tiistai 24. joulukuuta 2013

aaton ajatuksia


Jouluaaton terkkuja täältä meiltä! Kuusi on keskellä olkkarin lattiaa, kun ei muutakaan paikkaa keksitty... Saatiin kuusi naapurimme isältä, vähän mä koitin hangoitella vastaan, että ei nyt tarttis meille mitään kuusta kaataa, mutta oli kuulemma kaadettu jo, joten samapa se sitten enää. 


Vielä on hetken aikaa kuusen alla pakettikasa... Meillä on jo vuosikausia avattu paketit aamupäivän puolella. koska ollaan perhe Malttamattomat... Aikanaan alettiin tähän aamuiseen lahjashow´hun, koska tuntui niin älyttömältä pitää lapsia jännityksessä koko pitkä päivä - se päivä ei ollu kiva kelleen... Perinne on sitten vaan jatkunut tähän päivään saakka, tosin nyt toi nuoriso alkaa olla sellasta iltapäivään asti nukkuvaa, joten lahjojen jakaminenkin sitten siirtyy.

Ja tähän väliin täytyy sanoa, että vaikka lahjahommat on kivoja, niin on ne minusta silti myös aika turhaa huttaa. Minusta on jotenkin tosi hassua, että samalla kun toisaalta halveksin koko tuota markkinahumua ja jouluhössötystä ja lahjahässäkkää, niin kuitenkin tykkään laitella lahjoja ja tottakai tykkään niitä saadakin. Joinain jouluina olen paketoinut aika askeettisesti, tänä vuonna teki mieli laitella kaikenlaisia erivärisiä papereita ja kimaltavaa naruakin.

Ja tänä vuonna annoin lapsille ennen joulua joulurahaa, joka oli tarkoitettu siihen, että hankkivat lahjoja toisilleen ja kavereilleen (ja mulle ja miehelle...). Oli ihan hauska seurata miten ne pohti mitä kellekin hankkis. Tänään nähdään hauskoja hetkiä niiden pakettien parissa. Itse sainkin jo yhdeltä malttamattomalta lahjan: lahjakortin Punnitse&Säästä-kauppaan. Tykkäsin!


Kaksi tyyppiä päivysti ihan tosissaan paistetun kinkun äärellä... Onneksi appiukko paistoi sen, minusta se paistokäry on ihan kuvottava. Joskus paistettiin kotona ja se aamullinen herääminen siihen hajuun oli tyrmäävän hirveä... Onneksi siis appiukko paistaa ja me vaan haetaan valmis kinkku sieltä. Ja vaikka en normaalisti juurikaan kinkkua syö (en tykkää) niin lämpimänä minäkin sitä vähän suuhuni räävin. Tässä on toinen raskas ristiriita mulla... en haluais eettisistä syistä meille possua, tai yleensä edes syödä lihaa - ja sitten kuitenkin lämmin kinkku maistui oikein hyvältä ja kelpas mullekin...


Mulla on tänä vuonna ihan kivasti kukkasia täällä. Mun lempi-joulukukat on hyasintti ja punainen joulutähti, ja erityisen suloisia on nuo minijoulutähdet! ♥ Hyvät kipot niille on nuo Kastehelmi-tuikkukipot, vielä jäi pari sellasta ihan tuikkujakin varten.

Nyt on siis edessä kolme vapaapäivää ja ne kuluu kyllä jouluttelun lisäksi ihan arkisissakin askareissa. Pyykkiä aion pestä tänäänkin monta koneellista. Kouluhommia olis oottamassa tekijäänsä (kuulin vasta, että pari juttua pitäis tehdä vielä joulukuun aikana...). Huomenna tulee siskon perhe kylään ja ruokana on lihapullia ja perunamuussia, jälkkärinä ihan vaan Viennettaa suoraan kaupan pakastealtaasta. Jouluateria on tänään, ja vain tänään. Me ei olla mitään suuria jouluruokien ystäviä. En ole leiponut mitään, laatikot on kaupasta... mutta hyvin se hoituu joulu näinkin.

Joulufiilis ei kovin kummoinen nyt ole, johtuen ehkä osittain tuosta säästä... maa on lumeton ja vettä on sadellut viime päivät. Just tällä hetkellä mittari on juuri ja juuri pakkasen puolella ja keli kuivahko, mutta harmaa... Kyllä sitä lunta vaan kovasti kaipais, ees jouluna!

  
Viimeisen kuvan myötä toivottelen kaikille letkeää ja lötköä joulun aikaa! Meillä alkaa ilmeisesti nyt se pakettien jako... viimeinenkin teini kaivautui kolostaan ihmisten ilmoille!

