torstai 7. maaliskuuta 2013

aurinkoterkut


Heissan! Ajattelin, että haluatte varmaan nähdä taas mun aamupalan. ;) No tuollaista tällä kertaa. Rakastan tota lehtisalaattia - muistaisin, että lapsena en todellakaan rakastanu. Nyt laitan sitä leivälle aina ihan hirveen kerroksen, se on niin ihanaa. Tuoksuukin kesälle. En tajua miksi se mun itse kasvattamani salaatti ei ollu ollenkaan hyvää, lähinnä vaan kitkerää. Sinne jäi penkkiin ja syömättä.

Asiasta toiseen ja eiliseen. Kävin naprapaatilla ja voi herranjestas sentään että olinkin selästäni pahemmassa jamassa kuin koskaan ennen. Olen käyny samalla tyypillä ennenkin (on tosi hyvä) ja hänkin muisti, että on aiemmin hieronut mua paljon kovemmilla otteilla, nyt piti hissutella kun olen niin kipeä. Sinällään hieronta ei tehnyt kipeää, mutta selässä on kuulemma ihan selkeästi jumiutumia - hän tunsi sen ihan heti, kokeili heti oikean kohdan ja sanoi että sormiin tuntuu selvästi. Olen tosi tyytyväinen käyntiini, vaikkei se vielä kipua pois vienytkään. Vaatii monta käyntikertaa, mutta ei se mitään (paitsi että kyllähän se kukkarossa tuntuu). Odotan innolla jo seuraavaa kertaa! Uskon, että noilla käsittelyillä selkä kyllä paranee.

Ja sitten vielä tähän aamuun. On nimittäin pieniä epäselvyyksiä noissa työterveysjutuissa että kuka korvaa ja mitä vai korvaako kukaan mitään... Soitin sinne sitten vähän selvitystä ja samalla annoin kyllä palautteen mua "tutkineesta" lääkäristä. Olin huomaavinani myös palautteen vastaanottajan hieman henkäisevän ihmeissään, kun kerroin käynnistäni... kertoi vievänsä palautteen eteenpäin ja saan vielä tänään soiton myös niistä epäselvyyksistä. Mä niin toivon, että toi kyseinen lääkäri kattoo hetken ajan peiliin palautteen saadessaan ja kohtelee seuraavia asiakkaitaan sitten vähän paremmin. Tai aika paljonkin. Vois alkajaisiks esimerkiksi ottaa asiakkaan vaivat tosissaan ja tutkia...

Aurinkoinen se taas paistaa upeasti. Mä syön nyt aamupalani loppuun ja lähden sit koirien kanssa ulos. Täytyy myös alkaa keräillä tsemppiä tänään alkavaan 8 päivän työputkeen.

Mukavaa päivää kaikille!

terkuin Heli

3 kommenttia :

  1. salaatit olivat kitkeriä koska et kastellut niitä tarpeeksi :) Näin ainakin oletan ja jostain luin. Kiva että annoita palautetta ja toivottavasti selkä paranee nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että on paikka, minne antaa palautetta! Kun välillä tuntuu niin toivottomalta taistella tuulimyllyjä vastaan. Mullakin nyt vaan odottelua, pallo on heitetty sinne ja kohta heitän kivellä, jos ei mitään kuulu...

    Salaatti tarttee vissiin kauhiasti vettä, että tulee hyvän makuiseksi. Oon kyllä toosi vähän kasvatellu, sattuneesta syystä :) (=hävinneet rikkaruohojen keskelle)

    VastaaPoista
  3. Saariston kasvatti: mut viime kesänähän ei muuta tehnykään kun satoi, luulis niiden vettä saaneen. =) Palautetta olen kyllä melko hanakka antamaan.. ja toivon kans, että selkä pian tokenis.

    Sanna: sun kyllä jo täytyykin kohta heittää kivellä sinne!!! Mun täytyy miettiä tota salaattiasiaa... että viittinkö kokeilla uudelleen. Ehkä se sit oli se kastelu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