettimättä, miten ympäristöystävällistä (tai epäystävällistä...) kokkojen polttelu mahtaa olla. Kävi sitten vielä niinkin, että tuolla oli kaksi pientä lokinpoikasta, jotka kävelivät rannalla ja uiskentelivat rannan tuntumassa. Yhtäkkiä toinen poikasista lähti uimaan ja toinen jostain käsittämättömästä syystä käveli aivan täysillä roihuavan kokon vierestä... ja huusi niin hirveästi!!! Se meni kyllä veteen sitten ja ui emojen ja sisaruksensa luokse, mutta jotenkin meni fiilis kyllä kokosta sen jälkeen. Kävin katselemassa vähän peräänkin, että näyttääkö poikanen kärventyneeltä - ei näyttänyt, mutta mistä sitä voi tietää. Ressukka koki kyllä varmaan hirveän hetken, koska kokkohan loimottaa kuumuutta metrien päähän, saatikka sitten siihen alle puolen metrin päähän.
Käytiin tuolloin juhannusaattona ennen iltarientoja miehen kanssa Tampereella siskoni luona. Reissu oli aika nopea: perille päästyämme kannettiin lainassa olevaan pakettiautoon heidän vanha keittiönsä, sitten mentiin porukalla lähistöllä olevaan ravintolaan syömään, sitten käytiin siskon luona vielä kahvilla ja sitten lähdettiinkin jo kotiin. Yleensä kyllä viivytään kylässä kauemminkin, koska matkat tuonne on noin kolme tuntia suuntaansa, mutta nytpä olikin niin huvittavasti, että sisko ja miehensä tulivatkin sitten heti seuraavana päivänä puolestaan meille kylään.
Oli tosi mukavaa viettää aikaa yhdessä ja mietin usein, että olisi kyllä kiva asua lähempänä siskoa, koska nyt nähdään aika harvoin näiden välimatkojen takia. Siskon tyttö asui täällä meidän kulmilla muutaman vuoden opiskelujen takia, mutta hänkin muutti sitten takaisin tuonne kotikunnailleen. Meidän tytöt on hyviä ystäviä ja senkin puolesta on harmillista tämä välimatka. Mutta tämmöistä tämä on, elämä on vienyt ketä minnekin. Onneksi kulkemaan pääsee. Molemmat siskoni kanssa myös tykätään ajella autolla pidempiäkin matkoja - ollaan varmaan saatu tämä into lapsuudesta, koska isä ajeli ympäri Suomea työreissujaan ja kesälomilla oltiin usein mukana.
Niin ja se keittiö: sisko miehineen uusii keittiönsä ja oli uhkana, että vanhat kalusteet ja koneet menee kaatopaikalle. Koska ne oli aivan hyviä, en voinut olla pelastamatta niitä. Kaapistot, tasot yms. matkaavat jossain sopivassa kohtaa pohjoiseen mun tyttärelle, joka siellä parhaillaan miehensä kanssa rakentaa taloa. Nämä kalusteet ovat tulossa kennelrakennukseen, eivät siihen uuteen taloon.
Ostin terassille maton. Hämmästelin, kun se oli paksuhko ja pehmeä, mutta se on kuitenkin täysin muovinen (tehty käytetyistä pulloista ymmärtääkseni). Se ei siis tunnu muoviselta ollenkaan. Terassi on ollut meillä nyt vuoden ja olen periaatteessa ollut vähän vastaan mattoa. No, tämä tuntui kuitenkin kivalta ja näyttäähän se myös kivalta. MUTTA... tänään satoi vettä. Eipä siinä mitään, kattokin kun oli jo tuohon kehikkoon viritelty. Ajattelin, että mitäpä sillä väliä, reuna vähän kastuu ja kuivaahan se sitten. Toki näin. Mutta huomasinkin sitten iltasella, että matto oli tuolta keinun päädystä märkä myös - ja siis sieltä alapuolelta. Hmm... sinne ei satanut, eli se ei kastunut siitä, mutta se on ilmeisesti ottanut kosteutta sitten alakautta (??), ja koska matto on muovia, se ei anna puun ihan heti kuivahtaa vaan kosteus jää sinne alle seisomaan.
