vuosikatsaus 2015

Vuosi on vaihtunut, wuhuu! On taas aika aloittaa puhtaalta pöydältä, mikäs se kivempaa. Ensin teen kuitenkin perinteisen postauksen, jossa katsastan läpi vuoden 2015. On vaan niin kiva koota vuosi pakettiin ja samalla palautella mieleensä, mitä kaikkea sitä onkaan tapahtunut vuoden mittaan.

Tammikuussa palailtiin arkeen, ja sehän on aina ihan parasta. Osallistuin Vegaanihaasteeseen ja pohdiskelin aika paljon noita syömisjuttuja. Kouluni jatkui iiiiihanan pitkän joululoman jälkeen. Lunta näytti olevan tosi vähän silloin, niin kuin on nytkin.

No helmikuussa se lumi sitten tuli! Oli jonkun aikaa kunnon talven näköistä. Tapasin kouluaikaisia tyttö- (ja poika-)kavereita ja lilluin ekaa kertaa ikinä paljussa. Meillä oli miehen kanssa 20v-kihlapäivä. Vanhin lapsistamme täytti samaiset 20v. Mulla oli pientä flunssaa (huomionarvoista, koska olen niin harvoin sairas...). Muistelin vanhoja ja aloitin mittavan valokuvien selvittelyn (joka ei ole vieläkään valmis).

Maaliskuussa oltiinkin jo keväässä. Aloitettiin paikallisten bloginaisten kanssa toisten kodeissa vierailut, ja ekaksi oltiin meillä. Ihana porukka! Mulla alkoi viimeinen opiskeluihin liittyvä työharjottelu. Meillä oli ensimmäinen palmusunnuntai, jolloin ei ollut minkäänlaista tohinaa virpomisen suhteen. Niin ne lapset kasvaa! Olin aika väsyksissä.. opinnot loppusuoralla ja rahan kanssa tiukkaa opintovapaani takia. Joku juttu oli iskeytynyt myös mun kropan kimppuun: vatsa oli ties monetta viikkoa/kuukautta ihan sekaisin ja naama kaameassa jamassa.

Huhtikuussa taisin olla aikamoinen stressikimppu. Koitin kyllä kovasti olla stressaamatta, mutta ei tainnut onnistua... Mielessä pyöri omat työasiat (töihin palaaminen), opintojen loput jutut, harjottelupaikan haasteet ja jatkomietteet, raha-asiat, lasten kouluasiat... Kroppa alkoi todella osoitella, että nyt on aika tehdä jotain ja varasinkin ajan lääkärille.

Toukokuussa kävin lääkärillä otattamassa komeat 16 putkellista verta. Mitään erityistä ei löytynyt. Palasin vanhaan työpaikkaani vähän etuajassa alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna. (Tai ihan alkuperäinenhän oli se, etten palaa sinne enää ollenkaan...) Sainkin sitten hypätä suoraan vastuuhommiin, se oli ihan jees. Opiskelut siis päättyi, annoin viimeiset näyttöni ja hyvinhän ne meni. Käytiin blogitapaamisessa Krissen ihanassa kodissa. Aloitin PH-dieetin. Ja taisin myös aika pian lopettaa sen... 

Kesäkuussa siivosin ja raivasin. Mietin pihan laittamista, mutta mitään en kuitenkaan toteuttanut. Paitsi pataan laitoin kesäkukat, kun siellä oli vielä talvijutut... Kesän kauneimman päivän vietin omenapuun alla, kun bloginaiset tapasivat tällä kertaa Marikan ihanassa kodissa. Sain melkein töitä kevään harkkapaikastani... kaatui sitten määräaikaisuuteen (vs. vakipaikka vanhassa työpaikassani) ja turhan pieneen palkkaan. Aloin juhannukselta kesälomalle. Suoritin kirjalliset, että voin alkaa opettaa lapsilleni ajokorttia. Kuukauden kauniiksi lopuksi sain kouraani Merkonomin paperit.

Heinäkuussa loma jatkui. Ajeltiin avoautollamme lähiseudulla. Bloginaiset kokoontui jälleen, tällä kertaa katsastettiin Jessican ihana koti. Käytiin Tallinnassa perheen kanssa. Saatiin viettää sadekesässä harvinaisia kauniitakin päiviä. Käytiin Keski-Suomessa raivailemassa äitini tavaroita, koska hänellä oli edessä muutto. Mulla oli synttärit, samoin meidän toisella koiralla. (No ei me kyllä mitään koiran synttäreitä vietetty, omanikin taisin viettää töissä...) Meillä oli miehen kanssa 20v-hääpäivä. Hilluttiin paikallisilla festareilla. Lomat loppui, plääääääääh...

Elokuussa tyttö vaihtoi koulua (hurraa!!). Ja poika myös. Ja toinen poika jatkoi opintoja neljännelle vuodelle... Olin jälleen ERITTÄIN väsynyt. Voi melkein sanoa, että oli oikein kriisien kriisi. Josta syystä sitten siivosin päätänikin samalla kun karsin kaikenlaista, tavarasta face-kavereihin ja kaikkea siltä väliltä. Luin tosi paljon kirjoja (=pakenin arkea niihin). Pitkästä aikaa oli aikaa olla oikeesti yksin, kun työssä oli ekat sellaset arkivapaat, että koko muu perhe oli samaan aikaan omissa jutuissaan. Hommattiin uudet pesukone ja kuivausrumpu. Tapasin pitkästä aikaa vanhan ystäväni. Käytiin hänen kanssaan asuntomessuilla. Oli kyllä todella piristävää!

Syyskuussa mummon pieni rakas murunen täytti vuoden. ♥ Olin auttamassa äitiäni muutossa ja autoin raivaamaan tavaraa siellä. Olin edelleen muiden juttujen takia todella väsynyt. Kotonakin edelleen teki mieli kaivella kaappeja urakalla. Aloitin valokuvien uudelleen järjestämisen viimeinkin. Vaihdoin pataan syksyiset kukat, eli tein syksyn puutarhatyöt kerralla kuntoon.

