maanantai 3. kesäkuuta 2013

kesän alkufiiliksiä


Kesäloma. Lapsilla siis, itsellä vasta viikon päästä. Joka tapauksessa kesältä tuntuu. Lämpöasteita on riittävästi, melkein jo sais parilla asteella tippuakin. Mutta ihanaa on olla pikkuvaatteissa ja ripustella pyykkejä ulos kuivumaan. Muuten olen hyvin vähän pihalla... en ole helleihminen ollenkaan. Ovet ja ikkunat on kuitenkin levällään, ihanalta tuntuu tuulenvire sisällä. Ja ampparia sekä paarmaa pukkaa myös sisään ihan tosissaan.

Yksi lapsista on kaverilla teltta-yökylässä, toinen lähti tänä aamuna rippileirille, kolmas on tyttökaverilla yökylässä ja neljäs lähti aamulla kesätöihin. Niin joo, sillä on töitä koko kesän ajan, eli ei varsinaisesti lomaa. Mutta oma raha on tärkeä juttu, ja onneksi sai sellasen aika leppoisan oloisen työn, jossa voi työt tehdä vähän oman aikataulun mukaan ja pidennetyt viikonloputkin on mahdollisia järjestellä.

Kotona siis iiiiiiiihana rauha... mitä nyt kanit rapsuttelee yläkerrassa. Nekin saa mennä pihalle kunhan kuopus kotiutuu. Tosin olen huomannut, että pupujen mielestä ei taida olla ihan parasta olla helteessä pihalla. Niillä on kyllä varjo, mutta ne suorastaan hautautuu piiloon päivän ajaksi. Illemmalla, kun pahin kuumuus hellittää, ne kaivautuu vasta näkysälle. Pitää siis miettiä, kannattaako niitä edes vielä ulos muuten kuin vasta iltasella.

Mulla on siivousinspis korkealla (oikeesti). Kuvassa oleva homma on niitä, joita välttelen viimeiseen asti... nyt ajattelin kuitenkin tarttua toimeen. Uuni on törkykunnossa, miten se aina sellaseks meneekin?? Mutta kuten aiemmin jo uhkailin, aion siivota joka paikan, joten myös uuni kuuluu listalle. Tähän mennessä olen siivonnu perusteellisesti vasta ulkoeteisen ja sisäeteisen. Ja hiilarihyllyn. Ja vaatekaappiakin olen jo kaivellut. Ai että mä tykkään! Voisinpa olla vaan kotona ja siivota... ☺

Nyt kuppi teetä, sitten uunin kimppuun. Mulla ei ole SuperKymppiä kummempaa ainetta, toisaalta olen todennut sen parhaaksi monessa muussakin paikassa, joten odotukset on korkealla... 

Aurinkoista ja ihanaa päivää kaikille!

Heli

10 kommenttia :

  1. Siivoaminen ja järjestely on oikeesti kivaa, silloin kun on inspiraatio hommaan.

    VastaaPoista
  2. Meidän uuni on kyllä siinä kunnossa, että jestas! Mutta sitäpä ei saa millään puhtaaksi :( Jos on supervinkkejä, niin otetaan vastaan!

    Harmittaa oikein, olisi pitänyt vaatia aikoinaan uusi uuni kun muutettiin tähän..

    VastaaPoista
  3. Myydäänkö tuota SuperKymppiä ihan tavallisissa ruokakaupoissa, vai mistä sä sitä ostat? Entisessä kesätyöpaikassani muistan sillä pesseeni aivan joka paikan ja se oli hyvää tököttiä. :)

    Mulla nämä helteet alkaa olla jo aivan liikaa. En saa mitään aikaiseksi! :/

    VastaaPoista
  4. Monta juttuahan sä olet jo saanut siivottua! Intoa vaan tulevillekin päiville!