En nyt sitten oikein tiedä, tykkäänkö tilanteesta. Vähän vaivalloiselta tuntuu rullailla matto joka ilta pois, jottei yökosteus siihen jämähdä... tai aina sateella myöskin poistaa se. Saa nähdä, jääkö siis matto tuohon. Onko teillä kokemuksia terassimatoista ja niiden märkyyden aiheuttamista mahdollisista vaurioista? Saa kertoa!!
Mulla on tänäkin vuonna ikkunalla kasvamassa kurkkua. Tällä kertaa tosin vain yksi taimi (viime vuonna taisi olla kolme). Nuorempi poikani on alkanut aivan ihme hortonomiksi ja kasvatellut kevään aikana lukuisan määrän kurkun, tomaatin ja paprikan taimia, joita on sitten ystävällisesti tuonut myös minulle. Sain kaksikin kurkkua, mutta onnistuin tappamaan toisen ja lähes tämänkin... sain sen onneksi elvytettyä ja se lähti hienosti kasvamaan. Tänään söin sitten ekan kurkun! Lisää on tulossa runsain määrin. Se hassuus tässä on, että tuon piti olla ikkunakurkkua, mutta jossain kohtaa poika totesi, että oho, se onkin avomaankurkkua... No, näkyy kasvavan myös sisätiloissa, joten antaa mennä vaan!
Kurkun vierellä on muuten siskolta jouluna saatu joulutähti, joka on sinnitellyt hienosti jo puoli vuotta! Olen ennenkin kasvatellut joulutähtiä, joitain pitkäänkin, ja tämäkin saa kyllä kasvaa ihan niin isoksi kuin haluaa.
Toisella ikkunalla kasvaa sitten tomaatti ja paprika. Tomaatissa on kukkia paljon ja vähän jo tomaatin alkujakin. Paprika näyttää toistaiseksi kasvattavan vain lehtiä. Pojalla on näitä molempia siis kotonaan useita ja ne kasvavat siellä aivan mahtavasti! Satoa on myös luvassa siellä paljon, tomaattejakin oli vaikka kuinka monta terttua tulossa, kun viimeksi näin, ja isoja paprikoita myös! Ehdottelin hänelle, että vaihtaa alaa puutarhuriksi, kun noin hyvä on tuossa hommassa, mutta taitaa olla kotikasvatuksessa ihan riittämiin.
Pienenpientä projektia pukkaa. Meillä on ollut tuolla yläkerrassa toisessa makkarissa lasten vanhoja runkopatjoja, jotka on olleet oivia vierassänkyjä. Viime syksynä niitä kuitenkin tarvittiin muualla erinäisten muuttuneiden elämäntilanteiden takia, joten yhtäkkiä meillä ei sitten enää ollutkaan minkäänlaisia makuupaikkoja vieraita varten. Ei meillä kovin usein ketään edes yökylässä ole, mutta joskus kuitenkin, joten joku ratkaisu piti asiaan keksiä. Sain sitten miehen siskolta vanhan levitettävän laverin (sekin oli matkalla kaatopaikalle, joten Helin pelastuspartio iski jälleen siihen väliin). Eihän se mikään priimakuntoinen ollut, ties miten vanhakin. Mutta kummasti maalilla saa nuorennusleikkauksen aikaan ja niin vain tästäkin saadaan oiva varapeti!
Patjoja hankkiessani koin pienen shokin. Olin ajatellut hommata tuohon halvalla superloniset irtopatjat, jotka sitten päällystän (aika kovat luulot on omista ompelutaidoista...). Vaan olipa hitokseen hintaa superlonilla: kaksi patjaa koossa 190x75 cm olisi maksanut yhteensä noin 250 €!!! Vähän meinasi alkaa yskittämään, mutta onneksi mukava Etolan myyjä sitten ehdotti siitä vierestä rullapatjoja - sinänsä en ymmärrä, miten ne superlon-täytteiset ja valmiiksi myös kankailla päällystetyt patjat koossa 80x200 cm sitten maksoivat ainoastaan 40 €/kpl...?? Mutta ne otin. Tarkoitus oli, että tarvittaessa niitä leikataan sopivampaan kokoon, mutta voipi olla, että laitetaan ne vaan suoraan päällekkäin tuohon siten, että levitetään laveria se uupuva 5 cm. Ihme kyllä ne nimittäin sopivat pituudeltaankin laverille suoraan (vaikka siis pituuseroa piti olla 10 cm).