Lokakuussa mietin tosi paljon mitä elämältäni haluan. Koirat joutui allergiadieetille. Oli ihania syysilmoja. Hullaannuin täysin Marie Kondoon, siinä on kyllä mun "raivaus-sielunsisko". Totesin, että todellakin raivaus on mun intohimo ja se on ehkä parasta puuhaa ikinä. Mulla alkoi kesäloman viimeinen pätkä, jonka aluksi olin katsomassa iki-ihanaa Maija Vilkkumaata. Keikalta tuli iloa ja energiaa hirmuisesti! Muutenkin asiat selkeni tämän kuukauden aikana ja elämässä alkoi jälleen olla valoa.

Marraskuussa saatiin ensilumi, joka tosin ei kauaa kestänyt. Minä taas vaihteeksi mietin ja pohdin elämää oikein urakalla. Vaikka se pohtiminen on tavallaan aika rankkaa ja väsyttävää, se on mielestäni kuitenkin tärkeää. Kai itsensä ihan oikeasti pitäis jossain kohtaa löytää?? Elämä on ihan hyvää, mutta jotakin kuitenkin aina vaan kaihoan... Pikkuisen jouluisia ajatuksia hiipi mieleen ja ekat tortutkin jo paistettiin. Oli synkkiä ja syksyisiä myrskyjä. Työpaikan pikkujoulut, joissa oli tosi hauskaa. Ja sitten samaan syssyyn uutinen kuolleesta sukulaisesta.

Ja sitten olikin jo joulukuu. Pimeä, leuto, märkä kuukausi. Joululahjamietteitä, kissan sairastamista, kiirettä töissä, kodin hyvin hyvin hillittyä jouluun valmistelua. Leipomistakin. Miehen pikkujoulut, joissa olin mukana avecina vaikkei alun perin pitänytkään. Onneksi menin, oli tosi hauskaa. Pipon kireys välillä siis hellittää mullakin... Ensimmäinen ajo-opetettavani sai ajokortin. Mummon murunen kävi viettämässä joulua Dubaissa. Joulu, välipäivät. Uusi vuosi, joka sujui ensin kiireisenä töissä ja sitten leppoisasti kotosalla. Raketit käytiin tytön ja (paukkuarkojen) koirien kanssa katsomassa pikaisesti.

* * *

Sellainen vuosi takana. Opiskelujen valmistumista, töihin paluuta, väsymystä monesta eri syystä, terveysongelmia niin itsellä kuin lemmikeilläkin, aina vaan suurempaa rakkautta raivaamiseen, pienen kullanmurun kasvun seuraamista, omien paikkojen hakemista vähän sillä sun tällä. Ihan hyvä vuosi. Ensi vuodesta toivon silti parempaa... 

Alkaneen vuoden varalle on muutamia suunnitelmia, niistä lisää sitten toisella kertaa. Nyt jatkan tätä vuoden ensimmäistä päivää siivouksen merkeissä: pyykkiä, tiskiä ja joulun pois laittamista - ihanaa!!!

Oikein hyvää uutta vuotta 2016 ihan jokaiselle!!

Heli 

viimeiset joulumietteet

No niin, joulu on ohi. 

Meidän aatto meni rauhallisesti. Hengailtiin yöpuvuissa pitkälle iltapäivään. Ei saunottu (kysyn vaan, että mitä me tehdään saunalla, kun ei koskaan käydä siellä...??), ei käyty hautausmaalla tai mitään muutakaan sellasta. Syötiin puuroa, kateltiin telkkaria. Avattiin paketit, syötiin jouluateria. Kävin lenkittämässä koirat illan suussa ja sitten mentiin sukulaisiin kahvittelemaan. Ihan sellasta rentoa ja "epävirallista" vaan.

Joulupäivänä sisko tuli tyttärensä kanssa kylään. (Muu perhe oli heillä sairastunut/jäänyt hoitamaan sairasta/jäänyt kaveriksi sairaalle.) Oli niin mukavaa jutskailla siskon kanssa. ♥

Tapaninpäivänä minä läksin oman kuopustyttären kanssa sukuloimaan. Siitä piti tulla päivän reissu, mutta tulikin yökyläily. Käytiin äitini, kummini ja mummoni luona. Näin myös toisen mummon, serkkuni upouuden vauvan (iik, oli se pieni ja niiiin suloinen ♥), pari muutakin serkkuani ja sukulaistani. Ja kävin jääkiekkopelissä ihan ex tempore, mikä olikin syynä siihen, että jäätiin typsyn kanssa lopulta äitini sohvalle nukkumaan.

Tänään ajeltiin kotiin. Oli kyllä oikein mukava reissu kaikkineen!

Joululahjoja meillä oli niukasti. Joka vuosi on vähän samat fiilikset noissa lahjahommeleissa: mitä hommais, kun kaikilla on kaikkea... Keksin kuitenkin lopulta ihan kivoja juttuja kaikille. Kotona asuvat lapset sai kolme lahjaa per nenu, muut sai yhdet. Meillä on lapsia ja lapsenlapsia yhteensä 10 ja lisäksi vielä esikoisen puoliso, joten siinähän sitä on jo aina sakkia lahjottavaksi. Annoin lahjan myös miehelle. Itse sain muutaman paketin ja sitten saatiin pari sellasta koko perheelle tarkoitettua.

Nyt taidan kuitenkin laittaa tämän joulun kaikkine mietteineen pakettiin. Paitsi että huomenna kirjottelen vielä joululistalleni tän joulun jutut ja mietteet. Ensi vuonna sitten (ehkä) uusin miettein jouluun!

* * *

Kello on kohta kolme yöllä, mun sisäinen kelloni on tyystin sekaisin - nyt ei nukuta, huomenna oon ihan tiltissä jne. Huomenna (eli siis tänään...) palataan arkeen, mies menee aamulla töihin ja minä sitten iltavuoroon. Plääh, mutta minkäs teet. Vuoden viimeisiä päiviä viedään ja ensi vuodelle pitäis tehdä jotain hyviä suunnitelmia... mulla niiden pitäis kyllä ehdottomasti koskea omaa hyvinvointia: ruokaa, unia ja liikuntaa. Tää joulun aika on ollu yhtä sokerin mättämistä - mun elimistö kokee takuulla kauhean shokin, kun suklaat joku päivä loppuu...

Mutta nyt menen kyllä edes koittamaan, tulisko uni...

Hyvää uutta viikkoa kaikille!

Heli

jouluruokia (ja vatsavaivoja...)

