Mun raivaushommelit ne jatkuu vaan. Lauantaiaamuksi täytyis olla kaikki mukaan lähtevä kama valmiiksi laitettuna, joten olen vielä tänäänkin sitten käynyt läpi kaappeja ja laatikoita. Sinänsä ihan hauskaa on huomata, että kovin paljoa meillä ei kyllä ole turhaa tavaraa. Tähän mennessä on kolme banaanilaatikollista kertynyt tavaraa, ja sen lisäksi aika iso kassillinen vaatteita. Vielä tuolta jotain pientä irtoaa, mutta ei kovin paljoa enää.
Tänään olen raivauksen lisäksi ajellut asioilla. Hain imuriin uuden suulakkeen, pari seinäkiinnikettä kitaroita varten, reilun satsin koiranruokaa (pakastepötköjä), tulostimeen väriä... Löysin Prismasta myös kivoja mini-satukirjoja, jotka on tosi sopivia lähettää ystävän lapsille Englantiin. Laitan ystävälle joka vuosi joulupaketin, jossa on Suomi-herkkuja (kahvi, ruisleipä, Fazerin sininen, Xylitol-purkka...) ja jotain muuta pientä suomalaista, tänä vuonna pikkukirjojen lisäksi Susannan työhuoneen pyyhe ja rättejä.
Täytyy sanoa, että nyt alkaa olla vähän tuskastunut olo tän sekasotkun kanssa. Haluaisin noi kamat jo pois silmistä!! Huomenna pakkaan autoon tavaraa, jonka vien eläinsuojeluyhdistykselle, ja kun saan ne kamppeet pois täältä, alan pakkaamaan autoa reissua varten. Mulla ei juurikaan ole mukaan muuta otettavaa kuin ne Virpille vietävät tavarat - vien mennessäni tasan yhden lahjapaketin, ja sekin on kooltaan pieni. Muutaman käteen ojennettavan kortin otan myös mukaan ja ostan sitten matkan varrelta tuliaiskahvit, kukat, suklaarasiat tms.
Olen kovasti miettinyt tänä vuonna tätä lahjapolitiikkaa. Joka vuosihan mä tätä samaa mietin... että kenelle ja mitä. Joululappua alan täyttämään ajatuksilla jo hyvissä ajoin (elokuussa aloin sitä tänä vuonna kirjottelemaan...) ja joka vuosi ne vanhat laput on olleet hyvänä apuna mietinnöissä. Tänä vuonna mua mietityttää lähinnä nuo lahjan saajat, ja ennen kaikkea se, voinko antaa itselleni anteeksi, jos en laitakaan kavereille yhtään mitään... Muutoin mulla on lahja-asiat kyllä jo hyvällä mallilla ja hirveen tyytyväinen olen, että olen saanu jemmojani lahjahankintojenkin osalta hyödynnettyä ja tyhjennettyä.
No, nyt on kuitenkin aika mennä nukkumaan... huomenna on paljon tekemistä ja olen ihan silmät ristissä jo!
Heli
Ihana hyasintti. Mä rakastan hyasintteja!
VastaaPoistaMä olen Heli niiiin iloinen siitä, että sä oikeasti laitat tvaroita eteenpäin ja ajattelet muitakin!! Tänä jouluna mulle on tullut ihan tuskastuttava olo siitä, miten paljon on perheitä, joille ei tule joulu ja jotka eivät saa herkkuja pöytään tai yhtäkään lahjaa!! (selkeästi mun oma ahdinko on avannut silmiä) Mä haluaisin mennä tonne keskelle kylää ja HUUTAA siellä, että kun mietitte sitä oman lapsenne seitsemättä lahjaa, niin antakaa jollekin köyhäperheelle vaikka sukkapaketti ja suklaata!!! Mulla ihan kädet tärisee kun mä tajuan, ettei ihmiset käytä näitä juttuja niin paljon kuin voisivat!! Mä haluaisin auttaa kaikkia... :(
Oho, tästä tuli nyt paasaus. Mutta siis alkuajatus oli se, että Upeaa, että sinä autat, ihmisiä ja eläimiä.
Ja ehkä joku toinen lukija tuntee piston sydämessään ja toimii!!
Meillä lahjaostokset edessä huomenna. Olemme miehen kanssa etukäteen miettineet mitä lapsille hankimme, joten vikaostoja ei tule tehtyä. Toiveita on kuunneltu, mutta hyvin maltilla. Pukin varat ovat rajalliset ;) Ystäville annan lahjoja tasan lapsuudenystävälleni, jonka kanssa ollaan pidetty yhtä 10v:sta asti ja naapurin rouvalle, jonka kanssa ollaan tunnettu 10 vuotta. Muille kavereille lähti kortit.
VastaaPoistaVOi vitsi, me ollaan kyllä koko perhe sellaisia hamstereita että saisi ottaa vähän edes mallia tuosta sun hävitys- ja järjestely taidosta.
VastaaPoistaLahja-asiat on aina vähän vaiketa. Meillä on sitten paljon niitä sukulaisissa että sovitaan ettei aikuiset anna toisilleen mitään, mutta annas olla kun tulee aatto-ilta niin olenkin ainoa joka ei oikeasti antanut aikuisille mitään....
no, kukin tavallaan.
Mukavaa reissua!
Pohdiskelija: no mun tarkoitus ei ole mitään sulkia hattuun tällä hommalla saada... ennemminkin ajattelen, että onneks on paikkoja, jonne voin viedä noita tavaroita, ettei tarvii niitä täällä nurkissa säilöä. Hienoahan se tietty on, jos niistä on vielä jollekin iloa ja hyötyä.
VastaaPoistaSusanna: voi miten kiva, että sulla on mies mukana näissä jutuissa. Mä teen meillä kaiken yksin, mies ei osallistu mitenkään... ees omien lastensa ja lastenlastensa lahjoihin. No joo, rahathan meillä on yhteiset, että sillä lailla tietenkin... mutta käytännössä mä hoidan yksin koko ruljanssin, lahjojen miettimisestä niiden hankkimiseen. Ei reilua, ei...
Taina: ei meillä muut ole tällasia kuin minä... ketään muuta ei varmaan vaivais yksikään tavara.
Me ei suvun kesken ostella mitään, paitsi äiti laittaa jotain meille ja me ostettiin nyt se DLM äidille. Kaverien lahjat enemmän mun päätä vaivaa... että hommaanko vai enkö. En oikein tahdo keksiä mitään...
tuo tavarat jakoon-systeemi on tosi hyvä homma.meiltäki lähtee jatkuvalla syötöllä kierrätykseen tavaraa ja nyt ku vielä lajittelen osan jätteistäki...(muovit,metallit,lasit,pahvit,paperit)H&M.lle joka käynnillä väh. se 2 kassillista.
VastaaPoistajoululahjoja en osta ko omalle perheelle,siinä ihan tarpeeksi.ja hyödyllisiä tarpeellisia esim.vaatteita