Heli

10 kommenttia :

  1. *Joulu on täällä!

    Sillä on tuomisinaan sylillinen

    iloa ja hyvää mieltä, taskuissa

    pieniä onnellisia ajatuksia

    ripoteltavaksi kuusen alle!!*

    Aamusaunomiset saunottu, paketit avattu ja jouluruokailu kohta edessä, kalaa savustimisesta vielä odotellaan.

    Meillä kuusi on jotain 150 senttinen mun toiveesta, tosin sen hakureissu olikin melkoista "joulumieltä" tulvillaan, siitä ehkäpä myöhemmin lisää...

    Kinkkurullan paistelin eilen illalla ja sanottava on, että tosi miedon tuoksuinen tapaus olikin, vasta uunista otettaessa antoi herkullisen arominsa kotoseen. Ja niin hyvän makuista lämpöisenä.

    Tuollaisen minijoulutähden sain naapurin nuorimmaiselta ja melkoisen söpöinenhän se on =)


    Täällä sataa vettä ihan reippaasti ja tuulikin on taasen alkanut puhuroimaan, mutta näistä huolimatta

    IHANAA JOULUNAIKAA SULLE =)!!!

    VastaaPoista
  2. Hienoa joulua teille kaikille! Kuvat on kivoja, varsinkin nuo päivystävät koirat :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää Joulua, Heli! Kinkku onkin juuri parasta lämpimänä, mums mums... Mäkin olen tänä vuonna satsannut joulukukkiin...itselle. On joulutähti, hyasintteja ja amaryllis...tykkään!

    VastaaPoista
  4. Tarina oli kuin mun päästä, joten ei oikein nyt jäänyt mitään lisättävää :). paitsi että tänäkin jouluna jouduin paistamaan kinkun ja toteamaan, että ei mennyt nappiin tälläkään kertaa. Kolme tuntia sitten olis pitänyt kilojen perusteella olla valmis, mutta vielä vaan odotellaan, koska herra porsas suvaitsee kypsyä siinä määrin, että sen ehtii vielä tän joulun puolella syödä. Joko meidän mittari on joka joulu rikki, uuni ihan hanurista tai minä vaan niin kertakaikkisen kesseli, etten koskaan onnistu.

    Leppoisaa joulua teille <3

    VastaaPoista
  5. voi vitsit ihan kun olisin kirjoittanut suurimmaksi osan tekstiä.
    Leppoisaa joulun jatkoa!
    toivoopi soffalla löhöiliä

    VastaaPoista
  6. Kirsikka: no se joulu unohti tuoda meille iloa ja hyvää mieltä... täällä ollu tosi ärsyttävät fiilikset, kerron sit joskus... Sadetta on ollu täälläkin, tein parikin koiralenkkiä tuolla "tosi jouluisessa" kelissä. Palaillaan!!

    Sanna: no kovin kiva ei ollu tänä vuonna meidän joulu... Koirat oli kyllä tosi tiiviisti kinkun kyljessä kyttäämässä!

    Krisse: mulle ei oikein ne muut kukat iske, nuo kaksi on minusta ne ykköskukat jouluun.

    Annukka: onneks mä en joudu paistamaan... tai muutenkaan en kokkaa, ei oo mun laji... Tänään tulee vieraita ja tollasista tavallisista ruokalajeista kyllä selviän (muussi ja lihapullat), mitään ihmeempää en ees yritä!

    Maija: samis! =)

    VastaaPoista
  7. Hyvää joulupäivän iltaa ja rauhaisaa pyhien jatkumista!

    Kuvista näkee (upeiden rappusten lisäksi) että eläimet osaavat ottaa joulun rennosti kuten pitääkin ja koiruudet - näköjään teilläkin tuo vahtiminen otettiin oikein tosimielellä :D

    VastaaPoista
  8. Peppone: rappuset on miehen suunnittelemat. Niiden alkuidea on otettu satukirjasta (Kolme karhua). Mies on aina kauheen mielissään kun joku niitä kehuu. Ja yleensä niitä kaikki meillä ekaa kertaa käyvät kyllä kehuukin. Joten miehen puolesta KIITOS kehuistasi!!

    Ja kyllä, koirat oli erinomaisia kinkun vahtijoita!! =)

    VastaaPoista
  9. Happy Holidays! Looks like Santa dropped by!

    VastaaPoista
  10. jälleen samiksia :P mun lempikukkani on kans joulutähti,hyasinttikin,mutten saa sitä pysymään elossa...
    meillä 14v ilmoitti olevansa kasvis-syöjä,niinpä on opeteltu huomioimaan neidin ruokavalio ruokia tehdessä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