Jouluisaa aamupäivää kaikille! Nyt se sitten todellakin on jouluaatto. Eilen vielä painoin töissä hullun kiireellä, mutta nyt on neljä päivää vapaata tiedossa, ah! 

Tätä joulua hiukkasen varjostaa se, että kissa on kipeänä. Eräänä yönä heräsin siihen, että se oksensi. Ajattelin, että se nyt vaan jotain mitälie oksentelee, ja löysinkin itse asiassa ruokapäydän alta suklaalevyn, jota oli vähän nuoleskeltu... mutta sitten kun sitä oksentamista vaan jatkui ja jatkui pari päivää, vein sen lopulta tohtoriin. Siltä otettiin verikokeita, röntgenkuvat, annettiin pistoksena estolääkettä pahoinvointiin sekä vielä nestettä ihon alle... Todennäköisesti sillä on suolistotulehdus, jonka johdosta sitten saatiin mukaan vielä erikoisruokaa ja lääkekuuri. (Ja iso lasku...)

No, kaikki kissanomistajat todennäköisesti tietää, mitä iloa ja riemua on antaa kissalle lääkettä. OMG. Kymmenen päivän kuuri saatiin ja joka aamu sekä ilta pitäisi työntää kurkusta alas suuri ja erittäin pahanmakuinen suolistoantibiootti. Eka kerta meni ihan vahingossa hyvin, toinen kerta (eilen illalla) sitten jo ihan metsikköön... kissa taisteli vastaan ihan täysillä ja lopulta sylki ja kuolasi lääkkeet pitkin poikin. Soitin "apuamitämänytteentäälääkkeenantoeionnistumillään"-puhelun tohtorille, ja sitten koitettiin antaa uudelleen lääkettä ruiskulla... Voi apua mitkä kuolat taas oli joka suunnassa pitkin lattioita... *huoh*

Kissa-parka käy todella sääliksi. Se ei eilen suostunut syömään eikä juomaan mitään muuten kuin mitä aamulla vähän otti, ja kissahan ei kestä paastoamista. Onneksi tänä aamuna se söi kuitenkin jotakin. Mutta edessä olisi taas se lääkkeen antaminen... voi kamala sentään. Haluisko kukaan tulla hoitamaan homman? Tarjolla olisi seuraavat 9 aamua ja iltaa...???

En tiedä mikä mua itseänikin vaivaa, nimittäin mua on tässä syksyn mittaan myös haitannut aika kova närästys. (Parhaillaankin.) Olen joutunut välillä käyttämään ihan kuurina jotain happossalpaajaa, jolla vaiva menee joksikin aikaa pois, kunnes palaa taas takaisin. Oletan kyllä, että ruokavaliolla on vahvasti osuutta asiaan, mutta on se nyt kummallista, että aamulla heti herätessä on "nyrkki mahassa" ja pelkkä veden juominenkin jo aiheuttaa vaivoja...

Sinällään tunnustan, että suklaata on kyllä tullut vedettyä viime ajat ihan kaksin käsin ja urakalla. Saatiin yhdeltä tuttavalta aivan järkyttävä säkillinen suklaata joulutuomisina (6 isoa rasiaa...) ja minähän siis tunnetusti en osaa jättää niitä rauhaan ennen kuin ne on tyhjät... vaikka pahaa tekee, niin "kyllä nyt vielä yksi menee"... Joulun jälkeen onkin tehtävä todellinen ryhtiliike syömisissä kaikin puolin. On tuo vararengaskin päässyt sen verran isoksi pullahtamaan!!

No tästä ei nyt varsinaisesti tullut mikään tunnelmallinen joulunhehkutuspostaus. Talonväen vatsavaivoja vaan, ja vieläpä ennen niitä varsinaisia syöminkejä... 

Oikeesti meillä ei kyllä mitenkään erityisesti ylensyödä jouluna, ei meillä myöskään pöytä varsinaisesti syömisistä notku. Tänä jouluna on tarjolla sitä samaa mitä aina muulloinkin jouluna: peruna- ja porkkanalaatikot (äitien tekemät), kinkku, herneet, peruna-, punajuuri- ja italiansalaatit (valmiit nekin). Leipää kenties myös. Mutta siinä se sitten olikin. Ei lanttua, ei rosollia, ei edes mitään kalaa, jota on kyllä aiemmin yleensä ollut. Minusta on ihan turha tuon suuremmin mitään laitella, kun ei meillä muuta syödä. Jälkkäriäkään meillä ei ole, suklaa ajaa sen asian...  Piparit ja tortut on jo tehty ja syöty, jotenkaan ei maita ees ajatus niistä... Taatelikakkuja olen tänä vuonna ekaa kertaa ikinä leiponut, yksi pieni kakku on odottamassa huomisia vieraita.

No, jospa alkaisin nyt vaikka riisipuuron keittelyyn, kun alkaa muukin perhe olla hereillä. Se kuuluu kyllä jouluun - vaikka täytyy sanoa, että nyt kun olen sitä tässä viimeksi sunnuntaina syönyt, ei jostain syystä hirveemmin tee mieli sitäkään, vaikka se on yleensä mun suurta herkkua... outoa!

* * *

Ulkona paistaa aurinko ja ruoho vihertää. Lämpöasteita on just nyt (kello 10.54) aurinkoisessa mittarissa +9... Että hyvää joulua ja aisakellojen helinää vaan kaikille! Hih!

Heli

jouluisia tunnelmia

Mukavaa sunnuntaita, ja taitaa muuten olla myös neljäs eli viimeinen adventtikin. Eli se olis niinku joulu ihan kohta! Kuvassa ihana joulutähti - vaikka muuten tykkään yleensä asiassa kuin asiassa enemmän valkoisesta, niin kyllä joulutähti on oltava punainen. Tämä on ollut oikein kestävä yksilö, siis kun ajattelee, että se on MUN hoidossa... Harmi vaan, että kuvassa kukkapurkki on tietenkin saumapuoli tänne päin... noooh, ei välitetä siitä. 

