lauantai 13. heinäkuuta 2013

l.o.m.a.l.l.a


Tänään oli viimeinen työvuoro ennen lomaa! Vuoro alkoi klo 6.00... ja nukuin yöllä yhteensä ehkä 4 tuntia, koska en vaan meinannut saada unta, koirat herätti yöllä ja sitten en taaskaan meinannu saada unta... Kauheeta tuijotella kelloa, joka lähenee aamuneljää, etenkin kun tietää, että herätys on jo tunnin kuluttua. 


No, vuoro oli kuitenkin tosi kiva (voi, saisipa aina tehdä aamuvuoroa!!) ja meni vauhdilla. Oli niin hienoa katella kelloa, että tunnin päästä alkaa loma... Ja sitten se vihdoin alkoi. ☺ Ja nyt mä olen sitten niiiiiiiin lomalla seuraavat kolme viikkoa!


Loman alkajaisiksi pitäis kai tehdä jotain noista rapsuista, joita sain ihan hirrrveen säkillisen kaverilta. Siis oikeesti, voi apua... Olen ehkä kolmanneksen (tai ehkä jopa vasta neljänneksen) kassillisesta pilkkonu palasiksi ja laittanu pakkaseen, ja niistäkin tuli jo 12 litraa. Ei niitä niin kauheesti kuitenkaan tule käytettyä, että kaikkia kannattais pakastella, mutta mitäs mä sitten teen??

No mehua! Se on hirveen hyvää ja hirveen helppoa tehdä. Tarvitaan vaan 

2 litraa rapsuja paloina
1 litra vettä
2 desiä sokeria
yhden sitruunan mehu

Keitetään raparperin paloja vedessä puolisen tuntia, siivilöidään mehu ja kaadetaan takas kattilaan, lisätään sokeri ja sulatellaan se mehuun ja sitten lopuksi lisätään sitruunan mehu. Ja sitten kylmään. Mä olen kyllä laimentanut tätä vielä sitten vedellä. On muuten tosi söpöä vaaleanpunaista mehua! Kauaahan tää ei varmaan säily, mutta ei se säilyis muutenkaan, kun se juodaan pois. ☺

Jaaha, pitemmittä puheitta vissiin sit alan sitä mehua vääntämään.
Ihanaa viikonloppua kaikille!

t. kesälomalainen ☺ 

11 kommenttia :

  1. Oikein ihanaa kesälomaa!!

    VastaaPoista
  2. Hyvää lomaa Heli! Harvemmin kommentoin, mutta aina käyn sun jutut lukemassa, joten päätin nyt näin yleisesti sua moikata :)

    VastaaPoista
  3. Aurinkoista ja leppoisaa lomaa sinulle! Omaani on vielä kaksi viikkoa. Ja minä niin tiedän vuorotyöläisenä nuo katkonaiset yöunet. Iltavuorosta kun kotiutuu joskus klo 22 aikaan, niin eihän se uni heti tule ja sitten kun tulee, on hyvin pätkittäistä. Ylösnousu 5:30 ja aamuvuoroon. Kyllä on joskus raskasta...

    VastaaPoista
  4. Hyvää lomaa, Heli! Nauti. Mulla eka viikko lopuillaan ja kaksi edessä. Ihanaa <3

    VastaaPoista
  5. Ihanassa säässä saat lomasi aloitella, joten vallan valloittavaa repo-rankailua sinne suuntaan!!

    Täällä ollaan tyhjennelty lampea, putsailtu sen pohjaa ja käsi kiittää...

    Raparperimehu on hyvää ja sun ohje tosi helppo. Eipä vielä omasta puskasta saada mehutarpeisiin, mutta varmasti jo ensi vuonna =)

    Rentouttavaa, hyvää ja kaikin puolin fantsua lomaa ihanaiselle ;)

    VastaaPoista
  6. Oikein,oikein leppoisaa ja rentouttavaa lomaa!! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kaikille toivotuksistanne! ♥

    Ja Susanna: voi kauhee millaiset työvuorot, jos noin pitkästä illasta joutuu mennä noin aikaiseen aamuun!!! Vaatii todela kyllä melkoista jaksamista tuollainen! Rentouduhan kunnolla sitten lomallasi ja nuku pitkään!

    VastaaPoista
  8. Itse teen samantapaista mehua keittämättä, hyvää tulee niinkin! Toki valmistus kestää hieman pitempään kylmässä. Mutta hyvää on! :) Mukavaa lomaa, nautiskele! :)

    VastaaPoista
  9. Saara: reseptejä on varmaan monia. Mulla on jossain raparperisimaankin ohje.. se tais olla keittämättä. Toi laittamani ohje on sellanen millä oon tehny monta kertaa, pääasia että se on helppo ja nopea tehdä. =) Ja hyvää on kans!

    Kiitos lomantoivotuksista! =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