tiistai 4. helmikuuta 2014

blogiasioita ja opiskelua


Olen tässä viime aikoina yrittänyt monta monituista kertaa tehdä jotakin tälle blogin ulkoasulle. Olen yrittänyt esimerkiksi vaihtaa fonttia tai fontin väriä, tai peräti ihan koko tuota mallin sävyä. En ymmärrä, miksi mikään muutos ei tule tänne kuitenkaan. Olen mielestäni niitä muutoksia tallentanutkin, mutta kun ei niin ei. 

Itse kun avaan blogin, on fontit monta kertaa aivan mitä sattuu - onko teidän katsomina? Esimerkiksi ylimmän postauksen fontti saattaa olla se vanha perinteinen, mikä mulla tässä on ollukin, mutta sitten seuraavan postauksen fontit on jotain aivan muuta. Samoin linkit on välillä ihan erinäköiset kuin pitäisi. Miksi, osaako kukaan kertoa? Moni kuitenkin aika ajoin muuttelee blogiaan, eli jotenkinhan sen kai sitten pitäisi onnistua. Mutta miten??


Koulussa on alkanut nyt tositoimet. Arvasinkin, että kevät on vaativa ja kiireinen. Olisinpa ollut kaukaa viisas ja hakenut sitä opintovapaata... Just nyt vähän harmittaa, että on nuo työtkin vielä tuolla seassa. No, koitan tehdä asian kerrallaan ja purkaa sumaa pikkuhiljaa. Tänäänkin vaan jouduin lähtemään kesken tuntien pois ja jäi harmillisesti kirjanpidon tunnit väliin... se tuntuu aika kinkkiseltä asialta näin äkkiseltään ja kaikki oppi olis ollut hyvä nyt saada.

Opintojen suuntaviivoja koitan tässä mietiskellä. Siis että mitä aineita mä nyt sitten loppujen lopuksi valitsen. Yllättäen kävi tosiaan niin, että menikin vähän niin kuin valinnat uusiksi, kun meillä on koko ajan ollut vanhat kurssitiedot... On siis hieman pasmat sekaisin. 

Huomenna ja torstaina on etäpäivät, täytyy pakertaa ne nyt ihan täysillä noita kaikkia läksyjä sekä sitä liiketoimintasuunnitelmaa. Näytön uusintaa varten on hommat myös jo tuloillaan, ne koitan kyllä ehdottomasti saada tällä viikolla pois mieltä vaivaamasta.


Joku aika sitten siivoilin sähköpostia ja omia tiedostojani ja sen sellaista täällä koneella. En oikein suoraan sanottuna tajua tuota Picasaa, ja menin sitten sinnekin siivoamaan... Siellä oli ties mitä kaikkia kansioita, joita sitten napsuttelin vaan pois, pois, pois. Yhtäkkiä tajusin, että jostain ihmeen syystä mun blogissa olevat kuvat onkin myös siellä... ja niin siinä sitten kävi, että kaikki blogin alkupään kuvat katosivat blogista... *huoh*

Kouluhommien lisäksi takaraivossa siis vaanii myös tuo hommeli. Ompa ihan huisin kivaa alkaa etsimään, että mikähän kuva tuossakin kohtaa on mahtanut olla... mutta joskus mä vielä ton tilanteen kyllä korjaan. Mun tekis muutenkin mieli jotenkin palautella niitä vanhoja tekstejä, mutta taitaa olla liikaa se homma, etenkin kun vanhat tekstit ei ole mulla enää täällä blogissa ollenkaan, vaan poistin silloin kaikki tekstit ihan tyystin. Melkein 500 postausta... joskus se harmittaa, kun en vaan säästänyt niitä luonnoksina. No, mennyttä se on, joten mitäpä noista, vanhoista asioista.

Tämän postauksen kuvat on muuten taas jostain parin vuoden takaa. Noita ottaessa on ollut kipakka pakkanen - nythän ollaan taas nollan tuntumassa.

Eipä mulla sit muuta tällä kertaa.
Kuulemisiin!

Heli  

10 kommenttia :

  1. Hah, haa... Kuulostaa niin kovin tutulle tuon kirjanpidon suhteen...
    Mä olin suhtautunut siihen aikoinaan tyyliin, että "no kunhan nyt tulot ja menot kirjataan". No, se olikin sitten ihan jotain muuta...
    Vähintään siinä vaiheessa, kun alettiin laskemaan likviditeettejä ja muuta vastaavaa, meikäläisenkin piti höristää ihan tosissaan korviaan.

    VastaaPoista
  2. En mä ole huomannut mitään kummallista sun blogin fonteissa! Mun tulee välillä omaan tekstiini jotain koodeja vaikka ne ei näy mun kirjoituksessani. Ihme juttuja, en mäkään ymmärrä :) Ootko tallentamisen lisäksi klikannut "ota käyttöön blogissa" kohtaa? Kaikissa pohjissa ei myöskään käy kaikki muutokset.

    Mä en ymmärrä sitä kuviensiirtojutussa olevaa kohtaa "siirrä valitut" vai onkse julkaise valitut, sit mä "valitsen" jonkun kuvan ja se lataakin ne KAIKKI aina mun blogiin. Ihmettä!