Voin oikeastaan aika ilolla sanoa, että meillä ollaan valmiina. (Paitsi ruoat on vielä haettava alkuviikolla.) On siivottu, on vaihdettu punaiset tähtilakanat, on hankittu lahjat, ja on jopa kuusi!! Eilen käytiin se miehen kanssa hakemassa lähimetsästä - oletan, että jokamiehen oikeuksiin kuuluu se, että maassa jo pari kuukautta maanneet katkotut kuuset on vapaata riistaa... ??? No sellanen me ainakin sieltä kotiin kannettiin. En siis tosiaankaan menis katkomaan kenenkään mailta kuusta, en uskaltais (enkä haluais) ees oksia katkoa (eikä se kai oo ees sallittua?), mutta olen jo pidemmän aikaan koiria tuolla kävelyttäessäni katellut, miten suloisia pikku kuusia siellä makaa. Kai ne on raivattu isompien eestä pois tai harvennettu tai jotain, en tiiä. Mutta ihan olivat kuitenkin vihreitä, joten otettiin yksi kainaloon ja käveltiin kotiin. Olen tyytyväinen, ettei tarvinnu katkoa pystyssä olevaa kuusta!

Siihen se sitten aseteltiin. Hiukka on hankalaa miettiä aina, että mihin kuusen laittaa... nyt se on sitten tuossa uunin edustalla, missä meillä on joskus aiemminkin kuusi ollut. Voidaan vaikka tanssia kuusen ympärillä, tai jotain... pitää vaan varoa, ettei kukaan kolauta päätä portaikkoon.

Koristeita olikin vähän mietittävä. Kuusi on niin pieni ja hento, ettei siihen voinut niitä oikeita kuusenkynttilöitä laittaa. Vähän on kälyset tuollaset pikkulamput nyt sitten, mutta valot on ja se kai on tärkeintä. Hirveen ihanaa on laittaa kuuseen valot ja illalla sitten siinä hämyssä olla! Muitakin koristeita on niukanlaisesti, oon tainnut suurimman osan koristeistani yleensä ottaen vaan hävittää pois, ja osan olen sijoittanut valopuuhun tuohon keittiön puolelle. Söpö kuusi joka tapauksessa, eikö vaan?

Ja siinä se valopuu. Mä olen tykännyt tästä "tuunauksesta" kyllä todella kovasti. Siis tarkoitan tätä puuta yleensäkin, että sen tuohon betoniämpäriin "istutin". Se on ollu mulla jo monta vuotta ja sitä on siirrelty huoneesta toiseen (ei muuten ole mitenkään ihan helppo juttu...). Nyt se on sopuisasti asettunut tuohon nurkkaukseen. Siinä on koristeena milloin mitäkin: perhosia, keinuva keiju, lasisia pääsiäismunia, erilaisia valosarjoja... ja nyt siinä on joulukoristeita: hopealintuja, valkoisia kulkusia, virkattuja lumihiutaleita, kristalleja... Puu valaisee ihanan pehmoisesti huonetta ja monesti sitä vaan tuijottelen ja ihastelen. Sopii minun makuun niin täydellisesti tuollanen hiukan karu ja yksinkertainen juttu, mihin kuitenkin voi sitten hitusen sitä blingblingiäkin ripotella.

Tuo kuvassa näkyvä potta on muuten odottamassa mummon pientä murusta. Potta on joululahja hänelle. Mä en ole nähnyt tarpeelliseksi noin pieniä (1v) lapsia vielä ihmeemmin lahjoa - en siis omillekaan lapsille ole antanut lahjoja vielä noin pienenä, kun ei ne niistä mitään vielä silloin tajua... Potta on kuitenkin tarpeeseen, joten se on nyt meiltä sitten joululahja.

Keli nyt sitten on mitä on. Lämmintä ja sateista. Nurmikko vihertää ja silleen. Olen jo luovuttanut ajatuksesta, että olis luminen joulu - mä vähän luulen, että sellanen ajatus saadaan pikkuhiljaa haudata ihan kokonaan täällä eteläisemmässä Suomessa... Harmi, mutta minkäs teet. Illan pimeydessä sisällä on kuitenkin tosi tunnelmallista kaikkien noiden kynttilöiden, tähtien, pallojen ja muiden valojen palaessa. 

Tänään vietetään siis etukäteen vähän jouluisia hetkiä, kun tyttären perhe tulee käymään. He ovat joulun aikaan reissussa, joten siksi tämmönen etukäteisjoulu jo nyt. Hyvä mummo on täällä jo tehnyt piparitaikinan (sain sen siis todellakin tehtyä!!) ja aikeissa on antaa pienen neidinkin leipoa pipareita. Meinasin myös keitellä riisipuuroa ja kai sitä kinkkuakin pitää olla, joten kinkkuleipiä on sitten myös tarjolla. Taidankin tässä nyt sitten pukea päälle - istun koneella yöpaidassa - ja valmistautua heidän tuloonsa. 

Joko teillä ollaan valmiina??

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!

Heli

joulun valmistelua (hidasta sellasta)

Kymmenen päivää jouluun. 

Aika hissukseen tämä homma etenee. Viikonloppuna piti siivota isommin, mutta noh, mentiinkin sitten lauantaina pikkujouluihin... ja niinhän siinä sitten kävi, että sunnuntai meni enemmän ja vähemmän pelastusarmeijalle. Minulta osittain, mieheltä kyllä ihan kokonaan... Mutta ei voi valittaa, meillä oli tosi mukavaa. Kyseessä oli oikeastaan miehen pikkujoulut, mutta se sitten soitteli mulle illan mittaan, että tuu sääkin tänne... Pitihän se sit mennä, kun oikein varta vasten pyyteli. ♥

Siivouksen lisäksi mun listalla komeili yksi jos toinenkin leipomus. Jep, en tehny sitten mitään... Mulla kun oli ajatuksena tehdä pipari- ja torttutaikinatkin ihan ite, niin saa nyt nähdä miten tässä (taas) käy... Toisaalta mulla on täällä seiskaluokkalainen, joka on melko innokas köksäilijä, kenties laitankin siis hänet tekemään niitä taikinoita. Ehtiihän tässä vielä ihan hyvin leipomaan! (Eikö niin??)

Oikeastaan musta oli aika ihanaa löysäillä sunnuntaina. Lukuunottamatta sitä ei-niin-hyvää olotilaa... Mä oon kauhean huono nukkumaan pitkään, vaikka miten myöhään menisin nukkumaan (menin suunnilleen aamuneljältä...), ja nytkin heräilin ysiltä ekan kerran. Koitin sitten vaan jatkaa lojumista ja nukkumista ja puoleen päivään asti sitä kesti. Miten ihanaa olikaan kyhnätä miehen kainalossa siellä lämpimän peiton alla ilman minkäänlaista pakottavaa tarvetta nousta ylös!