Ostin noiden lisäksi myös pari sellaista avattavaa kuutiopatjaa. Ja voi olla, että haen huomenna vielä pari lisää... On tämä tämmöistä. Vieraita on tulossa nimittäin jo tulevana viikonloppuna oikein useampikin henkilö, ja mietityttää, miten ihmiset pääsevät könyämään ylös sieltä lattiatasossa olevalta patjalta. Ajattelin vähän testailla, pitäisikö kenties laittaa kaksi avattua kuutiopatjaa päällekkäin, vai uppoaako niihin. Ja onko se kuvittelemani lisäkorkeus patjaan kuitenkaan sitten minkään väärti.
Kerronpa vielä, että kävin viime sunnuntaina uimassa!! (Siis ekaa kertaa tänä kesänä.) Lapsenlapsi pyyteli viemään häntä ja kaveriaan rannalle, joten lähdin sitten matkaan. Otin ihan varulta uikkarit mukaan, jos vaikka alkaisikin tuntua siltä, että voisi itsekin uida. No, voiko sitä nyt uimiseksi sanoa, että kävin pienen pikaisen kierroksen järvessä...? Uin yhteensä ehkä 20 metriä ja kävin kaksi kertaa kokonaan pinnan alla. Vesi oli aivan jäätävää, enkä tajua, miten lapsoset siellä viipyivät yli 1,5 TUNTIA!!! Kerran kävivät rannalla juomassa mehut ja sitten taas jatkoivat. Huhhuh!!
Oli kuitenkin mukavaa istua ja katsella järvelle. Tuijottelin pitkän aikaa ihan tikkana näitä omia suojattejani ja mietin, että on siitä kyllä iäisyys, kun omien lasten kanssa on rannalla käynyt ja joutunut heitä siellä tarkasti valvomaan. Koska tytöt selvästikin osasivat uida eivätkä menneet edes mitenkään kauas, lankesin lopulta tuijottelemaan välillä myös puhelinta, vaikka aluksi ajattelin, että sitä en tee nyt ollenkaan. Tuo puhelin on kyllä yksi viheliäinen pirulainen ja monesti mietin, miten hyvä juttu oli, että silloin omien lasten ollessa pieniä tuollaisia ei ollut. Tai olihan kännyköitä, mutta ei ne tuollaisia multilaitteita olleet mitä nykyään, eikä ne olleet kasvaneet käteen kiinni. Mietin, millainen pahimman luokan kännykäntuijottajamutsi olisin, jos lapset olisi nyt pieniä - nykyään kun olen aika arvostelevainen ja tuomitsevainen, kun näen, miten vanhemmat tuijottaa koko ajan sitä puhelintaan, oli ne missä vain lastensa kanssa. On se niin helppoa nyt keski-ikäisenä tanttana paheksua nykynuorisoa ja muistella, miten kaikki oli ennen paremmin...
Mä olen tässä "puolilomaillut" tämän alkuviikon. Mulla on onnekseni täysi vapaus valita, milloin lomani pidän ja koska mulla on parin viikon edestä ylitöitä, olen tehnyt aika väljiä työpäiviä nyt nämä muutamat ja tehnyt etänä vaan vähän sitä sun tätä. Ensi viikolla todennäköisesti käyn ihan toimistollakin ja sitten heinäkuussa kai lomailen paremmin. Miehen loma on ärsyttävästi vasta ihan loppukesällä ja mietin, jättäisinkö osan omaa lomaani sinne, jotta oltaisi edes hetki yhtä aikaa vapaalla. No, katsotaan. Pohjoisen tyttökin soitteli tänään ja sinne varmaan lähden jossain kohtaa yksikseni käymään. Mietin, tekisinkö muutenkin jonkun oman ajelureissun... toisaalta oma seura paras seura, toisaalta olisi kiva, kun mies reissaisi mun kanssani.
