sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

suunnitelmia


Koekakku. Erinomaisen herkkua! Tätä varmaankin teen juhliin. Hyvä oli, että kokeilin tätä ensin, täytyy nimittäin vähän viilailla ohjetta ja tehdä pohjasta paksumpi. Nyt oli niin pieni satsi sitä pohja-ainetta, että hyvä kun riitti koko pohjan alalle! Myös noita Dajm-rakeita laitan tuplamäärän päälle.


Kokeilen vielä samantyyppisen myös mansikasta. Luulen, että täytekakkua en tee lainkaan, nämä tällaiset kakut ajaa oivallisesti sen asian. Nämä voi myös tehdä huoletta jo edellispäivänä valmiiksi - maku sen kuin paranee vaan. Koska kirkko ja juhlat on meillä vasta iltapäivällä, ehdin loistavasti aamupäivällä laittamaan nämä valmiiksi niin, että kirkosta tultua nostan ne vain pöytään. Lisäksi teen/ostan jotain pipareita. Tämä on siis suunnitelma.

Tänään tein myös eräänlaisia rieskarullia. Niitä pitää vielä kehittää, mikäli niitä aion laitella (olivat nyt tosi kuivia). Suolainen tarjottava on muutenkin mietinnän alla vielä. Olen ollut juhlissa, missä oli tosi ihania voileipiä - se vois olla hyvä juttu nytkin. Niitäkin ehtisi tehdä aamupäivän aikana jääkaappiin valmiiksi. Ainoa vaan, että vaativat aika paljon säilytystilaa, samoin jotain tarjottimia. Mietin siis vielä...


Tässä sitten muuta puuhaa. Mies purki vihdoin osan tuosta seinästä, mikä vielä pitää kunnostaa. Meillä alkoi nyt molemmilla parin viikon kesälomapätkä, joten toivon kovasti, että seinähommat etenee vauhdikkaasti. Sinänsä vähän hölmöä alkaa nämä hommat nyt just ennen juhlia, mutta toisaalta meille tulee vain tuttuja ihmisiä, jotka on kyllä nämä meidän remontit ja levällään olevat paikat jo oppinu tuntemaan. On siis enemmän hölmöä odotella juhlien jälkeen, koska se loma kuitenkin on NYT eikä sitten vasta. 

Olen vähän miettiny tätä sisäsiivoustakin, nimittäin vaikka siis oikeesti aion puunata paikat, niin nää meidän vieraat on todellakin täällä sotkun seassa ennenkin kahvinsa juoneet. Eli se tilanne, että meillä on siistiä, on niille todellakin hivenen uutta ja outoa. Tavallaan ihan hassua siivota jonkun juhlan takia. No toki mä siivoan, on se mukavampaa niin. Olen nimittäin ite ollut yksissä juhlissa, joissa ei kyllä ollu tehty siivouksen eteen mitään... olihan se hiukan hassua, kun tasot ja nurkat pursusi roinaa ja sotkua ja talossa oli kuitenkin siis juhlat. No, kukin tavallaan, mitäpä se mulle kuuluu. Mutta ite olisin ollu kyllä melkoisen vaivautunut tollasesta. Ja siis aion todellakin siivota meillä juhlia varten. Ompahan hyvä syy ihan oikeesti siivota kunnolla! 


On kyllä ollu ihana tää lasten eka kesälomaviikko. Ihanat kelit! Pääasiassa aurinkoa, mutta sadettakin on saatu. Puput on olleet paljon pihalla. Se riparilainen on nyt leirillään, kotiutuu vasta keskiviikkona aamuyöllä (ovat aika kaukana kotoa retkiriparilla). En ole tyypistä paljoa kuullut, kovasti tuntuu olevan työntäyteisiä päivät. On jo ihan ikävä, ja monet kerrat on lapsi ollut mielessä kuluneen viikon aikana. Toivottavasti leirillä on tosi kivaa ja siitä jää mahtavat muistot!

Nyt mä taidan suunnitella nukkumaan menoa. Tänään on (TAAS...) ollut melkoinen elbailupäivä... ja niin kuin mä tossa joku viikko sitten vannoin, etten juo enää ikinä mitään... mutta niin vaan eilisissä pippaloissa (jokavuotinen perinne meidän kaveriporukalla) taas kävi vähän hassusti. No NYT on tän vuoden kosteat juhlat juhlittu ja korkki pysyköön kiinni pitkään!! 

Hauskaa tulevaa viikko sulle ja hyvää lomaa mulle! ☺

Heli

9 kommenttia :

  1. Hyvinhän sinulla tuntuu olevan juhlat jo hanskassa - muistan paritkin pippalot, joissa olen iltamyöhään painanut siivousta ja leipomuksia yhtä aikaa. No, aina on saatu juhlittua ja nykyään osaan jo sopivasti soittaa pitopalveluun ja hankkia suurimman osan tarjottavista valmiina. Vielä en ole siivoojaa palkannut monista aikeista huolimatta - kun täällä pitäis siivota ennen kuin tänne ketään ilkeää päästää touhuilemaan;)
    Toivottavasti valmistelut sujuu siellä ja saatte pitää teidännäköiset kekkerit!