Kun sain itseni jotenkin tolkulliseen valvetilaan, lähdin hakemaan pesulasta mattoja, jotka sinne oli lauantaina viety. Sen jälkeen menin tytön kanssa tallille hoitelemaan heppaa. Sainkin samalla reissulla kutsun osallistua Tupperin esittelyyn, ja vaikka yleensä en siihen innostu, nyt ajattelin että mikä jottei. Olikin oikein mukavaa, siellä oli sellasia puolituttuja ihmisiä ja käytiin monta tosi mielenkiintoista ja hyvää keskustelua. Ei siis siitä Tupperista, vaan ihan muista jutuista... Tuli oikeasti hyvä fiilis, että tuli mentyä, koska enpä olis muuten tullu niitäkään syntyjä syviä jutelleeksi.

Tänään satoi vähän lunta. Tai räntää se varmaan ennemminkin oli. Eiköhän se lähipäivinä maasta katoa, mutta onpahan pienen hetken vähän valoisampaa. Toivon kovasti, että jouluna olis lunta, saa nähä kuinka käy.

Eilen oli säätiedotuksessa siitä, että ilmaston lämpeneminen jatkuu täällä vielä noin 50 vuotta, vaikka mitä tehtäis - näin ainakin käsitin. Mä sitten aloin yhtäkkiä ajatella, että ei se sitten tosiaankaan ole vaan sellasta muistojen kultaamaa haihattelua sanoa, että "kaikki oli toisin silloin kun minä olin lapsi"... etenkään siis talvisissa asioissa. Kyllä se nimittäin vaan niin on, että mä en todellakaan muista, että lapsena ollessa olis ollut koskaan tällaisia talvia! Päin vastoin aina oli lunta ja pakkasta, ja aina tartti koulussa hiihtää ja luistella - inhosin molempia lajeja... Nyt on ollu monia talvia, ettei lapset ole päässeet (tai joutuneet...) hiihtämään ja luistelemaan koulussa lainkaan. Aika ikävää, jos talvet nyt sitten jatkossakin on tän kaltaisia...

Niin joo, ekat lahjat on nyt hankittuna! Pikkasen teetti vaikeuksia keksiä lapsille sopivia juttuja, mutta nyt olis jokaiselle jotakin. Ja vielä lisääkin varmaan vähän hommailen. Miehen kanssa käytiin tänään kaupoilla ja mun on kyllä mentävä vielä uudelleen... ja pitää varmaan paketoida huomenna heti noin hankinnat, sikäli mikäli mulla on paperia mihin paketoida...

Joulukorttejakin laitoin tänä vuonna. Oikein silleen viime tipassa kiikutin sen joulukuoren postilaatikkoon... no en ollu ainoa joka laatikolla on tänään käyny, tuo meidän kylän loota oli ainakin ihan täysi!! Nyt sitten vaan odotellaan kun kortteja alkaa sadella tähän suuntaan... ja sitten voikin tuskailla, että sai kortin joltain, jolle ei ollu ite laittanut... tänään itse asiassa jo tuli eka sellanen...

No joo. Oikeasti en kyllä meinaa ottaa tästä joulusta mitään stressiä. Olis tosi kivaa keksiä kaikille tosi kivoja lahjoja ja toki se puhtauttaan kiiltelevä talokin kelpais... mutta jos en saa aikaan siivota niin sit en saa. (No kyllä mä saan, tunnen itseni...) Lahjoja ei kelleen tule montaa, mutta toivottavasti ovat sitäkin mieluisampia. Ja toivottavasti mäkin saan jotain, ehhehe... Vaikee on sinänsä kyllä ees miettiä mitä mä toivoisin. Paitsi että kun kävelin reppuhyllyn ohitse niin saatoin mainita miehelle, että edelleen mä jotenkin himoitsen sitä Kånkenia ja että sellanen olis tooooosi kiva... =)

Nyt mä taidan kuitenkin mennä nukkumaan. En enää meinaa saada tekstistä selvää kun väsyttää niin kovin... Hyvää yötä ja palaillaan asiaan huomenna paketoinnin merkeissä, tai jotain!

Heli

ajatuksia joululahjoista

Jouluun on parisen viikkoa ja kuinka ollakaan, eipä sitä joulufiilistä vaan meinaa saada aikaan tuon kelin takia. Miten se onkin niin, että LUMI on aika ehdoton elementti jouluna..? Ainakin minun mielestä siis. Jos vaikka lokakuussa sataa hiven lunta, se saa välittömästi aikaan sellasen "ihanaa, joulu tulee"-fiiliksen. Heti on mieli virkeä, alan kaivata glögiä ja pipareita, kaivelen jouluiset listat kätköistäni esille ja hyvä etten ala kortteja nykertämään. Vaan annas olla kun jouluun on viikko ja vettä sataa, niin ei tunnu sitten yhtään jouluiselta!

Millaiseltakohan tuntuis viettää joulua jossain lämpimässä paikassa..? Siis ihan sillein niin kuin etelässä. Tuntuisko se lainkaan joululta?? Jouluun jotenkin minusta kuitenkin kuuluu ne hanget korkeat nietokset ja rekiretket ja lumilyhdyt.. noin niin kuin ajatuksena siis, eipä ole esimerkiksi reellä tullu ajeltua varmaan koskaan oikeesti.

Tämä on vanha kuva. Lahjoja on todistettavasti siis joskus ollut... nyt ei ole vielä ainuttakaan. 

Mä melkein järkytyin eilen, kun luin yhtä lempiblogiani Rakkautta ja maan antimia ja totesin, että Marketta on jo tehnyt ja paketoinut lahjat. Siis HELP, mulla ei oo mitään vielä!! Tai on yksi pieni juttu tyttärelle hommattuna, mutta siihen tarvii vielä vähän lisää kamaa ja sitten vasta voi paketoida. Mutta siis tosiaankin jouluun on se pari viikkoa ja lahjat aivan mietintäasteella vasta...