    Mutta tääl on taas pakkasta muutama aste, lapset märisee kun ei saa lumiukkoja mutta mää tykkään kun ei oo niin kauheen liukasta enää.

    VastaaPoista
  3. Mie kans tulin havainneeksi tuon Picasa-jutun, kun poistelin moneen kertaan olevasta kuvasta ylimääräiset kappaleet - hävis profiilikuva, vaikka siis Picasaan kuitenkin jäi yksi kipale sitä. Muutenkin niissä P:n kansioissa on joitain, joissa on vain yksi tai neljä kuvaa, sitten joissain satoja. Outo.

    VastaaPoista
  4. Simpukka: se on ihan hiton monimutkaista!! En epäile ettenkö vois sitä oppia, kysymys onkin ennemmin että kiinnostaako se mua ollenkaan niin paljon, että viitsisin vaivautua sitä opettelemaan... (ei...) Me ollaan ihan alussa vasta ja nyt jo meinaa tökätä. No, jonkun verran opiskeluun sitä kuitenkin kuuluu, mutta tuskin siihen suuntaudun sen enempää.

    Kupla: joo oon mä koittanut tallentaa ja käyttää blogissa ja vaikka mitä. Silti ei mikään muutu, paitsi sen olen huomannu, että kun avaan blogini se ikään kuin hakee ne kaikki fontit yms siihen, ja ennen kuin se päätyy tähän nykyiseen, se heittää sinne sen mun uusimman valinnan näkyviin sekunnin sadasosaksi. Outoa.

    Mä huomasin ton kuvajutun kanssa sellasen, että sillon kun sinne ensin ottaa niitä kuvia tiedostosta, ne on latauduttuaan tavallaan kaikki valittuina. Jos nappaat siinä kohtaa, että liitä kuva, se ottaa ne kaikki. Mä ainakin joudun käymään jokaisen kuvan kohdalla nappaamassa sen tavallaan pois siitä valittu-tilasta. Eli vaikka siinä ei oliskaan ne reunat sellaset paksummat ja tummemmat, ne tarvii kuitenkin klikata varoiks niin että ne reunat on eka paksut, sit varmasti ohuet. Tajuskohan tästä nyt mitään... Joka tapauksessa mä klikkailen niitä kuvia ees taas niin kauan, että se Lisää valitut-valintanappula on sellanen vaalea. Jos se on tumma, se on merkki siitä että joku kuva sieltä sinkoutuu blogiin (tai montakin) kun siitä painat.

    Sanna: no ihan sama kävi mullekin profiilikuvan kanssa. Ei tätä voi ihminen ymmärtää...

    VastaaPoista
  5. Heli, mä siis ymmärsin :D Susta pitäis tulla joku tietokonetuki! Kukaan ei yleensä ikinä saa mua ymmärtään mitään :) nimimerkillä datanomin äiti

    VastaaPoista
  6. Kupla: voi vitsi, mahtavaa! Mä alan heti suunnitella uutta uraa!! =D Mäkin oon muuten datanomin äiti... tai tulevan sellaisen paremminkin. =)

    VastaaPoista
  7. Musta tuntuu ( ainakin tässä vaiheessa) että voisin imeä tunneilla kaiken tiedon mitä sieltä saa. Viimeksi opiskelin vuonna 1999 ja silloin oli mielenkiinto ihan muualla kuin opiskelussa.
    Mäkin käytän Picasaa kun en muuta osaa. Veljentyttö kehui Lightroom:ia mutta ei vaan osaa vaikka kuin yrittää.
    Tsemppiä sulle kevään opiskeluihin.Mulla ainakin kun päivät pitenee niin mielialakin kohoaa =)

    VastaaPoista
  8. Annimuori: mulla on vähän sama juttu. Opiskelu ja uuden oppiminen on kivaa. Nyt vaan oon tullu siihen pisteeseen, että hommaa tosissaan alkaa olla, mutta aikaa ei... mietityttää siis tää yhdistelmä, että on sekä työ että opiskelu.

    Mä olin ajatellu, etten käyttäis mitään kuvankäsittelyohjelmaa. Tein kauheen työn, kun poistin Picasasta myös mun kaikki kuvakansiot. Ja sitten kun menin kurkkaa sinne mm. noita nyt vahingossa poistamiani juttuja, sinne taas singahti koneelta kaikki kuvat... Mua vaan jotenkin inhottaa ajatus, että mun kuvat on kaikki jossain netissä. Vai onko ne? Vai jossain "pilvessä"? Saako niitä sieltä käsiinsä kuka vaan?? Kun en tiiä näistä asioista...

    Tsemppiä sullekin! Todellakin valon lisääntyminen auttaa ja mieliala kohoaa!

    VastaaPoista
  9. mä oon niiiiiiiiiiin pihalla näistä bloggerin jutuista ja pitäs vielä tyttäriä yrittää osata neuvoa..vaan en osaa ku en ymmärrä yhtikäs mitään..kuhanpahan vaan kirjoitan :)

    VastaaPoista
  10. Suvi: mä oon ajan myötä bloggerin temppuja oppinu. Mutta aina niitä uusia temppuja vaan ilmenee! Ja kai se pääasia kuitenkin on se itse kirjoitus, ei niinkään ne kulissit siihen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