    VastaaPoista
  2. Tuo kakku on tosi hyvää ja tuollaiset kakut riittävät mainiosti! Mä en tykkää kermakakuista ja hienosti on juhlista selvitty juustokakuilla. :) Yksi helppo tarjottava on laittaa niihin ruisnappeihin vaikka lohitahnaa, savuporotahnaa ja koristeeksi ruohosipulia. Yksinkertaista, nopeaa tehdä ja tosi hyvää!

    VastaaPoista
  3. Lady: ehkä olen viisastunut kokemastani... esikoisen rippijuhlat oli ihan kaaos järjestää, koska samalle viikonlopulle osui yksi toinen iiiiiso tapahtuma missä olin järjestäjänä mukana. Yhtäkkiä tajusin, että kaupassa on käymättä ja se menee kohta kiinni - auto hajosi matkalla, lopulta menin kauppaan noin 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa ja siis ostamaan juhliin kukkuraisen kärryllisen tarvikkeita. Illalla tuli yövieraiksi kummit perheineen, yöllä vielä siivottiin nurkkia kummien kanssa, ja ompelin verhoja yms. Aamulla oli kirkossa oltava aikaseen.. Luojan kiitos mun ystävä oli täällä apuna sen päivän ruokia ja lautasia kantamassa. Voi jestas, en todellakaan halua sitä kokemusta uudelleen, siksi koitan tehdä nyt rauhassa ja ajoissa ja suunnitella etukäteen kaiken toimivaksi - kun kerran aikaa nyt on.

    Satu: joo, mä totesin kanssa että ajaa kakun asian loistavasti tuollaset. Ja just jotain tollasta oli kanssa suunnitteilla tehdä niistä ruisnapeista tai vastaavista.

    VastaaPoista
  4. Nam, miten hyvännäköinen kakku! Minulla on muuten blogissa tosi hyvä lohitahna noihin ruissipseihin:
    http://prinsessanoppi-lapetiteprincesse.blogspot.fi/2012/08/lohinapit.html

    VastaaPoista
  5. Todella hyvän näköinen kakku eli onko mahdoillista saada reseptiä? Se tässä on perkelettä kun voin syödä miten paljon tahansa lihomatta, niin jatkuvasti tekee mieli makeaa ja tuolla Heirin blogissa kävinkin jo ihastelemassa Bebe-leivoksia - oli ne niin syötävän näköisiä.

    VastaaPoista
  6. Oon tänään jo monta kertaa käyny kattomassa (=kuolaamassa) tuota kakkua, ja oikeesti alkaa tuntua, että pitäs saada jotain hyvää ja äkkiä!

    VastaaPoista
  7. Herkulliselta näyttää tuo kakku! Enpä ole tuollaista koskaan tehnyt, ehkä pakko kokeilla! :) Minusta on kiva, että juhlissa on joskus vähän toisenlaistakin tarjottavaa. Ihan kyllästyttää sellaiset perinteiset kermatäytskärit juhlasta toiseen. Onhan se hyvää, mutta kiva maistella juhlissa muutakin joskus! :)

    Mukavaa lomaa! :)

    VastaaPoista
  8. Ihana juustokakku! :) Juustokakku on siitä hyvä, että kun sen tekee ajoissa jääkaappiin niin maku vaan paranee entisestään jääkaapissa. :) Ja juustokakku on ihanan täyttävää, jos sattuu olemaan hieman nälkäkin. :)

    VastaaPoista
  9. La Petite Princesse: tosi hyvää se olikin. Lohi on vähän paha, kun toi kala on ainoa mitä täytyis välttää. Mun täytyy ettiä jotain vaihtoehtoja vielä.

    Peppone: joo, laitan reseptiä. Hitto mikä huutava vääryys tollanen, että voi syödä mitä vaan lihomatta. ;)

    Sanna: sit ei muuta kun kakun tekoon. =)

    Saara: mä taidan tehdä tuollasia kakkuja myös siksi, että ne todennäköisesti onnistuu multa paremmin kuin täyskärit... en ole mikään koristelun taitajakaan, niin tuohon on helppo vaan heittää rakeet pintaan. Kiitos loman toivotuksista, samaa toivotan sulle!

    Sirpa ja Kollo: nimenomaan se on hyvä juttu tuossa että voi tehdä etukäteen. Ja huomasin, että kun olin tehnyt perjantaina niin sunnuntaina se oli ihan tooooooosi ihanaksi makustunut!! Eli hyvin kestää vaikka tekis reilumminkin etukäteen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