Eipä kai tässä kummempia. Kivaa kesän jatkoa just sulle, joka siellä tätä luet!








Ihanaa, uusi postaus! ❤️ Kuten olen jo sanonutkin, tykkään tosi paljon tavastasi kirjoittaa, ja luin tämän aamutuimaan hitaasti nautiskellen.
VastaaPoistaSiitä on kyllä aikaa, kun minäkin olen viimeksi juhannuskokon nähnyt. Useinhan kokkoja ei saa edes polttaa metsäpalovaaran takia, tai sitten en ole vain jaksanut lähteä “etsimään" kokkoa mistään. Viimeisin kokko taisi olla Kiteellä ehkä 10–15 vuotta sitten? Vanhempani asuivat ennen Kiteellä (tarkemmin sanottuna Kesälahdella), ja mekin vietimme tavallisesti juhannukset siellä. Karmea tuo lokkijuttu. Eläinten kärsimys on mulle ihan ylitsepääsemättömän vaikea paikka. Toki ihmistenkin, mutta eläinten vielä enemmän.
Terassimatoista mulla ei ole valitettavasti mitään kokemusta, mutta jokailtainen maton siirtely kuulostaa vähän työläältä. Toivottavasti löydätte näppärän ratkaisun asiaan! Ihanan näköinen terassi muuten – ja mitkä avarat maisemat ympärillä.
Minä olen myös aina ihmetellyt, miten lapset pystyvät olemaan kylmässäkin vedessä niin pitkiä aikoja. Itselleni veden lämpötila saisi olla mahdollisimman paljon päälle 20 asteen, ennen kuin viitsin mennä edes yrittämään uimista luonnonvesissä. Ja silloinkin “uiminen” on yleensä pikainen kastautuminen. Viime kesänä en tainnut heittää talviturkkia lainkaan. Tänä kesänä se on ollut jo suunnitelmissa, mutta vielä suunnitelmat eivät ole toteutuneet.
Kiva, että jaksat kierrättää ja entisöidä. Minäkin toivon, että minulle olisi siunaantunut enemmän tuollaista taitoa ja viitseliäisyyttä, mutta kun ei. Olen kyllä hyvä viemään kamaa kierrätyskeskukseen, mutta käytetty ei oikein löydä paikkaansa meiltä. 🫣 Ei käytetyssä mitään vikaa ole, mutta on vain niin paljon helpompi hankkia uutta. Joskus vuosi sitten ostin kierrätyskeskuksesta nallenaulakon, kun se oli minusta niin söpö, mutta tuolla se on edelleen alakerran varastossa odottamassa sijoituskohdettaan. Taitaapa palata käyttämättömänä kierrätyskeskukseen. Onneksi menetys ei ole kovin suuri, kun naulakko maksoi vain kolme euroa.
Kivaa kesän jatkoa sinullekin! Mäkin rakastan autolla ajelemista ja lähtisin uudestaan pohjoiseen koska vaan. 😊
Ihanaa, kun kommentoit! Ja hei kiitos samoin, minäkin tykkään sinun teksteistä kovasti! 🤗
PoistaKokkoja ei ole tosiaan tullut nähtyä aikoihin. Syynä varmaan osin kuivuus aiempina vuosina, mutta myös se, ettei olla taidettu käydä paikoissa, joissa kokko yleensäkin olisi. 🤔
Muakin ahdistaa tosi paljon eläinten kärsimys. Tuo pikku lokki ja sen parku oli aivan kauheaa! 🥺 Toivottavasti se selvisi koettelemuksesta!
Terassimaton kanssa täytyy nyt vain vähän seurailla tilannetta. Kivalta se jalan alla tuntuu, mutta jos se alkaa olla jatkuvasti märkä, niin sitten siirrän sen vaikka aitan matoksi. Kyllä se paljas lautapintakin minusta nimittäin kiva on. 😊
Muistelen, että lapsena itsekin oltiin jossain uimakoulussa kesällä, vaikka vesi oli tooooosi kylmää!! Siellä pulikoitiin, välillä juostiin rannalla lämmittelemässä ja sitten jatkettiin taas järvessä. Huhhuh! Mulla on kyllä sittemmin ollut myös kesiä, etten ole uinut kertaakaan.