Mun mielestä on vuosi vuodelta vaikeampaa keksiä lahjoja. Mä siis ihan todella kovasti tykkään antaa lahjoja, niitä on ihana miettiä ja hankkia ja tehdäkin, ja sitten lopulta paketoida. Olen kuitenkin jo monen monta vuotta joka ikinen joulu tuskaillut tätä lahja-asiaa, koska en vaan meinaa tosiaan keksiä mitään kivaa ja järkevää. Toisekseen vuosien ajan on ollu ihmisiä, joille olen antanut lahjoja vähän niin kuin velvoitteesta (sukulaiset) - mä vähän luulen, että suunnilleen kaikilla on kokemusta vastaavasta, kunnes sitten joku vuosi joku uskaltaa avata suunsa ja sanoa, että lopetettaisko hei tämä tällainen... (ja kaikki huokaa helpotuksesta, että onneksi se tuskainen miettiminen viimeinkin loppui!)

Mä tässä eilen illalla/yöllä mietin, että MIKSI joululahjat onkin niin tuskaista vääntämistä mulle. Siis vaikka siitä lahjojen laittamisesta tykkäänkin. Sain jopa jostain ajatuksen reunasta kiinni, mutta sitten se vähän niin kuin katosi taas... Mutta jotain sellasta se oli, että koska muutenkin olen sellanen "hankin vain tarpeeseen"-tyyppi, niin tällanen "hankin kun se nyt kuuluu asiaan"-juttu on sitten ehkä vähän vaikea mulle. Mä en tahtois hommata kenellekään vaivoiksi mitään turhaa krääsää. En ees lapsille mitään sellasta "ostetaan nyt, kun jouluna aina lahjoja ostetaan"-kamaa. 

Mä olen koittanut lapsilta kysellä, mitä ne ihan oikeesti toivois ja tarttis. Jos ei oteta lukuun toiveita omasta hevosesta, koiranpennusta, kissanpennusta, uudesta tietokoneesta, autosta ja mitä näitä nyt olikaan, sinne listalle ei käytännössä meinaa jäädä mitään sellasta oikeesti tarpeellista (ja kohtuuhintaista) hankittavaa. Minusta on ehkä vähän tyhmää ostaa "lahjaksi" jotain, mitä ostais kuitenkin tarpeeseen, kuten vaikka jotain vaatetta, mikä on pakko hankkia joka tapauksessa, oli joulu taikka ei. Hiukan vaikeeksi siis menee...

Mun mielestä ehkä parhaita joululahjoja on sellaset pienet tuliais-tyyppiset jutut. Sellaisten antaminen ja saaminen on helpointa, mukavinta ja ihaninta. Esimerkiksi viime vuonna saatiin aivan yllättäen tyttären appivanhemmilta anopin itse tekemä taatelikakku ja sen alla lasilautanen. Kakku oli aivan älyttömän ihanaa, lautaselle on ollut jo monta kertaa käyttöä - ja se ajatus ja yllätys oli myös todella mukavat. 

Minusta myös joulukukat, kahvipaketit, suklaarasiat (ja kaikki muutkin herkut...), villasukat ja kynttilät on kivoja. Kuvassa olevat villaiset sydämet olen saanut ystävältä lahjaksi jokunen vuosi sitten - tuollasia en ikinä osais itse tehdä ja arvostan suuresti sitä, että joku on ihan varta vasten mulle tehnyt tuollaset lahjaksi. Ihanat! (Mun osaamisen tasoa kuvaa sitten nuo taikataikinakoristeet, hehheh...)

Lahjan ei siis mielestäni tarvii olla sellanen, että se olis hikisen ja piinaavan kaupassa kiertelyn tulos. Eikä missään nimessä tarvii olla kallis. Mutta jotenkaan lapsiin ei kyllä päde tämä sama asia. Ne ei varmastikaan ilahtuis, jos antaisin niille taatelikakun/kahvipaketin ja kynttilän. Sen sijaan johonkin kyläpaikkaan voisin sellasen setin hyvinkin viedä. Mutta entäs sitten sellanen asia kuin että me ei juurikaan mihinkään kyläpaikkoihin mennä? Tavallaan siis tuollanen tuliaismuotoinen lahjojen laittaminen jää ihan tyystin multa pois, ja se on suorastaan vähän harmillista.

Tästä pääsenkin sitten siihen johtopäätökseen, että kyllähän mä tollasia tuliaisia keksisin vaikka millä mitalla. Olen tehnykin vuosien mittaan lahjoja ite; kudottuja tiskirättejä, saippuoita, betonisia tuikkuastioita, vuosikalentereita, tuunattuja tuikkuja ja tulitikkurasioita... Asia vaan on niin, että mikään tuollanen lahja ei ole minusta sellanen, mistä lapsi tai lapsenlapsi ilahtuu ja mitä hän toivoo.

Joten SE on kyllä siis vaikeinta joulussa: lasten lahjojen hankkiminen. Etenkin nyt, kun ne on jo isoja, eikä voi vain mennä lelukauppaan ja hankkia jotain kivaa sieltä.

Kotoa muuttaneet lapset on jollain tapaa helpompia lahjottavia kuin kotona asuvat, koska heille voi hankkia jotain sinne kotiin: pyyhkeitä, lakanoita, tarpeellisia astioita, kenties jotain koristetyynyn päällistä... ja jonain vuonna miehen poika tais saada meiltä mikroaaltouunin. Toisaalta taas joku henkilökohtaisempi lahja olis kiva, mutta heti astetta vaikeempi... Entäs sitten se lapsen puoliso - vaikea lahjottava myöskin, ainakin minusta. Ja kuitenkin jotain olis kiva antaa.

Kotona asuvien (isojen) lasten lahjat on minusta siis se vaikein juttu kaikista. Olis mukavaa, kun lapset sais jotain, josta ne todella ilahtuu ja kaikkein mieluiten jotain sellasta, mikä olis yllätys ja vieläpä TOSI iloinen sellainen. Onkohan tämä vähän vaikea tavoite?? No jos antaisin pojille uudet pelikoneet ja tytölle hevosen, niin taatusti olisivat superiloisesti yllättyneitä. Mutta käytännössä minä en sellasia lahjoja anna, joten jotain vaatimattomampaa pitäis keksiä... Sit kun meillä vielä minä olen se "lahjavastaava", eli käytännössä mies ei osaa ehdottaa yhtään mitään, koko homma on tavallaan omilla harteilla ja vastuu sitäkin painavampi...

