On ollut varsin vaihtelevainen viikko. Paljon isoja asioita.
Maanantaina
kuulin mullistavia uutisia. Sellaisia, jotka muuttaa monen ihmisen elämää. Myös minun, mutta paljon enemmän parin muun.
Tiistaina
tapahtui jotain, jota olen pelännyt jo kauan tapahtuvaksi. Nyt tapahduttuaan - kaikessa kauheudessaan - se kuitenkin mahdollisesti muuttaa yhden jos toisenkin henkilön elämää. Yhden paremmaksi, ja sitä olen kyllä toivonut ja rukoillut jo todella kauan. Ja yksi toinen joutuu kenties viimeinkin tilille tekosistaan. Sietääkin.
Keskiviikkona
koin kerrankin olevani hyvin vahva ihminen - taustatukenani Totuus ja Oikeus, jotka on vahvimmat tuet ikinä.
Torstaina
oli tapaaminen, joka vahvisti myös. Vaikka alemmuudentunto meinaa aina nousta pintaan, huomasin, että ihan hyviä eväitä on meilläkin antaa elämään. Suorastaan arvokkaita.
Perjantaina
oli koulupäivä. Vaivasin aivojani niin, että raksutus kävi. Kyllä teki hyvää!
Lauantaina
vastoin kaikkia odotuksiani sain tulla töistä siivottuun kotiin. Edellisestä kerrasta onkin kulunut aikaa... liian kauan... siis siitä siivoamisesta. Aika ei vain riitä. Eikä inspiraatio. Kouluhommia on niin mahdottoman paljon.
* * *
Ja nyt on sunnuntai, tosin vasta aluillaan... (kello on nyt 0:44) Ihan pakko oli kirjoitella, vaikka nuo alkuviikon jutut onkin ihan ufoja varmaan lukea... tuollasia vihjaisuja vaan. Kerron näistä kaikista lisää, varmasti, kunhan aikaa hieman kuluu. Niin moni asia on nyt vielä kesken ja parempi olla niistä hissukseen. Vaikka kyllä se vaikeeta on...
Menisköhän vaikka välillä vähän nukkumaan.
Heli
Mukavaa sunnuntaita sinulle <3
VastaaPoistaJännitys tiivistyy :)
VastaaPoistaArvaat varmaan mitä alan seuraavaksi vatvomaan päässäni..
VastaaPoistaKaikkia mahdollisia vaihtoehtoja tapahtumista, jotka voin kuvitella noiden sun kuvausten ympärille.
Vaikka mun vaisto muka kertoo, mistä on kysymys, koitan olla miettimättä liikaa ja luottaa siihen, että kerrot kun on aika.
No huh! Kuullostaa painavalta! Ja mää ihan just halkeen uteliaisuudesta ! Tosin se halkeaminen tekis mulle vaan pelkästään hyvää, puolittuis painokin samalla ;) Jaksamista, voimaa ja tehoa sulle, kuullostit kaikesta huolimatta vahvalta naiselta!
VastaaPoistavoimia ja jaksamista,oli sitten tapahtunut mitä tahansa <3
VastaaPoistaIsoilta asioilta kuulostaa! Toivottavasti kaikki on hyvin :) Siivottuun kotiin tuleminen kuulostaa aika mukavalta. Olikohan pölyt pyyhitty myös mun lemppari- eli hiilarihyllystä ;)
VastaaPoistaKatja: kiitos samoin sinulle!
VastaaPoistaSanna: hih!
Annukka: kerron kyllä...
Kupla: kyllä ne painavia olikin. Hyviä ja huonoja ja ehkä hyväksi kuitenkin kääntyviä... Elämä vahvistaa!!
Suvi: kiitos!
Helmi: on hyvin - just nyt. Valitettavasti täytyy kyllä sanoa, että siivottu oli ainoastaan lattiapintaa... hiilarihylly on mun heiniä. =D
No salaperäistä tosiaan! Tekis mieli hoputtaa, että nyt kerrot heti kaiken (kärsimättömyys on yksi lukuisista huonoista puolistani), mut sitten mäkin keksin omasta mielestäni hyvät tarinat noiden vihjeiden perusteella, joten toistaiseksi tyydyn niihin. Saas nähdä sitten osuivatko arvailuni ollenkaan kohdilleen... ;)
VastaaPoistaAikamoinen viikko sulla on joka tapauksessa ollut. Voimia nyt kaiken keskelle!♥
Nyt pidät hullua jännityksessä. Toivottavasti ei mitään ikävää. Mukavaa viikkoa <3
VastaaPoistaTerhi: katsellaan, osuitko oikeaan... =D Kiitos, saatanpa niitä voimia vielä tulla tarviimaan...
VastaaPoistaTaina: jonkun aikaa on pidettävä... hyviä ja pahoja asioita, molemmat sellasia etten vielä viitti kertoa. Mutta myöhemmin sitten kerron. Kivaa viikkoa sullekin!
Onpas superjännä viikko, jään odottelemaan lisäpaljastuksia!!!
VastaaPoistaOuti: juu, kerron kyllä kun aika on kypsä! (Ompas hassu sanonta...)
VastaaPoistaKuulostaa oikeastaan joltain televisiosarjalta. Yllättäviä käänteitä joka jaksossa.
VastaaPoistaKeskeneräinen: sellaista se elämä välillä on, silkkaa saippuaoopperaa. =)
VastaaPoistaIloista ystävänpäivän iltaa ja paljon onnellisia käänteitä reality-saippuaoopperaan! ;)
VastaaPoistaTaina: kiitos sulle samaa! Ja juu, toivotaan, että käänteet on onnellisia... tai saa onnellisen päätöksen.
VastaaPoista