Mietin noita kierrätysjuttuja. 🤔 Mulla on jokunen vanha huonekalu, joita olen maalannut kuntoon. Esim. yksi mäntyinen kaappi, pari puista penkkisohvaa, ruokapöytä penkkeineen, pari korituolia ja nyt tuo laveri. Mulla on myös esim. mummolasta saatuja puisia huonekaluja. Mutta lähtökohtaisesti en ole mikään vanhan rakastaja, enkä esim. tekstiilisiä juttuja hankkisi ainakaan mistään kierrätyskeskuksesta (sohva, sänky, tyynyt, viltit jne.). Käytännössä lähes kaikki näistä mun vanhoista kalusteista on tullut joltain tutulta, mikä on jotenkin eri asia. En ole koskaan isommin välittänyt myöskään vaikkapa kirppareista ja käyn niissä melkoisen harvoin. Joskus löytyy jotain pientä, mutta jos tartten jotain tiettyä, koen itsekin kyllä paljon helpommaksi hankkia uusi kuin lähteä metsästämään kirppareilta. ☺️
Kivaa kesää ja kivoja autoreissuja sulle! ☀️
En tiiä, jotenkin elämä on muuttunut sellaiseksi, että ei edes muka ehdi blogiakaan päivittelemään enään! Mutta muuta somea kyllä ehtii pläräämään tuntitolkulla päivässä! Mutta olipa kiva lueskella sinun postauksiasi pitkästä aikaa!
VastaaPoistaTiedätkö, minä en ole koskaan saanut noita ikkunakurkkuja onnistumaan. Johtuu ehkä siitä, että olen niin pihi polttelemaan kasvivaloja talviaikaan ja taimet kuolevat valonpuutteeseen. Työhuoneella yritin nyt talvella kasvattaa ja ihan yhtä huonolla menestyksellä, mitä olen kotona onnistunut! Kasvihuoneessa ja avomaalla kesällä kyllä kurkut onnistuvat!
Mukavaa kesää ja lomia sinulle!
No tämäpä!! Miten paljon kaikenlaista voisikin saada aikaan, jos ei aina jämähtäisi tuijottelemaan somea... Välillä olen tosi ärsyyntynyt itseeni, kun en saa itseäni irti puhelimesta!
PoistaMulla jostain ihmeen syystä on nuo ikkunakurkut onnistunu hyvin. Eikä mulla ole kyllä mitään kasvivaloja saatikka kasvihuoneita. Tän vuoden kurkku on ehkä avomaankurkkua, poika totesi jälkikäteen niin ja se on kyllä tosi piikkinen. Tuo on siis pojan esikasvattama, ja se kyllä taisi hyödyntää kasvivaloja ja sellasta muovista minikasvariakin. Mutta viime keväänä työnsin vaan muutaman siemenen multaan ja sieltä ne sit nousi. En tiedä vaikuttaako altakasteluruukku tai tietyn ilmansuunnan ikkuna tms. Minään osaavana hortonomina en itseäni nimittäin todellakaan pidä!
Kiva kun kävit täällä moikkaamassa ja kaikkea hyvää sun monipuolisille jutuille siellä Kololla! Instassa seurailen mielenkiinnolla mitä kaikkea uutta juttua koko ajan siellä keksitkin touhuilla!!
Mukavaa kesää! 🐞
Kiitos kivasta postauksesta ja hyvää kesän jatkoa!
VastaaPoistaKiitos kommentista ja oikein kivaa kesän jatkoa sinullekin! Täällä keli muuttui juuri sateiseksi ja viileämmäksi muutaman kauniin päivän jälkeen. No, Suomen kesään toki kuuluvat sekä helteet että sateet, mutta toivottavasti kuitenkin sadejakson jälkeen taas aurinkokin paistaa, sillä itselläni alkaa tämän viikon jälkeen viimein kesäloma. 😎
Poista