Ja hei, minusta myös tuolle aviosiipalle on vaikea keksiä lahjaa...

Vuosien mittaan lapset on saaneet kaikenlaista leluista vaatteisiin ja elokuvalipuista suklaarasioihin. Nyt kun ne on isompia, olis ne toiveet ja tarpeetkin tietenkin vähän isompia... Minusta vaan on jotenkin aika tylsä ajatus, että jokaiselle olis yksi (tarpeellinen, kalliimpi) lahja. Siis niin tylsää avata YKSI (1) paketti... Kun meillä ei nuo mummit ja kummitkaan lapsia enää muista (eikä siis todellakaan tarviikaan, en sano sillä - ei mekään enää isoille kummilapsillemme ole vuosiin mitään laittaneet), eli mistään muualta ei lahjoja ole luvassa. Olenkin tässä nyt sitten kovasti mietiskellyt, mitä lapsille keksisi, että he sais vaikka jotain toivotumpaa isompaa, ja sitten kuitenkin myös jotain pienempiä kivoja juttuja... 

Sanotte mitä sanotte, mutta kyllä mun on sanottava, että LAHJAT on yksi tärkeimpiä asioita koko joulussa. Joka sen kieltää, on kyllä sitten tosi erilaisilla aaltopituuksilla mun kanssa... Olen tästä ennenkin kirjottanut (koska joka joulu mulla on sellanen lievä angsti joulun takia...) ja saanut hyvinkin kärkeviä kommentteja siitä, miten "todellakin meidän lapsetkin arvostaa sitä tunnelmaa ja yhdessäoloa". No onnea vaan teille. Jos meillä olis joulu sillä ajatuksella, että ollaanpas yhdessä ja katsellaan kynttilänvaloa harmonisessa tunnelmassa, niin ketään ei vois vähempää kiinnostaa... Kyllä ne lahjat sen joulun tekee suurimmaksi osaksi, vasta sen jälkeen tulee vaikka jotkut jouluruoat ja kuuset ja tunnelmoinnit. 

* * *

Kovasti toivon, että tätä postausta ei nyt sitten käsitetä väärin. Tämä EI ole valitus siitä, miten pitää lahjojakin hankkia joka ikinen vuosi sille ja tälle. EI EI. Vaan tämä on pohdintaa siitä, että tykkään ja haluan antaa lahjoja, mutta miten sitä keksis jotain kivaa, yllättävääkin ehkä, saajan mielestä mukavaa ja kenties myös jollain lailla tarpeellista ja käytännöllistä... siis kun periaatteessa kaikkea kuitenkin jo on. Ja kun siis mitään tuhansia (tai edes satoja...) euroja ei todellakaan ole aikeissa lahjoihin laitella.

Tämän postauksen ajatuksena oli myös kysellä teiltä ideoita ja lahjasuunnitelmia - eli voisitteko kertoa, millaisia lahjoja te tapaatte antaa? Puolisoille, lapsille, kelle vaan? Kaikenlaiset ideat ja ajatukset (ja vinkitkin...) on tervetulleita!

Toivotan kaikille antoisaa ja ihanaa joulun odottelua! ♥

Heli

autokoulun ope täällä, moi!

Lauantaiehtoota! 

Tänään käytiin pyörähtämässä Helsingissä sukulaispojan ylioppilasjuhlissa. Olipas ainutlaatuinen reissu, nimittäin kuskina toimi isompi poikani, joka sai eilen ajokortin! Minä opetan meidän lapsille nuo ajokortti-asiat ja tämä tapaus oli nyt sitten ensimmäinen oppilaani. Kirjalliset meni läpi ekalla kerralla, samoin inssi. Kyllä mua jännitti ihan valtavasti noi molemmat ja helpotus oli suuri, kun kortti viimein oli kourassa (no siis tarkalleen ottaen se paperinpalanen, joka on väliaikainen ajolupa, mutta kuitenkin...). 

Saihan se poika noottiakin siellä inssissä, vieläpä ihan samoista asioista, joista itekin olen kaiken aikaa sanonut. Ja opeteltavaa vielä riittää, eihän se ajotaito ole heti hanskassa. Mutta kyllä oli onnellinen nuori mies eilen. Miehen auto "katosi" pihasta heti kohta inssistä kotiin tultuamme ja palasi paikalleen vasta aamuyöllä... Hyvin oli ajelut sujuneet ja kilometrejä kertyi kuulemma ekan illan/yön aikana 400!!! (ja ajotunteja 13...) Tänään sitten vielä toi Hesan reissu päälle, niin johan on päässy poika treenaamaan. Ekat ohituksetkin sai suorittaa mamman valvovan silmän (ja opetusjarrupolkimen...) alla, kun matkan varrella oli leveäkaistatietä ja moottoritietäkin, ja ohitukset tavallaan turvallisempia suorittaa niillä, kun oli tiessä leveyttä vähän ekstraa. Sääolosuhteet ei olleet mitkään ihan parhaat, kun oli pimeää ja vesisadetta ja vaikka mitä, mutta ei kai tässä auta kuin luottaa siihen, että poika malttaa ajella rauhassa ja oppii asiat sitä myöten.

Ajo-opetuksesta muutama sananen. 

Minähän läksin tähän opetushommaan siksi, että meidän lapsille ei ole muuten mitään mahdollisuutta hommata ajokortteja. Ei siis tosiaankaan ole kymppitonnia ylimääräistä sijoittaa siihen, että neljä lasta saa kortin... Miestä ei opetushommat innostaneet, joten minä sitten ajattelin, että kaippa tuo multakin sujuu. Olen luonteeltani "melko kiivas", hehheh, joten sain osakseni lähinnä huvittuneita epäilyksiä, että mahtaa olla hieno autokoulu meillä... että on siinä mulla hermot koetuksella. Vaan lällällää, voin sanoa kaikille epäilijöille, että siinähän epäilitte!!! Ei oo menny hermo ja ihan mukavaa on ollu.