    VastaaPoista
  5. Hullu nainen , tykkää siivoamisesta, hahahaaaha ,- ja vielä keskellä kauneinta suvea ;D ;D
    Mä inhoon siivoamista aina ja joka kerta . Uunin pesen ennen joulua en muulloin , ou
    Kaapit pursuu kaikkea moskaa mutta en silti jaksa tai oikeestaan viiti niitä se pahemmin alkaa siivoileen :)
    ennen kun ovi ei mahu kiinni .

    Oikeesti on ihana että joku on noinkin innokas siivooja ;D en kyllä taida tuntea ketään muuta , heh

    Ihanaa puhtautta sinne

    VastaaPoista
  6. Liiolii: joo, kyllä minä tykkään siivoomisesta kun sen saa tehdä omaan tahtiin. Erityisesti kaappien siivous on minusta ihanaa!

    LPP: eipä ole supervinkkejä... ei nimittäin lähtenyt meidänkään uuni kummoiseksi. En ole kokeillu mitään varsinaisia uuninpuhdistusaineita, mutta ainakaan toi SuperKymppi ei nyt tehonnu.

    Saara: ei saa tavallisista kaupoista. Se on GLND:n tuote (vai GLDN... en nyt muista..) jota joltakin tilasin. Siitä on kauan aikaa, en muista kyllä nyt yhtään!! Mutta tosi hyvä aine tosi moneen juttuun. Ehkä joku myyjä löytyis netistä?

    Älä välitä, aika hitaalla käy mullakin kone...

    Pohdiskelija: joo, pikkuhiljaa.. kun tekee vähänkin niin ainahan se on eteenpäin.

    Maarit: mä taidan olla tällä lailla tosiaan hullu. Tai sitten vaan perfektionisti... mua vaivaa jos on joku kaappi laittamatta viivasuoraan. =D Puutarhahommathan mua ei sit kiinnosta pätkääkään...

    Mä luulen, että musta olis ihanaa siivota sun pursuavat kaapit. Mulla oikeesti alkaa heti sormet syyhytä innosta kun vain ajattelenkin jotain tollasta!

    VastaaPoista
  7. Lähetäppä sitä intoa sekä tekemisen meininkiä myös tänne suuntaan, sillä tämä immeinen ei saa parhaillaan mitään aikaiseksi koskien tätä kotosen hoitoa. Helteet painaneet työmotivaation likimain nollaan :(

    Ikkunoiden pesu vieläkin vaiheessa, ulko-ovien öljyäminen odottaa sitä innostuksen puuskaa ja pari kukkapenkkiä pitäis laitella uuteen kuosiin... Puhumattakaan mansikkamaan fiksauksesta.

    Hohoi inspis, missä olet??

    VastaaPoista
  8. Kirsikka: voi kun ei sitä vauhtia mullakaan näissä hommissa ole ollenkaan... teen tooooodella hitaalla tyylillä, pätkän sieltä täältä. Että ehkei voi varsinaisesti tekemisen meiningistä puhua. =) Mä en ole aloittanutkaan mitään ikkunoiden pesuja tai muuta suurempaa... ensi viikko on aika kiireinen, jos en saa vähän jo aloitettua sitäkin tällä viikolla.

    VastaaPoista
  9. Meita on moneksi. Mulla kaikki muu menee siivouksen edelle =-O. Me muutetaan kesaksi pihalle. Ruuat syntyy grillissa tai nuotiossa, mutta makkaraa harvemmin, korkeintaan pikaruokana lapsille hot dogit. Nytkin istun nuotiolla odottelemassa hiillosta, jotta saan nakata kanakasvisnyytit sinne muhimaan. Ei tama tietty kiireisen hommaa ole, mutta eipa oo mies kotona kiirehtimassa eika lapsetkaan tunnu olevan nalkakuoleman partaalla. Lasissa kylmaa valkkaria ja elama tuntuu hyvalta.

    VastaaPoista
  10. Suvi: oi, tuo kuulostaa hyvältä... Aloin oikein miettiä tuota sun ruokaa (kanakasvisnyytit) että kun mä en osaa tehdä mitään tuollasta. Varmasti maistuis kaikille meillä ja olis kiva tapa tehdä ruokaa. Ohjetta, pliis...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