Vaan on tuossa kyllä ollu kieltämättä haastettakin. Ensinnäkin kuvittelin, että homma on pois alta suunnilleen kuukaudessa. Meni ihan pikkasen pieleen... Aloitettiin opetus 10.7. ja siis todellakin 4.12. sai ensimmäinen tenava kortin... Siinä vaan tuli vähän kaikkea, kuten töitä ja muuta sellasta aikataulujen sopimattomuutta. Välillä oli vissiin kuukausia, ettei tehty asian eteen mitään. Poikahan on siis jo 19v, eli oltais voitu hoitaa homma todella paljon nopeammin... Ja seuraava oppilaani on tytär, joka on jo 20v...

Mä myös vähän aloitin ton homman väärällä tavalla. Siis melko suunnitelmattomasti... Että hyppääs poika ratin taakse ja sitten mennään. Juu ei. Pojalla oli se etu, että oli vähän jo saanut autoilua kokeillakin, mutta kun kuvittelin opettavani noi kaksi lasta yhtä aikaa, samalla tyylillä, niin johan tuli tenkkapoo... tytär ei nimittäin tosiaankaan hallinnu autoa samalla lailla. Että siis jos joku aikoo aloittaa tän saman homman, niin se auton hallinnan opettelu tosiaan kannattaa aloittaa jossain isolla (suljetulla) parkkipaikalla, tai vastaavalla, eikä suoraan liikenteessä... On nimittäin ihan hiukan hankalaa, jos auto sammuu joka risteyksessä. Tosin oli se kyllä huvittavaakin, ajoittain naurettiin tytön kanssa aivan mahat kippuralla siellä keskellä risteyksiä...

Lopulta tehtiin sitten niin, että opetan eka pojan ja sitten vasta tytön. Ei siis onnistunut meillä se yhtäaikainen opetus, senkään takia että tytär asuu eri osoitteessa ja hänellä on se pikkuinen neitikin siellä jaloissa pyörimässä. Nyt on siis pojalla kortti ja tyttären opetukset pitäis aloittaa. Aloitetaan saman tien ihan alusta ja ihan alkeista - palataan siis aloitusruutuun ja unohdetaan, että ollaan jo vähän jotain ajettu aiemmin kesällä.

Lapsi numero 3 onkin sitten jo odottelemassa vuoroaan... hän on jo täyttänyt 17 eli opetuksen voisi hänenkin kohdallaan jo aloittaa. Mutta ootellaan nyt, kun tyttö eka saa kortin, pojan seuraaviin synttäreihin on kuitenkin vielä reilusti aikaa.

Olen kokenut pikkaisen yllättävänä sellasen asian, kuin nopeusrajoitukset. Ne on siis itelleni olleet vaikein asia... mulla kun on kieltämättä ollu tapana ajella vähän sinne päin, eli useimmiten vähän liian kovaa... Nyt on ollukin sitten ihan tuskan takana yleensäkin huomata ne kulloisetkin rajoitukset tuolla taajamissa, täällä kun on aika paljon niitä 30- ja 40-alueita.

Hauskinta on ollu liukkaalla radalla suoritettu harjoittelu. Voi jestas, oli niin hupaisaa siellä kurvailla ja pyöriskellä!! Hienoa, että tuollasessa paikassa voi kokeilla, miten auto käyttäytyy, jos vetää "jäisessä" kurvissa käsijarrun päälle... tai jos muuten vaan joutuu mutkitella liukkaalla tiellä. (Siellä toki piti myös ihan tahallaan ottaa niitä ympäri pyörähdyksiä...) Kyllä tämä on ollu myös mukavaa yhdessäoloa - kenties viimeistä kertaa - tollasen teinikorston kanssa. On siellä autossa nimittäin ihan tovi tullu aikaa vietettyä... 

On toki ollu myös sellasia "olenko hei sanonu tästä asiasta noin tuhat kertaa, MIKSI se ei mene perille???"-hetkiä. Kuitenkaan ihan sellasia totaalisia hermojen menetyksiä ei mulle ole tullu - mitä siis kaikki epäili.

Jos jotain kiinnostaa, niin hintaa tuollaselle itse opetetulle ajokortille on kertynyt seuraavanlaisesti:

Nämä minä kustansin:

-minun kirjalliset 28€

-opetuspoljin + peili 70€ (ostin kaverilta)

-auton muutoskatsastus 58€ (mies asensi itse polkimen, ei siis tarvinnu siitä maksaa)

-valkoinen kolmio autoon 5,90€

-netistä ostettu kuukauden harjoittelujakso kirjallisiani varten 8,90€

Yhteensä 170,80€

Nämä lapset maksaa itse:

-opetuslupa 50€ (minun lupa käsittää 2 lasta, ja lapset maksaa tämän puoliksi, siis 25€/lapsi. Kolmannelle joudun hakemaan uuden luvan, koska tämä lupa kattaa vain kaksi lasta, ja neljännelle taas uuden, koska kolmannen lapsen lupa ei ole voimassa tarpeeksi kauan... myös katsastuksen joutuu tekemään sitten neljännelle uudelleen.)

-lapsen ajokorttilupa 60€/lapsi

-valokuvat korttiin 19,90€

-liukas rata 55€

-kirjalliset 28€

-inssi 59€

-korttimaksu 24€

Yhteensä pojan maksettavana siis 270,90€.

Lisäksi on sitten toki bensat, mutta en ole niitä laskeskellut.

Vielä on sitten ne kakkos- ja kolmosvaiheet, en tiedä mitä ne tarkalleen ottaen maksaa, enkä voi niitä itse opettaa. Joka tapauksessa kortti tulee tällä tavalla huomattavasti halvemmaksi kuin jos sen ajaisi autokoulussa. Homma on ihan mukavaa, mutta vaatii pienoista paneutumista asiaan sekä loppujen lopuksi melko paljon myös aikaa. Meillä on käytössä tytön kaverilta saatu autokoulun kirja, jonka avulla käydään teoriaa läpi, ja sitten on tietty minun 25-vuotinen ajokokemus. On itsellekin ihan hyödyllistä lukea sitä kirjaa läpi ja kyllä mua aika tavalla jännitti, pääsenkö niistä nykyaikaisista kirjallisista ees läpi... (pääsin ekalla yrittämällä, mutta muutama virhe kyllä oli).

Suosittelen kyllä tätä kokemusta, jos joku on miettinyt lähtisikö opettamaan lastaan. Mä todellakin aion opettaa jokaisen lapseni itse!

Onko linjoilla muita wannabe-autokoulun opettajia?

Heli